Alaotsikko: K13 - adventure, romance, fantasy
Kirjoittaja: Bea
Ikäraja: K11
Genre: adventure, romance, fantasy
Varoitukset: Eipä pahemmin ole
Paritus: Selkenee tarinan myötä
A/N: Jos et pidä merestä, sen synkimmistä rotkoista, haudoista, salaisuuksista, myrsyistä ja kuohunnasta paina edellistä nappulaa.
**********
ALUKSI
Keskellä Atlanttia on pieni saari nimeltä Corvo. Corvolla on asukkaita vajaa viisisataa ja se on Azorien pienin saari. Saaren eteläkärjessä on pieni kyläpahanen, jossa asuu suurin osa saaren väestöstä. Tietysti on joitain erakoituneita ukkoja, joilla on oma majansa ylempänä saaren keskiosassa. Näidenkin on tosin tultava aina väliajoin alas vuorilta, johtuen siitä että kylässä on ainoa satama ja lentokenttä, jotka takaavat elämän saarella.
Saaren ympärillä velloo meri ja viidentoista mailin päässä on lähin saari, Flores. Muuten saari on täysin eristyksissä muusta maailmasta. Sitä ympäröivä meri on syvä ja siinä huhutaan olevan syviä hautoja. Meri on tosin myös täynnä kaloja ja saarella monen ihmisen elinkeino onkin kalastus. Kalastajien keskuudessa ei liiku ainoastaan kalavaleita, vaan myös legendoja syvien hautojen salaisuuksista. Huhutaan, että monet laivat ovat uponneet syvyyksiin arvolastien kera. Timantteja, kultaa ja hopeaa kerrotaan makaavaan hautojen syvyyksissä. Silti kukaan saarelainen ei vapaasta tahdostaan lähtisi sukeltamaan alueelle, jossa haudat sijaitsevat. Kalastusveneitä on tupannut katoamaan seudulla kyytiläisineen.
Nyt kuitenkin eräs yhdysvaltalainen tutkimusryhmä kiinnostui haudoista, koska siellä epäillään esiintyvän eräistä harvinaista levälajia, jota ei ole aiemmin päästy paljoa tutkimaan. Tämän vuoksi saaren pohjoiseen osaan, aivan rantakallioiden päälle on kohonnut kaksi uutta modernia rakennusta. Toinen on tutkimuskeskus ja toinen tutkijoiden sekä heidän perheidensä asuintalo.
Ensimmäinen tutkimusryhmä, johon kuului kymmenen tutkijan seurue, saapui kolme viikkoa ennen varsinaisia päätutkijoita saarelle alustavaa tutkimusta ja asioiden hoitamista varten. Ensimmäinen moottorivene valmisteltiin lähtöön ja mukaan lähti espanjalaissyntyinen tutkija Carles Gomez.
Gomez oli nuori ja iloinen juuri valmistunut tutkija, erikoisalana sienet. Kyllä, se kuulosti hieman oudolta ja ehkä tyhmältäkin, mutta Harvardin paperit kertoivat toista. Sen vuoksi myös Carles oli saanut helposti töitä hyvästä paikasta.
”Nyt pitäisi olla valmista, eikö niin?” Amanda Stuart, viisikymmentävuotias nyt paikalla olevan tutkimusryhmän johtaja kysyi tarkastellen samalla että moottoriveneessä oli kaikki tarvittava. Amandan kasvot olivat ahavoituneet kaikesta ulkona, etenkin merellä vietetystä ajasta. Hän rakasti työtään eikä sen vuoksi omistanut perhettä tai miesystävää. Työ vei veronsa ja muut tutkijat olivat hänen ystäviään. Jos hänellä olisi ollut toisenlainen työ, Amanda olisi varmasti äiti. Hän oli sievä, mutta kauneus oli kulunut tuulen mukana. Toki hän oli vieläkin hyvän näköinen, mutta piirteet olivat terävöityneet vuosikymmenten aikana. Hänellä oli mahonginruskeat kiharat ja lyhyet hiukset, lyhyt ja lihaksikas vartalo ja tuikkivat vihreät silmät, joilta ei jäänyt näkemättä mitään. Amanda oli ruskettunut ja terävää nenää koristi muutama kesakko.
”Niin” Carles kiristi pelastusliivinsä nyörejä samalla kun Amanda kiersi vielä veneen. Carles oli hyvin tasaisen värinen. Hiukset olivat hiekanväriset ja iho ruskettunut, silmät vihertävän ruskeat. Koukulla nenällä oli suuri luomi, joka oli ollut Carlesin häpeä teini-iässä. Nykyisin mies ei edes tuntunut huomaavan nenänvarressa olevaa luomea.
”Hyppää kyytiin, niin voit lähteä.” Amanda kehotti, melkeinpä käski ja viittasi veneeseen. Carles totteli innokkaana. Moottori jyrähti käyntiin ja pian harmaa vene kiisi kohti aavaa ulappaa. Amanda jäi katsomaan veneen perään odottavin tuntein. Kunpa he saisivat näytteen , edes pienenpienen sellaisen.
Merellä Carles hidasti veneen vauhtia. GBS näytti kohteen lähestyvän. Vene keinui nyt aalloilla yksinäisenä sinisessä tyhjyydessä ja ainoa ääni joka kuului, oli lokkien kirkuna ja laineiden loiske. Carles otti hyräillen ’Go West’ kappaletta esiin harmaan kotelon josta veti esiin laitteen. Hän aloitti valmistella näyteottoa laskemista veteen. Kun koje, jossa oli pinnalla pieni punainen ja pyörivä kuula oli valmis, mies laski sen varovasti veteen. Vaijeri lähti laskeutumaan kohti pohjaa. Sen päässä oli viisi terävää piikkiä, jotka tarraisivat pohjaan, pitäen merkin paikoillaan. Vaijeri pysähtyi ja Carlos tiesi sen olevan nyt paikoillaan. Nyt toinen koje laskettiin toiselle puolelle. Metallipiikit tarrasivat taas pohjaan ja Carles tiesi työnsä tehdyksi. Hän varmisti piikkien pitävyyden vetämällä molempia kuulia, mutta ne eivät liikahtaneetkaan. Moottori käynnistyi jälleen ja Carles ajoi pois, takaisin kohti Corvoa. Veden pinnan alla, yhden metallikouran vankina pyristeli suuri kala. Vai oliko se kala?
