Tunteja olen tuijottanut tummia ikkunoita, k11, angst, h/c, ficlet-sarja VALMIS!

[Chuva]

Ärrr. Tapa Noora. Tai muuta se afrikkaan. Tai jotain.

Ihanaa tekstiä taas kerran ja tykkään oikein kovasti kaikista hahmoista (PAITSI NOORASTA ÄRRINMURRIN). Joni on kanssa vähän rasittava.

Tom^^

[Brangwen]

onkonälkä: Kiitos! (sympatiapisteitä) Tollasia Jonin kaltasia ötököitä vaan nyt sattuu olemaan maailma pullollaan.
Tom^^: Kiitos! Jonin ja Nooran on tarkotuskin olla rasittavia 


XIII

Lumi pöllysi pölypatsaina jalkakäytävältä. Paine sai mikroskooppiset kiderakenteet ratkeamaan risahtaen Millan talvisaappaiden alla. Tyttö juoksi Samin edellä ja pysähtyi välillä odottamaan. Lauantaiaamu kurkki pilvien takaa kirkkaana ja kylmänä.
   – Mä luistelen niin lujaa, että jää sulaa alta, Milla lupasi.
   – Siinä saa kyllä luistella aika lujaa, Sami sanoi. Se katseli jääkenttää ja sen silmiin nousi ärtymys. Jäällä oli parikymmentä samanvärisiin paitoihin pukeutunutta poikaa hokkareineen ja jääkiekkomailoineen.
   – Jaa, ei taideta tänään luistella, Sami sanoi Millalle. – Tolla jääkiekkoporukalla taitaa olla harkat.
   Milla ei näyttänyt kuulevan. Se katseli kentän toiselle laidalle ja huitoi käsillään. Sami katsoi samaan suuntaan ja näki sen vaaleahiuksisen tytön, Marin, kiertävän kentän laitaa pitkin niitä kohti.
   – Vähän huono ajotus tulla luisteleen, Sami sanoi.
   – Mutta onneks vaan vähän, Mari sanoi ja hymyili. – Tuolla ilmotustaululla oli kentän varauslista. Nää lopettaa parinkymmenen minuutin päästä.
   Milla katsoi Samia anovasti.
   – Jäädäänkö oottamaan?
   – No voidaanhan me jäädä, Sami sanoi ja kiersi katseellaan puistoa ympäröiviä taloja. – Tuolla on kahvila. Saanks mä tarjota sulle?
   Mari näytti ilahtuvan kutsusta. Sen iloinen ilme oli lähimpänä lämpöä, mitä Sami muisti koko talven ajalta. Tuntui hyvältä tehdä edes joku onnelliseksi.
   Milla valitsi pöydän ikkunan vierestä niin, että kentälle näkyi. Sami osti Millalle ja Marille kaakaot ja itselleen espresson. Ne istuivat hiljaisina pöydän ääressä. Milla otti pipon pois päästään ja avasi takkinsa vetoketjun.
   – Kuinka usein te oikein käytte luistelemassa täällä? Mari kysyi.
   – Sillon kun ehditään. Siis ihan liian harvoin.
   – Joo. Määkin toivon, että olis enemmän aikaa käydä luistelemassa.
   – Mitä sä sitten teet, kun sulla ei oo aikaa.
   – Mä opiskelen. Musta tulee arkkitehti.
   – Jaa, Sami mutisi ja joi oman kuppinsa tyhjäksi. – Siinä on melkonen operaatio. Ei taida valmistuminen olla ihan parin vuoden päässä.
   – Joo, ei, Mari myönsi. – Äiti ei tunnu tajuavan, että jotkut opinnot ottaa enemmän aikaa kun toiset, vaan puhuu koko ajan lopputyön tekemisestä.
   – Ei varmaan ihan helppoo.
   – Joo, ei.
   Milla läikytti kaakaota pöydälle. Mari otti serviettitelineestä paperin ja kuivasi kuuman nesteen pöydältä ja Millan takin kaulukselta. Suklaatahra ei melkein erottunut likaisesta takista.
   – Mitäs sää teet? Mari kysyi Samilta. Sami käänteli kahvikuppiaan vaivautuneesti, mutta sen suunpielissä väikkyi hymy.
   – Mä oon arkkitehti.
   Mari hymähti ja sitäkin alkoi hymyilyttää.

[Chuva]

Voi awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww(....x100)www!

Että osaa olla sulosta!! HIHIHIHI.

Onneks Sami löys Marin (tai Mari Samin, ihan miten vaan). Ja toi ku Mari pyyhki Millan kaakaotahrat.. :3 Sä oot mun lempikirjottaja!

Tom^^

[onkonälkä]

Oi awww sentään :')) Kui söpö kappale!!

Nyt en pysty muuta sanomaan. Mun pitäis tehä enkunläksyjä D:: (Tulin iiihan nopiaa käymään mutta ei täältä ikinä pääse nopeesti pois..)
Vielä kerran aaawwww ja jatka toki pian :3333

[Brangwen]

Tom^^: Kiitoskiitoskiitos (X100)    Söpöilyä tulee vielä (jossain vaiheessa) lisää.
onkonälkä: Kiitos!!!    Mitään "nopeaa" finissä käyntiä ei ole vielä keksittykään.

A/N: Nyt selvitetään tapaus Miska.


XIV

Kun talvi sulaa, jäät lähtevät ryskymällä. Vanhan lumen alta alkaa näkyä syksyltä jääneitä lehtiä. Samista tuntui, että jotain suli sen sisälläkin. Kaikki virtasi, jäähuuru suli ikkunoista. Huurrekukat lakastuivat ja luistinrata muuttui hiekkakentäksi. Jääkiekkopoikien tilalle tuli jalkapalloilijoita.
   – Näyttääks tää pahalta? Mari kysyi. Sami katseli uutta leikkikenttää ja hymyili varovasti. Milla kiipesi liukumäen portaita yrittäen olla sotkematta uutta kevättakkiaan.
   – Ei tää pahalta näytä, Sami sanoi.
   Mari vei Millan karuselliin ja antoi sille vauhtia, juuri sopivasti, jotta Milla pysyi kyydissä. Sami katseli kauempaa ja kiitti siitä illasta, jolloin Mari oli luistellut sitä päin luistinradalla.
   Milla piti Marista ja Mari tuli hyvin toimeen Millan kanssa. Sami olisi muuten ihmetellyt, miksi nuori nainen vaivautui niin paljon Millan takia, jos ei olisi samalla salaa toivonut, että Mari oli täällä yhtä paljon Samin takia.
   Säännölliset luisteluillat olivat vaihtuneet leikkikentällä käynneiksi. Mari leikki Millan kanssa ja jutteli Samille. Tuntui hyvältä, kun joku puhui, keskusteli normaalisti.
   Puhelin soi. Sami vastasi, vaikka arvasikin asian heti nähdessään Nooran nimen.
   – Paljonko tällä kertaa?
   – Sami?
   – Paljonko rahaa sä nyt tarviit?
   Aluksi Noora oli selitellyt ja pyydellyt anteeksi. Vähitellen selitykset olivat lyhentyneet. Nykyään se ilmoitti vain summan, jonka sattui tarvitsemaan.
   – Sami kuule, Nooran ääni oli itkuinen. – Sami, mä oon kamalan pahoillani.
  No kyllä sietää ollakin.
   – Sami, mulle kävi pikku vahinko.
   Mari tuuppi karusellille lisää vauhtia. Milla nauroi suunpielet korvissa. Se nautti aivan täysillä. Mari kääntyi vilkaisemaan taakseen ja näki Samin puhuvan kännykkään. Kun Mari vähän myöhemmin vilkaisi uudestaan, Sami oli sulkenut kännykän ja istunut likomärälle puistonpenkille.
   Karusellin vauhti hidastui. Milla avasi suunsa vaatiakseen lisää vauhtia, mutta pysyi hiljaa huomatessaan, mitä Mari katsoi.
   Mari meni Samin luo ja istui sen viereen. Sami ei kääntynyt katsomaan sitä. Se tuijotti käsiään ja vapisi.
   – Sami, mikä hätänä?
   Samin katse oli ontto ja se näytti siltä, että siihen sattui. Milla juoksi Samin viereen ja nyki vaativasti isänsä hihaa.
   – Isi, mikä on?
   – Äitis soitti, Sami sanoi hiljaa Millalle. Tyttö päästi irti hihasta ja katsoi odottavasti. Sami kääntyi puhumaan Marille.
   – Mä en oo nähnyt sitä yli puoleen vuoteen, se sanoi, ja sen ääni oli tukkoinen. – Ja nyt se soittaa ja sanoo – Sami nieleskeli. Mari toivoi, että olisi kehdannut halata sitä.
   – Se sanoo olevansa kolmannella kuulla ja tahtovansa erota.
   Milla vingahti. Sami näytti hajoavan kuin vesihöyry. Mari nappasi nopeasti kiinni sen hartioista, ettei se olisi kaatunut maahan.
   Sami nieleskeli ja nieleskeli. Kurkku tuntui olevan täynnä suolavettä. Tajunta oli tyhjä, eikä mielen mustuuden läpi päässyt mitään muuta, kuin se, että Mari piti kiinni, piti niin lujasti kiinni, että sattui.
   Tahto taisteli vastaan. Se oli oppinut sen omalta isältään ja opettanut pojalleen; ihmisten edessä ei itketä. Vain tahto piti sen kasassa. Hetken se taisteli ja ainoa voima tuntui tulevan vieressä istuvasta Marista.
   Hitaasti Sami suoristautui ja täytti keuhkonsa ilmalla. Milla kiipesi syliin ja sotki Samin farkut mutaisilla kengillään.
   – Senkö takia sä et ollut nauranu puoleen vuoteen? Mari kysyi äkkiä.
   – Sä et vaikuta yhtään yllättyneeltä, Sami huomautti.
   – Kyllä mä tiesin, ettei Millan äiti asu sun kanssa, Mari sanoi. – Sä osaat kyllä pestä omat vaattees, mutta Millan vaatteita sä et huomaa pestä.
   Sami nauroi kuivasti. Se ei ollut sellaista iloista naurua, jota se yleensä Marin seurassa nauroi. Se oli surullista, masentunutta naurua.
   – En mä koskaan oo väittäny olevani kovin hyvä isä.
   – No et sä kovin huonokaan oo, Mari sanoi. – Jos pyykinpesukone on sun suurin haastees yksinhuoltajana, niin sulla menee aika hyvin.
   Nyt Sami nauroi kunnolla. Milla näytti hämmentyneeltä ja katsoi Maria kuin hakien selitystä isä oudolle käytökselle.
   – Mä oon tosi pahoillani, Mari sanoi. – Mun vanhemmat on eronnu. Mä tiedän, kuinka rankkaa se on.
   Samin hymy katosi heti. Se katsoi Maria vakavana.
   – En mä sen takia ollu puolta vuotta nauramatta, se sanoi.
   Mari pysyi hiljaa. Se tunsi, että Sami halusi nyt kertoa sille jotain, eikä halunnut keskeyttää.
   – Millan veli, Sami aloitti takellellen.
   – Onks Millalla veli? Mari keskeytti ennen kuin ehti purra huultaan.
   – Oli, Sami korjasi ja Mari sävähti äänen sävyä. Se tiesi jo, mitä oli tulossa.
   – Se oli Millaa vuoden vanhempi. Se sai viimekesänä lähtee ekan kerran yksin pyöräilemään.
   Sami käänsi katseensa pois ja näytti kärsivältä. – Rekka töytäs sitä. Se kuoli kaks päivää myöhemmin sairaalassa.
   Ei siihen voinut sanoa mitään. Marin oli kuitenkin pakko tehdä jotain. Keksimättä mitään muutakaan se tarttui Samin käteen ja puristi kevyesti. Sami kääntyi taas katsomaan sitä.
   – Noora lähti sillon. Se ei enää kestäny jäädä. Mä näin sen viimeks vähän hautajaisten jälkeen.
   – Miten se saatto jättää sut sellasella hetkellä! Marin ääni värähti kiukusta.
   – Se tartti tilaa. Senkin täyty yrittää ymmärtää, mitä oli tapahtunu.
   – Ei sillä silti ollu mitään oikeitta lähtee ja jättää sua yksin selviimään Millan kanssa, Mari väitti vastaan. – Sä tarttit ihan varmasti yhtä paljon tukee ja tarttet vieläkin.
   – Ei mulla oo enää ketään, Sami kuiskasi niin hiljaa, että sen ääni hukkui veden liplatukseen lätäköissä.
   – Eikö muka oo! Mari sanoi ja kuulosti nyt jo oikeasti vihaiselta. Se oli vähällä huutaa, etteikö se muka ollut mitään Samille. Sitten se tajusi, että nyt oli vähän huono hetki. – Onhan sulla Milla, Mari yritti.
   Sami nyökkäsi ja rutisti tyttöä sylissään. Milla kietoi kätensä isänsä kaulaan ilmeisesti ymmärtämättä yhtään, mistä oli puhuttu. Hiljaa se mutisi:
   – Mulla on ikävä Miskaa.
   Sami inahti kuin sitä olisi potkaistu.

[onkonälkä]

Kaaauheen surullinen kappale Ja vihani Nooraa kohtaan kasvaa vaan koookoajan. Miten joku voi lähteä oman tilan takia kuksimaan jotai muuta? Olis voinu Miskan sijasta Noora jäädä rekan alle. Mari on ihana ku se lohduttaa Samii ja on tollai äitihahmo Millalle, mistä kaikki tietää mut kukaan ei vaan sano ääneen. Kai Mari pian karistaa Jonin? Jatka jatka! Erittäin tyytyäväinen lukija kiittää ja lähtee tästä niistämään..

[Chuva]

((

Hemmetin Noora! Kamala ämmä, menee heti pyöräyttämään uuden lapsen vanhan tilalle ja pettää miestään! Mutta sinänsä hyvä, että ne eroo nyt, nii Sami voi sitte ihastua Mariin. Siis sitten kun se on vähän päässyt Miskan kuolemasta ja (VITUN) Noorasta yli.

Mutta sitli, edelleen hurmaavan mahtavaa tekstiä, Mari on ihana hahmo!

Tom^^

[Brangwen]

onkonälkä: Kiitos! Äläkä sure, Shakespearen sanoin: Ei yön niin pitkä ettei päivä koita.
Tom^^: Kiitos! Ylipääsemisiä tiedossa (jossain vaiheessa) 



XV

Lakimies vai avioliittoneuvoja? Yksi ja sama. Tyypin työ oli joka tapauksessa kirjoittaa päivät pitkät puumerkkejä virallisiin papereihin, joissa kaikissa luki: taas yksi perhe ja monta elämää hajoaa.
   Sami näki Nooran ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun oli Miskan hautajaisten jälkeen pyytänyt sitä tulemaan kotiin. Noora oli muuttunut. Se oli leikkauttanut pitkät hiuksensa lyhyiksi ja värjännyt ne tiilenpunaisiksi. Se oli vaihtanut vaatetyyliä aivan kokonaan ja leveän vyön päällä pullotti toisen miehen lapsi.
   Sami ei oikeastaan olisi halunnut tietää, mutta oli pakko kysyä.
   – Se oli se Korasen Hannu, Noora vastasi ilmeettömästi. – Me suunnitellaan, että muutettas yhteen.
   Vaikeinta ei ollut niellä sitä tosiasiaa, että Noora oli mennyt levittelemään jalkojaan Samin entiselle koulutoverille, vaan sitä, että se ei näyttänyt katuvan yhtään. Puhelimessa se oli kuulostanut hysteeriseltä ja hetken Sami oli melkein säälinyt sitä. Nyt sääli oli kokonaan tiessään.
   – Teillä on siis yksi yhteinen lapsi, Nooran hankkima lakimies varmisti. – Ja ootte asunut vajaan vuoden erillään.
   Ilmeettömiä nyökkäilyjä, niillä vastattiin itsestäänselvyyksiin.
   – Luonnollisestihan tyttö kuuluisi äidille, lakimies sanoi. Samin kädet puristuivat nyrkkiin.
– Tässä on kuitenkin vielä tämä puolen vuoden miettimisaika. Tytön huoltajuudesta päätetään sen jälkeen tarkemmin.
   Noora allekirjoitti ja työnsi paperit Samille. Kirjoittaessaan Sami ei ajatellut Nooraa vaan Millaa. Mitä jos ne veisivät Millan?
   – Tyttö on siis tähän lähtöön isänsä luona? lakimies varmisti. – Äidillä on tietenkin yhtäläinen tapaamisoikeus. Voisi itse asiassa olla parempikin, jos tyttö olisi välillä äitinsä luona. Voisi sitten sanoa oman mielipiteensä huoltajuudesta.

XVI

Mari olisi maksanut mitä vain päästäkseen pois. Äiti, Tuomas ja Tuomaksen vanhemmat juttelivat sen opinnoista. Tuomas esitti isällisen huolehtivaista ja oli tietävinään kaiken Marin menoista ja tekemisistä. Maria puistatti. Kello kulki ärsyttävän hitaasti. Marilla olisi todellinen syy lähteä vasta paljon myöhemmin.
   – Hyvä tyttö tää meidän Mari on, Tuomas vakuutti ja kiersi toisen kätensä Marin vyötäisille. Äiti hymyili lämpimästi. Se näki vain hellyyttä ja hyväksyntää. Se ei nähnyt, miten Tuomas työnsi kätensä Marin farkunreunan alle. Mari hätkähti kosketusta ja nousi äkisti seisomaan. Äiti katsoi paheksuvasti.
   – Mun puhelin soi, Mari valehteli ja syöksyi eteiseen. Kuin käskystä laukun sivutaskusta helähti soittoääni. Mari vastasi nopeasti.
   – Sami?
   – Soitinko pahaan aikaan?
   – Et. Et todellakaan. Et olis paljo parempaan aikaan voinu soittaa.
  Puhelin pysyi hetken hiljaisena.
   – Sami, onks kaikki kunnossa?
   – Milla on tän viikonlopun Nooran luona, Sami vastasi. Se kuulosti niin surkealta, että Mari pystyi melkein näkemään sen harmaissa silmissä asuvan kivun. Mari mietti sadasosasekunnin, ennen kuin puhui.
   – Kuule Sami, millon sä oot viimeks ollu juhlimassa?
   – Tekemässä mitä?
   – Juhlimassa.
   Taas hetken hiljaisuus.
   – En mä muista.
   – No sitten sun täytyy aivan ehdottomasti lähtee tänään mun ja mun kavereden kanssa juhlimaan.
   – Mitä me juhlitaan?
   – Näät sitten.
   Mari tunsi kirvelevän omantunnon pistoksen huijatessaan Samia, mutta ei voinut ottaa sitä riskiä, että Sami kieltäytyisi lähtemästä. Parilla valkoisella valheella Mari selitti lähtönsä Tuomaksen pettyneille vanhemmille ja paheksuvalta näyttävälle äidille. Tuomakselle Mari ei selittelisi mitään.
   Tuntia myöhemmin Mari ja Sami kävelivät kaupungin keskustan läpi tihkusateessa. Sami näytti edelleen surkealta ja murjotulta. Mari yritti lohduttaa sitä pitämällä kiinni sen kädestä.
   – Mun pitäis kertoo sulle jotain, Mari sanoi. – Mulla ei ollu ihan epäitsekkäät syyt pyytää sua mukaan.
   Samin katse oli kysyvä.
   – Mun poikaystävä, Mari aloitti.
   – Sun poikaystävä? Sami keskeytti ja näytti yllättyneeltä, loukkaantuneelta.
   – Mun poikaystävä alko oleen mun hyvän ystävän kanssa, Mari jatkoi.
   Loukkaantunut ilme Samin kasvoilla muuttui pahoittelevaksi. Se oli selvästi aikeissa sanoa joitain lohduttavaa.
   – Se on ihan okei, Mari sanoi. – Ne sopii toisilleen. Enkä mä oikeesti oo ees kovin pahoillani. Kuitenki, ne ei ihan uskonut, että mä suhtaudun siihen niin kevyesti ja pyysi, että mä lähtisin tänään niiden kanssa bilettään. Ne varmaan aikoo pyytää anteeks tai jotain. Mä ajattelin… Mari katsoi Samia nolona. – Mä ajattelin, että jos sä olisit mukana, niin niille jäis sellanen kuva, että mä oon edelleen ihan kiinni elämässä.
   – Esitänks mä sun poikaystävääs, vai?
   – Ei sun mitään tartte esittää. Kunhan oot siellä vähän niin kun henkisenä tukena. Ja ees yrittäsit pitää hauskaa.
   Mari katsoi Samia anovasti. Kesti hetken, ennen kuin Samin vakava ilme suli huvittuneeksi hymyksi.
   – Joo, voin mä yrittää.
   Rebekka ja Joni näyttivät yllättyneiltä, kun Mari ilmestyi baariin Samin kanssa. Joni näytti hetken melkein kiukkuiselta. Mari esitteli Samin ystäväkseen.
   Joni yritti keskustelunavausta. Se yritti monta kertaa ja jäi aina takeltelemaan. Rebekka tuli apuun ja alkoi selittää Marille. Se selitti kierrellen ja kaarrelleen. Se pyyteli anteeksi ja pahoitteli. Se yritti tunnustella, kuinka loukkaantunut Mari oli.
   Olihan Mari loukkaantunut, mutta ei kovin pahoillaan. Ei se Jonin kanssa kuitenkaan ollut viihtynyt, eikä todellakaan aikonut katkaista välejään Rebekkan kanssa tämän takia. Ylpeys tässä oli kolhun saanut, ei sydän.
   – Joo, pidä hyvänäs vaan, Mari sanoi ja hymyili niin ystävällisesti kuin vain osasi. – Olisin mä sen joka tapauksessa pellolle heittäny ennen kesää.
   – Kiitti vaan! Joni sanoi ja nauroi makeasti. Rebekkakin nauroi. Mari vilkaisi Samia. Se oli kovin keskittynyt siideriinsä.
   Kun humala alkoi tehdä tehtäväänsä Rebekkan ja Jonin jutut kävivät entistä levottomammiksi. Edelleen ne selittelivät ja pyytelivät anteeksi, mutta yleensä naurun säestyksellä. Joni vei välillä Rebekkan tanssimaan ja tanssitti Mariakin. Sami ei osallistunut keskusteluun eikä ylipäätään tehnyt muuta kuin joi. Mari katseli sitä huolestuneena. Se alkoi olla jo aika huonossa kunnossa.

[Chuva]

Voivoi

Ja nyt se vitun ämmä noora aikoo viedä suloisen Millankin! EI TODELLAKAAN! Kerro jooko nooran osoite, nii käyn tappamassa sen...

Hyvä että Mari ja Joni ei enää seurustele, nii sitte Mari voi auttaa ja lohduttaa Samia ja ihastua siihen ilman, että sen pitää tuntea syyllisyyttä

Ihania lukuja taas <3

Tom^^

[onkonälkä]

Aaargh!! Nyt kyllä.. Tom^^, lahjoitan sulle kiväärin jos saat selville Nooran osotteen, ja jaan sen hautakiven kanssa oikein roiman potkun. Kamala kamala kamala ämmä! Se ei tosiaan saa viedä Millaa.

Hyvä vaan, että pääsivät molemmat entisistään eroon, nythän tää alkaa etenemään hyvin Mut kiitän jälleen ja odotan jatkoa.

[Brangwen]

Tom^^ ja onkonälkä, kamalia aggressioita teillä, en uskalla mitään osotteita antaa, saisin vaan syytteen avunannosta murhaan 


XVII

Muhkurainen koristetyyny painoi ikävästi Samin poskea. Selkä oli kipeytynyt sohvalla nukutusta yöstä. Hitaasti se avasi silmänsä ja puristi ne heti kiinni. Sattui.
   Kirkas valo tuikki neuloja silmiin. Pää tuntui halkeavan.
   Joku veti verhon ikkunan eteen ja kirvelevä valo katosi. Hitaasti Sami avasi silmänsä ja näki oviaukon valokehyksessä lasienkelin. Se pudisti päätään ja vingahti kivusta. Lasienkeli tuli istumaan sohvan reunalle ja laski sohvapöydälle vesilasissa poreilevan panadolin ja lautasellisen mustikkakeittoa.
   – Pysyiskö noi sisällä? enkeli kysyi. Sami tajusi, että se oli Mari. Enkelikuvioinen pitkä yöpaita ja mintturaitaiset polven yläpuolelle ylettyvä villasukat, kaikki tuntui hehkuvan lämpöä.
   Hitaasti Sami nousi istumaan. Pieniä raketteja räjähteli silmien edessä. Ympärille katselu tuotti suhteettoman suurta tuskaa.
   Marin asunto; eteinen, pieni olohuone, keittiösyvennys ja verho-ovinen alkovi. Verhon takaa pilkotti vanhan hetekan kulma.
   – Joo, ei tää mikään palatsi oo, Mari sanoi, kun Sami joi irvistellen särkylääkkeen.
   – Miten mä tänne päädyin? Sami kysyi.
   – Sä olit eilen niin tolkku pois, etten mä viittiny lähtee taluttaan sua kaupungin toiseen laitaan. Mä toin sut tänne ja sä sammuit sohvalle.
   – Anteeks, Sami mutisi.
   – Ei mitään, Mari sanoi. – Se juhliminen ei tainnukkaan olla ihan hyvä idea.
   Sami näytti entistä surkeammalta. Se katseli nolona poispäin. Huomaamattaan Mari nosti kätensä silittämään sen hiuksia. Sami värähti.
   – Hei, ei mitään hätää, Mari sanoi.
   Hitaasti, varovasti, väsyneesti Sami nojasi Mariin.

XVIII

Jotain oli mennyt. Paha olo, kiukku tai häpeä. Jotain oli kadonnut ja jäljellä oli turtumus. Kurkkua ei enää kuristanut epätoivo, eikä suru saanut kunnon otetta.
   Hannu pysäköi autonsa pihaan ja Noora nousi Millan kanssa kyydistä. Sami odotti ulko-ovella.
   – Etkö sä meinaa kutsua meitä sisään? Noora kysyi.
   – En, Sami vastasi, otti kiinni Millan kädestä ja sulki oven perässään.
   Millan takki oli pesty ja sillä oli uudet kengät jalassa. Narukengät, ei se niitä itse osannut solmia. Sami nosti Millan istumaan penkille ja avasi sen kengän narut. Kun se nosti katseensa, se näki, että Millaa itketti.
   – Mikä on?
   Milla ojensi kätensä ja halasi Samia. Sami puristi sitä lujasti itseään vasten.
   – Mä en haluu takasin sinne, Milla sanoi. – Eihän mun oo pakko mennä.
   – Äidin luokse vai?
   – Nii. Mä en haluu olla siellä.
   Millan kyyneleet valuivat suoraan avonaisiin haavoihin ja lähettivät polttelevan kivun turtumuksen läpi.
   – Miks sä et haluu olla äidin luona?
   Milla alkoi itkeä ääneen. Se tihrutti ja inisi ja yritti vastata. Sami ei enää kysellyt siltä mitään. Riitti, että Milla ei halunnut Nooran luokse.
   Milla pyyhki silmiään ja sen hengitys värisi. Sen silmät tulivat vakaviksi.
   – Isi, rakastatko sä äitiä?
   Hengitys tukehtui kipeästi. Sami mietti hetken.
   – En. En enää.
   Millan huulet menivät mutrulle.
   – Kyllä mä siitä vielä välitän, Sami kiiruhti selittämään. – Mutta en mä sitä enää rakasta.
   – Rakastatko sä Maria?
   – Mitä?
   – No kun te ootte nykyään aina yhdessä.
   Sami katsoi Millan vakavia silmiä ja yritti ymmärtää Millan päättelyä. Miten pikkutyttö tuli ajatelleeksi tuollaista? Nolona, katuvana Sami ajatteli Maria enkeliyöpaidassaan.
   – Kyllä mä siitäkin välitän, Sami sanoi.

[onkonälkä]

Awwww.. Milla on niin sulonen. Ihanaa et Marin ja Samin välit lähenee. Mut miks Milla ei haluu enää Nooralle? (Ei sillä että sen pitäis haluta.. Hyvä vaan ettei halua.)

[Chuva]

Go Milla!! Jättäkää se huora (=noora) yksin!!!

Ihih, ihana luku :3 jatka samaan malliin!

Tom^^

[Kharon]

Satuin tässä avaamaan tän ketjun, oli kiinnostava nimi ja kun olin jonkin verran alkutietoja katsellut niin päätin ryhtyä lukemaan... Tää sopii ficletsarjaksi todella mainiosti, pidempääkin sarjaa olisi varmasti kiinnostava seurata, mutta näin tää on aivan erityisen vaikuttava ytimekkäissä lyhyissä kohtauksissa.

Sami on ehdottomasti mun lempihenkilö. Sellainen millainen isän pitääkin olla; välittää Millasta, yrittää jaksaa kaiken paskan keskellä ja tekee sen vielä melko hyvin. Millasta tulee myös todella läheinen kaikessa pikkutytön herttaisuudessaan. Näiden kahden surua on harvinaisen kipeä lukea, se tuntuu tosi henkilökohtaisesta vaikkei oman lapsen menetyksestä kokemuksia olekaan... Muut henkilöhahmot jää ehkä vähän yksipuolisiksi, vaikka sehän on tietysti ihan luonnollista kun tarinaa kerrotaan Samin ja Marin kautta. :'> Silti esim. Nooraan olisin kaivannut jotain inhimillisyyttä; sitä ehkä pilkahtaa tuossa puhelussa jossa se ilmoittaa olevansa raskaana ja haluavansa avioeron, mutta kuitenkin naisen surun kuvailu jää hyvinkin vähäiseksi.

Juoni on mielenkiintoinen, sellainen "tavallinen suomalainen tarina" eikä kuitenkaan lainkaan tavallinen. Kirjoitusasu on hyvä, jotkut sanavalinnat on äärimmäisen kauniita ja osuvia. Tässä ehkä lempikohtani koko ficissä, kuvaa niin järkyttävän kovalla tavalla tätä surua:

Jotain meni rikki. Ilma katkesi, läpilyöntikestävyys ylittyi ja kipu iski tuhannella voltilla.

Ja arkisuudessaan myös tämä iski hemmetinmoisella vimmalla:

– Kuule, Miska on tainnut mennä nyt sinne taivaan kotiin.
– Niin ku Eino-pappa?
– Joo.

Myös pakko sanoa, että Marin isä on aivan äärettömän ihana hahmo. Hirvikiväärinsä ja suojeluhalunsa kanssa. Myös tuo enkelikohta jossa Mari hoivasi krapulaista Samia oli todella, todella kauniisti rakennettu. "Lasienkeli" oli ihana termi kuvaamaan ihmistä. En voi muuta kuin odottaa kuinka tämä suhde tästä sitten vielä kehittyy. Kiitos tähänastisista lukukokemuksista, toivottavasti saamme taas pian nauttia näistä. :')

[Brangwen]

onkonälkä:    Kaikki selviää... tai sitten ei.
Tom^^: Kiitän!
iitta: Kiitos kauniista palautteesta. Olen tosiaan kirjoittamassa tästä "pidennettyä versiota" (romaanimittaista), jossa paneudun oikein huolella kommenttien pohjalta tulleisiin toiveisiin. Esim. Nooran sielunmaisemaan tarkennetaan melkoisesti.


XIX

Vuosi menee hitaasti tai vuosi menee nopeasti. Vuosi sulaa järven jäiltä ja kasvattaa lehtiä puiden oksiin. Ajallaan lehdet päästävät irti ja kaikki on taas alussa. Alkutilassa on vain lämpö, joka hiljalleen nousee kynttilöiden liekeistä.
   Yksinäisen kynttilän valo haki peilipintaa tummasta hautakivestä. Miskan hautajaisista oli vuosi. Se oli eilen ja ikuisuus sitten.
   – Miska, Mari luki nimen hautakivestä. – Miska ja Milla.
   – Noora valitsi nimet, Sami sanoi.
   – Sami ja Mari, Milla sanoi äkkiä.
   Mari katsoi sitä kysyvästi.
   – Nekin kuulostaa samalla tavalla samalta ku Miska ja Milla, Milla selitti.
   – Tulevaisuuden runoilija alkusointuineen, Mari sanoi ja nauroi.
   Samikin hymyili, vähän ja huomaamattomasti. Marin nauru oli tarttuva ja Sami piti siitä, mutta ei se vielä pystynyt hymyilemään kunnolla Miskan haudalla.

XX

Noora odotti ovella. Sen silmät siristyivät, kun se näki Marin. Mari käveli Samin vierellä ja piti kiinni Millan kädestä. Tyttö höpötti Marille pirteästi kuin sokeria syönyt siili, mutta puhetulva katkesi sen nähdessä Nooran.
   Jäisenkylmät sormet piirsivät polun Samin selkää pitkin. Nooralla oli viimeksi ollut samanlainen ilme silloin, kun Miska oli tuonut takapihalta sammakon keittiön lattialle.
   Mari astui reippaasti eteenpäin ja ojensi kätensä Nooralle.
   – Sä oot varmaan Noora, se sanoi eikä sen kasvoilla ollut jälkeäkään sen tavallisesta hymystä ja ystävällisyydestä.
   – Mikä toi on? Noora kysyi. Sanat oli selvästi osoitettu Samille, mutta Nooran katse ei hetkeksikään irronnut Marista.
   Miten niin mikä?
   – Tää on Mari, Sami esitteli. – Se on mun ystävä.
   – Joo, just, Noora sihahti yhteen purtujen hampaiden välistä. – Mä en tiennytkään, että sä oot nykyään noin nopee ystävystymään. Oliks toi oikein kytiksellä oven takana odottamassa, että paperit tulee kirjotettuu?
   Marin silmissä leimahti. Sami kaivoi avaimet taskustaan ja avasi ulko-oven.
   – Mari, autakko Millaa pakkaamaan. Mä puhun hetken Nooran kanssa.
   Mulkoillen Nooraa Mari vei Millan perässään sisälle. Sami sulki oven ja kääntyi katsomaan Nooraa.
   – Mitä sä oikein kuvittelet tekeväs?
   – Loukkaantuvani siitä, että tollanen blondi horo kulkee sun perässäs.
   – Onks sulla sun mielestä joku oikeus loukkaantua mun tekemisistä tai solvata mun ystäviä?
   Nooran hartiat jännittyivät ja se puhalsi hitaasti ilmaa ulos keuhkoistaan. Se näytti tappeluvalmiilta rastaalta.
   – Me ei olla vielä virallisesti erottu.
   – Sä petit mua kauan ennen ku koko erosta ees alettiin puhua.
  Kaiken sen pahan jälkeen, mitä sä oot mulle tehny, mä en anna sun enää satuttaa mua. Ja jätä Mari rauhaan!
   Samikin alkoi suuttua. Se ei muistanut koskaan olleensa oikeasti vihainen Nooralle. Suru, pettymys ja katkeruus, ne olivat tuttuja, mutta viha, polttava viha, hiillos iholla, valon nielevät pimeät ikkunat sydäntalvella, se oli vierasta.
   Noora värähti ja sen silmiin nousi kyyneleitä. Viima puhalsi hiilloksen kylmäksi. Hetken Noora oli siinä Samin edessä sellaisena, kuin se oli ollut ennenkin. Joskus Sami oli rakastanut sitä.
   – Sillon, kun Miska kuoli, Noora sanoi hiljaa, – multa loppu happi. Mun oli pakko päästä hetkeks ulos.
   – Kyllä mä sen tiesin. Mä olisin antanut sulle aikaa vaikka koko loppu elämän, jos sä et ois jättäny mua.
   – Sitten, kun henki alko taas kulkeen, mä en pystyny tuleen takasin. Mä ajattelin, että joka kerta, kun mä nään sut tai Millan, niin mä nään Miskan teissä. Mä en kestäny kattella sitä ees ajatuksissani. Mä tajusin, että mä en voi ikinä tulla takasin. Mun oli pakko jättää sut pois mun elämästä. Muuten mä olisin tullu hulluks. Hannu sattu vaan osuun tielle sillon, kun mä satuin tartteen eniten tukee.
   Etkö sä multa ole aina saanut tukea?
   – Mutta Milla, sekin on sun lapses. Sä oot ihan yhtä paljon vastuussa siitä. Miks sä jätit senkin?
   – Mähän sanoin jo, että mä nään Miskan siinä! Mä haluun pitää sitä luonani, mutta mä en pysty kattoon sitä kunnolla. Eks sä tajuu, että mä kiusaan itteni jo nyt ihan hermoraunioks, kun mä pidän sitä viikoloppusin.
   Kun hautajaisvieraat jätti muistonsa ja kipunsa Miskan haudalle, mä yritin koota ne kaikki hiekanjyvät mukaani. Ne on hiertäneet ja repineet, mutta parantuneet hitaasti. Sä et edes yrittänyt. Sä vaan halusit heittää kaiken pois kerralla ja leikkiä, että meitä ei koskaan ollu olemassakaan.
   Eteisestä kuului Millan itku. Mari puhui sille rauhoittavasti. Noora katsoi Samia, odotti kunnes se vastasi katseeseen.
   – Tiekkö, mä välitän susta vielä, Noora sanoi.
   Tekopyhät perivät kivun.
   – Yrittäsit ees pitää huolta Millasta, Sami sanoi. Noora ei vastannut. Sen ilme synkkeni eikä se enää sanonut mitään. Mari toi Millan ulos ja Noora lähti viemään sitä mukanaan. Milla harasi vastaan ja ojensi kätensä Samia kohti.
   – Isi!
   Ihmisten edessä ei itketä.

[Chuva]

Ei

Miks noora ei sitte luovu Millan tapaamisesta, jos se on niin itsekäs, että ajattelee vaan itteään eikä suostu olemaan normaali lapsensa seurassa?

Ja noora yhä vaan muuttuu ärsyttävämmäks, kun se ääliö tulee vineemään Samille siitä, että sillä on Mari ja nehän ei ees (vielä) seurustele! Mutta sitten kummallisesti sillä itsellään on oikeus pettää ja jättää ja mennä mielensä mukaan? Nyt on sillä naikkosella niksahtanut päässä pahemman kerran..

Nyt ei voi varsinaisesti sanoa, että oli ihanat luvut, koska mua säälittää Milla&Sami ja vituttaa noora Mutta erittäin hyvin kirjoitettu, kuten aina!

Tom^^

[onkonälkä]

AAAAAAARGHHAENIOUENOLRNVDITBYI Ton Nooran kanssa.. Jos se ei pysty kattoo Millaa ni mikä ihme himo sillä on silti tavata sitä.. Ja mikä oikeus sillä on pettää, jos Samil ei saa olla ees naispuolisia ystäviä?!? Lähetän kukkia sille joka lyö Nooraa ja kunnolla.. Muttttajuu hienosti kirjotettu ja kivasti vaik tapahtumat ei ollukaa nii kivoi ja jatka samaan malliin mut kivemmissa tunnelmissa ja niin ja näin ja EI mua ei väsytä :-------)

[Brangwen]

Tom^^ the supernopea kommentoija: Kiitos! Noora ei ehkä oo mikään itse täydellisyys ja pyytettömyys 
onkonälkä: Kiitos! Arvaa montako kertaa luin tuon ekan sanan, kun yritin saada siihen jotain tolkkua 


XXI

Ne olivat harmaita ja äänekkäitä. Ennen ne olivat olleet puoli elämää, nyt ne eivät olleet kuin pakollinen ohjelmanumero muutama kertaa viikossa.
   Uusi projekti oli yläkoulun eteishalli. Työryhmä oli jopa saanut tietokoneohjelman käyttöönsä. Siitä tosin sopi kiittää Marin yllättäviä yhteyksiä hyvämaineiseen suunnittelufirmaan. Kukaan ei kysynyt, miten Mari oli sen järjestänyt, eikä Mari kertonut. Ei niitä kiinnostanut kuitenkaan.
   Anneli valitti. Ensin se oli ollut onnellinen, kun erikeepperin ja liisterin aikakausi oli ohi, mutta sitten se oli keksinyt, että Rebekkan ja Jonin nuoleskelu hidasti työtä. Se oli ottanut asiakseen valuttaa tasaista siveysvalistusta hampaidensa takaa. Joni ei kuunnellut, Rebekka ei välittänyt.
   Mari sulki Annelin jäkätyksen pois mielestään ja tökki hajamielisesti hiirellä tietokoneen näytöllä näkyvää kuvaa. Se ei edes nähnyt, mitä teki. Koko sen tietoisuus oli keskittynyt ajattelemaan Samia.
   Kun Noora oli lähtenyt, Sami oli hoiperrellut olohuoneen sohvalle ja jäänyt siihen istumaan. Mari yritti puhua sille. Se ei nähnyt eikä kuullut. Mari töni sitä varovasti ja lopulta melkein huusi epätoivosta, yrittäessään palauttaa Samin takaisin todellisuuteen.
   Marin oma olo ei ollut sen parempi. Nähdessään Nooran kiskovan Millan pois, siitä oli tuntunut kuin sitä olisi hakattu.
   Jos mä vaan jotenkin pystysin auttamaan sua, Mari ajatteli katsellessaan Samia. Lopulta Marin oli pakko luopua yrityksistä saada Sami puhumaan. Se oli jättänyt Samin istumaan sohvalle ja luvannut tulla seuraavana päivänä katsomaan, oliko sillä kaikki hyvin.
   Jokin tyhjä ja tahmea puuroutti ja puudutti Marin tajunnan. Jos mä vaan voisin halata sua ja ottaa kaiken kivun sulta pois. Mä ottasin kaiken sun surus ittelleni, jos vaan voisin.

XXII

Elämä palautui Samiin hitaasti. Tahto sai taas otteen tietoisuudesta ja pakotti liikkeelle. Sunnuntai-iltaan mennessä se pystyi jo lähtemään kaupungille Marin kanssa.
   Ravintolassa oli vain muutama asiakas. Samin katse löysi nopeasti salin perällä istuvan Koivun. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Koivu oli sittenkin onnistunut houkuttelemaan Nellin mukaansa.
   Koivu nousi pöydästä ja kätteli Maria kasvoillaan rempseä hymy. Mari kiitteli projektisponsoroinnista. Koivu naureskeli, että se vähän niin kuin edellytti, että Mari ja sen kaverit hakisivat harjoittelutyöpaikkoja sen firmasta.
   – Ei, mä avustan mielelläni nuoria kykyjä, Koivu sanoi saatuaan viimein ruokaa eteensä ja kumottuaan ensimmäisen oluttuopin. – Kun sijottaa nuoriin, niin ne maksaa sen takasin ennemmin tai myöhemmin. Toi sun kaveris on siitä hyvä esimerkki. Koivu nyökkäsi Samia kohti. – Mä palkkasin sen ihan vaan sen takia, että sillä oli tilillään muutama tosi onnistunutta harjotustyötä. Parissa vuodessa se on tienannu firmalle enemmän kun nää meidän neidit yhteensä.
   Koivu virnisti Nellille. Nelli kohotti kulmiaan.
   – Mä voisin sanoo jotain palkkatasa-arvosta, jos sä et maksais mulle ja Titalle samaa rahaa kun Samille.
   – Sä oot vaan kateellinen, ku se saa enemmän tilaustöitä, Koivu naureskeli. Mari ei aivan pysynyt mukana sen erikoisessa leikinlaskussa, mutta ainakin Sami hymyili ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Noora oli ilmestynyt sen ovelle.
   Kun Sami poistui hetkeksi pöydästä, Koivu nojautui lähemmäs Maria ja sanoi hiljaa:
   – Kato sitten, tyttö, että pidät hyvää huolta tosta Samista.


A/N: Maanantaina luvassa jotain ylisöpöä 

[onkonälkä]

Ah, jään odottamaan sitä ylisöpöä yli-innolla :---)) Hyviä kappaleita taas jälleen, nyt ei kyllä irtoa tän paremmin kommenttia, jumissa kaiken puheen ja tekstintuotannon kanssa D:: Mutta tykkäsin kyllä vaikka nää nyt ei varsinaisesti juonta eteenpäin vienykkään. Kiitoskiitos ja aww, Mari taitaa oikeesti olla rakastunu Samiin tai ainaki rakastumassa :33

[Chuva]

Oivoi... Mitä nyt tähänkään voisi sanoa.

Hahmot on niin käsittämättömän suloisia (ja nooraahan mä en enää laske hahmoks, se on ennemmin joku esine, joka pitää ikävästi meteliä). Ja toi Koivukin oli symppis, kun se käski Marin pitää Samista huolta

En nyt keksi mitään älyllistä, mutta on vaan ihanaa <3

Tom^^