Brangwen, jahkaaminen ja ongelmien keksiminen kuuluu mun vahvoihin puoliin, mitä en kyllä pidä hyvänä juttuna.. Kiitän taas kommentista
Chyilly, yksi syy miks en roiku kouluaikana finissä, vaikka meillä tietokoneella tunteja onki enemmän ku tarpeeks.. Kiitos kommentista!
Frederica, Drama is my second name ja sitä rataa
Kiitos kommentista.
Luku 14.
Seurasin ruokapöydässä Fredin ja Georgen kiistelyä viimeisestä haasteesta.
“Se on aivan varmasti vampyyri!” Fred lähes huusi.
“Älä ole typerä, uskon jopa Fleurin selitykset maanalaisista tunneleista ennemmin kuin tuon.” George vastasi
Kiistelyä jatkui koko ruokatunnin, ja kun lähdin pihalle taikaolentojen hoidon tunnille, kuulin poikien kiistelyn vielä pitkälle näiden astellessa kohti kasvihuoneita. Harmikseni taikaolentojen hoidon tunnit pidettiin luihuisten kanssa, joten jouduin katselemaan Antonin ylimielisiä kasvoja koko kaksoistunnin ajan. Kehittämäni panssari kuitenkin toimi, ja sain karkoitettua hänet ajatuksistani lähes kokonaan.
Tunti oli minun ja monen muun mielestä erittäin hauska, ja tavallisesta poikkeava. Katselimme, kuinka karvaiset haiskut kaivautuivat vastamyllerrettyyn multaan, ja etsivät kultakolikoita. Ronin haisku oli kaikista tehokkain, ja tunnin päätyttyä Hagrid palkitsi Ronin hunajaherttuan suurella suklaalevyllä. Kävelin Hermionen kanssa takaisin linnaan, sillä molemmat olimme matkalla kirjastoon. Minun piti tarkistaa muutamia yksityiskohtia loitsujen esseestäni, ja Hermione oli taas lukenut kevyeksi iltalukemiseksi lainaamansa 2672-sivuisen kirjansa loppuun, vain parissa illassa.
“Miten sinulla ja Georgella menee?” Hermione kysyi minulta kun etsimme kirjoja hyllyjen väleistä.
“No, kai ihan hyvin. Entä sinulla ja Viktorilla?”
“Hyvin, nyt kun satuit kysymään. Me aloimme toissapäivänä seurustelemaan.”
“Ihanko totta? Onnea!” Hymyilin Hermionelle.
“Kiitos! Mutta pidäthän sen vielä omana tietonasi? En tosiaan tahtoisi kuulla Pansy Parkinsonilta mitään Viktorin muka rumasta koukkunenästä tai raskaista kulmakarvoista!”
“Ei tulisi mieleenikään! Mutta eikös Pansy itsekin pyytänyt Viktoria joulutansseihin?”
“Hah, ihan kuin Pansy pitäisi Viktoria minään. Kysyi siksi, koska hän on kuuluisa.”
“Kenen kanssa Pansy muuten oli tanssiaisissa?”
“Kai Dracon, mutta suurimman osan ajasta hän kuitenkin kiehnäsi Anton Eaglessa. Sinähän tunnet hänet?”
“Tunsin joskus.” Sanon haikeasti.”Mutta entä Ginny? Luulin että hän meni Antonin kanssa?” Jatkoin lausettani.
“Äääh, Anton lemppasi tämän ensimmäisen tanssin jälkeen. Neville kai tanssitti häntä sinun kadottuasi.”
Vihani Antonia kohtaan kasvoi suuremmaksi kuin koskaan. Minua hän saattoi satuttaa, mutta ystäväni hänen olisi parempi jättää rauhaan. Huomasin hautovani mielessäni kymmeniä eri kirouksia, jotka voisin syytää Antonin niskaan, niin, että häntä ei enää erottaisi pienestä mustekalasta. Suunnitelmani kannalta on harmi, että Kalkaros pitää oppilaistaan. Vastaanotin nimittäin jälki-istunnon yrittäessäni loitsia Antonia etanaksi.
Jälki-istunto järjestettiin perjantai-iltana Kalkaroksen huoneessa. Puhdistin taikajuomatarvikkeiden säilytyspurkkeja vanhalla likaisella rievulla ja pulloharjalla. Kun olin suunnilleen puolivälissä purkkien puhdistusurakkaani, Igor Irkoroff ryntäsi sisään Kalkaroksen huoneeseen ilmeisen paniikissa. Kumarruin pöydän taakse ettei Irkoroff huomaisi minua. Kuulin kiihtyneen äänen huohottavan
“Severus, tiedät mitä tämä merkitsee. Etkö muka ole huomannut sen tummuvan? Meidän täytyy paeta!”
Kalkaros kuunteli ilmeisen rauhallisena miehen hätäilyä, ja vastasi erittäin ärtyneeseen äänensävyyn
“Igor, jos tosiaan olet noin säikky, pakene! Minä en voi. Minun täytyy suo.. eh.. suorittaa eräs tehtävä, jonka Dumbledore on minulle antanut, enkä voi pettää hänen luottamustaan.”
“Mutta sinä tiedät, mitä meille molemmille käy, jos toinen jää kiinni.”
“Vain jos toinen lavertelee toisesta, mutta ethän sinä niin tekisi, vai mitä? Mene, minä selvitän poissaolosi.”
Näin Irkoroffin jalkojen liikkuvan vaivautuneena, kunnes hän puhui jälleen
“En.” Sitten hän marssi huoneesta ulos ja uskalsin nostaa päätäni.
“Neiti Watts, mitä sinä vielä täällä teet? Kello on kymmenen! Viisitoista pistettä pois rohkelikolta”
Kertoessani Georgelle ja muutamalle muulle kuulemastani, he vaikuttivat hetken mietteliäiltä, ja sitten suuttuivat tuhottomasti.
“Miten hän voi ottaa sinulta pisteitä siitä, että olet yliaikaa jälki-istunnossa?” Lee tuhahti.
“Tupapokaali taitaa jäädä tänä vuonna kaukaiseksi haaveeksi, kiitos Kalkaroksen.” Ron huokaisi ärtyneenä.
Kiitollisena siitä, että he olivat vain yksimielisen vihaisia Kalkarokselle, oloni helpottui. Olin odottanut mittavaa saarnaa siitä, miten olin menettänyt viisitoista pistettä turhaan. Seuraavalla liemitunnilla Kalkaros oli äreällä tuulella. Ei sillä, ettei hän yleensä olisi äreä, sinä päivänä vain tavallistakin äreämpi. Vähän väliä hänen oikea kätensä harhautui hieraisemaan vasenta, vähän liiankin usein, jotta olisi ollut normaalia. Aloin saman tien miettiä jälki-istuntoni aikaista välikohtausta Irkoroffin kanssa, ja kaikkein järkevin keksimäni selitys oli
“Pimeän piirto!” Huokaisin hiljaa, niin että vain vieressäni istuvat kuulivat.
“Mitä ihmettä sinä selität? Alkavatko nämä juomahuurut jo vaikuttaa aivoihisi?” Ron kysyi ihmeissään.
“Ei, ei, vaan pimeän piirto. Kalkaroksella! Ja Irkoroffilla myös! Katso miten Kalkaros hankaa vasenta käsivarttaan jatkuvasti.”
“Sinulla viiraa. Ehkä kannattaisi käydä sairaalasiivessä?” Ron lopetti keskustelun, ja keskittyi liemeensä, mutta Hermione livautti minulle repäistyn pergamentinpalan.
“Voit olla oikeassa. Mutta miksi Dumbledore olisi ottanut kuolonsyöjän töihin Tylypahkaan? Asiaa kannattaa pitää silmällä. Vilkaisen kirjastosta, josko jossakin kirjassa kerrottaisi pimeän piirrosta.”
Niin tyypillisen Hermionemainen vastaus. Katsotaan kirjoista.
Unohdin epäilyni Kalkaroksen piirrosta, kun koekausi alkoi. Lähes kaikki opettajat halusivat pitää kokeensa ennen viimeistä koetusta, ja koealueen loppuun kiriminen läksyjen muodossa tarkoitti kiristyneitä hermoja ja loppumatonta pänttäystä. Minulla oli tehtävänäni neljä esseetä eri aineisiin, kaikista vaadittiin vähintään kahdeksan jalkaa. Kirjoitin tavallista isommalla käsialalla, sillä muuten en tosiaan saisi aikaiseksi kahdeksanjalkaista tekstiä kutsu- ja karkoitusloitsujen eri käyttötarkoituksista työelämässä, ja lohikäärmeen sappinesteen käytöstä kymmenessä historiallisessa tapahtumassa. Tunnit kuluivat nopeasti, ja käytännön harjoituksia tehtiin vähemmän. Lisäksi pian tuli valita tuleva ura, sillä sen perusteella valittaisi kurssit, joita v.i.p tutkinnossa suoritettaisiin. Olin ajatellut jo kauan uraa taikaeläinten parissa, tai sitten jästiesineiden väärinkäytön osastolla. Myös ulkomaat kiinnostivat, joten en tosiaan tiennyt, mitä alkaisin tekemään koulun jälkeen. Olin kuullut monen pyrkivän auroriksi, mutta se ala ei itseäni kiinnostanut. Ajattelin jättää uravalinnan tuonnemmaksi, ja valita v.i.p vuodelleni niitä aineita joista pidin, ja niitä, joissa olin hyvä. Jästitietoa, taikaolentojen hoitoa, loitsuja, muodonmuutoksia. Lisäksi päätin opiskella pimeyden voimilta suojautumista, ja taikajuomia, joista olisi monella alalla apua. Lopullinen uravalinta tehtäisi vasta viidennen vuoden lopulla, jolloin järjestettäisiin tapaaminen tuvanjohtajan kanssa.
Koejaksosta eniten paineita otti luultavasti Hermione, joka päivästä toiseen istui kirjastossa aina kun vapaa-aikaa liikeni minuutti tai kaksi. Toinen stressaaja löytyi Nevillestä, jolla oli runsaasti kerrattavaa kaikesta, paitsi yrttitiedosta, jossa hän oli roimasti muuta luokkaa edellä. Eikä hänen stressiään varsinaisesti vähentänyt muiden rohkelikkojen kyselyt milloin mistäkin kasveihin liittyvästä.
George oli kuudennella vuodellaan Tylypahkassa, joten hän suorittaisi tänä vuonna S.U.P.E.Rit. Vaikka luulisi, että toiseksi viimeisenä vuonna koekaudella olisi todella kiire ja lukuaikataulu olisi tiukka, silti George vähän väliä ilmestyi lähelleni ja vaati laittamaan kirjat pois, ja useimmiten laitoinkin. Kokeisiin valmistautuminen ei koskaan ole ollut vahvoja puoliani, ja luovuin kirjoista mielelläni pienimmänkin verukkeen nojalla.
Oloni oli vieläkin ahdistunut surujen käytävässä tapahtuneen takia, ja en pystynyt olemaan täysin luontevasti Georgen läheisyydessä. Enkä pystyisi, jos en tunnustaisi.
