Frederica, kiitos kommentista taas
ellastina, kiva kuulla, että jaksoit lukea koko tekstin
Tervetulosa lukijaksi ja kiitos kommentista ja kehuista
Luku 19.
Vastaus paljastui seuraavana päivänä. Ministeriön autot hakivat meidät Kotikolon pihalta, ja ajoivat Lontooseen, synkälle aukiolle. Herra Weasley antoi minulle, Benjaminille ja Danielille paperilapun, jossa luki pienellä, tiheällä käsialalla
Feeniksin Killan päämaja sijaitsee osoitteessa Kalmanhanaukio 12.Pian luettuamme sen, paperi syttyi palamaan, ja jätti jälkeensä vain pienen kasan tuhkaa, mutta tuhkaa ei katsonut kukaan meistä. Talojen 11 ja 13 väliin kasvoi juuri uusi talo. Se venyi ja kasvoi, kunnes oli tismalleen samankokoinen, ja samanlainen viereisten talojen kanssa. Herra Weasley johti meidät sisään. Talossa oli ahdasta ja synkkää. Talo oli kyllä suuri, mutta käytävät olivat kapeita, ja auringonvaloa ei sisään päässyt kovinkaan paljon. Kävelimme kapeaa eteiskäytävää kapeaan eteishalliin, ja Herra Weasley hyssytteli meitä.
“Emme halua Sen heräävän.” Hän sanoi ja mielessäni pyöri yksi kysymys. Minkä Sen?
Jätimme laukkumme eteiseen, ja menimme linnamaiseen olohuoneeseen. Säikähdin melkoisesti, kun näin että Sirius Musta istui sohvalla, ja keskusteli minulle tuntemattoman tumman velhon kanssa.
“Ah, Arthur, oletko jo kuullut viimeisimmästä? Päivää, Molly.” Tumma velho sanoi syvällä, rauhoittavalla äänellä.
“Fred, George, mitä jos veisitte muut yläkertaan, tiedätte missä vierashuoneet sijaitsevat.” Weasleyn isä sanoi, ja pitkin hampain kaksoset lähtivät viemään meitä yläkertaan. Asetuimme Ginnyn ja Hermionen kanssa samaan huoneeseen, ja purimme laukkumme, sillä olisimme täällä loppukesän.
“Mitä-ihmettä-Sirius-Musta-tekee-täällä?” Kysyin muilta heti ensimmäisen mahdollisuuden koitettua.
“Ai, joo, hän sattuu olemaan Harryn kummisetä. Hän asuu täällä.” Hermione sanoi aivan kuin olisi jokapäiväinen asia saada selville, että ystävän kummisetä on massamurhaaja.
“Hän on oikeasti ihan kiva!” Ginny sanoi iloisesti.
“Mutta.. Eikö hän ole murhaaja?” Kysyin epävarmasti.
“Ei, ei laisinkaan. Se oli kaikki ministeriön ja profeetan luomaa harhaluuloa.”
Totuin Feeniksin Killan päämajassa asumiseen, ja Siriuksen läsnäoloon nopeasti. Väkeä tuli ja meni, aulassa piti liikkua hiljaa, ettei eräs taulu alkaisi huutaa, ja kokousten aikana ei-kiltalaisten tuli pysytellä yläkerrassa.
Vähän ennen koulujen alkua Harry tuotiin Kalmanhanaukiolle. Kahdenkeskeistä aikaa Georgen kanssa oli todella vähän ja nekin lyhyet hetket tuntuivat paljon lyhyemmiltä. Kalmanhanaukio oli pitkään ollut asumattomana, ja nyt kun sitä käytettiin päämajana, se oli saatava siistiksi. Siivoamista riitti siivoamisen jälkeen ja senkin jälkeen oli vielä lisää siivottavaa. Ja työtäni ei helpottanut se, etten vieläkään ollut ehtinyt sanoa Ginnylle mitään Ronista ja Hermionesta, jotka molemmat vaivihkaa katselivat toisiaan, mutta eivät koskaan silloin, kun toinen sattui katsomaan. Ikäänkuin sanattomasta sopimuksesta he katselivat vuorotellen, toisen huomaamatta.
Illalla Kalmanhanaukio 12 oli täynnä väkeä. Suurin osa kokouksessa olleista noidista ja velhoista jäi syömään, ja ruokapöytä oli ensimmäistä kertaa täysi. Istuin Nymphadora Tonksin, Ginnyn ja Hermionen läheisyydessä ruokapöydässä ja nauroin Tonksin vääntämille kummille nenille. Yksi oli kuin possun kärsä, kunnes se venyi ja muistutti elefantin kärsää. Sitten se rullautui Tonksin kasvojen lähelle ja muuttui ankan nokaksi, kunnes pullahti kalkkunan nokaksi ja viimein palautui ennalleen, kun Tonks keskittyi syömiseen. Tonks oli Metamorfimaagi, eli pystyi muuttamaan ulkonäköään tahdon voimalla. Se olisi todella kätevää, ajattelin ja keskityin sitten broilerkastikkeeseeni. Syötyämme meillä oli loppuilta vapaata siivoamisesta ja päätimme Georgen kanssa lähteä ulos kävelemään. Koulun alkamiseen oli jäljellä enää kolme päivää ja olimme helpottuneita päästessämme eroon siivoamisesta. Kävelimme käsikkäin muutaman talon päähän ja käännyimme vasemmalle.
“George, minun on jo jonkin aikaa pitänyt kysyä, mitä labyrintissa tapahtui?” Kysyin varovaisesti. “Säikähdin niin paljon, kun tulit tajuttomana pois.”
“No, aluksi kaikki sujui hyvin. Kuljin kohti labyrintin sydäntä, ja alkoi olla pahaenteisen hiljaista. Ajattelin, että siinä vaiheessa minun olisi pitänyt jo nähdä jotakin. Fleur käveli ohitseni, hänen kaapunsa savusi. Tulirapuja, kuulemma.” George selitti.
“ Käännyin eräästä kulmasta väärin, ja vastaani tuli jonkinlainen taikajuoma-allas. Niin leveä, etten voinut hypätä yli, ja reunasta reunaan niin, ettei sitä voinut kiertää. Olin jo kääntymässä pois, kun pensaat takanani yhdistyivät, ja muodostivat esteen. En voinut liikkua muualle, kuin altaaseen, joten riisuin kenkäni ja sukkani, ja upotin varpaani vähän kerrallaan aineeseen.” Katsoin poikaa kauhuissani.
“Tiedän, tiedän, se oli tyhmää. Aine oli kuitenkin vaaratonta, ja sitä oli vain nilkkoihin asti. Se oli kylmää ja geelimäistä. Puolivälissä allasta kuulin möreän huudon oikealta puoleltani. Nousin altaasta ja lähdin etsimään äänen lähdettä, sillä oletin sen olevan Krum. Kolme pensaanväliä eteenpäin näinkin jotakin niin epätodennäköistä, että jouduin hetken miettimään.”
“Mitä se oli?” Kysyin.
“Krum makasi maassa, ja hänen vierellään oli taikasauva ojossa Cornelius Toffee. Hänen kaapunsa hihat oli kääritty niin, että näin tatuoinnin hänen vasemmassa kädessään. Se oli samanlainen, kuin kuvio taivaalla huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Toffee osoitti taikasauvalla Krumia, ja käveli hitaasti tätä kohti. Yritin tainnuttaa hänet, mutta en onnistunut kuin tiputtamaan knallin hänen päästään. Krum aneli minua auttamaan, ja lähetin punaiset kipinät.” George kertoi.
“Mitä taikaministeri teki kolmivelhokoetuksen labyrintissa? Ja pimeän piirto! Miten?” Lähes huusin ja George hyssytteli minulle.
“Älä huuda, olemme jästikorttelissa. Kuulin myöhemmin, että se oli vain erittäin voimakas mörkö.”
Ratkesin nauruun. Krumin pahin pelko on Cornelius Toffee?
“Mutta entä knalli? Hänellä oli se yhä mukana kun hän palasi labyrintista.” Kysyin nauruni laannuttua.
“Kuten sanoin, mörkö oli voimakas. Jos olisit tuntia myöhemmin etsinyt knallia, ei sitä olisi enää ollut.”
“Mitä tapahtui Krumin jälkeen?”
“Ei oikeastaan paljonkaan. Vain muutama raivotar, räiskeperäinen sisulisko ja kiusallinen kirous.” poika sanoi ja virnisti.
“George! Mitä tapahtui?” Kysyin, mutten voinut peittää hymyäni. “Miksi tulit tajuttomana pois labyrintista?” Kysyin ja vakavoiduin.
“Olin jo aivan lähellä pokaalia, kun viereisestä pensasvälistä juoksi villiintynyt purske. Ehdin viime hetkellä väistää, mutta se ehti kuitenkin repäistä kylkeni auki. Viimeisillä voimillani lähdin ryömimään pokaalia kohti, ja ilmeisesti ehdin koskettamaan sitä ennen kuin menetin tajuntani. Muuten olisin luultavasti kuollut verenhukkaan ennen kuin Fleur olisi ehtinyt pokaalille ja hälyttämään apua.”
Minun oli pakko tiukentaa otettani pojan kädestä. Kuinka lähellä olin ollut hänen menettämistään. George veti minut vapaalla kädellään aivan itseensä kiinni.
“Kaikki on kuitenkin hyvin nyt. Selvisin hengissä.”
Katsoin pojan kiiltäviin silmiin ja kyynelet purkautuivat omistani.
“En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisit kuollut. En tosiaan tiedä.” Kuiskasin itkuisesti ja painoin pääni pojan olkaa vasten.
“Onneksi sinun ei tarvitsekaan tietää.” George sanoi pehmeästi ja suuteli minua.
Kun palasimme talolle, oli suurin osa vieraista jo lähtenyt ja talossa tilapäisesti asuva väki alkoi valmistautua yöpuulle.
“Huomenta tytöt, nouskaapa ripeästi, tänään häädetään hutsuja verhoista! Keittiössä on aamupalaa, mutta ettehän jää kupeksimaan, on paljon tehtävää.”
Tämä ei tosiaan kuulunut sarjaan “mukavat herätykset.” Hieraisin unisia silmiäni, ja puin päälle. Sitten lähdimme Ginnyn ja Hermionen kanssa alakerran keittiöön syömään. Aamupalaksi Rouva Weasley oli laittanut kaurapuuroa, joka oli maukasta, mutta ruokailua häiritsi suuresti viiden minuutin välein ovensuussa ravaavat kaksoset.
“Äiti kysyy, ovatko arvon neidit mahdollisesti jo syöneet kylliksi.” Fred sanoi muka vilpittömällä äänellä.
“Kuuletteko jo verhojen kaihoisan kutsun?” George säesti ja heitin tätä sämpylällä, joka sattui olemaan kädessäni. Poika väisti nauraen ja leipä kopsahti eteisaulan lattialle. Syötyämme menimme muiden luo yläkerran olohuoneeseen.
“Jokainen ottaa suojahansikkaat, pussin ja suihkepullon hutsumyrkkyä. Myrkky tainnuttaa otukset, jolloin voitte poimia ne pussiin.” Rouva Weasley ohjeisti ja ryhdyimme toimeen. Vähän väliä huomasin Fredin ja Georgen nappaavan taskuihinsa pusseja täynnä hutsunmunia, tai kaatavan hutsunmyrkkyä pieniin lasipulloihin, jotka katosivat näiden taskuihin.
“Mitä ihmettä te teette hutsunmunilla?” Kysyin, kun olimme menossa yläkertaan vaihtamaan puhtaita vaatteita. Nykyiset olivat aivan hutsumyrkyssä, pölyssä ja hiessä. Työ oli ollut odottamattoman raskasta.
“Meillä on omia pieniä projektejamme.” Fred vastasi salaperäisesti ja virnisti. Katsoin molempia poikia vuorotellen kysyvästi, mutta he vain jatkoivat omituista virnuiluaan, ja päätin luovuttaa. Sujahdin ovenraosta minun, Hermionen ja Ginnyn huoneeseen, mutta vain hetken kuluttua poistuin kuultuani seinän takaa räjähdyksen. Käänsin ovenripaa kaksosten huoneen ovessa, mutta se oli lukittu.
“Mitä hemmettiä te teette siellä?” Huusin oven läpi.
“Kunhan.. hienosäädetään.” Kuulin Georgen huudon huoneesta.
“Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Aiotteko räjäyttää koko talon? Merlin sentään, muistakaa, että olemme täällä vieraina. Vieraina kuulitteko!” Weasleyn äiti huusi kiivetessään portaita ylös.
“Veliseni, olen aina tiennyt, että jonakin päivänä naiset jonottaisivat ovesi takana.” Kuului oven takaa Fredin ääni, ja vaimea poksahdus, jota seurasi Ginnyn kiljaisu alakerrassa. Rouva Weasleykin tajusi olevansa noita, ja ilmeisesti ilmiintyi poikien huoneeseen. Naurua pidätellen kävelin portaat alas, hiivin eteisaulan halki keittiöön ja repesin nauramaan. Tälläistä ei vain yksinkertaisesti voinut tapahtua, jos ei sattunut elämään Weasleyn perheessä.
“Mistä minä olisin voinut tietää, että satuit istumaan juuri siinä?” Fred sanoi Ginnylle kiivaasti.
“No ensinnäkään sinun ei tarvitsisi ilmiintyä pitkin taloa, kun ihan hyvin voit kävellä.”
“Phah, kävele siinä sitten kun äiti raivoaa oven ulkopuolella.”
Kuuntelin riitelyä kunnes se loppui äkisti Weasleyn äidin ilmestyessä keittiön ovensuuhun. Fred yritti luikahtaa pois, mutta Rouva Weasley pysäytti tämän. Katsahdin Ginnyyn ja juoksimme ulos keittiöstä, juuri ennen kuin Weasleyn äiti alkoi huutaa kilpaa eteisessä sijaitsevan taulun kanssa. Paiskasimme takkahuoneen oven kiinni ja istuimme sohvalle juttelemaan.
Huudon vaiettua Sirius ilmestyi ovensuuhun.
“Tulkaa syömään. Vaara ohi jo.” Ja sitten hän lähti keittiöön.
Olimme jo eteisessä, kun nykäisin Ginnyn takaisin takkahuoneeseen ja esitin kysymykseni.
“Oletko huomannut kuinka Ron ja Hermione katselevat toisiaan?”
Ruoka oli hyvää, kuten aina. Ruuan jälkeen menimme huoneisiin pakkaamaan. Seuraavana päivänä lähtisimme käymään Viistokujalla, ja sitä seuraavana lähtisimme takaisin Tylypahkaan.