Kirjoittaja Aihe: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC, HP  (Luettu 21800 kertaa)

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 147
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #60 : 28.08.2011 22:26:17 »
Ihana luku, taas kerran. :D

Tälle sinun tekstillesi saa hymyillä ja nauraa, ja käyttämästi sokeri on makeaa ja huumori hauskaa. :D
Trevor ja bussissa pomppiminen olivat ihania! Ja tykkäsin todella paljon siitä, että Puuskupuh voitti tupamestaruuden. Annoit tuvalle sen ansaitseman voiton. ;D

Odotan muuten jatkolta paaaljon söpöilyä Kotikolossa. ;D
wooooop
Ava: Ingrid

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #61 : 29.08.2011 16:00:53 »
Frederica, kiitän jälleen kommentista. Tässäpä jatkoa ja sitä toivottua söpöilyä :)

Luku 18.
Kesä kului odottaen. Olimme kirjeitse sopineet, että myös Benjamin tulisi mukaan Kotikoloon, elokuun ensimmäisenä. Olin viettänyt koko siihenastisen kesän ulkona Danielin ja Benjaminin kanssa. Lisäksi olin tavannut jästiystäviäni Shaniaa ja Emilya. Viimein elokuun ensimmäisenä lähdin Danielin ja Benjaminin kanssa ministeriön piilotetulle sisäänkäynnille. Äitini oli töissä ministeriössä, samoin kuin Benjaminin isä, joten he saattoivat meidät perille. Istuimme erään patsaan juurella katsomassa, kun erinäköisiä, virallisesti pukeutuneita ihmisiä vilisi sisään ja ulos erääseen yleiseen vessaan. Viimein meitä lähestyi kaljuuntuva punapää, jonka tunnistimme Weasleyn isäksi.
“Kas niin. Eiköhän mennä. Valitettavasti joudun viemään ensin yhden teistä, ja sitten noutamaan kaksi muuta, käteni eivät millään riitä viemään kaikkia näitä tavaroita ja kolmea ihmistä Kotikoloon kerralla." Hänellä tosiaan oli valtava pino valkoisia paperirullia kainalossaan. Kävelimme pienelle sivukujalle, ja herra Weasley tarrasi Danielia olkapäästä. Näin pojan käden puristuvan matka-arkun kädensijan ympärille, kun tämä yht’äkkiä oli poissa. Hetken kujalla seisottuamme herra Weasley palasi ilman paperirullia, ja tarjosi meille käsiään. Sujautimme kätemme Herra Weasleyn käsikoukkuun, herra Weasley käännähti, ja tunsin kuin minua olisi työnnetty ahtaan kumiputken läpi. Sitten puristus katosi ja seisoin suuren maalaistalon pihalla. Maalaistalon, joka näytti siltä, kuin kivisen perustan päälle olisi vain räiskitty erilaisia leikkimökkejä, kanakoppeja, seinärakenteita, kattorakenteita ja ikkunoita. Ehdin vain hetken katsella taloa, kunnes George juoksi ovesta ja kaappasi minut halaukseensa.
“Kaipasin sinua.” Kuiskasin Georgelle, ja tämä kumartui suutelemaan minua juuri sillä ihanalla tavalla, joka yhä sai perhoset lentämään vatsassani. Kun irtaannuimme, Weasleyn isä ja Benjamin kävelivät jo pitkällä edellämme. Juoksimme heidät kiinni, ja vain pari metriä talon ovesta viimein tavoitimme heidät. Käännyin halaamaan Ginnyä, ja samassa rouva Weasley juoksi ulos talosta.
“Luoja, joko he tulivat? Miten he jo ehtivät?” nainen höpötti lähes itsekseen ja halasi minua, Danielia ja Benjaminia äidillisesti.
“Kultapienet, miten matka sujui? Tulkaa sisään, olen laittanut ruokaa.” tämä jatkoi hössötystään ja George virnisti minulle.
“Hän on aina tuollainen.” Poika kuiskasi ja kävelimme sisään. Yllätyksekseni keittiössä seisoi Weasleyn muiden veljien lisäksi Hermione.
“Hei, en tiennytkään, että sinäkin olet täällä.” Sanoin iloisesti yllättyneenä, ja Hermione hymyili minulle.
“Tulin toissapäivänä.” Hän sanoi ja siirtyi lähemmäs ruokapöytää. Kuin taiottuna Ron syöksähti vetämään hänen tuolinsa kauemmas pöydästä, ja tarjosi sitä hänelle. Mieleeni tuli Hermionen katseet koulujunassa, ja ajattelin, että minun tosiaan täytyy mainita Ginnylle asiasta, jos tämä itse ei sitä ollut jo huomannut.
Rouva Weasleyn tekemä perunasose ja lihakastike oli erittäin maukasta, ja melkein kaikki santsasivat sitä. Lopulta kaikkien vatsat olivat niin täynnä, ettei enempää mahtunut. Päätimme Georgen, Danielin ja Ginnyn kanssa lähteä ulos nauttimaan laskevasta auringosta, ja hetken käveltyämme päätimme jäädä läheisen ruohoisen kukkulan laelle istumaan. Koskaan en ollut nähnyt kauniimpaa auringonlaskua. Auringon puna sai Georgen ja Ginnyn hiukset näyttämään tavallistakin punaisemmilta, ja se hetki oli kesän kaunein. Tunsin Georgen huulet niskassani, ja tämän käsivarret olivat omistavasti ympärilläni.
“Ethän koskaan katoa?” Kysyin Georgelta ja tämä vastasi hellällä kuiskauksella
“Vain jos et sinäkään.”
Käännyin suutelemaan tätä, ja suudellessamme Daniel ja Ginny olivat kadonneet. Maasto oli alavaa, ja siltä kukkulalta näki kauas. He eivät olleet lähteneet takaisin Kotikololle, mutteivät olleet enää kukkulan laellakaan.
“Tuolla he ovat.” Sanoin, ja osoitin mäkeä alas kierivää Ginnyä, ja vain vähän tämän perässä kierivää Danielia. Naurahdin ja lähdin itsekin kierimään. Nurmikko oli pehmeää, ja kukat tuoksuivat raikkaasti. Kuulin Georgenkin nauravan, kun tämä kierähti perääni. Kukkulan juurella tämä pyörähti kiinni kylkeeni ja sulavasti kiepautti minut päälleen. Suutelin häntä hellästi ja nousin mennäkseni istumaan pienen lammen rantaan. George tuli nopeasti perässä, ja istui viereeni, upottaen jalkansa omieni viereen lammen lämpimään veteen. Painoin pääni tämän olkapäälle, ja olisin voinut jäädä siihen ikuisuuksiksi. Pian lammelle kuitenkin saapui kukkulan yli Weasleyn vanhin veli, Bill.
“Tulkaahan sisälle, rakastavaiset. Aamulla on aikainen lähtö.” Mies sanoi.
“Minne? Ei minulle ole kerrottu mistään lähdöstä.” Ginny kysyi ihmeissään.
“Siksi sinun kannattaisikin pakata, lähdemme Lontooseen, Kalmanhanaukiolle.”
Muistin joskus käyneeni Kalmanhanaukiolla. Se oli talojen ympäröimä aukio, jonka keskellä oli pieni kuivunut puisto. Puistoa ympäröivät talot olivat kapeita ja korkeita, ja tummasävyisiä. Lisäksi aukiolta puuttui talo numero 12. Talot 11 ja 13 olivat toisissaan kiinni, ja kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota niiden välistä puuttuvaan taloon, tai sitten kukaan ei vain huomannut.
“Mitä me Kalmanhanaukiolla teemme? Se on masentava paikka!” George sanoi, ja ihmettelin suuresti. Miten Georgen tapaisen energialatauksen voisi muka masentaa?
« Viimeksi muokattu: 01.09.2013 22:48:11 kirjoittanut onkonälkä »
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Chyilly

  • ***
  • Viestejä: 106
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #62 : 29.08.2011 19:10:09 »
Voi tsiisus, taas tuota söpöhöpölässynlässynlääläilyä :DD Vaikka no, pakko myöntää, oli sitä kiva lukea...
Tätä osaa oli jotenkin kivempi lukea kuin aikaisempia, ties mistä johtui ^^ Olipa näköjään unohtunut toi "-merkki tuolta alusta Arthurin jonkun puhumisen jälkeen.

Ja jos vain mahdollista, niin pistähän sitä söpöilyä vähän pienemmälle parin osan ajaksi :DD

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #63 : 29.08.2011 19:15:04 »
Esitän vastalauseen äskeiselle puhujalle: Jos lupaa kirjoittaa fluffytekstiä, niin silloin siinä tekstissä PITÄÄ olla söpöilyä!!!!

Luku oli kiva, vaikka se ei varsinaisesti juonta eteenpäin kuljettanutkaan, olipahan vain söpöilyfiilistelyä. Ja Mica pääsee ilmeisesti mukaan Kalmanhanaukiolle (mahtaa sillä olla hetkellinen ???-olo siinä vaiheessa, kun se esitellään Siriukselle).

Ja se knalli!!!!!!!! Kerro jo viimein, mikä ihme juttu se knalli oli!!!!!!
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #64 : 29.08.2011 19:23:42 »
Chyilly, Toinen kultapapukaija :D Korjasin asian. Typoilu kuuluu työnkuvaan ja sitä rataa.
Brangwen, pysy housuissasi! Kyllä lupaan kertoa knallista ;D
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 147
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #65 : 29.08.2011 19:34:57 »
Ihanaa söpöilyä! :D :D :D
Nyt ei pysty sanomaan muuta kuin, että lisää tällaista ihanuutta!
wooooop
Ava: Ingrid

ellastina

  • ***
  • Viestejä: 36
  • Puuskupuh
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #66 : 30.08.2011 13:23:57 »
Sait uuden lukijan!

Täytyy sanoa, että rakastuin tähän. Siis ihan totta. Oli pakko lukea kaikki luvut putkeen ilman suurempia taukoja. ♥
Naurahtelin aika pahasti joissakin kohdissa. Esimerkiksi siinä, kun Fred äimistelee miksi Mica valitsikin Georgen hänen sijastaan  :D
Sitten ehkä mielestäni surullisinta oli kun luulin, että George kuoli. OMG NYT SE KUOLI ÄÄÄÄ MITÄ TAPAHTUU!?-fiilis iski  :'(
Ja myös minäkin haluan tietää, että KENEN KNALLI SE OLI!? Hehe jäi häiritsemään  :D
Mahtavaa! Kiitos, että piristit tätä nuhaista ja kuumeista päivääni!  :)

Nyt en oikein saanut rakentavaa palautetta aikaiseksi. No, ehkä sellainen sitten muodostuu seuraavaksi.


« Viimeksi muokattu: 30.08.2011 17:02:11 kirjoittanut ellastina »
'Tell me one last thing,' said Harry. 'Is this real? Or has this been happening inside my head?'
'Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?'

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #67 : 30.08.2011 19:25:42 »
Frederica, kiitos kommentista taas :)
ellastina, kiva kuulla, että jaksoit lukea koko tekstin :D Tervetulosa lukijaksi ja kiitos kommentista ja kehuista :D


Luku 19.
Vastaus paljastui seuraavana päivänä. Ministeriön autot hakivat meidät Kotikolon pihalta, ja ajoivat Lontooseen, synkälle aukiolle. Herra Weasley antoi minulle, Benjaminille ja Danielille paperilapun, jossa luki pienellä, tiheällä käsialalla

Feeniksin Killan päämaja sijaitsee osoitteessa Kalmanhanaukio 12.


Pian luettuamme sen, paperi syttyi palamaan, ja jätti jälkeensä vain pienen kasan tuhkaa, mutta tuhkaa ei katsonut kukaan meistä. Talojen 11 ja 13 väliin kasvoi juuri uusi talo. Se venyi ja kasvoi, kunnes oli tismalleen samankokoinen, ja samanlainen viereisten talojen kanssa. Herra Weasley johti meidät sisään. Talossa oli ahdasta ja synkkää. Talo oli kyllä suuri, mutta käytävät olivat kapeita, ja auringonvaloa ei sisään päässyt kovinkaan paljon. Kävelimme kapeaa eteiskäytävää kapeaan eteishalliin, ja Herra Weasley hyssytteli meitä.
“Emme halua Sen heräävän.” Hän sanoi ja mielessäni pyöri yksi kysymys. Minkä Sen?
Jätimme laukkumme eteiseen, ja menimme linnamaiseen olohuoneeseen. Säikähdin melkoisesti, kun näin että Sirius Musta istui sohvalla, ja keskusteli minulle tuntemattoman tumman velhon kanssa.
“Ah, Arthur, oletko jo kuullut viimeisimmästä? Päivää, Molly.” Tumma velho sanoi syvällä, rauhoittavalla äänellä.
“Fred, George, mitä jos veisitte muut yläkertaan, tiedätte missä vierashuoneet sijaitsevat.” Weasleyn isä sanoi, ja pitkin hampain kaksoset lähtivät viemään meitä yläkertaan. Asetuimme Ginnyn ja Hermionen kanssa samaan huoneeseen, ja purimme laukkumme, sillä olisimme täällä loppukesän.
“Mitä-ihmettä-Sirius-Musta-tekee-täällä?” Kysyin muilta heti ensimmäisen mahdollisuuden koitettua.
“Ai, joo, hän sattuu olemaan Harryn kummisetä. Hän asuu täällä.” Hermione sanoi aivan kuin olisi jokapäiväinen asia saada selville, että ystävän kummisetä on massamurhaaja.
“Hän on oikeasti ihan kiva!” Ginny sanoi iloisesti.
“Mutta.. Eikö hän ole murhaaja?” Kysyin epävarmasti.
“Ei, ei laisinkaan. Se oli kaikki ministeriön ja profeetan luomaa harhaluuloa.”
Totuin Feeniksin Killan päämajassa asumiseen, ja Siriuksen läsnäoloon nopeasti. Väkeä tuli ja meni, aulassa piti liikkua hiljaa, ettei eräs taulu alkaisi huutaa, ja kokousten aikana ei-kiltalaisten tuli pysytellä yläkerrassa.
Vähän ennen koulujen alkua Harry tuotiin Kalmanhanaukiolle. Kahdenkeskeistä aikaa Georgen kanssa oli todella vähän ja nekin lyhyet hetket tuntuivat paljon lyhyemmiltä. Kalmanhanaukio oli pitkään ollut asumattomana, ja nyt kun sitä käytettiin päämajana, se oli saatava siistiksi. Siivoamista riitti siivoamisen jälkeen ja senkin jälkeen oli vielä lisää siivottavaa. Ja työtäni ei helpottanut se, etten vieläkään ollut ehtinyt sanoa Ginnylle mitään Ronista ja Hermionesta, jotka molemmat vaivihkaa katselivat toisiaan, mutta eivät koskaan silloin, kun toinen sattui katsomaan. Ikäänkuin sanattomasta sopimuksesta he katselivat vuorotellen, toisen huomaamatta.
  Illalla Kalmanhanaukio 12 oli täynnä väkeä. Suurin osa kokouksessa olleista noidista ja velhoista jäi syömään, ja ruokapöytä oli ensimmäistä kertaa täysi. Istuin Nymphadora Tonksin, Ginnyn ja Hermionen läheisyydessä ruokapöydässä ja nauroin Tonksin vääntämille kummille nenille. Yksi oli kuin possun kärsä, kunnes se venyi ja muistutti elefantin kärsää. Sitten se rullautui Tonksin kasvojen lähelle ja muuttui ankan nokaksi, kunnes pullahti kalkkunan nokaksi ja viimein palautui ennalleen, kun Tonks keskittyi syömiseen. Tonks oli Metamorfimaagi, eli pystyi muuttamaan ulkonäköään tahdon voimalla. Se olisi todella kätevää, ajattelin ja keskityin sitten broilerkastikkeeseeni. Syötyämme meillä oli loppuilta vapaata siivoamisesta ja päätimme Georgen kanssa lähteä ulos kävelemään. Koulun alkamiseen oli jäljellä enää kolme päivää ja olimme helpottuneita päästessämme eroon siivoamisesta. Kävelimme käsikkäin muutaman talon päähän ja käännyimme vasemmalle.
“George, minun on jo jonkin aikaa pitänyt kysyä, mitä labyrintissa tapahtui?” Kysyin varovaisesti. “Säikähdin niin paljon, kun tulit tajuttomana pois.”
“No, aluksi kaikki sujui hyvin. Kuljin kohti labyrintin sydäntä, ja alkoi olla pahaenteisen hiljaista. Ajattelin, että siinä vaiheessa minun olisi pitänyt jo nähdä jotakin. Fleur käveli ohitseni, hänen kaapunsa savusi. Tulirapuja, kuulemma.” George selitti.
“ Käännyin eräästä kulmasta väärin, ja vastaani tuli jonkinlainen taikajuoma-allas. Niin leveä, etten voinut hypätä yli, ja reunasta reunaan niin, ettei sitä voinut kiertää. Olin jo kääntymässä pois, kun pensaat takanani yhdistyivät, ja muodostivat esteen. En voinut liikkua muualle, kuin altaaseen, joten riisuin kenkäni ja sukkani, ja upotin varpaani vähän kerrallaan aineeseen.” Katsoin poikaa kauhuissani.
“Tiedän, tiedän, se oli tyhmää. Aine oli kuitenkin vaaratonta, ja sitä oli vain nilkkoihin asti. Se oli kylmää ja geelimäistä. Puolivälissä allasta kuulin möreän huudon oikealta puoleltani. Nousin altaasta ja lähdin etsimään äänen lähdettä, sillä oletin sen olevan Krum. Kolme pensaanväliä eteenpäin näinkin jotakin niin epätodennäköistä, että jouduin hetken miettimään.”
“Mitä se oli?” Kysyin.
“Krum makasi maassa, ja hänen vierellään oli taikasauva ojossa Cornelius Toffee. Hänen kaapunsa hihat oli kääritty niin, että näin tatuoinnin hänen vasemmassa kädessään. Se oli samanlainen, kuin kuvio taivaalla huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Toffee osoitti taikasauvalla Krumia, ja käveli hitaasti tätä kohti. Yritin tainnuttaa hänet, mutta en onnistunut kuin tiputtamaan knallin hänen päästään. Krum aneli minua auttamaan, ja lähetin punaiset kipinät.” George kertoi.
“Mitä taikaministeri teki kolmivelhokoetuksen labyrintissa? Ja pimeän piirto! Miten?” Lähes huusin ja George hyssytteli minulle.
“Älä huuda, olemme jästikorttelissa. Kuulin myöhemmin, että se oli vain erittäin voimakas mörkö.”
Ratkesin nauruun. Krumin pahin pelko on Cornelius Toffee?
“Mutta entä knalli? Hänellä oli se yhä mukana kun hän palasi labyrintista.” Kysyin nauruni laannuttua.
“Kuten sanoin, mörkö oli voimakas. Jos olisit tuntia myöhemmin etsinyt knallia, ei sitä olisi enää ollut.”
“Mitä tapahtui Krumin jälkeen?”
“Ei oikeastaan paljonkaan. Vain muutama raivotar, räiskeperäinen sisulisko ja kiusallinen kirous.” poika sanoi ja virnisti.
“George! Mitä tapahtui?” Kysyin, mutten voinut peittää hymyäni. “Miksi tulit tajuttomana pois labyrintista?” Kysyin ja vakavoiduin.
“Olin jo aivan lähellä pokaalia, kun viereisestä pensasvälistä juoksi villiintynyt purske. Ehdin viime hetkellä väistää, mutta se ehti kuitenkin repäistä kylkeni auki. Viimeisillä voimillani lähdin ryömimään pokaalia kohti, ja ilmeisesti ehdin koskettamaan sitä ennen kuin menetin tajuntani. Muuten olisin luultavasti kuollut verenhukkaan ennen kuin Fleur olisi ehtinyt pokaalille ja hälyttämään apua.”
Minun oli pakko tiukentaa otettani pojan kädestä. Kuinka lähellä olin ollut hänen menettämistään. George veti minut vapaalla kädellään aivan itseensä kiinni.
“Kaikki on kuitenkin hyvin nyt. Selvisin hengissä.”
Katsoin pojan kiiltäviin silmiin ja kyynelet purkautuivat omistani.
“En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisit kuollut. En tosiaan tiedä.” Kuiskasin itkuisesti ja painoin pääni pojan olkaa vasten.
“Onneksi sinun ei tarvitsekaan tietää.” George sanoi pehmeästi ja suuteli minua.
 Kun palasimme talolle, oli suurin osa vieraista jo lähtenyt ja talossa tilapäisesti asuva väki alkoi valmistautua yöpuulle.

“Huomenta tytöt, nouskaapa ripeästi, tänään häädetään hutsuja verhoista! Keittiössä on aamupalaa, mutta ettehän jää kupeksimaan, on paljon tehtävää.”
Tämä ei tosiaan kuulunut sarjaan “mukavat herätykset.” Hieraisin unisia silmiäni, ja puin päälle. Sitten lähdimme Ginnyn ja Hermionen kanssa alakerran keittiöön syömään. Aamupalaksi Rouva Weasley oli laittanut kaurapuuroa, joka oli maukasta, mutta ruokailua häiritsi suuresti viiden minuutin välein ovensuussa ravaavat kaksoset.
“Äiti kysyy, ovatko arvon neidit mahdollisesti jo syöneet kylliksi.” Fred sanoi muka vilpittömällä äänellä.
“Kuuletteko jo verhojen kaihoisan kutsun?” George säesti ja heitin tätä sämpylällä, joka sattui olemaan kädessäni. Poika väisti nauraen ja leipä kopsahti eteisaulan lattialle. Syötyämme menimme muiden luo yläkerran olohuoneeseen.
“Jokainen ottaa suojahansikkaat, pussin ja suihkepullon hutsumyrkkyä. Myrkky tainnuttaa otukset, jolloin voitte poimia ne pussiin.” Rouva Weasley ohjeisti ja ryhdyimme toimeen. Vähän väliä huomasin Fredin ja Georgen nappaavan taskuihinsa pusseja täynnä hutsunmunia, tai kaatavan hutsunmyrkkyä pieniin lasipulloihin, jotka katosivat näiden taskuihin.
“Mitä ihmettä te teette hutsunmunilla?” Kysyin, kun olimme menossa yläkertaan vaihtamaan puhtaita vaatteita. Nykyiset olivat aivan hutsumyrkyssä, pölyssä ja hiessä. Työ oli ollut odottamattoman raskasta.
“Meillä on omia pieniä projektejamme.” Fred vastasi salaperäisesti ja virnisti. Katsoin molempia poikia vuorotellen kysyvästi, mutta he vain jatkoivat omituista virnuiluaan, ja päätin luovuttaa. Sujahdin ovenraosta minun, Hermionen ja Ginnyn huoneeseen, mutta vain hetken kuluttua poistuin kuultuani seinän takaa räjähdyksen. Käänsin ovenripaa kaksosten huoneen ovessa, mutta se oli lukittu.
“Mitä hemmettiä te teette siellä?” Huusin oven läpi.
“Kunhan.. hienosäädetään.” Kuulin Georgen huudon huoneesta.
“Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Aiotteko räjäyttää koko talon? Merlin sentään, muistakaa, että olemme täällä vieraina. Vieraina kuulitteko!” Weasleyn äiti huusi kiivetessään portaita ylös.
“Veliseni, olen aina tiennyt, että jonakin päivänä naiset jonottaisivat ovesi takana.” Kuului oven takaa Fredin ääni, ja vaimea poksahdus, jota seurasi Ginnyn kiljaisu alakerrassa. Rouva Weasleykin tajusi olevansa noita, ja ilmeisesti ilmiintyi poikien huoneeseen. Naurua pidätellen kävelin portaat alas, hiivin eteisaulan halki keittiöön ja repesin nauramaan. Tälläistä ei vain yksinkertaisesti voinut tapahtua, jos ei sattunut elämään Weasleyn perheessä.
“Mistä minä olisin voinut tietää, että satuit istumaan juuri siinä?” Fred sanoi Ginnylle kiivaasti.
“No ensinnäkään sinun ei tarvitsisi ilmiintyä pitkin taloa, kun ihan hyvin voit kävellä.”
“Phah, kävele siinä sitten kun äiti raivoaa oven ulkopuolella.”
Kuuntelin riitelyä kunnes se loppui äkisti Weasleyn äidin ilmestyessä keittiön ovensuuhun. Fred yritti luikahtaa pois, mutta Rouva Weasley pysäytti tämän. Katsahdin Ginnyyn ja juoksimme ulos keittiöstä, juuri ennen kuin Weasleyn äiti alkoi huutaa kilpaa eteisessä sijaitsevan taulun kanssa. Paiskasimme takkahuoneen oven kiinni ja istuimme sohvalle juttelemaan.
Huudon vaiettua Sirius ilmestyi ovensuuhun.
“Tulkaa syömään. Vaara ohi jo.” Ja sitten hän lähti keittiöön.
Olimme jo eteisessä, kun nykäisin Ginnyn takaisin takkahuoneeseen ja esitin kysymykseni.
“Oletko huomannut kuinka Ron ja Hermione katselevat toisiaan?”
 
Ruoka oli hyvää, kuten aina. Ruuan jälkeen menimme huoneisiin pakkaamaan. Seuraavana päivänä lähtisimme käymään Viistokujalla, ja sitä seuraavana lähtisimme takaisin Tylypahkaan.
« Viimeksi muokattu: 31.08.2011 15:50:30 kirjoittanut onkonälkä »
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #68 : 30.08.2011 19:54:05 »
Pööööh, mörkö. Yhden onnellisen hetken kuvittelin arvanneeni oikein. Miksi ihmeessä Krum pelkää Toffeeta?

Joo, mutta oli kiva lukea välillä tällainen luku, jossa kaksoset sähläävät yhdessä. Tässä ficissä on niin paneuduttu korostamaan heidän erojaan, että on mukavaa vaihtelua välillä lukea tällaista "tutumpaa" kaksostekstiä. Ne on vaan niin hauskoja säätöjensä kanssa.

Kun nyt kaikesta päätelle Volden operaatio "Harry hengiltä" meni kolmivelhoturnajaisten osalta puihin, miten porukka tietää hänen paluustaan? Miksi koko lössi on kokoontunut Feeniksin killan päämajaan?

Ja kiva kiva, viimein saatiin tietää, mitä labyrintissä tapahtui  ;D
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Desbina

  • ***
  • Viestejä: 68
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #69 : 30.08.2011 21:29:59 »
Aww... :D mä en ollut huomannut ollenkaan että tähän on tullut jatkoa, nää luvut oli ihania<3 Oon koukussa tähän ficciin<3 J A T K O A

ööö... en keksi muuta sanottavaa enempää paitsi tietysti: awwawwawwawwawwawwawwawwaww...... <3333

D
I solemnly swear that I am up to no good.

Chyilly

  • ***
  • Viestejä: 106
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #70 : 31.08.2011 11:41:30 »
Ah, tää luku oli ihana <3 Kaksoset olivat kaksosia. Tuon kappalejaon takia menin vähän sekaisin, kun yhtäkkiä seuraavalla rivillä olikin jo, että joku herätteli tyttöjä. Selvemmäksi olisi tehnyt, jos olisi ollut yksi tyhjä rivinvaihto...

Ensin ite en edes tajunnut ihmetellä, että mitä ne kiltalaiset siellä killassa tekee, ennen kuin luin Brangwenin kommentin ja nyt se jäi häiritsemään :D Ehkä se selittyy myöhemmin...

Mutta joo, en nyt kehtaa enempää kirjotella, kun pitäs pelleillä Wordillä (koulu <3).. PAITSI ETTÄ kivasti George kerto niitä labyrintin tapahtumista 8))

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #71 : 31.08.2011 22:34:28 »
A/N: Kiiiitos taas kommenteista, oon tulos kipeeks ni ei aivot toimi kunnol joten en nyt suurempia vastauskommentoi. Täässäpä tulee jatkoa.

Luku 20.
Viistokuja kuhisi noitia ja velhoja, nuoria ja vanhoja. Mukulakivikatu tuntui epämukavalta jalkojen alla, mutta sitä ei edes huomannut siinä kiireessä. Kävimme ostamassa uudet koulukirjamme, sulkakyniä ja pergamenttia, taikajuoma-aineksia, kaapuja, ja Ronille uuden luudan. Ronista ja Hermionesta oli tehty valvojaoppilaita, ja siitä hyvästä Weasleyn äiti osti tälle luudan. Meillä oli hetki aikaa ennen kuin oli aika lähteä takaisin Kalmanhanaukiolle, joten menimme Georgen kanssa jäätelölle muiden suunnatessa omille teilleen. Fred ja Benjamin lähtivät salaa käymään iskunkiertokujalla, Harry, Ron ja Hermione suuntasivat Lurppuluomen pöllökeskukseen, Ginny ja Daniel lähtivät luultavasti vuotavaan noidankattilaan, ja Weasleyn vanhemmat lähtivät aivan päinvastaiseen suuntaan, kuin kaikki muut.
“Luuletko Dumbledoren löytäneen uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajan?” kysyin Georgelta istuessamme jäätelöllä.
“Totta kai, onhan joku määrännyt aineeseen kirjankin. Suojautumistaikojen teoria ei kyllä kuulosta kovin mielenkiintoiselta.
Lähdimme käsikkäin kulkemaan kohti sovittua tapaamispaikkaa, kun näin Antonin kulkemassa Malfoyn perheen vanavedessä kohti iskunkiertokujaa. Hän mulkaisi minua ja Georgea pahasti, ja käänsi päänsä pois. En sanonut Antonista mitään Georgelle, sillä hän oli yhä vaikea puheenaihe, vaikka riitamme olikin jo sovittu.
  Seuraavana aamuna kiiruhdimme King’s Crossin juna-asemalle ja pylvään läpi laiturille 9 3/4. Hyvästelimme Weasleyn perheen, Vauhkomielen, sekä koiran muodossa saattamaan tulleen Siriuksen, ja menimme junaan. Samassa vaunuosastossa kanssani istuivat Harry, Neville, Ginny sekä Lööperi Lovekiva. Ronin ja Hermionen oli täytynyt mennä ensimmäiseen vaunuun, joka oli varattu valvojaoppilaille ja Fred, George ja Benjamin olivat menneet “hoitamaan bisneksiä” Leen kanssa. Vaunuseurani ei totisesti ollut tavallisin kaikista.
“Tässä on Luna, Luna Lovekiva.” Ginny kertoi ja osoitti vieressään istuvaa tyttöä.
“Hän on minun vuosikurssillani, mutta korpinkynnessä.”
“Hei.” Luna sanoi uneksuvasti ja nosti lehden, ilmeisesti Saivartelijan nurin päin kasvojensa eteen. Kannesta loisti suuri pinkki otsikko, “Ruttusarvinen niistaisikki nähty norjassa?” ja muistin, että viimeisen kolmivelhokoetuksen aikana Luna oli maininnut jotain kyseisistä otuksista.
“Anteeksi, mutta mikä on Ruttusarvinen niistaisikki?” Kysyin Lunalta.
“Ai, se on eräs upea taikaolento. Minun isälläni on sellaisen sarvi! Ne ovat todella harvinaisia otuksia, ja niiden sarvien rahallinen arvo on mittaamaton!”
“En ole kuullut niistä aiemmin.” Neville sanoi.
“Opetetaanko niitä taikaolentojen hoidossa?”
“Sinä olet Neville Longbottom.” Luna mainitsi uneliaaseen äänensävyynsä. “Ei, ei niitä opeteta. Kukaan ei halua ottaa niitä opetussuunnitelmaan. Vain yksi ruotsalainen koulu opettaa niitä. Kuudennella luokalla.”
Huokaisin syvään. En tosiaan kaipaisi mitään sarvekasta viime vuoden räiskeperäisten sisuliskojen jälkeen.
“Katsokaa, mitä mummi osti minulle syntymäpäivälahjaksi!” Neville huudahti ja kohotti sylissään hytkyvää kaktusta.
“Se on Mimbulus Mimbletonia! Katsokaa mitä se tekee.” Poika kaivoi laukustaan sulkakynän, ja onnekseni sillä hetkellä George ilmestyi vaunuosaston ovelle, ja pyysi minua mukaansa. Juuri, kun sain osaston oven suljettua takanani, näin jonkin kellertävän purskahtavan kaktuksesta kaikkien vaunussa olijoiden päälle.
“Mitä tuolla oikein tapahtui?” George kysyi ja katsoi kiinnostuneena mönjää. “Mitä tuo aine on?”
“Mimb.. Mumba.. jonkin.. Nevillen kaktuksen mätää, luulen.” Georgen ilme kirkastui, ja tämä sujahti vaunuosastoon. Pian hän palasi mukanaan pieni lasipullollinen mätää.
“Mennäänkö?” George kysyi, sujautti kätensä ympärilleni ja veti mukaansa.
“George, mitä ihmettä te Fredin kanssa puuhaatte? Keräilette hutsun munia ja kaktuksen mätää. Onko teillä tässä jokin taka-ajatus?” Kysyin vieressäni kävelevältä pojalta.
“Taka-ajatus? Ehei, pelkkä ajatus.” Ovi metrin päässä meistä avautui, ja Fredin iloinen pää ilmestyi siitä.
“George, Lee sai pullollisen sammakonsylkeä joltakin ekaluokkalaiselta! Voimme viimeistellä nenäverenvuotonugaan. Ai, hei Michaela!” Viimeiset, minulle osoitetut sanat hän sanoi hieman häpeissään, möläytettyään jotakin mitä ei olisi pitänyt.
“Mitä on nenäverenvuotonugaa?” Kysyin ja pojilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin selittää.
Kyseinen nugaa paljastui eräänlaiseksi makeiseksi, joka aiheutti nenäverenvuotoa. Aivan kuten nimensä kertoo.
“Haluatteko seuraavaksi kertoa, miksi te olette kehitelleet tällaisen nugaan?” Kysyin.
“Sen saat tietää myöhemmin, eihän me kaikkea voida kertoa kerralla.” Fred sanoi ja virnisti ovelasti. Yritin katsoa Georgea vaativasti, mutta tämä vain pudisti päätään.
  Loppumatka sujui nopeasti. Olin kaiken siivoamisen jäljiltä yhä niin väsynyt, että painoin pääni Georgen syliin, kun matkaa oli jäljellä vielä muutama tunti. George silitti hiuksiani ja nukahdin alta aikayksikön. Pian kuitenkin heräsin räjähdykseen aivan korvani vieressä. Silmäni aukesivat salamannopeasti ja haistoin palavan hiuksen, tulen ja tuhkan. Vastapäisellä istuimella Fred istui kulmakarvat mustuneena, ja Lee hänen vieressään nauroi vahingoniloista räkänaurua. Fredin edessä oli pieni noidankattila, ja kädessä pullo täynnä Nevillen kaktuksen mätää. Tunsin Georgen hytkyvän naurusta pääni alla, ja en voinut estää itseäni nauramasta poikien mukana. Benjamin astui ovesta vaunuosastoon kädessään muutama kurpitsapiiras ja hetken näkymää ihmeteltyään ratkesi hänkin nauramaan. Fred korjasi kulmakarvansa taikasauvallaan ja alkoi nolostuneena hämmentää noidankattilassa porisevaa sinivihreää ainetta, joka näytti minusta hieman jästilasten sormivärimaalilta. Kattilasta nousi hentoja kipinöitä, ja kimaltavia vihreitä kuplia. Kuplat ja kipinät täyttivät vaunuosaston, ja se oli erittäin kaunista. Mieleni teki koskettaa kasvojeni läheltä lipunutta kuplaa, mutta kun nostin kättäni, George vetäisi sen suojelevasti pois.
“Ne voivat olla vaarallisia. Näkisit Percyn kädet, kun hän vahingossa koski erästä työn alla ollutta keitostamme kesällä.”
Käytävällä vieressämme pompahtelivat vaaleat hiukset. Hetken kuluttua ne palasivat ikkunaan ja laihat, kalpeat sormet avasivat liukuoven.
“Oih, kuinka kaunista!” Luna huokaisi ja ojensi kätensä kohti lähintä kuplaa. Kupla laskeutui höyhenenkevyesti tytön kädelle, eikä hajonnut. Muutama kipinä heijastui kuplan pinnasta, ja viimein asettuivat kuplan pinnalle. Sitten kupla imaisi ne sisäänsä, ja kipinät alkoivat pyöriä.
“Saanko pitää tämän?” Luna kysyi yllättäen ja kaksoset nyökkäsivät hämillään tismalleen samanaikaisesti. Suurimmasta hämmästyksestä toettuaan Fred ja Lee kaatoivat loput kuplivasta aineesta tyhjään pulloon, ja sulkivat korkin. Kuplinta lakkasi ja aine asettui heleän turkoosiksi. Fred laittoi pullon reppuunsa ja kumartui tekemään muistinpanoja nahkakantiseen lehtiöön. Viimeiset kuplat etsivät yhä sijaa junan seiniltä, penkeiltä ja ikkunoilta ja kipinät seurasivat niitä aivan kuin magneettisina. George oli huomaamattaan löysännyt otettaan minusta, joten nostin käteni ja otin yhden kuplan kädelleni. Se tuntui viileältä, kunnes kipinät asettuivat sen sisälle. Kuplasta levisi lämmin ja rauhallinen olo koko vartalooni.
“Kuplia.” Lee sanoi. “Kuplia ja kipinöitä. Vasta aine parhaimmillaan!” Poika jatkoi ivallisesti. Sitä he siis olivat yrittäneet. Vasta-ainetta. Mutta mihin?
Äkkiä minut valtasi tunne, että olisi hyvä syödä kupla. Nostin sen silmieni tasalle ja katsoin tiiviisti kipinöitä, jotka hehkuivat valkeina ja kuiskivat aivan hiljaa
“Syö meidät. Syö meidät!”
Puhalsin kuplan pois. Ei olisi hyvä syödä aivan vierasta ainetta olevaa kuplaa. Puhalsin kuitenkin liian lujaa, ja kupla lennähti suoraan Benjaminin kasvoille ja tämä säikähdyksissään nielaisi sen.
“Tuliko tänne lämmin?” Poika kysyi, ja oletin hänen tuntevan samanlaisia lämpimiä aaltoja, joita kupla oli kädelläni aiheuttanut. Muut käänsivät kiinnostuneina katseensa Benjaminiin, joka riisui juuri collegepaitaansa.
“Katsokaa! Minun käteni, arpeni.” Ja arpi tosiaan kupli. Kupli aivan kuin olisi ollut sulaa muovailuvahaa ja sitten asettui tasaiseksi ihoksi. Arvesta ei ollut tietoakaan.
“Oliko tuo se arpi, joka tuli naulasta Orvokkirinteen autiotalossa?” Kysyin pojalta.
“Oli se. Mutta se katosi! Ne kuplat, ne olivat sittenkin vasta-aineita!”
Lee, Fred ja George katsahtivat toisiinsa ja hyökkäsivät ikkunoille asettuneiden kuplien luo. Pian he palasivat istumaan jokseenkin helpottuneen oloisina.
“Pystyn taas istumaan! Entä te?” Fred huusi riemuissaan ja Lee ja George nyökkäilivät hyväksyvästi. Päätin olla kysymättä asiasta yhtään enempää, sillä en ollut varma halusinko edes tietää.
  Juna hidasti vauhtiaan ja pysähtyi viimein Tylyahon asemalle. Nousimme junasta ja lähdimme etsimään tyhjää vaunua, joka veisi meidät Tylypahkaan. Ilta oli pilvinen ja viileä ja synkät pilvet tiputtelivat päällemme vettä. Istuimme tyhjään vaunuun, jonka pohjalle oli muodostunut valtava lammikko.
“Miksei näissä penteleen vaunuissa voi olla kattoja?” Kuulin Fredin sadattelevan takanani ja mietin itse ihan samaa. Kylmä sadevesi tunkeutui tennareihini kun astuin vaunuun ja kaapuni oli jo läpimärkä, vaikka olin ollut sateessa vasta muutaman minuutin. Viimein pyörät lähtivät pyörimään kaikkien ollessa kyydissä ja parin kymmenen minuutin matka kohti Tylypahkan linnaa alkoi. Kaikki vaunuissa istuvat olivat hiljaisia, vain  hampaiden kalina ja vaatteiden kahina ihmisten hytistssä kaikui sateen keskellä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen vaunut kuitenkin pysähtyivät tasaiseen jonoon linnan etuoven eteen ja kaikki juoksivat kylmissään sisälle lämmittelemään.

A/N2: En ois ikinä uskonu pystyväni kirjottamaa yli 20 luvun edestä samaa tarinaa.. Tää on mulle jo saavutus.
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #72 : 01.09.2011 06:17:10 »
Pistähän kiltisti tulemaan vielä toiset 20 lukua  ;D  Kämppikseni varmaan kiittää sua, kun istun tähän aikaan aamusta hihittelemässä (aika kovaa) sun tekstille.

Mica onnistui aika taktisesti välttämään mumbamädän, hihii. Noi kuplat oli aika ihania  :D

“Pystyn taas istumaan! Entä te?” Fred huusi riemuissaan ja Lee ja George nyökkäilivät hyväksyvästi. Päätin olla kysymättä asiasta yhtään enempää, sillä en ollut varma halusinko edes tietää.

 ;D

(näin fiksut kommentit tähän aikaan aamusta)
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Chyilly

  • ***
  • Viestejä: 106
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #73 : 01.09.2011 12:44:38 »
Haha, mullakin oli sellanen fiilis et en pystys kirjottaa samaa tarinaa yli 20 lukua, mut niinpä on päässyt joskus tapahtumaankin :DD

Mutta itse osaan. Rakastin (yllättäen)! Kivasti oli kerrottu ja kuvailtu ja kaikkee, vaikka mulla vähän meni tuo kuplien hienous ohi silmien, kun yllättäen koulu... Pitää varmaan vielä kotona lukaista äkkiä tuo teksti läpi :''DD

Mut mullekki kävis vielä se toiset 20 lukua!

Desbina

  • ***
  • Viestejä: 68
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #74 : 01.09.2011 17:46:37 »
Voi tää on niin ihana<3  ;D Mäkin haluun että kirjoitat seuraavat 20 lukua  ;) Pian vaan jatkoo kun haluun taas nauraa noille kivsuille lausahduksille  :)

D
I solemnly swear that I am up to no good.

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #75 : 03.09.2011 13:28:10 »
Mitä mitä mitä luulin et laitoin tähän jatkoa jo ajat sitte o___o Muttajuu nii tässäpä olis

Luku 21.
Eteisaulan lattia kiilsi oppilaiden vaatteista valuneesta vedestä ja viereisen pikkuhuoneen naulakot alkoivat täyttyä vettävaluvista ulkokaavuista ja -viitoista. Nostin läpimärän kaavun pääni yli, muttei se tehnyt suurtakaan eroa. Alla oleva kevyempi kaapu oli aivan yhtä märkä. Kävelimme kuitenkin vaitonaisina suureen saliin ja istuimme rohkelikon tupapöytään, jossa vallitsi tutuksi tullut lämmin tunnelma, joten unohdin pian märät vaatteeni ja syvennyin keskusteluun tupatovereideni kanssa.
“Vastatulleille” Dumbledore kajautti keskeyttäen sananvaihdon kaikissa neljässä pöydässä. “Tervetuloa! Ja vanhoille tekijöille tervetuloa takaisin. Joskus on puheiden aika, mutta ei nyt. Käykää käsiksi!” Dumbledoren sanat saivat aikaan aplodit, jotka lakkasivat vasta sitten, kun rehtori heitti partansa olkansa taakse, jottei se menisi lautaselle jolle juuri oli ilmestynyt herkullisen näköistä ruokaa. Samoja ruokalajeja oli juuri ilmestynyt myös tupapöydille, ja kaikki lappoivat suuret kasat erilaisia ruokia lautasilleen.
“Erinomaista!” Kuulin Ronin huokaisevan vähän matkan päässä, Seamusin ja Hermionen välissä. Erinomaista tosiaan. Lämmin ruoka lämmitti myös sisukset mukavasti ja olo muuttui onnellisen raukeaksi.
“Kukahan tuo vaaleanpunainen akka on? Tuolla Kalkaroksen vieressä?” Angelina Johnson kysyi kurkotellessaan kaulaansa jotta näkisi paremmin. Käänsin myös oman katseeni opettajainpöytään ja siellä tosiaan istui nainen, joka muistutti pikkuista vaaleanpunaiseen verhottua sammakkoa.
“Eikai hän sentään voisi..” Fred pohti ääneen.
“Onko tuo uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme?” Sama kysymys toistui ikäänkuin kaikuna kaikissa pöydissä. Kysymys sai vastauksen pian, kun Dumbledore nousi paikaltaan esittelemään muutoksia opettajakunnassa. Nainen oli nimeltään Dolores Pimento, ja kun hän hymyili vastenmielistä hymyään pöydän päässä, tiesin jo etten tulisi pitämään naisen tunneista.
“Höm höm!” Kuului jostakin Dumbledoren takaa tämän muistuttaessa Voron kiellettyjen esineiden listasta. Rehtori jatkoi puhettaan hämääntymättä ollenkaan piipittävästä köhinnästä.
“Höm höm!” Kuului uudestaan, nyt jo voimakkaammin. Dumbledore vilkaisi vaaleanpunaista tätiä, joka ilmeisesti oli noussut seisomaan. Tämä harppoi lyhyillä jaloillaan Dumbledoren viereen ja aikoi selvästi pitää puheen. Nainen oli selvästi hiukan sekaisin, hän selvitteli kurkkuaan (“Höm höm!”) vähän väliä, ja jatkoi sitten puhettaan, joka vaikutti esikoululaisille suunnatulta. Nainen jatkoi puhettaan vähän turhan pitkään, jotta se olisi pysynyt mielenkiintoisena, joten keskityin pöydän alla kengännauhoja yhteen sitovaan Riesuun. Neville oli ainoa, joka ei Riesun toimia huomannut, joten kun nousimme pöydästä naisen lopetettua ja Dumbledoren puhuttua loppuun, hän kaatua rysähti pitkin pituuttaan lattialle. Autoimme Ginnyn kanssa pojan istumaan penkille, jotta tämä voisi avata yhteen sidotut kengännauhansa.
  Rohkelikkotornissa vallitsi monien päällekkäisten keskustelujen sekamelska meidän saapuessamme sinne. Kaikki juttelivat kesästään ja kertoilivat kuulumisia muille tupatovereilleen. Minä olin jo niin väsynyt, että meinasin nukahtaa pöydän ääreen kuunnellessani Lavender Brownin selitystä latvialaisesta kesäromanssistaan. Lähdin nukkumaan ensimmäisten joukossa ja lähtiessäni oleskeluhuone oli vielä aivan täysi.
  Seuraavana aamuna alkoivat oppitunnit. Aamiaisella professori McGarmiva jakoi lukujärjestykset.
“Eih! Heti aamusta taikuuden historiaa.” Huokaisin epätoivoisena.
“Ja sen jälkeen tuplatunti liemiä, jästitietoa ja sen jälkeen tuplatunti pimeyden voimilta suojautumista.” Viimeiset sanat parahdin kovempaa kuin oli tarkoitus.
“Minullakin on Pimennon tunti tänään, kolmannella tunnilla.” George mutisi väsyneenä. “Kunpa saisimme pinnauspurtavat pian valmiiksi.”
Söimme aamiaisen loppuun ja lähdimme eteisaulassa eri suuntiin. Lattia oli yhä vetinen ja väistelin lätäköitä parhaani mukaan. Suuntasin professori Binnsin luokan eteen ja sadattelin itsekseni liukasta lattiaa, jolle olin meinannut kaatua kahdesti. Saavuin luokkaan juuri ja juuri ajoissa ja astelin tutulle paikalleni takariviin. Taikuuden historia oli edellisinä vuosina pidetty luihuisten kanssa, mutta nyt luokkaan asettuivatkin korpinkynnet. Kun tunti oli edennyt viidentoista minuutin verran, oveen koputettiin ja sisään astuivat Neville ja Luna.
“Anteeksi, professori, että olemme myöhässä. Neville kaatui eteisaulassa ja kävimme sairaalasiivessä.” Luna sanoi uneksuvalle äänensävylleen lähes turhankin pirteästi. Professori Binns nyökkäsi ja viittasi saapujat istumaan ja jatkoi sitten selostustaan vuoden opetussuunnitelmasta, johon kuului maahissotia, jästejä koskevia historiallisia lakeja sekä velhosukujen yhtymistä ja katoamista vuosien varrella. Painoin poskeni kättä vasten estääkseni pääni nuokkumisen. Kello ei ollut kahdeksaa enempää ja aine ei vain kiinnostanut. Viimein, ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua professori Binns päästi meidät pois ja kiiruhdimme tyrmiin. Heti tunnin alusta professori Kalkaros kertoi hyväksyvänsä S.U.P.E.R -ryhmäänsä vain ne harvat, jotka onnistuivat saamaan taikajuomien V.I.P-kokeesta odotukset ylittävän.
“Tällä oppitunnilla valmistamme rauhanjuomaa. Osaisiko joku teistä kertoa rauhanjuoman ominaisuuksista?” Kalkaros sanoi iloton vino hymy huulillaan. Kuten saattoi arvata, Hermionen käsi nousi ensimmäisenä ylös, ja kuten saattoi arvata, ei Kalkaros hänelle vuoroa antanut. Hän selitti rauhanjuoman pikaisesti kirjoittaessaan valmistusohjeita taululle ja antoi tunnin aikaa sen valmistukseen. Vain harva onnistui ja tunnin loppuessa Kalkaroksen ilme muuttui vahingoniloiseksi.
“Sääli, etteivät puoletkaan teistä tule pääsemään V.I.P -tutkintoaan läpi taikajuomien osalta. Tunti on ohi, menkää.”
Oli lounaan aika ja syömään saapuessaan Fred ja George näyttivät kiehuvan raivosta.
“Se sammakko ei opeta meille kerrassaan mitään!” Fred tuhahti.
“Emme saa käyttää edes sauvoja!” George korosti.
“Olette valitettavan alhaisella tasolla opintojenne tasolla, joten tällä lukukaudella keskitymme teoriaopintoihin.” Fred matki kimeällä äänellä.
Saman sain todeta tunnin alkaessa.
“Sauvat pois, täällä emme keskity turhanpäiväiseen loitsimiseen. Olette jääneet teoriaopinnoissanne valitettavan paljon jälkeen, joten ministeriö pitää parhaana opettaa teille pimeyden voimilta suojautumisen alkeita turvallisemmalla tavalla. Avatkaa kirjastanne sivu 13.” Pimento kailotti vastenmielinen kestohymynsä kasvoillaan. Käänsin sivua ja pastellivärinen kuva pomppasi silmilleni.
“Tämän täytyy olla vitsi.” Mutisin epäluuloisena. Kirja oli selvästi kirjoitettu pienille lapsille.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2011 20:02:44 kirjoittanut onkonälkä »
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #76 : 03.09.2011 13:29:35 »
Luku 22.
Tunnin loputtua kiehuin raivosta. Pimento oli jopa Kalkarosta kamalampi opettaja, helpostikin. Hän ei suosinut ketään ja oli teennäisen mukava pingottuneine sammakonhymyineen.
“Joko nyt tajuat mitä tarkoitimme?” Kuulin Fredin äänen takaani.
“Se vanha rupikonna on sekaisin!” Huudahdin ja pahaksi onnekseni takaani kuului käheä hönkäys.
“Höm höm! Tuollaista kielenkäyttöä ei koulussamme sallita. Tällä kerralla selviät varoituksella, mutta seuraavasta rapsahtaa jälki-istunto.” Pimento naurahti ja lähti omahyväisenä kävelemään poispäin. Käteni puristuivat nyrkkiin ja sain todella estellä itseäni etten olisi huutanut kaikkia tuntemiani kirosanoja akan perään.
“Tule, lähdetään kävelemään.” George sanoi ja käteni rentoutuivat. Kävelimme kasvihuoneiden ohitse ja kiersimme linnan saapuen lopulta järven rantaan. Alkoi olla kylmä, joten menimme suoraan rohkelikon oleskeluhuoneeseen ja valtasimme paikan sohvalta takan edestä. George kieputti hiuksiani sormensa ympäri juttelun lomassa. Näin takanreunukselle asetetusta vanhasta tupapokaalista vähintäänkin kymmenen ensiluokkalaisen kerääntyneen Fredin lähistölle puolikaareen. Nostin päätäni niin, että näin sohvan taakse ja huomasin Fredin pitävän kädessään naurettavaa tipunkeltaista päähinettä, jota koristi suuri pinkki sulka.
“Ja heti kun veljeni saa itsensä ylös sohvalta, voimmekin aloittaa.” Fred kailotti.
“Et sitten yhtään parempaa ajoitusta löytänyt?” George huokaisi noustessaan sohvalta.
“Noniin, hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä; Päättömyyspäähine!” Fred laittoi keltaisen hatun päähänsä ja koko pää kaulaa myöten katosi. Myös George asetteli päähänsä hatun, punavioletin pannumyssyn, ja pian oleskeluhuoneessa seisoi kaksi päätöntä. Pojat hapuilivat hetken ilmaa siinä, missä heidän päidensä olisi kuulunut olla ja nostaessaan hatut pois päästään, heidän virnuilevat kasvonsa tulivat taas esiin.
“Päättömyyspäähineet vain kaksi kaljuunaa kappale!” He huusivat yhteen äänen ympärille kertyneiden pienten noitien ja velhojen taputtaessa ja en voinut kuin pudistaa päätäni ja taputtaa mukana.
Hatut menivät kaupaksi alta aikayksikön ja katselin sohvalta kuinka kaksoset nostelivat suuresta laatikosta mitä eriskummallisimpia hattuja ja myivät niitä muille rohkelikoille. Ensin sininen narrinhattu keltaisilla tupsuilla, sitten räikeänoranssi villapipo jota koristi kolme suurta punaista kulkusta, sitten vaaleanvihreä fetsi kukkakuviolla. Pian laatikkon pohja alkoi paistaa ja rohkelikkotorni täyttyi päättömistä ihmisistä. Hermione kömpi oleskeluhuoneeseen muotokuva-aukosta ja kiljaisi korviasärkevästi. Hänen kätensä ponnahtivat silmien eteen ja hän rauhoittui vasta kun Lee esitteli hänelle päättömyyspäähineen.
“Fred, George, jos minä näen teidät vielä myymässä näitä, passitan teidät samantien jälki-istuntoon. RON! Sinä olet valvojaoppilas!”
Ronin päätön vartalo oli juuri ilmestynyt makuusaleihin vievistä portaista.
“Niin olen.” Ron tokaisi ja nosti kätensä hapuilemaan hattua näkymättömästä päästään.
“Valvojaoppilaana sinun tulisi ehkäistä tällaista toimintaa, eikä osallistua siihen.”
“No, minusta tämä on hauska.” Ron tokaisi. Hermionen kasvot muuttuivat punaisiksi ja tämä marssi sättimään säikähtäneitä ensiluokkalaisia, jotka juuri asettelivat päättömyyspäähineitä päähänsä.

A/N: Huomasin että näitä ei ollut tarkoitettu erillisiks luvuiks, joten laitoinpa toisen heti putkeen.
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #77 : 03.09.2011 14:34:40 »
 ;D  Jee, lisää! Kaksosten sähläys on huippua, ja kun mukana on vielä tuo Fredin teennäisen katkera "kun tuo veli tuosta selviää naisongelmistaan" -asenne <3

Pilkunviilaaja-mokan-bongaaja iskee; Luna ei ole samalla vuosikurssilla Harryn & kumppaneiden kanssa, ja Kalkaros hyväksyy S.U.P.E.R. kurssilleen vain Upean saaneet. Toki jos tämä on AUsi kannalta olennaista, niin siitä vaan, minua ja minun valitustani ei kannata huomioida.

Riesu on ihan paras ;D
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #78 : 03.09.2011 15:22:31 »
Brangwen, Aivan, aivan.. Joo oon taas kirjottanu näemmä aika väsyneenä ja jättäny yksityiskohtia tarkistamatta.. Varsinki ku edellisessä vielä muistin ihan oikein sen Lunan vuosikurssin.. Kiitos taas kommentista :D
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Chyilly

  • ***
  • Viestejä: 106
Vs: Suudelman makuisia joka maun rakeita, K-11, George/OFC
« Vastaus #79 : 03.09.2011 19:25:57 »
Ahaha, ihana Ron tossa lopussa :'''DD Äh, eikä multa tipu taas enempää... Enkä jaksas mainita, mut mainitsen silti; latvialainen kirjotetaan pienellä ällällä, eikä isolla.

Mut joo, meen taas takavasemmalle odottelemaan kiltisti jatkoa 8))