Päähenkilö: Fernir Harmaaselkä
Tyyli: Toiminta/Seikkailu
Kirjoittaja:
Ikäraja:K-11
Yhteenveto: Lyhyt tarina kertoo Fenririn muuttumisesta ensikertaa ihmissudeksi ja siitä, miten nuoren pojan elämä muuttuu kertaheitolla.
Fenrir, noin neljäntoista vuoden ikäinen nuori Fenrir Harmaaselkä, oli viettämässä kesälomaansa Hollannissa isovanhempiensa luona. Hän oli kuitenkin herännyt vasta minuutti sitten repimisen ja raatelun ääniin.
Fenrir oli pompannut ylös sängystään, vetänyt aamutakin byjamansa päälle ja hiipinyt ulos. Avatessaan ulko-oven hän ei nähnyt vielä mitään. Fenrir sulki oven varovaisesti ja kulki neliön muotoisen talon seuraavaan päätyyn ja näki tutun ruusupensaan, joka pimeässä näytti karmivalta kaikkine piikkeineen ja veren punaisine kukkivine kukkineen.
Hän kääntyi ympäri ja oli näkevinään metsän laidassa vilahduksen jotain harmaata. Lyhty joka roikkui koukussa talon seinän pielessä, ei valaissut niin laajalle, että Fenrir olisi voinut erottaa mikä se harmaa oli. Hän siristi silmiään nähdäkseen pidemmälle, mutta tuloksetta.
Fenrir seisoi ohikiitävän hetken miettimässä, menisikö katsomaan mikä se harmaa oli, vai menisikö jatkamaan unia. Uteliaisuus kuitenkin vei voiton, joten Fenrir kääntyi nappaamaan lyhdyn koukusta.
Hän otti pari askelta kohti metsän reunaa ja samalla lyhdyn valokeila siirtyi edemmäs. Fenrir hiipi yhä edemmäs ja edemmäs ja vilkaisi sitten taakseen. Hänen isovanhempiensa talosta ei näkynyt enää vilaustakaan. Oli niin pimeää, että Fenrir erotti vain valokeilan asettaman ympyrän sisällön, jonka keskipiste oli hän itse.
Hän siristi uudelleen silmiään ja harmaa häälyi nyt lähempänä. Fenrir nosti lyhdyn korkealle päänsä yläpuolelle ja valokeilan piiri laajeni. Se ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi suuri, joten hän otti vielä kaksi askelta ja nyt valokeila osui harmaaseen ja karvaiseen- ja jollei Fenrir nähnyt väärin- takamukseen.
Fenrir nytkähti levottomasti ja samoin harmaa takamus. Fenrir hiipi äänettömästi lähemmäs takamusta nähdäkseen mikä eläin se saattoi olla. Takamus kuitenkin muidenkin ruuminosien mukana nousi ja lähti juoksemaan metsään.
Fenrir hymähti raivoissaan ja uteliaisuus oli nyt niin voittamaton, että Fenririn jalat lähtivät kuin lähtivätkin viemään häntä lyhtyineen ja aamutakkeineen syvemmälle metsään, otuksen perään.
Hän oli juossut otuksen perässä jo tunnilta tuntuvan ajan ja nyt hän pysähtyi, ehkä vain hengähtämään, ehkä luovuttamaan. Fenrir laski lyhdyn käsistään ja istahti kivelle. RÄKS. kuului jostakin. Fenrir ei välittänyt, kentauri ehkä vain astui risun päälle. RÄKS. kuului taas. Nyt kentauri teki tarpeensa, Fenrir ajatteli.
Räksähdyksiä kuului yhä vain lähempää ja lähempää, eikä Fenrir voinut olla enää välittämättä. Hän nousi ylös ja katseli ympärilleen. Jostain kuului samaa repimisen ja raatelun ääniä, saman kuulosia, joita Fenrir oli kuullut herätessään. Kuulosti siltä, että jokin raastoi ja repi puuta. Fenrir kyykistyi nyt ensimmäistä kertaa hädissään sieppaamaan lyhdyn maasta, mutta jokin hyppäsi takaa hänen päällensä niin kovalla iskulla, ettei Fenrir voinut muuta kuin kaatua maahan ja antaa otuksen maata hänen päällään.
Fenrir hytisi kauhusta, toivoi nyt hartaasti osaavansa ilmiintyä tai päästä jollakin tapaa pois, mutta mahdollisuuksia ei ollut. Repimisen ja raatelun äänet kantautuivat nyt hyvinkin läheltä. Fenrir karjui kivusta. Kukaan ei raadellut puuta, vaan Fenririn selkämystä.
Kynnet lävistivät Fernirin aamutakin, byjaman ja lopulta ihon. Hänen silmiinsä ilmestyi vesi ja hän avasi suunsa huutaakseen, mutta ääni ei tullut. Hän kääntyi ympäri, näki jättimäisen otuksen, toisin sanoen ihmissuden. Ihmissusi tuijotti Fenririä ilmeettömän tummilla silmillään, nyökäytti päänsä kohti Fenririn rintakehää ja upotti terävät hampaansa tämän kaulaan.
Hetken hän luuli jo kuolleensa, mutta muisti sitten erään asian, jonka oli Tylypahkassa oppinut: Ihmissuden puremasta muuttuu ihmissudeksi. Pysyvästi. Muutos tapahtuu täysikuun aikaan. Fernir katsahti taivaalle, täysikuu, tietysti.
Ihmisusi irrottautui Fenriristä. Fenrir nousi istuma-asentoon. Hän hengitti rahisevasti. Sitten hän kosketti kaulaansa, jossa oli syvät pureman jäljet. Fenrir ulvahti oudosti. Nyt Fenrir tajusi, että hän todella oli muuttumassa ihmissudeksi.
Fenrir tunsi kipua jaloissaan ja käsissään. Hän loi äkillisen ja kauhistuneen katseen käsivarsiinsa, joihin ilmestyi pitkiä harmaita karvoja. Fenrir ulvoi kivusta kun hänen aamutakkinsa ja byjamansa repesivät. Kipu oli niin viiltävää, että Fenrir olisi melkein halunnut kuolla sillä silmän räpäyksellä. Hän tunsi hujahtavan pituutta hetkessä. Sitten kipu lakkasi. Fenriristä tuntui kuin hänen päähänsä oli ilmestynyt aivojen kokoinen musta-aukko.
Aamuyöstä Fenrir pystyi taas ajattelemaan. Hän muisti yön karmeat tapahtumat, kuinka häntä oli purtu ja kuinka hän oli muuttunut ihmissudeksi. Fenrir katsahti itseänsä. Harmaat karvat hävisivät vähitellen ja hän muuttui melkein yhtä kivuliaasti takaisin. Kun Fenrir oli taas normaali itsensä, neljätoista vuotias nuori poika, hän tajusi olevansa ilkosillaan.
Fenrir muisti kuinka viime yönä hänen byjamansa ja aamutakkinsa olivat repeytyneet ja kuinka hän oli muuttunut ihmissudeksi. Fenrir katsoi ympärilleen, hän muisti olevansa jossain isovanhempiensa talon lähettyvillä, metsässä.
Kesäloma oli loppumaisillaan ja Fernir oli saanut kutsun uudeksi lukuvuodeksi Tylypahkaan. Hän oli myös muuttunut jo monta ja tuskallista kertaa ihmissudeksi ja jopa oppinut hallitsemaan itseänsä siinä tilassa.
Kun koitti Tylypahkaan menoa edeltävä ilta, Fernir otti Tylypahkan kutsun käsiinsä, repi sen palasiksi ja meni metsään. "Tämä on minun maailmani, minä en kaipaa elämältä mitään muuta," Fernir mutisi ja tunsi taas kaapunsa repeävän.
(mun eka ficci, enkä siis tienny minne se olis pitäny laittaa tai sillei...)
