Title: Hiljaiset kyyneleet
Genre: angst
Author: hymykuoppa
Paring: Severus/Lily
Raiting: S
Summary:
Taistelen, voimaa säästelen, jos joku sattuis kutsuni kuulemaan. Epäilen, täältä selvii en.A/N: Kuuntelin
Elävänä haudattu kappaletta Suvi Teräsniskalta, ja se kosketti mua kovin. Inspiroi sitten tähän ficciin, jonka mukana ko. Kappale kulkee. Eli hyvin lyhyt one-shot.
Hiljaiset kyyneleetOn niin kylmä, palelee,
silti haluun tietää,
miksi lähdit etkä sanonut sanaakaan.Severus katsoi lasittunein silmin ulos ikkunasta. Katu oli tyhjä, kylmä marraskuinen viima puski sisään väljistä ikkunankarmeista. Miehen sormet liikahtivat refleksinomaisesti kohdatessaan yllättävän viileyden.
Näin kylmyys takertuu,
ja huuleni sinertää,
kuka voisi auttaa täältä pakenemaan.Hän ei voinut ymmärtää sitä. Kuinka se oli mahdollista? Nainen, jota Severus rakasti – poissa? Mies ei voinut nähdä häntä enää, kuulla naisen vienoa ääntä. Silittää punaisia hiuksia, katsella hymyileviä kasvoja, niitä vihreitä silmiä.
Päädyin hiljaisiin kyyneliin,
ikävän kaupunkiin, turhiin haaveisiin.Kyyneleet olivat kohonneet huomaamatta silmiin, raskaiden luomien sulkeutuessa. Niiden hetken kuluttua avautuessa, suolaiset kyyneleet valuivat värittömille kasvoille. Kasvoille, joilla ei ollut valunut kyyneliä moneen vuoteen. Tuo neste tuntui vieraalta, kuin se ei olisi kuulunut Severuksen kehoon. Niin kauan siitä oli, kun mies oli viimeksi antanut tunteilleen vallan.
Toinen siivistä katkaistiin,
miten voi sattuu niin,
nyt oon syvällä niin
sydän elävänä haudattiin.Sotkuisen ikkunaruudun takaa erottui sumeasti hennot lumihiutaleet, jotka leijuivat hiljakseen tuulen syleilyssä. Severus vetäisi katkonaisesti henkeä. Hän ja Lily olivat jahdanneet lumihiutaleita, niin vahva vaikutus naisella nuoreen mieheen oli ollut, että sai hänet leikkisälle tuulelle. Lily oli saanut kaivettua romantiikan esiin Severuksesta, lämmittänyt hänen sykkivän sydämensä, antanut sille eliksiiriä. Voimaa, jota rakkaudeksi kutsuttiin.
Ehkä joudun taipumaan,
silti haluun tietää,
miksi lähdit etkä sanonut sanaakaan.Ei, Lily ei ollut kuollut. Hän oli langennut jonkun toisen jalkoihin. Komea, tummatukkainen Rohkelikko oli voittanut hänen sydämensä. Kelmi, joka oli kaikki kouluvuodet tehnyt Severuksen olon onnettomaksi. Mutta Lily oli auttanut hänet sen kaiken läpi. Kaunis Rohkelikon tyttö, hän oli pitänyt Luihuisen puolia, ollut hänen ystävänsä.
Hänen rakastettunsa.
Toiveen rippet katoaa,
epätoivo viiltää,
pala palalta se kaiken hajottaa.Severus painoi katseensa nuhjuiseen pöytään jonka äärellä istui. Pöydän, jonka päältä oli eräänä aamuna löytänyt viestin. Pienen pergamenttirullan, jonka uumenissa oli ollut kaksi sanaa. Sanat, jotka raastoivat miehen sielua, iskivät puukkoja hänen sydämeensä. Kaksi vaivaista sanaa, jotka saivat hänet tuntemaan niin vahvasti.
Anna anteeksi.
Päädyin hiljaisiin kyyneliin,
ikävän kaupunkiin, turhiin haaveisiin.
Toinen siivistä katkaistiin,
miten voi sattuu niin,
nyt oon syvällä niin,
sydän elävänä haudattiin.