Title: Älä mene rikki
Author: Kommando
Genre: Het, angst, osittaisromance
Rating: S
Pairing: Nimetön poika/nimetön tyttö
Summary: Sinä olet niin siro, olet heinänkorsi laiturilla, olet kuin valonsäde pilven takaa. Sinä hymyilet ja lämpö hyväilee sinua. Sinun on kai hyvä olla. Miksi minusta pitää tuntua näin pahalta?
A/N: 'Älä mene rikki' on peräisin puolen vuoden takaa, toukokuulta. En vain ole saanut aikaiseksi julkaista novelleja muualla kuin kotisivuillani, mutta no, nytpä siihenkin tulee muutos.
Kirjoitin täysin improlla. Yleensä en tykkää kirjoittaa angstia, mutta täytyy sanoa, että tätä tekstiä rakastan.
Älä mene rikki
Siinä sinä istut ja naurat ja heiluttelet jalkojasi, kun iltapäivä alkaa piiloutua yön varjoon. Vesi alkaa olla viileää ja sinä kiljahtelet, kun se silittelee varpaitasi, pohkeitasi, aivan liian ohuita nilkkojasi. Valo kurottelee vielä puiden yli ennen katoamistaan, sinä ojennut selällesi laiturille ja aurinko kutittelee kylkiluitasi. Sinä hymyilet, sinä naurat, ja minua alkaa vähitellen kuvottaa. Minä en uskalla koskea sinuun.
Sinä kierähdät vatsallesi, vesipisarat roiskahtavat jaloissasi. Kun painat pääsi omille käsivarsillesi, lapaluusi ovat kuin kaksi terävää pientä siltaa. Ennen tapasin antaa sormieni laskea liukumäkeä niillä, ja silloinkin sinä nauroit. Nyt pysyn metrien päässä, istun hiljaa ja katson, kuinka valo tanssii luillasi.
Mitä sinä tuijotat?
Sinä naurat aina. Tai hymyilet.
Sinä olet kaunis.
Taas sinä naurat. Miten olet voinut tehdä tuon itsellesi?
Enkä ole. Katso nyt minua.
Minä en uskalla. Pelkään, että sinussa ei enää ole jäljellä mitään katsottavaa, että jokainen katsekin kuluttaa sinun ruumistasi. Sinä olet niin siro, olet heinänkorsi laiturilla, olet kuin valonsäde pilven takaa.
Sinä hymyilet ja lämpö hyväilee sinua. Sinun on kai hyvä olla. Miksi minusta pitää tuntua näin pahalta?
Mikä sinua vaivaa?
Mikäkö minua vaivaa? Sinä. Minä pelkään sinun katoavan. Minä pelkään, että joskus herään siihen, että sinun voimavarasi ovat loppuneet. Sinä olet niin kaunis. Miten olet voinut tehdä tuon itsellesi?
Ei minua mikään vaivaa.
Ja niin minä ojennun siihen sinun viereesi, jotta sinun olisi vielä parempi olla. Sinä suukotat poskeani ja virnistät ja kun minua alkaa hymyilyttää, naurat taas. Joskus minä jaksoin aina nauraa sinun kanssasi. Aina. Nyt minä pelkään aivan liikaa. Aurinko katoaa ja me jäämme varjoon, minä haluaisin olla sinun vierelläsi, sinun ympärilläsi, haluaisin olla sinun aurinkosi niin kuin sinä olit joskus minun. Mutta sinun siro vartalosi näyttää niin voimattomalta, niin hennolta, etten minä uskalla koskea. Sinä näytät siltä, että katkeaisit.
Minun sormeni varmaan ylettäisivät kokonaan lantiosi ympärille. Sinä et aina ole ollut tuollainen. Sinä olit ennenkin kaunis, niin kaunis, minähän olin lyyhistyä aina kuin näin sinut. Sinun ei tarvinnut kuin hymyillä, ja myöhemmin, silloin minä opin sen, kuinka sinut saa nauramaan. Sinä olet aina niin iloinen. Mikä sinua syö noin?
Rakastan sinua.
Pelkään sinua.
Niin minäkin sinua.
Minä voisin estää. Minä voisin pysäyttää tapahtumat, minä voisin pelastaa sinut. Sinä pieni koivunoksa syksyn hiljaisuudessa, sinä pieni kuivunut ruoho, sinä pieni perhonen, jota en uskalla sulkea kämmeniini. Sinä karkaat pian minulta. Ja sitä en tule antamaan sitä itselleni anteeksi.
Minä vain katselen sivusta, kun sinä alat vähitellen, hetki hetkeltä yhä enemmän, muistuttaa kuihtunutta kukkaa. Kerran niin kaunista.
Sinä riitit minulle juuri sellaisena kuin olit.
Miksi sinä olet noin hiljainen?
Koska minä pelkään enkä voi sanoa sitä sinulle.
Miten sinä olet voinut tehdä tuon itsellesi?
Sinun hymysi katoaa, kuin et ymmärtäisi.
Tehdä minkä?
Tehdä minkä? Kadottaa itsesi. Heinänkorsi, koivunoksa, minä en uskalla koskettaa sinua, kun pelkään sinun särkyvän sylissäni. Minä en osaa käsitellä posliinikeijuja.
Enkä minä lopultakaan vastaa. Minä vain silitän sinua, lapaluista, ihan niin kuin ennenkin, silloin kun ne eivät vielä olleet noin erottuvat. Mutta minä en pysty siihen kauaa, minuun sattuu. Nousen istumaan ja käännän sinulle selkäni. Lähestyvässä yössä kuuluu vain yöperhosten siiveniskut ja veden hiljainen kuohunta, kun se lyö rantahiekkaan. Minä olen ihan hiljaa, mutta päässäni huutaa pelko.
Älä mene rikki.
Sinä olet ihan hassu.
Aina sinä vain naurat. Siirryt siihen viereeni, ihan kiinni kuin perhonen terälehdelle. Etkö sinä näe itseäsi? Etkö sinä ymmärrä, kuinka hellästi sinua pitääkään kohdella, kuinka vaikeaa on varjella sinua maailman iskuilta?
Minä kierrän käsivarteni ympärilleni, ihan varovasti vain. Älä mene rikki, älä siinä sylissäni, niin pyydän sisälläni, ja sinä vain hymyilet ja käyttäydyt kuin kehräten. Minä näkisin sinut sellaisena, jolla on vain ohut turkki kylkiluiden päällä, hylätty kissa kaukaisessa maassa. Sinä olet minun, mutta minä en tiedä kuinka tehdä sinusta hemmoteltu lemmikki.
Enitenhän minä olen heikko. Minä en saa autettua sinua. Minä en osaa pysäyttää sinua, kun sinä kävelet pienenä, viattomana, uteliaana väärälle tielle. Ei sinun voi olla hyvä näin.
Minun on niin hyvä olla sinun vierelläsi. Minä sovin sinun syliisi niin täydellisesti.
Älä mene rikki.