Kiitos kiitos.
Kauheasti virheitä, hyi minuu!
Anteeksi jo etukäteen jos tässä luvussa on virheitä, en tätä ennättänyt nyt betata, kun kerta vihdon ja VIIMEIN sain koneeni toimimaan! Ficci on ollut jäissä, koska Eee PCni on ollut vittupää eikä ole aukaissut kirjoitusohjelmaa. Mutta - kiitos noidannuolen ja tekemisen puutteen - tongin netin läpi löytääkseni ratkaisun tälle itsepäiselle koneelle. Ja sehän löytyi. Anteeksi kamalasti että kesti näin kauan, ei ollut todellakaan tarkoitus. Toivottavasti edes joku vielä muistaa tämän ficin..
5.luku
Harry kulki Blaisen kanssa pitkin Tylypahkan käytäviä hiljaa keskustellen.
”Kannattaisiko etsiä kirjastosta?”
”Ei hän siellä ole...”
”Granger on siellä melkein aina”, Blaise pysäytti ystävänsä käden heilautuksella kuullessaan tutun äänen vaimeana muutaman nurkan takaa, ”Niinkuin nytkin.” Poika loi Harryyn hieman ylpeän katseen, ennen kuin Potter puski Luihuisen tieltään ja kulki korva edellä kohti ääntä. Kuraverinen Granger puhui jollekin, ja tuossa tuokiossa kuului Dracon ääni. Harry ei pitänyt lainkaan siitä että Blaise oli niin monia kertoja oikeassa.
”No kai se on mentävä”, poika mutisi Rohkelikkojen äänten kadotessa kirjastoon, ”Lähdenpä ystävystymään Potterin kanssa.”
”Pidä hauskaa”, Blaise kuulosti ivalliselta ennen kuin kääntyi ympäri, ”Minunkin puolestani.”
Harry imitoi ääneti ruma virne kasvoillaan ystäväänsä ennen kuin suoristi ryhtinsä ja alkoi lipumaan hitaasti kirjaston oville. Monet loivat häneen hämmästyneitä katseita, Luihuisia kun ei yleensä tavattu kirjaston lähettyvillä, saatikaan sen sisäpuolell. Harry sulki nuo ajatukset mielestään katsellessaan hyllyjä ja ympärillään olevia pöytiä. Granger ja Malfoy olivat kadonneet jo näkyvistä.
Harry kuikuili kaikkien hyllyjen väleihin ja häntä alkoi jo inhottaa olla siellä. Kirjastonhoitaja loi pitkiä, epäilyjätäynnä olevia katseita häneen, mutta Potter jatkoi etsintöjään. Viimein hämärästä nurkkauksesta näkyi tuuhea hiuspehko ja vaaleana hohkavat hiukset. Punapää ei ollut mukana.
Harry oli jo kääntyä ympäri, mutta pakottautui itsensä astumaan esiin ja ottamaan päättäväisiä askelia kohti Rohkelikkojen valtaamaa pöytää. Draco huomasi pojan ensimmäisenä, mutta ei tehnyt elettäkään näyttääkseen hälle huomiotansa. Hermionen pää käännähti myös hänen suuntaansa, ja se ilme oli jotain erikoista. Siinä näkyi samaan aikaan hämmennystä, ilkeyttä, sääliä ja myötätuntoa. Draco oli siis kertonut tytölle sairaalasiiven keskustelusta.
”Hei”, Harry mumisi vaitonaisena seisahtuessaan heidän eteensä, ”Häiritsenkö?”
”Et”, Draco pudisti päätään ja Hermione seurasi esimerkkiä. Kaksikko katseli Luihuista, joka ei oikein tiennyt miten päin olla. Toinen puoli aivoista huusi kirouksia, toinen hyssytteli ja käski istumaan. Poika vain seisoi paikallaan.
”Oletko kunnossa?” Dracon ääni kuului riitelevien aivopuoliskoiden yli. Harry nyökkäsi nopeasti ja vetäisi varovasti tuolin allensa. Hän jäi istumaan hajuraon päähän Grangerista. Tyttö loi Dracolle lukemattoman katseen ja sulki edessään olevan kirjan: ”Taidan mennä oleskeluhuoneeseen.”
Vaaleatukkainen Rohkelikko nyökkäsi ja Harry huokasi sisällään helpotuksesta. Kyllä hän vielä Dracon seuran pystyi olosuhteiden pakosta sietämään, mutta kuraverinen oli jo liikaa.
Hermione nousi sulavasti ylös ja nappasi pöydällä olevat kirjat syliinsä. Hän lähti astelemaan kohti kirjaston ovia pujotellen kirjat matkallaan oikeille hyllyille. Tyttö toivotti hyvää yötä ohitseen kulkevalle kirjastonhoitajalle ja katosi pian käytävälle. Harry suuntasi katseensa Dracon harmaisiin silmiin: ”Miksi kysyit?”
”Näytit vain vähän...” Draco kohautti harteitaan, eikä keksinyt lauseelleen loppua. Vastapäätä istuva Luihuinen nyökkäsi ja huokasi sitten syvään: ”Että minä vihaan Severuksen esseitä.”
Draco naurahti vilkaistessaan edessään olevaa pergamenttia. Otsikko oli löytänyt paikkansa, mutta muuten pergamentti huusi tyhjyyttä: ”Niin no, hän nyt rakastaa oppilaiden ahdinkoa.”
Harry katsoi hetken Rohkelikkoa, ennen kuin purskahti nauruun. Hän ei ollut juuri koskaan kuullut kenenkään puhuvan Severuksesta noin, kukaan Luihuisista ei puhunut, eikä Harrylla ollut muissa tuvissa juttukavereita.
”Mutta hänelle pitää suoda sentään se nautinto, muita nautintoja hänellä ei taida ollakaan. Naista hänellä ei ainakaan ole”, Rohkelikko jatkoi puhettaan joka sai Harryn edelleen nauramaan. Draco hymyili vinosti ja rullasi pergamenttinsa kasaan.
* * *
”Et voi olla tosissasi”, Harry katsoi Dracoa silmät levällään, ”Krum? Ei hän ole mitään verrattuna Poukiin!”
”No en minä Krumia parhaaksi sanonut, mutta kuitenkin. Hän on hyvä.”
”En nyt sanoisi”, Harry pudisti päätään ja vilkaisi seinällä tikittävää kelloa. He olivat istuneet siinä jo yli tunnin. Myös Draco suuntasi nyt katseensa kelloon ja takaisin Harryyn: ”Kappas. Olen saanut tuntiin kirjoitettua sen otsikon. Tästä on varmaan hyvä jatkaa.”
”Olet kuitenkin pidemmällä kuin minä”, Harry irivsti muistaessaan jälleen vihan jota tunsi Severusta kohtaan sillä hetkellä, ”Minulla ei taida olla edes pergamenttia sitä varten.”
Draco loi pienen hymyn tapaisen kasvoilleen noustessaan ylös: ”Minun kyllä pitää mennä.”
Harry ponkaisi myös tuoliltaan: ”Niin minunkin.”
Draco katsoi hetken Harrya. Syvä hiljaisuus valtasi heidät kummankin. Rohkelikko nyökkäsi lyhyesti ja lähti astelemaan pois. Harry katsoi hetken kohtaa jossa Dracon kasvot olivat äsken olleet ja pyörähti kannoillaan. Draco asteli juuri ulos ovista kadoten nopeasti hämärälle käytävälle. Luihuinen hymyili tyytyväisenä ja lähti taittamaan omaa matkaansa kohti tyrmiä.
* * *
Blaise kohotti katseensa kuullessaan makuusalien oven käyvän. Poika makasi jälleen selällään sängyllään kädet päänsä alla. Harry heilautti pienesti kättään ja kiskaisi turhan lämpimän villapaidan päältään.
”Oletko lukenut lehteä tänään?” Blaise tarkkaili Harryn reaktiota tarkkaan. Potterin pudistaessa päätään Blaise nousi istumaan ja katsoi silmiään räpäyttämättä Harrya: ”Isäsi on kadonnut.”
”Mitä?” Harry naurahti suoristaessaan päällänsä olevaa valkoista t-paidaa, joka oli noussut villapaidan mukaa korviin, ”Isäni kadonnut? Niin juuri, siitähän kerrottaisiin lehdessä.”
Blaise hyppäsi pystyyn ja asteli lähemmäs Harrya kasvot haudanvakavina: ”Olen tosissani!”
Potter kurtisti vähän kulmiaan, mutta Blaisen painessa kämmenensä hänen olkapäälleen ja katsoessa häntä suoraan silmiin, Harry tiesi pojan olevan tosissaan.
”Hänestä oli tehty etsintäkuulutus. Eikä se yksinään olisi paha, mutta samalla sivulla oli kuva – Bellatrix Lestrangesta.”
Harryn silmät laajenivat: ”Lestrangesta?”
”Hänet oli nähty jossain Lontoon lähettyvillä, ja nyt kaikki ajattelevat myös isäsi olevan kuolonsyöjä. Hänestä on luvattu löytöpalkkio ja kaikki.”
Harry tunsi polviensa pettävän. Hän katsoi Blaisea henki salpaantuneena, kunnes laskeutui hitaasti istumaan sänkynsä jalkopäähän. Hän ei löytänyt mitään sanoja, hän ei tiennyt mitä ajatella. Blaise mietti hetken kehtaisiko istuutua pojan viereen, mutta päätti tehdä aivojensa käskemää työtä. Hän tuijotti edelleen Harrya suoraan pojan silmiin: ”Siksi se liittyi Dracoon.”
”Mitä?” Harry pudisti hivenen päätään kuin karistaen kaikki kammottavat ajatukset mielestään, mutta ne eivät kadoneet mihinkään. Blaise tuntui olevan monen mailin päässä hänestä, pojan ääni oli vaimea.
”Äitisi. Siksi hän haluaa Dracon, tehdäkseen selvää hänestä.”
”Ei äitini ole murhaaja”, Harry pudisti päätään tiuhasti. Ei hänen äitinsä voisi tappaa, ei edes vahingoittaa. Hänhän oli – Lily.
Harry käänsi päätään Blaisen suuntaan: ”Mutta sittenhän...”
”Kun isäsi saadaan kiinni, hänet passitetaan Azkabaniin.”
”Mutta mitä hyötyä Dracosta olisi? Hän-joka-jääköön-nimeämättä ei ole keskuudessamme, hän on tuhoutunut. Dracon takia.”
”Mutta jos hän on palannut?” Blaise oli ilmeisesti pohdiskellut koko illan asiaa, ”Ei sitä voisi lehdissä kertoa, koska kukaan ei tietäisi siitä. Mitään hirmutekoja ei ole tapahtunut – vielä.”
”Mutta ei se voi olla mahdollista”, Harry kurtisti kulmiaan, ”Jos olisi, kuolonsyöjät olisivat tappaneet kasoittain ihmisiä.”
”He eivät saa herättää turhia epäilyjä. Luulen, että hän-joka-jääköön-nimeämättä, arvostaa enemmän hiljaiseloa suunnitellessaan valtaansa nousua.”
Harry ei kyennyt vastaamaan ystävälleen. Kaikki se, mitä tummaihoinen poika oli sanonut, voisi olla totta. Olisiko Pimeyden Lordi palannut? Pitäisikö Harryn tuoda Draco – kuolemaan?
* * *
Harry haukotteli näyttävästi ja sai vain vaivoi pidettyä raskaat luomensa ylhäällä. Hän ei ollut saanut nukuttua yhtään, kaikki ajatukset olivat velloneet hänen päässään kuin kuohuva valtameri.
”Miten kirjastossa meni?” Blaise yllätti Harryn kysymyksellään, ”Et eilen kertonut.”
”Ihan hyvin kai”, Harryn leukoja revittiin jälleen ammolleen, ”Draco kysyi olenko kunnossa ja sitten juteltiin kaikesta.”
”Miksi hän sellaista kysyi?” Blaise kurtisti kulmiaan katsellessaan nenät kiinni kirjoissa olevia Korpinkynteläisiä ja unohtuessaan pureskelemaan pekoniaan hartaasti.
”En tiedä, kai hän ajatteli sitä tapaturmaa tai jotain.”
”Ei, ei hän ajatellut”, Blaise kumartui yllättäen lähemmäs poikaa, ”Hän on lukenut isästäsi.”
”Älä viitsi, jos olisi, Draco olisi juossut minua kirkuen karkuun.”
Blaise kallisti hivenen päätään ja hänen silmänsä kapenivat: ”Paitsi jos hän luottaa sinuun. Ystävyyteesi.”
”Voisiko hän?” Harry mutristi suutaan etsiessään Rohkelikkoja katseellaan. Tutut kasvot osuivat pojan näkökenttään. Pitkänhuiskea Korpinkynsi katseli Luihuista, ennen kuin painoi katseensa ja nousi ripeästi ylös tehdessään lähtöä. Siitäkös Harry ilahtui, sillä avoimeksi jääneen paikan kohdalta oli suora näköyhteys Dracoon. Poika haukotteli ja heilautti hajamielisenä hiuksiaan.
Pian tumma hahmo peitti näköyhteyden. Harry nosti närkästyneen katseensa ja näki edessään tummanpuhuvat silmät.
”Minulla olisi sinulle asiaa”, Severuksen matala ääni ei enteillyt mitään hyvää.
”Nytkö?” Harry toivoi kieltävää vastausta, mutta professorin nyökätessä, poika nousi vastenhakoisesti ylös ja lähti seuraamaan miestä tämän työhuoneeseen.
* * *
”Katsokaa”, Hermione kuiskasi ja nyökkäsi ystävilleen ovella olevan jotain mielenkiintoista. Ron pyöräytti päätään kohti ovia ja Draco siristi hivenen silmiään näylle. Severus asteli viitta hulmuten edellä, Potter seurasi pää hivenen painuksissa perässä.
”Mitä tuosta?”
Hermione kääntyi katsomaan Dracoa hieman typertyneenä: ”Eikö se ole sinusta hieman outoa?”
”Ei?” Draco kurtisti kulmiaan ystävättärelleen ja punatukkaiselle Weasleylle, ”Harry kertoi hänen kaikkien esseiden olevan rästissä, ja että Severus oli jo eilen hiillostanut häntä niistä.”
Hermione katsoi hetken mietteliäänä Harryn selkää ennen kuin aukaisi jälleen suunsa: ”Voi olla.”
”Eikä voi!” Ron tiuskaisi väliin ja nojautui pöydän yli kohti Dracoa, ”Se koskee varmasti hänen isäänsä. Ja miksi se kiinnostaa Kalkarosta niin paljon? Jos James Potter on kuolonsyöjä, lyön vaikka pääni vetoa, että niin on myös Kalkaros.”
”Tuo on järjetöntä”, Draco pudisti päätään ja madalsi ääntään, ”Jos Kalkaros olisi kuolonsyöjä, hänellä olisi piirto kädessään. Ja mitä väliä sillä on, kuka on kuolonsyöjä ja kuka ei? Hän-joka-jääköön-nimeämättä on edelleen tuhoutunut, eikä hän ole nousemassa sieltä. Ei lehdissä ainakaan ole -”
”Ei Päivän Profeetalla ole mitään todisteita, että hän olisi palannut, mutta se ei kiellä sitä, että niin voisi olla”, Hermionen äänensävyssä oli jälleen se ärsyttävä kaikkiteteilijä, ”Ihmisiä ei ole kuollut hälyttävästi, mutta se ei todista mitään.”
”Miksi kuolonsyöjiä sitten etsitään?” Ron katsoi typerästi Hermionea, ”Jos hän-joka-jääköön-nimeämättä on edelleen yhtä kuollut kuin ennen.”
”Bellatrix oltiin nähty jossain Lontoon lähellä, ja tietenkin hänet pitää saada kiinni, jottei ihmiset menisi paniikkiin. Jos vapaalla jalalla olevia kuolonsyöjiä näkyy jossain, heidät yritetään tietenkin ottaa kiinni ja lähettää Azkabaniin, ettei ihmisten pelko heräisi. Näin ministeriö yrittää tuudittaa ihmiset turhaan turvallisuuden tunteeseen.”
Hermione katsoi hiljaisia ystäviään ja kääntyi viimein kohti Dracoa päättäväisen oloisena: ”Sinun arpeasi on särkenyt, älä edes yritä kieltää sitä. Olen nähnyt kuinka olet sitä hieronut ja näyttänyt muutenkin poissaolevalta.”
”Ei se todista mitään”, vaaleatukkainen poika vastasi vaimeasti, ”Sitä on särkenyt aika ajoin, eikä se ole nytkään yhtään erilaista. Minun puolestani voit unohtaa tuon teoriasi, hän-joka-jääköön-nimeämättä ei ole palannut, olen varma siitä. Hän on niin mahtipontinen, ettei hän suostuisi elämään hiljaiselossa, vaan hän tappaisi velhoja ja noitia heti ensimmäisen mahdollisuuden ilmaantuessa.”
Hermione loi tuiman katseen Dracoon, Ron tyytyi irvistämään hänelle pienesti pikarinsa suojissa. Heidän välilleen syntyi syvä hiljaisuus, jonka aikana Draco ei voinut olla miettimättä kaikkea kuulemaansa. Mutta hän tiesi, ettei Voldemort ollut palannut - eihän se voinut olla edes mahdollista.