Ficin nimi: Yksinäisyyden loppu
Kirjoittaja: jennamursu
Tyylilaji/Genre: Fluffyä, romancea ja slashia sanoisin
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Varoitukset: -
Vastuuvapaus: Kaikki muu, paitsi juoni on J.K.Rowlingin tuotosta
A/N: Toinen sepustukseni H/D-parituksella, toivottavasti tykkäätte. :3
Haaste: Ei varsinaista haastetta, huvikseni täyttelen tuota Ficlet300:sta, ilman kunnollista päämäärää
Yksinäisyyden loppu
Suru varjosti Draco Malfoyn askelia tämän kävellessä Tylypahkan hiljaisia käytäviä. Nuori miehenalku oli viimeinkin myöntänyt elämänsä olevan yksinäistä ja täynnä valheita. Hän ei halunnut mitään muuta niin paljoa, kuin ystävän. Ystävän, joka ei valehtelisi, ystävän, joka pitäisi hänestä sellaisena kuin hän on. Syvä huokaus kaikui lähistöllä olevan Harry Potterin korviin. Hän kiristi askeleitaan ja suuntasi siihen suuntaan, mistä huokaus oli kuulunut. Täysin äkkiarvaamatta tämä törmäsi Dracoon, siihen ainoaan, johon Harry ei todellakaan kuvitellut törmäävänsä.
”Potter! Mitä sinä teet täällä tähän aikaan?” Malfoy kysyi töykeästi. Hän oli nostanut välittömästi suojamuurin ylleen.
”Sitä samaa voisin kysyä sinulta, Malfoy,” Harry vastasi irvistäen. Hän näki oitis, että pojalla ei ollut kaikki ihan kunnossa. ”Näytät surulliselta,” tummatukkainen totesi yksikantaan.
”Mitä se sinua liikuttaa?” Draco kysyi nostaen leukaansa ylemmäs. Harryyn ei esitys mennyt läpi, vaan tämä katsoi poikaan aidon huolestuneesti.
”Älä viitsi, Draco. Tiedämme kumpikin, että tuo esittäminen on turhaa,” hän sanoi huolen täyttämällä äänellä. Täysin yllättäen luihuispoika purskahti itkuun. Harry kietoi automaattisesti kätensä Dracon ympärille, ajattelematta täysin tekosiaan. Hän antoi Dracon itkeä rauhassa. Itkun vaimennuttua hiljaiseksi nyyhkytykseksi Harry uskaltautui puhumaan.
”Tahdotko kertoa, mitä on tapahtunut?” hän kysyi. Harry oli varma, että hän saisi vain töykeän vastauksen, mutta yllättäen Draco nostikin katseensa Harryn vihreisiin silmiin. Tummatukkainen tuijotti silmääkään räpäyttämättä takaisin.
”Ei siinä mitään ihmeellistä ole… Olen vain yksinäinen,” Draco sopersi hiljaa. Hän yllättyi itsekin omasta tunnustuksestaan. Poikien normaali vihanpito oli tipotiessään ja tilalla oli pelkkää syvyyttä. Mitään ajattelematta Harry painoi huulensa luihuisen huulille. Draco tarttui rohkelikkopoikaan kuin henkensä hädässä ja ahnehti tätä huulillaan. Ikuinen vihanpito muuttui yhdessä yössä magiaksi.
”Tässä oli yksinäisyytesi loppu,” Harry totesi viileästi ja käytävillä kaikui kahden niin erilaisen pojan nauru.
