Nimi: Yrttejä ja liemiä
Kirjoittaja: Hellitrix
Ikäraja: S
Genre: drama, humor, romance
Paritus: James Potter/Lily Evans
Tekijänoikeus: Rowling omistaa mahtavan Harry Potter-maailman hahmoineen ja minä olen vain niillä leikkivä fanfiction-kirjoittaja.
Summary: “Rotat syövät omien lajikumppaniensa raatoja, joten Matohäntä taisi vetää pisimmän korren.”
A/N: Osallistuu Canon10-haasteeseen.
Yrttejä ja liemiä
“En ymmärrä miksi hän vihaa minua niin paljon”, ilmoitti eräällä yrttitiedon tunnilla finnikasvoinen ja 16-vuotta aiemmin kesällä täyttänyt James Potter tökkien murheellisesti sormellaan erästä imukuppipoimukasta. “Olen aina ollut kiltti hänelle.”
“Hänelle ehkä, muttet hänen ystävälleen”, sanoi väsyneen näköinen Remus Lupin viisaasti kirjoittaen samalla jotakin muistikirjaansa.
“Evans ei ole enää Ruikulin ystävä”, sanoi James vikkelästi ja työnsi pyöreitä kakkuloitaan paremmin kasvoilleen. Hänen vieressään istuva perin tylsistyneen näköinen Sirius Musta virnisti katsellessaan, kuinka hänen paras ystävänsä yritti repiä sormeaan nyt irti eräästä aiemmin tökkimänsä kasvin imukupeista.
“Enpä tiedä kamu”, Musta sanoi ja haukotteli leveästi mustaa tukkaansa haroen. “Olet näemmä jättänyt aika huonon vaikutuksen tyttöön.”
“Ja sinä kutsuit häntä likaveriseksi ykkösvuonna”, kitisi Peter Piskuilan yrittäen samalla inhoava ilme kasvoillaan vältellä kasvinsa poimuja, jotka magneetin tavoin kipusivat häntä kohti. “Sen takia hän varmaan-”
“Se oli vahinko!” huudahti James punastuneena ja mulkoili Peteriä pahastuneesti. “En minä silloin ymmärtänyt mitä se tarkoitti.”
“Ja jästit ovat aina näyttäneet niin hassuilta”, totesi Sirius vakavasti täydessä yhteisymmärryksessä ystävänsä kanssa. “Nehän valmistaa itse ruokansa!”
“Velhotkin valmistavat itse ruokansa, Sirius”, huomautti Lupin terävästi sulkakärkikynänsä takaa. “Puoliverisillä ja jästisyntyisillä perheillä ei ole kotitonttuja.”
“Eikä kyllä välttämättä kaikilla puhdasverisilläkään suvuilla”, muisti James repäisten kutittavan etusormensa viimeinkin pois imukupista. “HAH! Siitäs sait senkin kurjapentele… Ei minun isovanhemmillanikaan ole.”
“Hullua”, mutisi Sirius ystäviensä vastalauseista huolimatta ja pyöritti päätään. “Merlin sitä huono-onnista tyttöä armahtakoot joka joskus vaatii minua valmistamaan hänelle aamiaisen.”
“Uuuh!” huudahti James ovela virne kasvoillaan. “Ovatko poikamiespäiväsi siis viimein takana päin, Sirius Musta? Ajattelitko asettua, ehkä hankkia muutaman lapsen, mukavan pikku kodin meren ääreltä -”
Sirius muksautti nyrkillään leikkisästi kiljahtavaa ystäväänsä olkapäähän. “Sinun unissasi, Potter.”
“Älkää olko nuijia”, virnuili ystäviään herkeämättä tuijottanut Peter Piskuilan. “Professori Verso hermostuu.”
“Unohdin Matohännän päiväunien kohteen”, tirskahti Sirius ja vilkaisi heidän nuorta ja ainakin sangen povekasta professoriaan. “Ehkä sinun pitäisi laulaa hänelle taas se laulu sydämesi syvästä lemmestä -”
“Se oli teidän vika!” kivahti korviaan myöten punastunut Piskuilan. “Se oli ilkeä temppu-”
“Ääh, koska sinusta tuli noin tosikko?” vitsaili James ja pukkasi lapsuudenystäväänsä kylkeen, jolloin tämä vetäytyi vikkelästi pois, mutta naurahti vaimeasti kuitenkin. “Se oli mielenkiintoisin yrttitiedontunti mitä meillä on tähän asti ollut.”
“Niinpä kai sitten”, myötäili Peter ja lisäsi hieman kasvivirkistettä omaan imukuppipoimukkaaseensa joka näytti sylkevän siiroja. “Mikä tälle nyt tuli?”
“Sinun olisi pitänyt laimentaa sitä vedellä”, opasti Lupin kärsivällisesti ja ojensi oman kastelukannunsa huono-onniselle pojalle. “Kaada varovasti.”
“Evansin kasvi näyttää kukkivan aika hienosti”, tokaisi Sirius puristaen juuri sormiensa välissä yhtä siiraa kiinnostunut ilme kasvoillaan. “Omituista, että joku pärjää kaikissa aineissa niin hyvin.”
“Ja jästisyntyinen kaiken lisäksi”, tuumasi Peter ääneen mikä osoittautui huonoksi päätökseksi.
“Ei sillä ole mitään merkitystä!” huusivat James ja Sirius yhteen ääneen ja Peter joutui ylivoiman ruttaamaksi.
“Kuhnusarvio aina ihmettelee sitä”, puolusteli Peter kantaansa ja kaatoi hieman liikaa vettä kukkaruukkuunsa. Sirius tuhahti katsellessaan, kuinka Lupin yritti auttaa pulleaa poikaa.
“Eihän vanha professori sinua koskaan ole kesteilleen kosiskellut”, huomautti hyvännäköinen poika nenäänsä pikkurillillään tonkien. “Minua ja Sarvihaaraa taas senkin edestä.”
James nyökkäsi vakavasti. “Muistatko ne veelat viime kerralta, Anturajalka?”
“Miten voisin unohtaa”, huokaisi Sirius unelmoiva ilme kasvoillaan ja nauttien hieman siitä miten kateelliselta Peter näytti. “Täytyy myöntää, että vanhassa kunnon Kuhnukerhossa on välillä puolensa.”
“Kuhnusarviosta puheen ollen”, huomautti Remus kepeästi työntäessään rauhallisen imukuppipoimukkaansa kauemmas itsestään tarkastellakseen työnsä jälkeä etäältä. “Hänen tuntinsa on seuraavaksi.”
“Onko sen jälkeen päivällinen?”
“On”, Lupin kertoi Siriukselle ja nyppäisi harmistuneena yhden kuivuneen lehden kasvinsa oksalta irti. “Viimeiseksi on loitsujen kaksoistunti ja numerologiaa.”
“Eli meillä hyppytunti”, varmisti James ja leikkasi puutarhasaksillaan vahingossa yhden imukupin irti. “Onneksi me ei - hei, miten sen saa lopettamaan tuon?”
Hänen imukuppipoimukkaansa oli alkanut vikistä täyttä kurkkua herättäen muidenkin kasvihuoneessa työskentelevien rohkelikkojen ja puuskupuhien uteliaan huomion. Siitä kohdasta josta James oli imukupin vahingossa leikannut pulppusi maitomaista nestettä kuin verta haavasta. James katseli hermostuneena ympärilleen kasvin kirkunan vain yltyessä.
“Lopeta jo - hups.”
Ärtynyt poika oli sanat sanoessaan epäonnisesti osoittanut kasviaan taikasauvalla ja jotenkin onnistunut kärventämään sen poroksi. Sirius yritti auttaa ystäväänsä osoittamalla kasvia ja mutisemalla: “Virkoos”, mutta taika ei onnistunut korjaamaan Jamesin tekemää vahinkoa sillä pojan koskettaessa hiljenneen kasvin vartta putosivat kaikki sen lehdet ja loputkin imukupit kuivuneina maahan.
“Pahus.”
Professori Verso päästi Jamesin lähtemään aikaisemmin, koska kasville tapahtunut vahinko oli peruuttamaton ja tunti häämötti loppuaan. Kun loputkin kelmit raahautuivat linnaan yrittiedon tunniltaan tapasivat he pojan rohkelikon oleskeluhuoneessa. James ja Sirius pelasivat hetken räjähtävää näpäytystä Peterin katsellessa vieressä ja Remuksen aloitellessa yrttitiedosta saatua esseensä luonnostelua.
Seuraavan tunnin merkiksi helähtävä kello hätkähdytti lopulta heidät ja he lähtivät yhdessä tassuttelemaan kohti tyrmiä.
“Katsos kuka tuolla menee”, virnisti Sirius nelikon kääntyessä liemikäytävälle. “Vanha kunnon Ruikuli. Vaikka en toisaalta oikein siitä kunnollisesta tiedäkään…”
Peter purskahti hohottavaan nauruun mikä sai varuillaan olevan Severuksen kääntämään äkkiä kasvonsa heihin. Viha tulvehti tämän kasvolla ja toisilleen virnistäen nyökkäävät James ja Sirius lähtivät yhteistuumin kävelemään ripeämmän tätä kohti kaksi muuta kelmiä vanavedessään.
“Hei Ruikuli!” huudahti James niin lujaa, että moni lähellä olevakin kuuli ja jäi uteliaana tuijottamaan mielenkiintoista tilannetta. “Vai pitäisikö meidän sanoa… puoliverinen prinssi?”
Hän ja Sirius tekivät pilkallisen kumarruksen väkijoukon tirskuessa ja Severus Kalkaroksen naaman värjäytyessä ruman punaiseksi.
“Varo vain suutasi”, poika sähähti ja hänen taikasauvansa vapisi puristetun nyrkkinsä sisällä. “Saastainen verenpetturi.”
James ja Sirius vetivät taikasauvansa yhtä aikaa esiin, mutta silloin Kuhnusarvio käveli pullea maha edellään tyrmän käytävälle ja väsyneesti huokaisten pyysi poikia lopettamaan ja laskemaansa sauvansa.
Sirius ja pettyneen näköinen James astelivat siis luokkaan Remuksen ja Peterin kanssa ja menivät tavalliselle paikalleen istumaan. Heidän ohitseen viilettävä Lily Evans mulkaisi kahta ensimmäisenä mainittua hyvin törkyisesti ja asettui sitten ystävänsä viereen istumaan punaiset hiukset vain heilahtaen.
James jäi tuijottamaan haikailevasti tyttöä eikä kuullut Kuhnusarvion ohjeistusta luurankoko-juoman yksinkertaisemmasta versiosta minkä Lupin pani huokaisten merkille.
“Aiotko sinä ikinä oppia teoistasi, James?”
“Mitäh?” James kysyi kääntäen vastahakoisesti katseensa Evansin takaraivosta. “Mitä sinä kysyitkään, Kuutamo?”
“Remus tässä taisi epäillä, että olet hieman yksipuolisen sorttisempi, kamu”, Sirius sanoi ja taputti Jamesia olkapäähän naama peruslukemilla. “Samaa minäkin olen välillä pohtinut.”
“Uskallatteko te kyseenalaistaa minun älyni?” henkäisi James muka hurjistuneena ja laski dramaattisin elein vasemman käden sydämelleen. “Minun omat ystäväni!”
“Keskittykääpäs herrat Potter, Piskuilan ja Musta siellä takana sitten taas luurankokoon ja jättäkää omat aiheenne tunnin ulkopuolelle.”
“Hän ei maininnut sinua, Kuutamo”, huomautti James sytyttäessään tulen noidankattilansa alle.
“Ja minut mainitsi, vaikka en edes puhunut mitään!” kitisi Peter kiukkuisesti. Huomioimatta Peterin sanoja jatkoi Sirius:
“Eihän meidän pikku valvojaoppilaamme mitään paheksuntaa herättävää menisi tekemäänkään.”
“Paitsi ehkä juoksentelemaan kerran kuussa kuutamossa?” ehdotti Remus hiljaa selaillessaan taikajuomien kirjaansa läpi.
“Äh, älä viitsi Remus. Et voi väittää ettei sinulla ole muka ollut hauskaa”, virnisti Sirius ja nappasi ystävältään muutaman kuolleen lihansyöjäetanan. “Muistatteko miten nappasin viimeksi sen kaniinin?”
“Hyvä poika”, ivasi James lämpimästi ystäväänsä. “Matohäntä vannoi sinun syöneen sen saman pupun viikkoa myöhemmin -”
“Enpäs väittänyt -”
“Väitti se.”
“Ehkä söinkin”, sanoi Sirius ovelasti ja kaatoi vettä kattilaansa. “Murea liha paras liha.”
“Kuutamon mukaan raaka, joten kumpaa koiraeläintä tässä nyt sitten on uskominen?” kysyi James leikkimielisesti saaden parhaan ystävänsä virnistämään leveästi.
“Rotat syövät omien lajikumppaniensa raatoja, joten Matohäntä taisi vetää pisimmän korren.”
Peter ei ehtinyt tiuskaista mitään vastaukseksi sillä silloin Kuhnusarvio liihotti ohitse ja heidän piti vaimentaa keskusteluaan. Hetken heidän pöytänsä oli hiljainen kaikkien vain tihrustaessa oppikirjansa ohjeita ja lisätessä ainesosia kattilaansa.
“Haenko teillekin silmiä?” kysyi James reippaasti ja muut kelmit nyökkäsivät vastaukseksi.
“Liemitunnit ovat kyllä aika inhottavia”, mutisi Piskuilan Siriukselle. “Kaikki nämä silmät, suolet ja aivot alkavat karmimaan minua välillä…”
“Sen takia tätä ainetta opettaa juuri luihuisten tuvanjohtaja, Matohäntä.”
“Ei niin paljon kuin Minervan löysä nuttura”, tokaisi James puolestaan ja kippasi kämmenestään jokaisen vaa’alle sopivan määrän silmiä. “Juuri sopivasti.”
Kelmit asettuivat hetkeksi aloilleen mitatessaan ja pilkkoessaan oikeita aineita kattiloihinsa. Heidän takanaan istui muutama tyttö samalta vuosikurssilta kuin he itse.
“Kuhnusarvio pitää tänä vuonna halloween-juhlat, sinne on kuulemma tulossa paljon ihmissusia ja räyhähenkiä.”
“Mihin ihmeeseen me lisää räyhähenkiä tarvittaisiin kun meillä on jo Riesu riesana?”
“Ei mihinkään. Ilmeisesti Evans sai kutsun sinne.”
“Harmi, ettei minua kutsuttu…”
“Ei minuakaan tänä vuonna.”
Vaivihkaa keskustelua kuunnellut James kysyi hiljaa muilta kelmeiltä: “Kenenköhän kanssa Evans menee sinne?”
Peter kohautti olkiaan murskaten samalla tuskainen ilme kasvoillaan rotan pernaa. “Kuulostaa hauskalta.”
“Minusta ei”, mumisi Lupin synkästi ja muut kääntyivät katsomaan häntä. “Ei tee oikeastaan kovinkaan mieli törmätä muihin… minunlaisiini täällä tai missään muuallakaan.”
“Minä olen aina miettinyt”, aloitti Peter mietteliäästi samalla kun survoi tikarinsa toisella päällä pernaa edelleen. “Että eikö sinun ole koskaan tehnyt mieli elää minkäänlaisessa… laumassa?”
Lupin hörähti synkästä ja murisi: “En minä mikään villipeto ole, Piskuilan.”
“Paitsi sängyssä”, ei Sirius voinut olla livauttamatta. Sen seurauksena Peter onnistui survaisemaan rotan pernansa katki, James oli kuolla naurukohtaukseen ja Remus punastui rajummin kuin koskaan elämässään.
“Jaa-a, ja mitenköhän sinä tiedät sen, Musta?” James kysyi kulmakarvojaan heilutellen. “Et kai vaan ole nuuskinut taas ympäriinsä?”
Sirius irvisti hekottaville ystävilleen ja korjasi Peterin rikkoutuneen pernan taikasauvaansa näpäyttäen - hän oli aika ylpeä sanomattomien taikojensa voimakkuudesta.
“Olisin minä voinut sen tehdä itsekin”, Peter nurisi, mutta tarttui kuitenkin ystävänsä korjaamaan rotan pernaan ja heitti sen seokseen, joka muuttui heti savunharmaaksi. “Ei tuo kyllä oikein pikimustaa muistuta…”
“Minunkin on edelleen itsepäisen tummansininen”, James nurisi ja vilkaisi Siriuksen pataa. “Miten sait siitä noin tumman?”
“En muista”, Sirius totesi rehellisesti ja jatkoi hämmentämistään. “Varmaan moukan tuuria.”
“Olisipa minullakin”, nurisi Peter ja yritti kiivaasti sekoittaa lientään, joka tuntui hyytyvän pikavauhtia. “Mitä minä muka nyt tein väärin?”
“Lisäsit kaksi kupillista iilimadon pursketta”, kertoi Remus ystävällisesti. “Ohjeessa sanottiin, että kaksi tupollista.”
“Ja sinä sanot tuon nyt?” kivahti inittävään äänensävyynsä Peter ja voihkaisi epätoivoisesti. “En voi saada enää yhtään peikkoa tai isä murhaa minut.”
“Unohdin että sait yhden viime vuonna”, sanoi James hekotellen ja heitti toiveikkaasti muutaman hyppysellisen hevoskotkan jauhettua kynttä seokseensa. “Se oli kyllä aika - hei, nyt tämä alkaa näyttää jo enemmän tumman harmaalta eikö vain?”
Sirius kurkkasi pataan ja totesi mielipiteensä: “Kyllä se edelleen vain sinertää.”
“Ehkä jos lisään vielä hieman tätä…”
“Ei kannata lisätä liikaa, ettei se pääse liian tukevaksi”, opasti Remus hämmentäen omaa täydellisen mustaa seostaan. “Koita lihansyöjäetanien tuntosarvia vaihteeksi.”
Tunnin lopussa Jamesin luurankoko oli hieman paremman näköistä, mutta silti siinä oli edelleen auttamattomasti se sama sinertävä sävy. Peterin juoma oli lopulta hyytynyt kellertäväksi kököksi kattilan pohjalle, mutta huonotuulisen pojan onneksi hänen oli kuin olikin onnistunut kaivertaa pieni kökkö sitä Siriuksen avustuksella ulos padasta, joten ainakin poika saisi vain hirveän eikä peikkoa.
“Minä saan ainakin odotukset ylittävän”, kehaisi Sirius puolestaan palatessaan Kuhnusarvion pöydän luota pakkaavien kelmien seuraan. “Vaikka pientähän se on Kuutamon Upeaan verrattuna.”
“Kaikki eivät voi olla kuten Remus Lupin”, sanoi James hellästi ja pörrötti hymyilevän ihmissuden vaaleanruskeita hiuksia. Peter viskoi kiukkuisesti tarvikkeitaan reppuunsa ja tuhahti.
“Kaikki eivät halua olla.”
Sirius kurtisti kulmiaan ja kysyi: “Miksi olet noin ärhäkkä, Matohäntä?”
“Sillä on varmaan nälkä”, totesi James virnuillen kun Peter pysyi itsepäisesti vaiti. “Mennäänpä sitten katsomaan löytyisikö keittiöstä muutama ylitse jäänyt munuaispiirakka ystävällemme.”
Peterin olisi tehnyt mieli kivahtaa, ettei hänellä mikään nälkä ollut, mutta toisaalta hänen kyllä teki mieli munuaispiirakkaa, joten hän tyytyi seuraamaan muita poikia ulos luokkahuoneesta. Käytävässä James kuitenkin pysähtyi ja jäi nojailemaan seinää vasten.
“Mitä nyt, Sarvihaara? Odotteletko Evansia?”
James nyökkäsi hartaasti ja kertoi sitten koko menneen tunnin ajan päässään kehittyneen ideansa muille: “Ajattelin pyytää Evansia halloween-juhliin.”
Peter voihkaisi ja Siriuskin hymyili säälivän huvittuneesti. Remus tyytyi vilkaisemaan muita poikia kulmiensa alta.
“Mitä sinä siinä oikein voihkailet?” kysyi James ärtyneenä Peteriltä, joka sai ilmeisesti tukea rohkeudelleen muiden poikien samoista ajatuksista tämän asian tiimoilta.
“Sinähän kysyit häntä viime vuonna joulujuhliin ja sitä ennen kevättanssiaisiin ja sinä samana vuonna vielä ennen sitä naamiaisiin…”
“Mitä sitten?”
“Matis tässä taitaa tarkoittaa, että alkaa tuntua jo vähän siltä ettei Evans tule koskaan suostumaan pyyntöihisi”, Sirius sanoi asiallisesti ja nyökkäsi Jamesin pettyvän ilmeen nähdessään. “Taitaa olla jo kyseessä ihan periaate kysymys.”
“Ehkä jos esität asiasi ystävällisesti hän saattaakin suostua”, ehdotti Remus hiljaa ja hymyili Jamesin toiveikkaille kasvoille. “Mielestäni on hyvä, ettet ole menettänyt uskoasi…”
“Olen nykyään rauhallisempi ja olen antanut hänelle enemmän tilaa”, sanoi James arvokkaasti. “Kyllä Evans tietää, että minä olen herrasmies.”
“Hyvää päivää herra”, kimittivät Sirius ja Peter samalla äänensävyllä purskahtaen nauruun. Sitten Sirius vielä jatkoi: “Joo, siinä mielessä olet antanut Evansille omaa tilaa, että et ole enää yrittänyt huijata sitä pussaamaan itseäsi väkipakolla.”
“Teidän pitäisi olla minun ystäviäni ja siksi kannustaa minua!” raivosi James äkäisenä. “Eikä mollata minua viimeiseen maanrakoon asti voihan Merlinin alasuojus sentään!”
“Me olemme myös totuuden ääni.”
James ei ehtinyt sanoa enempää kun Lily Evans viimein poistui luokkahuoneesta kirjojaan sylissään kantaen. Heti Jamesin nähdessään Evansin hymyilevä ilme muuttui torjuvaksi. Siitä huolimatta James pompahti tytön eteen käsi samalla hiuksiinsa kipaisten.
“Hei, Lily. Kaunis iltapäivä.”
Lily tuhahti kyllästyneenä. “Mitä sinä nyt haluat Potter?”
“Ajattelin jos haluaisit tulla minun kanssani Kuhnusarvion halloween-juhliin?”
Lily ei vastannut mitään ja itse asiassa hetken näytti melkein siltä kuin tyttö olisi harkinnut asiaa. Sitten hänen katseensa kuitenkin käväisi Jamesin ystävissä ja muissa käytävällä olevissa ihmisissä ja jokin tytön silmissä kovettui.
“En halua, Potter. En vieläkään enkä myöskään ensivuonna, joten turha kysyä silloinkaan!” niine hyvineen tyttö marssi pois paikalta jättäen Jamesin seisomaan paikalleen.
Remus ja Sirius vilkaisivat toisiaan huolestuneina, mutta silloin James kääntyikin ja hänen kasvojaan koristi sekä hyvin omituinen että samaan aikaan hyvin hölmö hymy.
“Näittekö miten hän melkein suostui?” intoili poika saaden Siriuksen vastahakoisesti hymyilemään. “Näittekö miten kauan hän harkitsi sitä?”
“Joo, hyvä homma, Sarvihaara.”
“Jep, mitäs minä sanoin, Anturajalka, mitäs minä sanoin! Tämä on jo alku! HEI, EVANS, ODOTA - minä voin kantaa nuo sinun puolestasi -”
Ja niin James ryntäsi suosikkityttönsä perään jättäen muut kelmit seisomaan paikalleen. Remus hykerteli hiljaa ja Peter pyöritti silmiään. Tämä oli kaikki hyvin tuttua heille. Sirius rykäisi huvittuneesti ja mutisi:
“Ehkä Sarvihaara on oikeassa ja Evans on tosiaan leppymään päin - tai ainakaan hän ei kironnut poika-parkaa heti tämän suunsa avattuaan.”
“Mutta sitä päivää odotellessa”, sanoi Peter kolmikon lähtiessä taas liikkeelle. “Nyt taitaisi olla sen munuaispiiraan aika.”
