Ekaksi kiitos omistuksesta ja ymmärrän nyt, mistä se pirullinen nauru tuli, kun mietit ton vedenneidon nimeä
Kiitos kun teit tän,
Nukkis.
Kun avasin tän, käytin ekan puoliminuuttisen ton otsikon ihasteluun, koska se on tosi nätti. Sopii tosin hyvin tähän. Ja panikoin tietty, et millanen tää on, koska et pistänytkään mua odottamaan muutamaa tuntia kiusaten aina välillä mesessä! Mut siis, joo. Aww... Myrtti ja vedenneito
(en käytä sitä nimeä). Ekassa Myrtti on niin angst, että säälin häntä. Kiusataan kuolleenakin ja oikein olan takaa. Tää on tosi hyvin mietitty ja etenkin "Painan posliinia ja käännän kylkeä." sanontana tekee tästä tosi vakuuttavan.
Toisessa hän sitten ajautuu veteen. Tyttöparka, itsetunto on varmaan absoluuttisen nollapisteen alapuolella, kun aina kiusataan. Tässä vaiheessa olisin halunnut kuristaa kiusaajan. Kun sitten jokin menee paremmin, on surkea sää ja delfiinileikeistä menee into. Onneksi Myrtistäkin löytyy vahingoniloa, ja hän lähtee katsomaan vedenväkeä.
vesi kuiskii
ooh, tämä on hieno, ihana, nerokas, whatever. Oon aikasemminkin puhunut sun kuvailusta, ja täällä taas mietiskelin, miten näitä keksii. ♥
Kateuskin sopii Myrttiin. Kiusattuna hän tietenkin haluaa olla parempi, ainakin näin tulkitsen tätä. Jos en olisi ruma/kömpelö/typerä, kiusattaisiinko minua -kysymys suorastaan leijailee neljännessä raapaleessa. Näin mielessäni vihreän valon valaiseman kylän ja Myrtin katselemassa sivulla.
Myrtin ja vedenneidon keskustelu oli suloisen epävarmaa, tai no, Myrtti oli epävarma. Aww
"Minä olen Drea"
Ensireaktio:
Okei, tässä vaiheessa jouduin lukemaan nimen pariin otteeseen, että uskoin silmiäni. "lähdetkö uintiretkelle" kohta oli selainen, jossa hymy palasi kasvoille. Suloista ja viatonta, silti tuossa oli juuri yksi tunnetuimmista iskurepliikeistä/iskurepliikkiyritelmistä muunneltuna.
Normaalisti tuntisin oloni mitättömästi hänen
- mitättömäksi. Tässä tulee taas esille Myrtin luonne ja alemmuudentunne. Hän pysyy minusta omana epävarmana itsenään koko ajan. Ja sitten otat esille ennen tuntemattomaksi jääneen piirteen haamuista:
Normaalin oudon tuntemuksen sijaan tunsin lämpöä.
Haamutkin tuntevat, mikä oli ihana lisä. Koska ne nyt ovat kuolleita jne. mutta kuitenkin ne tuntevat olennon koskettavan.
Viimeisessä on sekä onnea, että epätoivoa. Olen iloinen Myrtin puolesta, koska hän löysi uuden toverin, mutta ymmärrän hänen tuskaansa, kun ei voi saada haluamaansa. Kuitenkaan tämä ei ole ehdoton ei, jolloin lukija itse pääsee käyttämään mielikuvitusta.