Kirjoittaja Aihe: Helmihaave - S  (Luettu 1646 kertaa)

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 525
  • The Uneartly Child
Helmihaave - S
« : 22.07.2011 01:02:58 »
Ficin nimi: Helmihaave
Kirjoittaja: Nukkis
Tyylilaji: Draama, raapalesarja
Ikäraja: S
Paritus: Myrtti/OC (Vedenneito)

A/N: Omistan tämän Dria-nimiselle otukselle, joka minut haastoi kirjoittamaan Myrtistä, joka ajautuu Mustaanjärveen ja ihastuu vedenneitoon. Kiitos, mussukka. FF100 sanalla 032. Auringonlasku. Myrtti on muute vaaikee hahmo saada IC:ksi.


Helmihaave

Istuin laiskottelemassa vessanpytyn mutkassa kun vesi alkoi yhtäkkiä kohista. Oli kuin pieni vesiputous olisi paiskautunut päin minua. Taas joku uskalsi kiusata minua näin, luulisi että edes aaveena saisi olla rauhassa!  Nousin vimmatusti ylöspäin ja loiskautin vessanpytyn vedet sen päälle joka kehtasikin tehdä näin. Kumma kyllä, vesi kohtasikin vain lattian ja kopin seinät. Joku kyllä pilailee kustannuksellani. Syöksyin tarkistamaan vessan. En näe ketään. Mrrr... Sukellan takaisin torkuilleni. Kehtasikin keskeyttää. Painan posliinia ja käännän kylkeä. Ensikerralla kiusaaja saisi kuulla kunniansa, sillä nyt kun olen haamu, minun ei tarvitse pelätä mitään. Olen rikkoutumaton, toisin kuin tämä pytty, jonka mieluusti lennättäisin sitä idioottia päin.

***

Vesi syöksyy taas minua kohti. Jaksan polkea sitä vastaan vain hetken. Ei minun kunniani ole kostamisen arvoinen. Kohdelkoon minua kuten haluavat, olenhan vain surkea, haavoittuvainen kummitus. Ei kuollut voi olla eläviä arvokkaampi. Sen kun huuhtovat minut järveen. Hopeiset aavekyyneleet sekoittuvat pytyn veteen. En minä olekaan minkään muun vedessä uiskentelun arvoinen kuin jäteveden. Törmäilen putken mutkissa seiniin. Sanotaan etteivät aaveet tunne, mutta tämä sattuu henkisesti. Tekee kipeää. Kiusattu eläessään eikä kuolleenakaan saa rauhaa. Mitä minä olen tehnyt kun olen näin vihattu? Onko kyse vain siitä että olen niin ruma? Alkuperäiset kiusaajani ovat kuolleet. En saisi koskaan vastausta tähän. Edessä näkyy valoa.

***

Valoa tunnelin päässä ja sitten….
Kelmeän vihertävä hohde huljui edestakaisin tavalla, joka on tyypillistä vain vedenalaiselle maailmalle. Minä pyörähän ympäri ja näe kirskuristaja parven allaan. Ne katsoivat hiukan hölmöinä minuun koettaessaan tavoittaa jalkaani pitkillä sormillaan. Hahaha! Näytän kieltä ja pyörähän riemastuneena vedessä. Vaihteeksi jotain muutakin näkemistä kuin ainaiset vessat. Vihdoin muutakin vettä kuin huuhteluvettä. Kuvittelen olevani delfiini ja hypähdän kerran pinnalla, mutta sää oli niin ankea etten jaksa useampaa kertaa. Troppisen meren kuvittelu on vaikeaa kylmänä sadepäivänä makeassa järvessä. Pinnan alla sen sijaan oli kaunista mystisellä tavalla kaunista. Pilvinen sää ei vaikuttanut pinnanalaiseen harmoniaan. Lähden uimaan eteenpäin ja vesi kuiskii.

***

Tiiviin levämetsän takaa aukeni henkeä salpaava näky. Harmi vain, ettei minulla ole keuhkoja, olenhan vain kuollut, pieni mitätön haamunen. Huokaus. Edessäni on todella kauniita… ei ihmisiä vaikka hiukan heitä muistuttavatkin. Vedenväkeä. Kauniita ja laihoja, täydellisene vartaloineen, joka jalkojen sijaan päättyy pyrstöön. Juuri sellaisen näköinen olisin eläessäni halunnut olla… paitsi ilman pyrstöä, ja vihreät hiukset eivät vaikuttaneet ihan houkuttelevilta. Tai, toisin päin ilmaistuna, sellainen jonkalainen en ole. Olen täysin barbaarisen näköinen näiden sulava liikkeisten olioiden joukossa. Yksi niistä lipuu lähemmäksi, varmaan nauraakseen minulle.
”Hei, minkä sinun nimesi on?” metsälammenvihreä hiuksinen vedenneito sanoo ja jatkaa: ”Olet niin kaunis, kaunein koskaan näkemistäni olennoista.”

***

Hän pilailee. Tai ei sittenkään. Hän katsoo minua aivan viattomin silmin. Olen kuitenkin tullut epäileväksi. Joskus pahimmat sudet esiintyvät lampaan vaatteissa. En meinaa saada järkytykseltäni siltikään vastattua. Ensimmäistä kertaa ikinä minua sanotaan kauniiksi. Kauniiksi! Jo nätiksi tai söpöksi sanominen olisi saanut minut sekavaksi, mutta oikein kaunein olento ikinä?

”Kiitos… minusta sinä olet paljon kauniimpi. Nimeni on Myrtti.”

Yllättävän pitkä lause näin järkyttyneen olennon suusta.

”Minä olen Drea. Äläkä minua kehu, olen aivan normaali enkä erityisen kaunis. Mutta sinä olet niin erilainen, niin upea. Hohdat valoa kuin täydellinen helmi. Lähtisitkö kanssani lyhyelle uintiretkelle? Kerron sinulle kaiken mistä haluat tietää.”
”Kiitos, kyllä.”

***

Lähdin kaunis olento, Drea, vierelläni uimaan päämäärättömästi pitkin pohjaa. Normaalisti tuntisin oloni mitättömästi hänen kaltaisensa olennon vierellä, mutta hänen sanansa ja säteilevä hymynsä valaisevat mieltäni. Jos minä olen hohtava helmi, hän on auringonsäde, joka saa minut hehkumaan. Yhdessä olisimme täydelliset. Mitä minä ajattelin? Yhdessä, miten se muka tapahtuisi. Minä olen haamu ja hän vedenneito. Omituinen ajatuskin. Kätken ajatuksen jonnekin ja keskityn kuuntelemaan ja kyselemään vedenpohjan elimistöstä sekä vedenväen rakennuksista. Mutta kerrankin tunnen kuin minulla olisi ystävä, joka välittää minusta. Drean käsi osui minun käteeni tai sen haamuun. Normaalin oudon tuntemuksen sijaan tunsin lämpöä. Voiko haamu tuntea tällaistakin? Mitä tämä on?

***

Päivä oli ollut elämäni ja kuolemani jälkeisen ajan hienoimpia. Tunsin itseni lähes täydelliseksi, todelliseksi ja arvostetuksi ihmiseksi. Tai haamuksi, sama se, sillä onni on täyttänyt mieleni. Vietin koko päivän Drean kanssa, aina auringonlaskuun saakka. Katselimme oranssina laskevaa aurinkoa kaislikon suojista, sillä Dreaa hiukan pelotti ”ylämaailma”. Nyt palasin takaisin putkenmutkaani. Paikka ei tuntunut enää kotoisalta Drean lämmön jälkeen, vaan kylmälle ja kovalle. Ja äkkiä tajusin jotain, mitä en tohtinut edes ajatella. En vain voi. Ei. Ensin pari kyyneltä, sitten raivo. Siitä ei vain tulisi mitään, ei tulisi. Nousen vauhdilla pöntöstä ja roiskautan vettä. Ei minusta vaan voi tulla helmeä auringoista kauniimmalle..
« Viimeksi muokattu: 22.07.2011 01:10:25 kirjoittanut Nukkemestari »
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Dria

  • ***
  • Viestejä: 939
  • Femmeilijä
Vs: Helmihaave - S
« Vastaus #1 : 22.07.2011 01:45:39 »
Ekaksi kiitos omistuksesta ja ymmärrän nyt, mistä se pirullinen nauru tuli, kun mietit ton vedenneidon nimeä  ;D Kiitos kun teit tän, Nukkis.

Kun avasin tän, käytin ekan puoliminuuttisen ton otsikon ihasteluun, koska se on tosi nätti. Sopii tosin hyvin tähän. Ja panikoin tietty, et millanen tää on, koska et pistänytkään mua odottamaan muutamaa tuntia kiusaten aina välillä mesessä! Mut siis, joo. Aww... Myrtti ja vedenneito (en käytä sitä nimeä).

Ekassa Myrtti on niin angst, että säälin häntä. Kiusataan kuolleenakin ja oikein olan takaa. Tää on tosi hyvin mietitty ja etenkin "Painan posliinia ja käännän kylkeä." sanontana tekee tästä tosi vakuuttavan.
 Toisessa hän sitten ajautuu veteen. Tyttöparka, itsetunto on varmaan absoluuttisen nollapisteen alapuolella, kun aina kiusataan. Tässä vaiheessa olisin halunnut kuristaa kiusaajan. Kun sitten jokin menee paremmin, on surkea sää ja delfiinileikeistä menee into. Onneksi Myrtistäkin löytyy vahingoniloa, ja hän lähtee katsomaan vedenväkeä.
Lainaus
vesi kuiskii
ooh, tämä on hieno, ihana, nerokas, whatever. Oon aikasemminkin puhunut sun kuvailusta, ja täällä taas mietiskelin, miten näitä keksii. ♥

Kateuskin sopii Myrttiin. Kiusattuna hän tietenkin haluaa olla parempi, ainakin näin tulkitsen tätä. Jos en olisi ruma/kömpelö/typerä, kiusattaisiinko minua -kysymys suorastaan leijailee neljännessä raapaleessa. Näin mielessäni vihreän valon valaiseman kylän ja Myrtin katselemassa sivulla.

Myrtin ja vedenneidon keskustelu oli suloisen epävarmaa, tai no, Myrtti oli epävarma. Aww
Lainaus
"Minä olen Drea"
Ensireaktio: :o Okei, tässä vaiheessa jouduin lukemaan nimen pariin otteeseen, että uskoin silmiäni. "lähdetkö uintiretkelle" kohta oli selainen, jossa hymy palasi kasvoille. Suloista ja viatonta, silti tuossa oli juuri yksi tunnetuimmista iskurepliikeistä/iskurepliikkiyritelmistä muunneltuna.
Lainaus
Normaalisti tuntisin oloni mitättömästi hänen
- mitättömäksi. Tässä tulee taas esille Myrtin luonne ja alemmuudentunne. Hän pysyy minusta omana epävarmana itsenään koko ajan.  Ja sitten otat esille ennen tuntemattomaksi jääneen piirteen haamuista:
Lainaus
Normaalin oudon tuntemuksen sijaan tunsin lämpöä.
Haamutkin tuntevat, mikä oli ihana lisä. Koska ne nyt ovat kuolleita jne. mutta kuitenkin ne tuntevat olennon koskettavan.

Viimeisessä on sekä onnea, että epätoivoa. Olen iloinen Myrtin puolesta, koska hän löysi uuden toverin, mutta ymmärrän hänen tuskaansa, kun ei voi saada haluamaansa. Kuitenkaan tämä ei ole ehdoton ei, jolloin lukija itse pääsee käyttämään mielikuvitusta.
"Ajan pyörä pyörii ja aikakaudet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä muistoja, joista tarinat syntyvät. Tarinat haipuvat myyteiksi, ja myytitkin on jo kauan sitten unohdettu, kun ne luonut aikakausi jälleen koittaa."
Ava by Cea