Kirjoittaja Aihe: Twilight: Kaipuu värjää värittömäksi, S  (Luettu 2646 kertaa)

Deph

  • Herkuttelija
  • ***
  • Viestejä: 589
Twilight: Kaipuu värjää värittömäksi, S
« : 20.07.2011 21:43:13 »
Nimi: Kaipuu värjää värittömäksi
Kirjoittaja: Deph
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus: Rosalie/Emmett
Tyylilaji: angst! ja AU(=kaikki ihmisiä) ja songfic
Vastuuvapaus: Rosalie ja Emmett kuuluvat S. Meyerille, minä vain leikin hahmoilla ja keksin tarinan.
Tiivistelmä: Ei värejä ollut jos ei sinuakaan.

A/N: Huh, angstiapa tässä teille. Enjoy vaan ja ps. rakastan kommenteja  ;>. Inspisbiisinä Zen Café - Piha Ilman Sadettajaa, jota suosittelen kuuntelemaan ficciä lukiessa. Haasteina Genre10, OTP10 ja One True Something 20.



Kaipuu värjää värittömäksi

Aamu. Uusi aamu, joka toi tullessaan auringonsäteet suljettujen kaihtimien rakosista ja linnunlaulun avoimesta ikkunasta. Jos joku avaisi kaihtimet, voisi hänen eteensä kuvitella avautuvan kesäisen aamun täynnä kirkkaita ja voimakkaita värejä, kaikista kirkkaimpana kuitenkin auringon. Mutta jos minä avaisin kaihtimet, ulkona olisi harmaata, aurinkoa ei näkyisi, maa olisi mustaa ja elotonta. Ei värejä ollut jos ei sinuakaan.

Painajaisten aiheuttama hiki tuntui kalvolta ihollani, mutta ei sillä ollut väliä. Ei ollut väliä vaikka hiukseni olivat takussa, meikit levinneet pitkiksi mustiksi viiruiksi poskille ja haisin samalta kuin viikoksi ulos jätetty roskapussi. Ei ollut väliä vaikka pannussa ollut kahvi oli eilistä, ei väliä sillä, että jääkaapissa ei ollut muuta kuin loisteensa menettänyt lamppu.

Postinkantaja käveli rapussa, pysähtymättä oveni kohdalle. Mutta ei sillä väliä, sillä vaikka hän toisi minulle lehden, pieni musta teksti vilisisi silmissäni, jokaiselle sivulle ilmestyisi kasvosi, hymysi ja naurusi. Ja sitten muistaisin eteisen pöydälle jätetyn kyynelten tahriman paperin levinneellä musteella. Ne harvat sanat, jotka erotin kertoivat vähän, mutta tyynyllesi jätetty kultainen sormus enemmän.

Kyllä minä aina muistaisin miten sinä menit, värittömyys ympärilläni ja rengas vasemmassa nimettömässäni, ne kyllä muistuttaisivat, jos sattuisin unohtamaan. Mutta en minä unohtaisi.

Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun vaiti on pellon multa
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun kelloista loppuu aika
Ja ahtaana vyöryy ilma
« Viimeksi muokattu: 18.11.2012 20:37:18 kirjoittanut Juulia »
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Samuli Putro - Olet puolisoni nyt

Avatar Irkku

Lill-y

  • Vieras
Vs: Kaipuu värjää värittömäksi, S
« Vastaus #1 : 30.07.2011 20:43:16 »
Hei. Etsiessäni täytettä Kommentticocktailiin osuin Forksiin, sillä täältä yleensä löytyy harvoin tai ei ollenkaan kommentoituja tekstejä odottamassa palautetta. Niin kuin nytkin.

Tässä oli otsikon avattua lisäksi yksi juttu, jonka takia tätä ei vain voinut ohittaa pysähtymättä ja olankohautuksella: kappale! Zen Café on ihana, kappale erityisen ihana - oli siis kiinnostava nähdä, miten joku toinen on tätä kappaletta ficissä hyödyntänyt ja tulkinnut. Minulla harvemmin tulee luettua kappaleisiin perustuvia tekstejä, sitä voisi harrastaa useamminkin. Ja, no, lopulta kappale ei tässä kuitenkaan ehkä niin kovin selvästi näkynyt, paitsi lopun lainauksessa ja samankaltaisessa yleistunnelmassa kyllä.

Ja olihan tämä kiva palanen. Vaikka Twilight-hahmojen muuttaminen ihmisiksi onkin joskus ollut yksi kammonkohteeni (ainakin ilman jotakin erikoista, vaikkapa kiinnostavaa tai erityisen omaperäistä ideaa) ja asia, jota en ole suostunut sulattamaan ihan helposti. Se taitaakin olla ainut seikka, jonka takia hieman epäröin ennen lukemista. Mutta no, nielin kiltisti ennakkoluuloni, ja se kannattikin, vaikken nyt menisi sanomaan, että mitenkään vieläkään rakastuin ideaan tai tulisin lisää ihmisculleneista jatkossa suurkuluttamaan.

Siis. Tästä tavallaan pidin kuitenkin. Eihän hahmoja edes tarkemmin mainittu, heidät saattoi vaikka kuvitella keneksi vain randomeiksi ja tavallisiksi tyypeiksi. Tiesin ennalta, että sinä osaat kyllä kirjoittaa, ja se todistui tässäkin; joka kerta löysin jotain uutta, kivoja yksityiskohtia tai selvennystä tulkintaan. Ja tuntuu, että voisin lukea tämän vieläkin muutaman kerran, ehkä löytäisin edelleen jotakin lisää.

Erityisen kiva juttu, joka pisti positiivisessa mielessä silmään, oli konditionaalin käyttö. Pidin siitä paljon! Jos avaisin ikkunat, jos postinkantaja toisi lehden, jos unohtaisin; päähenkilö (Rose, sanoisin, meikkikohdan perusteella, muutenhan se olisi voinut olla kumpi vain) ei varsinaisesti tehnyt mitään, ajatteli vain, mitä olisi voinut käydä ja tapahtua. Muttei sitten tapahtunut kuitenkaan, koska millään ei oikeastaan ollut väliä ilman Emmettiä ja kaikki tuntui värittömältä. Ehkä melko yleinen ja jossain määrin kulutettukin aiheeksi, myöskin siksi pidin konditionaalista niin paljon, en ole ennen kovin paljon tälla lailla kirjoitettua lukenut ja se toi tähän ehkä hieman jotain omaperäistä.

Tulkinnanvaraisuudesta pidin myös, se on aina kiehtovaa. Tämä piti lukea pariin kertaan ennen tapahtumien ymmärtämistä, tai sitten minä vain satuin lukemaan aluksi huolimattomasti, sekään ei ole mitenkään mahdotonta. Mutta lukijan päätettäväksi jätettiin jotain siltikin, mitä lopulta tarkkaan oli tapahtunut ja miksi. Ennen kaikkea miksi. Jotenkin Emmett on vaikea kuvitella hylkäämään Rosalieta, varsinkaan lapulla ja tyynyn päälle jätetyllä sormuksella, että sikälikin tässä sai kyllä vähän käyttää mielikuvitustaan. Jäin siis miettimään, mikä tähän oli johtanut, siitä olisi ollut kiva kuulla mutta toimihan tämä näinkin, tällaisena lyhyenä tunnelmapalasena.

Lainaus
Jos joku avaisi kaihtimet, voisi hänen eteensä kuvitella avautuvan kesäisen aamun täynnä kirkkaita ja voimakkaita värejä, kaikista kirkkaimpana kuitenkin auringon. Mutta jos minä avaisin kaihtimet, ulkona olisi harmaata, aurinkoa ei näkyisi, maa olisi mustaa ja elotonta.
Suosikkikohtani. Miksi, sitä on ehkä vähän vaikea määritellä jollain tapaa, satuin vain pitämään tästä. Tässä juuri esimerkiksi oli se konditionaali, ja tulihan tässä esille angstisuutta ja muuta kivaa (...), josta tykkään.

Hmhmm, ehkäpä tämä oli tässä. Kiitoksia mukavasta, nätistä iltapalasta, tällaisia saa kirjoittaa lisääkin! (:

Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 606
Vs: Kaipuu värjää värittömäksi, S
« Vastaus #2 : 08.08.2011 18:57:16 »
Tämä on ensimmäinen Twilight-fic tällä puolella, jota kommentoin, mutta en vain voinut ohittaa tätä. Emmett/Rosalie parituksena kiinnitti jo huomioni, ja koska tiedän sinun olevan hyvä kirjoittaja, jonka tekstejä on ilo lukea hymy suupielissä karehtien, niin eipä kommentoimiseen muita syitä enää tarvitakaan.

Kokonaisuutena teksti oli hyvin kaunis, rakastuin tämän angstiseen tunnelmaan, joka oli suorastaan käsinkosketeltavissa koko lukemisen ajan. Onnistuit pitämään paketin hyvin kasassa ja teit tästä hieman mystisenkin jättämällä kertomatta, kumpi oikein toimiikaan kertojana. Silti näin suoraan sanottuna arvelin alusta lähtien kertojan olevan Rosalie (AU:sta huolimatta), sillä en oikein ole koskaan saanut Emmettistä hahmona tarpeeksi vakavaa kuvaa, enkä pidä häntä tarpeeksi tunteellisena ja herkkänä, jotta tällaista voisi kertoa Emmettin näkökulmasta. Viimeistään meikkien valumisesta kertova kohta varmisti epäilyni siitä, että kertojana toimii kuin toimiikin Rosalie.

Rosalie ja Emmett ovat itse asiassa lempihahmojani (Alicea ja Jasperia unohtamatta) tässä saagassa, sillä heissä kummassakin on monta puolta, joista voi kirjoittaa, Rosaliessa tosin enemmän: en vain ole koskaan pystynyt kuvittelemaan vakavaa Emmettiä, romanttisen kylläkin, mutten vakavaa. Rosaliesta taas on moneksi: rakastajattareksi, suoranaiseksi lehmäksi, yliystävälliseksi, kaksinaamaiseksi valehtelijaksi, äidiksi ja niin edelleen. Tähän olit ottanut herkän Rosalien, joka ajattelee pieniä yksityiskohtia ja niiden merkityksellisyyttä. Jotenkin se sopi tähän tekstiin niin hyvin, ja jotenkin juuri sinä osaat kirjoittaa herkästä ja hauraasta Rosaliesta uskottavasti, mutta kuitenkin niin, että oma kädenjälkesi näkyy hahmossa.

Vielä, kun lisätään tähän Zen Cafén ihana kappale Piha ilman sadettajaa, niin pöytä on katettu loistavasta ficistä nautiskelemiselle. Kappale on itsessään jo niin angstinen, että se lisää tunnelmaa jo aivan huimasti muutoinkin tunnelmalliseen ficciin, niin eihän tässä tiedä kuinka päin pitäisi olla.

Kiitos tästä herkkupalasta! :-*
Ava © flawless