Nimi: Miten elämä muuttui
Kirjoittaja: Chyilly
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama
Haasteet: Originaali10
A/N: Eräänlainen spinoff minun ja kaverini (kahdenkeskiseen) roolipeliin. Rosena omistaa Kevinin ja Amyn.
Australia oli mun kotimaa. Rakastin sitä maata enemmän kuin laki salli. Sen ilmasto ja ympäristö olivat mulle niin rakkaita. Mutta tietysti se ihanuus multa riistettiin, koska, tiedättehän, kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Olin silloin seitsemäntoista pintaan, kun tämä tapahtui. Jaa että miksi? No siksi, koska isäni oli Kevin Spider. Se Kevin Spider, kuulitte kyllä. Huippusuositun tv-sarjan päätähti. Ensiksi isäni vain työskenteli pitkiä jaksoja Amerikassa, mutta sitten äitini, Star, päätti, ettei jaksanut olla miehestään, isästäni, niin paljoa erossa, joten muutimme pysyvästi Amerikkaan. Ai että inhosin sitä muuttoa. Australiassa olin koulussani hyvin suosittu, oikeastaan vähän liiankin suosittu, jos tiedätte. Olin vähän liiankin humaltunut sosiaalisesta statuksestani.
Kaikki kuitenkin muuttui Amerikkaan tultuani. Jouduin ihan uuteen luokkaan täysin kesken lukuvuoden. Ei mikään herkullinen sekoitus. Enkä ollut mitenkään hyvää vaikutelmaa antanut serkulleni päivää ennen kouluun menoa. Serkkuni, Amy Nudestone, ei ollut pahemmin innostunut tulostani.
No, mutta kuten aiemminkin sanoin, en ollut joutunut herkulliseen pirtelöön. Heti alusta jouduin takapenkin tyttöjen silmätikuksi. Ai että vihasinkaan heitä, Amy - kyllä, serkkuni - ja Naomi. He saivat melkein koko luokan haukkumaan mua homoksi. Onneksi monen kuukauden jälkeen sitten sain kavereita muilta luokilta. Miten mä olisin pärjännytkään ilman niitä?
Tutustuin koulussa erääseen todella mukavaan tyttöön. Hänen nimensä oli Maya. Mun mielestäni hän oli todella kaunis ja varsin hauskakin, mutta ei mulla ollut mitään mahdollisuuksia Mayaan. Meistä tuli kuitenkin todella hyviä kavereita. Hän oli raskaana, kun tavattiin, ja autoin häntä koko raskauden aikana.
Olin myös mukana synnytyksessä, koska vauvan oikea isä ei edes tiennyt vauvasta. Maya ei vain kestänyt sitä synnytystä, vaan menehtyi. Olin surullinen siitä - tietysti - mutta ei asialle oikein voinut tehdä mitään. Hän oli jo poissa. Kaikki tietysti sairaalassa luulivat mua sen vauvan, sen pienen, suloisen pojan, isäksi, koska olin ollut Mayan tukena. En kehdannut sanoa mitään vastaan.
Siitä sainkin idean - entä jos tunnustaisin isyyteni? Voisin pitää tästä pienestä pojasta huolta, eikä hän joutuisi pois kotikulmiltaan.
Ja niin minusta tuli siis isä. Olin isä tälle pienelle pojalle, Severukselle. Vuosi vuodelta rakastin Severusta yhä enemmän ja enemmän.
Ehkei ollutkaan niin paha, että muutimme Amerikkaan. Itse asiassa viihdyn täällä ihan hyvin nykyään.
