Heikkouden valtakunta (K-11 Draco, Lucius)

[hymykuoppa]

Title: Heikkouden valtakunta
Genre: Angst
Author: hymykuoppa
Paring: Draco, Lucius
Raiting: K-11
Summary: Kipu on vain heikkoutta joka poistuu ruumiista.
Warning: Sisältää anteeksiantamattoman kirouksen.
A/N: Osallistuu Tavoita tunnelma -haasteeseen kappaleella Runaway by Linkin Park.



Heikkouden valtakunta


Hän tärisi yksin hämärässä huoneessaan. Poika ei kyennyt kontrolloimaan ruumistaan, ei voinut hallita vapinaa. Se oli tapahtunut jälleen. Kipua, säälimätöntä julmuutta. Hänet oltiin jälleen piesty, kuin hänet olisi annettu uhrilahjana pois, mutta ei. Siinä poika vapisi elossa, hengityksen kitistessä ja viillellessä keuhkoja. Jokainen hengenveto tuotti tuskaa. Tuskaa, jota ei voinut käsittää. Tuskaa, joka sai hänet toivomaan kuolemaa.

I wanna run away
Never say goodbye

Se miksi hänelle tehtiin niin oli epäselvää. Draco ei ollut tehnyt mitään väärää, hän ei ansainnut rangaistusta. Vaikka Lucius sanoi sen olevan palkkio, se tuntui rangaistukselta. Jostain julmasta, raa'asta teosta, rangaistukselta, jonka ansaitakseen olisi kuulunut repiä ihmisiä palasiksi, saada heidät huutamaan tuskasta, iskeä heitä suoraan sydämeen.

I wanna know the truth
Instead of wondering why
I wanna know the answers
No more lies

Mutta Draco ei ollut tehnyt mitään sellaista.

Viimein hän saattoi liikauttaa jalkaansa ja siirtyä hivenen lähemmäs jykevää sänkyään. Poika halusi levätä. Hänen jalkansa eivät tuntuneet kantavan, mutta samalla ne pysyivät hievahtamatta paikoillaan. Ne eivät suostuneet liikkumaan, vaikka Draco kuinka lähetti käskyjä aivoilleen. Itku rutisi kurkussa ja kaikki lihakset paloivat. Raajoja jomotti ja suussa maistui veri.

Another wave of tension
Has more than filled me up
All my talk of taking action
These words were never true

Suuren ikkunaruudun takaa salama väläytti taivaan kylmän värittömäksi. Kuului korvia huumaava rysähdys ja jossain oranssit liekit hipoivat taivaanrantaa. Kuinka paljon Draco olisikaan ollut valmis antamaan, jotta olisi saanut olla siellä liekkien seassa. Mistä hän olisikaan ollut valmis luopumaan päästäkseen pois siitä maanpäällisestä helvetistä. Hän oli aina luvannut itselleen, mutta lupaukset olivat osoittautuneet tyhjiksi. Ei kukaan voinut pelastaa Dracoa, viimeisenä hän itse.

I wanna run away and open up my mind

Jälleen hän henkäisi kipun korventaessa kehoaan, kuin liekit olisivat nielaisseet hänet uumeniinsa ja hyväilisivät nyt lämpimästi. Kyyneleet tekivät väistämättä tuloaan, eikä Draco enää viitsinyt estää niitä. Poika oli antanut niiden valua kasvoillaan ollessaan yksin, ne olivat jo osa häntä. Kyyneleet olivat heikkous joka poistui ruumiista, samoin kuin kipu. Jos hän vain jaksaisi vielä jonkin aikaa, hän ei olisi enää heikko. Hänestä tulisi vahva, kuten Luciuksesta. Miehestä, jota hän oli pitänyt sankarinaan ja jota hän oli ihaillut. Miehestä, jota hän oli vielä joskus kutsunut isäkseen.

Jälleen kun Draco sai hivutettuaan jalkojaan hivenen lähemmäs sänkyään, joku paiskasi oven auki. Poika lennähti maahan oven töytäistessä häntä selkään. Kipu oli sietämätön, tuskanhuudot oli vaikea pitää sisällään.
”Poikani”, matala ääni kuului jostain Dracon yläpuolelta. Hän käänsi katseensa varovasti tuohon ihmisen irvikuvaan.
”Etsin sinua kellarista, mutta et ollut enää siellä”, ääni oli kylmä, mutta pilkallisella tavalla pehmeä, ”En voi kuollaksenikaan muistaa antaneeni sinulle lupaa poistua sieltä.”

Draco siristi silmiään ja katseli kyyneltensä takaa lattiaa. Jos Lucius kuulisi nyyhkäyksen... Draco ei halunnut edes ajatella siitä seuraavan kivun määrää.
”Vastaa minulle!” Lucius oli käydä kärsimättömäksi. Hän katsoi lattialla puoliksi istuvaa, puoliksi makaavaa poikaansa. Hänen jalkansa olivat koukussa kohti Luciusta, mutta yläruumiinsa hän oli kääntänyt poispäin oviaukosta. Kädet joihin poika nojasi tärisivät sietämättömän paljon.
”En saanut lupaa poistua kellarista”, heikko vastaus kuului hetken kuluttua. Jopa Draco itse värähti tuota piipittävää, heikkoa, vierasta ääntä. Ei se voinut kuulua hänelle.

Luciuksen mairea hymähdys tavoitti Dracon hänen katsellessaan matolle putoilevia kyyneliä. Pieni nyyhkäys.
”KIDUTU!”

Draco lennähti selälleen lattialle, hän tärisi, kuin yrittäen päästä kiemurtelemaan kipua karkuun. Jokaista raajaa kihelmöi, tuntui kuin joku olisi sytyttänyt nuotion hänen sisälleen. Tuskainen huuto karkasi pojan huulilta, sitä hän ei voinut enää hillitä. Hän huusi sen minkä jaksoi, kiemurteli lattialla ja oli varma kuolevansa. Jopa oman huutonsa läpi hän kuuli Luciuksen tyytyväisen hymähdyksen.

Kipu loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin. Draco makasi lattialla raskaasti huohottaen. Kipu tuntui vielä väijyvän hänen lihaksissaan, jopa sisäelimet tuntuivat surkastuneen. Käsiä ja jalkoja poltteli, kylmä hiki valui kasvoilla ja katto oli sumea hänen yläpuolellaan.

”Etkö sinä kiitä minua?” Lucius Malfoyn ääni oli pöllästynyt. Hän katseli vielä hieman kiemurtelevaa poikaansa, ei ylpeästi. Halveksien.
”Etkö sinä kiitä minua, joka teen sinusta vahvan? Minua, joka poistan heikkouden sinusta?”
”Kiitos”, Dracon ääni oli edelleen vieras ja hän joutui sylkäisemään viimeisen sanan suustaan kuin se olisi ollut jotain myrkkyä, ”isä.”

Lucius ei sanonut enää sanaakaan, vaan poistui huoneesta viitta liehuen. Draco vilkaisi syrjäkarein selälleen jäänyttä ovea. Ovea, joka erotti hänet tuosta kuvottavasta todellisuudesta. Tällä puolen ovea hän sai itkeä, hän sai kuvitella olevansa kunnossa, vaikkei hän sitä ollut.

Hän kääntyi tuskaisesti huokaisten kyljelleen ja veti hissukseen polvet rintaansa vasten. Hän tunsi edelleen kivun joka puolella kehoaan, eikä hän enää pidätellyt kyyneliään, vaan antoi niiden jälleen valua vuolaasti kasvoillaan kietoessaan käsivartensa polviensa ympärille. Hän nyyhki siinä hiljaa, keinui paikallaan sikiöasennossa ja nieleksi verenmakua. Jomotus muuttui polttavaksi kuumuudeksi, eikä hän saattanut pitää hiljaisia uikutuksia sisällään.

I wanna run away 

[Nabi.]

Kun luin tän ficin, tuli semmonen tunne, että koko maailma ois pysähtyny, eikä millään ole enää mitään väliä. Tää oli todella koskettava ficci, ja sai mut uudelleen miettimään minkälainen suhde Dracolla on Luciukseen. Koska joissaki ficeissä, joita olen lukenu niissä Lucius on tosi kiltti Dracolle (kiltimmän oloinen mitä kirjoissa), kun taas joissakin paljon pahempi mitä voi kuvitellakkaan. Järkytyin aivan kamalasti luettuani tämän. Se sai minut miettimään uudelleen millainen isäpoika suhde oikein Malfoylla on keskenään.

Tää veti mut aika vakavaks loppujen lopuks, joten mitään kauhean rakentavaa ei nyt oikeen taho tulla. Mut tää fic jotenki kosketti ja laitto mut miettii kaikkia maailman asioita.

Kiitos.

[hymykuoppa]

Nabi, kiitosta itsellesi Kylläpäs vetäs kerrassaan sinut hiljakseks, mutta kaikki tavallaan tottakai Tämän idean tullessa mieleeni, parituksia ei muita tullut mieleen kuin tämä. Onhan tämä vähän kulutettu, mutta mikäpä ei täällä toisaalta olisi? Halusin kirjoittaa kamppailevasta, heikosta Dracosta, koska sen on vastakkainen kuva hänestä, kuin mitä kirja antaa. Ja minä tykkään vastakkaisuuksista.

[Psychofobia]

Tämä fic kuvaa jotenkin sitä kuvaa, minkä olen itse saanut loppupeleissä isä-poika-suhteesta.

Kaunista ja samalla melko väkivaltaista. Ei isän ja pojan suhde koskaan välttämättä ole mitään ruusuilla tanssimista.

Pidän, itseasiassa paljonkin.
Kiitos lukunautinnosta,


           - Psychofobia

[hymykuoppa]

Psychofobia, kiitos kovasti kiitos Juu, meni tämä aika karuksi loppupeleissä, vaikka tarkoitusperä ei ihan noin karu ollut.

[hymykuoppa]

Beatrice, voi kiitos! Kyllä tuota angstia tulee joskus kirjoitettua, mutta silloin miun pitää tuntee oloni niin turhaks, että ei mikään muu onnistu kuin angsti