Oletko vielä minun?
Faweks
Sallittu
Fred/Angelina, George/Angelina
Omat kommentit: Eka ficcini, jolle toivoisin lukijoita ja palautetta
En ole vielä kovin hyvä kirjoittaja, ja toivon, että huomioisit sen.
KAIKKI HAHMOT KUULUVAT J.K ROWLINGILLE, MINÄ VAIN KÄYTÄN NIITÄ TARINASSANI, HAHMOJEN OIKEUDET KUULUVAT HÄNELLE!!
Se ei sattunut, vain poksahdus ja olin poissa. En edes ehtinyt hyvästelemään rakkaitani. Ja silti olen täällä. Elossa.
Lensin pitkän matkan maasta pois ja mietin mitä oli tapahtunut. Ja sitten ymmärsin sen. Olin kuollut.
Päiviä kuljeskelin taivaassa, maailmassa johon kuolleet päätyvät. Välillä henkeni vain kuljeksi näkymättömänä maahan katsomaan mitä veljelleni, perheelleni ja hänelle, Angelinalleni kuului.
Hautajaispäivänäni päätin, hullu kun olen, mennä katsomaan hautajaisiani. Lensin takaisin maahan, Kotikoloon. Aamupalapöydässä ei ollut sitä samaa hilpeyttä mitä ennen. Kaikki olivat hiljaisia ja vakavia. Äidin ja isän ja kaikkien muidenkin naamalla oli ainakin yksi kyynel joka ei jaksanut jatkaa matkaansa alemmas. Huomioni kiinnittyi vain yhteen asiaan, Georgeen. Kaksosveljeni silmät olivat turvonneet ja aamupala koskematon.
Leijuin hänen luokseen ja sillä elämänrippeellä mikä minussa oli jäljellä kuiskasin hänelle:
- Ei hätää, olen aina luonasi, Georgie. George hätkähti ja häneen kohdistui kysyviä katseita. Hän vain pudisti päätänsä ja nousi, kuten muutkin.
Hautajaisten aika oli koittanut. Lensin hautausmaalle ja jäin leijumaan hautapaikkani viereen. Vieraita alkoi saapua. Pian tuli arkku. Isä, Bill, Charlie, Percy, George ja Ron kantoivat sitä ja laskivat sen hellästi hautakuoppaan.
Katseeni kiinnittyi erääseen henkilöön, Angelinaan. Kyyneleet olivat kastelleet hänen kauniin pukunsa eikä kasvoja pystynyt erottamaan, sillä hänen kauniit hiuksensa olivat peittäneet ne, nyyhkytyksien lomassa. George meni hänen viereensä. Kaikki paikalla olijat tiputtivat hautaan ruusun..
Angelina tiputti oman ruusunsa, lysähti maahan ja itki hillittömästi. George meni hänen viereensä, otti hänen hartioistaan kiinni ja nosti hänet hellästi ylös. Angelina itki hänen olkaansa vasten. Georgen silmistä paistoi sekä suru minua kohtaan, että rakkaus Angelinaan. Ohimenevän hetken tunsin suunnatonta vihaa häntä kohtaan, mutta ymmärsin. Olimme identtiset kaksoset. Jopa tunteemme saattoivat olla identtiset. Ja minä olin kuollut. En voisi naida Angelinaa, voisin vain rakastaa. Sitäkään hän ei saisi tietää. Lopulta hyväksyin asian. Toivon vain että he olisivat onnellisia. Sitten lensin takaisin.
Kaksi vuotta oli kulunut hautajaisistani. George ja Angelina olivat onnellisia. Seurustelu oli alkanut hautajaisteni jälkeen. Ja tänään he menisivät naimisiin.
Riemuntunne kupli vatsassani. Olin onnellinen veljeni puolesta.
Lensin takaisin maan päälle. Paljon oli muuttunut. Bill oli isä. Victoirie, hänen ja Fleurin tytär oli todella soma jo nuoressa iässä. Ginny ja Harry sekä Ron ja Hermione olivat kihloissa. Muttei enempää sisaruksistani.
George odotti hermostuneena alttarilla tulevaa vaimoaan. Kuiskasin:
- Hyvin se menee, tiedän sen. Saatte siunaukseni. George katseli ympärilleen, muttei nähnyt mitään. Ohimenevän hetken tunsin että hän sanoi:
- Kiitos että tulit.
Angelina astui kirkkoon isänsä käsivarressa. Hän oli varmaan kauneinta mitä olin ikinä nähnyt. Irtauduin haaveistani. Hän olisi pian veljeni vaimo. Menin kuitenkin Angelinan luo ja kuiskasin hänelle:
- Onnea, olisin itse halunnut olla Georgen paikalla, mutta onni ei sitä meille suonut. Haluan vielä sanoa: Rakastan sinua. Mutta kuolleelle ei naista suoda. Oletko vielä minun? Kun hääpari sanoi tahdon, poistuin paikalta. Minä olin tehnyt tehtäväni ja irtautunut maailmasta lopullisesti. Voin nyt siirtyä lopullisesti taivaaseen