Ihastuspeili, S, 14/14! 14.3.-13

[Frederica]

Tuo henki on aivan ihana, se nousi heti yhdeksi suosikeistani tässä tarinassa. Nuo sen lörpöttelyt ja selitykset ovat ihania. Odotan innolla kuinka hulluksi Draco vielä tulee tuon hengen kanssa, se kun näyttäisi jäävän vielä leijumaan ympäriinsä.

- Lopetetaan tuo turha hölötys. Muista, tätä ei tapahtunut, Draco sähähti suupielestään ja valmistautui suutelemaan Hermionea suoraan suulle.

Draco menee mukavasti suoraan asiaan. Sääli, että Kalkaros ilmestyy paikalle juuri ratkaisevalla hetkellä! Olisi viipynyt vielä pari sekuntia jossain.

[Grenade]

Frederica: Hyvä, että pidit hengestä, koska häntä oli hauska kirjoittaa :DD Kiitos kommentistasi!

Valitettavasti täytyy ilmoittaa, että Ihastuspeilin kirjoittamiselle on nyt tulossa tauko, sillä muut projetkit ovat enemmän mielessäni. Tälle olisi jo juonikuviot parin osan kannalta selkeät, mutta kirjoitusfiilistä ei ole vielä ilmaantunut. Ehkä olen hieman vieraantunut Hermione/Dracosta, mutta eihän sen periaatteessa saisi antaa vaikuttaa. Yritän toki koko ajan kerätä aikaa kaikkien projektien päättämiselle, mutta jostain syystä Ihastuspeili on nyt kiinnostuslistalla melko alhaalla. Ehkä täytyy kirjoittaa tähän joku vetävä juonenkäänne, jotta innostus palaa . Mutta siis vielä ainakin tauolla.

[Grenade]

A/N: Viime osasta on pitkä aika, joten voi olla, että kaikki ovat unohtaneet suurimmat tapahtumat. No, eiköhän ne sitten tule uudestaan mieleen. Toivottavasti tykkäätte Ja niin, kerrataas vielä kerran. Elikkäs, tavalliset kerronnat menee ns. Hermionen mukana, mutta kursiivilla kirjoitettu on sitten Dracon näkökulmaa.

Osa 8

- Saanko kysyä, mitä te teette? Kalkaroksen ivallinen ääni kantautui Hermionen tajuntaan. Yrttivaraston kaksi hahmoa vetäytyivät eroon toisistaan sekunnin murto-osaakin nopeammin.
- En tiedä. Kuraverinen..., Draco loi murskaavan katseen Hermioneen, joka sävähti.
- Niinkö? Miksi ovi oli lukossa? Kalkaros siirteli katsettaan puhdasverisestä kuraveriseen.
- Joku laittoi sen kiinni, emme tiedä kuka, Draco sanoi. Ei sentään nyt valehdellut, totesi Hermione murhaavasti mielessään.
- Miksi joku olisi tehnyt niin? Kalkaros ivasi ja asteli sitten peremmälle.
- Ettekä ole löytäneet edes ainesosaa, jota lähditte hakemaan, vai kuinka?
- Pimeässä vai? Hermione kivahti, mutta tajusi sitten sanoneensa sen opettajalle. Kalkaros siristi silmiään tuimasti, muttei vastannut mitään.

  Hermione yritti yhyttää katonrajassa häilyvän hengen hahmon, mutta läpinäkyvä ylimaallinen olento ei suostunut näyttäytymään hänelle. Tai sitten henki oli jo livahtanut pois huoneesta, pakoon Kalkaroksen vihaista naamaa.
- Kai tiedätte, että tästä voi tulla jotain seurauksia? Kalkaros kysyi ja kiersi huonetta.
- Kyllä, professori, Hermione laski katseensa.
- En ole tehnyt mitään väärää, Draco väitti vastaan.
- Niinkö? Kalkaros nosti toista kulmakarvaansa epäilevästi.
- Niin, Draco loi opettajaansa synkeän katseen ja siirsi sen sitten Hermioneen. Tyttö vältti katsekontaktia pojan kanssa ja toivoi vain voivansa kadota koko kohtauspaikalta.
- Joudun varmaankin raportoimaan tästä muille opettajille. Rohkelikolta pois kymmenen pistettä, Kalkaros murahti.
- Mitä? Hermione älähti.
- Miksei Luihuisilta oteta pisteitä? tyttö jatkoi.

Kalkaros ei kuunnellut enää. Hän huudahti pienen loitsun ja kellertävänharmaa purnukka leijaili hänen luokseen.
- Takaisin luokkaan. Saatte kirjoittaa kolmen jalan tutkielman mammutinhännän mutaatioista ja niiden vaikutuksista juomiin, joissa musta magia sekoittaa niiden koostumusta, Kalkaros määräsi ja tarttui sitten molempia varmalla otteella kädestä, kunhan oli ensin tunkenut purnukan viittansa taskuihin.

Opettaja raahasi Dracon ja Hermionen luokkaan, jossa he saivat osakseen muiden oudoksuvat katseet.  Jotkut yrittivät kysyä kahdelta eksyneeltä jotain, mutta Kalkaros keskeytti nämä utelut alkuunsa.
- Ei turhia puheita. Jatkakaa, kuului professorin käsky, jota ei käynyt uhmaaminen.

Tunnin jälkeen luokka valui ulos. Luihuiset lähtivät kiireen vilkkaa muualle. Hermione näki Dracon sähähtävän jollekulle jotain, joka viittoili Hermionen suuntaan.
- Hermione, saat luvan selittää, Ron sanoi, kun he olivat istuneet ikkunan äären.
- Mitä?
- Olit, Merlin vieköön, kahdestaan yrttivarastossa Malfoyn kanssa. Onko tällaista tapahtunut ennenkin? Etkö olekaan mennyt vessaan silloin kun sanot sinne meneväsi? Tapaatkin tuota nilkkiä jossain nurkan takana? Ron mulkoili melko ärtyneenä ystäväänsä. Punapää ei vain osannut olla vihaamatta luihuispoikaa, olihan toinen nimitellyt häntä ja hänen perhettään ties millä sanoilla.
- Ei, ei ole mitään sellaista. Menimme sinne yrttivarastoon ja sitten joku sulki oven takanamme.
- Mistä tiedät, ettei Malfoy itse sulkenut sitä? Harry puuttui keskusteluun.
- Miksi hän olisi halunnut jäädä minun kanssani kahdestaan sinne? Kuraverinen ja puhdasverinen, haloo, Hermione yritti sanoa sen selkeästi, mutta jossain kaukana hänen mielessään ääni särähteli ja halusi poistaa koko tapahtuneen.
- Siitä luihusta ei koskaan tiedä, Ron mutisi.
- Kalkarosko pelasti teidät? Harry kysyi ja ojensi kätensä Ronin suun eteen, ettei punapää vain laukoisi mitään tyhmää.
- Niin. En tiedä, kuka sen oven laittoi kiinni, mutta hyvin tyhmä jekku se oli, Hermione katseli lattiaa jalkojensa juuressa. 
- Saat sen vielä selville, Harry lohdutti ja otti kätensä pois, koska Ron puri siihen. Hän heilutteli kättään ärtyneen näköisenä punapään edessä, joka näytti vain vahingoniloiselta.
- Niin kai, Hermione lähti kohti oleskeluhuonetta.

En saa unta. Pyörin ja pyörin. Kohta tulee joku ivailemaan taas kerran hieman lisää minun kustannuksellani. En jaksaisi kuunnella. Mitä se heitä kiinnostaa, miksi minä jäin loukkoon sinne varastoon kuraverisen kanssa. Ei pitäisi kiinnostaa. Hehhee, naurattaa niin paljon.
  Ei auta ollenkaan asemaani, jos joudun vielä tällaiseen. Onneksi kukaan ei saa koskaan tietää, mitä siellä tapahtui. Meinasi tapahtua. Ei onneksi tapahtunut. Ei valitet... Merlin. Lopeta tämä hourailu. Kuraverinen + puhdasverinen = roskaa. Lopeta hourailu. Nuku!

Ruokasalissa oli seuraavana päivänä harmaa tunnelma. Sade ropisi taas pilvimäiseen kattoon. Hermione istui Ronin vieressä. Harryn piti kuulemma käydä vielä juttelemassa jonkun opettajan kanssa. Mistä, sitä kukaan ei tiennyt, mutta ehkä pian se saataisiin tietää.
- Saitko nukuttua? Ron kysäisi ja ojentautui Hermionen ohitse nappaamaan siskonsa vierestä sämpylän.
- Joo.
- Ei tullut Malfoy uniin? Ron irvaili.
- Ei.

Valehtelija! Valehtelija! Hermionen päässä kaikui. Totta vieköön, Malfoy oli tullut uniin. Liikaakin. Yöunet olivat jääneet vähäisiksi Kalkaroksen esseen takia ja sitten piti vielä vatvoa ihan hiukan päivän tapahtumia. Siinä olikin pari tuntia vierähtänyt. Olisiko Malfoy aivan oikeasti suudellut häntä? Mitä olisi tapahtunut, jos Kalkaros ei olisi saapunut?

- Hermione, herätys! Ron heitteli sämpyläänsä tytön edessä. Hermione sävähti transsistaan ja kääntyi katsomaan ystäväänsä.
- Hereillä ollaan, joo, tyttö mutisi.
- Hyvä juttu, Ron naurahti ja työnsi leivän suuhunsa ja haali toisella kädellään melkein tyhjää hillopurkkia.

Hermione nosti katseensa hillopurkista ja sattui vilkaisemaan toiseen pöytään. Siellä luihuiset söivät hiljaisina aamiaistaan. Hermione yritti olla tuijottamatta, mutta kuin tahallaan hänen katseensa singahteli pitkin pöytää. Viimein se löysi etsimänsä. Vaalea poika istui syömässä omaa aamiaistaan, melkein vastapäätä tyttöä. Tyttö halusi kääntää katseensa pois, mutta juuri silloin poikakin nosti päänsä ylös ja katsoi suoraan häneen.

Merlin, en pääse eroon tästä tunteesta. Miksi juuri minä? Miksi juuri kuraverinen? Ihastuminen on yhtä tuskaa.

[Frederica]

Tämä luku rauhoittaa tilannetta hyvin. Tässä on tapahtunut niin paljon niin nopeasti (mikä on siis hyvä asia ), mutta on myös hyvä, että tulee tälläista pohdintaa ja tunteiden tutkailua mukaan. Minä nautin siitä, että Hermione ja Draco käyvät tunteitaan läpi, ja että tuo kiva henki jää jonnekin leijumaan, olen varma, että se pöllähtää vielä paikalle.

Harryn ja Ronin taustakohellus on ihanaa! Ron puremassa Harrya hajotti minua aika pahasti. Ja Ronin tilannetaju on aina yhtä olematon, voi että. Aina kysymässä vääriä kysymyksiä ja irvimässä vääristä asioista.

Kalkaros on lumoavan häijy itsensä. Totta kai hän ottaa Rohkelikolta pisteitä siitä, että joku jää lukkojen taakse. Mietin, että olisiko Kalkaros voinut laittaa oven lukkoon, mutta se ei jotenkin tunnu uskottavalta. Olisi kyllä hyvä tietää kuka sen oven lukitsi...

Kiitän tästä ja jään odottelemaan jatkoa. Kirjoittele, kun siltä tuntuu, ei fiilistä voi pakottaa.

[neiti seko]

Vanha lukia palaa keskuuteen : )
Oikein mahtavia lukuja. Pidin oikein paljon. Virheitä en huomannut ollenkaan. Anteeksi sekava kommentti.
Jatkoa odotellessa.
Kiitos ja kumarrus.
 neiti seko

[Vloom]

Heips. Olen lukenut tätä joskus aikaisemminkin ja jättänyt kommentoimatta, mutta nyt huomasin että tänne onkin tullut jatkoa! Jee! Mä en kauheasti perusta Dramionesta mutta tää on yks niistä hyvistä. Jatkoa!

[Grenade]

Frederica: Hyvä, että joku muukin tykkää poitsukkeileiden taustakohelluksesta, sitä on hauska kirjoittaa Ja hyvä, että Kalkaroksesta tuli omanlaisensa. Kiitos kommentistasi!

neiti seko: Tervetuloa tänne taasen, ja kiitoksia kehuista, piristit iltaani. Kiitos kommentistasi!

Vloom: No, hyvä, että nyt jaksoit kommentoida, kommentit piristävät iltaani. Kiva, että tarinani on saanut Dramione-vihasi painumaan taka-alalle hiukaksi aikaa. Kiitos kommentistasi!

Kaikille vielä, olette ihania, kun jaksatte piristää kirjoittajaa! Tässä teille uusi osa joulun kunniaksi. Ja hyvää joulua kaikille!

Osa 9

Tyttö tanssi. Pienin, siroin askelin, läpi koko luokkahuoneen, ohitse kaikkien peilien, jotka salaa vilkuilivat hänen askeliaan. 
- Hermione? arka ääni kuului salin ovelta. Hetkeksi tyttö horjahti, menetti tasapainonsa, mutta kuten aina, hän nosti katseensa, muisti kuka oli, ja oli tavallinen, oma jääräpäinen itsensä.
- Niin? tytön silmät kohtasivat ystävänsä silmät.
- Joku kysyy sinua, Ron sanoi ja astui sisälle huoneeseen.
- Kuka? Hermione ihmetteli.
Harry astui Ronin perässä sisälle luokkaan.
- Harryko? Hermione ilmehti ivallisena.
- Kai sinä voit minulle ilmankin puhua, tyttö jatkoi. Harry nosti kätensä, vilkaisi Ronia ja vastasi sitten:
- Ei. Se on Malfoy.

Hermione pysähtyi.
- Malfoy?
- Jep, Ron vahvisti myrkyllisellä äänensävyllä.
- Haluatko kertoa, miksi se liero haluaa puhua kanssasi? Harry astahti lähemmäs Hermionea.
Tyttö laski päänsä.
- Harry..., hän aloitti, mutta toinen asetti kätensä tytön olkapäälle.
- Okei. Puhu sitten, kun on aika.
Pojat lähtivät hiljaisina. Hermione seurasi heitä katseellaan, näki kuinka lähellä he kävelivät toisiaan. Vielä hän hiillostaisi pojat puhumaan, hän mietti mielessään. Kyllä.

Hermione kääntyi ja jäi tuijottamaan itseään peilistä, joka seinällä roikkui. Hiukset sekaisina, paita rypyssä, posket punaisina, hän kohtasi oman peilikuvansa. Hän kohensi paitaansa ja näki sitten häivähdyksen peilistä.
- Draco.

Vaaleahiuksinen luihuinen oli saapunut huoneeseen ja painanut oven kiinni.
- Meidän täytyy puhua, poika vastasi.
- Niinkö? Mistä? Hermione heitti ja vältti katsomasta poikaa. Vaikka öisin olikin vaikea olla ajattelematta kohtausta, hän jollain tavalla halusi unohtaa sen. Se sai unelmat kohoamaan toiselle tasolle. Mitä jos...?
- Hengestä, Draco murahti. Hän vilkuili ympärilleen.
- Ei ole muita, Hermione sanoi.
- Hyvä.

Draco naputti vaivaantuneena kengällään lattiaa ja kääntyi sitten katsomaan Hermionea suoraan silmiin.
- Niin, henki on vielä jossain. Jos se alkaa huudella asioitani pitkin maita ja mantuja, asia ei ole kunnossa, Draco sanoi.
- Vai niin.
- Tiedätkö, missä se on?
- En, Hermione tuijotti itsepintaisesti vihaamaansa ihastusta silmiin.
- Jos näet sitä, käske sen kadota koululta. En halua sitä tänne sotkemaan asioita, Draco murahti.
- Mitä asioita? Hermione kysyi lipevästi.
- Niitä asioita..., Dracon oli vaikea saada lausetta suustaan.
- Aivan, niitä juuri! Hermione huudahti ivallisesti.
Dracon posket punehtuivat raivosta ja hän mulkaisi Hermionea.
- Asia on loppuunkäsitelty.
- Mikä asia? Ei ole mitään asiaa, Hermione sähähti Dracolle, marssi tämän ohitse ja lähti huoneesta ovet paukkuen. Jokunen oppilas katsoi hänen menoaan varsin kummastunein ilmein, mutta Hermione ei välittänyt.

Asia oli. Se oli ja eli, Hermione tiesi sen. Hän puristi tyynyään nyrkkiinsä ja antoi kyynelten valua pitkin kasvoja.
- Mitä nyt? Ginnyn huolestunut ääni kuului jostain sumu-usvan takaa. Hermione pudisti päätään. Ei mitään. Kaikki oli samalla tavalla kuin ennen. Paitsi ettei ollut. Kaikki oli kääntynyt päälaelleen, kaikki oli toisin kuin piti.
- Hermione? Hermione tunsi lämpimän käden olkapäällään. Ginny oli kavunnut ystävänsä luokse samaan sänkyyn.
- Mitä nyt? Eivät kai pojat ole kohdelleet sinua kaltoin? ystävä oli huolissaan.
- Ei, Hermione sai henkäistyä, ennen kuin seuraava nyyhkäisy ravisutti häntä.
Eivät Ron ja Harry, vain yksi tietty poika.
- Älä vain sano, että Malfoy..., Ginny suhahti ja otti Hermionen kädestä märän tyynyn.
- Mitä hänestä? Hermione keräsi lauseeseen sen kaiken patoutuneen vihan, joka hänessä kyti sitä ääliötä poikaa kohtaan, mutta silti lause oli hyvin ponneton.
- No, te olitte siellä yrttivarastossa...
- Mitä sinä siitä tiedät? Hermione äimistyi.
- Haloo, jutut kiertää, Ginny sanoi.
- Pitihän se arvata, Hermione tuhahti ja halusi haudata päänsä toiseen tyynyyn, mutta Ginny otti senkin pois häneltä.
- Niin, yrttivarasto. Ei kai Malfoy käynyt kiinni tai jotain?
- Ei, ei! Jestas! Hermione huudahti kauhuissaan. Olisikin. Olisi parempi syy vihata häntä.
- Hermione, kerro minulle, Ginny maanitteli. Hermione painoi kätensä nyrkkiin hitaasti ja antoi niiden avautua, kunnes avasi suunsa.


- Joku lukitsi meidät sinne. On hyvin todennäköistä, että se oli henki eräästä peilistäni. Henki ilmaantui ja käski meidän... tiedäthän... suudella. Ja sitten Malfoy tuli lähemmäs ja aikoi...,Hermionen ääni laski ja lopulta hänen oli pakko vetää henkeä, jotta ei olisi uudestaan pillahtanut itkuun.
- Ja sitten? Ginny avitti ystäväänsä.
- Sitten tuli Kalkaros.
- Ja sen takia itket? Ettet saanut pusua Malfoylta? Ginny äimistyi.
- Hiljaa! Hermione kirahti ja vilkuili ympärilleen. Onneksi huoneessa ei ollut ketään muita.
- Eli siis niin... Mutta miksi? Oletko ihastunut Malfoyhin?

Hermione ei hetkeen vastannut. Ginny taputti ystävänsä selkää lohduttavasti.
- Ei se haittaa.
- Se haittaa! Hermione huudahti.
- Haittaa liikaa. Olen, Merlin vieköön, liemessä sen hengen takia!



//Yli 2000 sivunaikaisua? Oijoi. Olen iloinen, että jaksatte kiinnostua tarinastani

[Grenade]

Jatkoa taas :)

Osa 10

Koko sen ajan olen yrittänyt olla ajattelematta, mitä siellä olisi voinut tapahtua. Enkä haluaisi nytkään ajatella. Mutta kuka ohjaa aivojani tähän turhamaiseen ajatukseen? Miksi teen näin? Kuka käski mennä rakastumaan kuraveriseen? Siihen viheliäiseen tytönalkuun, jota olen kaikki nämä edelliset kuusi vuotta vihannut? Vai olenko sittenkään…? Oliko minun vain pakko vihata, koska hän oli Potterin kaveri?

Hermione kiehui raivosta. Kuinka se älypää jaksoikin? Okei, hän oli aloittanut sodan jollain tavalla, mutta pitikö sen hillerin jatkaa tätä ainaista kinastelua? Eihän se nyt, kissa vieköön, hänen vikansa ollut. Missähän Koukkujalka muuten mahtoi luurata….?
 Hermione tuhahti ja kääntyi katsomaan Harrya, joka heilutteli Ronin sukkaa laiskasti sauvansa kärjessä.
- Annatko hei sen takaisin? Ron kääntyi katsomaan Harrya, joka virnisti pahanelkeisesti.
- Enpä taida, Harry leijutti sukkaa kohti katonrajaa.
- Ihan tosi, Ron suutahti Harrylle, joka leijutti sukkaa niin, että se jäi roikkumaan kattoon kiinnitetystä valonlähteestä.
- Anna se nyt takaisin, Ron yritti ottaa oman sauvansa penkiltä, mutta Harry nappasi sen.
- Tule hakemaan, mustahiuksinen irvaili kaverinsa suuttumukselle.
- Voitteko te joskus kuunnella minua? Hermione kimpaantui. Harry ja Ron katsahtivat närkästyneeseen tyttöön ihmeissään.
- Kyllä kai, toinen vastasi ja Hermione tuhahti ääneen toistamiseen.
- Mahtoiko kumpikaan oikeasti käsittää, mistä äsken puhuin?
- Jotain Dracosta, Ron murahti.
- Niin. Se ääliö on mennyt levittämään jos minkälaisia juoruja siitä yrttivarastosta! Hermione älähti.
- Äh, ei niitä kukaan usko, Harry yritti auttaa, mutta Hermione tuijotti häntä niin tuimasti, että palasi takaisin sukan leijuttamiseen.
- Ai kukaan ei usko? Olisit kuunnellut hiukankin tuolla aamiaisella! Hermione kivahti ja loi ärsyytyneen katseen punapäiseen ystäväänsä, joka taisteli Harryn kanssa taikasauvastaan.
- Kaikki puhuivat siitä! Hermionea ärsytti poikien nahistelu ja parilla loitsulla hän oli irrottanut sukan kattokruunusta ja heittänyt Ronin jalkaan. Ron näytti hetken aikaa iloiselta, mutta ilme muuttui, kun hän näki Hermionen ilmeen.
- Niin? Jokuko oikeasti uskoi, että sinä aloit huperventtailla siellä? Ron kysyi.
- Hyperventiloida, Hermione ärähti.
- Ja mitä se sitten on tarkoittavinaan?
- Sitä, että minä aloin voida huonosti, Hermione kertoi.
- Mutta ethän sinä voinut? Vai voitko? Ron katsahti säälivästi tyttöä.
- No en! Siinähän se juttu onkin. Malfoy levittää juttua, että olisin muka oksentanut koko varaston täyteen ja saanut siksi pisteidenmenetyksen. Vaikka oksentaminen ei edes liity hyperventilointiin, Hermione ärähti.
- Mikset sitten kerro, miksi Rohkelikot oikeasti menettivät pisteitä? Harry avasi suunsa.
- Mitä se hyödyttäisi? Kukaan ei uskoisi minua, enkä toisaalta toivon sen asian edes leviävän eteenpäin. Mitä se muille kuuluu, mitä siellä tapahtui?
- Haa! Siellä siis tapahtui jotain! Ron huudahti ja katseli Hermionea uteliaana.
- Eikä tapahtunut! Hermione väitti vastaan, mutta hänen poskensa punehtuivat hyvin epäilyttävästi.
- Joo, ei tapahtunut mitään. Ihan kuin kysyisi, mitä me tehtiin eilen Harryn kanssa! Ron mäkätti.
- Mitä te teitte sitten? Hermione uteli.
- No ei mitään! Ron käkätti ja Hermione katsahti uteliaana Harrya, joka vain kohautti olkapäitään.
- Okei pojat, me puhutaan tästä vielä.
- Tästä Malfoy-jutusta vai?
- Ei, tästä teidän jutusta.
- Meillä ei ole mitään juttua, Harry kiirehti vastaamaan.
- Niin varmaan, Hermione lausui, mutta päätti sitten jättää pojat kahdestaan.
- Minun on pakko mennä puhumaan Malfoylle, Hermione päätti.
Pojat jäivät tuijottamaan toisiaan tytön lähtiessä pois oleskeluhuoneesta.

Hermionen oli pakko myöntää itselleen, ettei hän tiennyt, mitä hän oikein oli etsimässä. Ihan niin kuin Malfoy vain talsisi hänen eteensä jostain. No, saisipa hän ainakin aikaa rauhoittua hieman. Mutta olihan se pakko tunnustaa, että Malfoy oli yksi kiusankappale! Hermionen teki mieli kirota, mutta sellainen ei sopinut hänen tyyliinsä.
- Malfoy! Täällä se pelokas tyttö on! joku huudahti kauempaa ja Hermione nosti katseensa. Hän kohtasi tumman pojan katseen ja pian kulman takaa ilmestyi kopea Malfoykin.
- Kappas, kappas, blondi virnuili, ja tummempi poika virnisti hänelle.
- Joko voit paremmin? poika kysyi.
- Malfoy, minulla on asiaa sinulle, Hermione kiivastui.
- Uijui, sillä on asiaa hei sulle! Miksei me saada kuunnella? Blaise ivaili, mutta Draco vain kohautti olkapäitään.
- Ehkä hän haluaa pitää minut kokonaan itsellään.
- Varo vaan Draco, se on kuraverinen! Blaise muistutti ennen kuin muut pojat lähtivät jättäen Dracon ja Hermionen kahdestaan käytävälle.
- Niin? Draco tutkiskeli kynnenalusiaan.
- Mitä tämä nyt on?
- Koulua, Draco nosti katseensa ja kohtasi Hermionen jäisen katseen tuimana.
- Tiedät hyvin, mitä tarkoitan.
- Entä jos en? Draco murahti takaisin.
- Olet levitellyt minusta täysin perättömiä juoruja, Hermione älähti.
- Olenko? Draco hämmästyi teatraalisesti.
- Kukapa muukaan! Hermione kivahti.
- Henki? Draco ehdotti tylsistyneellä äänellä.
- Tuskinpa vain. Luulen, että se on ollut joku elävä ihminen, Hermione sähähti.
- Se on sinun ongelmasi, Draco puolusteli.
- Kappas, kukas se täällä onkaan! kuului huudahdus heidän takaansa. Hermione käännähti kannoillaan ja näki läpinäkyvän olennon häilyvän yläpuolellaan.
- Henki? Hermione älähti. Tästä ei hyvää seuraisi.
- Minäpä minä, henki varmisti ja virnisti sitten hyväntahtoisesti kaksikolle.
- Ette ole vieläkään suudelleet! henki toitotti kovaan ääneen.
- Eikä taatusti tullakaan, Draco mutisi.
- Sitten roikun mukananne koko ajan! henki lupasi ja alkoi kierrellä pitkin käytävää luikkien välillä ikkunoista läpi.
- Mikset jätä meitä rauhaan? Hermione ärähti.
- Pussatkaa nyt! henki vaati.
- Tehkää se loppuun, minkä siellä yrttivarastossa lopetitte! henki jatkoi.
- Minä tiesin! kuului voitontahtoinen ääni kulman takaa ja Blaise astui virnuillen esiin.
- Tiesin, että jotain tällaista tapahtui.
- Mitään ei tapahtunut! Draco sähähti.
- Niin varmaan. Henki, kerropa minulle, mitä tapahtui.
- Mitään ei tapahtunut, varmisti henki surullisella äänellä.
- Mutta olisi voinut tapahtua. Melkein jo tapahtuikin! henki jatkoi.

Hermione katsoi kauhuissaan henkeä, joka liihotti häntä kohti. Vaikka hän yritti estellä, oli henki liian vahva ja pian hänet oli tönäisty Dracon syliin.
- Nyt, suudelkaa! henki toitotti.
- Ei, paetaan! Draco nappasi Hermionea kädestä ja he lähtivät juoksemaan karkuun hengeltä.


A/N: Kommentit piristäisivät kyllä kummasti :)

[annamaU-]

Tää on oikeesti niiin hyvä !! Jaksaisin lukee tätä vaikka kuinka kauan ! Oot tosi hyvä kirjottaja, enkä löytänyt ainakaan äkkiseltään virheitä toivottavasti kommenttini piristi ja jatkat pian! 

KIITOOS TOSI PALJON TÄSTÄ <3

[Grenade]

annamaU-: Kommenttisi todella piristi! Toivottavasti tämäkin osa olisi hyvä Kiitos myös sinulle todella, todella paljon kommentistasi!

Osa 11

- Mihin olemme menossa? Hermione henkäisi, ja pysähtyi hetkeksi haukkaamaan happea.
- Jonnekin. Muualle. Missä tuo ärsyttävän nariseva romantikko ei näe meitä, Draco sihahti ja sieppasi itsekin parit happiatomit kitaansa.
- Se tulee! Hermione oli tilanteen tasalla ja näki vaalean sumun lähenevän kulman takaa.
- Juokse! Draco tarrasi tyttöä kädestä ja he kipittivät karkuun.

Dracon käsi omassaan Hermiono pinkoi niin lujaa kuin vain jaksoi. Keuhkot huusivat halleluujaa, mutta tyttö ei välittänyt. Kunhan vain hetki jatkuisi. Hän automaattisesti paransi otettaan pojan kädestä ja tuntui kuin poika olisi hetkisen puristanut takaisin.
Okei tyttö! Nyt lopetat sen turhan haihattelemisen! Älä edes ajattele tuollaisia! Hermionen oli pakko parjata itseään, kun hän tajusi ajattelevansa sitä, kuinka lähellä hän oli ihastustaan.
Mutta kun se pitää minua kädestä…
Hiljaa! Miksi ajattelet Malfoyta, kun voisit saada paremmankin.
Kenet?

Hermionen molemmat aivopuoliskot hiljenivät, kun matka päättyi umpikujaan.
- Mitäs nyt? Draco nosti juoksusta punertuneet kasvonsa kohti tyttöä.
- Ei hajuakaan.
- Vielä minä löydän teidät. Ette voi kovinkaan kauan piilotella! Suudelkaa nyt, että päästään tästäkin piinasta! hengen ääni kuului kauempaa.

Käytävä oli tyhjä, lukuun ottamatta paria komeroa, joiden käyttötarkoituksesta ei kukaan tiennyt.
- Komeroon, Draco äkkäsi pakokeinon ja tuuppasi Hermionea kohti komeroa.
- Mitä? Hermione älähti ja jarrutti jaloillaan, mutta Draco oli tällä kertaa hieman vahvempi ja hän työnsi tytön toiseen komeroon.
- Menen toiseen.
- Hyvä! Hermione melkein kiljahti. Olisi ollut liikaa yhdelle päivälle, jos Draco olisi vielä ängennyt samaan komeroon hänen kanssaan.
- Ole hiljaa! Draco vannotti tyttöä ja nosti sormensa suunsa eteen ja teki hyssytteleviä ääniä.
- Joo joo, Hermione pyöritteli silmiään.
- Okei, hyvä.
Draco lähti ja sulki oven. Hermione lysähti komeron nurkkaan ja nojasi seinään. Hän huokaisi ja nosti kätensä kasvojensa eteen. Ne vapisivat hieman ja toinen käsi oli aivan punainen oltuaan tiukassa puserruksessa Dracon kädessä.
Älä ajattele. Älä ajattele, älä ajattele. Hermione toisti mantraansa kuin pakon edessä.

Samassa ovi nykäistiin auki. Valon voimakas ilmestyminen tuotti tytölle silmien siristelyä.
- Mitä nyt? hän ärähti pojalle, joka tunki sisälle komeroon.
- Haluatko sinä mennä tuohon toiseen komeroon? Siellä oli jotain sammakonaivoja. En halua jäädä katselemaan niitä. Varsinkaan, kun ne haisevat kuin ydinpommi.
- Mistä sinä tiedät ydinpommeista, Hermione nyrpisti nenäänsä ajatellessaan sammakonaivoja.
- Mitä se sinulle kuuluu? Draco ärähti.

Hermione nojautui kauemmas pojasta. Tämä on vaikeaa, hän mutisi hiljaa mielessään. Vaikeaa olla näin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Miksen ihastunut vaikka Nevilleen? tyttö marmatti itselleen.
Kaipaat selvästikin jotain draamaa, heräsi toinen hänen mielensä sopukoista eloon.
Hiljaa.

No niin, jee. Tässä sitten istutaan kuraverisen kanssa samassa komerossa. Kuka aivoton rääpäle oli mennyt viemään toiseen komeroon sammakonaivoja. Koko hiiskatin komero oikein lemusi niiltä ja niitä valui joka hyllyltä toiselle. Kuvottavaa. Ja miksi ihmeessä minun piti kuunnella itseäni. Paetaan! Haa, olipas viisas idea. Oikein huima. Oikein viisauden huipentuma! Ivallisuudellani ei ole rajoja. Oma vikani, pitäisi varmasti sanoa ja niinhän se onkin.
 
- Mihin katositte? hengen ääni kumahteli jostain kauempaa.
- Hiljaa, Draco sihahti Hermionelle, joka meinasi sanoa jotain hänelle. Hermione muljautti silmiään, mutta pysyi hiljaa. Kumpikin oli kyykistynyt omaan nurkkaansa ja he odottivat hiljaa henkeään pidätellen, milloin henki tulisi ja paljastaisi heidät.
- Eivät ole täällä, kuului pojan ääni. Hermione kohotti yllätyksissään kulmakarvaansa ja katsahti Dracon suuntaan. Poika muotoili huulilleen nimen Blaise ja Hermione käsitti Blaisen lähteneen jäljitysjahtiin hengen kanssa.
- Missä sitten muka? hengen ääni kimitti, liiallisesti leijailusta rasittuneena.
- En tiedä. Tämä on umpikuja. Täällä on vain kaksi komeroa.
- Katso niistä, henki määräsi.

Hermione veti henkeä. Hänen aivonsa työskentelivät raivoisasti, mutta eivät heti keksineet mitään. Kuului askelia ja toinen komero avattiin. Kuului yökkäävä ääni ja kompastumisen ääni. Samassa tyttö keksi jotain. Hän veti sauvan taskustaan ja viittoili Dracoa väistämään. Tyttö asettui komeron oven eteen ja lausui mahdollisimman hiljaa taian, joka liikutti lukon kiinni. Sitten hän vielä taikoi komerossa olevasta pienestä puunsäleestä pönkän lukon eteen, jotta se ei liikkuisi.
Draco nosti peukalonsa pystyyn ja näytti hyväksyvänsä taian.

- Kokeile toista, käski henki ja kengät saavuttivat toisen komeron, jossa Draco ja Hermione istuivat hiljaa.
- Ei aukea, Blaise sanoi, kun oli kokeillut pari kertaa ovenkahvaa.
- Missä he sitten ovat? hengen ärtyneisyys oli käsinkosketeltavaa.
- Jospa he kääntyivät jostain jonnekin muualle?
- Mistä muka? Olisivatko he hypänneet ikkunasta? henki ivasi ja näytti tyhjää käytävää takanaan. Minnekään ei olisi päässyt. Paitsi heidän edestään.
- Tuskinpa sentään…
- Siispä he ovat täällä jossain, henki päätteli.
- Katso vielä uudestaan, hän määräsi.
- Tuskin he nyt tuolla ovat! Blaise osoitti etova ilme kasvoillaan kohti sammakonaivokaappia.
- Niin no, tuskin…, henkikin ajatteli.
- Katso toiseen.
- Sitä ei saa auki, Blaise sanoi
- No kokeile jollain taialla, henki puhui kuin tyhmälle.
- Kuka sinä olet, ellet velho?
Blaise mutristi huuliaan, mutta teki kuten käskettiin. Mikään niistä taioista, joita hän käytti, ei toiminut, ja turhautuminen puristi hänen mieltään. Henki leijaili kauempana ja vilkuili ulos ikkunoista. Blaise potkaisi raivoissaan komeroa, jonka sisällä Draco ja Hermione istuivat. Potkaisi vielä toisenkin kerran. Jalkahan siinä sattui, joten oli pakko vaihtaa käteen. Hän tarttui molemmilla käsillään komeroon ja heilutti sitä.

Komero heilui. Hermione ei ollut aivan varma, mitä ulkona tapahtui, mutta komero vain heilui koko ajan. Kun liike koko ajan hurjeni, hän alkoi menettää tasanpainoaan. Draco katsahti häneen outo ilme kasvoillaan ja yritti hänkin saada menettämäänsä tasapainoaan takaisin. Lopulta painovoima teki tepposet ja molemmat rysähtivät komeron toiseen nurkkaan, yhdeksi kasaksi.
- Mikä se oli? Blaise älähti, kun komerosta kuului kova kolahdus. Aivan kuin joku olisi äsken sanonut jotain…
- Mitä nyt? henkikin oli huomannut äänen.
- Komerosta kuului ääniä.
- Etkä saanut sitä auki? henki varmisti. Blaise nyökkäsi happamana.
- Niin.
- Kokeilepa tätä…, henki kumartui pojan puoleen ja kuiskasi erään loitsun hänen korvaansa. Hetken poika näytti pöllämystyneeltä, mutta päätti sitten kokeilla sitä. Lausuttuaan loitsun hän katseli, kuinka komero älähti ja viimein paiskasi oven apposen auki.

Näkymä hämmensi kaikkia. Blaise perääntyi hieman komeron luota ja henki hihkaisi innoissaan. Hermione oli selvästikin nolostunut ja Draco punainen kuin tomaatti. Tästä puhuttaisiin vielä.

A/N: Mitäköhän tulee tapahtumaan tämän jälkeen? Hmm... pysykää kanavalla, niin asiat selviää. Kommenttinne todella piristäisivät!

[Röhkö]

Tuolla Kilahtaneiden kirjoittajien -topicissa sanoit tuntevasi olosi pieneksi, joten minun oli aivan pakko tulla kommentoimaan jotain ficeistäsi! *_* Varoitan, olen melko pikkutarkka ja vannon IC:n nimeen.

Tylyahon ennustaja on jännä hahmo, ja häntä kuvasit hienosti lauseella "tietää kaiken ja vielä lisääkin". Peili kyllä tyrkytettiin Hermylle vähän turhan kärkkäästi ja nopeasti. Tämä on vähän laiskahko peruskikka, että asioissa vain kiidetään eteenpäin. Peilin toiminta-ajatus oli minusta aluksi vähän outo: kuvittelin sen näyttävän katsojalleen ihastuksensa, ei muiden ihastuksen. Mutta erikoisempi noin.
Harry ja Hermione vaikuttavat tässä melko naiveilta ja lapsellisilta. Kohta, jossa Hermy ja Ginny juttelevat siitä, kehen Hermy on ihastunut, oli varmaan ficin lapsellisin kohta tähän mennessä.
Kulmakarva-Harry tosin aiheutti totaalisen repeämisen.

Eniten tässä ficissä häiritsevät ajatusviivat. "Sitaattien" käyttö on mielestäni jotenkin selkeämpää, ja sitä suositaan myös koulussa - siitä siis johtunee arvosteluni. Alleviivattu kirjan teksti oli myös ärsyttävää luettavaa, itse käytän kursiivia niissä. Tämän olen kopsannut Pottereista siis.
Tosin sinulla tässä kirjan lainausta seurasi kursiivissa Dracon(?) mietiskyly, joka oli vähän päälleliimatun oloinen.

Kerronta paranee sitä mukaa, mitä pidemmälle tätä luin. Yrttivarastokohtaus oli kutkuttava. Peilinhenki oli hyvä ja yllättävä veto, tosin hahmo osoittautui aika ärsyttäväksi ja koomiseksi. Naureskelin luvun 10. lopulle, jossa kaksikko juoksee henkeä pakoon.
Tilanteet vaihtuvat ehkä turhan nopeaan, voisit lisätä kuvailua ja hahmojen ajatuksia vuoropuheluiden väliin. Tässä on kuitenkin aineksia vaikka mihin.

- Röh

[Grenade]

Röhkö: Suuren suuri kiitos vaivannäöstäsi! Lukaisit sitten kaikkein pisimmän ficin Ymh, joo. Tuo alussa on tiettyä kömpelyyttä, silloin kun vasta aloittelin ficcikirjoitustaipalettani. Äh, selittelyt sikseen. Alussa olen halunnut päästä nopeasti tilanteisiin, joissa tapahtuu jotain ficin kannalta tärkeää ja pahin tapani on hyppiä asiasta toiseen liian nopeasti. (Tosin, onhan jossain sanottu, että etenen liian hitaastikin, että...) Tuo alleviivattu kohta on täysin oma vikani, sillä en halunnut sen sekoittuvan tavalliseen kuvailuun tai Dracon kursiivilla kirjoitettuihin ajatuksiin.
Äh, joo, minun pitäisi opetella käyttämään noita hipsuttimia, koska muutkin käyttävät ja ne näyttävät selkeästi, missä kohtaa on vuorosana ja missä ei. Ja tuo kuvailu. Yritän ottaa opikseni, vannon.
Hyvä, että joku nostaa kritiikinkin esille, koska vain sillä tavalla ymmärrän, mikä ei natsaa. Superkiitokset kommentistasi!

[Frederica]

Valitan pitkää hiljaisuuttani kommentoinnissa, oli loma ja elämä ja [täytä tähän mieluisesi tekosyy]... Oli kuitenkin ilo huomata, että tälle oli tullut paljon jatkoa.

Blaise näemmä hiippailee ympäriinsä keräilemässä juoruttavaa. Hän ja henki tuntuvat pelaavan aika hyvin yhteen, johtuisiko molempien (piilo)kierosta luonteesta?
Tässä tulee monen luvun aikana taas pohdintaa, rauhallisia kohtia, sekä toimintaa ja vauhtia. Joko Draco ja Hermione viimeinkin suutelivat? Haluan tietää!

btw:
Hipsuttimien ja viivojen välillä on eroja, mutta ehkä hipsuttimet auttavat replojen erottelussa, jossa tuntuu, että ne on hankala saada esiin tai repliikkien paikka ei tunnu luontevalta. Makunsa kullakin, eiköhän jokaiselle löydy hyvä tapa ilmaista repliikkejä. Harjoittelemalla oppii käyttämään sitä tapaa, mikä itselle tuntuu parhaalta. Minä esimerkiksi en oikein edes osaa enää käyttää hipsuttimia, koska jouduin opettelemaan viivojen käytön (kiitos luovan kirjoittamisen opettajan, jonka mielestä viivat olivat "ammattimaisempia" tai jotain).

Tämä jäi nyt vähän köykäiseksi kommentiksi, pahoitteluni siitä. Jatkoa kuitenkin odottelen innolla.

Kiitos tähän astisesta.

[Grenade]

Frederica: Kuka tietää siitä pususta, muahhaa >8D
No joo, itselläkin on nuo viivat jääneet päälle, kun kukaan ei ole niistä aikaisemmin valittanut. (Tai en ole kuunnellut ) Mutta... Kokeilen ensi osassa (kun se joskus valovuoden päästä valmistuu) noita hipsuttimia, katsotaan, kuinka ne käyttäytyvät Dracon ja Hermionen läheisyydessä... Kiitos kommentistasi!

Nyt valitettava tosiasia: Grenade on taas, TAAS, menettänyt inspiksensä Ihastuspeilin kirjoittamiselle. Osaa 12 (eli seuraavaa) olen kirjoittanut pari kappaletta, mutta asia jumittaa ja tökkäisee tällä hetkellä pahasti. Kuten näette, viime osasta on jo kuukausi ja olen aivan hukassa osan kanssa. Olen muutenkin haalinut itselleni liikaa asioita, joita kirjoittaa. Lukiossa alkaa uusi jakso, jossa on aineita, joihin haluaisin panostaa, ja se tietää taas aikaa muualla kuin koneella.
Tekosyitä, voitte sanoa, mutta näin on näreet.

(Ja nyt kun ilmoitin tänne tauosta, olen kohta taas ihan innoissani kirjoittamassa tätä eteenpäin. Niinhän se aina menee...)

Kommenttja otan edelleen vastaan mitä innokkaimmin, joten niitä saa kyllä raapustaa, vaikka tämä tauolla onkin. Ja kuka tietää, jos ne nostavat kirjoittamisintoani...

[Maom-mix]

- Juokse! Draco tarrasi tyttöä kädestä ja he kipittivät karkuun.


Tosta tulee niin mieleen sellanen pieni Draco-hilleri kipittämässä nurkissa...

[ssalmu]

Heloou,tulipa tämmönen mukava piristys sadepäivään löydettyä
Luin tässä kaikki osat ja yllätyin iloisesti! Idea ihastuspeilistä oli mulle ennenkuulumaton ja mielenkiintoinen,joten pisteet sinulle siitä!
Vuoropuheluissa minua jäi vaivaamaan tämä ajatusviiva-asia,mistä on täällä jo aikaisemmin mainittu. Mieki olen tottunut juuri noihin lainausmerkkeihin. Mutta siis,älä anna sen hidastaa,tarina kulkee ja se on tärkeintä!
Teksti oli helppolukuista ja silmiini ei osunut virheitä (olin vissiin tarinan lumoissa,mene ja tiedä) ja kuvailet hyvin tapahtumien kulkua.
Henki oli tosi ihana! Toivottavasti hän vaikuttaa vielä paljon tapahtumien kulkuun

Toivottavasti tauko loppuu pian, sillä liityin juuri lukijakaartiin ja odottelen jatkoa!

~ssalmu

[Grenade]

Maom-mix: Niinpä niin :DD

ssalmu : Voi, kiitos ihanista kehuistasi Ja kiitos muutenkin jättämästäsi kommentista!

Chelsey: No, H/R:ää ei kovin paljon ficissä näy, eikä se kovin selkeää ole, joten toivottavasti jatkat lueskelua, vaikka sitä siellä jossain osassa vilahtikin. Jeih, onneksi Draco on siis edes jollain tasolla onnistunut Kiitos kommentistasi!

A/N: No niin, kokeilin nyt yhdessä osassa näitä "hipsuttimia", joten sanokaa, kummat sopivat paremmin. Ja kannatti hieman potkia persuksille, sillä tässä tulee nyt uusi osa. Voi olla, että on hieman taito ruostunut, mutta toivottavasti osa kelpaa

Osa 12

No niin, nythän tämä vasta kauniiksi meni. Koulun luihuisprinssi omassa parhaudessaan meni lankemamaan Rohkelikkoon! Toki, onhan sitä ennenkin tapahtunut joskus koulun historiassa (en ole perehtynyt asiaan paremmin), mutta olenhan sentään Malfoy! Jotain rajaa pitäisi minullakin olla. Eihän Rohkelikko vielä mitään olisi. Mutta että kuraverinen! Kuraverinen! Merlin vieköön!

Hermione oli typertynyt. Hän istui komeronpohjalla ja Draco oli pompahtanut nopeasti eroon tytöstä.
”No niin, saatiinhan sentään jotain juttua kasaan tästäkin”, henki valui pitkin katonrajaa pitäen läpinäkyvät silmänsä tiukasti kiinni kaksikossa.
”Mitään ei tapahtunut!” Draco äyskäisi ja huitaisi hihallaan pahimmat pölypunkit pois kallisarvoiselta viitaltaan.
”Aivan aivan. Muuten vain päätitte painia hieman komerossa?” henki ivasi ja suhahti sitten kohti luihuista, joka ärähti raivoissaan. Hermione silmäsi tilannetta. Blaise notkui ikkunalaudalla, selvästi miettien, miten kertoisi uusimman juorun kaikkein parhaiten luokkatovereilleen.
”Emme me painineet. Itse hetkutitte sitä komeroa!”
”Syytätte siis minua siitä, ettette itse totelleet määräystäni?” henki närkästyi ja liiteli vihaisena ympäriinsä.
”Sinun määräyksesi oli häiritsevä. Ketään ei voi pakottaa pitämään toisesta!” Draco väitti vastaan.
”Mutta kun te pidätte toisistanne. Pöllökin sen näkee. Eikö niin Blaise?”
”Haukuitko minua juuri pöllöksi?” Blaise kiivastui ja loi murskaavan katseen henkeen, joka taas ei välittänyt.
”Pöllöthän ovat viisaita”, henki vain lausui ja valmistautui grillaamaan jutunjuurta ulos Dracosta, kun Blaise avasi suunsa.
”Mutta ne syövät hiiriä. Ja hiiret eivät ole viisaita. Muuten ne olisivat kehittäneet salaliiton jonkun kanssa, ettei kissat jahtaisi niitä. Jos yrititkin sanoa minua hiireksi, joilla on kirppuja, joilla taas on lapamatoja. Lapamadot ovat tyhmiä, eli haukuit minua siis tyhmäksi!”
Blaisen järkeily oli ällistyttävää.

Hermione yritti hivuttautua ulos komerosta, kun henki alkoi paasata Blaiselle, kuinka tärkeää heidän yhteistyönsä oli.
”Nuori tyttö, äläs karkaa mihinkään!” henki kuitenkin ärähti, ja tyttö jähmettyi asentoonsa. Oliko sillä silmät selässäkin?
”Jospa nyt kävisimme läpi koko episodin”, henki pyysi.
”Täytyy mennä tekemään läksyt”, Hermione yritti mutista.
”Läksyjä. Niin varmaan”, henki tuhahti ja leijaili ympäriinsä käytävällä.

”No niin, mitä meidän siis pitäisi tehdä tässä tilanteessa?” henki otti kuvitteelliseen mietintäasennon, ja ojentautui tutkiva ilme silmissään katsomaan nuoria.
”Häivytään täältä”, Draco puuskahti ja nyrpisti nenäänsä hengelle, jonka ikuinen loikoilu peilissä oli saanut pölypunkit tarttumaan hanakasti kiinni.
”Eijei, eijei. Tämä homma ei hoidu karkaamalla”, henki vastasi ja leijaili sitten pienen silmukan pitäen kuitenkin katseensa Hermionessa ja Dracossa. Hän oli aivan alusta asti aistinut jotain tästä pariskunnasta, mutta harmikseen hänen oli pakko myöntää, että häneltä alkoivat suunnitelmat loppua. Kuinka jotkut kykenivät karttamaan noin hyvin tunteitaan? Ennenkuulumatonta!

Pesussa virttynyt tumppukin olisi porkkana, jos näiltä olisi kysynyt. Olkoot, henki päätti. Mutta vielä jossain vaiheessa hän saisi sen, mitä hän oli täältä hakemassa. Yhden pienen vaivaisen suukon.

”Missä vaiheessa tunnistitte tunteenne?”
”Ai, missä vaiheessa aloin vihata sinua? Aivan heti alusta.” Dracon katse oli tumma, eikä lopullinen hermojen menetys ollut kaukana.
”Hah, sarkasmi, tuo jalo taiteenlaji, mutta ei. Väärässä taas, herra Malfoy. Milloin te taulapäät tajusitte pitävänne toisistanne?”
”Mikä kysymys tuollainen on olevinaan?”
”Mitä sen on väliä, millainen se on olevinaan. Se vain on, ja odottaa vastausta. Olisi kohteliasta vastata vanhemmalle.”
”Mistä tiedämme, että olet vanhempi? Olet virunut ties kuinka kauan peilissä. Voiko sitä laskea elämiseksi? Jos kuvitteellisesti ajattelisimme sinun jääneen sinne jo esimerkiksi viidentoista vuoden ikäisenä, et olisi meitä vanhempi.”
”Vai niin. Herra yrittää pelata itselleen aikaa. Mutta haa! Se ei onnistunut. Ei sitten ollenkaan!”
”Herra henki, tai mikä nimenne ikinä onkaan, saanko minä jo mennä? Olisi erinäisiä tehtäviä tekemättä…”, Blaise virnisti pahantahtoisesti pariskunnalle, joka kiemurteli hengen edessä. Kumpikaan ei halunnut juosta karkuun, sillä pakeneminen voisi tuottaa epäsuotuisia juoruja. Tosin, niitä oli nyt jo tulossa, Hermione tuumasi. Mitä he täällä enää tekivät? Toisaalta, kumpikaan ei halunnut yrittää pakenemistä myöskään sen varjolla, että henki olisi voinut olla heitä nopeampi, eikä kumpikaan halunnut juosta hengen lävitse, jos tämä kaartaisi yhtäkkiä heidän eteensä.

”Aa, totta kai. Muista kertoa aivan kaikille. Aivan kaikille…”, henki myhäili tyytyväisen oloisena.
”Ilomielin.”
”No niin, mihin jäimmekään…”
”Siihen, kuinka lupasit päästää meidät pois täältä.”
”Kuinka voitte olla noin rasittavia? En saa koskaan kerrottua kunnon tarinaa teistä henkien tapaamisessa, jos ette nyt tottele minua. Okei, olkaa nyt kiltisti ja asettakaa huulenne kiinni toisiinsa.”
” Äh. Tästä on turha puhua enää. Me lähdemme. Tästä ei tule mitään, etkä sinä saa meitä toimimaan yhdessä. Hyvästi.” Draco kääntyi lähteäkseen, mutta henki leijaili hänen eteensä.
”Entä, jos kertoisin, että tämä tyttö tässä on pitänyt sinusta hieman enemmän jo viidennellä luokalla. Silloin hän tosin ei kertonut sitä edes itselleen. Mutta viimeaikaisten tapahtumien varjossa hän uskaltaa unelmoida enemmän.”
”Hei, mitä tämä…?” Hermione älähti kuin lyötynä. Ja siltä hänestä tuntuikin. Miksi, miten? Miten henki saattoi tietää tuollaisia asioita?

Henki leijaili kohti Hermionea, ja otti saman kaikentietävän ilmeensä kasvoilleen kuin puhuessaan Dracolle.
”Tiedätkös sinä, että tämä hyypiö tässä, on pitänyt sinusta jo kaksi vuotta, mutta ei halua paljastaa sitä, koska jostain syystä hän on niin vanhanaikainen, että luulee kuraverisyytesi vaikuttavan jotenkin asiaan.”

”Ämh…”, Hermionen oli vaikea saada sanaa suustaan. Hetken vilkaisu Dracoon paljasti pojalla olevan saman ongelman. Sama ongelma kuin hänelläkin, eikä siihen ollut yhtään kovin fiksua ratkaisua.

”No niin, yksi juttu enää”, henki naurahti nopeasti ja jollain ihme voimalla hän sysäsi nuoria kohti toisiaan. Sentti sentiltä lyhyt välimatka kuroutui kiinni ja otsat kolahtivat toisiinsa. Pieni pyristely ei auttanut, sillä henki tiesi, mitä teki. Vielä pieni tuuppaisu toista selkään, ja huulet kohtasivat.

Ja sen jälkeen henki oli tehtävänsä saanut valmiiksi. Hän jätti käytävälle kaksi hyvin hämmentynyttä nuorta, ja lähti itse naureskellen kertomaan muille hengille uusimmasta saavutuksestaan.


>>*<<

A/N2: No niin, nyt jotain kommenttia. Oliko yhtään samanlainen tyyli kuin edellisissä osissa? Viime osastahan on jo hieman aikaa...

[Maom-mix]

WHOOOOOOOOOOOOO!!! uskomatonta, miten mä jätin viimeks noin surkeen kommentin ei herran jestas... mutta nyt sitten asiaa:
tää koko höskä on aivan mahtavaa luettavaa, enkä oo missään kohassa skipannu mitään kun tää on nin koukuttava ja paras <3 nää luvutkin on just hyvän mittasii, sellasii, että kiinnostus herää ja just kun on kunnolla oottamassa jatkoa niin  PAM; hahaa- enpäs jatkakkaan tästä- luku loppuu niin, ettei voi muuta kun oottaa epätoivosesti jatkoa -niinkuin minä

eli jatkoa kiitos <33

~Maom-mix

[Frederica]

Haa, suudelma!

Tyyli on pysynyt hyvin samanlaisena, ja oli todella suuri ilo huomata, että tähän on tullut jatkoa. Toivottavasti inspiraatiota löytyy, mutta ymmärrän hyvin sen olevan aika oikullinen olento. Oikuillisista olennoista puheenollen, henki on taas oma ihanan jäynä itsensä. Onneksi se saa suudelman houkuteltua esiin. Melkoinen saavutus, pakko nostaa hattua. Toivottavasti henkien kokous osaa arvostaa sen saavutusta.

Hekottelin myös tälle Blaisen ja hengen sanailulle.

”Mutta kun te pidätte toisistanne. Pöllökin sen näkee. Eikö niin Blaise?”
”Haukuitko minua juuri pöllöksi?” Blaise kiivastui ja loi murskaavan katseen henkeen, joka taas ei välittänyt.

Alussa olevat Dracon ajatukset ovat hyvät, tuli sellainen olo, että herra on pikkuhiljaa myöntämässä tilanteen itselleen. Yrittää vielä kovasti väittää vastaan, mutta aika turhaan, suudelmakin sen todistaa. Ihanaa, että suudelma saatiin kuvaan mukaan.<3 Tosin nyt henki häipyy, mutta jäähän siitä aina suloinen muisto. Ja nyt Draco ja Hermione vasta tilanteessa ja pinteessä ovatkin, kun ovat suudelleett ja Blaise pyörii ympäri koulua juoruilemassa. Saa nähdä miten tässä vielä käy. Toivottavasti jatkoa tulee pian, mutta ota ihan oma aikasi tämän kanssa.

Dialogi soljuu tässä mukavasti eteenpäin. Tässä luvussa tuli paljon sanallistatoimintaa, mikä oli hauskaa, mutta toivoisin ehkä seuraavaan lukuun vähän enemmän kuvailua. Nyt kun on suudeltu ja kaikkea. Tämä tietysti riippuu ihan täysin siitä millainen kuva sinulla kirjoittajana on jatkosta. Tämä on ollut tähän asti aivan ihanaa ja uskon, että tämä on sitä myös jatkossa.

Hipsuttimet kyllä toimivat tässä hyvin. Minusta se menee oman maun mukaan, että kumpia haluaa käyttää. Hallitset tämän tekstin pohjalta molemmat tekniikat todella hyvin.

Kiitos tästä uudesta ihanasta luvusta.<3

[Rentun Ruusunen]

Alussa olevat Dracon ajatukset ovat hyvät, tuli sellainen olo, että herra on pikkuhiljaa myöntämässä tilanteen itselleen. Yrittää vielä kovasti väittää vastaan, mutta aika turhaan, suudelmakin sen todistaa. Ihanaa, että suudelma saatiin kuvaan mukaan.

En ole varma olenko tätä jo kommentoinut, mutta lukenut jo olen. Vähän hajamielinen joo olen. Ideana tämä fic on hyvä. Etenee aika nopeasti. Hahmot ovat aika OC. Pidän tästä kuitenkin kamalasti.