SPOIL: HP7 os. 2 kohtaus jossa Voldemort ja Harry taistelee!!!! Sen kunniaksi kirjoitin tämän!!!!eli vain leffan nähneilleTitle: Parempi Huominen
Author: yuuri
Raiting: k-11
Pairing/Characters: Seamus,Harry, Voldemort
Genre: deathfic, and something o.O
Summary: Ristin sormeni ja toivoin parasta - parempaa huomista.
A/N: Kunnian osoitus Rowlle, Potterille ja Voldemortille! (en tiedä mihin osastoon tämän laitoin, mutta no itse päättelin, että tänne, mutta voi siirtää jos siltä tuntuu
)
*FF100-003. LOPPU
****
Aukio oli runneltu ja kuollut. Vahvat ja satoja vuosia vanhat kivipylväät oli tuhottu ja vain rauniot tulisivat muistuttamaan siellä käydystä sodasta. Viimeinen taisto oli alkamassa. Seisoin kivipylvään takana, mikä oli vain yksi muutamista ehjänä säilyneistä. Tunsin hien valuvan kasvojani pitkin ja valuttavan pölyä alemmas kasvoillani. Haljennut huuleni kirveli ja kuivunut veri sai sen tuntumaan kireältä. Uskalsin tuskin hengittää.
Kaksi hahmoa makasivat kivetyksellä. Voldemortin, pimeyden lordin ja kuolonsyöjien herran kasvot vääntyivät tuskasta. Tiesin hänen tulleen heikommaksi. Viimeinen hirnyrkki oli tuhottu. Olinv ain kuullut sieltä täältä tarinoita ja mainintoja kyseisistä esineistä ja olin onnellinen, että tietoni olivat vajaat. En halunnut tietää kaikkea - minun ei tarvinnut, en ole, enkä koskaan ole ollut Valittu - se kaikki tieto oli Harryn kannettava. Olin pahoillani hänen puolestaan. Kukaan ei voisi häntä auttaa - ei tässä viimeisessä koitoksessa, joka tulisi mittaamaan velhouden hänessä. Olisiko hän tarpeeksi voimakas? Ristin sormeni ja toivoin parasta - parempaa huomista.
Näin kuinka molemmat kurottautuivat taikasauvojensa luokse. Vihreä ja punainen valonsäde kohtasivat ja pian näin omin silmin kuinka Voldemort katosi tuhkana ilmaan. Hymyilin, repeytynyt huuleni avautui ja maistoin raudan. Ensimmäsitä kertaa tunsin todella eläväni. Poika - joka - elää oli voittanut.
Niin moni oli kuollut, haavoittunut tai menettänyt paloja itsestään, mutta me kaikki olimme jaksaneet uskoa. En tiedä riittikö usko, mutta päättäväisyys, uskollisuus, rohkeus olivat olleet valttejamme. Emme olleet taistelleet turhaan. Emme olleet taistelleet vain Harryn puolesta. Olimme taistelleet rakkaittemme ja itsemme vuoksi. Paremman huomisen vuoksi. Tulevaisuuden vuoksi.
Harry nousi ylös ja kääntyi ympäri. Hän kohtasi katseeni ja asetti etusormensa huulilleen. Nyökkäsin. Harry oli muuttunut. Hän ei enää milloinkaan tulisi olemaan täysin se sama poika, jonka niin moni tunsi tai edes väitti tuntevansa. Osa hänestä oli kuollut Voldemortin mentyä. Harry oli kasvanut ja elänyt pala miehestä sisällään, mutta nyt se oli kadonnut - hänen todellinen tarkoituksensa oli poissa ja vain vapaus oli jäljellä. Harry Potter oli vapaa kaikista kahleista ja se teki hänestä erilaisen. Mutta vain minä ja hän tiesimme sen. Se tulisi säilymään meidän kahden välisenä salaisuutena.
Harry käveli ohitseni sanaakaan sanomatta. Käänsin katseeni merelle. Idässä aurinko oli jo nousemassa. Sota oli ohitse ja silti kaikki tuntui jääneen kesken.
Käännyin ja astelin varjoihin. Kukaan ei koskaan saisi tietää mitä todella oli tapahtunut. Voldemort oli ollut heikoimmillaan, mutta jos hän olisi ollut entisensä - olisiko Harry Potter todellakin pystynyt voittamaan hänet?
***
A/N2: näin...ah, itken verta :'''(
