// Alaotsikko: K-11, romance, drama, (L/J/OC) kelmit
Title: Tahto ja velvollisuus
Author: MrNewsman (a.k.a MrCorpse)
Beta: Amanecer
Rating: K-11
Pairing: Lily/James/OC, Sirius/OC, Remus/OC, Peter/OC
Genre: Romance, drama, het
Summary: 1700 – luku ja loisteliaiden seurapiirijuhlien, uhkapelien ja aatelisten aikaa. Kaikkien 17 – vuotiaiden äidit kiihkeästi etsivät sopivaa sulhasta tai morsianta omille tyttärilleen tai pojilleen. Työväestö raataa pienen leipäpalan tähden, kun aateliset juhlivat läpi yön. Ja samaan aikaan pimeillä kujilla kielletty lempi roihuaa.
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potterit sekä kaikki pottereihin liittyvät sukunimet ja paikat ja tälläiset.
A/N: Eli tarinassa seurataan aatelisvelhojen elämää ja vaikka saattaakin vaikuttaa, että tarinassa on vain aatelisia, niin se ei pidä paikkaansa. Kukaan ei ole pahan puolella, aatelisperheet tulevat toimeen keskenään, ei ole jästejä tai kuraverisiä eli kaikki ovat joko puhdasverisiä tai puoliverisiä (eli myös Lilyn perhe on taikaväkeä), Voldemortin nimi on Valedro ja kuolonsyöjiä ei ole. Perheenjäsenten nimet ovat saattaneet vaihtua tai niitä on tullut lisää. Lukemalla selvität kaikki muutokset.
Tahto ja Velvollisuus - 1. luku
Hienoinen tuuli sai oven yläpuolella riippuvan kyltin heilumaan naristen. ’Iloinen Ankeuttaja’, Iskunkiertokujan hämärä uhkapelureiden pesäpaikka, sekä perheellisten miesten paikka arjesta ja velvollisuuksista irtaantumiselle.
”Taidankin ostaa rakkaalle äidillemme kukkia, kun olen voittanut rahasi omaan taskuuni.”
Tuhahdus.
”Kenties ruusuja – kaktus olisi kyllä soveliaampi.”
”Ole hiljaa Sirius ja näytä korttisi.”
Täyskäsi.
”Päätellen ilmeestäsi, rakas veliseni, uskoisin sinun hävinneen”, vanhempi Mustan poika hymyili maireasti, nojaten taaksepäin tuolissaan.
Pianistin kateelliseksi saavat sormet haroivat mustia pitkiä hiuksia, jotka liehuivat avonaisina silkkinauhan lojuessa pöydän reunalla. Vaatturilla erikoistyönä teetetty musta hännystakki, viitta, sekä vaatetuksen kruunaava silinteri oli aseteltu takan edustan sohvalle.
Nuorempi Musta, Regulus, nakkaisi korttinsa pöydälle nojautuen tuolillaan, katse kohdistettuna tukeviin kattopalkkeihin. Nuoren herran hiukset olivat vain hieman lyhyemmät kuin veljensä, ja tuttavien mukaan he muistuttivat toisiaan näöllisesti, mutta muuten olivat kuin yö ja päivä.
Siinä missä Sirius oli ystävällinen, kujeileva ja sai vähän iloa politiikasta, Regulus ei ollut. Herra ravasi isänsä kannoilla taikaministeriössä, väitteli jästisyntyisten taikamaailmassa oloa vastaan ja halveksi veljensä tapaa rettelöidä tämän kolmen ystävänsä kanssa.
Sirius keräsi kaljuunat pöydältä savukerasian seuraksi taskuunsa ja puki hännystakkinsa päälleen.
”Taidanpa lähettää äidillemme kaktuksen -”
Nuori mies heilautti viitan päälleen, otti kävelykeppinsä ja silinterinsä, ja käveli pienen salongin ovelle.
”- äläkä huolehdi, laitan sinulta monet toivotukset korttiin.”
Oven kolahdus ja Sirius oli hävinnyt pubin puolelle ja siitä edelleen ulos. Regulus tuijotti myrkyllisesti tuota ovea, kävellen sitten viskikarahvin luo.
------
Tiheän metsän suuret tammet kuiskailivat kevyen tuulenvireen kutitellessa niiden lehtiä. Sorsaparvi uiskenteli metsän pienessä lammessa, kunnes kaksi suurta koiraa syöksyi puiden lomasta haukkuen julmasti ja pakottaen ne lentoon. Välittömästi lintujen noustessa taivaalle kajahtivat laukaukset.
”Osuitte molemmat arvon kreivi, arvon lordi, onnitteluni!”
”Kiitokseni Hopkins”, herra Vauhkomieli virkkoi tyytyväisesti myhäillen, nuoremman miehen nyökätessä.
Koirat juoksivat innostuneina pudonneiden lintujen ympärillä kumaraselkäisen miehen kiirehtiessä niiden luo.
”Peter hyvä, noin taitavaa aseenkäsittelyä en ole edes isältänne aikoinaan nähnyt. Teidän on jäätävä lasilliselle, minä ehdottomasti vaadin sitä”, kreivi naurahteli.
”Luulenpa, ettei minulla ole valinnanvaraa, Alastor. Suostun ilomielin.”
Vanhempi ja nuorempi mies suuntasivat kulkunsa kohti uljasta kartanoa keskustellen vilkkaasti, Hopkinsin kävellessä koirien kanssa kaksi kuollutta sorsaa olallaan keikkumassa.
------
”Aateliset hienoine arvonimineen ja kopeine ulkomuotoineen. He nauttivat nähdessään meidät huono-onnisemmat matelemassa edessään”, punatukkainen tyttö, Lily Evans, manaili tuskin kuuluvalla äänellä kävellessään Viistokujaa pitkin.
Tytöllä oli päällään likaisen ruskea ja resuinen pitkä mekko, jonka helmat olivat kuin mudassa uitetut. Jaloissaan hänellä oli hyvin kuluneet yksinkertaiset nahkajalkineet ja käsissään hän kantoi puista laatikkoa.
Lily oli painanut katseensa maahan, eikä tämän takia huomannut kiireesti lähestyvää miestä. Hän tömähti vasten miehen rintaa ja lennähti siitä maahan istualleen. Puulaatikko aukesi, ja kenkien kiillotukseen tarkoitetut välineet lentelivät katukivetykselle.
Vain hieman rohkeni maassa istuva tyttö katsettaan korottaa miehen nähdäkseen.
Mustat nahkasaappaat heijastivat auringon valoa kilpaa hopeisten kalvosinnappien ja solkien kanssa, miehen kevyesti puistellessa kalliisti koristeltuja vaatteitaan, samalla katsoen Lilyä nenänvartta pitkin.
Miehen tunnistettuaan Lily kumartui kiireesti tämän tummien silmien läpitunkevan katseen alla, nenä kosteaa maata hipoen.
’Voi ei’, Lily ajatteli. ’Hän on varakreivi Tobias Kalkaros. Häntä kuvottaa jo aivan tarpeeksi meidän olemassaolomme ilman tämänkaltaisia vahinkojakin. Voi mitä menin tekemään, miksen voi olla varovaisempi?’ tyttö sätti itseään, odottaen pelokkaana varakreivin sanoja.
”Kehtaatkin loukata minua näin tuolla rahvaalla olemuksellasi. Ansaitsisit kunnon rangaistuksen, mutta kiire pakottaa minut siirtämään tämän valitettavan tapauksen syrjään muiden asioiden edeltä.” Kylmä ja hillitty äänensävy oli kuin piiskansivallus nuorelle Evansille. Lily nieli kyyneleitä, kun hän heikolla ja värisevällä äänellä lausui pahoittelunsa:
”Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi Teidän korkea-arvoisuutenne, voitte olla varma, ettei tämä toistu enää koskaan.”
Tapausta todistaneet kasvot vähitellen poistuivat paikalta, jättäen nuoren kyynelehtivän tytön maahan istumaan. Vain mustahiuksinen nuori mies katseli tyttöä kävellessään tämän ohitse, kadoten lopulta ihmispaljouteen toisen herran kanssa.
Hiljalleen Lily haali työskentelyvälineitään takaisin pieneen puulaatikkoon. Pehmeä käsi laskeutui tämän olalle hellästi.
”Anna minä autan sinua”, kuiskasi paikalle saapunut ruskeatukkainen tyttö, Petunia, nuorelle sisarellensa.
------
”Katsokaakin, ettette pudota yhtäkään kantamuksista!” lyhykäinen, pyylevä rouva kivahti palvelijajoukkion kantaessa erikokoisia ja –pituisia paketteja Maagisten Instrumenttien ulkopuolella odottaviin vaunuihin. Kaksi salskeaa ja ryhdikästä nuorta miestä seurasi mielenkiinnolla rouvan paimentaessa palvelijoita päivänvarjollaan.
”Hameväen uusi soitonopettaja Tylypahkassa”, kuiskasi toinen heistä.
Nuoret herrat suuntasivat kahvilaan höyryävien teekuppien, sekä makoisten leivonnaisten ääreen. Kuka ulkopuolinen vain olisi voinut kertoa tummahiuksisen olevan epätoivon partaalla päätellen tämän kasvoja vallitsevasta synkkyydestä.
”Mutta ystäväiseni, kaikki avioliitot ovat jollain tapaa rakkaustarinoita, sillä ne kaikki kertovat joko rakkaudesta tai sen puutteesta.”
”Tarinani tulee kertomaan silloin sen puutteesta, Remus. Huolimatta siitä, miten sitä katsoo tai mistä suunnasta, kaikkialla vain umpikujia ja ansoja.”
”Olet tehnyt harvinaisen selkeäksi haluavasi onnellisen liiton, jonka perustana on vain rakkautta ja todellista luottamusta. Jos olet tietoinen ajasta jolloin elämme, ymmärrät varmasti, kuinka vaikeaa tuota on saada iskostumaan vanhempien ajatuksiin. Puhumattakaan siitä, miten harvinaista todellinen rakkaus oikeasti on.”
”Olen harvinaisen tietoinen toiveeni mahdottomuudesta, mutta se on suunnitelmani ja tiedät, etten taivu vaihtoehtoisiin ratkaisuihin. Turhauttavaa on samanaikainen toiveeni olla vapaa. Vapaa arvonimien kahleista, vapaa kulkemaan minne vain. Maailma on tulvillaan tekoja, joita kukaan ei ole tehnyt ja minut, joka voisi tehdä nuo teot, on kahlittu vanhempieni mielivaltaisiin suunnitelmiin pysyä tulevan vaimoni kanssa!”
”Toivot vaimoa, joka rakastaa sinua, ja jota sinä rakastat tasavertaisesti. Silti olet määrätietoinen rikkomaan sen rakkauden matkaamalla maailman ääriin?”
”Ihmisen toiminta on itsekeskeistä, ja sitä ajaa eteenpäin rakkaus nautintoon.”
”James, todellista vapautta on olla onnellinen rakkaimpansa kanssa. Vaikka yleisesti kannustan haaveiden toteuttamista, on minun pyydettävä sinua unohtamaan typerät haaveesi. Et voi saada vaimoa ja vapautta, ellet nai rahvasta, jota eivät kultaiset kahleet sido.”
”Myönnät siis minun olevan eksyksissä, umpikujassa?”
”Valitettavasti, vaikka määrätietoisesti lupauduin auttamaan sinua ongelmissasi. Olet eksyksissä ystäväni, et tiedä missä olet, etkä tiedä miten pääset pois sieltä”, lausui Remus pahoitellen Jamesille, joka hautasi kasvonsa käsiinsä huokaisten.
Kiihkeä keskustelu herrojen välillä hiljentyi jättäen jälkeensä vain hopealusikan kilinän posliinikuppia vasten. Tee lämmitti miellyttävästi vaaleampaa miestä luihin ja ytimiin. Päivä oli aurinkoinen, mutta hätkähdyttävän kolea tuuli työntyi vaatekerrosten lävitse ikävästi, saaden ihmiset palelemaan kesäisissä puvuissaan.
”Remus ystäväni, miksi elämä on niin monimutkaista ja vaikeasti ymmärrettävää?” James huokaisi laskien tyhjän kupin käsistään.
”Kaikki helpot ongelmat ovat jo ratkaistu”, vastasi toinen juodessaan teenloppuja kupistaan. Hetken kuluttua pieni hymynkare ilmaantui Jamesin kasvoille.
”Meidän pitäisi joutua Siriuksen luo, muistanet kai miksi.”
Remus huokasi laskiessaan kuppinsa:
”En ymmärrä, miten saatte aina puhuttua minut ympäri näihin suunnitelmiinne.”
He nousivat ja lähtivät samaan rauhalliseen tahtiin takaisin sitä reittiä, mistä olivat tulleetkin. Matkalla nuoren Jamesin silmät tavoittivat hetkellisesti maassa lohduttomasti istuvan punatukkaisen tytön, ja hän hymyili tämän selälle lohduttavasti.