//: Dolls muokkasi ikärajan otsikkoon!Title: Täydellisyyden peruspilarit
Author: Salla... taas.
Rating: S tällä kertaa
Genre: romance ja fluff, välilä/jatkuvasti humour, jos sen sellaiseksi osaa tulkita
Pairing: Lily/James (ylläripylläri) sekä mainintoja Alice/Frankista. Canonilla mennään jälleen.
Summary: Lily ja Alice keskustelevat henkeviä.
DISCLAIMER: En omista tästä tarinasta mitään muuta kuin - no tarinan. Mutta siis hahmot ja muu kuuluvat Rowlingille. Ja trust me, tällainen keskustelu on hyvinkin voitu käydä näiden neitien välillä!
A/N: Mä oon nyt innostunut tästä haasteesta, ja teen siihen näköjään ihan sikana ficcejä. Ajattelin ilahduttaa teitä nyt ficillä ennen kuin taas katoan viikoksi, toivottavasti tykkäätte. Muistakaa kommentoida!
Challenges: 3 kertaa kun -haaste (3 Jamesin täydellisintä piirrettä), OTS20 (Pairing: Lily/James), FF10 sanalla 06: Kuva, FF100 sanalla 086: Valinnat, Kerää kaikki hahmot -haaste (Alice Prewett), Yhtyeen tuotanto -haaste (Maija Vilkkumaa) kappaleella Hiuksissa hiekkaa
OMISTUS: Lils-kulta, tää on sulle!
You inspire people.
3 Jamesin täydellisintä piirrettä
Mitä jos sinut näkisin
hymyilisitkö vain väkisin
vai ihanasti niinkuin silloin
vai tuntisitko ees”Lily?”
”Hmm?”
”Kerro!”
”Kerro mitä?”
”Äh, kyllä sinä tiedät.”
”Ei, en tiedä. Alice, mitä ihmettä minun pitäisi sinulle kertoa?”
”Hölmö. Miksi sinä seurustelet Jamesin kanssa?”
”Ai miksikö? Koska pidän hänestä, tietenkin. Kuinka niin?”
”Ei vaan oikeasti. Mistä sinä pidät hänessä? Mikä hänessä on niin erityistä?
”Äh, en minä tiedä. Hän on ihan hauska. Tosi hauska. Ja suloinen. Komeakin. Kyllä sinä hänet tunnet. Ei hänestä voi olla pitämättä.”
”Niin, kyllä minä sen tiedän. Mutta tarkalleen ottaen – mikä hänessä on parasta?”
”Parasta?”
”Niin, Lily. Parasta. Kerro minulle kolme asiaa, jotka ovat Jamesissa parasta.”
”Miksi sinä sen haluat tietää?”
”Haluanpahan vain. Pistä nyt se kirja pois ja kerro. Mikä on parasta?”
Se kesä kuohui ja kolisi
kuin maailman viimeinen olisi
päivä poltti asvalttiin reiän
mä hukuin katseesees”No. Kaikkein parasta... E-ehkä... Tai ei. Tai – joo. Kaikkein parasta Jamesissa on silmät. Ne ovat niin sellaiset... no,
utuiset. Tajuatko?”
”Utuiset silmät? Sekö on sinusta parasta?”
”Äh, ei se että ne ovat utuiset... Oletko koskaan katsonut Jamesia silmiin niin että tunnet uppoavasi niihin? Niin että tuntuu kuin sisälmyksesi menisivät solmuun, mutta hyvällä tavalla?”
”... en.”
”Ai. No, en tiedä sitten. Ehkä se on vain minä. Mutta ne silmät... niissä on jotain erityistä.”
”Selvä, silmät. Asia ymmärretty. Lakkaa huokailemasta nyt. Minua alkaa kuvottaa.”
”Pitäisikö minun sanoa sinulle samoin kun huokailet Frankin perään?”
Sinä yönä rannalla vihdoinkin
ihan varovasti sun kättäsi kosketin
aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa
sinne alle sotkuisen katoksen
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa”Se on täysin eri asia. No niin, seuraava.”
Tiedätkö, minusta tämä on ihan tyhmä juttu. Ei kenenkään piirteitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen – ”
”Seuraava, kiitos.”
”Ihan sama. Yritetään.”
”Fiksu ele.”
”Hmm... No siis, silloin kun hän koskettaa minua – ”
”Uuh, nyt päästään asiaan!”
”Lopeta heti alkuunsa tai en kerro mitään!”
”Selvä, rouva Potter.”
”Tuki suusi. Kuitenkin, mitä olin sanomassa, kun hän koskettaa minua, hän ei tee sitä niin kuin kuvittelisi. Ei niin kuin kerrotaan, että se tuntuu – se ei ole mitään sellaista että sähkövirtaus kulkisi lävitseni joka kerralla. Se on jotenkin niin ihanan... tavallista. Luonnollista. Erityistä omalla tavallaan, mutta silti jotenkin... niin. Tuntuu kuin sen pitäisikin olla niin.”
”Eli selvennyksen vuoksi vielä – mikä se piirre on?”
”No, piirre ja piirre... Kosketus.”
Tuli vakava syksy ja toinenkin
minä väsyin hieman ja paljon unohdin
sen muistin mä kuitenkin miten sä hengähdit hiljaa
sinne alle sotkuisen katoksen
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa”Kosketus. Aika hyvä. Vielä viimeinen, sitten jätän sinut rauhaan.”
”Onko tämä ihan pakollista?”
”On! Lily, sinä olet paras ystäväni. Kun kerrot minulle mielestäsi Jamesin parhaat puolet, osaan arvioida pidätkö hänestä oikeasti.”
”Pelottavaa. Koska sinusta on tullut psykologi?”
”Eipäs vaihdeta aihetta, neitiseni!”
”Entä jos en halua kertoa?”
”Onko se niin likaista? Kerro!”
”EI! Ei se ole likaista! Ei tämä meidän juttumme ole...
sellainen.”
”Juu juu, antaa tulla nyt vaan.”
”Mitä teet jos en kerro?”
”Kailotan koko koululle että mielestäsi yksi parhaista puolista Jamesissa on se että hän koskettelee sinua.”
”... ja jos kerron?”
”Jätän sinut rauhaan.”
”Äh, hyvä on. Jos välttämättä haluat tietää. Hiukset.”
”Mitä niistä?”
”Höh, yksi Jamesin täydellisimmistä piirteistä. Hiukset.”
”...”
”Mitä?”
”Kai sinä pelleilet? Sano että pelleilet.”
”En sano. Olen ihan tosissani!”
”Voi Merlin! Tajuatko, että viimeiset viisi vuotta olet valittanut minulle siitä kuinka James laittaa hiuksiaan, siitä miten hän ei osaa pitää niitä kunnolla ja kuinka haluaisit leikata hänet kaljuksi. Ja nyt sinä sitten pamautat pöytään tämän!”
”Kuuntelehan niin kerron.”
”Pelkkänä korvana.”
”James selitti minulle että laittoi alun perin hiuksiaan niin vain jotta saisi huomioni. Loppujen lopuksi siitä tuli vain sellainen tapa. Minusta se on aika suloista.”
”Mikä osa tuossa oli sinun mielestäsi suloista?”
”Äh, mikset sinä voi ymmärtää? Pidät sinäkin Frankin hiuksista!”
”No joo, mutta en ole haukkunut niitä ensin puolta vuosikymmentä.”
”Mutta – no, kai minun pitää kertoa sinulle. Kun me makoillaan Jamesin kanssa sohvalla – ”
”Uuh, lady, alkaa mennä villiksi!”
” – ja Jamesin hiukset kutittavat kasvojani – ”
”Grr...”
” – se tuntuu oikeasti tosi kivalta. James käyttää ihanan tuoksuista pesuainetta. Tosi miehistä. Suoraan sanottuna se tuoksu saa minut pökerryksiin.”
”Eli hiusten tuoksu? Tosissasi?”
”Jep.”
”Jessus... Tästä saa sellaisen kuvan että olet haistellut Jamesin hiuksia vähän liikaakin.”
Mitä jos sinut näkisin
hymyilisitkö vain väkisin
vai ihanasti niinkuin silloin
vai tuntisitko ees”No, mikä on diagnoosi, psykologi Prewett?”
”Tahdotko oikeasti tietää?”
”Jep.”
”Varmasti?”
”Ihan varmasti.”
”Pelottaako?”
”...”
”Voi luoja. Oikeasti?”
”No ehkä vähän.”
”Lily, totuus on että olet auttamattomasti, totaalisesti, peruuttamattomasti ja ääliömäisesti täysin ja kokonaan rakastunut James Potteriin.”
”Huh...”
”Helpottiko?”
”Hmm... Ei. Ei oikeastaan.”
”Pelottaako vielä?”
”Koko ajan enemmän. Mutta aika kivalla tavalla.”
”Voi Merlinin parta... En taida ruveta psykologiksi.”
Sinä yönä rannalla vihdoinkin
ihan varovasti sun kättäsi kosketin
aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa
sinne alle sotkuisen katoksen
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa
