Jonkunlainen toistaiseksi nimetön originaaliteksti, myöhäisiltojen tuotosta. Ajatus olis jatkaa, palautetta ja ideoita otetaan vastaan. Varaan kaikki oikeudet tekstiin itselleni.
Ikäraja: K-11
// Vanilje tarkensi ficin ikärajan.Nauttikaa toki.
*******
Plip. Plop. Häiritsevä ääni yritti sinnikkäästi tunkeutua läpi autuaan pimeyden olennon tajuntaan. Tämä liikahti kuin hätistäen kärpäsen käsivarreltaan mutta ääni ei ollut tarpeeksi voimakas lävistääkseen tajuttomuuden vahvoja valleja. Tiputtelu kuitenkin jatkui herkeämättä kuin päättäen ettei lopu ennenkuin ainakin yksi elollinen olento oli saatu tähän maailmaan. Plop. Plop. Plop. Ja plop. Mutta olento vain jatkoi vaeltamista syvemmälle alitajuntaansa.
Lopulta taukoamaton plopsahtelu alkoi tehdä työtään ja olento alkoi nousta tajuttomuutensa syvyyksistä kohti pintaa. Hänen hermostonsa heräsi aiheuttaen piinaavan kivun virtauksen jokaisesta raajasta kohti aivoja ja taas takaisin raajoihin kirvoittaen kuivasta kurkusta huudon. Huudon jota kukaan ei kuullut ja joka kaikui kolkosti olennon muusta maailmasta eristävässä tilassa. Seuraava asia jonka hän tajusi oli se, että katto ja lattia olivat väärissä paikoissa. Ainoa oikea johtopäätös johon olento saman tien myös päätyi, oli se että hän oli pää alaspäin. Tämän jälkeen selvisi hänet herättäneen äänen lähdekin. Olion toista kättä pitkin valui koko ajan noro jotain tummaa joka tipahteli kyntensä menettäneen keskisormen päästä alla olevaan puiseen vatiin. Hän päätteli, aivan oikein, että pistävä kipu olennon olkavarressa viittasi aineen olevan hänen omaa vertansa. Sitä oli alla olevassa vadissa jo aikamoinen lammikko.
Hän alkoi olla jo niin hereillä että sai kätensä liikkeelle. Käsien nostaminen kohti jalkojen päällä olevaa kattoa ja varovainen tunnustelu kertoi hänelle että hän oli mies, ihminen, hyvin pahasti kidutettu ja että verisen vatsanahan alla lepäsivät lihakset jotka saattaisivat olla vastausavain kysymykseen "mistä roikun täällä ja miten vapaudun?".
Vatsanahan alla olevat lihakset pullistuivat ilmoittaen että voimassa vielä löytyy ja mies kohosi lähes istuvaan asentoon roikkuen kuitenkin katosta jalat ylöspäin. Käsi tavoitteli kohti jalkapohjia ja tapasi köyden. Nykäisy köydestä paljastui erinomaisen tehokkaaksi ratkaisuksi vapauttaa jalat katosta ja mies löysi itsensä vadista valuen omaa vertaan. Hän ei suuremmin piitannut siitä vaan alkoi hieroa nilkkojaan jotka köysi oli hiertänyt verille. Vähitellen verenkierto palasi jalkateriin ja kipu nostatti pienet kyyneleet miehen silmäkulmiin mutta pienintäkään vaikerrusta ei kohonnut rohtuneiden huulien välistä.
Horjuen mies nousi seisomaan yrittäen tähyillä pimeydestä jonkinlaista kiintopistettä. Hän huikkasi, kuunteli kaikua ja päätteli olevansa suhteellisen pienessä tilassa. Vaimea läpsähtely säesti miehen haparointia kohti lähintä seinää. Seinä löytyi pian, kivinen ja kostea, sammalta kasvava muuri. Muuria seuraten hän kartoitti vankilansa pieneksi kopiksi jossa oli puinen, laholta vaikuttava ovi. Lisäksi oven vierestä löytyi kasa vaatteita jotka mies sai pienen taistelun jälkeen päälleen. Villainen paita kirveli vasten haavaista vartaloa.
Mies ujutti veristä kättään löytöpaitansa taskuun. Sormet osuivat johonkin kovaan saaden miehen silmät laajenemaan innosta pimeydessä.
"Ei ole totta!"
Kädet vapisten mies veti tulukset taskusta ja iski kokeeksi kipinän. Toisen. Kolmannella kerralla hän sai aikaan kipinäryöpyn joka paljasti keskellä huonetta olevan soihdunnäköisen puupalikan. Mies tunnusteli tiensä sen luokse ja meinasi pyörtyä silkasta ilosta. Palikka oli kuin olikin soihtu ja ei aikaakaan kun sellissä leimusi lämpimän keltainen valo. Valo paljasti loputkin lattialla lojuvat tavarat ja pian miehen vyöllä oli tikari ja jaloissa pehmeät nahkasaappaat.
Ovi osoittautui hankalammaksi palaksi. Missään ei näkynyt minkäännäköistä lukkoa tai avaimenreikää eikä koko hoidossa ollut mitään ikkunan tapaistakaan. Lopulta mies päätti kokeilla onneaan raa'alla voimalla, otti vauhtia ja syöksyi vasten ovea. Ovi antoi periksi syösten hänet lahonneen oven sälöjen kera suoraan päin paria raudoitettuja saappaita jotka hyppäsivät taaksepäin antaen miehelle aikaa ponnahtaa jaloilleen. Kauan tämä nopea reaktio ei auttanut, miehen aukaistessa silmänsä aurinko iski niihin kuin tuhat salamaa, käsi nousi äkkiä silmille suojaamaan niitä suoralta sokeutumiselta altistaen loput vartalosta hyökkäykselle. Jota ei kuitenkaan tullut. Varovasti mies raotti silmiään ja katseli ympärilleen. Hän seisoi keskellä sotilaan näköisistä miehistä muodostunutta piiriä jotka hekottelivat hänen ahdingolleen hyväntuulisesti.
"Meillä on taas yksi kuoriutunut, viekää eteenpäin."
Kuoriutunut? Mitä mitä missä minä olen?Ringin läpi tunkeutui tylyn näköinen ilmestys joka tarttui miestä niskasta ja alkoi raahata kohti etäällä näkyvää areenannäköistä kolossia. Takaa kuului sotilasmiesten ääniä.
"Tuo olikin nopea, en ole nähnyt kenenkään pääsevän ulos alle kahdessa päivässä."
Mikä tämä paikka on?****
Mies heitettiin sisään paksussa muurissa olevasta pienestä ovesta. Muutaman kivuliaan kuperkeikan jälkeen hän päätyi lattialla olevaan paksuun kerrokseen heiniä. Heinistä kohoava haju sai miehen valpastumaan. Koko huone lemusi vereltä. Enempää havaintoja hän ei kerennyt tehdä ennenkuin huoneen toisessa päässä oleva ovi paiskautui auki ja hänet nostettiin isoille olkapäille jotka kantoivat miehen oviaukosta läpi. Hänen korvansa pamahtivat lukkoon sillä sekunnilla kun aurinko osui miehen kovia kokeneeseen mutta jäntevään vartaloon. Hän avasi varovasti silmänsä ja huomasi olevansa valtavalla areenalla. Aurinko paistoi kuumentaen kultaisen hiekan hehkuvaksi ja areenaa kiertävillä kivipenkeillä istui tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä jotka kaikki huusivat minkä kurkustaan irti saivat. Miehen ulos kantaneet olkapäät pudottivat tämän syliin kirveen.
"Jos elät vielä tunnin päästä, läpäisit kokeen. Jos et, mahdolliset jäännöksesi syötetään koirille. Mene."
Olkapäät tönäisivät miehen jaloilleen. Hän silmäili eteenpäin siristellen silmiään auringonpaisteessa. Areenan jokaisessa päädyssä oli mies, joillain oli kirves, joillain miekka, joillain piikikäs nuija. Mies punnitsi kirvestä kädessään ja otti muutaman askeleen huomaten vartalonsa toimivan. Muutama askel lisää ja hyppy vahvisti tunnetta siitä että mies ei ollut vahingoittanut toimintakykyään roikkuessaan pimeässä vankilassa. Hän pyöräytti kirvestä ranteensa ympäri ja lähti kohti lähintä miestä joka tuli häntä vastaan sotainen ilme kasvoillaan.
Mhah, tämän minä osaan.
