Fandom: Nightwalker
Disclaimer: Ei minun, mitään en saa.
Otsikko: Ilta ilman sinua
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Shido/Riho
Ikäraja: K-11
Genre: Draama
Summary: Hän ei koskaan pitänyt siitä, että Shido meni selvittämään mahdollisesti vaarallista tapausta.
A/N Spurttiraapalehaaste II, kierros 12, inspaa antavina sanoina Harvinainen, Pääkallo, Maljakko/Kukkaruukku, Home/Homeinen, Kaksitoista, Viikko, Kuuma/Kylmä.
Yritän syöttää Finiin lisää tätä fandomia. Itse ainakin tykkäsin kirjoittaa tätä, mikä lieneekin pääasia.
Ilta ilman sinua
1.
Riho katseli ulos ikkunasta, sadepisaroiden loputtoman verhon takana pimeydessä loistivat kaupungin valot. Hän oli yksin, mikä ei ollut lainkaan harvinaista tähän aikaan illasta. Yayoi oli vienyt Shidon mukanaan ruumishuoneelle, mistä oli kadonnut jälkiä jättämättä kaksi ruumista – erittäin todennäköisesti jonkin yöeläjän tekosia.
Hän olisi toisaalta halunnut mennä mukaan, mutta toisaalta tuntui että hän olisi ollut vain tiellä. Jos tilanne kävisi vaaralliseksi, Shido yrittäisi suojella häntä ensimmäisenä ja saattaisi siten loukata itsensä. Shidolle ei tuntunut menevän perille, ettei hän ollut se täydellisen avuton koulutyttö, jolta näytti.
Tai ehkä Shido vain välitti hänestä niin paljon... ja sitä vastaan hänellä ei todellakaan ollut mitään.
2.
Jokin rusahti Shidon jalan alla. Hän katsahti alas ja irvisti huomatessaan rusentaneensa rotan pääkallon astuttuaan sen päälle. Maassa oli enemmänkin luita, enimmäkseen rottien mutta joukossa oli suurempienkin eläinten jäänteitä. Kissojen ja koirien. Ne olivat valuneet tunnelin kulkuväylälle suuresta luukasasta.
Yayoi kääntyi vapisten osoittamaan kasasta sojottavaa suurta sääriluuta, joka kuului ilmiselvästi ihmiselle. Käsi tapaili pistoolia kotelostaan.
”Nämä ovat vanhoja”, Shido totesi rauhallisesti ja jatkoi matkaa kaikki aistit valppaina. Yayoi nyökkäsi astellen varovasti luiden lomassa korkokengissään.
Luukasat saattoivat kuitenkin iästään huolimatta tarkoittaa sitä, että yöeläjät olivat lähellä, sillä ne hakeutuivat mielellään sellaiseen ympäristöön. He katselivat tarkasti ympärilleen, kun kuulivat edestäpäin tukahtuneen kirkaisun.
3.
”Tuon kävelemisen katseleminen on rasittavaa.”
Riho mulkaisi Gunia, joka nojaili mukavasti siniseen maljakkoon. Keltaiset ruusut, jotka Riho oli saanut Shidolta, näyttivät melkein auringonvarjolta keijun yllä.
”Hän ei tule kotiin yhtään nopeammin vaikka harppoisit kuinka, tiedätkö”, Guni jatkoi.
”Totta kai minä tiedän sen”, Riho totesi ja jatkoi harppomista. Hänen oli vain saatava itselleen jotakin tekemistä. Hän ei koskaan pitänyt siitä, että Shido meni selvittämään mahdollisesti vaarallista tapausta, ei vaikka hän tiesikin tämän pystyvän pitämään puoliaan melkein mitä tahansa vastaan.
Kaikkein eniten hän pelkäsi, että Cain ilmestyisi jälleen ja yrittäisi viedä Shidon häneltä. Sille Riho ei voisi mitään – oli vain luotettava Shidoon.
4.
Shido juoksi kirkumista kohden niin nopeasti kuin pystyi jättäen Yayoin kauas taakseen. Vaikka kauhun täyttämä ääni olikin hirveää kuunneltavaa, hän toivoi ettei se loppuisi. Silloin olisi luultavasti liian myöhäistä.
Hän seurasi ääntä kääntyen vasemmalle tunnelin syvennykseen, missä oli jonkinlainen... pesä. Muutama homeinen patja oli raahattu lattialle samoin kuin ruokaa – kuolleita ja revittyjä eläimiä lojui siellä täällä, joka paikassa oli verta. Kaiken sen keskellä kaksi yöeläjää, jotka olivat vallanneet kuolleen ihmisruumiin käyttöönsä, piteli ehkä kymmenvuotiasta tyttöä.
Tytön onneksi olennot näyttivät joutuneen tappeluun siitä, kumpi niistä saisi vallata tytön ruumiin. Shido ei aikonut antaa niille mahdollisuutta siihen, joten hän puraisi nopeasti sormeaan.
5.
Kello löi kaksitoista kertaa ja Riho katsahti sitä huolestuneena. Puoliyö... Shido ja Yayoi olivat olleet poissa tuntikausia. Se ei ollut mitenkään ennenkuulumatonta, joskus yöeläjien jäljittäminen, jahtaaminen ja tappaminen vain vei runsaasti aikaa. Rihon ei kuitenkaan tarvinnut pitää siitä. Kaiken lisäksi hän alkoi olla nälkäinen.
Hän päätti keittää kahvia ja istuutua katselemaan vanhoja valokuvia muki vierellään. Kahvi tuoksui hyvältä edelleen, hän oli poiminut Shidolta tavan silloin tällöin keittää sitä ihan vain tuoksusta nauttiakseen.
Valokuvien katseleminen oli aina oudon lohdullista, vaikka se samaan aikaan tekikin hänet surulliseksi. Ne olivat todisteita ajasta, jolloin hänellä oli ollut vanhemmat ja hän itse oli ollut ihminen.
6.
Shido puuskutti raskaasti ryntäiltyään pitkään ympäri pesää olentojen perässä. Nyt, kun viimeinenkin kimaltava veriläikkä oli haihtunut savuna ilmaan ja vallatut ruumiit muuttuneet jälleen pelkiksi ruumiiksi, hänestä tuntui ettei hän jaksaisi liikkua ainakaan viikkoon. Hän antoi tekemänsä miekan kadota ja tipahti lattialle polvilleen. Yayoi saisi pitää huolen lopusta.
Nainen oli suurisilmäisen ja järkyttyneen tytön luona saman tien varmistamassa, että tämä oli kunnossa. Käsivarsi tärisevän lapsen ympärillä hän noukki toisella kädellä puhelimen taskustaan ja soitti töihin kertoakseen, että ruumiit olivat löytyneet ja että ne voisi hakea pois.
Tuskastuttavan pitkän ajan kuluttua Yayoi lopulta oli Shidon luona ja veti kaulaansa peittävän huivin syrjään.
7.
Riho heittäytyi Shidon kaulaan heti oven avauduttua. Hän oli huojentunut siitä, että mies näytti olevan kunnossa, joskin harvinaisen väsynyt. Ilmeisesti tehtävä oli ollut raskas.
”Millainen ilta sinulla oli?” Shido kysyi vetäessään oven kiinni, jotta kylmyys ei pääsisi sisään. ”Toivottavasti et ole tylsistynyt liikaa.”
Riho pudisti päätään – hän ei ollut ollut tylsistynyt, vain hyvin huolestunut. Mutta hän ei sanoisi sitä Shidolle. Pääasia, että tämä oli jälleen kotona. ”Missä Yayoi on?” hän kysyi.
”Meni viemään ruumiita takaisin ruumishuoneelle. Oletko nälkäinen?”
”Olen.”
”Hän tulee pian takaisin”, Shido vakuutti kohottaessaan Rihon leukaa puoleensa. ”Mutta voit syödä minut alkupaloiksi.”
Riho virnisti ja kurottautui suutelemaan häntä.
