Nimi: Bordeaux'ta, kiitos
Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: oneshot, angst, drama
Ikäraja: K11
//Lils muokkasi ikärajan myös otsikkoon.Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Niinä hetkinä, joina mieli oli sumea ja hengittäminen vaikeaa, Sirius saattoi kuvitella.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Osallistuu FF100n sanalla nro 60. Juoma. Tästä tekstistä voin vain sanoa, että siitä piti tulla jotakin pirteää ja kevyttä ja sitten se ajatus vähän muuttui matkalla.
Kommentit ovat aina enemmän kuin tervetulleita.
Bordeaux'ta, kiitosTip tip tip.
Kaltereiden väleistä valuu pisaroita. Ne hakeutuvat seinäkivien väleihin, uuvuttavat rappausta ja vievät värit mukanaan. Niistä muodostuu kuvioita ja karttoja, ja joskus jos sellaista seuraisi, saattaisi löytää perille.
Perille tuntemattomaan, johonkin toiseen paikkaan, jossa kynsien pureskelu on terveellistä ja kynttilänliekki on aina sininen. Jossa illallispöydän päälle ei levitetäkään valkeaa liinaa vaan neonsininen, ja jossa vastapäätä pöydässä istuva mies katsoo sinua sormiensa läpi ja kilauttaa kynsillään viinilasia. Ja sanoo, että Sirius asia on nyt näin, ja Sirius haluaa purra miehen sormet irti yksi kerrallaan ja sen jälkeen asetella huulensa huolellisesti solisluulle ja imeä.
Seinillä on veden piirtämiä teitä ja kujia, mustahiuksinen mies viittaa käsillään tarjoilijaa luokseen, tryffeliraviolia ja Bordeaux'ta kiitos, ihmettelee ääneen, kun varjo ei seuraa tarjoilijaa. Remus hymähtää ja siitä jää tyhjään kaikumaan ääni, ennen kuin se viedään.
Ankeuttajat pitävät hymähdyksistä, yhtä lailla kuin naurahduksista, huokauksista terävistä ja lämpimistä, nautinnollisista. Ne haluavat viedä ja käyttävät oikeuttaan siihen mielellään.
Ankeuttajat veivät Remuksen vaaleanruskeat hiukset ja hataran hymyn mennessään, siinä missä oli ollut kynttilöitä, kravatti ja vitivalkoinen pöytäliina, oli tyhjää.
Siriukselle on se ja sama, myrskyääkö ulkona vai sisällä, hänen omassa ruumiissaan vai mielessään. Pisarat kuitenkin kertoisivat mihin paeta, ne tiesivät miten piti järjestäytyä, jotta Sirius ymmärtää. Ja kartta on pian valmis.
Joku huusi kauempana, Sirius tunsi sen valituksen, oli ristinyt sen suden ulvonnaksi. Siitä aina tiesi, että ne lähestyivät taas.
Remus on hetken siinä, hetken seisoo niiden kaltereiden tällä puolen ja yhtä vakaasti -
lähempänä, lähempänä - kuin vesi valuu sormien väleistä, illuusio myös karkaa.
Turhautuneisuus ja tyhjyys syövät kynttilänliekin lepatuksen ja raviolin.