Author: Culliina
Beta: Grenade
Fandom: Darren Shan
Characters: Arrow
Genre: teini-angst, humor
General: K11
Warnings: Traumaattista angstausta, teinimäistä kikatusta... pikkuisen (tai vähän enemmän) myös rumempia sanoja. Paljastelee ihan pikkuruisen juonta Vampyyriprinssistä eteenpäin.
Disclaimer: En omista Darren Shan -sarjaa. Enkä myöskään rahallista korvausta tästä saa -kommenttinne riittävät minulle
Summary: Näinä hetkinä koin ymmärtäväni Darrenia; hänen ailahtelevia mielialojaan ja outoja sananparsiaan...A/N:Huhhuh, sainpas tämänkin valmiiksi. Aloitin melkein vuosi sitten ja nyt vasta valmistui... Osallistuu haasteisiin
OTS20,
Fandom10,
Kirjoita se valmiiksi ja
Kolme ikärajaa. Ajallisesti sijoittuu jonnekin arpiensotaan, mutta eipä se mitenkään tärkeää ole
Back to teenage
Kaikille tulee joskus hetkiä, jolloin mikään ei suju, kaikki ärsyttää ja seinät kaatuvat niskaan. Ihmiset kutsuvat sitä teini-angstiksi. Minä en. Uljas vampyyriprinssi ei nimittäin ole mikään räkänokka-angstaava-alaikäinen-teini, vaan ylväs, vanha ja vakaa esikuva muille vampyyreille.
Aina välillä satun vain eläytymään vähän turhankin hyvin erääseen teini-ikäiseen kakaraan, joka myös Pentuprinssinä tunnetaan. Miten olen koskaan voinut pitää sitä kakaraa ihanana?! Pahempaa teiniä saa nimittäin hakea... Tai siis tottakai jokainen itseään kunniottava vampyyri välillä peiliin vilkaisee ja hauistaan esittelee, mutta rajansa silti kaikella -ei sitä peiliä tarvinnut mukana kantaa ja vähän väliä tarkistaa, onko tukka nyt varmasti hyvin... mokomakin neiti! Hommaisi edes hauista, jos sitä kerran pitää esitellä!
Kävelin turhautuneena ympäri prinssiensalia meuhkoten tyhjille penkeille ja pahoinpidellen kaikkea, mikä vain tielleni sattui osumaan. Tai ei, en sentään ihan kaikkea; rakkaita 50kg painojani en satuttaisi mistään hinnasta, samoin kuin en myöskään Jude Watsonin Jedioppilas-sarjaa, jonka olin saanut Darrenilta -hän oli kuulemma liian vanha sille.
Katsoin pinoa ohuita kirjoja ja vitutus sen kuin kasvoi -Parisilla oli ollut tapana lukea niitä minulle niinä harvoina vapaina hetkinämme. Nyt hän oli kuitenkin jo kuollut enkä koskaan saisi tietää, onnistuuko Qui-Gon nappaamaan Xanatoksen... Mikä maailmalla oikein oli minua vastaan?!
Näinä hetkinä koin ymmärtäväni Darrenia; hänen ailahtelevia mielialojaan ja outoja sananparsiaan (sellaiset sanonnat kuin ”ihQ” ja ”hei daa!” eivät todellakaan olleet normaaleja. Mihin tämä maailma oikein oli menossa?!). Tämä ei tosin helpottanut oloani tippaakaan.
Darren edusti lähes kaikkea sitä, mitä inhosin: hän oli neitimäinen ja ruipelo, luuli itsestään liikoja, uskoi olevansa Vuoren kovin ja kuumin jätkä ja oli vielä kaiken huipennukseksi neitsyt! Hän uskoi vakaasti olevansa koko elollisen maailman keskipiste ja painui nurkkaan angstaamaan, mikäli asiat eivät sujuneet. Pimeässä kaapissa huutaminen kuului myöskin kakaran toimenkuvaan. Hieman lieventävänä seikkana hän tosin
ei ollut vampaneesi eikä tietääkseni edes myynyt itseään. (ainakaan minulle)
Toisin sanoen: umpi teini. Juuri sitä, mistä en pitänyt.
Ja arvatkaapas, kuinka paljon minua ärsytti olla hänen kaltaisensa -edes hetken verran! Onneksi kukaan muu ei nähnyt... Sitä en olisi enää kestänyt.
On siis ehdottoman hyvä, ettei kaltaiseni uljas vampyyriprinssi sortunut tällaiseen. Sellainen käytöshän olisi ollut ala-arvoista ja ehdottoman paheksuttavaa!
Selvä, myönnettäkööt, että tämä hetki ei kuulunut parhaimpiini. Minua vitutti, näin lievästi sanottuna. Se johtui varmaankin väsymyksestä -tai sitten siitä, että maailma kaatui päälle: Darren oli tyhmä, Paris-perkele meni kuolemaan, Obi-Wan on ihana, minä en uskalla tulla pois kaapista, en ollut kolmeen ja puoleen kuukauteen nähnyt uusinta Cosmoa, varpaankynteni on lohjennut ja helvetin Vampaneesimestari tuhosi parhaillaan heimoani!!!
Mutta eiköhän kaikki pikku nokosilla parantuisi.
Seuraavana iltana olisin jälleen vakava, vakaa ja uljas vampyyriprinssi, joka urheasti johtaisi heimonsa taisteluun pahaa vastaan ja palaisi voitokkaana. Johtaisin heimoni kohti tulevaisuutta, en tuhoa.
Paitsi, jos Xanatos voittaa jedit -silloin ei ole enää mitään tehtävissä.
A/N: Eli omaa kivaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan). Ehkä onnistuin kuitenkin edes jotenkin saattamaan teidät tähän mystiseen maailmaan
