Piirileikkiin (S)

[christianprincess]

Nimi: Piirileikkiin
Kirjoittajat: christianprincess ja Susityttö
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Tyylilaji: Angst, slash
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot, maailman, kaiken. Meillä on vain rajaton mielikuvitus.
Summary: Valveilla niitä voi väistellä, mutta unessa unelmat lähtevät piirileikkiin.

A/N: christianprincess: En aluksi ajatellut julkaisevani täällä omia tekstejäni, mutta kaverini sai lopulta kiskottua minut ulos kirjoittajakaapista. Tämä on siis ensimmäinen ficcini; lähdimme Susitytön kanssa kirjoittamaan ilman selkeää päämäärää ja lopulta tuloksena oli Piirileikkiin. Harry/Draco on yksi lempiparituksistani, vaikka siihen onkin joskus vaikea keksiä uusia näkökulmia. Toivottavasti kuitenkin onnistui. Kaikenlainen palaute on aina tervetullutta.

Susityttö: Tämän ficin ei ollut tarkoitus olla muuta kuin uudenlainen tapa viettää aikaa ystävän kanssa. Siitä kuitenkin muotoutui jotain mielenkiintoista ja ehdottomasti julkaisemisen arvoista, ihan vain senkin vuoksi että nyt Chrisu on todella mukana ficcipiireissä. Tästä se lähtee! Ja lopuksi pitää vielä hehkuttaa, ettei Harry/Dracoa voi olla rakastamatta vielä vuosienkaan jälkeen, sain taas jälleen huomata näiden poikien olevan Se Paritus. 


Piirileikkiin


Harry Potter oli alkanut pelätä nukahtamista. Yhä useammin silmiä oli tuskallista sulkea, ne katselivat mieluummin varjoja katonrajassa kuin samoja unia yhä uudelleen. Hän ei halunnut, uskaltanut herätä omaan vaikerrukseensa, ainoa vaihtoehto oli pysyä ikuisesti hereillä. Junan pillin vihellys tunkeutui korviin valveillakin, hauraammin kuin unessa ja silti aivan liian lujaa. 

Yrittäessään pyristellä irti unen sumusta Harry mietti Jumalaa, vai mihin Merliniin velhot sitten uskoivatkaan. Hän puristi silmät väkisin umpeen ja risti kömpelösti kätensä, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa korkeammalle voimalle, kaikki tuntui väkinäiseltä. Ehkä oli parempi vain kohdata katkera totuus, häntä ei ikinä huomattaisi, se yksi ei huomaisi, ei ei ei. Hänen nimensä ja kasvonsa, arpensa tunnettiin ympäri maailman, mutta ei hän halunnut olla koko maailman valittu, vain yksi riittäisi, mutta sille yhdelle hän ei tulisi koskaan riittämään.

Ehkä Harry olikin aivan liian vähän, olematon, mitätön. Väärä poika, väärillä sanoilla, väärillä valinnoilla. Käärmeet loivat aina nahkansa uudelleen, Harry ei rohkelikkona siihen pystynyt, säälittävä pelkuri. Itseinho oli tunteista helpoin, katumukseen kietoutuminen yksinkertaista, anteeksipyytäminen mahdottomuus, eihän tekemätöntä voinut antaa anteeksi.

Harry olisi halunnut piiloutua, hukkua, kadota, karata, pois. Yöllä ei uskaltanut pudottautua ihmemaahan, ehkä huomenna hän tekisi vihdoinkin oikein – ei niin kuin tuntuisi oikealta. Hän avautuisi entisen elämän umpeutuessa, huomenna. Ajatus rauhoitti häntä. Uni sai vähän enemmän otetta, samalla Harry päästi irti pelosta. Unelmankatkuinen savu ympäröi hänet ja sen läpi hän palasi istumaan siihen helakanpunaisen junan vaunuun, joka ainoa yö. Tällä kertaa hänen huulillaan oli hymyntapainen.

Kun yksi nukahtaa, toinen herää – niin nytkin. Maan alla, missä valo oli aina vihreää, Draco Malfoy säpsähti hereille haavekuvista henkeään haukkoen, kädet puristivat tyynynkulmaa. Ennen hän oli pelännyt vain päivää, nyt yön mustuus sekoittuneena vihreään hohteeseen muistutti häntä toteutumattoman menettämisestä. Unta ei enää saanut, ei ennen aamua. Ja kahden kohtalottoman ajatukset, haaveet ja pelot kohtasivat unen ja valveen rajamailla lähtien lähes samankaltaiseen, epätodellisen todelliseen piirileikkiin, ikuisesti jatkuvaan.

[Merrrí]

Sanon jo suoraan, ettei kannata odottaa järkevää kommenttia, en nimittäin ole koskaan osannut kommentoida raapaleita muilla sanoilla kuin 'ihana' ja muuta sellaista. Mutta yritys hyvä 4.

Summary pelkästään kuulostaa tosi ihanalta, silleen kauniisti sanottu. Mielikuva unelmista piiritanssissa on sellainen, minkä haluaisi nähdä, mutta ei kuitenkaan. Itse tekstissä sitten tunnelma oli jotenkin tosi hauras ja surullinen - tai ei ihan surullinen, mutta angstihtavaa (ei varmasti ole edes sana!). Pyrkimyksessänne luoda jotain erilaista Harry/Dracoa olette ainakin onnistuneet, sillä en ole vielä kertaakaan törmännyt tällaiseen, missä paritus ei näy niin selvästi, mutta kuitenkin on olemassa siellä taustalla - unelmissa.
Taisin jossain toisessa kommentissa toiseen ficciin sanoa, ettei minun pitäisi lukea mitään angst -ficciä, jossa on jokin sellainen hahmo, josta pidän liikaa. Sama pätee tähän. Tekisi mieli mennä sanomaan näille kummalekin, ettette ole yhdessä vain haaveissanne, vaan voitte olla sitä oikeastikin. Okei, epämääräinen lause, saa skipata kokonaan.
Harryn haparoivasta yrityksestä rukoilla pidin, koska siinä tulee eräänlainen helposti särkyvää tunnetta esille, ja tulkitsin myös eräänlaista toivetta mahdollisuuteen korkeampaan voimaan. Ehkä siksi harmittaa, että yritys tuntui liian väkinäiseltä.

Harry olisi halunnut piiloutua, hukkua, kadota, karata, pois.

Tämä lause oli se, joka sai melkein kyynelöitymään. Ja sen jälkeiset lauseet olivat sitten sellaisia, jotka saivat hymyn huulille. Olisi siinäkin näky - hymyn tapainen naamalla ja kyyneleet silmissä yhtä aikaa.
Tavallaan harmittaa, että Dracon osuus jäi niin vähälle, mutta sitten myöhemmin tajusin, että nämä kaksi elävät samanlaisia unelmia. Suloinen ajatus, eikä tarvita enempää kertomaan sitä, mistä Draco unelmoi.

Ja kahden kohtalottoman ajatukset, haaveet ja pelot kohtasivat unen ja valveen rajamailla lähtien lähes samankaltaiseen epätodellisen todelliseen piirileikkiin, ikuisesti jatkuvaan.

Tämä tuntuu jotenkin tosi monimutkaiselta lauseelta. Monta kertaa olen lukenut sen läpi, enkä vieläkään tajua sitä kokonaan - mutta suurimman osan jo. Ehkä sitten aamulla ymmärrän paremmin.
Kokonaisuudessaan tämä oli ihana, sellainen, jota tarvitsin tähän hetkeen, kun olen aikaisemmin nauranut itseni kipeäksi. Tämä täytti sen tarpeen, mikä kummitteli mielessä aikaisemmin illalla. Ja sanon vielä muistin aikana, että tällaisen luomisen jälkeen, kannattaa julkaista tekstejä, koska täältä ainakin löytyy lukijaa. (:
Kiitos tästä teille kummallekin yhtä paljon ♥
~Merrrí

[Sisilja]

Merrrí: Kiitän omasta puolestani aivan ihanasta kommentistasi! Sanoisin, että yrityksesi oli paljon parempi kuin 4, sillä sanasi ilahduttivat meitä hirvittävän paljon (ja uskon, että voin puhua myös christianprincessin puolesta tässä kohtaa, eli monikkomuoto on ihan paikallaan. Täytyy silti kannustaa myös häntä vastaamaan kommenttiisi). Eli onnistuminen loistava 10.

Mahtavaa, että koit tämän olevan vähän erilaista H/D:tä, vaikka emme siihen kovin määrätietoisesti pyrkineetkään (ja kliseethän tunnetusti ovat vaikeita väisteltäviä). Angsti alkaa olla ainakin minulle se One True Genre (vaikka kuinka toivoisin olevani rakastettu romanceficcari), eikä Chrisu pidätellyt sisäistä surusiipeäni tarpeeksi lujasti, ja no, ehkä me molemmat rakastamme romanttista melankoliaa. Eli ei ole ihme, että tässä oli koko ajan taustalla se tietynlainen surumielisyys.

Dracon osuus jäi vähälle, koska halusimme pitää tämän raapaleen mitoissa, ja olet oikeassa, eihän sitä tarvitse enempää valottaakaan, sillä Draco ajattelee pohjimmiltaan samoin kuin Harrykin – pyöriväthän heidän ajatuksensa samaa kehää, piirileikkiä. Ja tuosta lopun vaikeasta lauseesta yritimme nyt muokata erilaisella pilkutuksella vähän selkeämmän, toivottavasti se on nyt parempi.

Lopuksi täytyy vielä hehkuttaa, kuinka hienoa kaksin kirjoittaminen on. Huomasin, että ideoita ja mielipiteitä riittää ja teksti muotoutuu tavallaan hivenen erilaiseksi kuin yksin kirjoitettuna ja sitä tulee muutenkin hiottua enemmän, jotta lopputulos miellyttäisi mahdollisimman hyvin molempia. Lisäksi kimppakirjoittaminen kehittää kirjoittajiaan, sillä minä ainakin opin tunnistamaan tyypillisiä ”kirjoitusmaneerejani” tämän projektin aikana ja opin uusia kikkoja Chrisulta. Suosittelen kokeilemaan!

Niin, ja Chrisu, siinä sen kuulit, sinussa on ainesta oikeaksi ficcariksi. Nyt siis vain puhaltelemaan pölyt pois pöytälaatikkoteksteistä ja klikkailemaan niitä näkyville!