Nimi: Bernard ei ole ihana (tai mitään muutakaan)
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Black Books, tunnetaan suomeksi myös nimellä Kirjava joukko
Genre: Tämä on vähän tämmönen draama. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Manny/Bernand, Manny/Rowena
Vastuuvapaus: Minä en jälleen kerran omista yhtään mitään, vaan leikin muiden leluilla vailla rahallista korvausta.
A/N: Olen pyöritellyt varmaan nyt puolitoista viikkoa erilaisia Black Books-ficciaiheita, suurin osa Bernandin näkökulmasta, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Tai ainakaan toistaiseksi, saattaa olla että uudelleen ajateltuna tuleekin. Ajattelin että saadakseni jonkinlaita tuntumaa niin kirjoitan sitten Mannyn näkökulmasta jotain, yritän saada fandomista vielä otetta. Black Books on ehkä ihanin TV-sarja ikinä <3 Ja Bernand ja Manny on luotu toisilleen.
Bernard ei ole ihana (tai mitään muutakaan)
Ja Rowena oli ihana. Ihan oikeasti. Ehkä maailman ymmärtäväisin, suloisin ja kannustavin tyttöystävä jota meikäläisen kaltainen vähän hidas mörökölli voi pyytää. Moni likka kestää että työt tulee kotiin, mutta tässä tapauksessa työ on koti tai koti on työ, enkä tarkoita sitä että punkkaan kirjakaupan yläkerrassa.
Tietysti puhun Bernardista, mistäpä muustakaan? Rowena joustaa kyllä järkyttävästi yrittäessään jotenkin käsittää mikä allekirjoittaneen työnkuva oikeastaan tarkalleen ottaen on. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien se nyt oli ihan selvä, etten vain ole töissä Black Booksissa, enkä vain asu yläkerrassa pienessä natisevassa ja ritisevässä, huonokuntoisessa huoneessa (jonka seinissä ja lattiaväliköissä ehkä asuu tieteelle tuntemattomia eläimiä). Normaalin kauppa-apulaisen toimenkuvaan ei kuulu poimia työnantajaansa putkasta rankan yön jälkeen, tai taluttaa itsensä kolhinutta irlantilaismiestä kolmen promillen humalassa terveyskeskukseen vatsahuuhteluun tietämättä mitä se hullu meni taas tarpeessaan juomaan.
”Manny kulta, olen aikaisemmin deittaillut lääkäreitä ja palomiehiä. Ymmärrän ihan hyvin asioita joita on vaan pakko tehdä”, Rowena aina lohduttaa kun kymmenettä kertaa joudun hipsimään aamuyöllä tieheni kun Fran soittaa kertoakseen Bernardin riehuvan niin että koko Bloomsbury kuulee. On tiettyjä asioita joita ei kenkään pitäisi sietää aamuyöllä ja niistä päällimmäisin on irkku kännissä.
”Niin mut... palomiehet pelastaa henkiä”, pahoittelen harmistuneena, mutta Rowena vain hymyilee vienosti tyynyjensä takaa.
”No, voihan sen ajatella niin, että pelastat Bernardin henkeä sitten”, hän kihertää vaikka en totisesti ymmärrä minkä takia nauran takaisin. Ei Bernardin mielipuolisessa itsetuhoisuudessa ole oikeasti mitään naurettavaa.
Sitten löydän miehenpuolikkaan todennäköisesti kirjakauppansa lähistöltä mesoamassa tukevassa viinihumalassa huutamassa sammaltavia solvauksia parkkeeratuille autoille ja saatan miehen kotiin. Katson että kaikki jäsenet ovat tallessa, eikä luita ole poikki. Bernard on kovassa humalassa niin helvetin myrkyllinen, että puree vaikka sormet poikki jos ne vie liian lähelle suuta. Eikä korvat kyllä säästy yhdeltäkään rivolta rumalta sanalta mitä englannin kieleen on keksitty, mutta jossain vaiheessa ne oppii olemaan huomioimatta. Ainakin jokseenkin. Sitä paitsi ei Bernard niitä tarkoita, ainakaan kovin raskaasti. Tuo aamulla viinipullo, ja kaikki on unohdettu.
Oikeasti se saatanan mulkero nauttii huomiosta mitä saa. Sen näkee niin selvästi aina kun Rowena uskaltautuu liikkeeseen sisään minua katsomaan, kun tavallinen Bernardin epäinhimillinen sikailu muuttuu ihan puhtaaksi halveksunnaksi. Mieheksi joka väittää inhoavansa solulimaansakin myöten maailman kaikkia eläviä olentoja mielipiteineen, niin Bernard yllättävän paljon saa ilmiselvää mielihyvää käyttäytyessään paskamaisesti. Rowena tosin yrittää olla sanomatta pahasti ystävästäni.
Enkä sano, että Rowena oikeasti millään tasolla hyväksyy Bernardin viiniin ja tupakansekaista olemassaoloa, ensimmäisen yön jälkeen hän ehdottomasti kieltäytyi viettämästä enempää aikaa kuin oli ehdottomasti pakko sisällä Black Booksissa. Ei sovi kyllä millään muotoa moittia.
”Luulin et se hullu tappaa vielä, pelkällä katseellaan!” Rowena oli sihahtanut syyksi, joka oli tietysti paljon todennäköistäkin, sillä Bernard ei ollut kovin innoissaan katsonut aamulla vierasta ihmistä keittiössään. Mitä tietysti Bernardiin tulee, niin hän saattaa ihan hyvin ollakin aamukrapulassaan väkivaltainen. Ei tosin sillä, etteikö Rowena olisi vasemmalla kädellä huitaisemalla itseään puolustanut, Bernard kun ei ole mikään lihaskimppu ja verrattoman huono lyömään edes kärpästä. Mutta ihan ymmärrettävää pelätä kovaa huutavaa kännistä irkkua aamutuimaan.
Eikä Rowenalla varmaan mitään muutakaan syytä pitää työnantajastani/ystävästäni/orjapiiskuristani ollut, se mies teki kaikkensa tehdäkseen selväksi ettei pitänyt sitten pennin vertaa siitä, että hänen omaisuuttaan viedään. En tiedä millä kierolla logiikalla minä omatoimisena ihmisenä olen verrattavissa hyllytettäviin kirjoihin, mutta Bernard kohtele ja käsittelee kaikkea kaupassaan kuin omaisuuttaan joka tapauksessa. Rowenasta se oli omituista ja epäsuotavaa, mutta siedettävää.
Olisi itse asiassa paljon helpompaa, jos se ei olisi siedettävää. Jotenkin minusta olisi normaalimpaa, jos kaikki ei olisi niin hyvin Rowenan suhteen. Olen Bernard Blackin, humalaisen irlantilaisen kirjakauppiaan henkilökohtainen palvelija ja orja. Ja Rowenasta se on ihan okei.
”Olisi kyllä terveempää jos hankkisit muita, parempia ystäviä, mut ei ole minun asiani määrätä keitä saat tai et saa tavata.”
Millaisen naisen mielestä on ”ihan okei” olla tärkeyslistan kakkonen? Mistä sellaisia luonnonoikkuja löytää? Ja mitä helvettiä minä olen tehnyt sellaisen ansaitakseni?
”En ehkä rakasta ystäviäsi Manny, mutta rakastan sua tosi kovasti, ja jos se nyt tarkoittaa sitä et pitää sietää pomosi mielestäni täysin sopimatonta tunkeutumista kaikkiin henkilökohtaisiinkin asioihin, niin olen valmis antamaan vähän periksi. Jos siis rakastat takaisin myös”, Rowena pitkämielisenä joustaa.
Jee jee, lottovoitto, Mannylla on nainen, joka joustaa! Nainen joka ymmärtää, nainen joka rakastaa! Nainen jolle huonotkin ystävät kelpaa, kunhan niille ei tarvitse hymyillä! Mitä voi olla vailla mikä nyt mahdollisesti voi olla muka vielä vialla?
Minkä takia Rowena on niin täydellinen piru vie...
Joka päivä kun halailen ja pussailen ihanaa tyttöystävän ja olen iloinen, niin mietin että tämmöistä elämän pitäisi olla. Iloista ja helppoa ja luonnollista, ei jatkuvaa ryyppäämistä ja röökejä ja epämääräistä maailmanhalveksuntaa. Rowenan kaltaisten naisten kanssa hankitaan talo ja lapsia, Black Booksissa hankitaan maksakirroosi ja persoonallisuushäiriö.
Ja silti en halua ottaa sitä ratkaisevaa askelta ja kosia Rowenaa, vaikka hän on kyllä tehnyt selväksi vastaavansa kyllä. Kysymystä odotellaan jo, yritän kierrellä selittämällä itselleni, että on liian aikaista. Että ei ole parempaakaan työtä tarjolla. Että Bernardille ei jää sitten ketään.
Mitä sinä hyvä mies jostain juoposta, elä nyt omaa elämääsi! Jumalauta. Idiootti. Onnesi lipuu ohitse, tiedetään, tiedetään! Mutta kun... mutta... äh! Kun Bernard on... no, Bernard on jotakin, en tiedä, jotakin. Jotakin minulle.
Okei Bernard on paska ihmiseksi. Täysin käsittämätön kusipää noin yhdeksänkymmentä prosenttia ajasta ja loput menee nukkuessa. Mutta sen jälkeen kun aloin tapailla Rowenaa niin jotenkin puhdas paskiaiseksikin haukkuminen on vähentynyt. Oikeastaan Bernardin käytöksestä on hävinnyt yhtä sun toista tyttöystävääni tapaillessa. Aikaisemmin oli ihan todennäköistä, että hän heräsi kymmeneksi ja istui pöytänsä takana lukien kirjaa yrittäen käsitellä asiakkaita rajoittuneella tavallaan ennen hermostumista. Nykyisin hän ei juuri nouse ylös sohvalta, eikä tee liikkeensä eteen puolta elettäkään. Joka omalla kierolla tavallaan on itse asiassa hyväksi liikevaihdolle, kun asiakkaiden ei tarvitse pelätä hullua kassan takana.
Mutta se juominen! Okei, enpä ole Bernardia koskaan selvänä nähnyt, ja jos joku on niin niin todisteita moisesta kaivataan, mutta pikkuhiljaa se ryyppääminen ihan oikeasti on luisumassa käsistä. Yhä useampana iltana en ihan oikeasti uskalla lähteä katsomaan elokuvaa Rowenan kanssa, kun pelkään viinin loputtua herra ottavan ja juovan wc-ankkaa pullon, huuhdellen sen alas kynsilakalla. Alkaa olla aikatavalla 24/7 jopi pitää Bernardia hengissä.
Mitäpä minun pitäisi siitä välittää, niinpä, niinpä. Mutta kun välitän! Ja niin pirustikin vielä. Ja Rowena ymmärtää, Rowena aina ymmärtää. Helvetti.
”Anna rööki. Nyt heti”, Bernard tässä nyt vaati silmiään avaamatta sohvalta toisessa kädessä viinipullo ja toisessa jalastaan katkennut lasi. Hänellä on poskessa edellisen päivän kaatuilusta mustelma ja hiukset likaisena sotkuna otsalla. Heitän askin rinnuksille ja tuhahdan. Bernardin kädet tärisevät liikaa, että hän saisi mitään ulos askista.
”Helvetin perse, kuka näitä askeja, näitä askinkuvatuksia, näitä sorminäppäryystestejä oikein suunnittelee” Bernard karjui ja turhatuessaan repi askin väkisin. Kaikki röökit levisivät pitkin rinnuksia ja lattioita. Ja ihan ilman syytä, ilman ennakkovaroitusta Bernard alkaa siltä istumalta itkeä.
Sen nyt voi sanoa, että noin jatkuvaluontoista vitutusta ja vihamielisyyttä lukuun ottamatta Bernard ei ole kovin tunteellinen ihminen niin suorastaan säpsähdin. Tai siis järkytyin tosi pahasti, pudotin kirjatkin sylistäni ja tuijotin hoomoilasena. Bernard saattaa vääntää itkua ollessaan pettynyt johonkin mitä hän ei saa, mutta se nyt on vain Bernard ja Bernardin kykenemättömyys käsitellä mitään asioita edes jollain alkeellisella tasolla niin kuin aikuinen. Ei hän itke siksi että olisi ihan oikeasti ahdistunut? Luulisin jotenkin näin, nyt en ole enää varma.
”Bernard, tota... mikä on?” kysyin tietysti kun saan leukani kerättyä lattialta ja istahdin viereen yrittäen jotain variaatiota olalle taputuksesta, mutta Bernard köykin kimppuuni kuin jonkin sortin hyeena! Raapii otsaa ja läpsii, repii tukasta kaikin voimin, mutta itkeä parkuu samalla niin, että olen ihan oikeasti pihalla sen suhteen mitä tällaisessa tilanteessa pitää tehdä. Niin päätän sitten rauhoittaa riuhtomista tarttumalla ranteista kiinni ja estämällä riehumista. Tätä menoa Bernard vielä repii itseltään silmät päästään.
”Kusipää! Senkin selkään puukottava – mikä sen nimi nyt on”, Bernard sammalsi osaksi nyt humalasta ja sitten nikottelusta johtuen etsien sitä jotain nimeä mitä muisteli. ”Brutus! Juudas! Sontapallero! Karvainen läskijeesus! Mitä se kävelevä pilluteline sussa muutenkaan näkee, vitun runkkari!”
Kieltämättä nyt suutuin kyllä todella, Rowena ei ole mikään... mikään, no, mitään noin rumaa. Minua hyväksikäyttävä sekopää saa ihan vapaasti haukkua, mutta Rowena on ihan toinen asia. Sappi siinä kiehuu, sen myönnän.
”Älä sano Rowenasta mitään tai...” uhkasin ihan tahallani pahasti jä väänsin kättäni kiinni ranteessa kovempaa kuin ehkä oli tarkoituskaan. Bernad vinkui ja siristi punertavia silmiään.
”Tai mitä? Lähdet menemään? Uu, on siinä uhkaus, tiedoks vaan, en naamaasi olisi jaksanut katsoakaan!” Bernard sylki ja riuhtoi kuin pahainen kakara päästäkseen vain lisää kynsimään naamaani. Hermo alkoi pikkuhiljaa mennä.
”Bernard, meet nyt vähän liian pitkälle...” yritin rauhoitella vaikka en ollut yhtään rauhoittelevalla tuulella, kunnes Bernard uudestaan purskahti itkuun ja nyt paljon kovempaa ja ravisuttavammin. Se oli melkein pelottavaa siinä kun ihan läheltä tunsin käsiäni pitkin miten Bernard tärisi, suorastaan hysteerisesti vapisi niin, että pelkäsin miehen saavan jonkin sortin kohtausta.
”Haista nyt vittu! Painu helvettiin”, Bernard yski ja itki kun uritin kysyä paljonko hän oli juonut tai oliko hän ottanut jotain mitä ei olisi pitänyt. ”Painu sen muijasi luokse. Tässä maailmassa kaikki pärjää ilmankin.”
”Ilman mitä?” kysyin, mutten saanut mitään järkeenkäypää vastausta kuin jalan polkemista ja koko selkärangan vääntämistä sellaiselle mutkalle että Bernard varmaan satutti itseään. Joka oli ehkä tarkoitus, koska Bernard kaiketi tarkoitti itseään. En tietysti ymmärtänyt mitään tyhmä kun olen, mutta ihan oikein hoksasin että yksin ei Bernardia sovi jättää tai siitä seuraa ruumiita.
Kukaan ihminen ansaitse olla toisen aikuisen ihmisen lastenhoitaja, mutta minkä sille tekee. Kiedoin käteni vähän tiukemmin Bernardin ympärille niin että likainen hiuspehko hieroi leukaani ja kuulin miten Bernard nyyhkytti rintaani vasten. Jonkun aikaa kärvisteltyään hän antoi periksi tappelulle ja antoi minun pidellä tällä tavalla kömpelösti. Ja hän vain parkui ja parkui.
Hitto.
Tajusin lohduttaessani sekopäistä juoppoa yhden melko tärkeän seikan joka oli mennyt tähän asti ohitse koska se oli suoraan sanottuna vähäjärkinen.
”Kuule Bernard, en mee mihinkään”, kuiskasin, mutta ei hän tietysti uskonut vaan yritti purra. Kieltämättä olkaani jää kyllä aika mojova jälki. Se tosin pitää Bernardin hyväksi myöntää, että päästettyään höyryjä ulos purentakaluston voimalla niin hän kyllä tyyntyi tästä jonkin verran kun en päästänyt otetta irti ja marssinut ulos ovesta niin kuin hän ilmeisesti oli alun perin laskeskellut (jos oli laskeskellut ollenkaan, Bernard kun toimii kännipäissään impulseilla.)
En vielä tiedä mitä sanon Rowenalle.
”Sori, olit ihana tipu, mut meikäläinen on väkivaltaisiin juoppoihin päin. Anteeks ja hyvää loppuelämää.”
Kun Bernard sai hermoromahduksensa jotenkin käsiteltyä niin että posket olivat leukaan asti märät niin ensimmäiseksi hän vaati röökiä. Enkä muuten oleta että koskaan hän tuon selvemmin sanoo rakastavansa ja tarvitsevansa minua, mutta toisaalta, enpä sitä osaa itsekään suustani muljauttaa. Sitä paitsi, jos sen sanoo ääneen niin sitä saattaisi oikeasti tajuta kuinka läpikotaisin sairasta on antaa tapa-alkoholistin puristaa nyrkkiään paitaa painaessaan päänsä rintaan kiinni.
”Sä oot hyvä tyyppi Manny”, ensimmäistä kertaa minun korvilleni Bernard huokaisee jotenkuten rauhallisena ja tyyntä muistuttaen. Vain täysi kaheli pitää ”hyvää tyyppiä” tärkeämpänä kuin ”paskapäätä runkkaria”, mutta enpä ole koskaan väittänyt olevani järjen jättiläinen. Bernard hyväksyy sylin jotenkin epätyypillisen helposti vähän rentouduttuaan, vai johtuuko se viinistä?
Eikä Bernard ole ihana. Millään tasolla.Tai mitään muutakaan positiivista. Olen vaan niin sairas etten halua muuta kuin rutistaa todella lujaa kun hän viimein rintaani vasten salaa hymyilee.
FIN
