When you stop fighting it means you stopped caring, S

[yuuri]

Ginny/Viktor Krum (oneshot)

Title:When you stop fighting it means you stopped caring
Author: yuuri
Genre: angst, sorrow, drama, oneshot
Raiting: S
Pairing: Ginny/Viktor Krum

Summary: He olivat nauraneet tajuttuaan olevansa liian vanhoja huvipusitoon, mutta menivät sinne silti. He olivat jakaneet jäätelön ja ojentaneet toisen pienelle lapselle, jonka kasvot kirkastuivat ilosta.


A/N: Vehka antoi kirjoitus tehtävän ajalle 19.6.2011-31.7.2011, ja tämän sivun oli tarkoitus olla inspiraation lähde.

Sometimes #452 -When you stop fighting it means you stopped caring. (9. kuva)

~rare10- haasteeseen


****


Hän oli istunut petaamattomalla sängyllään jo tuntikausia ja tuijottanut ulos ikkunasta. Sadepisarat tekivät polkujaan likaiseen ikkunnaan. Kevyt huurre muotoutui hiljalleen ikkunan pieliin, joihin hän kirjoitti nimensä aina uudestaan ja uudestaan.

Kaikki oli ollut aluksi hyvin. Hän oli rakastanut ja saanaut rakkautta. He olivat viettäneet tuntikausia vain katsellen terassilta siniselle taivalle, jossa linnut leikkivät omia, salaisia leikkejään. He olivat nauraneet tajuttuaan olevansa liian vanhoja huvipuistoon, mutta menivät sinne silti. He olivat jakaneet jäätelön ja ojentaneet toisen pienelle lapselle, jonka kasvot kirkastuivat ilosta.

Mikään ei kuitenkaan koskaan säily ennallaan. He muuttuivat hiljalleen - itse sitä huomaamatta. He kasvoivat erilleen - itse siihen mitenkään vaikuttamatta. Toinen oli usein poissa öitä. Harjoitukset venyivät ja pelit ulkomailla veivät heidän yhteistä aikaansa. Hän menestyi omassa työssään ja hänet tunnettiin kaikkialla - samoin kuin toinenkin. Hän oli ylpeä saavutuksistaan ja hän tiesi ansaitsevansa jokaisen kiitoksen, joka hänelle suotiin. He puhuivat edelleen, mutta vain työstä.
"Sain uuden asiakkaan tänään."
"Pitäjä mursi nilkkansa harjoituksissa."
He kuuntelivat toisiaan, mutta eivät kuunnelleet. He - alkoivat olla jo rutiinia. Hyvän yön suudelma.
"Huomenta rakas."
Aamiainen vuoteeseen ja suudelma otsalle. Sanat ja teot alkoivat menettää merkityksensä.

Hän heräsi tietoisuuteen yöllä. Hän tajusi kaipaavansa toista lähelleen. Tämän rakkautta. He riitelivät ja loukkasivat toisiaan. He sanoivat pahasti, mutta pyysivät anteeksi myöhemmin ja kaikki palautui ennalleen, kunnes kaikki alkoi jälleen alusta. Anteeksi pyynnöt unohdettiin ja loukkaukset tulivat arkisiksi.

Hänen sydämensä särkyi. Hän ymmärsi - rakkaus ei aina vain riittänyt. Hän yritti huomioida ja rakastaa - hän sai joskus jotain vastalahjaksi. Hän ei kuitenkaan kauan jaksanut. Hän huusi ja toi itsensä esiin. Toinen lähti ja oli öitä pois. Toinen ei vastannut enää hänen katseisiinsa ja hän tiesi vielä päivän koittavan kun toinen lähtisi.

Hän kosketti valkoista hamettaan. Silkkinen. Toinen antanut sen hänelle joululahjaksi vuosia sitten. Nyt toinen oli lähtenyt. Kylmä viima olohuoneessa kertoi oven jääneen auki. Kuivuneet kyyneleet kertoivat häpeällisestä anelusta ja tuskasta. Toinen oli kuitenkin lähtenyt, mutta ei sulkenut ovea perässään. Tulisiko hän vielä takaisin?


***

A/N2: olkaattes hyvätten...toivottavasti piditte, koska tämä on ensimmäinen ficci, jonka olen kirjoittanut tällä tyylillä o.O Itse pidän tästä kuitenkin ^^

[Mort]

Mulla on näköjään tänään uusiin parituksiin tutustumisen päivä, mutta en anna sen häiritä tätä kommenttia.

Tämä oli kiva. Ihastuin ensinnäkin tuohon inspiraatioon antaneeseen sivustoon. Ja nyt kun vielä toistamiseen lukaisin tuon "sometimes #452" läpi, niin hoksasin, kuinka täydellisesti se sopii ficin tyyliin.

Kaikessa kaihoisuudessaan tämä oli varsin mukavaa luettavaa. Tykkäsin erityisen paljon tuosta kolmannesta kappaleesta - jokin siinä vain toimi kerta kaikkiaan hyvin - luultavasti se, että se oli kuin kenen tahansa arkipäivän tilanteesta napattu. Jos jostain voin rokottaa, niin pidemmänkin pätkän olisin tätä voinut lukea.

Mort kiittää ja kuittaa.

[Vanamo]

Tämä on Vanamon pakkotutustuttaminen Potter-ficceihin kampanja ennen pikkujoulumiittiä. Lol. 

Täytyy myöntää, että hahmot menivät multa totaalisen ohi. Joten luin tätä vähän kuin originaalia ja tein hahmoista omat päätelmäni. Luultavasti olen siis väärässä. Silti on hienoa, että teksti on niin helppolukuista, että tämmösenä ei-pottereihin-perehtyvänäkin sen voi ainakin kuvitella ymmärtävänsä.

Tässä oli kaihoisa, suloisen katkera ja toivottoman toiveikas tunnelma. Sanoissa vilisi noin tsiljoona eri tunnetta ja ajatusta, mitä hahmoilla toisiaan kohtaan oli ja ne tekivät tästä aidon oloisen.

Hän oli istunut petaamattomalla sängyllään jo tuntikausia ja tuijottanut ulos ikkunasta. Sadepisarat tekivät polkujaan likaiseen ikkunnaan. Kevyt huurre muotoutui hiljalleen ikkunan pieliin, joihin hän kirjoitti nimensä aina uudestaan ja uudestaan.

Tämä aloitus, jotain niin ihanaa. ♥ Ensimmäisen lauseen luettuani olin varma, että lukisin tämän ficin kokonaan. (ja jopa kommentoin, koska niin taisin joskus luvata)

He olivat nauraneet tajuttuaan olevansa liian vanhoja huvipusitoon, mutta menivät sinne silti. He olivat jakaneet jäätelön ja ojentaneet toisen pienelle lapselle, jonka kasvot kirkastuivat ilosta.

Toinen lempikohta! Verrattuna edelliseen tässä on ihanan kevyt maku ja aaa, niin suloista.

Kokonaisuudessaan tämä oli kiva lukukokemus ja piristys harmaaseen kaatosateeseen.
Kiitokset,

^~Vanamo