###
Seuraavana aamuna Tom heräsi varhain. Tomin ajatukset jumittivat illassa ja Marcus kummitteli hänen mielessään uhkaavasti. Olikohan Marcus päässyt jo karvoistaan? Toivottavasti ei. Tom totesi olonsa rajailevan huonovointisuuden rajoilla, häntä oksetti. Vaikka Tom olikin aina ollut hyväkäytöksinen, rauhallinen ja tunnollinen ihminen, hänen silmiensä kylmyys oli saanut ihmiset säpsähtämään. Nyt hän tunsi itsensä täysin erilaiseksi. Pelokkaaksi ja surkeaksi. Likaiseksi.
Varovasti Tom nousi sängyltään ja riisui eiliset vaatteet yltään. Tom ei ollut muistanut vaihtaa yövaatteita rynnättyään makuusaliin, hän oli ollut niin poissa tolaltaan, että arkiset asiat vain unohtuivat. Tom kietoi ylleen aamutakin ja otti arkustaan puhtaat vaatteet ja toisen kaavun, sitten hän työntyi makuusalista ja suuntasi matkansa suoraa pesutiloihin. Varovasti Tom laski pieneen ammeeseen lämmintä vettä, tiputti aamutakin myttyyn lattialle ja nousi ammeeseen. Kun hän makasi rentona ja tyytyväisenä vedessä, Tomin ajatukset siirtyivät jälleen Marcukseen. Miksi hän antoi jonkun törpön pelotella itseään? Sehän oli täysin naurettavaa. Ei yksikään, ei Marcus tai kukaan muukaan voinut vaikuttaa hänen, Tom Lomen Valedron elämään niin voimakkaasti.
’’Mutta hän vaikutti, hän täräytti sinulle nenäsi eteen totuuden menneisyydestäsi ja pilkkasi sinua, hänestä sinä olet halpamainen saasta’’, sanoi ääni Tomin päässä.
Kun kello oli sen verran, että oli aika mennä aamiaiselle, Tom nousi ammeesta, kuivasi itsensä ja pukeutui. Hän totesi olonsa paljon paremmaksi, oikeastaan hän tunsi olevansa jälleen se vahva itsensä. Pelokas, surkea, nujerrettu ja häpeässä uitettu Tom oli nyt tiessään, eikä mikään voisi ajaa häntä enää raiteiltaan. Marcus voisi vapaasti yrittää kieroja suunnitelmiaan häneen, mutta hän kostaisi. Hän kantelisi ja maksaisi takaisin samalla mitalla.
Tom käveli rauhallisesti käytävää eteenpäin ja antoi jokaiselle vastaantulijalle tervehdyksen hymyn kera. Kun Tom viimein saapui Suureen saliin, hän huomasi ilmassa epätavallista kireyttä. Tom istuutui Luihuisen pöytään ja kuunteli muiden keskustelua, he puhuivat Marcuksesta.
’’Hän oli tukehtua karvoihinsa, löytyi tyrmistä aamulla’’, sanoi vaaleatukkainen tyttö ja näytti kiihtyneeltä. Tom tunsi poskilleen kohoavan punan. Meinasiko Marcus tukehtua omiin karvoihinsa? Niihin karvoihin jotka hän, Tom, taikoi kasvamaan luonnottoman pitkiksi? Siistiä. Tosin Marcus on varmaan todella vihainen ja hänen kostonsa sen mukainen, mutta tuskin poika kenellekään kertoo miksi karvat alkoivat kasvaa, olisihan se nöyryyttävää. Viimeistä vuotta Tylypahkassa ja häviää ensiluokkalaiselle!
Ensimmäisellä tunnilla Tom tunsi olonsa poikkeuksellisen mahtavasti. Hän viittasi jokaiseen kysymykseen ja vastasi aina saatuaan puheenvuoron niin täyteläisesti, että sai tuvalleen jopa 120 pistettä, mikä oli todella nautinnollinen saavutus. Kun Tom työntyi ulos luokasta ensimmäisen tunnin jälkeen, häntä vastassa oli Marcus. Tom tunsi lepakoiden heittävän volttia mahassaan, mutta piti ilmeensä tyynenä ja välinpitämättömänä.
’’Hei Marcus, olit kuulemma tukehtua karvoihisi’’, Tom sanoi ja kohotti kulmiaan myötätuntoisesti.
’’Hei Tom, siitä meidän pitääkin keskustella’’, Marcus vastasi samaan sävyyn ja tuuppasi Tomin takaisin luokkaan, joka oli heitä lukuun ottamatta autio.
’’Minulla on itse asiassa melkoinen kiire, kävisikö joskus toiste?’’ Tom heitti ja yritti pitää äänensä kevyenä, mutta kuuli jopa itsekin siinä säväyksen hätää ja niin kuuli Marcuskin.
’’Hmm, ei. Minusta tuntuu, että minun on teroitettava pikkuriikkiseen päähäsi muuan asia. Isommille ei ryppyillä. Heidän nenilleen ei pompita ja heitä tulee kunnioittaa’’.
’’Ei tulisi mieleenkään hyppiä sinun nenillesi’’, Tom sanoi ja vilkaisi huolestuneena ovea, jonka Marcus painoi varovasti ja äänettömästi kiinni.
’’Erinomaista, Tom’’, Marcus sanoi ja katseli sitten laskelmoiva ja miettivä ilme kasvoillaan itseään puolta lyhyempää poikaa. Tom ei pitänyt tuosta ilmeestä, ei alkuunkaan. Mieluummin hän olisi sulkeutunut komeroon ja huutanut päänsä tyhjäksi.
’’Oletko aivan varma, ettet kaipaa käytännön kokemusta, Tom?’’ Marcus kysyi ja heilautti taikasauvaansa niin, että Tom nousi ylösalaisin ilmaan. Tom tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Tom kiskaisi taikasauvansa esiin ja lausui kuuluvalla äänellä ’’Karkotaseet’’. Samassa Tom iskeytyi maahan ja Marcuksen sauva lensi kaaressa pois hänen kädestään ja kopsahti Tomin päähän. Voitonriemuinen Tom nousee lattialta ja sanoo teennäisen kohteliaalla äänellä: ’’Kiitos Marcus, käytännön kokemus oli erittäin opettavainen ja sain ilokseni todeta, että loitsu todella toimi.’’ Sitten hän poistui luokasta niin vikkelästi kuin suinkin ja juoksi koko matkan seuraavalle tunnille, joka oli jo alkanut.
’’Anteeksi professori Kuhnusarvio, minä olin vessassa’’, Tom sanoi ja istuutui tavanomaiselle paikalleen. Hetkessä hän tajusi mistä puhuttiin, Besoaarista. Tom kohotti kätensä ylös ja sai ihailevia silmäyksiä luokkatovereiltaan.
’’Tom’’, Kuhnusarvio sanoi ja näytti kummalliselta. Innostuneelta ja ylpeältä, kuin Tom olisi hänen oma poikansa tai kuin olisi hänen ansiotaan, että Tom viittasi näinkin yksinkertaiseen kysymykseen, kuin mistä saa Besoaaria.
’’Besoaaria saa vuohen vatsasta ja se pelastaa ihmisen useimmilta myrkyiltä’’, Tom vastasi ja sai osakseen Kuhnusarvion taputukset, myöntelyt ja tuvalleen kymmenen pistettä.