Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Kultaisin joululahja
Kirjoittaja: Picca
Beta: Sescu
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Genre: Fluff, one-shot
Summary: Harry jää jouluksi yksin Tylypahkaan, mutta saakin yllättävän eläinystävän.
A/N Viime vuoden joulufluffy. Varokaa siirapin yliannostusta.
KULTAISIN JOULULAHJA
Jouluaatto
Suurin osa Tylypahkan oppilaista oli lähtenyt kotiinsa jouluksi. Yöllä oli satanut uutta lunta, johon oli ehtinyt painua vain parit jalanjäljet.
Piha oli autio ja tyhjä, kunnes Draco näki Harryn kävelevän yksinään linnan tiluksilla. Jo oli ollut aikakin. Hänelle oli alkanut odottaessa tulla viluinen ja erittäin tylsistynyt olo, ja hän epäili, että jos hän olisi joutunut odottamaan vielä pitempään, hän olisi saattanut alentua jahtaamaan häntäänsä. Hän arveli, ettei olisi toipunut siitä koskaan.
Mutta siinä Harry nyt vihdoin oli, kulki eteenpäin edellisenä yönä sataneessa lumessa, johon ei ollut vielä muodostunut polkuja. Hän käveli kädet selän takana eikä tainnut olla menossa minnekään.
Draco virnisti niin, että hänen kielensä lerpahti ulos suusta, heilautti häntäänsä ja tassutti Harryn perään.
*
Harry oli kurjalla tuulella. Ron oli Kotikolossa. Hermione oli Kotikolossa. Ron ja Hermione olivat yhdessä Kotikolossa ja luultavasti pussailivat minkä ehtivät. Ja hän vaelteli yksin Tylypahkassa ja mietti, miksi joka ikinen vähänkin mielenkiintoinen ihminen oli lähtenyt kotiin jouluksi. Edes Draco ei ollut kiusaamassa häntä.
Se ei vain ollut reilua. Hän potkaisi lunta niin, että se nousi korkealle ilmaan, ja vastaan puhaltava tuuli viskasi kylmät hiutaleet hänen naamalleen.
Kun hän oli manaillen puhdistanut silmälasinsa nenäliinaan ja asettanut ne taas paikoilleen, hän joutui hetken räpyttelemään silmiään. Näkikö hän todellakin jotakin liikettä autiolla pihamaalla?
Kyllä vain, ja tuo liike tuli hyvää vauhtia häntä kohti. Hän käsitti, miksi ei ollut nähnyt koiraa aikaisemmin, sillä sen turkin vaalea väri lähes hävisi lumeen. Mutta liike, musta kuono ja tummat silmät sekä tassuista jäävä jälkivana kiinnittivät lopulta hänen huomionsa, ja saman tien koira olikin jo hänen edessään.
Iso ja hoikka kultainennoutaja - vaikka tämän turkki olikin ennemmin kerman kuin kullan värinen - heilautti kerran laiskasti häntäänsä ja tuijotti suoraan Harryn silmiin älykkäiltä näyttävillä suklaanruskeilla silmillään. Sitten se näytti muistavan, että sen pitäisi haistella edessään olevaa poikaa, ja nuuhkaisi Harryn kaapua pari kertaa.
Harry oli hyvin hämmentynyt. Hän oli varma siitä, ettei ollut nähnyt eläintä koskaan aikaisemmin. Luultavasti se ei ollut kenenkään tylypahkalaisen lemmikki, mutta toisaalta - mistä muualtakaan se olisi tullut? Ehkä se oli jotenkin jäänyt kyydistä, kun sen omistaja oli lähtenyt jouluksi kotiinsa.
"Oletko sinä eksynyt, poika?" Harry kysyi eläimeltä, joka vain katseli häntä ja heilautti jälleen tuuheaa häntäänsä.
"Kenen sinä olet? Mistä sinä tulet? Mitä minä sinun kanssasi teen?"
Koira ei tietenkään vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Sen sijaan se aivan yllättäen työnsi kuonoaan hänen lapastaan vasten, ja ennen kuin hän ehti kunnolla huomata, koira oli jo kiskaissut lapasen hänen kädestään ja juoksi iloisesti poispäin pudistellen käsinettä suussaan.
"Hei!" Harry protestoi. "Se on minun!"
Koira ei huudosta välittänyt, mutta pysähtyi kuitenkin. Se istahti hankeen lapanen suussaan ja näytti haastavan häntä takaa-ajoon. Harry tiesi koirista riittävästi jättääkseen asian sikseen, sillä moisesta eläin luultavasti vain innostuisi. Sen sijaan hän heitti otuksen mielestään ja lähti kävelemään kohti Hagridin mökkiä. Silmäkulmastaan hän huomasi, että juoni toimi - koira seurasi häntä vähän matkan päässä.
Koska hän oli jo melkein perillä, hän päätti vaihtaa pari sanaa Hagridin kanssa. Hän koputti oveen, joka avautuikin melkein saman tien. Mökistä leijui sankka palaneen käry.
"Harry!" Hagrid ulvaisi ja kaappasi Harryn luita ruhjovaan halaukseen. "Hyvää joulua!"
"Uhm", Harry sanoi saatuaan henkensä jälleen kulkemaan. "Hyvää joulua, Hagrid. Tuota - mikä tuo haju on?"
"Ai se. Koitin vaan paistaa joulupipareita. Tuuks maistaan, Harry?"
Harryn vatsassa kiersi jo pelkästä ajatuksesta, ja lisäksi hän arveli, että saattaisi joutua hankkimaan tekohampaat, jos yrittäisi iskeä hampaansa jouluherkkuun. "Tuota, ehkä vähän myöhemmin, tai siis..."
Hänet pelasti Tora, joka päästi kumean haukahduksen ja syöksyi ulos mökistä ennen kuin Hagrid ennätti tarttua sen kaulapantaan. Valtava tanskandoggi kiiti kohti vähän matkan päässä istuvaa noutajaa, jolla oli edelleen Harryn lapanen suussaan, ja äkkiä Harry oli hyvin huolestunut.
"Tora! Tänne!" Hagrid karjaisi huomattuaan tilanteen, mutta Tora ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa. Se suorastaan liukui pysähdyksiin vieraan koiran edessä ja ojensi kuononsa nuuhkiakseen lajitoveriaan, joka näytti niin kauhistuneelta kuin koira vain saattoi näyttää. Se väisti tanskandoggin kuonoa siirtäen painoaan yhä taemmas, kunnes kupsahti selälleen, ja välimatkankin päästä Harry saattoi kuulla koiran vinkuvan surkeasti, kun Tora nuuhki sen perinpohjaisesti.
"Tora! Toraaaa!"
Saatuaan tunkeilijasta selvyyden Tora suvaitsi jälleen huomata Hagridin ja hölkytti lauhkeasti hänen luokseen. Se näytti jotenkin - hämmentyneeltä. Hagrid sulki sen mökkiin ja laittoi oven kiinni jääden itse ulos Harryn kanssa.
He kävelivät kohti paikkaa, jossa noutaja edelleen kellotti tassut taivasta kohti. Vasta heidän lähestyessään se huomasi Toran todella jo poistuneen ja kiepahti kyljelleen. Harry kuvitteli sen katseen syyttävän häntä siitä, että hän oli päästänyt tanskandoggin säikäyttämään sen. "Annahan lapaseni tänne", hän sanoi.
Koira ei vastustellut, kun Harry poimi lumessa makaavan lapasen, puisteli sen puhtaaksi ja veti kohmettuneeseen käteensä. Luminen, kuolainen lapanen ei kyllä lämmittänyt kovinkaan paljon.
Hagrid tarjosi koiralle kättään, jota se nuuhkaisi kerran - lähinnä kohteliaisuudesta, siltä näytti. Se ei väistänyt, kun Hagrid raaputti sitä leuan alta, mutta ei liioin näyttänyt nauttivan toimenpiteestä.
"Näitkö mistä tää tuli, Harry?" Hagrid kysyi.
"En. Käveleskelin vain. Yhtenä hetkenä sitä ei näkynyt, sitten se olikin jo siinä."
"Voisko se olla jonkun lemmikki?"
"Tylypahkassa ei juuri ole koiria lemmikkeinä, mutta kai se mahdollista olisi. Tai sitten se voisi olla karannut joltain Tylyahosta. En kyllä ole ikinä siellä käydessäni nähnyt tuollaista koiraa."
"Mut tää on kumminki yleinen rotu", Hagrid sanoi.
Koira kuunteli valppaana heidän puheitaan ja käänsi katseensa aina siihen, joka puhui. Harryn mielestä se oli hermostuttavaa. "No, mitä minä sille teen? Miksi se tuli minun luokseni?"
"Ehkä olit eka ihminen, jonka se näki vähään aikaan", Hagrid ehdotti ja tunnusteli koiran kylkiä tottunein elein. "Tää ei oo tainnut syyä tarpeeks, vähä laihan olonen. Ehkä se on ollu pitkällä karkumatkalla."
"Turkki tuossa kunnossa?" Harry ihmetteli. Noutajan turkki ei näyttänyt ryvettyneeltä tai takkuiselta, päinvastoin. Aivan kuin joku olisi pessyt ja kammannut sen vasta tänä aamuna, niin silkkisiä karvat olivat.
"En tiiä, Harry. Voisit kysellä koulusta, onko joku hukannu tän. Ehkä mun pitäis pitää siitä sen aikaa huolta."
Koira haukahti kerran. Se ei ollut iloinen haukahdus, vaan alkoi murinana syvällä kurkussa ja päättyi matalaan, uhkaavaan woof-ääneen.
"En usko, että se on hyvä ajatus", Harry sanoi yrittäen karkottaa mielestään ajatuksen, että koira oli juuri väittänyt vastaan. "Ehkä se ei pidä Torasta. Mutta voisin ottaa sen mukaan linnaan, jos se suostuu tulemaan. Ei kai kellään ole mitään sitä vastaan, että hoidan koditonta pari päivää."
"Se vois olla parasta. Kato, että vaikka kotitontut keittiöstä antaa sille jotain murkinaa. Tiiät miten koirat ruokitaan, oot hoitanu Toraa."
Harry nyökäytti vastaukseksi. "Menen takaisin linnaan. Nähdään jouluaterialla, Hagrid."
"Nähään." Valtava hahmo katosi sisään mökkiin, joka näytti liian pieneltä hänelle.
"Tule, koira", Harry kutsui. Noutaja lönkytti kuuliaisesti hänen rinnallaan linnaan.
*
Draco oli suunnattoman tyytyväinen itseensä. Hänen suunnitelmansa toimi täsmälleen kuten piti ja nyt hän makasi kerällä Harryn sängyn jalkopäässä, kuono hännän päällä. Harry oli lähtenyt Suureen saliin syömään iltapalaa, mutta Draco ei pannut pahakseen. Häntä nukutti. Koirat nukkuivat paljon enemmän kuin ihmiset.
Draco nuuhki punaista päiväpeittoa hetken verran. Kuten hän oli arvannutkin, se tuoksui vahvasti Harrylta, mutta hän erotti muitakin hajuja. Koiran hajuaisti oli jotain, mihin hän ei uskonut tottuvansa ikinä. Se oli niin tarkka, että pani hänen päänsä pyörryksiin, eikä hänellä ollut sanoja edes kahdeksalle kymmenestä hajusta. Hän kuitenkin tiesi, että Harry oli joskus tipauttanut päiväpeitolle suklaasammakon sekä vadelmanmakuisen Joka maun rakeen. Weasley oli istunut sängyn päädyssä ja ilmeisesti myös Granger, jolla oli ollut vaniljalta tuoksuvaa käsivoidetta.
Weasley ja Granger olivat poistuneet jouluksi. Hän ei ollut uskoa hyvää onneaan, huokasi vain syvään ja sulki silmänsä.
Hänen tunteensa Harrya kohtaan olivat alkaneet muuttua samana syksynä koulun alettua. Ensin hän oli yrittänyt kieltää sen, sitten hän oli päättänyt, että saisi tälläkin kertaa sen, mitä tahtoi. Harry ei vain ollut asiasta ollenkaan samaa mieltä hänen kanssaan. Kuuden vuoden vihanpitoa ei noin vain siirretty sivuun.
Mikään ei ollut tuntunut tehoavan. Jos hän oli puhunut Harrylle ystävällisesti, Harry oli katsonut häntä kuin hänelle olisi kasvanut ylimääräinen pää. Pari kertaa hän oli järjestänyt Harryn jälki-istuntoon ja itsensä sen valvojaksi, mutta silloin Harry oli ollut vain raivoissaan. Nimettömät kirjeet eivät houkutelleet Harrya ehdotettuihin tapaamispaikkoihin.
Eräänä päivänä hän oli nähnyt Harryn kanniskelevan Grangerin kissaa sylissään, ja silloin hän oli keksinyt suunnitelmansa. Eläinrakas Harry ei voisi olla lankeamatta.
Draco avasi silmänsä ja vilkaisi etutassujaan. Kyllä, hän oli suunnattoman tyytyväinen itseensä. Hän oli aina ollut hyvä muodonmuutoksissa. Hän oli aina tahtonut oppia animaagiksi. Kuluneena syksynä hän oli opiskellut ahkerammin kuin koskaan, kantanut kirjastosta lukuisia kirjoja luihuisten tupaan ja ansainnut monet kerrat kirjastossa Grangerilta kummeksuvan katseen. Mutta vasta pari kuukautta sitten hän oli onnistunut muuttamaan muotoaan ensimmäistä kertaa.
Hän sekä vihasi että rakasti koiramuotoaan. Hän olisi toivonut, että olisi saanut jonkin vaarallisemman muodon, mutta ei voinut kieltää, etteikö silkkiturkkinen noutaja olisi ollut syötävän suloinen, ja sen turkki oli lähes samanvärinen kuin hänen hiuksensa. Hän piti koiran suloisuudesta ja vihasi itseään siksi, että ajatteli niin.
Enää piti vain kuunnella Harrya, joka oli jo tähän mennessä osoittautunut hyvin halukkaaksi juttelemaan uudelle ystävälleen. Ja heti, kun Draco kuulisi jotakin hyödyllistä, hän toimisi.
Sitä odotellessa voisi ottaa torkut.
*
Harry löysi koiran sängystään. Se oli selvästi ollut nukkumassa, mutta hänen hiljaiset askeleensa olivat herättäneet tarkkakorvaisen eläimen, ja nyt sen kuono jo nytkähteli sen nuuhkiessa ilmaa.
"Onko nälkä, koira?" hän kysyi ja asetti lattialle kulhollisen vettä ja toisen kulhollisen ruokaa. Hän oli saanut vapaasti ottaa pöydästä tähteet kerrottuaan koirasta, ja oli valinnut erilaisia kala- ja liharuokia, joissa ei ollut liikaa mausteita.
Koira loikkasi alas sängyltä ja vilkaisi häneen ennen kuin alkoi syödä. Se ei syönyt alkuunkaan siihen tapaan kuin useimmat noutajat, jotka olivat neljällä jalalla kulkevia jätemyllyjä, joille kelpasi kaikki mahdollinen ja mahdoton syötävä. Tämä koira ei hotkinut, vaikka Hagrid oli epäillyt sitä nälkiintyneeksi. Se söi ruokalaji kerrallaan eikä vahingossakaan hotkaissut suuhunsa yhtä aikaa kalaa ja lihaa.
"Olisiko pitänyt tuoda kastiketta ja salaattia kanssa?" Harry naurahti. Hän oli asettunut lattialle istumaan.
Eläin nosti kuononsa puolilleen tyhjentyneestä kulhosta, vilkaisi Harrya ja liikautti nopeasti päätään ennen kuin jatkoi syömistään. Harry kuvitteli nähneensä sen nyökkäävän ja päätti puhdistaa silmälasinsa.
"Kukaan ei ole kaivannut sinua", Harry totesi. Koira heilautti korvaansa, mutta ei enää katsonut häntä. "Kyselin kaikilta, tietääkö kukaan sinusta mitään. Ei tiennyt. Et kuulu kenellekään, joka nyt on täällä, et luultavasti kenellekään oppilaalle. Mistä ihmeestä sinä oikein karkasit?"
Koira ei tietenkään vastannut, vaan nuoli kulhon puhtaaksi ja latki vettä ateriansa päälle. Sen tehtyään se istahti Harryn viereen, pehmeä ja lämmin koiran kylki painui hänen kylkeensä. Hän kohotti kätensä ja silitteli koiraa rinnasta ja leuan alta.
"Vaikuttaa siltä, että huolehdin sinusta toistaiseksi", hän jutteli ja rapsutti korvan takaa. Koiran kurkusta kuului hyvin matalaa, murisevaa ääntä, joka toi mieleen kissan kehräyksen. "Ehkä minun pitäisi kutsua sinua joksikin muuksi kuin koiraksi tai pojaksi. Saat olla Raksu."
Koira vingahti ja Harry kuvitteli, että äänessä oli moittiva tai ihmettelevä sävy. Oli sen asian laita miten tahansa, joka tapauksessa Raksu hyppäsi Harryn perässä vuoteeseen ja asettui makaamaan hänen jalkopäähänsä painautuen hänen polvitaipeisiinsa. Harrylla oli mukavan turvallinen ja lämmin olo, kun hän nukahti.
Joulupäivä
Draco heräsi omaan vingahteluunsa. Hän oli nähnyt koiran unta lelun jahtaamisesta ja juoksemisesta ja epäili, että hänen jalkansa olivat nytkähdelleet juoksemisen tahdissa. Kuinka noloa. Hän huomasi, että oli kuopinut Harryn peiton kasaan, mutta poika ei ollut herännyt.
Hän loikkasi lattialle tarkoituksenaan juoda, mutta vesi oli yön yli seisonutta. Kuono nyrpistyi inhosta. Hän hyppäsi takaisin sänkyyn ja nuolaisi Harryn poskea.
"Uhh", Harry mutisi ja yritti vetää peittoa kasvoilleen huomaamatta, että peitto oli mytyssä hänen jalkopäässään. Hän hapuili sitä tuloksetta ja nosti sitten kädet kasvojensa eteen suojautuakseen Dracon herätysyrityksiltä. Draco ei välittänyt siitä, vaan tyrkki Harryn kylkeä käpälällään, vinkui ja yritti tunkea kuononsa Harryn käsien lomasta päästäkseen nuolemaan Harryn kasvoja.
Luoja, että häntä nolottaisi jälkeenpäin. Mutta ei vielä. Juuri nyt koira hänessä halusi leikkiä ja pelmuta.
"Okei, okei, lopeta nyt", Harry murisi ja nousi istumaan. Hän pyyhki naamaansa pyjaman hihaan ja hapuili lasit nenälleen. "Mitä sinä oikein olet vailla? Onko sinun päästävä ulos?"
Draco hypähti jälleen lattialle ja tönäisi vesikulhoa kuonollaan. Hän myös tyrkki tyhjää ruokakuppia toiveikkaana.
Harry huokasi ja kävi hakemassa tuoretta vettä vessan hanasta. Sen tehtyään hän vaihtoi vaatteensa. Draco yritti olla tuijottamatta - koirat eivät tehneet sellaista. Hän oli hämillään ja päätyi rapsuttamaan itseään korvan takaa takajalallaan.
"Tuon sinulle ruokaa, kunhan olen syönyt aamupalan", Harry sanoi. Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään lähteäkseen, vaan siirsi huomionsa lahjapinoon, joka oli yöllä ilmestynyt hänen sänkynsä päätyyn.
Draco katseli kateellisena, kuinka Harry avasi pakettinsa. Kukaan ei taatusti ollut lähettänyt hänelle ainuttakaan lahjaa.
"Tämä on ystäviltäni Ronilta ja Hermionelta", Harry sanoi ja kaivoi paketista esiin kattavan makeislajitelman. "Tämä on Hagridilta", hän sanoi ja nosti esiin ison, pitkulaisen ja muhkuraisen paketin. Siinä oli pieni, melko kömpelö puuveistos, joka esitti lohikäärmettä, ja jotain muuta. Harryn kasvoille levisi hymy, kun hän otti esiin ison ydinluun. "Tämä taitaakin olla sinulle, Raksu."
Raksu. Oli siinäkin nimi. Draco ei kuitenkaan voinut estää kuonoaan nytkähtelemästä, kun hän haisteli Harryn tarjoamaa luuta. Osa hänestä ei todellakaan halunnut koskea lahjaan, mutta toinen puoli halusi sitä hyvin paljon. Luu tuoksui herkulliselta. Lopulta hän päätyi ottamaan herkun ja kellahti vatsalleen luu etutassujensa välissä. Kerrankos sitä.
Hän syventyi luun maisteluun niin, että tuskin huomasikaan Harryn kaivaneen paketeista esiin sinisen villapaidan rouva Weasleylta sekä eripariset villasukat Dobbylta. Vasta, kun Harry punnitsi kädessään viimeistä pientä, nimetöntä pakettia, hän onnistui kiinnittämään huomionsa poikaan.
"Keneltä tämä on?" Harry ihmetteli.
Draco tiesi, mutta ei kertonut. Katseli vain, kuinka Harry kohautti harteitaan ja avasi paketin jännittynyt ilme kasvoillaan. Paketissa oli siisti, musta nahkavyö, jossa oli hopeisen käärmeen muotoinen solki.
Harry tutki paketin ja paperit tarkkaan toivoen löytävänsä jonkin merkin lähettäjästä, mutta ei onnistunut siinä. "Mitä ihmettä?" hän ihmetteli. Joka tapauksessa hän otti pois melkein poikki kuluneen vanhan vyönsä ja pujotti uuden farkkujen lenkkeihin. Se sopi mainiosti ja näytti hyvältä. Draco oli jälleen kovin tyytyväinen itseensä.
"Ehkä joku paljastaa itsensä, kun näkee tämän", Harry totesi ääneen. "Mutta nyt menen aamupalalle. Tuon sitten sinulle jotakin syötävää, ja sitten mennään käymään ulkona."
Harry rapsutti Dracoa korvan takaa ja poistui huoneesta.
*
Illalla Harry istuskeli rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, vakiopaikallaan takan ääressä. Hän tuijotteli liekkeihin ja silitteli Raksua, jonka kuono lepäsi hänen reidellään koiran istuessa hänen edessään.
Oleskeluhuone oli autio. Koko tornissa oli vain kolme rohkelikkoa, joista kaksoset Meryl ja Mary olivat vetäytyneet ensiluokkalaisten tyttöjen makuusaliin.
Harry ajatteli ystäviään, jotka olivat lähettäneet hänelle joulutervehdyksen Possun mukana. Sekä Ron että Hermione olivat kertoneet, että kaikki olivat pettyneitä, kun hän ei ollut tullut Kotikoloon. He kertoivat, että Remus ja Tonks olivat tulossa jouluaterialle ja pyysivät häntä liittymään vielä seuraan. Hän olisi ennättänyt, jos olisi ilmiintynyt. Mutta hän oli vain lähettänyt Possun takaisin mukanaan kiitokset viestistä ja terveiset kaikille tutuille.
"Kerroin heille, että huolehdin sinusta enkä voi mennä siksi", Harry sanoi Raksulle, joka avasi silmänsä kuullessaan hänen puhuvan. "Vaikka tietysti se ei ollut mikään oikea syy, vaikka totta olikin. Minusta on vain viime aikoina tuntunut niin yksinäiseltä heidän seurassaan."
Koira nyhjäisi hänen jalkaansa kuonollaan aivan kuin osaa ottaakseen. Luultavasti se vain kerjäsi lisää rapsutuksia, joten Harry siirtyi raaputtamaan hiljaa korvan takaa.
"Ronilla on Hermione ja Hermionella on Ron", hän sanoi hiljaa takkaa tuijottaen. "He yrittävät muistaa minut, mutta aina se ei onnistu. Ei edes suurinta osaa ajasta."
Lämmin, silkkinen turkki tuntui lohdulliselta käsien alla. Koiran silmät olivat niin älykkäät, ja se tosiaan näytti kuuntelevan. "Minä olen niin yksin", hän uskoutui. "Tänne ei jäänyt yhtäkään kiinnostavaa ihmistä."
Raksu vingahti ja Harry huomasi, että oli kiertänyt sen karvoja sormensa ympärille ja kiskonut niitä mietteissään. "Anteeksi", hän sanoi ja silitti sovittelevasti. "En vain tajua, mitä oikein teen. Luulin, että mietteet selkiytyisivät, kun saisin olla yksin ja miettiä niitä. Mutta ei toivoakaan mistään sellaisesta. Minä en tosiaankaan tajua, mistä tässä kaikessa on kyse. Toivoin, että hän olisi jäänyt Tylypahkaan, mutta ei hän tietenkään tehnyt niin. Meni kotiinsa, varmaan hänen vanhempansa ovat hankkineet hänelle kasapäin lahjoja. Piloille hemmoteltu."
Harry huomasi koiran katselevan häntä vieläkin intensiivisemmin kuin kertaakaan aikaisemmin. Suklaanruskeat silmät tuijottivat. Raksu oli vetänyt kuononsa hänen polveltaan ja katsoi häntä pää kallellaan, korvat lurpallaan, yrittäen selkeästi ymmärtää, mitä hän sanoi. Harry naurahti hermostuneesti.
"Hänen tukkansa on melkein saman värinen kuin sinun turkkisi. Ja hän tekee minut mielipuoleksi. En voi olla ajattelematta häntä lakkaamatta. Viime aikoina hän on ollut aika ystävällinen, mutta pelkään, että se on vain joku juoni. Hän yrittää saada minut ihastumaan ja nolaa sitten kaikkien edessä." Puhuminen tuntui yllättävän hyvältä, se pakotti järjestelemään ajatuksia. Koska koira ei keskeyttänyt, hän sai miettiä rauhassa, omaa tahtiaan.
Takkatuli lämmitti jalkoja mukavasti, Raksu painoi jälleen päänsä Harryn syliin, ja tämä jatkoi ääneen ajattelemista.
*
Draco oli torkahtanut hetkeksi koiranuneen. Kun hän heräsi, oli lähes pimeää ja Harry nukkui peitto leukaan asti vedettynä. Pojan uninen tuhina oli ainoa ääni koko makuusalissa.
Hän oli miettinyt kaikkea sitä, minkä Harry oli hänelle tietämättään paljastanut. Harry ei ollut maininnut pohtimansa henkilön nimeä, mutta se oli sanomattakin selvää. Häntä Harry ajatteli, kukaan muu ei sopinut kuvaan laisinkaan. Harry luuli hänen juonittelevan ja pysyi siksi varuillaan. Mutta oli kiinnostunut.
Draco virnisti. Nyt tai ei koskaan.
Hän loikkasi sängystä lattialle ja tassutti viereisen sängyn verhojen taakse siltä varalta, että Harry heräisi aivan äkkiä. Näky olisi liian kummallinen, oli parasta tehdä se piilossa.
Muodon muuttaminen ei ollut miellyttävää puuhaa. Hän koki inhottavan paisumisen tunteen, kun hänen massansa lisääntyi. Katoava turkki kutitti, luut venyivät, nivelet naksahtelivat ja kääntyivät eri suuntiin. Siirtyminen kahdelle jalalle horjutti tasapainoa vähän aikaa. Koiran hajuaistin katoaminen tuntui jättävän hänet miltei sokeaksi.
Piina ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Pian hän näki vaaleat, pitkäsormiset kätensä verhojen raosta karanneessa kuunvalossa. Pieni tutkailu paljasti, että hänellä oli kaikki tarpeelliset jäsenet tallella ja että hän näytti siltä kuin pitikin.
Hän hiipi hiljaa lattian poikki ja toivoi, ettei Harry vieläkään heräisi. Melkein hengitystään pidättäen hän avasi Harryn matka-arkun ja kaivoi sieltä itselleen pyjaman, johon pujottautui. Housujen lahkeet olivat aavistuksen liian lyhyet, mutta ne saivat kelvata. Ei ollut varaa olla nirso.
Draco kohotti Harryn peiton reunaa ja livahti tummatukkaisen pojan viereen. Hän painautui Harryn selkää vasten ja rutisti tätä itseään vasten sydän pamppaillen. Sitten hän rohkaisi mielensä ja suuteli Harryn niskaa.
*
Harry heräsi siihen, että hänellä oli tukahduttavan kuuma. Jokin puristi häntä, jokin hyvin lämmin, ja hän tunsi kosteutta niskassaan. "Raksu, ei saa, minä yritän nukkua", hän mutisi ja kiemurteli vapautuakseen tukahduttavasta peitosta. Hän ei pystynyt liikkumaan, jonkun kädet...
Kädet!?
Joku oli hänen sängyssään. Hän rimpuili villisti ja oli aikeissa huutaa, kun käsi painui hänen suulleen.
"Älä pidä meteliä", joku kuiskasi hänen korvaansa. "En kaipaa ylimääräisiä korvia."
Harry jäykistyi. Hän oli tuntenut tuon äänen. Vai oliko? Oliko hän jo niin sekaisin, että näki Dracosta ihmeellisiä uniakin? "Mmph", hän sanoi.
"Älä huuda", ääni varoitti ennen kuin käsi vapautti hänen suunsa. Muutoin hän ei pystynyt liikkumaan, vaan häntä pideltiin paikoillaan melkein liiankin helposti.
"Näyttäydy edes", hän sanoi.
"Selvä." Hahmo, joka oli tähän saakka ollut Harryn takana, liikahti etupuolelle. Onnistuen koko ajan pitämään Harryn patjaan naulittuna.
"Et tainnut odottaa minua", Draco totesi kumartuen niin lähelle, että Harry saattoi erottaa hänet ilman silmälasejaan.
"En todellakaan", Harry tiuskaisi. Oli sanoinkuvaamattoman kiusallista maata selällään Dracon alla. Miten poika oli sitä paitsi päässyt sisään? Miksei Raksu ollut varoittanut häntä?
Raksu...
"Merlin, oletko sinä animaagi?"
Draco nauroi. "Sinullahan raksuttaa nopeasti. Olet aika nokkela."
"Mutta - miksi? Mitä sinä oikein yrität? No, ainakin sinulla on kiristysmateriaalia koko loppuvuodeksi, kun kuuntelit kaikki juttuni! Ja voisitko mitenkään päästää irti?"
"En", Draco totesi ja laskeutui koko painollaan makaamaan Harryn päälle. "Enkä aio kiristää sinua. Halusin vain tietää."
"Tietää mitä?" Harryn sydän oli äkkiä alkanut lyödä hurjasti. Osittain se johtui hänen mieleensä nousseista hurjista visioista, osittain liian lähelle painautuneesta vartalosta hänen omaansa vasten.
"Olisiko mitenkään mahdollista, että ikinä pitäisit minusta."
Ennen kuin Harryn aivot ennättivät käsitellä tietoa kunnolla, hän tunsi Dracon huulten painuvan omilleen nälkäisesti, ja hän vastasi kiihkolla, joka yllätti heidät molemmat.
Suudelma oli pökerryttävä. Harry tunsi itsensä kaarnalaivaksi, jota veden pyörre imi vastustamattomasti kitaansa kieputtaen ympäri, ympäri ja vielä ympäri. Oli mahdotonta ajatella yhtään mitään. Hän tiesi vain sen, että tahtoi tulla imaistuksi tuohon pyörteeseen aivan kokonaan.
Draco vetäytyi hänestä irti huohottaen. "Vau", tämä sanoi. "Tarkoittiko tuo 'kyllä'?"
"Mieti sitä", Harry murahti. Suudelman loputtua hänellä oli tyydyttämätön, hiukan äreä ja erittäin pöllämystynyt olo. "Miksi sinulla on minun pyjamani?"
"Pakkohan minun oli jotain päälleni laittaa", Draco naurahti.
"Tarkoitatko, että kun muutit muotoa, sinulla ei ollut mitään päälläsi?"
"No miltä vaatteet olisivat näyttäneet koiran päällä?"
Vastoin tahtoaan Harry huomasi hihittävänsä ääneen. "Mutta oikeasti, minä en tajua - minä näin sinun lähtevän vaunuilla kuten suurin osa muistakin."
"Mitä sitten? Olemme jo suorittaneet ilmiintymiskokeemme. Tulin takaisin."
"Eikö kukaan muka huomaa, että olet poissa? Vanhempasi..." Harry toivoi, että ei olisi sanonut sitä, sillä hämärässäkin hän näki Dracon synkistyvän.
"En asu siellä enää", tämä sanoi. Äänensävy kertoi, että aihe oli parasta jättää sikseen ainakin tältä erää.
"Eli tulit takaisin ja teeskentelit olevasi koira päästäksesi sänkyyni?"
Draco tuhahti. "Ei ihan. Se oli odottamatonta herkkua. Halusin vain ottaa selvää mietteistäsi. Oli pakko keksiä jotain uutta - et syksyllä ikinä halunnut puhua kanssani, et suostunut tulemaan tapaamaan."
"Miksiköhän?" Harry sanoi hiljaa, mutta vastausta ei tullut eikä sitä tarvittukaan. Kumpikin tiesi oikein hyvin kaiken kaunan. Ja hän oli jo kertonut Dracolle omat syynsä ja pelkonsa silloin, kun oli pitänyt tätä koirana.
"Miksi muuten annoit minulle sellaisen nimen?" Draco kysyi.
"Raksu", Harry sanoi hymyillen. Hän onnistui saamaan toisen kätensä vapaaksi ja veti sormiaan Dracon hiusten läpi. "Ajattelin sinua joskus niin. Se kuulostaa söpöltä."
Draco tuhahti, mutta kuului selvästi, että hän yritti vain peittää hilpeytensä. "Vai Raksu."
"Juuri niin. Ja tiedätkö mitä, Raksu? Ehkä minä saattaisin pitää sinusta." Harry kurottautui ylöspäin ja veti Dracon uuteen suudelmaan.
Epilogi
Harry istui taas takan ääressä, kun muotokuva-aukko avautui ja sisään astuivat Ron ja Hermione, käsi kädessä. He katsoivat häntä hetken huolestuneina, huomasivat sitten hänen hymyilevän ja virnistivät itsekin helpottuneina.
"Miten loma meni?" Hermione kysyi istuttuaan Harrya vastapäätä olevaan tuoliin. "Onko tuo se koira?"
Harry virnisti niin, että hän kuvitteli suupieliensä ulottuvan korviin saakka. Rohkelikkoja oli saapunut pitkin päivää, joten Draco viipyi hänen seuranaan koiramuodossaan. Nyt hän makasi takan edustalla pää käpälien välissä ja oli vanginnut Harryn varpaat vatsansa alle. Vaikka Draco ei sitä suostunutkaan myöntämään, Harry epäili tämän viihtyvän oikein hyvin laiskan koiran muodossa. "Kyllä, se se on. Ja loma meni oikein mukavasti."
"Meilläkin", Ron sanoi. "Vaikka äiti olikin vähän hurjana, kun et tullut. Hän melkein kieltäytyi laittamasta lempijälkiruokaasi, vaikka kaikki muutkin pitivät siitä."
"Kiitos lahjasta", Hermione sanoi. "Olen aina halunnut sen kirjan, taikasienet ovat hurjan mielenkiintoisia ja ne... onko sinulle uusi vyö?"
"Joo. Sain sen lahjaksi."
"Keneltä?" Ron kysyi uteliaana. "Kuka antaisi vyön, jonka solki on käärme?"
Harry ei vastannut, virnisti vain entistä leveämmin.
"Kai aiot etsiä koiran omistajan?" Hermione huolehti.
"Olen etsinyt, mutta en ole löytänyt", Harry sanoi. "Joten olen päättänyt, että pidän sen."
"Mutta Harry! Kai tiedät, että lemmikissä on vastuuta ja..."
"Se on minun Raksuni, enkä anna sitä kenellekään", Harry totesi ja silitti varpaillaan koiran selkää. Huomenna alkaisi taas koulu ja Dracon olisi 'palattava lomaltaan', mutta he olivat jo sopineet, että Raksu saapuisi Harryn seuraan heti, kun pääsisi. Aikanaan heidän olisi tietysti kerrottava, mitä oli meneillään, mutta toistaiseksi he voisivat vain totutella toisiinsa kenenkään tietämättä.
Kun Ron ja Hermione menivät purkamaan tavaroitaan loman jäljiltä, Harry kuuli Ronin sanovan Hermionelle: "Kumma koira. Olen varma siitä, että näin sen iskevän Harrylle silmää."
