Sadetytön murheellinen näytelmä | Luna/Remus/Fleur, K-11

[Upsila]

Nimi: Sadetytön murheellinen näytelmä
Beta: EpikFeil ♥
Kirjoittaja: Upsila
Genre: angst, het, romantiikka
Paritukset: Luna/Remus/Fleur
Ikäraja: K-11
A/N: Tämä on vähän myöhässä, mutta Lilsille menee, koska hänellä oli syntymäpäivä ja lupasin sen kunniaksi kirjoittaa hänelle jotain. Paljon onnea suloiselle mummolle vielä kerran! ♥ Ja Epikille kiitos betauksesta kovasti, hih!


                                                                             Sadetytön murheellinen näytelmä

Lunan unensinisissä silmisissä oli unihiekkaa, kun hän mutristi kuivia huuliaan ja upotti kuunkalpeaa jalkaansa makeahkoon pihalampeen, jonka kuulas pinta värähteli kuuran suutelemana paljasta hipiää vasten.

Röyhelöisen ja kevyen yömekon helmat lepattivat hennossa tuulenvireessä paperiperhosten lailla ja  pihan kuluneet kivet tuntuivat viileiltä ohuehkon mekon lävitse. Lunan katse oli poissaoleva, mutta silti hän hyräili pehmeästi piipertävien lintujen sikermässä. Kaislikkomeri suhisi arasti taipuneena ja pienet aallokot väreilivät veden särkyvällä pinnalla, mutta Luna vain hymyili unisesti niille.

Sameanvaaleat hiussuortuvat olivat liimautuneet kylkiluita vasten, kun kullanpunertava muki kolahti äänekkäästi kiviä vasten. Remuksen pää oli kallistunut hitusen hänen katsellessaan tytön hiljaista aamuhetkeä; naarmuuntunut astia oli täyttynyt lampivedestä, rapean appelsiiniankan rasva oli pinttynyt haaleina sormenpäitä vasten ja jalat polskuttelivat veden alla kuin tukehtumaisillaan. Silti ihmissusi vain hymyili hämmentyneenä ja istuutui hentorakenteisen tytön viereen katselemaan pintaan pulpahtaneita kuplia.

Hiljaisuudessa ei ollut sanoja, katse ei ollut tänään peitellyn tyyntä, eikä mikään lopulta merkinnyt mitään. Remus murahti halveksuvasti kuvajaiselleen, vaikka toinen oli liian uppoutuneena mietteisiinsä huomatakseen mitään.

*

He eivät välittäneet yhtään seurauksista, kun kulkivat sammaloidun polun pehmeyttä vasten ja muurasivat syyllisyyden tunnetta mielestään - sehän oli vain pientä ja yksinkertaisen kiellettyä. Kuka piittaisi heistä, kun he vilkuilivat salavihkaa toisiaan ja yrittivät hymyillä mahdollisemman viattomasti, vaikka hiukset olivat liimautuneet hikisinä selkää vasten ja posket punottivat arkoina kosketuksien jäljiltä.

Fleurin hiukset olivat kuin kehrättyä kullankeltaista auringonsädettä, hohtivat ylväinä purppuraa taivasta vasten. Ne valuivat karheiden sormien välistä silkkisinä kuin kallein kangas, eikä ihmissusi pystynyt pysäyttämään itseään. Fleur oli viettelijä, niin erilainen kuin Luna.

Silkkihiuksinen ei pelännyt kietoa notkeita jalkojaan Remuksen vartalon ympärille ja runnoa huuliaan toisia vasten saadakseen tahtonsa läpi. Remus lankesi Fleuriin vain siksi, että Luna oli liian pieni ja nuori tyttö hänelle. Ranskatar sen sijaan oli kokenut, hipaisi niskasta kutsuvasti ja osasi leipoa jokaisella uudella vierailulla erilaisia leivonnaisia (mansikkatorttua, crème brûléea ja pot de crèmeä).

Kun Fleur valehteli hakevansa kotinsa kellarista rommia Remuksen kanssa, Luna tiesi heti mistä oli kyse, vaikka se ei näkynytkään tytön olemuksesta. Fleurin kasvot ja Remuksen askeleet sen sijaan paljastivat kaiken.

*

”Tämähän on madeleineä?”
”Niinhän se on.”

Lunan kulmat olivat rypistyneet tämän katsoessa simpukanmuotoista pientä kakkua haluttomana. Hän tökkäisi tuoretta leivonnaista muovihaarukalla, ikään kuin sen sisälle olisi mahdollisesti sujautettu murhatarkoitukseen myrkkyä; sehän oli selvää, että he eivät tulleet oikein toimeen toistensa kanssa, lähinnä vain esittivät ystäviä muiden edessä.  Tyttö sujautti pienen palan kakusta suuhunsa ja pureskeli sitä harvinaisen ilmeettömänä.

Remuksen katse oli hivenen hermostunutta, kun tämä yritti tulkita tytön pettymystä enteilevää seuraavaa liikehdintää.

”Onko tämä Fleurin leipoma?”

”Ei”, Remus kieli pudistellessaan päätään.

Luna hymyili apeasti siirtäessään katseensa ikkunaan. Sade ropisi huuruista lasia vasten kehystäen taivaan harmautta: sadetytön sisälläkin vesipisarat toistivat murheellista näytelmää, minä en ole sokea, mutta silti sydänala ei suostunut lopettamaan rakastamista. Tälläisinä hetkinä Luna olisi mielellään käpertynyt nuhjuiseen vilttiin ja irrottanut kukkien terälehtiä toistaakseen rakastaa, ei rakasta - kuviota. Hän kyllä tunnisti ranskattaren leipoman leivoksen maun helposti, Remus on tuonnut niitä liian monta, että sormet eivät riittäneet laskemaan niin pitkälle.

Luna kaipasi syyslammen äärellä istumista, missä hän pystyi selvittämään ajatuksensa ja jatkamaan (valheellista) unelmarakkauttaan, josta hän ei halunnut päästää irti, ja olla voittaja kerrankin. Tuska ja surun virratessa kuitenkin verisuonissa, kyyneleet vaihtuivat kiusalliseen hiljaisuuteen ja nenän punoittamiseen itkun pidättelemisestä.

Mutta loppujen lopuksi, vaikka Luna halusikin olla sadun prinsessa, hän tiesi, että sadussa ei voi olla kahta prinsessaa, joita prinssi voisi hakea ratsuineensa.

[Claire]

Voi sentään, Luna-parka. Tosiaan, murheellinen näytelmä, johon surusta huolimatta taisin oikopäätä rakastua. En kyllä Fleuriin; hyh, mikä varas, ryöväsi toiselta unelman!

Aivan aluksi ihastuin tapaasi saada yksinkertaisimmatkin asiat kuulostamaan niin kovin kauniilta. Vaikka ficin ensimmäinen osa (vai miksikä sitä nyt ikinä kutsutaankaan) ei ole mikään kovin tapahtumarikas, oli siinä kaikista eniten kuvailua, mikä on toki aivan ihana juttu - välillä teksti vain tuntui paikoin raskaalta luettavalta, ehkä juuri pitkien virkkeiden ja sanavalintojesi takia ja siksi toiset kohdat joutui lukemaan hitaasti useampaan otteeseen, ennen kuin lukeman todella ymmärsi. Mutta ei se toisaalta huonokaan juttu ole, vaikka keskittymistähän se kyllä vaatii; teksti nyt kuitenkin oli aivan äärettömän kaunista (mitään muuta adjektiivia en osaakaan tästä käyttää) eikä muutama ylimääräinen lukukerta haittaa tippaakaan.

Toisessa osassa olit saanut yhä pidettyä omaperäisen kirjoitustyylisi mukana, mutta nyt kerronta oli selkeämpää ja se veti helposti mukaansa, mikä oli aivan älyttömän kiva huomata. Muutenkin tässä osassa oli vähän "ronskimpaa" juttua, hehe, me likes. Mutta kolmas ja viimeinen osa, se vasta oli herkkua!

Sade ropisi huuruista lasia vasten kehystäen taivaan harmautta: sadetytön sisälläkin vesipisarat toistivat murheellista näytelmää, minä en ole sokea, mutta silti sydänala ei suostunut lopettamaan rakastamista.

Oih, rakastuin. Luna-parka, toistan taas, mutta minun vain käy häntä niin sääliksi!

Hei, ennen kuin unohdan;

Remus on tuonnut niitä monta, että sormet eivät riittäneet laskemaan niin pitkälle.

Tämä kuulosti vähän hassulta, en tiedä, ehkä vika on minussa, mutta paremmalta ehkä kuulostaisi, jos siinä olisi "Remus on tuonut niitä niin monta". Mutta toisaalta, sitten virkkeessä olisi kaksi "niin"-sanaa ja sekin kuulostaa vähän hölmöltä. Hmm. Ottaa nyt sitten minustakin selvää.

Mutta loppujen lopuksi, vaikka Luna halusikin olla sadun prinsessa, hän tiesi, että sadussa ei voi olla kahta prinsessaa, joita prinssi voisi hakea ratsuineensa.

Niinpä. En aio toistaa enää kolmatta kertaa "voi Luna-parka!" (vaikka niin taidan tehdä), mutta sympatiat on kyllä kokonaan hänen puolellaan. Tuhma Fleur, ei saa viedä miestä toiselta. Mur.

Hei mutta tämän parempaa kommenttia ei täältä nyt irtoa. Pidin tästä valtavasti ja tulen kyllä varmasti tulevaisuudessa lukemaan tuotoksiasi! Kiitoksia tästä
Edit:// Pointsit muuten noista vaikeista ranskankielisistä herkkujen nimistä, itse en olisi noita pilkkuja osannut kohdilleen pistää!

[Upsila]

Claire, voi, kiitos kovasti sinulle aivan ihanasta ja piristävästä kommentistasi ( ja kiitos lauseen mainitsemisesta, korjasin sen toivottavasti paremmaksi)! ♥ Kun kirjoitin tämän ficin, yritinkin vähentää kuvailujani, että tämä olisi helpompaa luettavaa eikä täyttyisi miljöönistä adjektiiveista. Mutta taisi muutama ylimääräinen livahtaa kuitenkin mukaan - on ilahduttavaa kuitenkin lukea, että se ei haittaa sinua mitenkään pahasti. Ja virkkeet ovat tosiaan aika pitkiä, minulle siitä on kehittynyt osa kirjoitustyyliäni ja lähes kaikissa ficeissänikin virkkeet ovat olleet kovin pitkiä.

Fleurista tein tarkoituksella miestennielijän, tuoden hänelle toisen luontonsa esiin. Hän suorastaan murskasi Lunan rakkauden ottamalla toisen puolikkaan Remuksesta itselleen häpeilemättä. Molemmat olettivat, että Luna ei huomaisi mitään juuri siksi, että tyttö oli jatkuvasti omissa maailmoissaan ja hajamielinen, mutta sokea tämä ei kuitenkaan ollut. Luna-paralla ei ollut kiva rooli tässä, mutta tälläistä se rakkaus valitettavasti on välillä. Ja ranskalaiset leivonnaiset kuulostivat kivoilta - ja näyttävätkin kuvissa - joten oli pakko laittaa ne osa ficciin, hih. Kiitos kovasti sinulle vielä ihanasta kommentistasi, se sai hymyilemään!

[Sca]

Oli ihan pakko avata ja lukea, kun tämä oli sinun kirjoittamasi ja Remus yksi hahmoista.

Ihastuin jälleen kerran kauniin kuvailevaan ja koristeiseen kerrontatapaasi, tässä oli monia nättejä kielikuvia ja vertauksia. Otsikkokin on kaunis ja sopii tähän. Loppukappale/lause oli hurjan suloinen, tavallaan se oli aika iso klisee, mutta sopi tähän tosi hyvin ja päätti tämän ficin hienosti, se jätti juuri sopivan tunnelman. Sellaisen, joka ficissä koko ajan vallitsikin. Muutenkin pidin viimeisestä osasta eniten. Kaksi muutakin olivat kivoja, mutta viimeisessä Lunan suru ja tunteet tulivat todella hyvin ja kauniisti esille.

Luna oli koko ajan oma utuinen ja haaveileva itsensä ja pidin tosi paljon siitä, millaisen hahmon olit Fleurista tehnyt. Ja hänen leipomansa leivokset olivat kiva yksityiskohta. Remus jäi ehkä hieman etäisemmäksi, aluksi harmistuin siitä, sillä hänen takiaan tämän ficin avasin. Mutta toisaalta, ei hänen ajatustensa yksityiskohtainen ruotiminen ollut tässä mitenkään tarpeellista, tämä toimikin varmaan parhaiten juuri näin.

Kiitos tästä, oikein mukava ja nautittava lukukokemus oli :--)

[Kaarne]

Luin tämän jo joskus viikko sitten, mutta en silloin saanut kommentoiduksi (mm. koska ei ollut tunnusta ), mutta yritän korvata sen puutteen nyt.

Pidän Remuksesta ja Lunasta hahmoina hyvin paljon, Fleurista myös, vaikkei hän minulle niin tuttu olekaan. Tässä oli todella kaunis ja nätti tunnelma, paljon nokkelia kielikuvia ja toimivia elementtejä joista pidin kovasti. Osaat kirjoittaa tunnelmatekstejä oikein hyvin ja myös kertoa tarinoita.

Toisaalta olisin ehkä kaivannut vähän selityksiä ja taustoja sille, miksi Remus haksahti Fleuriin, miksei hän ollut Lunalle rehellinen, miksi hän kykeni pettämään tyttöä. Ja myös sille, miten Luna ja Remus olivat yhteen päätyneet - tässä jätetään niin paljon avoimeksi että hahmoista on vähän hankala saada kiinni. Vaikka teksti itsessään on hyvin kaunista ja tunnelmallista, sisältö menettää osan tehostaan kun sitä ei perustella.

Mutta no, joskus tällaiset aukko- ja arvoitustekstit ovat oikein miellyttäviä ja tässä oli hienoja elementtejä, kuten vaikkapa lopetuslause ja nuo ranskalaiset sanat ja leivokset tekstin seassa. Arvostan sitä, että tunnelman luomiseksi nähdään vähän vaivaa ja tässä niin oli tehtykin. Kiitoksia tekstistä.

[Lils]

Äh olen vähän huono ja hidas ja laiska mutta KIITOS tästä ja siitä että olet noin ihanasöpö. ♥

Lunasi on mielenkiintoinen. Se ei ole niin kovaksikeitetty ja itseriittoinen kuin minun, se on enemmänkin hentoinen ja sellainen söpömpi. En ehkä ole tottunut siihen, mutta se sopii tämänkaltaisiin tarinaan hyvin. Remuksesta pidin, vaikkakin hänen osansa oli yllättävän pieni (kilpailu tuntui tosiaan olevan Fleurin ja Lunan välillä ja kuvailukin keskittyi Lunaan, ilman, että tappelun täytyi kulkea Remuksen kautta ja miehen miettiä joko tai, kumman otan). Hän oli sopivan sellainen rauhallinen, että sopi Lunalle, mutta myös se kiihkeys ja kuumuus, joka Fleurin kanssa tuli ilmi, oli juuri sitä aitoa Remusta yhdistettynä vielä siihen, miten hän halusi tavallaan suojella itseään ja Lunaa siltä, joka olisi ollut liikaa nuorelle tytölle. Myöskin se välttelevyys ja pienet valeentapaiset sopivat vaivaantuneeseen, salailevaan Remukseen, joka halusi vain tehdä sen helpommaksi kaikille..

Fleurin leipomukset olivat upea yksityiskohta, varsinkin, kun ne mainittiin nimeltä ja niissä pyöri suuri osa ficciä ilman, että olisivat vain jotain sivumainintoja "ai niin, Fleur muuten harrastaa leipomista". Luna tunnisti tutun maun, sen, miten Remus oli jo pitkään tehnyt sen hänelle uudelleen ja uudelleen.

Remus on tuonnut niitä liian monta, että sormet eivät riittäneet laskemaan niin pitkälle.

Tämä oli hyvin hämmentävä virke. Ensinnäkin tuo liian-sana tekee sen, että seuraavan lauseen alkaminen että-sanalla tuntui hassulta. Ehkä "niin monta, että" tai "liian monta, niin että". Ja toiseksi, aikamuodot heittelehtivät vähän - perfektin kanssa käytetään kuitenkin yleensä preesensiä, ja pluskvamperfekti ja imperfekti toimivat vastaavasti yhteen.

Lunassa on ollut aina sitä vikaa, että hän ikäänkuin hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat. Tämä oli kovin surullinen ja haikea, loppukin oli katkeransuloinen, mutta tyttö tuskin jaksoi kohauttaa olkiaan. Hän on sellainen, että ottaa elämän vastaan ja erottelee jyvät akanoista tarttuen vain niihin parempiin - se alistuminen ja se neutraalisti hyväksyvä, välinpitämätön asenne ovat peruspilareita Lunan luonteessa, ja ne rakensivat tätäkin ficciä pitkälle.

Tämä oli oikein täydellinen syntymäpäivälahja, kaunis fic ja todella ilahduttava surullisuudessaankin. Kiitos tästä, kultapieni, olet ihana! ♥