Nimi: Rikkokirejä kevättuulessa
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Genre: kevätsöpöilyä
Paritus: Ron/Luna
Vastuuvapaus: Row omistaa hahmot, minä vain lainailen omaksi ja ehkä muidenkin iloksi hyötymättä rahallisesti.
Haasteita: FF100 (010. Vuodet), Het10, Rare10, Vuodenaikahaaste (Kevät), Ficlet300 (098. Kevät)
A/N: Lils-kullalle oikein ihanaa ja kivaa synttäripäivää! Söötteli. ♥
Kevään ensimmäiset auringonsäteet alkavat lämmittää pihamaata, muodostavat varjoja leikkimään valon kanssa. Viimeisetkin lumen rippeet ovat sulaneet. Nurmikko on jo vihreää, pienet hiirenkorvat versovat puista. Ilmassa saattaa haistaa lähestyvän kesän; pieninä ripauksina vaniljaa, vihreyttä tuulessa. Onnellisuutta.
Kaksi makaa nurmikolla versovan omenapuun juurella. Tyttö pojan vieressä, vaaleat hiukset valuen alas olkapäiltä kasvoja kehystäen. Punahiuksinen juoksuttaa sormiaan pitkin tytön kylkiä, silittää hiuksia kevyen tuulenvireen saattelemana. Kierittää sormiaan niiden ympäri, pyyhkäisee varovasti kasvoille karanneen hiuskiehkuran pois.
”Muistatko sen, kun tapasimme ensimmäisen kerran?”
”Muistan. Olimme vielä kovin pieniä silloin.”
”Eksyin sinä päivänä vähän kauemmas kotikololta kuin normaalisti ja tapasin sinut metsän laidalla. Istuit kannolla paljain jaloin, sinulla oli vihreä kesämekko päällä. Tuijotit puiden latvoja ja puhuit jotain narksuista. Ajattelin heti että sinussa on jotakin erilaista.”
Tyttö kääntyy silmät tuikkien poikaan päin, katsoo toista hetken uneksuen.
”Niin... Minä ajattelin että vaikutit mukavalta. En vain ymmärtänyt miksi katsoit minua niin hassusti. Mietin että sinulla saattoi ehkä olla rikkokirejä päässäsi.”
”Oliko se sitten huono asia?” Poika liikahtaa lähemmäs, hymyilee. Silmät ehkä naurahtavat. Silittää varovasti tytön hiuksia. Pitää lähellään kuin peläten että toinen saa siivet selkäänsä ja lentää pois. Lopulta kumartuu ja painaa huulensa toisen huulia vasten. Antaa hetken tuulen kutittaa kasvoja.
Kevään ensimmäinen perhonen laskeutuu tytön poskelle, saa tämän näyttämään aivan luonnonprinsessalta. Ehkä hän onkin. Sormet tanssivat ympäri toisen kehoa, silittävät kuin auringon säteet. Kehossa tuntuu pientä kutittelua, ehkä lämpöäkin. Poika näykkäisee kevyesti tytön alahuulta kertoakseen jotain, ehkä rakkaudesta. Tyttö tuoksuu kesälle, nurmikolle. Näinä hetkinä aika tuntuu lähes pysähtyvän, ainakin matelevan hyvin hitaasti. Pieniä kipinöitä leviää ympäri kehoa. Ehkä aurinkopölyä jota tuuli kuljettaa.
Lopulta poika vetäytyy kauemmas, painaa vielä nopean suukon poskelle. Punahiuksinen hivuttaa kättään lähemmäs toisen omaa, tarttuu siihen pehmeästi. Pujottaa sormensa toisen somien lomaan. Kevyesti sivelee peukalollaan kämmenselkää saaden kutittavan tunteen aikaan. Aivan kuin sata leppäkerttua juoksisi kädellä. Kumpikin tuijottaa toisiaan silmiin hymyillen. Tyttö haaveillen kai.
”Uskoakseni sinulla on vieläkin rikkokirejä päässäsi. Mutta ei se mitään.”
