Todellisuuden seinämät K-11, Regulus/James, angst, drama, romance

[Winifred]

Title: Todellisuuden seinämät
Author: Winifred
Beta: bbrickless<3
Genre: Angst, drama, romance, slash
Pairing: Regulus/James
Rating: K-11
Word count: 534
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan.
Summary: Ne kertoivat rehellisen totuuden. Kuka sitä olisi voinut vastustaa?

A/N: Ottaa osaa haasteisiin: Slash10, Tutut ja tuntemattomat tuvat, Angst25 sanalla 24. Pelko, OTS.

Yö, paritus ja kalvava tunne. Mitä muutakaan siitä voisi syntyä?

//Säde muokkasi alaotsikon tiedot otsikkoon

Todellisuuden seinämät

Jos Regulus olisi voinut, hän olisi yksinkertaisesti kietonut vihreähopeisen kaulaliinansa tiukasti kaulansa ympärille ja unohtanut sotkutukkaisen pojan kaikkitietävän virneen. Se ei kuitenkaan ollut heidän vaihtoehtonsa. Niin paljon kuin Regulus halveksi toisen tyhmänrohkeutta ja kadehti vapautta tehdä mitä vain, ei heidän piilossa vaihdetut kosketuksensa saaneet velvollisuuksia katoamaan. Siihen hän oli pyrkinyt jokaisella ajatuksellaan alusta asti - tuntemaan samanlaista vapautta kuin James, samanlaista kaikennielevää rajattomuutta. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei vapautta saa toiselta suutelemalla ja hyväilemällä. Todellisuus ei katoa mihinkään (vaikka kiroaisit sitä suurimman nimeen, ei se katoa, todellisuutta suurempaa ei ole).

Katkerampaa ei ollutkaan kuin se, että vapaus oli ollut hänelle vain turhanpäiväinen sana aikaisemmin. Se oli ollut isoveljen suurentelevaa valittamista velvollisuuksista, jotka painoivat taakallaan vedenpinnan alle. Nyt ne velvollisuudet olivat pudonneet hänen luiseville harteilleen. Sen ymmärtää minkä menettää - ja hän inhosi sitä.

James ei kyennyt antamaan hänelle sitä itsevaltaista rajattomuutta, mitä hän kaipasi. Kun Regulus sen viimein ymmärsi, ei hän kyennyt enää kävelemään tilanteesta pois: hän oli addiktoitunut sotkutukkaisen tuoksuun, kaikkitietävän ylimieliseen virneeseen ja kosketuksiin, jotka saivat janoamaan lisää. Hän oli retkahtanut niihin hetkiin, jolloin James katsoi häntä kuin hän olisi ainut maailmassa.

Silti Regulus päätti vakaasti kävellä pois heidän tilanteestaan, mutta jokaisella kerralla muutama valehtelematon katse saivat hänet jäämään. James ei näytellyt, sotkutukka oli mitä oli, eikä suostunut edes yrittää olla mitään muuta - eikä Regulus voinut vastustaa sitä. Hänen sukunsa, tupansa ja jopa hän itse olivat yhtä laskelmoitua liikettä. Kaikki oli tarkkaa, hiottua ja suunniteltua, kaiken tarkoitusperänä oli tilanteen hallitseminen. James sai sen hallinnanhalun katoamaan, eikä toisen pojan sanat ja eleet valehdelleet. Ne kertoivat rehellisen totuuden. Kuka sitä olisi voinut vastustaa?

Kädet kohosivat kehystämään kapeita kasvoja. "Laske alas tuo ilme, en halua nähdä sitä tänä yönä. Haluan nähdä viattomuutesi, haluan nähdä pelkosi. Anna itsesi minulle - kokonaan."

Katse pehmeni, suupielet kohosivat pieneen hymyyn: "Ota minut jo, komistus."

Lopulta Regulus oli vain heikko. Vain nuori poika, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi laskelmoivaan elämään, joka oli kaavoitettu hänelle viimeistä kravatinsolmua myöten.

Vapaus - sitä hän rukoili katsellaan Jamesilta. Mahdottomuus on mahdottomuus, eikä hänelle sitä voitu antaa; hänen oli lunastettava se itselleen. Hänestä ei vain ollut siihen. Vihreänhopeiset kravatti, hansikkaat ja kaulaliina juurtuivat osaksi häntä itseään ja vaihtuivat lopulta mustavalkoiseksi naamioksi.

Silloin hän huomasi toisen katseessa vaivaantunutta teeskentelyä. Jamesin ennen niin valehtelematon katse oli nyt tuskaisan teeskennelty, sillä Reguluksen velvollisuudet olivat kasvaneet muureiksi, joiden toiselle puolelle edes Jamesin uhkarohkeus ei riittänyt vilkaisemaan. Jokaisella on moraali, eikä heidän omansa lopulta kohdanneet - James tajusi haluavansa sellaista tekopyhää puhtautta, jollaista Regulus ei ikinä kykenisi antamaan, sillä hänen olivat sysipimeät varjot.

"Onko tämä nyt sitä, mitä haluat? Sitä, minkä vuoksi olet valmis kuolemaan?"

"Ei. Älä katso minua tuolla ilmeellä - et ymmärrä. Tämä on sitä, minkä vuoksi olen vähiten valmis kuolemaan ja juuri se on merkitsevää."

Hyväksikäytöstä riippuvuuden kautta epätoivoiseen rakkauteen: viimein se hiipui viimeiseen haikean kaipaavaan katseeseen, johon oli sekoittunut pettymystä. James oli odottanut enemmän, odottanut Reguluksen lunastavan vapautensa. Mutta sotkutukka ei ollut todella ymmärtänyt, millainen Reguluksen luonne todellisuudessa oli. Haavekuvitelmissa hän oli rohkea ja vapaa, todellisuudessa pelokas ja velvollisuudentuntoinen. Hän otti omakseen aatteen, joka johti raivatulle polulle ja hokemisen jälkeen hän uskoi siihen sokeasti.

James oli uskonut ja rakastanut haavekuvaa hänestä, mutta todellisuuden seinämät tulevat aina lopulta vastaan.

Haaveiden nuorallatanssi ei kanna pitkälle - nuora haurastuu ja katkeaa, eikä pudotuksesta selviä hengissä.

"Ehkä meidän on aika lopettaa tämä hulluus."

[Lunella]

Oih, Regulus/Jamesia! ♥ En ole ikinä ennen lukenut tällä parituksella, mutta tän ficin jälkeen tekisi mieli lukea enemmmänkin, koska tämä on ihana. Oot saanut tähän paritukseen jotain sellasta herkkyyttä, kun halutaan jotain sellaista, mitä ei toinen kuitenkaan voi antaa. Ja Regulus tajusi sen aiemmin kuin James; hän ei saisi vapautta Jamesilta. Tykkään ajatusesta, ettei Regulus kuitenkaan pysty enää kävelemään pois tilanteesta, vaan sen lopettaa James, kun hän tajuaa, ettei saa Regulukselta sitä, mitä itse puolestaan haluaa. Ja jotenkin se sopii tähän ficciin niin hyvin, ettei Jamesilla ollut tarpeeksi uhkarohkeuttakaan katsoakseen Reguluksen naamion taakse.

Tykkään sun kuvailustas ja tuosta, että tekstin välissä on noita kursivoituja kohtia, joihin itse teksti sitten loppuukin. Ne saa aikaan sellaisen syvemmän tunnelman, että on olemassa jotain muutakin kuin sitä haaveilua toisesta. On olemassa myös se toinen puoli ja noi kursivoidut kohdat toi hyvin esiin sen, mitä James tunsi katsellessaan Regulusta, josta tuli kuolonsyöjä. Ja Reguluksenkin tunteet tuli hyvin esille. Ainakin itse ajattelin sen tän ficin kautta jotenkin silleen, ettei Regulus oikeastaan edes itse tiennyt, mitä tekee ja hän oli vähän eksyksissä.

Ei mulla muuta sanottavaa, kuin että tykkäsin tosi paljon. Kiitos! :3

[Arion]

Hienosti kirjoitettu, mutta jotenki tuli vaa ajatus, et James pettää Siriusta, tai ainakin sen kustannusta. Et aika hyvin kirjoitettu jo siihen nähden, et ajattelee, et James kuuluu toiselle, pelkän tekstin ansiosta.

[Lils]

Ooh!

Paritus nappasi silmääni heti, mielenkiintoinen ja minulle täysin vieras, mutta kuitenkin looginen ja varsinkin sinun ansiostasi upeasti tulkittu. Upea fic syistä ja seurauksista, välivaiheista, tunnelmoinnista: kokonainen tarina, josta oli helppo pitää, ja jonka mielenkiintoinen tunnelma valloitti. Vau.

Jamesin ja ylipäätänsä koko porukan kliseinen virnistystapa on hyvin käytetty, mutta sehän toimii kuitenkin loistavasti. Regulus ei olisi halunnut, mutta siinä virneessä on aina jotain, jolle on pakko naurahtaa takaisin, niinhän se usein menee. Pidin siksi paljon siitä, miten sekin oli tässä kaiken ohella mukana, vaikka kyllähän Jamesissa muutakin oli, kuin vain kelmileima.

Tässä oli myös hienosti mukana Sirius ja suuremmassa mittakaavassa myös veljellisyys. Se, miten Sirius oli aina ollut se enemmän kapinallinen, äänekkäämpi, poikkeavampi, se oli tarttunut myös Regulukseen ja vienyt häntä samaan suuntaan.

Kuvasit todellisuutta hienosti. Se pilkisti esiin aina välillä olematta etualalla koko aikaa, ja se tuli esille aina eri tavalla, ainakin vähän, ja vei tätä eteenpäin. Tavallaan se myös välillä jarrutti liikaa, riippuen kielikuvan uudenlaisuudesta. Samaan palaaminen ehkä vei tältä juonen ja muutti vähän fiilisteleväksi, paikoittain siis. Se oli tavallaan ristiriitaista, vaikea sanoa, mutta ehkä ensin mainittu vei kuitenkin, onneksi. Tavallaan tähän samaan liittyen: kaulahuivijuttua käytettiin paristi ja vaatteita verrattiin (hiuksiakin) vähän kaikkeen, ja sitä oli ehkä turhan liikaa.

Jokaisella on moraali, eikä heidän omansa lopulta kohdanneet

Eivätkä. Mutta muuten upea kohta, tuon vertaus kiteytti loistavasti sen, mistä tässä oli kyse. Miksi ja miksi ei, miten, milloin. Se kertoi niin paljon hyvin vähillä sanoilla ja upean tulkinnanvaraisesti. Viimeiset kappaleet olivat intensiivisempiä ja todella kiinni tuossa parituksessa, kuvasivat sen loppuvaiheita, syitä ja osapuolia hyvin tarkasti ja hienosti tulkiten. Lopetuskappale oli upea, se oli jotenkin nuorekas ja rempseä ja silti hyvin vakava, sopi molempiin hahmoihin niin täydellisesti ja lopetti tämän hienosti.

Upeaa, kiitos. : )

[sugared]

Oho, en olekaan tähän paritukseen ennen törmännyt. Hassua kyllä, se kun on ihan yhtä mahdollinen kuin James/Sirius (jota en kyllä pidä mitenkään mahdollisena, heh) ja paljon mielenkiintoisempikin. Tässä oli vähän sellaista kliseistä ja korostettua vastakkainasettelua, joka kyllä toisaalta sopii rajoista piittaamattomaan ja huolettomaan teen-mitä-haluan-Jamesiin ja Regulukseen, joka on aina kuunnellut perheensä vaatimuksia ja suvun velvoitteita. Minulle tuli tästä mieleen myös Jamesin kyvyttömyys ajatella muiden näkökulmasta – hänen ei ole mahdollista ymmärtää Reguluksen tilannetta ja luultavasti hän tulkitsee sen omasta näkökulmastaan käsin heikkoutena, mitä se ei välttämättä kuitenkaan ole.

Tykkään kirjoitustyylistäsi, vaikka välillä esiintyikin hieman töksähtelyä ja toistoa. Esimerkiksi Jamesin kaikkitietävän virnistyksen esiintyminen pomppasi näin lyhyessä tekstissä silmään, samoin sotkuinen tukka ja valehtelematon katse (valehtelematomman olisi mielestäni muutenkin voinut korvata esim. rehellisellä, kirkkaalla tai muulla vastaavalla, valehtelematon ei ole kovin sujuvaa suomen kieltä).

eikä toisen pojan sanat ja eleet valehdelleet

Toinenkin ylläolevan kaltainen kielioppivirhe pisti silmään, verbi on siis samassa muodossa kuin lauseen tekijäkin, tässä tapauksessa siis monikossa.

eikä suostunut edes yrittää olla mitään muuta

Suostunut yrittämään olla mitään muuta, joskin esim. 'suostunut teeskentelemään mitään muuta' kuulostaisi vähän notkeammalta.

Laske alas tuo ilme

Tämä myös töksähtää, kuulostaa vähän anglismilta.
Välillä tuntui vähän siltä, että tekstissä pyörittiin ja kierittiin toistamiseen saman asian ympärillä, mutta välillä taas olit kiteyttänyt ajatuksia hyvin tyylikkäästi ja osuvasti. Esim. näissä

Vihreänhopeiset kravatti, hansikkaat ja kaulaliina juurtuivat osaksi häntä itseään ja vaihtuivat lopulta mustavalkoiseksi naamioksi.

kaikennielevää rajattomuutta. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei vapautta saa toiselta suutelemalla ja hyväilemällä.

Hänen sukunsa, tupansa ja jopa hän itse olivat yhtä laskelmoitua liikettä. Kaikki oli tarkkaa, hiottua ja suunniteltua, kaiken tarkoitusperänä oli tilanteen hallitseminen.

oli mukavaa ytimekkyyttä. Ajatukset tuntuivat myös omaperäisiltä, eivät tuttujen kliseiden toistelulta. Olisin toivonut jotakin tällaista myös loppuun – nuorallatanssimismetaforat ovat vähän turhan kuluneita ollakseen tehokkaita.
Mutta joo, tykkäsin! Olet mielestäni käsitellyt paritusta todella hienosti ja uskottavasti ja käyttänyt hyväksesi sen, että he ovat pimeyden voimia kammoava rohkelikko ja niihin hurahtanut luihuinen. Regulus on mielestäni erityisen uskottava, juuri tällaisia ajatuksia hänellä voisi kuvitella olleenkin. Kiitos mielenkiintoisesta lukukokemuksesta!