Tiltle:Elämän hehkun ja rakkauden keskeltä värjöttää kuolema || alaotsikko: Severus/Hermione, angst-romance
Author:luminary
Genre:Angst-romance,oneshot
Pairing:Severus/Hermione
Rating:K11
Warnings:Itsemurha sekä päähenkilön kuolema
Disclaimer: Täten julistan kaiken Rowlingin rouvalle kuuluvan hälle kuuluvaksi, itse en tästä mitään kostu.
Summary:Sodassa ei ollut mitään jaloa, silkkaa kärsimystä vain.A/N: Omistettu
tutti frutille, joka on minusta aivan mahtava tyyppi
( tai ainakin vaikuttaa sellaiselta, mistäs minä tiedän...) syntymäpäivä lahjaksi! Tosiaan kirjoitettu tajunnanvirralla, hämmentää vain, että miksi juuri angstia, kun en ollut edes pahalla tuulella... Jotenkin kai se sitten liittyy niihin alitajunta-juitsuihin
Ja mega-kiitokset
Sirina Black, ilman sinua en tiedä mitä tekisin. Mokailisin ja saisin haukkuja, varmaan. (:
Elämän hehkun ja rakkauden keskeltä värjöttää kuolema
Hermione katsoi kauhuissaan alapuolellaan avautuvaa tuhoisaa näkymää. Hän oli nähnyt kuolleita ennenkin, mutta ei näin paljon yhdellä kertaa, ei ruumiita näin hirveässä kunnossa.
Hänestä tuntui, että hän oli sodan ja sen mielettömyyden saastuttama. Hän tunsi itsensä myös petetyksi. Nyt hän tajusi, että sankaritarinat ja -sadut, joita hän oli lapsena niin rakastanut, olivat valhetta. Sodassa ei ollut mitään jaloa, silkkaa kärsimystä vain.
****
Hermione laskeutui koulun muurin rippeiden sisältä pihalle ja liittyi muiden ympäriinsä levittäytyneiden, epätoivon sekä tuskan raskaaseen kaapuun kietoutuneiden joukkoon etsimään eloonjääneitä, rakkaintaan.
Ole kunnossa, elossa. Sinun täytyy.Viimein metsän laitamilla hän näki nousevan kuun valossa hieman kiiltelevät, mustat hiukset ja pitkän tumman siluetin.
Hän kykenee seisomaan, hän on elossa! Miehen kasvot ja kaapu olivat tuhkan ja veren tahrimat ja tummat silmät kiiltelivät kiivaan taistelun jäljiltä, mutta hän vaikutti vahingoittumalta. Harry näkyi seisovan muutaman jalan päässä, hänkin oli ilmeisesti kunnossa, joten Hermione suuntasi miehensä luokse.
”Hermione, olet elossa”, Harry huoahti nähdessään ystävänsä ja hetken hänen väsyneillä kasvoillaan vilahti huvittuneisuus naisen suunnatessa määrätietoisesti vanhemman miehen luokse.
”Hän taisteli urheasti, Hermione. Olen kiitollinen siitä. Päihitit monia ja pelastit vielä useamman hengen. Kiitos!” Harry osoitti loput sanansa miehelle itselleen ja muodosti huulillaan punehtuneelle Hermionelle sanan ”Ron”, jättäen sitten parin rauhaan.
Muutaman jalan päässä yhä liikkumattomasta miehestä Hermione hidasti vauhtiaan ja lähestyi miestä lähes ujosti, epävarmasti. Tämä näytti oikeasti vaaralliselta ja varsinkin hyvin pelottavalta.
”Severus...?”
Mies tarttui hitaasti hänen valkoiseen käteensä ja kohotti sen huulilleen. ”Draco ja Minerva... he haavoittuivat, heitä ollaan tuomassa takaisin koululle.”
”Tule”, Hermione sanoi lempeästi ja koetti lähteä koululle päin kävelemään, ”mennään heidän luokseen.”
Astuessaan muutaman askeleen Hermione tunsi miehen käden lipuvan hänen otteestaan ja hämmentyi. Kääntyessään kuin hidastettuna ympäri hän kuuli takaansa vaimean tömähdyksen ja nähdessään maahan kaatuneen miehensä hän kohotti kätensä kauhusta laajentuneille silmilleen ja pudottautui polvilleen maahan.
”Severus,
ei...” hänen huuliltaan livahti syvän henkäyksen mukana, kun hän näki sivuun liikahtaneen matkakaavun alta paljastuneen näyn.
****
Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä ja suusta virtasivat merkityksettömät sanat hänen kömpiessään Severuksen luokse.
”Ei, ei voi, Severus ei, eih...”
Miehen olkapää oli murskana. Valkoisia luunpätkiä törrötti repeytyneen ihon läpi kuin haaksirikkoutuneen veneen kappaleita laskuveden aikaan. Hänen kyljessään oli ammottava haava, josta pulppuava veri muodosti lammikkoaan ja värjäsi ennestään mustaa kangasta tummemmaksi. Miehen oikea käsi puristi yhä kouristuksenomaisesti taikasauvaa, ja Hermione yritti kyynelten virratessa kammeta sitä irti, mutta jäykät sormet eivät suostuneet hellittämään otettaan. Hermione pyyhkäisi yhä vaikertaen hiuksiaan kasvoiltaan ja nosti Severuksen pään syliinsä huojuttaen molempia edestakaisin valituksensa rytmissä. Hän silitti miehen hiuksia ja koetti vastustaa toivottomuutta, koetti olla antamatta periksi ahdistukselleen, mutta hän ei ollut vielä milloinkaan kokenut niin lohdutonta surua ja pohjatonta tuskaa.
Kuolema oli julma. Se tuli hitaasti. Vähitellen Severuksen hengityksen rahina muuttui äänekkäämmäksi, ja hengenvedot kävivät työläämmäksi. Kun miehen tummat silmät sumentuivat ja Severus päästi ensimmäisen sekä viimeisen valituksensa, Hermionen kauhu kasvoi ja hän taisteli itsensä kanssa ääneen huutamisesta, häviten sen jo ensikättelyssä.
”Severus...Severus... Miksi sinun piti lähteä? Voi pyhä Merlin, älä vie häntä pois minulta, et voi!”
Hermione tunsi miten väkevä voima liikahti hänen sisällään, ja sitten oli kuin tulivuoren sisään patoutuneet voimat olisivat lähteneet liikkeelle eikä purkausta voinut enää estää mikään. Nainen nyyhkäisi rajusti ja hänen kehonsa vavahteli. Hänen kurkustaan purkautui kovia kumeita parahduksia ja jokainen karhea hengenveto oli ponnistus.
****
Kun miehen viimeinen henkäisy oli jäänyt taakse jo tunteja sitten ja iho oli jo muuttumassa vahamaisen kylmäksi, Hermione istui ontto ahdistavuus sekä jäytävä tuska sydämessään miehensä pää sylissänsä, ajattelematta mitään. Aamun ensisarastus sai naisen painamaan huulensa miehen otsalle ja tavatessaan kylmenneen ihon huuliensa alla, hän tiesi rakkaansa jo poistuneen ja määrätietoisuus syttyi hänen tyhjiin, ruskeisiin silmiinsä.
Nainen ei edes viitsinyt lähteä etsimään omaa taikasauvaansa jonka oli pudottanut jossain vaiheessa, vaan irrotti hellästi miehensä sauvan tämän kuolonkankeista sormista ja muistaen edellistä iltaa ennen taistoon lähtöä, heidän epätoivoista rakkauden jahtiaan kuin huomista ei olisi, hän lähetti suojeliuksensa viemään anteeksipyyntöä heikkoudestaan ja asettui miehensä vierelle.
Auringon sarastus kasvoi lopulta päivänvaloksi. Hermione ei huomannut sitä maatessaan rakkaansa syleilyssä. Hän ei ollut tietoinen hälystä ja epätoivoisista huudoista jotka hänen viimeinen viestinsä oli aiheuttanut. Hän tunsi vain tyhjyyden sisällään ja tiesi vain rakkaansa, sekä sanat joilla päästä hänen luokseen. Ainiaaksi.
Ne livahtivat hänen huuliltaan kuin salatut huokaukset kielletyissä syleilyissä.
”Avada kedavra.” A/N2: Paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan. Paljon onneeaa
tutti frutti, paljon onneaa vaan! *Aplodeeraa*