Kirjoittaja Aihe: Rakastuneen tytön päiväkirja: Rippikoulu, K-11/Jatkoa 5.6.2015  (Luettu 9215 kertaa)

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
// Alaotsikko: Draama, Romantiikka, Yksipuolinen Slash : PROLOGI+3/? : 7.9.2011

Nimi: Rakastuneen tytön päiväkirja: Rippikoulu
Beta: Ei ole (eikä tule ehkä).
Tyylilaji: Draama, Romantiikka, Yksipuolinen Slash
Paritus/Paritukset: Pääparina Saana ja Kristian, mainintana Saana/Micke ja Lauri/Kristian
Ikäraja: K-11
Vastuu: Päämiljöö oikea paikka eli Aholansaari ja kaikki henkilöt omia. Koko tarina on fiktiota.
Varoitukset: Kenties kiroilua, viittauksia ja vihjauksia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Samoin on myös pettämistä ja isosen sekä "pikkusen" eli leiriläisen suhde (mikä on ensimmäinen ja kenties tärkein kohta isossopimuksessa).

Oma sana: Kun rupesin miettimään seuraavaa originaali-tekstiä, sain tällasen idean. Aluks oli tarkotuksena kirjottaa rippikoulu-fic Tylypahka tyyliin, mutta se nyt vähän jäi. Yritän tässä tekstissä kirjottaa mahdollisimman vähän siitä itse uskosta, jos joku ei sitä halua lukea. Tuskin siitä hirveen paljoo tulee kuiteskaa.
   Tämä tarina siis perustuu körttiläisyyteen, eli älkää ihmetelkö jos tulee jotain kummaa. Itse kävin samaisessa paikassa rippikouluni viime kesänä.
   Tässä sitten vielä tiedoksi, että tämä sisältää sekä Saanan päiväkirjaan kirjoitettuja osioita ja ihan reaaleja eli jotain tiettyjä juttuja ymv. Joskus saattaa tulla molemmat, joskus vaan toinen. Nyt tuli vähän lyhyt.

 * * *
PROLOGI:

Lauantai 4.6.2011

Rakas päiväkirja,
   tänään alkoi kesäloma ja pakkasin viimeiset tavarat juuri. Ylihuomenna alkaa rippileiri ja huomenna heti aamusta olisi tarkoitus matkata Aune-tädin luo Kuopioon, sieltä on vain noin tunnin matka Aholansaareen, missä leiri pidetään. Varmaan herään ensi yönä kuka ties kuinka monta kertaa varmistamaan onko kaikki varmasti mukana tai sitten en saa nukuttua silmäntäyttäkään. Olen jo jutellut parin rippikoululaisen kanssa, isosille en ole rohjennut jutella. Mitä olen meille saapuvista kirjeistä lukenut, leirillä olisi 21 leiriläistä ja 8 isoista Yli- isot mukaan lukien, leirin vetäjiä unohtamatta.
   Onneksi myös Kiia on tulossa samalle riparille. Isoveli ja serkut ovat kertoneet paljon siitä paikasta. Koska Hannes on ollut isona myös oman seurakuntansa rippileirillä, hän on kertonut Saaren riparin olevan hyvin erilainen. Meillä on siellä paljon enemmän vapaa-aikaa kuin oman seurakunnan leirillä olisi ja leiri kestää pidempään.
   Tietysti minulla tulee siellä Mikaelia ikävä, minkäs teet. Hän teki oman valintansa ja valitsi oman seurakunnan rippikoulun. Hän kyllä on sanonut, että voin soittaa aina kun haluan jos vain välttäisin öitä. Toivottavasti hän pääsee konfirmaatiooni kahden viikon päästä, vaikka hänellä saattaakin olla silloin muuta. Harmittaa myös, että ensimmäinen vuosipäivämme on keskellä leiriä, emmekä voi viettää sitä yhdessä.

”Saana! Valot pois, kannattaa nukkua, että aamulla jaksat”, äiti huusi huoneeni oven takaa.
”Joo, joo. Ihan just!”
”Ei ihan just, vaan nyt!”
”Joo, joo. Öitä!”
”Hyvää yötä kulta!”

En keksinyt enää mitään kirjoitettavaa päiväkirjaan, joten pakkasin sen päällimmäiseksi matkalaukkuuni. Kai se olisi yritettävä nukkua.

 * * *
Kommenttia?
« Viimeksi muokattu: 05.06.2015 23:20:28 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 170
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Rakastuneen tytön päiväkirja: Rippikoulu, K-13
« Vastaus #1 : 18.06.2011 18:42:01 »
Jihuu, onpas kiva idea! :) Otsikko kiinnitti heti huomioni, sillä oma riparini oli ihan mahtava kokemus. Varmasti on siis kivaa lukea riparitarinaakin. Veikkaan, että muistoja ainaskin palaa roppakaupalla mieleen, hehe... Ja on ihanaa lukea jonkun toisen riparikokemuksista myös, vaikka ne olisivatkin fiktiivisiä. Luin joskus Päivi Romppaisen Vilma ja koiraripari -kirjan, ja siitä ainaskin tykkäsin kovin. ^^ Luulen, että tykkään tästäkin. Tästä alusta ainaskin tykkään paljon, lupaavalta vaikuttaa! ^^ Kivaa, miten tuo rippileiri sijoittuu samaan paikkaan, missä sää kävit oman riparisi, siinä kun on sitten semmosta jännää totuudenmukaisuutta.

Hyvä idea tuo, että mukana on sekä päiväkirjaa että muita juttuja! :) Musta on mukavaa lukea kaikenmoisia päiväkirjamerkintöjä, ja ne muut jutut siellä välissä varmasti piristävät ja tuovat vaihtelua kerrontaan. Ei tämä varmasti ainaskaan tylsäksi käy. (: Täytyy kehua myös sitä aitouden fiilistä, joka tästä jotenkin välittyy - meinaan siis sitä, miten tuo päiväkirjamerkintä on kirjoitettu erilaisella fontilla (ihana fontti muuten, hehee ;D) kuin muu teksti, aivan kuin käsin, ja miten kertoja käyttää siinä semmosta aitoa kieltä. Tai siis voisi hyvin kuvitella, että joku kirjoittaisi oikeasti päiväkirjaansa noin.

Hihii, mua kutkuttais kyllä jo lukea lisää! ;D Ei siis mitään paineita sulle tiettykään, mutta tiijät ainaskin, että täällä on yksi innokas lukija, jos innostut tätä jatkamaan. Toivottavasti innostut! (: Tämä vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta tarinalta. Paritukset ainaskin saivat mut jännittymään - mitähän siellä leirillä tapahtuukaan, jos Saana sinne mennessään seurustelee tuon Mikaelin kanssa, mutta parituksia on muitakin? Hmm, mielenkiintoista.

Ei mulla sitten varmaan oikein muuta... Paitsi että tosi hyvin ja realistisesti kirjoitat, ja idea on mielestäni mahtava, toteutus myöskin! :) Yhtä kohtaa jäin muuten miettimään:

Mitä olen meille saapuvista kirjeistä lukenut, leirillä olisi 21 leiriläistä ja 8 isoista Yli- isot mukaan lukien, leirin vetäjiä unohtamatta.
Eikös tuon ensimmäisen värjätyn pitäisi olla isosta, jos yksikkömuoto on isonen? En oo kyllä yhtään varma, saatan miettiä omiani, heh... Ja tuo toinen - pitäisikö sen olla yli-isot? Tai en tiijä, voihan se kai alkaa isolla kirjaimella, mutta tuota väliä viivan jälkeen ei ainaskaan vissiin tartte.

Semmosta siis. Tosi hyvää tekstiä mielestäni ja loistava idea, oottelen innolla jatkoa! ^^ Ei muuta kuin tsemppiä ja inspiraatiota kirjoittamiseen! :)
« Viimeksi muokattu: 16.09.2011 18:43:00 kirjoittanut Waulish »

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Vs: Rakastuneen tytön päiväkirja: Rippikoulu, K-13
« Vastaus #2 : 19.06.2011 21:31:44 »
Kiitos kommentistasi Waulish!

Nyt alkaa innostus iskee ja oon muutaman  seuraavan päivän kirjottanu valmiiks
vihkooni! Vaikka minä saisinkin jatkoa tässä  parin päivän sisällä tänne pistettyä,
kohta tulee kahden viikon tauko kun lähdemme Saksaan perheen kesken.
Mutta kuitenkin, edes yksi kommentti tuo aina innon lisätä tekstejä ja varsinkii ku
tulee positiivista palautetta!

Hirveesti tekin mieli kirjottaa kaikkien tekstissä olevien hahmo esittelyt, mutta
sillon tulis liikaa kaikkee infoo etukäteen! Saatan joskus pistää, oottakeepa vaa!
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Vs: Rakastuneen tytön päiväkirja: Rippikoulu, K-13
« Vastaus #3 : 07.09.2011 15:56:50 »
Nyt sain viimeinkin kirjoitettua tänne jatkoa! Valitettavasti ei ole käsinkirjoitetulle tekstille kivaa fonttia kun nämä koneet on hieman vanhanaikasia ja siten alkeellisia, joten älkää ilmetelkö!

***

6.6.2011

"Rakas päiväkirja,

   tänään oli ensimmäinen leiripäivä. Ennen kuin saavuimme Sääskiniemen lauttalaiturille, en ollut jännittänyt kertaakaan. En ainakaan niin paljon. Jo siellä oli muutamia leirien isosia vastassa. Kaikki toivottivat meidät tervetulleiksi viettämään siellä kaksi viikkoa ja sanoivat olevansa iloisia niinkin suurista määristä uusia körttejä kuin me vajaat kymmenen vanhempiemme kanssa. Monet vanhemmat kyselivät oliko nuoret tai edes aikuiset ennen käyneet Aholansaaressa ihan vain kääntymässä, elleivät pidemmänkin aikaa. Harvojen leiriläisten vanhemmat olivat tuttuja jo omilta rippikouluajoiltaan.
   Laivamatka tuntui kestävän ikuisuuden jännityksen ja matkapahoinvoinnin takia. Jos olisin heti vesistönylityksen jälkeen nähnyt itseni peilistä, olisin varmaan näyttänyt hieman vihertävältä. Kuten Sääskiniemessä, myös täällä meitä oli vastassa roppakaupalla isosia. Myös he toivottivat meidät tervetulleiksi ja toivoivat meidän viihtyvän.
   Kun laivamatka oli ohi ja meidät oli jaettu Annantuvalla huoneisiin, oli aika esittelykierroksen. Meitä kierrätettiin ympäri keskeistä ja aktiivisinta aluetta. Saimme selville myös, että meidän luokkahuoneemme on Juhanantuvalla. Juhanantuvan alakerrassa oli takkahuone, missä viettäisimme jokapäiväisen siestamme.
   Päivä eteni verkkaisesti. Kävimme syömässä ja sen jälkeen menimme kuuntelemaan Paavo Ruotsalaisen tarinaa. Sen perästä meille kerrottiin myös leirialueen rajat ja tärkeimmät säännöt hiljaisuudesta ja nukkumisen tärkeydestä aina tulipalovaaraan ja kokoontumispaikkoihin palon sattuessa.  Pian sen jälkeen olikin jo iltapalan ja -ohjelman aika. Siellä käytiin kaikkien nimet läpi ja jaettiin meidät pienempiin ryhmiin. Yksi leirimme vetäjistä kertoi siinä vaiheessa oman isosemme, Kristianin, olevan kipeänä ja hänen olevan kunnossa huomenna kun aloittaisimme varsinaisen rippikoulun, mukaan lukien oppitunnit. Osan jo ennestään keskenään tuttujen leiriläisten keskuudessa kävi kova kohina. Me loput varmaan olimme vain kiitollisia siitä, sillä emme tunteneet toisiamme.
   Päivä päättyi Siioninvirsi-veisuihin Paavon - herännäisliikkeen tärkeän johtohahmon – pirtissä. Vain isoset ja vetäjät lauloivat, taisi olla joukossa muutamia leiriläisiäkin. Veisuissa kuului useita kuiskaten käytyjä keskusteluja ”koko homman turhuudesta” ja ”vapaa-ajan hukkaan heittämisestä”. Iltaveisuiden lopussa yksi vetäjistä kertoi mitä veisuut tarkoittivat körteille ja miksi niitä pidetään. Yksi kertoi jopa, miksi virkkeiden välissä pidettiin pitkät tauot.
   Pian pirtistä lähdön jälkeen kaikki kävivät väsyneinä ja hieman vähemmän jännittyneinä nukkumaan. Menimme Kiian kanssa peräkanaa omaan huoneeseemme toisen käytävän perälle. Koska isosia oli niin vähän ja meidän huoneeseen ei saanut lisävuodetta, saimme olla ihan kaksin.
   
   Kohta isoset tulevat laulamaan iltavirren, hyvää yötä!

P.S. Nyt on jo ikävä Mickeä vaikka puhuimme eilenkin varmaan tunnin puhelimessa!"

« Viimeksi muokattu: 21.01.2013 16:44:50 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 170
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Jippii, tämä on jatkunut! ^^ Anteeksi, en heti kommentoinut, nyt vasta... Olen ollut laiska. ._.

Edelleen pidän tästä tarinasta kovin! Luin muistin virkistämiseksi tuon prologin myös ja se herätti jälleen semmoisen kivan odottavan fiiliksen... Tätä lukiessa rupeaa muistelemaan omaa riparia - se palaa ikään kuin pieninä välähdyksinä mieleen. ;D Jännää, kun voi verrata sitä Saanan ripariin. En oo hirveän paljon muiden riparikokemuksista lueskellut, en ainaskaan fiktiivisiä tarinoita, joten senkin puolesta tätä on todella mielenkiintoista lukea...

Körttiläisyys kuulostaa muuten myös mielenkiintoiselta! Äsken googlasin sen ja luin siitä jotakin, aiemmin en tiennyt yhtään mitään... Oppia ikä kaikki. (: Hehee, rupesi tuota jatkoa lukiessani kiinnostamaan esimerkiksi se, miksi niissä veisuissa oikein on virkkeiden välillä pitkät tauot. ;D Muutenkin on todella mielenkiintoista lukea tätä, kun Saanan ripari tuntuu olevan aika erilainen omani kanssa. Tai siis tietty on paljon yhtäläisyyksiä, mutta esimerkiksi saari ripariympäristönä on mulle vieras ja kiehtova. Todella ihanalta kuulostaa tuo leiripaikka kyllä, oi... Ja oi, veikeitä nimiä noilla rakennuksilla muuten! Annantupa ja Juhanantupa, ihania. :) Tässä on muuten kivasti kuvailtu noita rakennuksia niin, että saa hyvän kokonaiskuvan tuosta ympäristöstä.

Tykkään edelleen tekstistäsi, oi. :) Jotenkin musta on tosi kivaa lukea päiväkirjamuotoisia tekstejä, niin myös tätä. On mukavaa lukea Saanan ajatuksista ja perehtyä hänen näkökulmaansa. Mielestäni tuo kirjoitus on realistista myös, sillä Saana ei hirveän tarkasti keskity jokaiseen yksityiskohtaan vaan kertoo asioista enemmän silleen yleisluontoisesti. Eihän sitä edes voi muistaa kaikkea päivän mittaan tapahtunutta oikeassakaan elämässä. Mielestäni tässä on ihan hyvin kuvailua ja tahti on hyvä. Missään vaiheessa ei käy lukeminen tylsäksi - päinvastoin, mielellään jatkaisi seuraavaankin osaan. ;D

Tässä on tosiaan jo aika paljon mielenkiintoisia juttuja tullut esille... Ja odotettavaa on paljon, oi! Esimerkiksi tuo, että Kristian-isonen on kipeä ja pääsee mukaan seuraavana päivänä, hmm... Jännää! Etenkin, kun parituksissa on Saana/Kristian... Ei malttaisi odottaa, miten tässä oikein käy. (: Koukuttava tarina, jota ehdottomasti haluaisi lukea lisää!

Pari pikkuruista juttua osui muuten silmääni:

Harvojen leiriläisten vanhemmat olivat tuttuja jo omilta rippikoulu ajoiltaan.
Rippikouluajoiltaan on mielestäni yhdyssana.

Laivamatka tuntui kestävän ikuisuuden jännityksen ja matka pahoinvoinnin takia.
Matkapahoinvoinnin taitaa myös olla yhdyssana. Pakko muuten kommentoida tätä kohtaa, että pidän siitä, oi. (: Tai siis eihän se tiettykään oo yhtään kivaa, jos on matkapahoinvointia, mutta Saanan jännitys tulee tuossa hyvin esiin... Muakin taisi kyllä jännittää ripari aika paljon, heh.

Yksi leirimme vetäjistä kertoi siinä vaiheessa oman isosemme, Kristianin, olevan kipeänä ja että hänen olevan kunnossa huomenna kun aloittaisimme varsinaisen rippikoulun, mukaan lukien oppitunnit.
Tuota että-sanaa mietin - ei kai sitä oikeastaan tarvitse tuohon ollenkaan? Tai sitten voisi kirjoittaa jotenkin "...olevan kipeänä ja että hän olisi kunnossa..." tai jotain. Ää, en oo kyllä yhtään varma tästä! Varmaan se on oikein noinkin. :)

Osa jo ennestään keskenään tuttujen leiriläisten keskuudessa kävi kova kohina.
Tämä lause kuulostaa minusta hiukan oudolta, mutten ole varma, miksi. Pitäisikö tuon osa-sanan olla mieluummin osan? Tai en kyllä tiijä, hehee, ei aivot toimi nyt näköjään...

Päivä päättyi Siioninvirsi veisuihin Paavon - herännäisliikkeen tärkeän johtohahmon – pirtissä.
En oo kyllä tästäkään yhtään varma, mutta pitäisikö tuon olla Siioninvirsi-veisuihin?

Semmosia pieniä juttuja siis. Ne eivät haitanneet lukemista olleskaan, eikä tuolla mielestäni muutenkaan ollut mitään häiritsevää. Sujuvaa, selkeää tekstiä! Olet mielestäni taitava kirjoittaja. :)

Ääh, tästä tuli nyt kyllä varmaan huonoin palaute ikinä... Mutta toivottavasti se edes vähän inspiroisi tai jotain. Ainaskin sen tiijät, että täällä oottelee yksi lukija innolla ja mielenkiinnolla jatkoa! ^^ Todella kiinnostava tarina tämä todella on, yritän muistaa käydä täällä kärkkymässä jatkon varalta... Toivottavasti innostut pian kirjoittamaan lisää. Ei mitään paineita tiettykään taaskaan, jaksan kyllä oottaa vaikka miten kauan. Kiitos kovasti lukukokemuksesta! ♥
« Viimeksi muokattu: 16.09.2011 20:14:39 kirjoittanut Waulish »

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Waulish: Kiitos taas kovasti palautteesta! Vissiin sitä jatkoa tulee tässä joku päivä, riippuu miten riittää innostusta ja kiinnostusta lukea koeviikkoa varten... Hyvä tuo oli, ja mukava kun tutustuit lisää körttiläisyyteen(ehkä löydät itsesi ensi kesänä Herättäjäjuhlilta!)

Jatkoa toivottavasti saan pian kirjoitettua!
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
viimeinkin sain tän tänne! se on ehkä vähän hätäsesti kirjotettu, mutta loppu inspiraatio ku piti mennä syömää

***

7.6.2011 tiistai


Herätessäni perhoset olivat palanneet vatsaani. Aurinko paistoi lämpimänä heti aamusta.
   Oppitunnilla saimme nähdä oman isosemme ensimmäistä kertaa. Kristianilla kesti lounaaseen asti oppia meidän kaikkien nimet. Ryhmääni kuuluvat itseni lisäksi Mira, Kaisa, Reeta ja Johannes.         Jatkoimme leikkimistä ja kävimme läpi Raamattua. Juttelimme siinä sivussa niitä näitä ja totesin kaikkien ryhmäläisteni olevan mukavia ja eloisia persoonia, kukaan ei kulje massan mukana. Mira on gootti, Kaisa varsin naapurintyttömäinen, mutta myös monipuolinen. Reeta ja Johannes näyttivät heti alkuun viihtyvän toistensa seurassa. Reeta on kasvissyöjä, joka rakastaa hameita ja haaremihousuja, Johannes aivan vastakohta. Hän on hieman boheemi taiteilijasielu ja soittaa kitaraa. Ja Kristian… Hän on nuori komistus ja meitä vuotta vanhempi. Kristian soittaa kitaraa ja hänessä on jotain samaa kuin Mikaelissani. Molemmat ovat komeita ja varsin suosittuja koulussa vaikka Micke soittaa kitaran sijasta bassoa. Kristian puhuu kielillä, Micke rytistää kaikki koepaperit pieniksi mytyiksi ja heittää ne roskiin. Jos kysyttäisiin, kumpi kannattaa mieluummin ottaa mukaan matkoille, ottaisin Micken sijasta Kristianin. Jos kysyttäisiin kumpi on mukavampi, sanoisin että Kristiani. Hän vaikuttaa kiltiltä ja hellältä. Micke tosin vaikutti aluksi kiltiltä koulupojalta, mutta nyt hänellä on varmaan noussut kusi hieman päähän. Ei siinä mitään, hänellä on niin monta eri ulottuvuutta ja kaikki koulussa pitävät hänestä Teroa lukuun ottamatta. Mutta kukapa tykkäisi veljestään? Tiedän, etten saisi ajatella niin, mutta se vain edistää mielenrauhaani. Ei parisuhteessa olevan kuuluisi ajatella tuollaisia. Parisuhdehan perustuu luottamukseen, mutta joistain asioista ei vain kannata puhua toiselle. Kuten nuista ajatuksista.
   Kun kysyimme Kristianilta, miksei hän ollut eilen mukana, hän kertoi potevansa silloin tällöin rajua migreeniä, ja että hän on nyt elämänsä kunnossa. Jostain syystä epäilin hänen sanojaan.
   Raamattutunnilla Kristian kyseli mitä kaikkia tekstejä tiedämme jo ennestään. Tiesin monta, mutta se saattaa johtua siitä, että äiti on varsin uskovainen ja luki aina iltasaduksi jotain lasten Raamatusta. Jouluevankeliumi ja ylösnousemus olivat tuttuja kaikille.
   Pitää mennä , hyvää yötä!
   P.S. Micke soitti tänään ja kyseli kuulumisia. Me puhuttiin varmaan tunti ja sitte Kristian kehtas tulla keskeyttämään hiukset märkinä ja hyvän tuoksuisena. Voin jo nyt sanoa, että minulle tulee ongelmia hillitä itseäni hänen seurassaan, oli pakko lopettaa samantien.
« Viimeksi muokattu: 21.01.2013 16:46:00 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 170
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Jippii, tämä on jatkunut, iloinen yllätys! ^^ Todella kiva taas lukea jatkoa kyllä. Hehee, mielellään lukisi vaan vieläkin etiäpäin, mutta täytyy vaan odotella lisää jatkoa! (: Todella kiinnostava tämä tarina on mielestäni edelleen ja innolla oottelen, mitä kaikkea seuraavaksi tapahtuu...

Jeps. Oi, tykkään tämän osan alusta kovasti, noista kahdesta ekasta lauseesta siis. Ne luovat jälleen semmosta kivaa odottavaa fiilistä. (: Tulee mieleen tilanteita, joissa itse on ollut silleen mukavalla tavalla jännittynyt. Saanan olotilaan voi siis hyvin samaistua. On muuten jännää, kun voi lukiessa tavallaan verrata Saanan riparia omaan ripariin, hehee... Tämän olen kyllä vissiin sanonut ennenkin, hmm. Raamattutunteja oli meilläkin, eli ainaskin yksi yhtäläisyys on bongattu. (:

Oi, Saana kertoo mielestäni kivasti päivän tapahtumista ja ryhmäläisistään ja hänen kirjoituksensa on ihanan pohtivaa. Teksti vaikuttaa todella realistiselta, aivan kuin se olisi ihan oikeaa päiväkirjatekstiä. Pidän siitä, miten tämä on näin mukavan päiväkirjamainen, tai siis silleen aidontuntuinen. (: Tykkään kovasti esimerkiksi tuosta kohdasta, kun Saana vertailee Kristiania ja Mickeä. Voisin muuten vaikka lainata tuolta jotain:

Kristian puhuu kielillä, Micke rytistää kaikki koepaperit pieniksi mytyiksi ja heittää ne roskiin.
Mielestäni tämä on niin hienosti kirjoitettu, oi! Tuo Kristianin ja Micken välinen eroavaisuus on ilmaistu ihanan värikkäästi, erikoisella ja mielestäni tosi toimivalla tavalla.

Ei siinä mitään, hänellä on niin monta eri ulottuvuutta ja kaikki koulussa pitävät hänestä Teroa lukuun ottamatta. Mutta kukapa tykkäisi veljestään?
Mielestäni tässä on todella toimivasti annettu lukijalle tuo tieto, että Tero on Micken veli, siis tuon kysymyksen kautta. Se jotenkin tuntuu sopivan hyvin tämmöiseen päiväkirjatyyliin. (: Tai siis kun ei vain todeta suoraan, että Tero muuten on Micken veli. Voishan niinkin tietty tehdä ja varmasti sekin olis yhtä toimiva ratkaisu, mutta jotenkin tykkään tuosta kysymyksestä tässä. Kääk, voiko enää epäselvemmin selittää? ;D Anteeksi...

Tosi mielenkiintoisilta tyypeiltä vaikuttavat kyllä nuo Saanan ryhmäläiset! Heidät on mielestäni kuvattu todella elävästi, lukija saa heistä hyvän kokonaiskuvan. Ehkä vähän yllätyin tuossa, kun Saana rupeaa vertailemaan Kristiania ja Mickeä toisiinsa, mutta ei se kyllä mitenkään epärealistiselta tunnu tai mitään! Jos Kristian tosiaan muistuttaa Saanaa Mickestä ja Saana tuntee ehkä jonkinlaista vetoa Kristianiin, on varmasti ihan loogista, että Saana rupeaa miettimään tuommoisia... Jäiks, sillä saattaa nyt kyllä olla hankala tilanne! ._. Saa nähdä, mitä tässä käy... Tunteekohan Kristiankin vetoa Saanaan? Oi, tässä on kyllä ehdottomasti yksi hyvä syy odottaa jatkoa! ;D Mietin myös tuota, kun Saana kirjoittaa epäilleensä sitä migreenijuttua... Hmm, mielenkiintoista. Mutta ää, ei kyllä varmasti oo kivaa jos on tuommosia rajuja migreenikohtauksia tai migreenikohtauksia ylipäätään, voi ei... ._.

Pari pikkuruista virhettä ehkä löysin:

Jos kysyttäisiin kumpi on mukavampi, sanoisin että Kristianin.
Pitäisikö olla Kristian?

Pitää mennä , hyvää yötä!
Tuossa pilkkua ennen ei pitäisi olla välilyöntiä.

Me puhuttiin varmaan tunti ja sitte Kristian kkehtas tulla keskeyttämään hiukset märkinä ja hyvän tuoksuisena.
Tuossa on vissiin yksi k-kirjain liikaa.

Ei siis tosiaankaan mitään isoja juttuja. Ja itse asiassa kun miettii, niin eiväthän kirjoitusvirheet tässä edes ole varmaan kovin oleellisia, kun on päiväkirjamuotoista tekstiä, koska varmaan aika monelle tulee typoja päiväkirjaa kirjoitellessa... Mutta siis juu, todella realistista, selkeää ja sujuvaa tekstiä tämä mielestäni on. :) Oot todella hyvä kirjoittaja! ^^

Jeps, ei sitten varmaan muuta... Tästä tuli nyt varmaan ihan turha ja epärakentava kommentti, anteeksi. ._. Mutta ainaskin tiedät, että joku täällä oottelee innolla jatkoa tähän! Ei mitään kiirettä tietenkään, mutta innoissani luen varmasti sitten kun jatkoa ilmestyypi. (: Ei muuta kuin kovasti kirjoitusinspiraatiota ja kiitoksia kovasti mainiosta iltalukemisesta! ♥
« Viimeksi muokattu: 04.11.2011 22:58:30 kirjoittanut Waulish »

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
lisää on nyt ja hyvin kiireessä tehty eli älkää ihmetelkö hyppäilyjä asiasta kukkaruukkuun älkääkä epäsopivia lauseita...

mutta kuitenkin. tää pien pätkä on Saanan unta ja sitten se heräs ja ja ja... lukekaa ja kertokaa mitä tykkäsitte. voin yrittää kirjottaa vielä parannellunkin tekstin tässä joku hyvinkin kaunis päivä jos haluatte...

***

Yöllä joskus kolmen ja neljän välillä

  Avasin silmäni keskellä metsää. Seisoin paikoillani ja katselin ympärilleni. En tunnistanut paikkaa, huomasin silti seisovani liuskekivi polulla. Kurkotin päätäni kauemmaksi mutkan taa yrittäen nähdä mitä siellä oli vai jatkuiko polku edelleen. Se jatkui pidemmälle kuin saatoin nähdäkään jo hieman hämärässä metsässä. lähdin kävelemään polkua tietämättä minne päädyn ja katselin koko ajan ympärilleni. Luonto ympärilläni ei ollut pohjoista luontoa vaan jotain eteläisempää lehtimetsää. Jatkoin matkaa tietämättä ollenkaan mitä odottaa.
Kohta kuulin jostain läheltä metsästä soljuvan veden ääntä. Niin, en varmastikaan ollut missään päin Suomea. Pysyin polulla vaikka mieli olisi tehnyt mennä metsäpurolle.
   Sitten saavuin polun päähän. Siellä oli kaksi miestä ja muutama rivi tuoleja keskellään käveltävä, vain hieman polkua leveämpi käytävä. Paikka oli kaunis ja samoin oli kaari jonka alla molemmat miehet olivat. Kaaren takana avautui pieni metsälampi pientä putousta unohtamatta. Tällaiseksi olin aina kuvitellut hääpaikakseni, mikä teki unesta yhä epätodennäköisemmän.
   Toisella oli päällään smokki ja toisella valkoinen alba. Vasta nyt aloin itsekin kiinnittämään huomiota vaatteisiini. Päälläni oli pitkä valkoinen puku, jossa oli pitkä laahus eikä ollenkaan olkaimia. Samalla tunsin päässäni jotain raskasta ja huomasin hunnun ja luultavasti tiaran. Nostin helmoja peloissani; jalassa minulla oli kymmenen sentin piikkikorot. Sen huomatessani tasapainoni alkoi horjua niin, että jouduin ottamaan tukea viereisestä tuolista.
   Paskat, ajattelin ja jatkoin matkaa kohti miehiä. Lähemmäs päästyäni huomasin miehen olevan Micke ja albapukuisen miehen ystäväni Jennan isä. Tunsin oloni heti turvallisemmaksi. Askel askeleelta lähestyin kaarta. Sinne päästyäni kuva muuttui radikaalisti. Smokkipukuinen mies vaihtui Kristianiksi ja penkkirivit täyttyivät sukulaisillamme.


”EI PERKELE”, huusin säikähtäneenä ja nousin istumaan. Mitä helvettiä tuo oli olevinaan?
« Viimeksi muokattu: 21.01.2013 16:50:43 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 619
  • aww ♥
oi, kerrassaan loistavasti kirjoitettua ja mielenkiintoista tekstiä  :)
mukava oli lukea ja alkoi siinä samalla 4 vuoden takaista omaa riparia miettiä  :D
saat uuden innokkaan lukijan odottelemaan uusia osia  ;)
mitään kehittävää en ossaa sanoa, mutta jatkoa vaan ehdottomasti tulemaan!  :)
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
nyt on seuraava päivä täällä...

mulla sitte tuli totälly blackout seuraavan päivän kohalle, että saattaa kestää jonku aikaa että tulee taas jatkoa. ei tämäkää toki mikä hirveen pitkä oo, anteekspyynnöt siitä...

***

8.6.2011 keskiviikko


Aamu

Nyt on maailmankirjat sekaisin, aloitin päiväkirjaani.
Näin ihan kummallista unta, jossa oli Micke ja Kristian. olin pukeutunut valkoiseen mekkoon ja kävelin pientä liuskekivipolkua pitkin metsän siimekseen. Kun olin päässyt polun päähän, siellä oli kaari, kaksi miestä ja muutamia tuoleja. Toinen kaaren alla olleista miehistä oli Micke ja toisella miehellä, Jennan isällä, oli alba ja Raamattu. Jostain ilmestyi pieni väkijoukko, jossa oli Micken ja minun lähisuku. Pappi aloitti saarnansa ja kun tuli aika sanoa ”tahdon” Micken kasvot muuttuivat Kristianin kasvoiksi. Puolet hääväestä muuttui minulle tuntemattomiksi.
Kun Mikael oli kuvioissa koko juttu tuntui ihanalta, mutta Kristianin myötä tunnelma muuttui. Siitä tuli kiihkeä, lähes kuuma, intensiivinen ja käsin kosketeltavan ihana. Siinä oli kielletyn hedelmän makua, mutta myös jotain oikeaa ja über ihanaa!

Ilta

   Punastelin koko päivän ja monesti huomasin tuijottavani Kristiania pitkään. Aivan liian pitkään. En pystynyt keskittymään edes opiskeluun kun ajattelin häntä taukoamatta. Kuinka selittäisin nämä asiat Mikaelille? En halunnut satuttaa häntä, mutta en myöskään halunnut olla epärehellinen. Kännissäkään en voisi kertoa hänelle, koska sekin olisi omalla tavallaan valehtelemista.
   Pohdin koko päivän surkeaa tilannettani ja mietin vaihtoehtoja, joita ei ollut montaa.  Joko minun pitäisi salata koko asia, mistä en pitänyt yhtään tai sitten kertoa totuus, mikä satuttaisi meitä molempia. Entistä pahemman tilanteestani teki Kiia. Toivon ettei hän olisi niin tarkkasilmäinen.
   Pari kertaa Kristiankin tuli kysymään onko kaikki kunnossa kun olin ihan omissa ajatuksissani. Miten olisin voinut kertoa, että ajattelin häntä? En mitenkään. Mumisin vain vastaukset, mutta varmasti päällepäin näkyi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Onneksi kukaan ei osaa lukea ajatuksia.
   Koko loppupäivänkin vain punastelin ja tuijotin Kristiania. Iltaohjelmassa aina kun jäin kiinni käänsin katseeni ja lehahdin punaiseksi. Enkä ole saanut tyyppiä ajatuksistani koko päiväni, hieno päivä siis takana ja toinen tulossa! Ja paskat…


***

A/N 21.1.13: Lisäsin vielä aamun merkinnän, eli kannattaa lukee se. Jäis hieman tietoa muute pimentoon... Koitan pistää tänne jatkoo lähiaikoina, en oottele vuotta kute viimeks...
« Viimeksi muokattu: 21.01.2013 16:58:46 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Sainpas jatkoa kirjotettua pitkästä aikaa, anteeksi viivästyminen! Tää voi olla vähä jännä, ku on ympärillä päiväkirjatekstiä ja välissä reaalia, mutta älkää välittäkö. Nii voi käyä joskus.

***

9.6.2011 Torstai
   
Aamu


Toinen yö peräkkäin ja unissani seikkailee poikaystäväni sijasta isoseni. Alussa uni oli neutraali, mutta loppu oli kamala. Olimme merellä, kunnes myrsky pääsi yllättämään ja suuri aalto erotti meidät toisistamme. Koitin etsiä häntä, mutta en löytänyt.
Voin jo nyt sanoa, että tästä tulee henkisesti rankka päivä, enkä välttämättä pysty hallitsemaan hillitsemään ajatuksiani. Mieleni oli jo nyt täynnä vaaleanpunaisia ajatuksia koskien Kristiania. Nyt oli pelissä liian suuria ja vahvoja tunteita. Välitän Mickestä, kovastikkin, mutta miksi minun piti törmätä juuri Kristianiin? Jos olisi eri aika, paikka ja tilanne, niin ehkä silloin. Mutta ei nyt. Ei näin.

Ilta

Olin oikeessa aamulla; tuli aika helvetin raskas päivä. Ja paljon vaaleenpunasia ajatuksia. Tänään en punastellut, tänään olin – ja olen edelleenkin – hyvin lähellä murtumispistettä. En voinut edes vastata Mickelle kun hän soitti.
Tuli Raamiksen aika ja sen loputtua Kristian pyysi minua jäämään vielä hetkeksi. En voinut kieltäytyä kuin pelkkä hänen äänensä sai sydämeni hyppäämään kurkkuuni. Kuin huumattuna palasin pojan luo ja istuin penkille häntä vastapäätä.


”Onko kaikki okei?” Kristian kysyi.
”Nukuin vain huonosti, ei sen kummempaa. Aamusin tuntuu siltä, ku ei ois levänny ollenkaa,” sanoin puoliksi valehdellen.
”Mikä sua valvottaa?” En pystynyt vastaamaan, vaan käänsin kasvot maahan.
”Saana, kai sä tiiät että voit puhuu mulle jos joku asia painaa mieltä? Tai kelle tahasa muulle isoselle tai vetäjälle. Myö ollaan täällä teitä varten ja me halutaan, että kaikki viihtyy.” Naurahdin. Nimeni oli kuin samettia hänen lausumanaan.
”Ihme mainospuheita teillä. Ja joo, tää vaa on nii… erilaista ku mä ootin. Toki mun serkut ja veli on kertonu mulle kaikkee Saaresta, mutta se on erilaista olla täällä ite. Tää on aiva upee paikka.”
”Nii on. Vois melkei sanoo, että Aholansaari on ollu mulle tavallaa pelastus. On saanu lisää intoo elämään saari-ihmisten kautta. Täällä saa olla oma ittesä, eikä kukaa tuomihe.” Hymyilin pienesti, sillä tiesin, ettei poika valehdellut. Myös Hannes oli löytänyt uutta intoa elämäänsä.
”Sainpas sut hymyilee,” Kristian sanoi omahyväisesti ja näytin hänelle kieltäni. En voinut Kristianille mitään, hän sai minut hyvälle tuurille.

Pieni hetki venyi venymistään kun kiusoittelimme toinen toisiamme ja juttelimme niitä näitä. Puhuimme enemmän minusta, mutta sain myös selville joitain asioita isosestani. Myöhästyimme kahvilta ja päivälliseltä. Pari kertaa Kristianin paras kaveri ja yksi leirin isosista, Lauri, tuli keskeyttämään juttumme muutamaan otteeseen milloin mistäkin syystä. Kristian vastasi aina, että kertailemme ulkoläksyjä, koska olen huonomuistinen. Siinä kohti pystyin hillitsemään nauruni vain nipin napin. Tämä oli kuulemma tärkeämpää kuin isosten yhteiset sekoilut. Olin imarreltu.
Kun lopulta saavuimme myöhässä ruokailuun, isoset ja vetäjät katsoivat meitä pahasti. Kun Kiia kysyi asiasta, sanoin että olimme harjoitelleet ulkoläksyjä. Oikeastaan juttelimme monesti sen illan aikana, kun ei ollut mitään. Kun lähdimme nukkumaan, toivotimme hyvät yöt ja halasimme. Okei, okei! Se oli hali rinki se…
P.S. Kysyin eilen huvikseni, mitä Raamattu sanoo ns. salamarakkaudesta, sain seuraavanlaisen vastauksen: ”Kaikki rakkaus, joka ei satuta tai tuhoa, vaan on oikeudenmukaista ja muita ihmisiä kunnioittavaa, on käsitykseni ja tulkintani mukaan RT:n mielestä elämän upein asia.” Huh, huh!
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 333
  • Aliquando insanire iucundum est.
Täähän on mielenkiintonen.

Tosiaan, hyvää tekstiä kirjotat ja toi reaaliteksti väleissä on tosi hauska lisä. Tuo mukavasti mieleen oman riparini viime kesänä, vaikkei siellä paljoa positiivisia juttuja ollutkaan. Saana on hahmona kiehtova ja haluaisin tietää lisää hänestä. Myös Kristian vaikuttaa mukavalta. Muista en oikein vielä saanut selvää, mutta toivottavasti saan kuulla heistäkin lisää.


Rakentavaa minulla olisi hieman. Minusta tapahtumat kulkevat hieman liian nopeasti ja jotenkin Saana vaikuttaa välinpitämättömältä Micken tunteita ja heidän suhdettaan kohtaan, vaikka he kuitenkin jo vuoden ovat seurustelleet. Uskoisin, että heillä on kuitenkin aika vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, eikä ne nyt pienestä ihastumisesta katoa.

Mutta, tosi kiva ficci, toivottavasti jatkat pian. :)

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

vaapukka

  • Opetuslapsi
  • ***
  • Viestejä: 222
tämäpä ihana teksti! Päiväkirjamaisuus toimii yllättävän hyvin, rento ja 'teini' kieli ei tällöin haittaakaan (: Teksti on kuitnekin aika vaihtelevaa, tai miten sen sanoisi... Suosittelisin erottamaan päiväkirjatekstin ja yleisen tapahtumien kuvailun toisistaan, voisi selkeyttää kerrontaa. Mutta toisaalta, on hauskaa kun päiväkirjateksteissä on tarkkaaki. kerrontaa ja dialogeja!
Aihe on mitä ihanin ja realistisin, tulee ihan omat ripari-ihastukset mieleen ja vanhat tunteet pintaan... Ja kauhea haikeus, kun musta tuntuu että ne ajat on mun osalta ohi... Jatka toki pian! (---:

LoveForever

  • toivoton tapaus
  • ***
  • Viestejä: 264
  • Patrick Kane on rakkaus<3
    • Blogini:)
Mä tässä just aattelin käyä nukkuu, mutta sitten löysin tän ja oli pakko vilasta ;D Suoraan sanottuna alku ei ollut mitenkään hirveen mielenkiintonen eikä koukuttanu ja oli tylsä. Loppua kohden kirjotus parani, tuli vähän kuvioita ja muutenkin koukutti.. ;) Tässä mä nyt sitten ootan ihan kuumeisena jatkoa!!! :P Mä en oikeestaan tiiä mitä muuta mun pitäis tähän kirjottaa, mutta..
Älä mieti asiaa tarkemmin. Anna olla ja mennä ohitsesi kuin tuuli ja linnut ja nuoruus ja neitsyys.. Eikö näin olisi paremmin? <3

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Liian pitkästä aikaa jatkoa! Koitan olla paaaaljon ahkerampi kesän aikana :) Tässä on periaatteessa puoltoista osaa, koska tuota loppupäätä ei viittiny pistää erikseen ja ompaha aavistuksen verran enempi lukemista.

Toivottavasti tykkäätte!

***

Sunnuntai 12.6.2011

Yön aikana edelisillan pieni lämmön nousu oli muuttunut kunnon kuumeeksi. Aamulla mittari näytti 38.3 ja vetäjät sanoivat, että jos lämpö nousee entisestään, minut lähetettäisiin kotiin. Olin koko leirin ajan odottanut kiipeämistä Tahkon huipulle, mutta nyt en saanut sitäkään. Muiden lähtiessä lounaalta mantereen puolelle, jäin sänkyyn makaamaan ja miettimään kulunutta viikkoa. Olin oppinut kuluneen viikon aikana paljon uusia asioita, niin itsestäni kuin muista ja muustakin. Vaikka olin käynyt seurakuntakerhoissa pienestä pitäen, täällä sain tarkemman kuvan kuin niiden vuosien aikana. Tietysti olen nyt fiksumpi ja pystyn ajattelemaan asioita useammalta kantilta, mutta silti. Viikon aikana olin myös tutustunut uusiin ihmisiin, ja tiesin, että muutamista riparilaisista saattaisin saada jopa elinikäisiä ystäviä, mukaan lukien isosista Lauri ja Kristian. Pitää paikkaansa, että olen viettänyt heidän kanssaan toistaiseksi vähemmän aikaa kuin edes riparikavereideni, mutta se luultavasti tulee muuttumaan. Sekin johtuu vain siitä, että heidän seurassaan on niin hyvä olla. Koskaan en ole kokenut samanlaista hyväksyntää muiden seurassa. Pojilta ei tarvitse salailla mitään, he huomaavat kyllä jos yrittää. Olemme jo valmiiksi samalla aaltopituudella, mikä vain edesauttaa asiaa. Viihdyn heidän seurassaan todella hyvin.
Kun rippileirit lopulta palasivat kiipeilyreissultaan, kaikki olivat likomärkiä ja kylmissään. Kiia kertoi koko ajan ripeksineen ja että välillä he olivat kuulleet ukkosen jyrisevän. Pian kuivien vaatteiden vaihdon jälkeen oli oppituntien aika. Koska isosten ei tarvinnut olla kyseisellä tunnilla, Lauri ja Kristian tulivat pitämään minulle seuraa.


”Eiks teiä pitäs olla suunnittelemassa iltaohjelmaa tai jotai?” Kysyin kun pojat tulivat peräkanaa huoneeseemme.
”Kyllä sen ehtii. Isosten pitää tehä jokaisen leiristä unohtumaton, eikä leiriläisiä sais jättää yksi ongelmiensa kanssa.” Kristian sanoi ja istui jalkopäähäni. Nousin tyynyn varassa istumaan seinää vasten, jotta saisin mukavamman asennon.
”Mikäs mun ongelma sitte on? Muu ku kuume siis?”
”Voit tuntea olosi yksinäiseksi ilman seuraa, eikä kukaan vetäjistä halua kenenkään jäävän yksin.”
”Okei, mitä te sanoitte muille isosille?” Kristian pyöritti päätään edestakaisin ja puhui jotain ulkoläksyistä.
”Kai sun pitäs jo nyt osata kaiki ne ulkoo,” Lauri sanoi kummissaan. ”Noi fiksu tyttö.” Punastuin pienesti ja katsoin Kristiania. Hän vastasi katseeseeni.
”Mä sain ne läpi jo torstai-iltana. Uskontunnustus oli vaikein.”
”Ootko sä Krisu vedättäny vetäjiä? Ja varsinkii Tuijaa?”
”Kyllä, onko se joku ongelma?”
”Mitä Tuijassa on? Musta se on tosi mukava ja osaa asiasa.”
”Onha se, mutta osaa se tiukkakii olla. Se on vetäjistä tiukin.”
”Eli jos Tuija saa selville, että sä kusetit sitä, sä oot yhtä ku kuolla?”
”No mite sen ny ottaa.”
”Okei.”

Juttelimme poikien kanssa melkein koko loppuillan ja tutustuin Lauriinkin paremmin. Jossain vaiheessa homotutkani alkoi hälyttää kun mainitsin jotain Linnanjuhlista ja muista. Kristian viittoi kertovansa myöhemmin ja sitten keskustelimme puolituntia vain ja ainoastaan Linnanjuhlista. Iltaohjelma jäi välistä ja Kiia kertoi jääneeni paljosta paitsi. En jaksanut kysellä enempää. Hyvää yötä!

***

Nykyhetki

Pyörin varmaan tunnin sängyssä saamatta unta. Päätin nousta ylös ja käydä ulkona kävelemässä. Puin päälleni farkut ja pitkähihaisen paidan. Lisäksi kiedoin huivin kaulaani ja Converset kävessä hiippailin ulos huoneesta. Matkani tyssäsi kuitenkin nopeasti, sillä käytävällä oli yövalvoja. Olin kuullut huhuja, että ykkösleiri oli päättänyt aloittaa jekkuilun edellisenä yönä.
”Saana, mitä sä teet ylhäällä? Ja täysissä pukeissa?”
”Nukkunu liikaa.”
”Hiljasuus alko yli tunti sitte, mihi sä kuvittelit karkaavas?”
”Sovittii yhen ykkösleirin jätkän kanssa että mentäs yöuinnille.”
”Tää ei oo leiki asia. Mihi sä oot menossa?”
”Leikki leikkinä, meinasin haukata happee.”
”Ikkunat on sitä varten.”
”Voi kulta rakas, älä oo noi tiukkapipo. Kymmene minuuttia?” Kristian hiljentyi ja katsoi lattiaan.”Et sä voi tosta noi vaa kuhtuu kaikkii vastaa tulevia kulta rakkaiks. Sitä paitsi, sulla on
 poikaystävä,” Kristian sanoi vieläkin hiljempaa.
”Ees kymmene minuuttia? Oo kiltti.” Koitin ohittaa edellisen.
”Hiljasuuen aikana ei liikuskella muualla ku omassa sängyssä. Millo sulta mitattii kuume edellisen kerra?”
”Pari tuntii sitte. Ei se näyttäny ku 37.3.”
”No ylilämpöö kuitenkii. Ala laputtaa omaa huoneesees ja katokki, ettet herätä Kiiaa.” Kristian sanoi ja nyökkäsi pienesti taakseni. Anna-Kaisa, yksi isosista, oli tullut huoneestaan katsomaan mitä käytävässä mekastetaan.
”Saana sänkyy nyt. Sä et oo vielä kunnossa.” Kristian toisti ja kaivoi taskustaan paperin palan ja kynän nysän. Hetken kuluttua Kristian käänsi minut ovelleni päin ja pisti pienen lapun taskuuni.
”Hyvää yötä, Kristian,” sanoin kuin luovuttaen ja painuin huoneelle päin.
”Hyvää yötä. Ja ei enää yöllisiä seikkailuja, okei?”
”Hyvää yötä.”

Huoneessani kaivoin lapun taskusta. Kristian oli kirjoittanut siistillä käsialalla: 15 min päästä takapihalla, pue lämpimästi.
« Viimeksi muokattu: 10.06.2013 16:17:24 kirjoittanut Welmasein »
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
En tiiä lukeeko kukaa tätä enää vai onko kaikki lomalla, mutta pistän silti lisää tulemahan :) Kommentoikaa ihmeessä tätä ja edellistä pätkää.

***

15 min myöhemmin...


15 minuutin päästä olin pukenut hupparin päälle ja tarkistanut kahteen otteeseen, oliko Kiia hereillä. Kun lopulta oli mennyt tarpeeksi aikaa, avasin huoneen oven niin hiljaa kuin mahdollista ja hiivin käytävää pitkin takaovelle. Kirosin perähuonettamme pään sisällä ja tarkistin välillä, oliko kukaan huomannut poistumistani.Takapiha ei ollut kummoinen, mutta sai kelvata. Istuin rapulle Kristianin viereen ja solmin auenneen kengännauhan.
”Kiitos, että annat mun haukata happee. Kukaa tuski innostuis jos sais tietää.”
”Noh, toivotaa, että kukaa ei ehi herätä.”
”Kiia ainakii näytti nukkuvan ja kukaa ei kurkkinu mun perää.”
”Hyvä.”Juttelimme hiljaa, mutta jutustelu oli melko yksipuolista. Kristian vastasi vain parilla sanalla tai mumisi jotain, mistä en saanut selvää. Koitin udella syytä, mutta sain vastauksesi vain hiljaisuutta.
”Krisu, onks kaikki okei?”
”On. Ai ei. Emmä tiiä.”
”Mikä ny?”
”Mietin vaa, miks päätin tulla just tähä aikaa isoseks.”
”Kui?” Kysyin yrittäen peittää loukkaantumiseni.
”Sä et tiiä kaikkee, eikä sun tarvihekkaa. Mun ois vaa pitäny valita joku muu ajankohta tai eri leiri.”
Loukkaannuin entisestään ja aloin tuijottaa tyhjyyteen. Miksi Kristian katuu tänne tuloa? Minunko takia hänen olisi pitänyt valita toisin. Yksinäinen kyynel valui poskelleni, mutta rykisin ja vaihdoin aihetta. ”Mikä se Laurin juttu oli?”
”Haluutko pitkän vai lyhyen version?”
”Iha sama, kumpikii käy.”
”Eli siis me tutustuttii omalla riparillamme viime vuonna. Me oltii kolmosleirillä, joka siis alkaa heti tän teiä riparin jälkee. Meiät oli pistetty kämppiksiks ja sitä kautta meistä tuli hyviä kavereita. Puolessa välissä leiriä, mä aloin huomaamaa, että Lauri katto mua ”sillä silmällä.” No, mä en jaksanu välittää siitä, oliha Lauri hyvä tyyppi jo sillo. Jatkiksella sitte pelattii pullonpyöritystä ja Laurille tuli totuus. Fiona, joka siis oli kanssa samalla riparilla ja nii kamala ämmä ja homofoobikko ku olla ja voi, kysy mitä mieltä Lauri oli musta. No, kuten pelii kuulu, Lauri kerto totuuen ja mulle selvis, että se jo riparin alussa ihastu muhun. Ykspuolisesti tietysti, mä oon hetero henkee ja veree. Sitte ku painuttii illan päätteeks meiä huoneesee, tuli puheeks se aikasempi ja Lauri
myöns olevasa bi-seksuaali. Se ei ollu myöntäny sitä aiemmi kellekää tutullee, vaan Laurin
 koulun koulupsykologi ties siitä.”
”Vieläkö se on suhu kusessa?”
”Sanoo ettei ois, mutta mistäs sen tietää.”
”Mutta se kuitenkii tietää, ettei voi saaha sua, eikö?”
”Jep. Ja ei se mua sinäsä haittaa ollenkaa, vaikka Lauri onkii bi. On se tietty välillä vähä kiusallista, mutta se ei kuitenkaa vaikuta siihe mitenkää, että Lauri on huippu tyyppi ja mun paras kaveri.”
”Ja sen kyllä huomaaki.” Kristian hymyili hämärässä ja nojautui seinää vasten.
”Kerro jotai Mikaelista.”
”Miks sä haluut tietää?”
”Uteliaisuuesta?” Kristian kysyi nyt tuijottaen minua. Hän todella halusi tietää.
”Tais olla syksy 2009 ku Micke tuli meiä luokalle uutena oppilaana ja pistettii istumaa minu veree. Aluks se oli hiljane ja ujo, mutta lopulta me alettii juttelee. Ku tutustu Mikaelii siitä kuoriutu esii erilaine ihmine. Se ei ollu etää epävarma, hiljane ja ujo, vaa siitä paljastu itsevarma ihmine. Me juteltii aikamme ja viime kesänä alettii lopulta seurustelemaa. Mikaelin myötä mun maailma käänty päälaellee ja musta alko kuoriutuu yhtälailla itsevarmempi ihmine. Toisin ku mulla, Mickellä nous kusi päähä ku tyypit alko pitää siitä. Kohta sitte piti kiertää sen kanssa kaikki bileet.”
”Ja onko teillä menny hyvi?”
”Vaihtelevasti, mutta kertaakaa ei olla tauolle alettu. Ja itseasiassa huomenna ois meiä vuospäivä.” Kristian oli hiljaa hetken.
”Kui paljo sä ryyppäät?”
”Kohtuuella, mä oon ollu niissä bileissäkii lähinnä lapsenvahtina. Se on semmone aine, joho ei kannata jäähä koukkuu.”
”Nii on. Siitä on omakohtasta kokemusta.” Katsoin toista mykistyneenä. Kun hän huomasi katseeni, pienen empimisen jälkeen Kristian avasi suunsa.
”Isä on alkoholisti. Se oli vierotuksessa mun kolme ekaa vuotta, eikä oo vieläkää täysi raitis. Pitäs itekki pysyy kaukana alkoholista, mutta se on nii perkulee hankalaa.”
”Mikä siinä muka hankalaa on?”
”Koitappa yhtenä koulun suosituimmista oppilaista pysyy erossa bileistä ja alkoholista.”
”Oisha se pitäny arvata, että sinoot koulun suosituimpia. Etkö sä oo koskaa kieltäytyny kutsusta...”
”Oon, mutta sekii on johtunu muista ihmisistä. Alkoholi vaa onnistuu turruttaa hetkeks kaikki ajatukset.”
”Miks sä välität muitte puheista?”
”Mä välitän niistä siks, että Kuopiossa mua kiusattii ja haukuttii koko alakoulun ajan. Oli vaa helpotus päästä siitä helvetistä veke. Mä sitä paitsi kuulun mielummi suosittujen ku syrjittyjen laatikkoo. Sillo ei sanota ei suosiolle,” Kristian tiuskaisi ja katosi sisälle. Onnistuin pysäyttämään oven juuri ennen kuin se olisi paukahtanut kiinni niin kovaa, että koko Annantupa olisi herännyt. Mitä juuri tapahtui? Miksi Kristian suuttui noin äkisti? Palasin miljoonat kysymykset päässäni pyörien ja itseäni syyttäen huoneeseemme vain huomatakseni Kiian esittävän nukkuvaa. Voi helvetti, ajattelin kaaduttuani sänkyyn.

***

Enjoy! ;)
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Ayumi

  • Fandomconfused
  • ***
  • Viestejä: 91
Tää liittyy liiankin paljon mun elämään, nimittäin itellä oli kanssa riparilla yks salamaihastus ja täsmälleen Kristianin olonen isonen johon olin vähän ihastunu. Lisäks mua yritettiin viimeseen asti houkutella Aholansaareen riparille.

Mutta loistavasti kirjotettu tarina, tykkään paljon ja toivottavasti jatkat pian! Jatkossa haluisin kuulla körttiläisyydestä myös faktoja jos saisit niitä ujutettua tarinaan :)

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Voi kauhia, taas on unohtunu tämäki teksti! On mulla kotikoneella seuraava osa ja laitan sen tässä mahd pian tänne. Pitäs taas ryhistäytyy tän kanssa, muttamutta.

Toivottavasti kaikki lukijat ei oo kaikonnu minun laiskuue takia, mutta sen voin luvata, että parin päivän sisään pääsette tutustumaan vähän paremmin Kristianinkin taustoihin ja ajatusmaailmaan   :) Toivottavasti se antaa vähän lisää ulottuvuutta päähenkilöille ja koitan saaha kerrottua myös Saanasta lisää.
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Kuten eilen lupailin, tässä olis lisää matskua. Elikkä tässä luvussa pääsette vähän paremmin tutustuu Kristianin sielunelämään ja taustoihin. Enjoy!

***

Maanantai 13.6

Kristian PoV.

Heti herätettyäni pikkuiset, lähdin Annantuvalta. En halunnut nähdä Saanaa heti aamusta. Koska en ollut edes nälkäinen, menin suoraan leirikirkkoon, jotta saisin ajateltua. Jos pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin, peruisin koko suuttumiseni. Kaiken kokemani jälkeen, alkoholi ja sen käyttö oli minulle arka paikka. Edes Lauri ei taida tietää mitään elämästäni ennen Helsinkiä, en ole tainnut koskaan edes puhua siitä kenellekään, ohittanut vain olankohautuksella tai vaihtanut aihetta. Äitikään ei taida tietää koko totuutta muuten kuin omalta näkökannaltaan. Oli vain Luojan lykky, että äiti sai töitä Helsingistä ja muutimme sinne. Sinne muutettuamme maailma oli alkanut näyttämään paremmalta paikalta, eikä minua enää kiusattu. Ihan viimeistään silloin, kun pääsin omalle riparilleni vuosien odotusten jälkeen, sillä vuodesta toiseen olin kulkenut äidin mukana rippileireillä ja vihdoin oli minun vuoroni.
   Oli jo korkea aika kohdata menneisyyden haamut, joten palasin ajatuksissani vuosien päähän ajassa taaksepäin. Niin kauas kuin muistin. Kun olin pieni, pidin perhettämme onnellisena. Olihan minulla isä ja äiti. Olisin myös halunnut pikkusisaruksen, mutta sitä en koskaan saanut. En saanut edes omaa koiraa, isän allergian takia. Minulla ei ollut ystäviä, ei muita kuin itse luomani mielikuvitusystävä Santeri. Luultavasti se johtui siitä, että kaikki tiesivät isäni maineelta ja halusivat pitää lapsensa kaukana alkoholistista. Pienissä lähiöissä mikään ei pysynyt siihen aikaa pitkään salassa. Kun kasvoin vanhemmaksi, kulissit kaatuivat ja sain selville, ettemme ollutkaa onnellinen pikku perhe. Isä ja äiti riitelivät päivästä toiseen ja sitten isä alkoi taas ryyppäämään.
   Kuukausi kuukaudelta isän juominen paheni ja kohta hän alkoi jo lyömäänkiin. Yhä useammin äiti joutui viemään minut mummolaan, usein jopa keskellä viikkoa. Pian huomasin sen olevan melkeimpä ainoa kotini. Oli kamalaa nähdä päivä toisensa jälkeen, mihin alkoholia ottanut ihminen kykeni. Isä oli juoppo ja vaimonhakkaaja, äiti itki itsensä uneen syystä tai toisesta. Äiti tiesi, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta ei halunnut tietää seurauksia. Olin aina ensisijalla ja tärkeintä oli, että minulla oli kaikki hyvin. Olen saanut äidiltäni enemmän rakkautta kuin mitä kahdelta vanhemmalta voisi saada yhteensä. Helsinkiin muutettuamme äiti vaihtoi sukunimensä ja numeronsa, eikä kertonut isälle osoitettamme, mutta jotenkin isä sai uuden numeron ja soitti jouluna pyytääkseen anteeksi kaikkea tekemäänsä. Vastauksena hän sai lähestymiskiellon niin poikaansa kuin vaimoonsakin, avioerohakemuksen ja huoltajuussopimuksen, jossa käsiteltiin yksinhuoltajuutta.
   Helsingissä sain taas kiinni koulusta ja pääsin haluamaani lukioon. Minusta tuli itsevarmempi ja löysin uudenlaista energiaa elämääni. Mennyttä oli se pieni poika, joka piiloutui sängyn alle vanhempien alkaessa riidellä ja jota kiusattiin koulussa. Nykyään olin kiusaamista vastaan ja toimin tukarina. Helsingistä löysimme uuden elämän ja saimme uuden mahdollisuuden ilman isää.
   Myönnän, että heti kun yksi koulun suosituimmista tytöistä kiinnostui minusta, kusi nousi päähän. Aloin vetämään roolia, jota en tuntenut itsekään. Olin Jennan kanssa vain saadakseni huomiota ja aloin vaihtaa naista kuin paitaa. Joka viikko tai ainakin joka kuukausi minulla oli uusi säätö ja heti kun kiinnostus lakkasi, dumppasin hänet. Tein sitä aikani, kunnes löysin jotain, mikä oli mukamas parempaa kuin kukaan muu. Heli oli uusi oppilas, jonka jalkoihin kaikki pojat lakosivat. Kaikki koittivat saada hänet omakseen, mutta huomattuaan kiinnostukseni, jttivät Helin sikseen, sillä tiesivät minun voittavan heidät sata-nolla, mitä tyttöjen iskemiseen tuli. Olin koulumme pahin pelimies ja käynyt läpi kaikki koulun kauniimmat tytöt.
   Ja sitten tulin tänne. Maailma kääntyi ylösalaisin ja tapasin uuden tytön. Alussa Saana oli kuin pikkusisko, jota en koskaan saanut, mutta sitten hän herätti minussa jotain suurta. Hän oli onnistunut pehmittämään minut ja näkee roolieni taakse. Saanassa on jotain, mikä saa minut nauttimaan hänen seurastaan ja janoamaan sitä aina vaan lisää.

Havahduin ajatuksistani kun joku koski selkääni.
”Kristian, onko kaikki kunnossa?” Äiti kysyi silmät huolta täynnä ja istui viereeni ojentaen toista kädessään olevaa kahvikuppia. ”Huomasin, ettet ollu aamupalalla ja toin ees kahvia. Sä näytät tarvihtevan sitä.”
”Kiitos. En saanu kunnolla nukuttua.”
”Koita pysyy virkeenä kuitenkii.”
”Jep.” Joimme hiljaa kahvia, kunnes äiti kysyi uudeleen vointiani. ”Mikä nyt mättää?”
”Mietin vaa.. asioita.”
”Mitä asioita?”
”Isää, muunmuassa. Mitenköhä se voi nykyää?”
”En tiiä, eikä kiinnostakaa. Luultavasti juopottelee Puijon metässä.”
”Se voi olla. Mä oon äiti hirveen pahoillani siitä, mitä se sillo teki sulle.”
”Ei se sinu vikas oo. Heikillä nyt on ongelmansa. Kerra juoppo, aina juoppo. Se mies on jo pilalle menny, eikä tuu paranemaa. Pahemmat arvet on jääny psyykee. Ja vaikka isäs kui oli kusipää, en kadu meiä avioliittoo. Se opetti mulle paljo. Ja sen ansiosta, mä sain sut, eikä mua yhtää kaduta se valinta. Sillo mä olin vielä sokee isäs virheille enkä nähny sen todellista luontoo. Vaikka isäs onkii semmone kusipää, mä tiiän, ettei susta tuu samanlaista. Oot tullu liikaa äitiis, että se onnistuis. Kai sä tiiät, että vaikka sä oot isäs poika, sä oo tärkeintä mun elämässä ja se asia ei muutu?”
”Tiiän. Ja viimestää sä piät huolen siitä, että musta ei tuu samanlaista ku isästä.”
”Sen todellakin teen. Tules nyt, oppitunti alko viis minuuttia sitte.”
”Yhen asian mä haluisin silti vielä tietää.”
”Minkä?”
”Miks sä et jättäny isää jo aikasemmi? Miks sä ootit nii kaua?”
”Koska mä olin nuori äiti ja rakastin isääs sokeesti. Aluks mä luulin, että se oli vahinko, koska se on nii lempee ja ihana selvinpäi, mutta kännissä...”
”Kännissä se muuttuu iha toisenlaiseks ihmiseks, muistan sen kyllä.”
”Kumpa et muistas,” äiti sanoi surullisena ja lähdimme kohti Juhanan tupaa. Oli aika jutella Saanan kanssa ja pyytää anteeksi yöllistä sekoomistani.
”Joko Saana palas oppitunneille?”
”Jo, vähä sillä on lämmön nousua mutta kuha se ottaa tän päivän rennosti nii huomennna se on jo kunnossa.”
”Hyvä, mun pitää jutella sille.”
”Mistä?”
”Ei kuulu sulle,” huikkasin taakseni ja jatkoin kävelyä vähän kauempana äidistä.
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio