Kommenttikampanjasta tämän itselleni poimin ja mööhmääh no kommentoimaan vaan sitten, eikö?
Aikomuksenani on kyllä lukea jokaikinen läpi, sillä sait aika mukavasti vetäistyä jalat alta ja koukutettua minut näihin tekstipätkiin. Kaunista, synkkää ja kaikenmoista muuta. Pidänrakastan ♥ Tekstit on kaikki erilaisia, silti samanlaisia juuri sellaisella ihanalla tavalla, mistä tykkään ja mitä ihailen tosi paljon, hyvin kulkevaa mutta kaunista, rönsyilevää, katkeilevaa, mutta yhtäkaikki niin kaunista. (Ja sulkujen käyttösi on ihanaa.)
Myös tämä otsikko, "yöleikkejä ja yliaisteja" siis, on tosi loistava. Kaunista, kaunista, kaunistaaaaah
Kokoajan kun luen eteenpäin, kirjoitustaitosi tuntuvat paranevan ja paranevan, vaikka aikaa ei raapaleitten välillä kauheasti olisikaan. Ehkä kuvittelen, tai ehkä se on, tai ehkä vaan tykästyn kokoajan syvemmin ja syvemmin tapaasi kirjoittaa?
Häkkiharakasta en osaa sanoa mitään, paitsi että nimi on loistava ja tilanne epäreilu ja synkkä. Kuiskintaa sai minut lankeamaan pauloihinsa ihan täysin. Kirjoitit mielestäni tosi hyvin mielisairaan ihmisen näkökulmasta, sanat kuullaan mutta jotenkin ne ovat jotakin kaukaista millä ei ole väliä, ja se itsensä heijaaminen... Hienoa.
Hiekanjyvä: eriskummallista. : D Jotenkin jännittävä, vaikka kirjoitus itsessään ei ollutkaan niin mieleeni kuin monet muut kirjoittamasi jutut, mutta katkeruus siitä kyllä kuulsi hyvin läpi. Tuli sellainen olo, että se hiekanmurunen oli erittäin kettuuntunut ihan kaikkeen, muttei erityisen älykäs. Ei-kiemurteleva, suora teksti tuki kivasti sitä vaikutelmaa. Ja lopetus oli hauska, tuosta asfaltista ja kivetyksestä, nauratti hieman : D
Hylätyt oli karua, kamalaa luettavaa, enkä voi kuin surra kaikkia, joilla on tuollainen tilanne tullut eteen elämän aikana. Se olisi hirveää, ja syyllisyydentunteet varmasti kamalat... Tätä lausetta jäin miettimään, onko kirjoitusvirhe vai olenko tyhmä?: Enhän se minä ollut, jonka isän kotoa pois ajoi. Joka?
Sehän on ohi, eikö?:stä en osaa sanoa paljon mitään... Julmaa. Kylmää. Sitä seuraava Aamuyön tunteja oli kuitenkin ihan älyttömän ihana! Maailmanlaajuiset awwsit tai jotakin, tosi söpöä tekstiä ja ihana, rauhallinen tunnelma. Jotenkin tuli sellainen olo, että kyllä, kertoja on ehdottomasti oikeassa, tuo kestää ja kestää ja kestää aina maailmantappiin ja onnellisenhaikeita loppuja on sittenkin! ♥ Ihana. kuuntelen musiikkia sen vieressään, <--- olen taas tyhmä vai se vai hä?
Menneisyys; inhimillistä oli kaunis ja jännittävä, sellaista pohdintatyyppistä tekstiä joka saa ajatukset hurisemaan. Siinä oli myös tuo synkkä vivahde, sillä yleensä menneisyyteen viitatessa on joko "aaah, ihanat kultaiset muistot" tai "kauheat, hirveät, traumaattiset muistot" -katsomistapa. Tämä kuitenkin erosi tosi kivasti, kun puhuit siinä tuosta ikuisesta "jos"-jutusta, mitä jos, mitä jos sittenkin tai jos ei sittenkään. Varmaan yksi lemppareistani näistä raapaleistasi!
Tuota seuraava Se vaan kiljuu oli... en tiedä, tuli paha mieli sen tytön puolesta, kauhean paha mieli. Jäin miettimään, kenelle hän huutaa, huutaako hän tuskaa vai vihaa, vai huutaako jotakuta luokseen?
Kuoleminen on harvinaista: jännittävä, todellinen ja mielenkiintoinen kanta, jossa mitä ehdottomimmin on järkeä. En taida osata sanoa siitä muuta : D Taitaa se aika harvinaista olla. Sitten Kotiaaveesta sanon sen verran, että aww! Varmaan taas liitty lempparijoukkioon. Ihana tämä aave, kun ei tiennyt kuka tai mikä tai edes millainen, eikä pelännytkään enää. Ja en osaa sanoa siitä raapaleesta mitään huonoa, se vaan oli puhdasta täydellisyyttä. Melkein toivon, että saisin sellaisen itsellenikin :'' D
Patajätkäsuojatteja, taaaaas lemppariainesta! ♥ Nuo sulut, "korjaukset" ja viittaukset korttipakkaan. Täydellistäkö? No kyllä. Ajatusuhkapelejä... tiedätkö mitä jos vaan sanoisin että ihkutus sitä tätä ja tuota ja lopetan kommenttini tällä kertaa tähän? Tulen varmaan myöhemmin höpisemään lisää, mutta kun en nyt osaa kuin kehua maasta taivaisiin ihania tekstipätkiäsi niin että namss
ja heipä hei, kiitos lukukokemuksesta ♥
// Hei kuten luvattu, tulin nyt myöhemmin kommentoimaan loppuja : ) Harmi, ettei lisää ole ehtinyt tulla (onko edes tulossa? toivottavasti!) mutta onneksi jäi lueskeltavaa vielä viimekerraltakin.
Sanat sattuu sai olon tosi surkeaksi sen päähenkilön puolesta. Itselläni on tosi mukava isä, enkä osaa jotenkin kuvitella tuota... tai osaan, ja ehkä se siinä onkin. Kuinka paljon tuollainen voisikaan sattua, se ihan hämmentää. Mutta mukavasti olit saanut tunnetta tuohon, ja jotenkin pidin pitkistä "mää" -sanoista. Yleensä jos puhekielellä kirjoitetaan, näkee vain 'mä', mutta jotenkin ihana vivahde tuo pitempi loppu.
Ylinopeutta syyllisyyteen ei ollut juoneltaan mitenkään ihmeellinen mielestäni, mutta se oli ehdottoman rankka. Ja juuri noinhan sitä ajattelisi (ja niin monet ajattelee) että "ei meille nyt mitään voi käydä". Lopetus niistä poikien hautakivistä kruunasi jutun. Se jotenkin kirpaisi lukijassa asti.
Harhatodellisuuskasvatin kohta: Sellaisen, joka putoaa maailman laidalta omaan alitajuntaansa.
Tuo... Tajuttoman ihana lause, jotenkin niin rajoja vääntämä ja upeasti kuvailtu.
Se Haluan kuolla sai melkein kyyneleet silmiini ja aivan järkyttävän itseinhon aikaan, kun en vieläkään ole saanut luetuksi tuota Nancya. Murh, pitäisi nyt jaksaa, kun kaikki ovat sitä niin kehuneet. Mutta tuo oli aivan hirveä, se äidin tyyneys oli sydäntä repivää.
Ja tuo viiltelystä kertova oli jotenkin tosi, tosi ahdistava. Se kuinka henkilö mietti kysymyksiä ja kysymättömyyksiä ja kaikkea oli todellista ja petollisen hienosti kirjoitettua. Lopun mitenkään tekstiin liittymätön syystuulijuttu vielä ehkä kruunasi sen, jos vaan mahdollista. : D En tiedä, pidin siitä. Tuli sellainen kummallinen, kaukainen fiilis.
Kylkiluusello - ensinnäkin, kaunein nimi ehkä koskaan? Aivan ihana tunnelma jo heti ekoista sanoista asti, herätyskellon "myrkkytipoista".
Sormet soittavat niitä kuin selloa, jota kukaan ei osaa kuulla.
Vau. Kaunista, kaunista, älyttömän kaunista tekstiä. Kaikesta kuulsi jokin sellainen hauraus, voimattomuus, se kun elämä potkii ja potkii ja se tyttö ei jaksa enää edes väistää, vaan käpertyy vaan kokoon...
Kirjoitat kauhean surullisia, mutta kauhean, kauhean kauniita tarinoita.
Toivottavasti niitä tulee vielä lisää? ♥
flawless yhdisti tuplapostauksen