Author: Sadron/Ansku
Beta: Neriah
Rating: S
Genre: Angst
Summary: ”Ne katsovat toisaalle.”A/N: Ajatuksien virtaa jostain sieltä aivojen pölyttyneistä nurkista. Tyylilajiksi on merkitty angst, mutta mieltäisin tekstiä myös ehkä joksikin muuksi määrittämättömäksi lajikkeeksi. Teksinpätkä kertonee kuitenkin kaipauksesta ja jostain salaperäisestä kadotetuista ajatuksista ja tunteista, joita henkilö siis näinä hetkinä ajattelee ja ehkä jopa kyseenalaistaa niiden todenperäisyyden. Toivon, että nautit ja palaute on aina tervetullutta.
Kerran oli yhtä villi kuin tuuli
Kiidän kohti merenpintaa. Vaatteeni lepattavat raivoisasti vauhtini kiihtyessä tasaisesti. Hiukseni sotkeutuvat toisiinsa eivätkä osaa päättää minne ne asettuisivat.
Niin kuin eivät ajatuksenikaan. Tuuli nauraa minulle ja minä nauran vasten tuulta. Käteni ovat avosylin sivuillani ja pidän silmiäni kiinni.
Vihreät. Vai olivatko ne siniset?Silmät katsovat minua kylmästi aallokon silmukoista. Ne katsovat toisaalle. Ne eivät nää leveää hymyäni kun saan upottautua jälleen hänen syliinsä.
Meren syliin. Itkin. Itkin vuolaasti. Kyyneleet tulvivat silmistäni, mutta ne eivät suostuneet tippumaan alaspäin vaan nousivat ylös vastustaen painovoimaa ja osa niistä tarrautui hiuksiini. Heilutan sormiani. Tuuli kutittelee niiden välejä, mutta ei tartu käsiini.
Muistin hänen ujuttaneen sormensa omieni lomaan.Tuuli repii ja yrittää heittää minut ympäri, mutta minä vain nauran. Millään ei ole enää väliä, sillä hetken kuluttua en voisi enää räpäyttää silmiäni, en heiluttaa varpaitani, en kuulla vaatteiden lepatusta enkä tuulen ivallista naurua. Minusta ei olisi enää mitään jäljellä. Kukaan ei muistaisi minua koskaan olleenkaan. Minua ei olisi.
Meren syliin.
