Ficin nimi: Pikkukaupungin Jeesus
Kirjoittaja: karmanhurtta
Beta: ei ole
Genre: draama, pieni angsti, myös songfic
Ikäraja: K-11
Varoitukset: runsaasti kiroilua
Summary:
I'm the son of rage and love
The Jesus of Suburbia
And there's nothing wrong with me
This is how I'm supposed to be
In a land of make believe
That don't believe in me
A/N: Eka stoori Yhtyeen tuotanto-haasteeseen, Green Dayn kappaleella Jesus Of Suburbia. Tällaista pohdiskelua päähenkilön osalta vain. Green Day omistaa biisinsä. Ja tarinan päähenkilö perustuu todella löyhästi oikeaan ihmiseen (ei julkisuuden henkilö), ja hän omistaa sitten itse itsensä, vaikka tästä onkin mahdoton tunnistaa ketään tai mitään, mutta loukata ei ole tarkoitus.
Mä makasin asfaltilla kova skeittilauta pään alla ja tuijotin valkoisten pilvien värittämälle taivaalle.
Mulla oli kuulokkeet korvissa ja ämpeekolmonen hyrräsi taskussa. Mä olin levittäytynyt tielle mahdollisimman leveästi, kädet oli ojennettuina suoriksi kummallekin puolelle ja jalat harotti. Mä tunsin kuinka pipo valui mun päästä pois hiljalleen. Kohta se saastainen rätti tippuisi tielle. Se ei haitannut mua just nyt. Mun oikeassa kädessä oli puolityhjä röökiaski - tai puolitäys, mutta vitut positiivisuudesta, olkoot puolillaan. Mä en oikeastaan edes polttanut nykyään, vaan nuuskasin, mutta olin jostain syystä ostanut röökiä. Jonkun ihmeen syyn takia.
Ehkä syy oli sama kuin syy sille että makasin iltaan kääntyvänä päivänä keskellä tietä ajattelematta mitään ja silti ajatellen kaikkea. Alkukesän ilta oli vielä nuori ja valoisa, vaikka kello tikittikin koko ajan eteenpäin. Mun ajantaju oli joka tapauksessa kadonnut, ja vaikka tiesin, mitä kello oli, olisin uskonut, jos joku ois sanonut mulle että kello on kolme aamulla tai kakstoista päivällä.
Green Day soi kuulokkeista. Oli soinut jo hyvän aikaa. Biisi kesti yhdeksän minuuttia ja kahdeksan sekuntia. Se oli pitkä kesto biisille. Kappaleen kuitenkin pelasti se, että se oli niin hyvä. Se kuvas just mua. Pikkukaupungin Jeesus. Sitähän mä olin. Olin aina ollut kuin joku vitun Messias, jota ootettiin kuin kuuta nousevaa tekemään asioita paremmaks. Lopulta mä olin luovuttanut ja heittänyt vaan kaiken läpäks. En ottanu mitään vakavissaan ja annoin vaan olla. Olin vaan ja heitin herjaa, vaikka olisinkin halunnut puhua jostain vakavasti. Oli helppo olla huoleton renttu, jota ei kiinnosta mikään muu kuin toisille vittuilu ja hyväntahtoinen naureskelu joka tilanteessa.
Mulla oli aina ollut paljon frendejä ja tunsin melkein kaikki mun ikähaarukkaan lukeutuvat tässä loukossa. Ehkä siitä johtukin se, että kaikki oletti, että mun oleminen paikalla jossain tilanteessa pelastais jotain. Ei se koskaan pelastanut, pahensi vaan. Ehkä musta ei ollutkaan Jeesukseksi tähän pikkupaskaan, kaupunkiin, josta ei ole mihinkään.
"Tää on kuollut mesta", sanoi Riku kerran. Se oli yks harvoista kerroista, jollon se ei ollut pilvessä tai kännissä kaupungilla. Se alotti huumeiden käytön nuorena ja siirtyi kannabiksesta vahvempiin. Sitten se muutti pois, jonnekin, jossa se meni katkaisuun ja eheytyi. Sit se tuli takaisin ja me oltiin entistä parempi kaveriporukka. Ryypättiin Pesosen autotallissa ja nuuskattiin teatterin alakerrassa sillä välin kun Emmi ja Riitta keräs tupakantumppeja ulkoota ja Janna poltti röökiä poikaystävänsä kanssa siinä vieressä. En vielkään muista sen jätkän nimee, mut ei mun tarviikaan. Se katsoi mua aina näytelmäharjotuksissa niin vitun vihasesti, että haluaisin unohtaa. Ilmeisesti se ei oikee tykänny, kun nostelin Jannaa ja suutelin sitä lavalla. Hei haloo, kai sen nyt pitäis näyttelijän toisena puoliskona tietää lavapusun ja oikeen ero. Me esitettiin lastennäytelmää, jossa prinssi ja prinsessa saa toisensa. Kai niiden nyt pitää pussata. Me ollaan sentään jo melkeen aikuisia, sekin varmaan täysikänen jo, että kyllähän sen pitäis hiffata.
Kuollut mesta tää kyllä oli. Mä makaan keskellä autotietä eikä auton autoa tuu. Ei ees lenkkeilijää tai pyörällä ajajaa. Vitun vittu, jo on köyhää. Green Day rokkaa edelleen mun korvissa lujalla volyymilla. Yleensähän mä kuuntelen hiphoppia ja räppiä, mutta tää vaan sopii mun fiiliksiin niin hyvin. Mikään muu biisi ei varmaan sitten kuvaakaan mua, sillä mä en ole rikas pelimies niinku ne räppärit, joita mä kuuntelen. Pelimies ehkä vähän, mutta köyhä kuin kirkonrotta. Aina lainaamas rahaa ja syömäs pelkkää mikropaskaa. Kotona ei sentään tartte tehä mitään ja ruokaa saa, mut rahaa ei heru, vaikka sitä oliskin. Faija on aina työmatkalla ja törsää rahat siellä drinkkeihin ja muuhun paskaan. Vittu, eikö se muka työn puolesta niitäki sais? Mäkin haluaisin joskus elää.
Olinhan mä elänyt, kiertänyt baareja alaikäisenä ja pokannut mimmejä ja vaikka mitä, mut nyt se tuntui kovin kaukaiselta. Mähän olin edelleen alaikäinen, vielä vähän aikaa. Ajokortti olisi kohta taskussa ja kevarin vois jo unohtaa. Tai sitten ei. En mä tiennyt pääsisinkö ees inssistä läpi, tuskin. Mua vitutti hetki hetkeltä enemmän täällä oleminen ja kaikki se, mitä olin tehnyt ja se mitä olin jättänyt tekemättä ja sekin, mitä tulisin vielä tekemään. Mun ajatukset oli solmussa ja tää mesta oli perseestä.
Pipo valui vihdoin päästä asfaltille ja mä kirosin ääneen. Se paskainen hattu oli aina ollut osa mun imagoa. En vaan halunnu ottaa sitä pois päästä. Sitä kohtaan syntyi riippuvuus. Nyt se oli taas pois päästä ja mä tunsin oloni orvoksi. Kappale läheni loppuaan ja taivas vaaleni. Kohta se hämärtyisi kunnolla ja sit olisi taas pimeää ja kaupungin valot välkkyisi kirkkaina, juopot joisi viinaa ja lapset menisi nukkumaan. Huomenna olis uusi päivä ja kaikki paska kiertäisi taas kehää.
Mä nousin seisomaan ja laitoin pipon päähän. Otin skeittilaudan kainaloon ja saapastelin isolta tieltä meidän talolle. Pihassa oli mun kevari. Mä heitin skeittilaudan mäkeen ja se rasahti ikävästi. Ei sillä ollut väliä, uusia saisi kyllä. Pistin kypärän päähän ja käynnistin kevarin. Lähdin ajamaan lujaa, ei mua kiinnostanut vaikka saisin sakot. Ajoin vain, jonnekin, pois täältä paskasta kaupungista, huonosta taajamasta, jonnekin suureen ja mahtavaan. Ehkä mä tulisin pian takaisin tai sitten en. Ihmiset oli mulle tärkeitä, mutta kaupunki oli perseestä. Pikkukaupungin Jeesus jätti syntisen ja Messiasta vailla olevan syrjäisen putkan taakseen.
