Nimi: Suojelunhalu
Kirjoittaja: Miukeli
Oikolukija: Sazu
Ikäraja: k-11
Fandom: Pahuus (Ondskan)
Tyylilaji: fluffy, angst
Paritus: Erik/Pierre
Vastuuvapaus: en omista hahmoja, enkä rahaakaan yritä saada
Tiivistelmä: Erik on joutunut oppilasneuvoston silmätikuksi, ja kaiken sen kiusaamisen keskellä hänellä on muitakin asioita mietittävänä. Esimerkiksi Pierre ja...Pierre.
A/N: Katottiin äikäntunnilla Pahuus ja Pierre/Erik oli niin ilmiselvää, että pakkohan siitä oli tehä ficci. Alun perin ei ihan näin fluffynen pitäny olla, mutta eipä tuo nyt haittaakaan. Useimmat näist tapahtumista kuuluu tuohon leffaan, mä vaan oon hieman muuttanut ja maustanut niitä omalla näkökulmallani. Risuja ja ruusuja ottaisin enemmän ku mielelläni vastaan
Kuva poikien näyttelijöistä:
http://steppix.blogg.se/images/2009/article_image_0367bc999795dc9d_58025834.jpg(Tummatukkainen on Pierre, ruskeahiuksinen Erik)
SuojelunhaluErikiä nolotti tajuttomasti. Hän oli vaonnut syvälle tuoliinsa heti päästyään opettaja Melanderin päästettyä hänet. Hänellä oli inhottava olo, kuin jokin ällöttävä, limainen höttiäinen olisi juuri läpivalaissut hänet. hän pystyi puistattavan hyvin muistamaan edelleen historianopettajansa himoitsevan katseen itsessään. aikaisemmin kuultuja huhuja hän ei ollut ennen uskonut, muttei enää ihmetellyt vaikka Melander olisikin oikeasti vikitellyt muita oppilaita. ja nyt luokan eteen oli joutunut Pierre.
Erikin piti puristaa kätensä pulpetin alla nyrkkiin, ettei olisi mennyt ja vetänyt opettajaa turpaan. Vielä enemmän kuin sitä ihailevaa, hekumoivaa äänensävyä, jolla Melander oli puhunut hänestä, Erik inhosi sitä ylenkatsovaa puhetapaa, jolla tämä vähätteli Pierreä. Saattoi olla, ettei hänen huonetoverinsa ehkä omannut lihaksia juuri nimeksikään tai että tämän nenä oli hieman pehmeä ja pyöreähkö, mutta silti.
Erik kiitti onneaan, että Pierre pääsi luokan edestä pian pois hänen viereensä, muuten olisi voinut seurata vaikka mitä. hän vilkaisi syrjäkarein ystäväänsä, joka oli painanut katseensa häpeillen kirjaan ja Erikin teki niin kovasti mieli halata toista ja vakuuttaa, ettei tämä missään nimessä ollut ruma tai lihakasnenäinen. sanoi opettaja Melander mitä hyvänsä, Erikin mielestä Pierre oli suloinen punastelevine poskineen – jotka näyttivät pehmoisilta kuin vauvan peppu - , tummine hiuksineen, jotka hapsottivat melko kurittomina sinne sun tänne ja ruskeine silmineen, joista paistoi lämpö.
Erikin mielestä Pierre oli kaukana siitä, mitä opettaja oli sanonut. Se saatanan paskiainen. Mutta toiselta kantilta ajateltuna oli ihan hyvä, ettei Melander katsonut Pierreä himoitsevasti niillä pedofiilin siansilmillään. Jos opettaja olisi edes yrittänyt sitä, ei tällä olisi ollut kauaa näköä enää tallella.
Erik hymyili rohkaisevasti Pierrelle heidän alkaessaan tutkia oppikirjan sivua, joka kertoi rotujen eroavaisuuksista opettajalta tulleen käskyn mukaisesti. Tunnelma oli hiven vaivaantunut, Pierre tuntui välttelevän hänen katsettaan, jolla hän pyyhki toisen mustaa pörrötukkaa ja punertavia huulia aina salavihkaa.
* * *
”Minusta tuollaiset natsipedofiilit pitäisi lähettää hevonvittuun, eikä antaa mellastaa vapaana kouluissa”, Erik mumisi Johanille, joka istui ruokapöydässä häntä vastapäätä.
Keittäjät kiertelivät ympäriinsä lisäten halukkaiden lautasille ylimääräisen lihapullan tai kaksi. Erik löysäsi hieman kravattiaan sen painautuessa inhottavan viiltävästi kaulan pehmeään kudokseen. Hän jauhoi nopein ja voimakkain puraisuin suussaan olevaa perunan palaa kuin purkaen viattomaan potaattiin patoutuneen raivonsa opettajaa kohtaan. Keittiössä työskentelevä Marja antoi hänelle hymyillen uuden kauhallisen lihapullia, vaikka edellisistä oli puolet vielä jäljellä.
Marja taisi luulla heidän olevan jotain. Tämä hymyili hänelle heidän kohdatessaan ruokalassa tai käytävillä ja pyysi Erikin keittiön roskiksen luo iltaisin häntä katsomaan. Erikillä vain ei ollut minkään kaltaista kiinnostusta naista kohtaan. Totta kai hän oli suudellut takaisin, kun tyttö kerran niin innokkaasti oli kieltään hänelle tyrkyttänyt. Suuteleminen oli kivaa, vaikka kumppanilla sattui omistamaan liian turvonneen rintakehän ja leveän lantion. Lisäksi Erik ei voinut olla ajattelematta sen olleen hyvää harjoitusta, jos hän ja Pierre sattuisivat joskus…
”No, onneksi hän on tosiaan ainoa lajiaan täällä”, Johan sanoi uuden lihapulla- ja perunasuullisen välissä. Oli uskomatonta, että platinablondi pysyi noin hoikkana ja sirorakenteisena, kun ruokahalu oli suden luokkaa.
”Onko se oikeasti totta, että hän yritti ehdotella jotain Nymanille?” Erik vaihtoi puheenaiheen poikien keskuudessa kuumimpana kihisevään juoruun, Fredrik Nymaniin ja opettaja Melanderiin. Erik värisi inhosta ajatellessaan niitä makkarasormia kietoutumassa hänen olkapäälleen ja silmien sairasta pilkettä. Yök, vähemmästäkin ruokahalu lähtee.
Johan kumartui vaaleat hiukset silmille valahtaen lähemmäs, jotteivät pöydän toista päätyä hallussa pitävät Silverhielm ja Dálin olisi edes vahingossa kuulleet. ”Joo. Henri sattui juuri kulkemaan sen luokan ohi ja kuuli omin korvin”, Johan kertoi kauhaisten lisää ruokaa puolitäyteen suuhun. Henri oli Johanin kaveri, melko pitkä ja mukava veikko, joskin Erik ei aina pysynyt kärryillä vuotta vanhemman pojan puheissa. Posket pullottaen Johan jatkoi: ”Melander oli Henrin mukaan ahdistanut Nymanin kiinni opettajanpöytään ja pitänyt kättään tämän reidellä”, Johan kuiskutti vihertäen hieman. ”Nyman melkein itki helpotuksesta Henrin mentyä keskeyttämään sanoen, että oli unohtanut kysäistä eräästä natsien käyttämästä taktiikasta aiemmin. Tietenkin Melander innostui selittämään sylki roiskuen lempipoikiensa puuhista, jolloin Nyman pääsi livistämään.”
”Hyi helvetti, minä olisin ainakin lyönyt siltä natsisialta hampaat kurkkuun, jos hän olisi yrittänyt jotain”, Erik vastasi puistatuksen ravistellessa häntä varpaiden pienimpiä luita ja jänteitä myöten.
”Luulen, että kaikki tietävät, kuinka sinä olisit toiminut”, Johan sanoi katsoen ruskeahiuksiseen poikaan merkitsevästi naurahtaen perään.
Erik tyytyi mulkaisemaan kaveriaan keskittyen loppuruokailun jakamattomalla huomiolla työntelemään lihapullan puolikasta edes takaisin lautasella. Se oli varsin haastavaa työtä, sillä lihapullan eteen ilmestyi tuon tuostakin vaarallisia perunavuoria, jotka sen oli pakko kiertää törmäyksen välttämiseksi.
* * *
Jo suhteellisen kaukana heidän huoneestaan Erik kuuli Pierren musiikin, joka ei kyllä ihan vastannut hänen makuaan. (Pierre oli vain kovin suloinen hyristessään musiikin mukana.) Erik kieltäytyi päättäväisesti jäämästä tirkistelemään ovessa olevista rei'istä, jotka joku neropatti oli porannut silmänkorkeudelle – silloin kun tirkistelijä oli Erik asiassa ei ollut mitään vikaa, mutta jos joku muu tekisi niin... Hän kopautti kevyesti oveen ja astui sisään heidän huoneeseensa.
Se oli melko kodikas ja mukava, ottaen huomioon, että sen jakoi kaksi nuorta miestä, joiden siisteyspuoli ei ennen sisäoppilaitokseen tuloa ollut mitenkään kehuttava. Pierre makoili oikeanpuoleisella sängyllä jalat ristissä ja heilutteli päällimmäisen varpaita musiikin rytmissä. Tämän silmälasit olivat aavistuksen vinksahtaneet ja pehmeän näköiset, mustat hiukset roikkuivat suloisesti katsetta varjostaen.
Erikin valtasi käsittämätön suojelunhalu, hän inhosi ajatusta, että Pierre joutuisi kärsimään hänen takiaan, vaikka mikään ei saisi häntä taipumaan ja matelemaan halvan huoran lailla Silverhielmin jalkojen juuressa, kuten tämä näytti toivovan. Erik toivoi hartaasti saavansa pidettyä Pierren ulkona siitä kaikesta, edes jotenkuten.
”Isä lähetti minulle tämän levyn aamulla”, Pierre sanoi hymyillen ja vilkaisi Erikiä päästä varpaisiin. Hän oli pannut merkille Pierren tekevän aina, kun he olivat olleet erossa jonkin aikaa. Erik oletti tämän etsivän merkkejä väkivallasta ja tuttu lämpö läikähteli hänen sisällään kuin boolimaljan sisältö, jota hieman huljuteltiin.
”Ei hullumman kuuloista”, Erik sanoi istahtaen omalle sängylleen, jonka jousitus tuntui pettävän hetkenä minä hyvänsä. Se narisi ja nitisi, jos hän mieli saada unta rauhassa, hänen oli maattava paikoillaan eväänsä liikauttamatta. Peitot sentään olivat melko lämpimiä.
”Kuule, Erik… ” Pierre aloitti epävarmasti ja keskeytti jääden empimään. Hänen ruskeat silmänsä kiisivät ympäri huonetta maailman mestaruutta tavoitellen, alahuuli oli joutunut hampaiden pihtipuristukseen ja sukiessaan hermostuneena hiuksiaan hän melkein onnistui tiputtamaan rillinsä.
”Sano vain”, Erik kehotti ja nojautui – kun ei voinut estää itseään – niin pitkälle Pierreä kohti kuin sängynlaita antoi myöten.
”Äh, ei tässä mitään”, Pierre sanoi punan kohotessa poskille saaden ne rusottamaan kuin vastapuhjennut kirsikankukka. Hän yritti piiloutua kirjansa taakse Erikin tuijottaessa siniharmailla silmillään kiinteästi tuskailevaa poikaa. Pierre liikahteli kiusaantuneena vilkuillen välillä toiseen, joka ei suostunut kääntämään katsettaan pois.
”No hyvä on. Minusta sinun pitäisi lopettaa Silverhielmiä ja muita vastaan puskeminen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia heidän kanssaan”, Pierre sanoi, mutta Erik ei ollut aivan varma, että se oli ollut pojan oikea asia.
Hän huokaisi käyden makaamaan sängylleen. Katon olisi voinut maalata uudestaan, siitä putoili aina joskus hänen niskaansa maalihiutaleita. ”Pierre, minä tiedän. Mutta en todellakaan aio antaa heille sitä tyydytystä, että matelisin heidän jaloissaan.”
”Mutta tämä ei enää koske vain sinua”, Pierre sanoi hiljaa. Hän otti vahvasankaiset lasinsa pois laittaen ne yöpöydälle ja sammutti valon.
* * *
Erik yritti hengittää normaalisti. Tupakan polttama ympyrä hänen rinnassaan säteili kuumaa kipua, jokainen Pierren tukemana otettu askel sai tuskan luikertelemaan entistä syvemmälle, kohta se tuntui kiertyneen rautaverkon tavoin hänen sydämensä ympärille. Mutta hänen olonsa oli silti kuin kultamitalin voittajalla, hän oli nähnyt Dálinin ruman naaman epäröimässä. Tämä oli näyttänyt tumpatessaan tupakan Erikiin siltä kuin poltetun lihan käry olisikin tullut tämän omasta rinnasta.
Eikä Erik ollut huutanut.
Matka asuntolaan sujui hitaasti ja hiljaa, kumpikaan pojista ei pukahtanut mitään. Erik olisi halunnut sanoa jotain, muttei jostain syystä saanut sanoja ulos kivusta irveen menneestä suustaan. Pierre taas oli lukinnut katseensa maahan, eikä suostunut nostamaan sitä.
Sisällä heidän huoneessaan Pierre käski Erikin makaamaan sängylle sillä välin, kun hän etsi sidetarpeet kaapista. Erik otti varovaisesti paitansa pois ja tuijotti inhoten punamustaa rengasta hänen rinnassaan. Pierre istahti hänen viereensä alkaen puhdistaa sitä saaden Erikin puremaan hampaansa yhteen, ettei olisi karjunut. Se sattui helvetisti.
”Miksi teit sen?” Pierre kysyi katse edelleen haavassa, jonka ympärystä pyyhki viileällä kankaanpalalla.
”Mieluummin minä kuin sinä”, Erik mutisi.
Pierre pysähtyi katsomaan toista, joka vastahakoisesti kohtasi nuo ruskeat silmät. Niistä läikkyi tunnetta, jota Erik ei osannut määritellä. Hänen rintaansa pyyhkinyt käsi oli unohtunut sivelemään hellästi kylkiluiden seutua.
Nyt tai ei koskaan. Pierre oli kumartunut pitkälle Erikin päälle, joten kun Erik kiepautti heidät ympäri, tämä jäi hänen alleen vangiksi. Erik tarkkaili toisen ilmeitä, muttei havainnut inhoa, jota oli pelännyt löytävänsä. Pierren silmät olivat vain hieman levinneet ja tarkkailivat nyt häntä odottaen, kumpikin poika tuntui pidättävän henkeä. Kuka uskaltaisi astua rajan yli?
He olivat niin lähellä, että nenänpäät hipoivat toisiaan. Erik saattoi laskea pojan tummat, lyhyehköt silmäripset. Hän huomasi toisen silmäluomen vieressä pienen, ruskean luomen, vähän kuin kauneuspilkun. Sydämen lyönnit tuntuivat maanjäristyksiltä, veri kohisi vesiputouksen voimakkuudella Erikin korvissa. Hänen sisälmyksensä taisivat rutistua kokoon, tai se olisi ainakin selittänyt hänen sisällään kasvavan ahdistuksen ja pakonomaisen tarpeen tehdä jotain.
”Mieluummin minä kuin sinä, olet paljon arvokkaampi.”
Suudelmaksi sitä ei oikein voinut kutsua. Huulet lähinnä kutittelivat vain toisiaan, kun kumpikaan ei mennyt eteenpäin. Mutta sen ansiosta molemmat nukkuivat hymyt huulillaan seuraavan yön.
