Kirjoittaja Aihe: Prinssini hopeahiuksinen K-11 Scorpius/Rose, 3.luku 8.4.2011, fluffy, drama  (Luettu 3567 kertaa)

chessy

  • ***
  • Viestejä: 66
  • irrelevant
Nimi: Prinssini hopeahiuksinen
Author: chessy
Ikäraja: enimmillään K-11
Genre: fluffy, drama
Paritus: Scorpius/Rose
Summary: Jos hän asuisi linnassa, hän olisi prinsessa, eikö?

A/N: Olen aina halunnut kirjoittaa jonkun satukirjan ja nyt ajattelin kokeilla sitä yhdistettynä HP-maailmaan. En viitsinyt vetää mitään söpöysövereitä vielä tässä vaiheessa, vaikka tämä fluffya tulee olemaankin. Toivottavasti tuosta välittyy edes jonkinlainen sadunomaisuus. Kommentteja rakastan.


Ensimmäinen sivu – Kirjeet

Olipa kerran nuori tyttö, joka ei mitään muuta toivonutkaan kuin olevansa prinsessa. Valitettavasti neito joutui asumaan linnan sijaan vanhassa talonrämässä, ja jakamaan sen koko muun - varsin monipäisen – lähisukunsa kanssa. Oman pienen soppensa tyttö oli sentään talon nurkista saanut ja sisustanut sen hyvin kuninkaallisesti valkoisella ja vaaleanpunaisella. Seinällä kiemurteli ruusukuvioita ja sängynpäätyä koristi suuri kruunu, jonka äiti taikoi säkenöimään aina ennen kuin peitteli esikoisensa lämpimään petiin.

Aina aamun sarastaessa tyttö käänsi kylkeään ja hieroi silmiään toivoen, että tämä päivä olisi erilainen, että jokin merkki hänen ylhäisyydestään ilmestyisi. Toive oli turha ja tytön tavallistakin tavallisempi, mutta silti jokseenkin monivivahteinen elämä jatkui omaa rataansa minkään suuremman voiman sitä häiritsemättä.

Samaan aikaan eli myös eräs poika, saman ikäinen tytön kanssa. Poika oli prinssi, ainakin epävirallisesti ja elämä oli sen mukaista. Huone ei ollut kodikas niin kuin tytön, vaan huonekalut oli valmistettu mustasta nahasta ja hopeanharmaaseen taittavasta valkoisesta, synkkää metsänvihreää oli käytetty tehostamaan mahtipontista vaikutelmaa. Pojalta ei puuttunut mitään paitsi ehkä vanhempien huomio ja tämä oppi jo nuorena tulemaan toimeen omillaan.

Yhtenä iltapäivänä pojan huoneen oveen koputettiin ja tämä nousi ylös kehottaen vierasta astumaan sisään.
”Sinun kirjeesi saapui, Scorpius.”
Isän ääni oli väritön kuten aina ja ennen kuin poika seurasi miestä, hän siisti housujensa rypistyneet lahkeensuut. Rappusten askelmilla sai pitää varansa, sillä ne vahattiin kiiltäviksi monta kertaa viikossa, eikä kaiteesta saanut ottaa tukea, ettei siihen olisi jäänyt tahmaisia, äidin niin kammoksumia sormenjälkiä. Äiti hymyili ylpeästi portaiden alapuolella, ruokasalin suurella pöydällä nökötti yksinäisenä norsunluunvalkoinen kirjekuori, jonka sinetin näkeminen sai pojan sydämen lyömään hiukan nopeammin. Edes vanhempien kasvoilleen pakottamilla kiintymystä välittävillä ilmeillä ei ollut samanlaista vaikutusta poikaan kuin tuolla kirjekuorella.
”Avaa se.”
Äidin ääni väreili jännityksestä ja poika pelkäsi omansa pettävän samalla tavalla, jos yrittäisi muodostaa sanoja. Tyytyen vain nyökkäämään tämä alkoi avata kuorta komentaen itseään malttamaan. Hienot herrat eivät näyttäneet tunteitaan ja pysyivät aina rauhallisina, niin kuin isä oli hänelle monta kertaa opettanut.
”No?”
Poika ei vastannut isänsä kärsimättömään kysymykseen heti, vaan selasi paksulla musteella kirjoitettua tekstiä rauhassa.
”Minut hyväksyttiin.”
”No tietysti sinut hyväksyttiin, ei sellaista skandaalia voisi kuvitellakaan, ettei Luihuisen prinssin jälkeläistä hyväksyttäisi.”
Äiti laski kätensä isän harteille, pyyhkäisi itse keksimänsä liikutuksen kyyneleen pois silmäkulmastaan varoen kuitenkaan sotkemasta rajauksiaan.
”Minun pieni prinssini. Lähdössä jo hakemaan oppia taikuuteen.”
”Niin”, isä jatkoi jähmeästi, ”vaikka jos minä olisin saanut päättää, poika olisi laitettu Durmstrangiin. No, joka tapauksessa. Voit poistua.”
Viimeinen lause oli tarkoitettu pojalle, joka taitteli pergamentin siististi takaisin kuoreensa ja nyökkäsi vanhemmilleen poistuen sitten ruokasalista.

Tyttökin sai samankaltaisen kirjeen, mutta tunnelma liitoksistaan natisevassa talovanhuksessa oli aivan toisenlainen. Enot kierittivät tulevaa noitaoppilasta vuorollaan ympäri ilmassa, isoisä säteili ja isoäiti tarjoili kaikille kotitekoista simaa ja pieniä kakkuja kaikille.
”Jännittääkö?” oli perheen yleisin kysymys sinä iltana ja tyttö sai nyökytellä väsymykseen asti. Nukkumaan käydessään hän ei jaksanut edes toivoa heräävänsä huomenna aatelisneitona.

Syksyn edetessä ja ruskan värittäessä puut kauniin oranssinhehkuisiksi kalenteri osoitti viimein sitä päivää, jolloin tytön olisi määrä lähteä perheensä kanssa asemalle ja sisäoppilaitokseen. Äidin kertomusten mukaan koulu oli kuin suuri kivinen linna, eikä tyttö malttanut odottaa. Jos hän asuisi linnassa, hän olisi prinsessa, eikö? Äiti oli vain nauranut ja pörröttänyt loivasti kihartuvaa hiuskruunua, joka näytti aina syksyisin poikkeuksellisesti enemmän punertavalta kuin ruskealta. Paksut valkoiset sukkahousut valuivat rullalle nilkkoihin, kun tyttö raahasi suurta matka-arkkua perässään ja kiirehti vanhempiensa esimerkin mukaisesti tiilipylvään läpi oikealle laiturille. Punainen juna kiilteli kutsuvasti, ilmassa tuoksui savu ja naisten hajuvesi. Tyttö katseli ympärilleen ja meinasi melkein eksyä. Onneksi isä sai kiinni takin hihasta ennen kuin epätasaisena massana vellova väkijoukko nielaisi tytön kokonaan ja vetäisi hellästi mukaansa.
”Hei sitten, Rosie”, mies hymyili lempeästi ja lupasi, että he kirjoittaisivat joka viikko, ”Jouluna nähdään!”
Tyttö nyökkäsi ja heilautti arkkunsa junan käytävälle. Astuttuaan itsekin kyytiin tyttö tarttui uudelleen kantokahvaan ja alkoi etsiä vapaata paikkaa.

Kun tyttö vielä etsi paikkaansa, poika oli jo majoittunut yhteen lasiovella käytävästä erotelluista hyteistä ja järjesteli juuri matkatavaroitaan hiukan paremmin. Nuori prinssi istui hytissä yksin, mutta hyvin pian oveen koputettiin ja vastausta odottamatta se kiskaistiin auki.
”Mitä?”
”Onko täällä vapaata?”
Puoliksi oven suussa roikkuva tyttö näytti hassulta valuvissa sukkahousuissaan liian suuri matka-arkku jalkojensa välissä. Pojan harmaat silmät tarkkailivat häntä päästä varpaisiin ja lopulta tämä kohautti olkiaan.
”Kyllä.”
Tyttö kiskaisi tavaransa peremmälle ja kiipesi istumaan vastapäiselle penkille.
”Rose Weasley.”
Hetken emmittyään poika tarttui ojennettuun käteen ja puristi sitä pienesti.
”Scorpius Malfoy.”
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:23:32 kirjoittanut niiina »
                                                        "Ja sit se oli silleen, et mitä éclairit on ja mä olin ihan että lol, noob."

Winerie

  • Tinakenkätyttö
  • ***
  • Viestejä: 192
  • All I have to do is dream
Hyvä idea kirjoittaa näistä kahdesta satu  :D Ja ainakin alun perusteella tästä tulee hyvä, joten  jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisia käännekohtia saat tähän tarinaan. Kirjoitusvirheitäkään en nyt äkkiseltään huomannut.  Tykkäsin kovasti  :)
The true sign of intelligence is not knowledge but imagination.
Ravenclaw and proud of it!

Paperisen laivan aaltoihin puhallan...
Blogi

Antelope

  • Vieras
Kiva kiva, tykkäsin. (:

Scorpius ja Rose on niin söpö pari mun mielestä! Tykkää lukea ficcejä, sillä parituksella (niin ja tietysti S/R ja H/D <3).

Jatkoa! (:


Antelope

chessy

  • ***
  • Viestejä: 66
  • irrelevant
Winerie: kiitos :)

Antelope: kiitos kommentista.

Kivaa, että tykkäsitte tästä.


A/N: Tämä on ehkä kieltämättä hiukan väliluku, mutta ainakin mutama uusi henkilö saadaan mukaan juoneen. En tiedä, miten satumainen tämä on, mutta yritin joka tapauksessa pitää lauserakenteet ja sanat mahdollisimman yksinkertaisina.

Toinen sivu – Lajittelu

Poika seisoi muiden samanikäisten oppilaiden joukossa ja keskittyi pitämään ryhtinsä suorana. Viimein hän kuuli oman nimensä lajitteluseremoniaa hoitavan vararehtorin huulilta ja asteli salin katseltavaksi. Lajitteluhatun lieri ehti hipaista hopeanhohtoista päätä, kun nurkat jo raikuivat loitsitun esineen äänestä.
”LUIHUINEN!”
Prinssi virnisti omahyväisesti ja siirtyi istumaan itselleen tilaa raivaavan valvojaoppilaan viereen, jonka solmiossa komeili kotoakin niin tutut vihreä ja hopea.

Tyttö oli melkein viimeisten joukossa ja kävi hetki hetkeltä hermostuneemmaksi. Junasta tuttu poika oli juuri lajiteltu Luihuiseen, siihen ainoaan tupaan, johon hän ei sukulaistensa kertomusten perusteella varsinaisesti ainakaan toivonut pääsevänsä.
”Rose Weasley!”
Tyttö kiskoi yhä valuvia sukkahousujaan ylemmäs ja istui rehtorin puhekorokkeen eteen nostetulle jakkaralle. Hattu pysyi pitkään hiljaa, ei virkkanut tytöllekään mitään, mutta kailotti lopulta tämän kuuluvan Korpinkynteen.

Korpinkynsi? Poika irvisti ja keskittyi sitten seisomaan nousseen rehtorin puheeseen, joka sisälsi varoituksia ja kehotuksia ja kaikkea muuta epäolennaista. Hän oli Luihuinen. Isä voisi olla ylpeä, ihan niin kuin äitikin. Hetki olisi ollut täydellinen, mikäli tyttökin olisi kuulunut samaan tupaan. Junassa tämä oli vaikuttanut ihan kelpo ihmiseltä, mutta ilmeisesti ensivaikutelmakin saattoi pettää. Rehtori sai ilmeisesti puheensa päätökseen, sillä lautaset alkoivat täyttyä toinen toistaan upeammilla ruokalajeilla. Luihuisen Prinssin jälkeläinen oli nähnyt vastaavia ruokamääriä kotikartanossaankin, eikä häkeltynyt valinnanpaljoudesta. Tyynesti poika kokosi lautaselleen sen, mitä halusi syödä ja kuunteli puolella korvalla vanhempien oppilaiden ivallisia kommentteja niistä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka eivät olleet päätyneet heidän tupaansa.

Tyttö saattoi vannoa, ettei ollut ikinä nähnyt niin valtavasti ruokaa. Runsaus sokaisi päätöksentekokyvyn hetkeksi lähes täysin ja tyttö tajusi vain katselevansa, kuinka muut söivät. Loppujen lopuksi ateriaksi riitti kiireessä syöty kauhallinen perunasosetta, sillä muuhun ei ollut enää aikaa valvojaoppilaiden alkaessa kerätä uusia tulokkaita kokoon viedäkseen heidät oleskeluhuoneisiin. Vuoteessa tyttö pyyhki silmiään tarmokkaasti pyjaman hihaan. Maha kurni, eikä linnanneidon elämä tuntunut sillä hetkellä kovinkaan hohdokkaalta.

Seuraava aamu valkeni kuulaana ja kirkkaana ja tytön kyyneleet olivat haihtuneet yön aikana. Ensimmäinen tunti oli liemiä yhdessä toisen, keltaiseen ja mustaan luottavan tuvan kanssa. Tytön vierustoveri hymyili ujosti ja pian tämä tunsi omien hymykuoppiensakin vilkkuvan. 

Poika nojasi seinään ja vilkuili ympärilleen kerääntyneitä ikätovereitaan yrittäen painaa näiden kasvot ja nimet mieleensä. Prinssin suvun maine oli hyvä, mikä ajoi toiset hänen luokseen. Liemiluokan ovi avautui ja nähdessään sieltä poistuvilla oppilailla sinisen ja pronssin sävyillä raidoitetut solmiot poika loihti kasvoilleen välinpitämättömän ilmeen. Isän mukaan hänen ei todellakaan ollut edullista kaveerata muiden kuin Luihuiseen kuuluvien kanssa. Ruskeahiuksinen tyttö, Rose kai hän oli ollut, heilautti kättään pojalle. Ele jäi keskeneräiseksi, kun tervehdyksen kohde kohotti toista kulmaansa isältään oppimalla tavalla ja käänsi katseensa pois. Vain luihuiset kelpasivat.

”Kuka hän oli?”
Vilkutus ei ollut jäänyt huomaamatta hoviherroilta. Poika katseli toisaalle, kun vastasi, että he olivat istuneet samassa hytissä tulomatkalla.
”Mutta”, hän tarkensi välittömästi, ”En tiennyt silloin, että hänestä tulisi harakanpoikanen.”
”Kannattaa pysytellä kaukana. Jotkut linnut tykkäävät syödä käärmeitä.”
Prinssi kohotti kulmaansa uudestaan ja vaiensi omaan tupaansa kuuluvan tytön.

Tyttö oli juuri syventynyt pojan kylmän käytöksen analysointiin, kun kuuli tutun äänen takaansa.
”Rose! Rose, odota vähän!”
Ruskeat kiharat heilahtivat, kun tyttö käännähti ympäri ja näki tätinsä toiseksi nuorimman lapsen kipittävän häntä kohti.
”Hei, Albus.”
Nuori puuskupuhpoika henkäisi syvään ja katseli sitten edessään seisovaa korpinkynttä isältään perimänsä silmät tuikkien.
”Et huomannut minua liemitunnilla. Istuin ihan sinun takanasi.”
”Ai. Anteeksi.”
Albus naurahti pienesti.
”Ei se mitään. Haluatko tulla minun ja Stevien kanssa syömään?”
Tyttö pudisti päätään ja kertoi saaneensa jo seuraa. Hän muisti kuitenkin kiittää tarjouksesta kääntyen sitten takaisin siihen suuntaan, jonne oli ollut kulkemassa. Ja nyt, takaisin poikaan. Scorpius Malfoy. Nimi kuulosti tutulta, mutta tyttö ei kiusakseenkaan saanut päähänsä, missä oli kuullut sukunimen aiemmin.

Ruokatauolla vastapäätä istuva tyttö liemitunnilta katseli ruskeahiuksista neitoa hiukan huolestuneena.
”Olet vähän hiljainen.”
”Mietin vain yhtä henkilöä.”
”Ai sitä luihuispoikaa, jota tervehdit tänään aiemmin?”
Tyttö nyökkäsi ja vilkaisi tahtomattaankin kohti vihreän vaakunan alla komeilevaa pöytää.
”Älä tuhlaa päätäsi häneen”, toinen kehotti, ”Luihuisten kanssa ei kannata ystävystyä.”
”En vain saa päähäni, miksi hänen piti olla niin kylmä. Junassa meillä oli todella hauskaa keskenämme”, tyttö selitti.
”Sellaisia juuri luihuiset ovat. Jos et kuulu heihin, et ole mitään. Usko minua, unohda tuo poika. Saat varmasti paljon uusia ystäviä. Itse asiassa”, vekkuli hymy valaisi mustahiuksisen korpinkynnen kasvot, kun tämä nappasi nopeasti tyttöä kädestä, ”olet saanut jo ainakin yhden.”


A/N2: Olisiko teistä muuten selkeämpää, jos pelkän 'tytön' ja 'pojan' tilalla käyttäisin päähenkilöiden nimiä myös kerronnassa?
                                                        "Ja sit se oli silleen, et mitä éclairit on ja mä olin ihan että lol, noob."

Winerie

  • Tinakenkätyttö
  • ***
  • Viestejä: 192
  • All I have to do is dream
Uusi luku   ;D Mitäköhän tästä nyt pitäisi sanoa...
Ensimmäinen asia, joka pisti silmään oli se, että Rose lajiteltiin Korpinkynteen. Hän olisi mielestäni kuulunut ehdottomasti Rohkelikkoon (ja Albus myös), mutta kun luin eteenpäin tajusin miksi valitsit näin.
 
Lainaus
”Kannattaa pysytellä kaukana. Jotkut linnut tykkäävät syödä käärmeitä.”
Etenkin tuo lause oli hyvä oivallus  :D.
No sitten Scorpiuksen asenne ärsyttää, sillä vaikka hän onkin luihuinen ei silti tarvitsisi olla niin jyrkkä sen suhteen, miten noudattaa perinteitä. Uskon kuitenkin että asenne muuttuu kun alkaa tapahtua  ;).
Kirjoitat edelleen sujuvasti ja jäi taas sellainen  tunne, että haluaisi lukea lisää.
Jatkoa odottelen  :)
The true sign of intelligence is not knowledge but imagination.
Ravenclaw and proud of it!

Paperisen laivan aaltoihin puhallan...
Blogi

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Tää on käsittämättömän ihana <3. Ihastuin sun luomiin hahmoihin heti. Scorpius on suloinen (vaikkakin vähän ärsyttävä), kun se tottelee isänsä neuvoja. Sehän on vaan karu fakta, että noiden ikäiset lapset uskoo vielä kaikki vanhempien päätökset ja noudattaa niitä sokeasti. Mutta ehkä se siitä, ihan selvästi se on kiinnostunut Rosesta :D

Sitten Rose. Oi, lempihahmojani aina ja ikuisesti :) Tosta tulee jotenki mieleen yks mun serkku, joka haluais kans olla prinsessa :D. Mutta erittäin onnistunut tyyppi tämä sun kuvaama tyttönen valuvine sukkahousuineen ja hämmentyneine tunteineen, ku luihuispoika onkin yhtäkkiä niin ilkeä.

Kerronta on suloista ja satumaista ja erittäin kiinnostavaa. Kiinnostavia yksityiskohtia ja silleen.

Jään ehdottomasti odottamaan jatkoa :D

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

The Choosed one

  • Vieras
Aaw! Rakastuin! Rose valuvissa sukkahousuissaan oli suloinen<3
Odotan innolla jatkoa!

chessy

  • ***
  • Viestejä: 66
  • irrelevant
Winerie kiitos :--) Juu, sille on tosiaan syynsä, miksi Rose on Korpinkynnessä. Albuksesta se verran, että mun mielestä sen hermoilu epilogissa osotti jotain merkkejä sen puuskupuhmaisuudesta ja niin päin pois.

Tom^^: vau, kiitos. Mukavaa, että pidit.

The Choosed one: kiitos kommentista.

Anteeksi, tarkoitus oli lisätä uusi osa joka viikon perjantai, mutta irl-elämän kiireiden vuoksi en ole ehtinyt kirjoittamaan ja uutta lukua nähdään tod.näk vasta alkavan viikon puolivälissä (keskiviikko-torstai näin suomeksi sanottuna).
                                                        "Ja sit se oli silleen, et mitä éclairit on ja mä olin ihan että lol, noob."

chessy

  • ***
  • Viestejä: 66
  • irrelevant
Kolmas sivu – Joulu kultainen?

Tytön isä kiristeli hampaitaan istuessaan keittiön pöydän ääressä. Äiti asetti miehensä eteen höyryävän kupillisen teetä ja taputti hartialle lohduttavasti.
”Minä nuijin sen Malfoyn rontin.”
Malfoyn? Tyttö kohotti katseensa iltapalastaan ja siirtyi kuuntelemaan keskustelua puolelta korvalta kokonaan.
”Älä viitsi, Ron”, äiti totesi ja sipaisi isän poskea lämpimästi.
Tyttö yhdisteli mielessään nimiä henkilöihin ja sai pian päähänsä kuvan kalpeaihoisesta vaaleasta miehestä, joka näytti oikeastaan hiukan Scorpiukselta. Malfoy. Isä ei pitänyt hänestä.
”Kuka se Malfoy on?”
”Nykyinen isin työkaveri ja yksi meidän kanssa Tylypahkaa käynyt – ”
” – ärsyttävä hilleri ja tyhjäntoimittaja. Järjesti Harry-sedälle melkoisia hankaluuksia oman pienen porukkansa kanssa aikoinaan”, isä paasasi äidin vastauksen päälle.
”Ron!”
”Totta se on.”
Tyttö hymyili väkinäisesti ja kiitti ruoasta. Noustessaan portaita ylös omaan huoneeseensa tämä ajatteli, millaisiin hankaluuksiin Albuksen isä oli joutunut tämän Malfoyn vuoksi. Tietenkin hän oli kuullut Vol – tai siis tiedät-kyllä-kenestä – mutta ei kai Scorpiuksen suku voinut siihen mitenkään liittyä? Tyttö hymähti ja torui itseään. Hänen ei pitäisi ajatella niin yhdentekevää poikaa, ei varsinkaan ennen jouluaattoa.

Tytön iloksi talon koristeissa oli otettu huomioon myös hänen tupansa ja perinteisten punaisen ja kullan rinnalla näkyi myös hiukan sinistä ja pronssia. Näky oli silmiäsärkevän ihana ja nähdessään palavat kynttilät, kattilassa hiljalleen poreilevan glögin ja isoäidin lempeän hymyn, tämä tiesi, että tästä tulisi yksi ihanimmista jouluista ikinä. Oli hullunkurista, miten piti lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

Poika hätkähti ovelta kuuluvaa koputusta ja korjasi kiireesti rusettinsa asentoa. Mustat lakerikengät natisten tämä harppoi huoneen poikki ja päästi pienen kotitontun sisään.
”Illallinen on katettu, nuoriherra.”

Tontun vikinä korvissaan poika asteli portaat alas yhtä varovasti kuin ennenkin ja mielessä häivähti kaipaus Tylypahkan portaista, joissa sai kieppua ja ravata miten halusi, kunhan varoi niiden satunnaista liikkumista. Jykevän ruokapöydän äärellä istuivat myös isoisä ja –äiti, joka pälyili arasti ympärilleen. Isän nenänpielet värähtivät hienoisesti,  kun vanhimman Malfoyn lusikkaa ihasteleva käsi tärähti ja esine tipahti lattialle mahtavan kilahduksen saattelemana.
”Anna olla, isä. Kotitontut saavat nostaa sen.”
Poika istui omalle paikalleen ja vastasi äitinsä jähmeään nyökkäykseen samantapaisella.

Isoisä kertoi samaa tarinaa kolmatta kertaa vain hiukan muunnellen ja poika esitti kuuntelevansa juoksuttaen sormiaan maton nukalla. Savuavat kynttilät oli puhallettu sammuksiin, sillä vaikka Malfoyilla olisi ollut varaa polttaa niitä koko ilta ja vielä yökin, vanha rouva ei sietänyt keuhkosairautensa vuoksi savua ja siksi tunnelmalliset liekit piti tukahduttaa pikimmiten aterian jälkeen. Poika oli vastoin isänsä tahtoa auttanut kotitonttuja ja saanut palkaksi yhden ylimääräisen hedelmäkakun palasen, jonka hän oli piilottanut ovelasti vanhempiensa haukankatseilta. Ylhäinen nuoriherra kun ei saanut syödä hirveästi, ettei ulkomuodosta tulisi vallan groteski. Mitäköhän neiti Korpinkynsi teki tällä hetkellä? Vaikka ei halunnut myöntää sitä edes itselleen, Scorpius havaitsi ajattelevansa kiharapäätä melko usein, mutta se kai johtui vain siitä, että neidon ajatteleminen oli kiellettyä. ”Jotkut linnut tykkäävät syödä käärmeitä.” Luihuistyttö oli luultavasti ollut oikeassa, vaikka kielikuva olikin jokseenkin vastenmielinen. Poika pyöritteli taskussaan majailevaa posliinikissaa ja päätti aivan vain kokeilun vuoksi sulkea sen kirjekuoreen, jonka päälle asetti sulkakynänsä kärjen. Rose. Sukunimi taisi olla Weasel – ei, Weasley. Hiukan hataralla käsialalla tämä raapusti nimen kuoreen ja lähti kohti samalla käytävällä oman huoneensa kanssa sijaitsevaa tammiovea, jonka takana perheen käytössä olevat pöllöt odottivat siistissä rivissä orsillaan.

Pojan pahaksi onneksi isä oli unohtunut katselemaan ulos käytävän ikkunasta ja huomasi pienen kirjeen jälkikasvunsa kourassa.
”Kenelle sinä tähän aikaan kirjettä lähetät?”
”Yhdelle – ”
Eräälle, Scorpius. Vain sivistymättömät sanovat ”yhdelle” ja ethän sinä halua, että kukaan pitää sinua sivistymättömänä?”
”En isä”, poika mutisi ja yskäisi, ”Eräälle neidille.”
Vanhemman Malfoyn toinen kulmakarva nousi hiukan.
”Vai neidille? Ja mikähän mahtaa olla neidin nimi?” äänestä kuulsi huvittuneisuus ja iva, aivan kuin isä ei olisi uskonut koko neidin olemassaoloon alun alkaenkaan.
”Rose”, poika vastasi puristaen kirjettä tiukemmin. Oven takaa kuului pöllöjen rapistelu ja satunnaiset huhuilut, jotka kiirivät pitkin käytävän nurkkia.
”Sukunimi”, mies huokaisi turhautuneesti. Hän ei tosiaankaan tekisi mitään jonkin ohimenevän ihastuksen etunimellä.
”Weasley.”
Nopealla liikkeellä pidempi vaaleaverikkö nappasi kirjeen omaan käteensä ja välittämättä poikansa huudahduksesta katseli kuoressa patsastelevaa nimeä nyrpistäen nenäänsä.
”On parempi, ettet lähetä tätä. Malfoyt eivät kirjoita kirjeitä roskasakille.”
Pienellä sauvanheilautuksella pojan isä sai kuoren ja sen sisällön liekkeihin ja poistui sitten paikalta jättäen jälkikasvunsa seisomaan yksin edessään kasa nopeasti haihtuvaa tuhkaa.
                                                        "Ja sit se oli silleen, et mitä éclairit on ja mä olin ihan että lol, noob."

Winerie

  • Tinakenkätyttö
  • ***
  • Viestejä: 192
  • All I have to do is dream
Viimeinkin jatkoa :D
Tämäkin luku oli todella hyvä ja tavallaan syvensi juonta myös pääparin perheiden kohdalta.
Kirjoitat edelleen sujuvasti ja pidin kovasti tästä luvusta, vaikka se melko lyhyt onkin.
Ensi kerralla siis hieman pitempiä lukuja.
Mutta muuten erittäin hyvä ja kiinnostava ficci, jota on kiva seurailla.
Kiitos paljon, ja anteeksi, että rakentava on nyt lomalla  ;D
The true sign of intelligence is not knowledge but imagination.
Ravenclaw and proud of it!

Paperisen laivan aaltoihin puhallan...
Blogi

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
uui, tää on ihana!

Draco on tylsä, mutta eikös rakkauden kuulu voittaa kaikki esteet?

minä en löyä kommentoitavaa, mutta lisää jatkoa!
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

Miss Weezly

  • ***
  • Viestejä: 16
Oi kuinka ihana!
Tykkään itse parituksesta Rose Scorpius erittäin paljon!
Tarinan kerronta on ihanan sujuvaa ja hyvin kuvailevaa. Tarinaa vain yksinkertaisesti unohtuu lukemaan  :)
Toivottavasti jatkoa tulisi mahdollisimman pian  :D

;D

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 550
  • ava+bannu Ingrid
Juuri kun sain luettua kaikki osat tähän mennessä, tajusinkin, että ne on kirjoitettu joskus huhtikuussa. Aiotko vielä jossain vaiheessa jatkaa tätä tarinaa, olisi kysymykseni :)

Rose/Scorpius on niin lutuinen paritus ja myhäilin mielissäni, kun kuvattiin Weasleyn joulua ja Ron marmatti itsekseen Malfoyta :D

Osaat kirjoittaa ja oli hyvä, että käsittelit asiaa molempien näkökulmasta.

Kaipailen lisää jatkoa tähän, jollet ole jo aivan kuopannut mielikuvitustasi tämän tarinan suhteen :)
Hyppää lehtikasaan!

Dramionefan

  • ***
  • Viestejä: 9
Tää oli niin söpö:3
Jatkoa minäkin haluaisin ja pian kiitos ;)