LUKU 1:Ajattelin Bellaa,
taas.***
Istuin sohvalla tuijottaen televisiota, en jaksanut enää elää, en ilman Bellaa, en ilman, että näkisin hänet. Ajattelin nykyään useinkin, että voisin palata, mutta sen jälkeen muistin Jamesin ja muut ongelmat, mitä me olimme hänelle aiheuttanut. Ei, en voisi palata. En halua pilat-
Alicen nyyhkytys herätti minut ajatuksistani. Hän katsoi minua, jos hän olisi voinut hän olisi itkenyt.
”Alice, mitä sinä näit?” Jasper kysyi.
”Edward, olen niin pahoillani”, hän nyyhkytti hysteerisenä.
Näin hänen näkynsä.
Bella hyppäsi kirkaisten kalliolta, mutta ei enää tullut pintaan, ei vaikka kuinka odotin. Seuraavaksi tulivat hautajaiset.
”Maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinun on taas tultava.” pappi sanoi.
Jopa Charlie itki, kaikki itkivät. Hautakivessä luki ’Isabella Swan. Tytär ja ystävä liian vähän aikaan.’***
Sitä iskua, kun menettää jonkun, ei voi ikinä edes kuvitella, jos ei ole koskaan menettänyt. Vasta silloin opin oikeasti arvostamaan kuolemaan ja ihmisiä.
Bella on ollut kuollut jo kauan, mutta en ikinä milloinkaan voisi unohtaa häntä, en milloinkaan voi lakata ajattelemasta, että entä jos en olisi koskaan lähtenyt, jos en olisi hylännyt häntä.
Kukaan ei
koskaan veisi hänen paikkaansa,
kukaan ei koskaan yltäisi niin korkealle, ei edes lähelle.
”Edward?”, kuulin Alicen kutsuvan minua ajatustensa kautta. Tiesin kyllä, mitä hänellä oli asiaa, joten menin suoraan alakertaan. Koulu alkaisi tänään, jotenkin minua ei huvittanut ajatus enää ollenkaan.
”Mennään”, Jasper sanoi tympeästi, kukaan ei enää jaksanut olla ystävällinen kenellekään, ei
hänen kuolemansa jälkeen. Ainoastaan Esme ja Carlisle olivat toisilleen, tosin aina eivät hekään, me muut emme jaksaneet enää teeskennellä, että kaikki olisi hyvin, kun kaikki tiesivät ettei ollut.
Koulussa tapahtui sama ilmiö kuin aina ennenkin, tuijotusta, kuiskailua ja juoruilua. Joka kerta sama juttu.
---
Ruokalassa oli taas ihan samanlaista, otimme annoksemme ja menimme pöytäämme, emme syöneet, tuijottelimme vain seiniä, se tapahtui tänäänkin.
“Kaunis sää tänään”, Rosalie yritti. Kaikkien yllätykseksi, hän oli ehkä surrut eniten perheemme hajoamista.
Kukaan ei ollut enää samanlainen kuin ennen, Rosesta oli tullut paljon herkempi, Emmettillä ei ollut enää typeriä vitsejään, Alice ei juuri jaksanut käydä ostoksilla ja jos hän kävi, sieltä ei tullut sataa kassia, Jasper oli tylsää seuraa… No, mikä minä siitä olin puhumaan.
Katselin oppilaita, jotka tuijottivat häpeilemättä takaisin. Aina sama juttu.
Jokin hätkähdytti minut. Se oli
Bellan tuoksu, tosin sen pilasi imelä tupakan haju. Kaikki muutkin olivat haistaneet sen, he hakivat sen omistajaa, joten en vain kuvitellut.
Mistä se tuli?A/N: Kommentit oisivat todella piristäviä ! <333