alaotsikko: Lily/James, Ginny/Harry, Ron/Hermione, taustalla Suomen talvi/jatkosodat
Nimi: Sotarintamalla
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajasääntöjäTyylilajit: Ainakin drama, angstkin ehkä ja romance ehkä.
Oikolukija: Öö... En harrasta moisia. Eli ei ole.
Yhteeveto: Elikkäs, tätä onkin vaikea selittää. Tässä siis Potterhahmot ovat a) suomalaisia, b) taikuutta ei ole ja c) on sota-aikaa. Eletään vuotta 1940.
Haaste: Oppia ikä kaikki, Suomen jatko/talvisodalla.
Kirjoittajan kommentit: Tätä oli ihan pirun vaikea kirjoittaa! (Sori, tuo oli pakko mainita heti.) Mulla on nyt hirvee talvi/jatkosota fiilis, kun hissassa noita asioita käydään niin sit kun näin Oppia ikä kaikki- haasteen en voinut olla osallistumatta.
Mutta siis. Lopputuloksesta pidän, vaikka en ole ihan varma opettaako tämä mitään. Ja ai niin, Venäjä on tässä Venäjä, vaikka sen Neuvostoliitto pitäisi olla. En vain osannut tähän Neuvostoliittoa laittaa, joten pyydän syvästi anteeksi tätä vikaa. Ja tuo eka sanonta oli pakko tunkee tähän mukaan. En voinut vastustaa kiusausta. XD
Sotarintamalla
"Ryssä on ryssä vaikka voilla paistais", maassa makava Harry tuumi ääneen. Mies otti kulauksen vieressään olevasta vodkapullosta ja nosti taas kiväärinsä silmilleen.
"Mitä sä sanoit?" Harryn vieressä makaava Ron kysyi ihmeissään. Tällä oli päällään valkoinen viitta ja huppu, jotta hänen punaiset hiuksensa eivät näkyisi kovinkaan kirkkaasti valkoisesta maastosta.
"En mitään. Puhuin ääneen. Koeta nyt saada näköpiiriin ees yks ukko, et päästään pois tästä vahtivuorosta", Harry jupisi. Hän inhosi yöllisiä vahtivuoroja, koska silloin venäläiset olivat parhaiten liikkeellä. Vaikka heillä oli parempi koulutus ja paremmat olosuhteet venäläisiä oli enemmän.
"Mä en vitussa nää täällä pimeessä ketään! Millon meijän vahtivuoro loppuu ja kuka tulee seuraavaks?" Ron kysyi. Hän pyyhki hihallaan kiikarin linsseistä lumet pois ja nosti ne silmilleen. Yhtäkkiä mies säpsähti ja voitonriemuinen hymy nousi hänen huulilleen.
"Mitä nyt? Näitkö sä jonkun?" Harry kyseli kärsimättömänä.
"Jep. Tuolla pusikossa hiipii joku. Näin sen naaman", Ron kertoi ja nosti kiväärinsä. Hän ampui kerran ja kirosi sitten. "Ohi meni!"
"Vitun tyhmä! Nyt ne tietää, et me ollaan täällä ja saat arvata, et siellä on neljä tyyppiä meitä vastaan!" Harry kirosi ystävälleen.
"No en voinut nähdä", Ron puolusteli. Harry ei kuitenkaan kuullut miehen puolustelua sen enempää, sillä kiväärin laukaus sai hänet jaloilleen.
Molemmat osittain juoksivat, osittain hiihtivät karkuun takana tulevia venäläisiä. Enää ei kannattanut yrittääkkään piiloutua, sillä nämä olivat kaiketi jo nähneet heidät. Jos eivät niin ainakin he olivat kuulleet heidät. Kannatti siis lähteä karkuun, jos oma henkikulta oli kallis.
"Kuka käski meijän ruveta tähän? Mä kiroan sen tyypin!" Ron huohotti.
Harry tyytyi vain kohottamaan olkapäitään. He molemmat tiesivät, miksi he olivat rintamalla. Puolustamassa omaa isänmaataan venäläisiltä, jotka olivat julistaneet sodan Suomea vastaan Mainilan laukauksien takia. Mainilan laukaukset olivat oikeastaan pelkkä tekosyy, senkin Harry tiesi. Suomalaiset eivät olleet ampuneet venäläisiä, vaan venäläiset olivat ampuneet omia sotilaitaan, jotta saisivat hyvän syyn hyökätä Suomeen.
Niinpä venäläiset ryhtyivät suunnittelemaan suurhyökkäystä. Stalin oli kaiketi kuvitellut, että Suomi olisi parissa viikossa miehitetty, mutta kaikkea vielä! Suomalaiset panivat yhteen hiileen ja Suomessa vallitsi "Talvisodan henki". Stalin oli myös luullut, että suomalaisten kommunistit menisivät sodan sytyttyä oikopäätä venäläisten puolelle, mutta hepä menivätkin Suomen puolelle.
"Näkyykö niitä enää?" Ron kysyi kuiskaten. He olivat pysähtyneet erään puun taakse.
"En mä ainakaan näe", Harry vastasi pyyhkien hihallaan silmälasiensa linssiä.
"Vittu. Me saadaan varmana satinkutia, kun jätettiin vartiopaikka. Tiiätkö sä missä päin me oikeestaan ollaan?" Ron kysyi vetäen syvään henkeä.
"Kai jossain päin Karjalaa", Harry vastasi. "Onko sulla eväitä?" hän kysyi huolestuneena.
Ron pudisti päätään ja puristi kädellään murisevaa mahaansa.
Harry huokaisi. Tämä tästä vielä puuttui, hän ajatteli. He olivat eksyksissä, nälissään ja keskellä yötä. Kaiken lisäksi venäläiset sotilaat saattoivat löytää heidät hetkenä minä hyvänsä ja oli ainakin kolmekymmentä astetta pakkasta. Hän hytisi kylmästä ja yritti kietoa valkoista märkää viittaansa paremmin päälleen.
"Voi vittu", Ron kirosi istuutuen maahan.
"Ei kannata istua. Kävellään vähän", Harry ehdotti ja he lähtivät kävelemään tulosuuntaansa päin.
"Oletko saanut kotoa kirjeitä?" Ron kysyi vaihtaen puheenaihetta.
Harry nyökkäsi.
"Eilen tuli kirje Ginnyltä. Hän on kai viimeisillään raskaana. Ja äidiltä tuli kirje muutama päivä sitten", mies mutisi. Hänen äitinsä Lily Potter oli joutunut jättämään kotinsa, miehensä ja poikansa. Lily oli mennyt miniänsä Ginnyn luokse auttamaan tätä ja Ronin vaimoa Hermionea kolmen lapsen kanssa. Kahden Ginnyn ja Harryn lasten ja yhden Ronin ja Hermionen lapsen kanssa. Hermionekin oli viimeisillään raskaana.
"Entä James ja Albus?" Ron kysyi varovasti. Hän tiesi, ettei Harry halunnut puhua lapsistaan, mutta aina kannatti yrittää.
Harry pudisti päätään itsepäisesti. Ron huokaisi. Reaktio oli odotettavissa, hän mietti ja päätti vaihtaa puheenaihetta.
"Mä sain eilen kirjeen Hermionelta. Hän kertoi, että Rosella on kaikki hyvin", Ron sanoi ylpeänä. "Hän lähetti myös kuvan, mutta se on jossain leiripaikalla. Repussa kai", hän jatkoi epäselvästi.
"Voitko olla hiljaa? Mä nimittäin luulen, et me pidetään aika kovaa ääntä", Harry huomautti.
Ron ymmärsi yskän ja hiljeni.
Harry huokaisi. Hän ei halunnut olla kireä, mutta ero Ginnystä ja lapsista tuntui kovalta. Harryn esikoinen, James, oli ennen isänsä lähtöä rintamalle kietonut kätensä lujasti tämän ympärille ja antanut suukon. Albus taas oli ollut hiljainen ja tuskin kuunnellut, kun Harry oli käskenyt tätä olemaan kiltti. Harryn oma isä, James Potter, oli lähetnyt rintamalle jo ennen poikaansa. Heti, kun Venäjä oli julistanut sodan alkaneeksi. Harry oli onnekseen joutunut vasta muutaman kuukauden päästä, mutta sitä ennen oli kerennyt tulla tieto, että James Charlus Potter oli kaatunut. Harry muisti yhä äitinsä katseen ja tämän epäröinnin, kun hän oli saanut kutsun rintamalle.
"Ole varovainen", Lily oli kuiskannut poikansa korvaan halatessaan tätä. Harry oli luvannut olla varovainen ja pitää yhteyttä.
Harry ei myöskään ollut kertonut Ronille isänsä kaatumisesta. Hän ei ollut vielä pystynyt. Joskus hänen pitäisi kertoa, mutta ei vielä. Aika koittaisi vielä joskus.
--------------------------------------------------------------------
Kommentteja?
