Oi, kommentteja!
Ootte ihania
Natural, kiitos kommentistasi.
HarryPotterFan4Ever, Kiitti! Kalkaros ei oo täss Harryn isä, =D ihan James on ja Dracon vanhemmat tietää poikansa ja Harryn suhteesta.
Gua, Oi, Gua kommentoi mun ficciä! Ihanaa =D (enkä ole yhtään vähääkään sekaisin tästä) Ääh, johtuukohan perjantaista vai aprillista, kun en saa ajatuksia nousemaan yhtään päähän. Sori, mut kiitti kommentistasi.
Antelope, H/D on munkin yks lemppariparitus, toinen on Sev/Lily. Mutta joo, kiitti kommentistasi, mäkin pidin ekasta luvusta ja sen nimestä.
Luvusta: Lyhyt, tai no aika. Toivottavasti tämä ei sekoita teitä, mutta tässä luvussa keskitytään lähinnä Harryn ajatuksiin, toki Dracosta, tuosta kaikkien rakastamasta blondista, on hiukan loppupuolella.
Luku 2, Tiet, jotka haarautuvat,
Harry heräsi aikaisin. Hetken poika hieroi silmiään väsyneenä ja vilkaisi viereensä. Ai niin, Draco puuttui. Hän vilkaisi Ronia, joka nukkui kuola valuen poskilla. Pojan kuorsaus kuului äänettömässä huoneessa hiukan liiankin hyvin.
Hitaasti Harry nousi istumaan telttavuoteellaan ja vilkaisi kelloa. Puoli seitsemän. Oli suuri ihme, että hän oli noussut niin aikaisin. Tosin Dracon käsien puuttumisen hänen vartalonsa ympäriltä oli herättänyt hänet. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Harry oli herännyt sängystä yksin. Ilman Dracoa. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Harry ei tuntenut Dracon viileitä käsiä ympärillään eikä nähnyt hänen kasvojaan herätessään. Kai se aiheutti Harryn heräämisen.
Harry yritti muistella unta, jota hän oli nähnyt. Hän muisti unesta vain Dracon kädet ja huulet. Kädet, jotka kietoutuivat hänen ympärilleen ja huulet, jotka suutelivat hänen omia huuliaan. Suudelma oli maistunut samalta kuin aina ennenkin, mutta se oli ollut viimeinen suudelma. Viimeinen suudelma, jonka he olivat keskenään vaihtaneet.
"Harry", Ronin ääni sanoi. Harry avasi silmänsä, joita hän ei edes ollut muistanut sulkeneensa, ja katsoi ystäväänsä. Tämä istui omalla vuoteellaan kasvot kohti häntä. Silmät etsivät katsekontaktia, mutta Harry ei suostunut siihen. Hän vilkaisi maahan, sillä hän tiesi, mitä Ron aikoi sanoa.
"Jos aiot saarnata se on turhaa", Harry sanoi hiljaa. "Teen, mitä haluan ja sinä et voi siihen puuttua", hän jatkoi.
"Voinpas! Olen ystäväsi. Paras ystäväsi. Vai olenko?" Ron kysyi.
"Mitä tarkoitat?" Harry vastasi kysymykseen kysymyksellä tietäen, mistä Ron puhui.
"Esimerkiksi Malfoyta", Ron nosti yhden sormen pystyyn. "Masennustasi", toinen sormi nousi. "Ja kaiken lisäksi vielä- tätä!" kolmas sormi nousi ja Ron veti Harryn tyynyn alta pitkän ja terävän puukon.
Harry huokaisi syvään katsoessaan Ronin kädessä olevaa puukkoa. Kyyneleet tekivät taas tuloaan, mutta Harry yritti pidätellä niitä. Hän ei romahtaisi, ainakaan näin helpolla.
Lopulta Harryn poskille valuivat ensimmäiset kyyneleet ja Ron laski puukon huolestuneena Harryn telttavuoteelle ja kietaisi kätensä parhaan ystävänsä harteille. Harry tuskin edes huomasi Ronin läsnäoloa ja lämpimiä käsivarsia hänen ympärillään. Hän ajatteli vain Dracoa. Poikaa, jota hän rakasti.
"Kaikki on hyvin", Ron yritti uskotella vaisuna. Harry kuitenkin arvosti ystävänsä piristämisyrityksiä. Hän pyyhki vihaisena itselleen kyyneleet kasvoiltaan ja jäi katsomaan puukkoa, joka makasi edelleen hänen vierellään.
"Dracon kanssa...", hän aloitti hiljaa, niin hiljaa, että Ronin täytyi kumartua kuullakseen paremmin. "Dracon kanssa kaikki oli niin turvallista. Vihdoin tunsin, että maailmassa oli joku, joka välitti minusta. Joku, jolle saatoin kertoa kaiken. Joku, joka sulki minut syliinsä, kun olin surullinen. Joku, joka suuteli huuliani intohimoisesti ja joku, joka tosissaan rakasti minua. Se oli kuin valo olisi päässyt sisään pimeään huoneeseen. Kuin sydämeni olisi jälleen ehjä. Nyt se valo, se sama valo on jälleen sammunut ja sydämeni... Draco vei sydämeni", hän jatkoi eikä häpeillyt tunteellisuuttaan.
Ron vain puristi Harrya kovempaa, halasi tätä rohkeasti ja vakuutti hänelle, että Draco palaisi ja että he pääsisivät yhteen. Harry vain ei jaksanut uskoa niin pitkälle.
***
Draco istui aamiaispöydässä ja katseli onnellisia vanhempiaan. Joskus minä ja Harrykin olimme noin onnellisia, hän ajatteli, kun Narcissa nousi ja suukotti miestään poskelle. Hellyydenosoitukset olivat aika epätavallisia Malfoyiden perheessä, mutta nyt niitä oli tavallista enemmän, kun oli sota-aikaa. Draco ymmärsi varsin hyvin sen, että hänen vanhempansa halusivat pitää kiinni toisistaan.
Yleensä Draco pystyi varsin hyvin katselemaan muita pareja, vanhempiaan, ystäviään yhdessä, tai joitain ihan tuntemattomia pareja. Aina kun hän oli sinkku, se ei satuttanut häntä ollenkaan, mutta nyt... Nyt se satutti. Hän nousi hitaasti pöydästä, keräsi astiansa ja laski ne tiskialtaaseen. Hän mutisi hiljaisen kiitoksen ja lähti taakseen katsomatta. Selässään poika tunsi isänsä katseen.
Kunpa vain saisin Harryn takaisin, poika ajatteli. Voisin keskittyä tähän paremmin, hän jatkoi ajatuksiaan. Hän ei pystynyt nykyään keskittymään yhtään mihinkään. Hänen ajatuksensa vaelsivat aina menneisyyteen. Ajatukset ja tunteet olivat jossain siellä. Jossain menneissyydessä. Eikä Draco saanut niitä takaisin kuin yhdellä ainoalla tavalla. Tapaamalla Harryn taas.
Harryllakin on varmasti vaikeaa, hän ajatteli. Hän haluaa varmasti tavata minut uudelleen, poika vakuutteli itselleen.
Huomenna, huomenna lähetän Harrylle pöllön, Draco päätti.
------------------------
Kommentteja?
