Steps of our fathers, K-11

[Hallow]

Ikäräja: K-11
Genre: Romance/Action&Adventure
Paring: James/Lily, Sirius/Remus (?), Harry/?
Disclaimer: Kaikki Harry Potteriin liittyvä kuuluu Rowlingille. En spoilaa
Deathly Hallowsia tarinoissani jne. Osa henkilöistä on oma keksimiä.
Summary: Harry lähetetään menneisyyteen Sirius ja Remus turvanaan Voldemort - vaaran takia. Nuoret Kelmit alkavat epäilemään Harrya, Remus
salailee jotakin ja Voldemort lähestyy. Pakeneeko Harry Voldemortin kynsistä tälläkin kertaa?
A/N: Kaikki ne, jotka ei tykkää ajankääntö ficeistä, ei tykkää myöksään tästä ficistä. Mulla on taipumus sitten kirjoitusvirheisiin   











ENSIMMÄINEN LUKU Painajaisista




Tik, tik, tik ...

Äänekäs kuorsaus rikkoi utuisen hiljaisuuden ja sen aiheuttaja, Ron Weasley, käänsi kylkeään suu sepposen selällään.

Tik, tik, tik ...

Neville Longbottom, jonka pylvässänky oli aiva Ronin sängyn vieressä, näki hyviä unia hänen pyöreillä kasvoillaan olevasta virneestä päätellen.

Tik, tik, tik ...

Seamus Finneganilla ei ollut yhtä hyvä yö kuin Nevillellä. Hänen kasvonsa hikoilivat ja aina välillä hän heilautti kättään ilmassa, aivan kuin olisi hätistellyt hyttysiä.

Tik, tik, tik ...

Samassa makuusalissa nukkuva Dean Thomas ei kieriskellyt vuoteessaan, eikä nähnyt muutenkaan ainakaan kovin rasittavia unia.

Tik, tik, tik ...

Makuusalin viimeisessä sängyssä makaava poika näytti nukkuvan yhtä rauhallisesti kuin Dean, mutta auki olevat vihreät silmät paljastivat hänen olevan hereillä.
Harry Potter nousi istumaan, eikä hätkähtänytkään valkoisen tunturipöllön lehahdettua sisään. Pöllö laskeutui tuolinnojalle ja lipitti pöydällä olevasta lasista vettä.

Tik, tik, tik ...

Harry käänsi päätään ja iskosti katseensa Ronin yöpöydälle, jonka päällä oleva kultainen rannekello tikitti hiljaa, mutta silti Harryn mielestä aivan tarpeeksi kovaa.
Harry haukotteli ja nousi hiljaa ylös sängystään. Hän asteli koululaukkunsa äärelle ja veti sieltä esiin taikajuoma - kirjansa, sulkakynän, mustepullon ja pergamenttikääryleen.
Ron päästi ilmoille toisen rahisevan kuorsauksen, joka säikäytti Harryn niin, että hänen mustepullonsa oli tippua maahan.
Harryn lemmikkipöllö, Hedwig, loi häneen kysyvän katseen ja kallisti päätään kun Harry kompuroi makuusalin ovesta ulos.

Valittuaan vakiopaikkansa takan äärestä, Harry avasi taikajuoma - kirjansa sivulta 309 ja katsoi otsikkoa: Unhotitusjuoma.
Harry katsoi otsikkoa otsa hivenen rypyssä, hän ei ollut koskaan kuullut minkäänlaisesta unhotitusjuomasta. Jotenkin hänestä tuntui aivan siltä, ettei se ollut maailman helpoin
taikajuoma valmistaa.
`Unhotitiusjuoma on vasta lähiaikoina keksitty taikajuoma - ´
Harry katsoi kirjan ensimmäistä sivua, johon oli merkitty painovuodeksi 1960. Harry pyöräytti silmiään, Kalkaros määräsi heille aina ikäloput kirjat.
Professori Severus Kalkaros koukkunenineen ja rasvaisine hiuksineen oli Harryn mielestä koulun ylivoimaisesti inhottavin opettaja, heti uuden tulokkaan, Professori Pimennon jälkeen.
Harryn mielestä heistä kahdesta tulisi aika hyvä pari, voisivat yhdessä kiduttaa häntä ja pistää vaikka samantien koko vuodeksi jälki-istuntoon.
` - jota käytetään, jos joku on menettänyt muistinsa. Poikkeustapauksena on anteeksiantamattoman muistinmenetysloitsun uhrit, joihin liemi ei tehoa. Jos henkilö, joka ei ole altistunut
muistinmenetykselle, juo tätä juomaa, hänen mielestään tulee erittäin haavoittuvainen ulkopuolisille hyökkäyksille.´
Harry nielaisi, moinen juoma kuulosti epämielyttävältä, ellei sitten ollut muistinmenetystä.
`Unhotitusjuomaa on erityisen vaikea valmistaa - ´
Harry tuhahti, yllätys, miksi Kalkaros antaisikaan heille joskus helppoja tehtäviä.
` - ja sen on annettava hautua tasan 10 minuuttia ja 15 sekuntia, tai juoma muuttuu myrkylliseksi. Juoman myrkyllisyyttä ei erota väristä, vaan sitä tulee testata palaan kynttä. Jos kynnen pala sulaa,
juoma on myrkyllistä, jos se taas muuttuu väriltään vihertäväksi, on juomaa turvallista käyttää.´
Harry katsahti kynsiään, voisihan hän niitä uhrata, elleivät ne sitten olisi niin lyhyet.
Huokaistuaan ensin syvään, Harry veti pergamentin eteensä ja alkoi kirjoittaa esitelmäänsä Unhotitusjuomasta. Esitelmän aloitus ei vain tuntunut onnistuvan, Harry joutui korjaamaan taikasauvallaan otsikon
kolme kertaa kirjoitettuaan sen aina vain väärin.

"Huomenta, mitä sinä jo tähän aikaan olet hereillä?"
Harry nosti päänsä ylös pergamentista nähdäkseen hänen ystävänsä, Hermione Grangerin, istuutuvan tuolille hänen viereensä.
"En saanut unta", Harry vastasi lyhyesti ja hieroi toisella kämmenellä silmäänsä.
Hermione loi häneen joskin liian myötätuntoisen katseen.
Harry jatkoi vaivaantuneena esitelmän kirjoittamista tuntien Hermionen polttavan katseen niskassaan.
"Hmm...kävitkö taas siellä?"
Harry tiesi mitä Hermione tarkoitti, ilman että tytön tarvitsisi edes sanoa sitä, muttei vastannut.
"Unissasi tarkoitan...siis hautausmaalla?"
Harry pamautti nyrkkinsä pöytään saaden Hermionen hätkähtämään.
"Tiedät jo vastauksen! Olen sanonut jo aiemmin, etten halua puhua siitä!"
"Tiedän, tiedän, Harry", Hermione sanoi äkkiä rauhoittavaan sävyyn. "Ajattelin vain että jos puhuisit siitä, niin ehkä se helpot - "
Harry nousi ylös tuolista, keräsi äkkiä tavaransa ja asteli takaisin poikien makuusalejen suuntaan katsomatta taakseen.

Kukaan ei tuntunut älyävän sitä, ettei Harry halunnut puhua siitä. Puhua siitä mitä tapahtui. Kolmannen koetuksen jälkeen. Hautausmaalla...
Muistikuvat välähtivät jossain Harryn silmien takana aivan kuin filmin pätkä. Hautapaasi, Voldemort nousemassa padasta, kuolonsyöjät ilmiintymässä hautojen väleihin...Cedric...Cedric makaamassa maassa...kuolleena.
Harry pudisti päätänsä ja veti koulupukunsa päälleen.


Aamuisen kohtauksen jälkeen Hermione ei enää puhua pukahtanut koko asiasta, vaan tyytyi sen sijaan nuhtelemaan Ronia, joka ei ollut tehnyt Kalkaroksen määräämää esitelmää.
"Enpö voidi kappoa sidulmpa?" Ron pyysi suu täynnä ruokaa.
Harry, Ron ja Hermione olivat istuutuneet Suureen saliin syömään aivan Rohkelikkopöydän päätyyn. Suuri sali oli jo melkein täynnä.
"Anteeksi?" Hermione kysyi hivenen ärsyyntyneenä.
Ron nieleksi leipänsä suurin elein, "enkö voisi katsoa sinulta?"
Hermione laittoi kätensä puuskaan, "älä luulekkaan. Sinun olisi jo korkea aika tehdä itse omat läksysi ja miltä se näyttäisi, jos molemmat meistä antaisi samanlaiset esitelmät?"
"Muuntelisin vain vähän lauseenrakennetta ja heittäisin sinne tänne pieniä virheitä, ei se koukkunokka mitään huomaisi!"
Hermione pyöräytti silmiään ja siirsi katseensa Harryyn, joka pysytteli hiljaa ja katseli mietteliäänä opettajanpöydän suuntaan.
"Onko kaikki hyvin, Harry?" Hermione kysyi varovaisesti.
Harry hätkähti mietteistään, "täh? Joo, on."
"Mietin vain että - " Harry nyökkäsi opettajanpöydän suuntaan, " - mitä Remus tekee täällä."
Hermione ja Ronkin kohottivat katseensa opettajanpöydän suuntaan ja katsoivat kun Remus ja rehtori Dumbledore vaihtoivat vakavannäköisinä sanoja keskenään.
"Mistähän tuossa on kyse?" Ron kysyi ihmeissään ja osoitti haarukallaan professori Dumbledoren suuntaan.
"Ron! Älä sohi sillä munakokkelilla!"
Ron hätkähti niin, että haarukanpäässä ollut munakokkeli valahti Hermionen syliin.
"Heh, sori", Ron hymähti Hermionen katsoessa häntä murhaavasti.
"Hei, se on vaan munakokkelia!" Ron sanoi puolustavasti Hermionen nyppiessä munakokkelit takaisin Ronin lautaselle, "ei siihen kuole!"
"Hyvä niin, koska sittenhän sinä voit syödäkin sen!" Hermione tuhahti Harryn naurahtaessa Ronille.
"Harry!"
Harry, Ron ja Hermione katsoivat kun hymyilevä Remus Lupin asteli heidän luokseen naama leveässä hymyissä.
"Moi! Kiva nähdä taas!"
Harry hymyili Ronin ja Hermionen nyökytellessä.
"Mitä sinä täällä teet?" Hermione kysyi ja katsahti Dumbledorea.
"Ah, huomasitte siis kun juttelin pikaisesti Albuksen kanssa", Remus totesi tietävästi nähtyään Hermionen katsahtavan opettajienpöydän suuntaan.
Remus päästi ohitseen muutaman ensiluokkalaisen, jotka kiirehtivät ystäviensä luokseen.
"Keskustelimme eräästä melko ajankohtaisesta asiasta", Remus sanoi hitusen salaperäisesti ansaiten täten täydellisen huomion Ronilta, Harrylta ja Hermionelta.
"Ajankohtaisesta asiasta?" Harryn kasvoilla vilahti hätäännys, "eikai täällä järjestetä uusia kolmivelhoturnajaisia?"
"Voi ei!" Remus vakuutti, "ei, ei mitään sellaista! Ei kolmivelhoturnajaisia järjestetä vielä pitkään aikaan ... ottaen huomioon..."
Remus vaikeni ja katsoi huolissaan Harrya, joka oli siirtänyt katseensa puoliksijärsittyyn leipäänsä.
"Voitko sinä hyvin?"
Hermione katsoi Harrya merkitsevästi.
"Joo", Harry vastasi ansaiten Hermionen ärähtävän huokaisun. "Joo, voin minä."
Remus huokaisi syvään.
"Jokatapauksessa, professori Dumbledore tahtoo sinun tulevan kanssani hänen kansliaansa."
Harry, Ron ja Hermione katsahtivat toisiaan.
"Professori Dumbledore haluaa tavata minut? Miksi?"
Remus hymyili, "se selviää sinulle pian."
"Mutta Harry", Remuksen ilme vaihtoi salamannopeasti vakavaksi Harryn noustessa seisomaan.
"Hmm?"
"Aluksi Dumbledoren ehdotus sinulle saattaa kuulostaa jonkinsorttiselta mukavalta huvimatkalta, mutta meidän tulee pitää matalaa profiilia, ymmärrätkö?"
Harry kurtisti kulmiaan, "o-okei?"

Hermione ja Ron hyvästelivät Harryn ja Remuksen rappukäytävässä ja suuntasivat kellarikerroksiin liemitunnille Remuksen ohjatessa Harrya eteenpäin kohti Dumbledoren kansliaa.
Harry seurasi salaperäistä Remusta ja pähkäili mihin pulaan hän tänä vuonna joutuisi.




R&R!!
Kommentit on mun kavereita, sellaisia tosi söpöjä karvapalloja ^^
Mä tiedän, et kaikki rakastaa niitä. Ja mä myös tiedän että tää tais olla tosi tylsä osa... paranee! mä lupaan *bling, bling* *koiranpentuilme*
(PS. Ja Harry angstaa jälleen  :roll:  )

[maikkimaa]

JATKOO vaan!!!
hyvän kuulonen alku!!!
hyvin ja selkeesti kirjotettu!!!!!!
nopeesti jatkoo

[Hallow]

Mä oon niiiiiiin onnellinen, kun oon saanu tän luvun valmiiksi, ai että mä vihaan kirjottaa kohtia, jossa Dumbledore selittää mitä on tapahtumassa (tiiätte varmaan mitä tarkoitan?)

Aivan mahdottoman paljon kiitoksia iki-ihanalle maikkimaalle! *syvä kumarrus* Kiitos! Kiitos ja vielä kerran kiitos!  
Arvostan paljon kommenttiasi, kiitos kiitos ^^




LUKU 2  Lumisista pyryistä





Professori Albus Dumbledore, Tylypahkan rehtori, seisoi suuren ikkunan edessä omassa kansliassaan. Dumbledoren feenikslintu, Fawkes, istui orrellaan kaulaansa venytellen ja nokkaansa naputellen kuin huoleton teini-ikäinen. Dumbledoren kanslia oli täynnä kaikenlaisia kultaisia kojeita, jotka helisivät ja pörisivät kuin musiikki muuten utuisessa hiljaisuudessa. Vanha lajitteluhattu oli sijoitettu erään kirjahyllyn päälle, jonka vierellä istui erittäin elävän näköinen koirapatsas.
Dumbledore, vielä hetken ulos katseltunaan, asteli pöytänsä taakse juuri sopivasti, kun koputus rikkoi hiljaisuuden.
"Sisään", Dumbledore sanoi hieman karhealla äänellä ja avasi yhden pöytänsä lukuisista laatikoista.
Ovi kansliaan lennähti auki ja paljasti hymyilevän Remuksen ja hämmentyneen Harryn.
"Ah, Remus, Harry!"
Dumbledore hymyili ja levitti kätensä.
"Tulittekin juuri sopivaan aikaan!"
Kirjahyllyn vierellä istuva koirapatsas hypähti innoissaan ylös, paljastaen siten olevansa oikea, ja ryhtyi heiluttamaan häntäänsä vieraille. Se säntäsi Harryn päälle kaataen täten pojan lattialle ja ryhtyi nuolemaan hänen kasvojaan.
"Äh! Sirius, Sirius, lopeta!" Harry nauroi ja käänteli päätään puolelta toiselle yrittäen vältellä koiran märkää kieltä.
Sirius hypähti pois Harryn päältä ja haukahti pariin otteeseen.
"Varo, ettet lyö häneltä tajua kankaalle, Sirius", Remus sanoi huvittuneena.
Sirius haukahti kaksi kertaa vastaukseksi.
Harry nousi nauraen ylös, "Tuhma poika! Erittäin, erittäin tuhma poika!"
Sirius kallisti päätään ja muuttui siinä samassa omaksi itsekseen, mieheksi, jonka pitkät ja suorat mustat hiukset sekä hymyilevät kasvot loistivat huoneessa kaikista kirkkaiten.
"Harry! Remus! Mukava viimein nähdä!"
Sirius sulki kummipoikansa ja ystävänsä rutistukseen.
"Sirius!" Remus naurahti, "näit minut viimeksi eilen!"
Sirius vapautti Remuksen ja Harryn otteestaan, "Niin? Entä sitten! Siitä on jo yli kaksikymmentäneljä tuntia! Et arvaakkaan kuinka paljon se on koiran elämässä!"
"No? Paljon?" Remus kysyi muka kiinnostuneena saaden Siriuksen vaihtamaan äkkiä puheenaihetta.
"Miten sinulla on mennyt, Harry?"
Harry ehti vain avata suunsa, kun rehtori Dumbledore rykäisi ja katsoi huvittuneena vieraitaan.
"Olen varmaan kovinkin tylsä, vanha ikäloppu, mutta meidän olisi varmaan syytä käydä asiaan."
Sirius, Remus ja Harry istuutuivat Dumbledoren pöydän ääreen ja vaikenivat.
"Te kaksi", Dumbledore osoitti Siriusta ja Remusta, "tiedättekin jo mitä asia koskee."
Remus tyytyi nyökkäämään. Harry katsoi hämmentyneenä vuoroin Siriusta ja vuoroin Remusta.
"Harry."
Harry käänsi katseen Dumbledoreen, joka tarkkaili häntä sormet yhdistettyinä puolikuunmuotoisten silmälasien takaa.  
"Harry", Dumbledore toisti, "mitä tulen nyt ehdottamaan sinulle, ei tarkalleen ottaen ole ehdotus, vaan miten sen nyt nätisti sanoisi, pyyntö."
Harry vaihtoi epämukavana asentoa tuolillaan. Mitä ikinä hän nyt tulisi kuulemaan ei varmaan olisi hänestä kovin mukavaa kuultavaa.
No, Harry ajatteli epämukavasti, ennemmin täällä kuin liemien kaksoistunnilla Kalkaroksen kynsissä.
"Olen pohtinut, enkä ole keksinyt muutakaan ratkaisua. Haluaisin, ja toivon että se käy sinullekin, että lähtisit pienelle aikamatkalle Remuksen ja Siriuksen kanssa."
Dumbledore viittoi puhuessaan Remusta ja Siriusta, jotka istuivat hiljaa paikoillaan.
Harry näytti entistäkin hämmentyneemmältä.
"Aikamatkalle?"
"Aivan, aikamatkalle, pienelle käynnille vanhempiesi aikaan, kun he vielä kävivät seitsemättä vuottaan Tylypahkassa."
Monet eri tuntemukset kuohahtivat Harryn sisällä, mutta päälimmäisenä niistä oli innostus, hän oppisi tuntemaan vanhempansa ja hän voisi, mitä parasta, pelastaa heidät kuolemalta!
"Se-sehän olisi hienoa!" Harry huudahti innoissaan, "milloin pääsemme lähtemään, mitä otan mukaani, mitä - "
Dumbledore oli kohottanut kätensä, "Harry, pyydän, minä pyydän, kuuntele minua ensin."
Dumbledore näytti kummallisen surulliselta, eikä Harry voinut ymmärtää miksi. Hän voisi pelastaa vanhempansa, mitä pahaa siinä olisi?
"Sinun täytyy vannoa minulle ja samoin sinun täytyy vannoa Remukselle ja Siriukselle..." Dumbledore piti tauon ja huokaisi, "et saa missään nimessä kertoa vanhemmillesi heidän tulevaisuudestaan tai sitä, että olet heidän poikansa."
Harrysta tuntui aivan siltä, kuin sangollinen jääkylmää vettä olisi kaadettu hänen vatsaansa.
Hän naurahti ontosti, "Miten niin minun täytyy vannoa -? Miten niin en saisi..."
Harry käänsi katseensa Siriukseen saadakseen tukea, hän tiesi, että Sirius tekisi myös kaikkensa saadakseen Jamesin takaisin henkiin.
Mutta Harry sai pettyä pahasti, ainoa asia, minkä Sirius teki, oli katseen siirtäminen kenkiin.
"Sinun täytyy ymmärtää, Harry. Me emme voi, emmekä saa muuttaa mitään mitä on tapahtunut. Seuraukset voisivat olla mitä kammottavimmat."
"Miksi sitten haluat lähettää minut sinne?" Harry kysyi ääni katkerana ja väisti kädellään Remuksen kättä, joka olisi laskeutunut hänen olkapäälleen.
Remus veti kätensä syrjään ja huokaisi.
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana Dumbledore vetäisi kulhon pöydältään ja ojensi sitä paikallaolijoille, "Sitruunatoffeeta?"
Remus ja jopa Siriuskin pudistivat päätänsä, Harryn sisällä kihisi raivonliekki, eikä hän siis sanonut mitään.
Dumbledore huokaisi, "Voldemort."
Sillä sanalla oli suuri vaikutus, se upposi pitkälle jonnekin Harryn sydämmen tienoille ja loi häneen pelokkaan, uhmakkaan ja raivoikkaan tunnekuohuon.
Cedric makaamassa maassa, pitkä, luurankomainen mies nousemassa suuresta padasta.
"Mitä hänestä?"
"Haluamme taata turvallisuutesi ja siksi haluamme lähettää sinut ajassa taaksepäin, paikkaan, josta Voldemort ei älyäisi sinua etsiä."
Syntyi tauko, jonka aikana edes kultakojeiden surina ei tuntunut osuvan heidän kenenkään korviin.
"Miksi juuri siihen aikaan?"
"Ajattelin", Dumbledore sanoi silmät tuikkien (AN: *repii hiuksiaan*, pakko se oli kirjoittaa!), "että haluaisit tutustua vanhempiisi."
Harry nosti päänsä ylös ja näki Dumbledoren hymyilevän.
"No, joo...haluanhan minä. Mutta miksi Remus ja Sirius tulevat mukaani, tai siis", Harry katsahti Remusta ja Siriusta, "en tarkoita että se haittaisi, mutta...miksi?"
"Varmuuden vuoksi, jos ongelmia syttyy", Dumbledore sanoi vakavana.
"Ja olisihan se outoa, jos vain sinä ilmestyisit kesken Tylypahkan kouluvuoden ilman kunnon syytä."
Dumbledore katsoi vielä Harrya, "oletko halukas lähtemään?"
Harry nyökkäsi.
Dumbledore hymyili ja katsoi sitten Siriusta, joka oli röhnöttänyt tuolillaan ja ryhdistyi nyt muka arvokkaan näköisenä.
"Sirius, sinut tunnetaan aikamatkasi alusta alkaen Edgar Greengrassina, joka - "
"Edgar?" Sirius kähähti, "Edgar? Enkö saisi mitään hienompaa nimeä? Kuten vaikka Hay Moran?"
"Sirius", Remus naurahti, "Hay Moran oli kuuluisa huispaaja meidän aikanamme."
"Mitä sitten?" Sirius vaati.
"Mutta Edgar Greengrass kuulostaa hirveän", Sirius yritti elehtiä sitä käsillään ja nyrpisti nenäänsä, "no, vanhalta ja rumalta ja raihnaiselta! Miksei samantien vaikka Oldman!"
"Hyvä on", Dumbledore sanoi hymyillen saaden Siriuksen kasvoille hymyn.
"Ai! Voin siis olla Hay Moran! Ajatelkaa nyt Jamesin ilmettäkin kun esittäydyn ja - "
"Sirius tunnetaan siis tästä lähin Edgar Oldmanina - "
Siriuksen innostuneet kasvot muuttuivat takaisin kuvaamaan täydellistä inhoa.
"Mikä ruma vaari minusta oikein tulee?!"
"Ja Remus, sinä olet tästä lähdin Ralph Moon."
Dumbledore jatkoi, eikä huomioinut ollenkaan Siriuksen mutinoita.
"Ja Harry, sinä esittäydyt muille Harry Oldmanina - "
"Katso nyt Harry!" Sirius heitti väliin, "ja näin meidät leimataan rumiksi ja vanhoiksi!"
Harry oli tukehtua sitruunatoffeeseen, jonka hän oli napannut Dumbledoren pöydällä olevasta kulhosta.
Dumbledore katsoi silmät tuikkien Siriusta.
"Harry, sinä olet siis Siriuksen lapsenlapsi, jonka vanhemmat ovat kuolleet ja podet itse vakavaa muistinmenetystä - "
"MITÄ!?" Sirius parahti ja Remus oli tippua tuolilta, "Lapsenlapsi!? Mitä, mitä...minähän olen ikäloppu!"
Sirius kosketteli kasvojaan, "hyvästi kauniit kasvoni!"
Remus ja Harry rämähtivät nauruun.
Dumbledore hymyili.
"Remus, sinä olet Siriuksen, sanotaanko, verivihollinen, mutta Harryn vanhana naapurina yrität auttaa häntä muistinmenetysongelman kanssa."
"Miksi olen Siriuksen verivihollinen?" Remus kysyi.
"Jos joku saa vihiä jomman kumman teistä olevan, kuka oikeasti olette, on hankala uskoa toisen olevan oikeasti toisen paras ystävä."
Sirius tuijotti Dumbledorea suu auki, "hitaammin, kiitos. Meitä kaikkia ei ole siunattu Remuksen aivoilla."
"Albus tarkoitti sitä, että jos joku saa vihiä sinun esittämän Edgarin olevan sinä itse, tämä joku ei osaa yhdistää minun olevan kuka oikeasti olen. Jos olisimme kuin parhaita kavereita, kummatkin
voisivat helpommin paljastua."
Dumbledore nyökkäsi Remukselle.
"Ja Remus, sinä haet pimeydenvoimilta suojautumisen opettajan paikkaa ja Sirius saa auttaa riistanvartija Oggia."
Sirius laittoi kätensä puuskaan.
"Miksi Remus saa mukavamman työn?"
"Koska minut on siunattu aivoilla", Remus hymyili Siriukselle, joka katsoi häntä murhaavasti.


"No niin", Dumbledore katsoi Harrya, Remusta ja Siriusta, jotka seisoivat kanslian keskellä. Harryn näkymättömyysviitta ja Kelmien kartta oli otettu mukaan.
Enempää tavaroita sauvan ja näiden lisäksi Harry ei voinut ottaa, hänen talonsa oli näet mukamas palanut poroksi. Harry piti käsissään myös kolmea lasipulloa, joissa oli jotain lientä, josta
heidän tulisi juoda pari tippaa heidän saavuttuaan hänen vanhempiensa aikaan.
"Näette minut varmaankin pian", Dumbledore sanoi hymyillen ja antoi Remukselle erikoisen, jostain jäännäköisestä tehdyn, ajankääntäjän.
"Yksi käännös ja ajattele tarkasti aikaa jonne haluat teidät viedä. Onnea matkaan!"
Harry ehti juuri ja juuri hyvästellä Dumbledoren, kun jokin lumipyörre ympäröi hänet, Siriuksen ja Remuksen.








x__x *kuolema* aivan tuskaa oli tän kirjottaminen. Sori, että oli niin lyhyt  

[Hallow]

LUKU 3 uusista kasvoista




Lumipyry hälveni ja Harry löysi itsensä seisomasta siinä Siriuksen ja Remuksen välissä järvenrannalla Tylypahkan vaikuttava yöllinen loisto edessään. Kaikki näytti muuten aivan samalta, mutta puu, jonka alla Harry yleensä teki Ronin ja Hermionen kanssa läksyjä, oli kutistunut hitusen.

"Liemet, Harry."

Harry hätkähti ja ojensi Remukselle ja Siriukselle kummallekin omat pullot ja piti itsellään punaisen liemen.

"Kippis", Remus sanoi, korkitti pullon auki ja tipautti suunilleen kaksi tippaa lientä suuhunsa.

Vaikutus oli kuin monijuomaliemellä, hiljalleen Remuksen koko ulkomuoto muuttui vähemmän Remusmaiseksi ja pian Harryn edessä oleva mies näytti kaikelta muulta paitsi Remukselta. Hänen hiuksenvärinsä oli muuttunut hunajanruskeasta vaaleiksi ja hänen entiset meripihkanväriset silmänsä olivat saaneet sinivihreän sävyn. Remus oli myöskin kutistunut muutamalla sentillä.

Sirius katsoi häntä arvioiden, "pah, entinen Remus oli komeampi!"

Remus punehtui, "kiitos."

"No katsotaan mitä se vanhus on minulle varannut", Sirius huokaisi ja heilutteli pullossa olevaa sinistä nestettä, "luulempa ettei tämä tiedä hyvää."
Sirius maistoi omaansa ja näytti kieltään silmät yhteen puristettuina. "Hyi, yök!"

Hetken päästä Siriuksenkin ulkomuoto oli muuntunut ja Harrysta tuntui siltä, että Sirius tahtoisi tämän jälkeen vältellä kaikin mahdollisin tavoin peiliä.

"Öh", Remus tukahdutti naurunsa kun Sirius pyörähti typerästi ympäri, "krhm...olet aika...tuota..."

"Ruma", Harry sanoi todenmukaisesti, jolle Sirius heristi sormeaan.

"Kukaan, Harry, kukaan ei sano minua, Sirius Orion Mustaa, rumaksi!" Sirius kärisi epätavallisella äänellä ja asteli lyhyin askelin katsomaan kuvajaistaan vedenpinnasta.

"Minä, minä nimittäin...MIKÄ TUO ON!?" Sirius ponnahti ja kimitti käheällä äänellä vedenpintaa osoitellen.
 
Siriuksen ennen niin mustat, sileät ja pitkät hiukset olivat muuttuneet harmaiksi, lyhyiksi ja käkkäräisiksi. Hänen kasvonsa olivat arpeutuneet ja kiukkusen näköiset, paksut kulmakarvat korostivat kiukkuisuutta, samoin kuin ohuet, melkein olemattomat, huulet. Sirius oli lyhentynyt huomattavasti. Harrylle tuli
hänestä aikalailla mieleen Villisilmä Vauhkomieli.

"SHHH! Sirius!" Remus sähähti samalla kun Harry oli jo maistanut omaa juomaansa.

Mansikanmaku maistui Harryn suussa ja samalla hän tunsi kuinka hänen ruumiinsa venyi pidemmäksi ja näki, kuinka hänen näkönsä alkoi sumentua lasien ansiosta. Harry veti lasit pois nenältään ja katsahti Remusta, joka hymyili hänelle kannustavasti.

Harry asteli Siriuksen lähelle ja katsoi vedenpinnasta ulkonäköään. Harryn vatsa kiemursi kun hän katsoi vedessä olevaa kuvajaista, jonka mustat siistit hiukset ja suipot kasvot toivat hänelle elävästi mieleen Tom Valdedron.

"Miksi minusta tuntuu, että kasvoin melko paljon?"

"Totta kai kasvoit. Ethän sinä muuten voisi mennä seitsemäntoistavuotiaasta", Remus hymyili.

"Seitsemäntoista? Mutta minähän olen vasta viisitoista ja - "

Sirius naurahti toivuttuaan järkytyksestä, "kai sinä haluat samaa luokkaa Jamesin kanssa käydä."

Harry hymyili valoisasti ja niin he astelivat hitaasti Tylypahkaa kohti Remuksen ensin löydettyä Siriukselle sopivan pitkän kävelykepin.




Albus Dumbledore katsoi kolmea vierasta otsa lievästi rypyssä.

"Ja te siis toivoisitte, että yrittäisimme keksiä jonkinlaisen keinon nuoren herra Oldmanin muistinmenetyksen parantamiselle?"  

Sirius Harryn oikealla puolella ärähti, "Niin, olisihan se ihan kätevää!"

"Älä äyski Albus Dumbledorelle!" Remus ärähti Siriukselle Harryn vasemmalta puolelta, "Hän on tuhat kertaa sinun arvoisesi!"

"Herrat - "

"Minä nyt satun olemaan huolissani lapsenlapsestani, toisinkuin eräät!"

"Älä sinä käy minulle väittämään ettenkö itse muka olisi - "

"HYVÄT HERRAT!" Dumbledore huudahti saaden Siriuksen ja Remuksen uskottavan esityksen päätökseen.

"Yritän kaikin mahdollisin keinoin keksiä jonkin tavan, jolla saisimme Harryn muistin palautettua."

"Kiitos professori", Remus ja Sirius sanoivat yhteen ääneen.

"Ralph", Remus suoristautui tärkeilevästi, "voit aloittaa opettamisen heti maanantaina, koulua on käyty vasta kolme viikkoa ilman pimeydenvoimilta suojautumista. Professori McGarmiwa vie sinut huoneeseesi."

Remus nyökkäsi ja asteli paikalla olleen Minerva McGarmiwan kanssa ulos kansliasta.

"Edgar", Sirius irvisti nimelle, "osaat varmaan riistanvartijan mökille?"

Sirius nyökkäsi, taputti Harryn olkapäätä ja asteli Remuksen ja McGarmiwan jalanjäljissä ulos kansliasta.

"Ja Harry", Harry käänsi katseensa Dumbledoreen. "Toivotan sinulle onnea ja hyvää lukuvuotta. Voisin itse asiassa saattaa sinut Rohkelikkotorniin, Minerva olisi toki voinut viedä sinut, mutta tarvitsen itsekin pienet iltakävelyt ennen petiinmenoa."

Harry, joka oli toistamiseen lajiteltu Rohkelikkoon, nyökkäsi.





Ennen rohkelikkotorniin menoa, Dumbledore ohjasi Harryn Lihavan Leidin lähellä olevan muotokuvan eteen ja sanoi, "Pomppiva pollomuhkun mätä."

Muotokuvassa oleva suuri silmä räpäytti kulmaansa ja pomppi ylös alas muotokuvan heilahtaessa sivuun.

Harry asteli Dumbledoren perässä punaisellavärillä koristeltuun huoneeseen, jossa kaksi kotitonttua siivoivat edellisenpäivän sotkuja.

"Ah! Professori Dumbledore, Tyko ja Luurin tekevät tässä vain työtään, arvon herra", Toinen tontuista vikisi ja kummatkin heittäytyivät yhtä naurettavaan kumarrukseen kuin Dobby oli joskus heittäytynyt.

"Ah, jatkakaa toki, teette vallan mainiota työtä!" Dumbledore sanoi ystävällisesti ja tontut näyttivät paisuvan onnesta kuullessaan kehuja.

"Tiedättekö sattumoisin ovatko Johtajapoika ja tyttömme hereillä?"

"Luurin tietää, Luurin tietää! Neiti nukkuu vielä, mutta Luurin näki nuoren herran lukevan jotain arvon professori!"

"Ah, mainiota! Voisitko kipaista hakemaan herra Potterin tänne?" Dumbledore pyysi ja Harry tunsi sydämensä paisuvan jännityksestä kun Luurin katosi poksahtaen hakemaan Harryn isää.

"James Potter ja Lily Evans ovat johtajapoika ja -tyttö Tylypahkassa", Dumbledore kertoi Harrylle, "jos mieleesi tulee jotain kysyttävää, voit aina luottaa heihin."

Harry katsoi kun jalkapari ilmestyi kierreportaisiin ja pian niiden omistaja astui Dumbledoren ja Harryn eteen hiukset sinne tänne sojoittaen.

"Ah, Herra Potter, mukava tavata jälleen."

"Samaten, professori", James sanoi yllättävän kohteliaasti.

Harryn sydän tuntui hakkaavan tuhatta ja sataa kun James katsoi häntä kiinnostuneena. James toi Harrylle niin paljon mieleen hänet itsensä...musta sotkuinen tukka, pyöreät silmälasit, sama laiha olemus. Muttei salamanmuotoista arpea, eikä vihreitä silmiä...

"Olen mielissäni että löysin sinut hereillä. Tämä poika tässä", Dumbledore sanoi ja laski kätensä Harryn olalle, "On Harry Oldman ja hänet on lajiteltu Rohkelikkoon. Hän on juuri menettänyt vanhempansa ja potee vakavaa muistinmenetystä. Toivon, että auttaisitte häntä sopeutumaan kouluun ja auttamaan häntä muissa häntä askarruttavissa asioissa."

James nyökkäsi, "eikö muistinmenetys hankaloita opiskelemista, muistaako hän aiemmin opetellut loitsut?"

Harryn sydän oli pysähtyä, niin tosiaan, joutuisiko hän ensimmäiselle luokalle?

"Voi ei", Harry käänsi katseensa hymyilevään Dumbledoreen.

"Opiskellessamme ja harjoitellessamme taikoja, me kehitämme omaa sisäsitä taikaamme, emmekä opiskele sanarimpsuja ulkoa."

Harry ja James kohottivat kumpikin oikeaa kulmaansa, mutteivät sanoneet mitään.

"Autamme Harrya mielellämme", James sanoi pirullinen hymy huulillaan, jota Dumbledore ei huomannut.

"Loistavaa, minä käynkin tässä viemässä Harryn rohkelikkojen makuusaleihin ja painun sitten itsekin nukkumaan."

"Hyvää yötä herra Potter!"

"Hyvää yötä professori, Harry."

"Hyvää yötä i...James."




Harry majoittautui Remuksen, Siriuksen ja Peter Piskuilanin kanssa samaan huoneeseen Jamesin vanhalle nukkumapaikalle. Saapuessaan Harry oli löytänyt kaikki nukkumasta ja oli hymyillyt tutulle tunteelle.

Tik, tik, tik...
Nuoremman Siriuksen hopeinen rannekello...

Tik, tik, tik...
Roninkin päihittävä kuorsaus kellon omistajalta...

Tik, tik, tik...
Pyöriskelyn rapinaa Peterin sängystä...

Tik, tik, tik...
Ja makeaa maiskutusta Remuksen pylvässängynverhojen takaata.
Harry makasi sängyssään ja sulki silmänsä, tunnelma oli tismalleen sama kuin tulevaisuudessa.




"SIRIUS, PÄÄ KIINNI!"

Harry puristi silmiään tiukemmin kiinni yrittäen sulkea melun.

Mitä? Hän ajatteli, mitä Sirius teki heidän makuusalissaan?

"Reeeeeeeemuuuuus, prinsessan on aika herätä!"

Harry hymyili itsekseen. Niin tosiaan, hänhän oli saapunut menneisyyteen ja tavannut isänsä.

"Sanoin, että..." Remus aloitti rauhallisesti, "PÄÄ KIINNI!"

"Awww, mutta Reeemus, et sinä yleensä näin pitkään nuku!"

Harry kuunteli kuinka ilmeisesti Sirius asteli ympäriinsä ja karjui kurkku suorana, "HEEEEERÄTYS! KAIVAKAA NE PÄÄNNE ULOS NIISTÄ TYYNYISTÄ! ETTEKAI HALUA MYÖHÄSTYÄ TUNNEILTA?"

"NYT PÄÄ KIINNI SIRIUS! ON VASTA LAUANTAI!"

"Höh!" Harry kuuli Siriuksen sanovan pettyneenä, "Olin niiiin varma, että olisit mennyt lankaan."

"Pyh", Remuksen käheä ääni kantautui Harryn korviin, "ja mistä lähtien sinä olisit ollut huolestunut tunneilta myöhästymisestä."

"Ääh okei sitten", Sirius tuhahti muka pettyneenä, "nuku sitten."

"Kiitos."

Harry haukotteli ja päätti nousta ylös, ei hän kuitenkaan unta enää saisi. Hän ehti vain avata pylvässängyn verhot ja nousta pois sängystä kun Sirius karjaisi,
"AAA! TUHUNKEILIJOITA!"

"Sirius nyt..." Remus repi pylvässängyn verhot auki ja ponnahti ylös. Hän oli ilmeisesti aikonut sanoa pari harkitusti valittua sanaa Siriukselle, mutta nähtyään Harryn, hän sulki suunsa kiinni.

"Mitä täällä tapahtuu?" Peter Piskuilanin väsynyt hahmo asteli haukotellen Siriuksen vierelle ja jäi sitten siihen tölläämään Harrya.

Peter, Remus ja Sirius tuijottivat hetken Harrya ja juuri kun Harry oli avaamassa suunsa, Siriuksen kasvoille levisi leveä virnistys.

"Ja kuka sinä mahdat olla? Eksyit katsos väärään petiin", Sirius sanoi asiallisesti, "siinä katsos nukkuu parhaista parhain kaverini."

Sirius katsahti Remusta, "ei siis pahalla."

"Öh minä - " Harry aloitti Remuksen pistäessä väliin, "Sirius. James ei enää nuku täällä, hän nukkuu johtajapojan huoneessa."

Sirius tuhahti, "se JamesPotter ei kauaa siellä viivy, ei hän kestä olla siellä typerässä JalkarättiPedissään, JohtajaPojan huoneessaan kovinkaan kauaa!" Sirius korotti kirjaimet J ja P mahdollisimman selkeästi.

"Sano minun sanoen, mutta kyllä hän sieltä ennen pitkää laahustaa takaisin tänne!"

"Professori Dumbledore sanoi, että nukkuisin täällä", Harry pisti nopeasti väliin, ennen kuin joku taas keskeyttäisi hänet.

"Äääh!" Sirius tuhisi, "No okei, mutta jos meidän rakas JästiPäämme päätää astella takaisin tänne, saat nukkua...öh."

Sirius pyörähti ympäri katse poukkoillen sotkuisessa huoneessa, "tuolilla."

Harry nosti toista kulmakarvaansa ja Remus tallasi Siriusta varpaille.

"AI! Mistä hyvästä tuo oli? Se oli vitsi, Remus, vitsi!"

Remus irvisti Siriuskelle ja käänsi kasvonsa Harryyn päin, "Anteeksi tuosta. Kuka sinä muuten olet, en huomannut tuloasi...jos totta puhutaan, en ole tainnut koskaan edes nähdä sinua."

"Ei se mitään", Harry vakuutti. "Olen Harry Oldman ja tulin tänne viimeyönä. En uskokaan että olisitte nähnyt minua, tämä on nimittäin ensimmäinen kertani Tylypahkassa."

"Ai jaa", Remus vaikutti kiinnostuneelta, "miksi sinä tänne jouduit?"

Harry painoi esittävästi päätään, "kävin ensimmäiset vuoteni kotikoulua, mutta sitten Voldemort löysi perheeni ja...no tuota..."

Remus vaihtoi vaivaantuneena painonsa toiselle jalalle, "ei sinun tarvitse kertoa enempää, jos et halua."

Harry hymähti, "en muista asiasta mitään, muistan vain kuinka naapurini löysi minut talonraunioista ja, no, muuta en muista. En muista mitään vanhemmistani tai aikaisemmista kouluvuosistani."

"Ai", Remus näytti huolestuneelta, "muistinmenetys siis."

"Mutta sinähän sanoit että tämä on ensimmäinen kertasi Tylypahkassa", kaikki käänsivät katseensa Peteriin, "mistä voit olla varma?"

Remus irvisti ja pamautti Peteriä päähän.

"Mitä?"

Harry hymähti, "en voikaan olla varma."

Syntyi vaivaantunut hiljaisuus jonka aikana Harry toivoi tarinan menneen täydestä.

Sirius vihasi hiljaisuutta ja niimpä päätti rikkoa sen, "okei, nyt syömään surkusakki! Mulla on näääälkä!"

Harrysta Sirius vaikutti ylikasvaneelta vauvalta kun hän katsoi Remusta silmät suurina, kuin odottaen isältään lupaa.

"Joo, mennään", Remuskin sanoi ja Sirius taputteli innoissaan käsiään hoputellen muita pukeutumaan.

"Joo ja muuten!" Sirius käännähti Harryyn päin, kun tämä puki Dumbledoren hänelle antamaa koulupukua päälleen, "kiitos, kiitos. Sinun ansiostasi sain Remuksen ylös sängystä!"

Remus heitti hyvin tähdätyn tyynyn ja osui sillä Siriusta suoraan kasvoihin.





"Ruokaa!" Sirius juoksi Suuren salin ovista sisään Rohkelikkojenpöydän ääreen, Jamesin viereen.

Harry, Remus ja Peter astelivat hekin istumaan Jamesin ympärille.

"Huomenta!" Remus haukotteli ja nappasi itselleen yhden leivän.

Sirius oli sillä välin kahminut oman lautasensa täyteen ja lastasi siihen vielä lisää ruokaa.

"Öh, Sirius", Harry sanoi epävarmasti, "eikö tuo ole jo aivan riittävä määrä?"

Sirius lopetti ruoan lastaamisen ja katsoi Harrya, "hä? Kuinka niin?"

Harry kohautti olkiaan ja katsoi kuinka Sirius jatkoi ruoan kahmimista.

"Tuo on aivan normaalia", Harry käänsi katseensa Jamesiin, joka katsoi häntä kiinnostuneena, "Siriuksella on pohjaton vatsa."

Juuri sillä hetkellä melkein kaikki Suuressa salissa oliat rämähtivät nauruun, kun Luihuisten pöydässä istuvat olivat aiheuttaneet hämminkiä. Heidän hiuksensa olivat muuttuneet mitä erikoisimman värisiksi ja muutama alkoi loilottamaan lauluja joululauluista Rohkelikko on huispauksen maailmanmestari - hoilotuksiin.

Sirius kohotti kurpitsamehulasiaan, "Kiitos heille kannustuksesta."

"Vielä minä joskus näytän niille..."

Harry käänsi katseensa tyttöön, joka istui lähellä häntä punaiset pitkät hiukset kasvojensa kehyksinä.

"Hoi, Evans!" James huudahti toinen käsi lennähtäen hiuskiin.

Lily Evans, Tylypahkan johtajatyttö, käänsi päänsä jonkinsorttisen verivihollisensa puoleen, "niin?"

"Mitä mutiset siellä?"

"Ai mitäkö mutisen", Lily ärähti raivoissaan, "vielä minä joskus näytän niille, niille, `Kelmeille´. Luulevat olevansa jotain tosi hienoa..."

Harry katsoi hämmentyneenä äitiään, miksi hän sanoi noin? Hänhän olisi voinut suoraan vaikka hypätä Jamesin kurkkuun ja raivota hänelle.
Tosin, ei Harry sitä toivonut.

"Ai näytät heille?" Sirius kysyi kiinnostuneena, "tiedätkö keitä he ovat?"

Harry katsahti Siriusta ja viimein hän oivalsi sen, kukaan ei tiennyt keitä Kelmit olivat. Lily ei tiennyt, että hän itse asiassa uhosi itse Kelmeille.
Mutta tieto siitä ei hätkähdyttänyt Harrya yhtä paljon kuin se, että nyt hän oli tavannut myös äitinsä. Lily Evans, jonka punaiset hiukset sopivat kauniisti vihreisiin silmiin, jotka Harry oli nähnyt omasta peilistään niin usein...

"No en!" Lily ärähti saaden Harryn heräämään mietteistään, "ja arvaa vaan mitä teen kun saan tietää."

"He ovat taitavia pitämään itsensä niin piilossa", Remus totesi tyynesti ja Lily tuhahti.

Lilyn katse osui Harryyn ja hän laittoi kätensä yhteen hymyillen säteilevästi, Harry tunsi sulavansa paikalleen.
"Sinä olet varmaan Harry! Potter kertoi tulostasi, minä olen Lily Evans."

Harry hymyili, "hauska tavata."

Lily nyökkäsi ja lisäsi vielä, "voit kysyä minulta apua aina jos tarvitset, okei."
Harry nyökkäili kiivaasti.

"Tuota noin, Evans", Lily käänsi pahaaenteilevän katseen Jamesiin.

"Niin...?"

"Ensi viikollahan on Tylyahon reissu, haluaisitko - ?"

"Oooh, totta kai haluan!" Lily huokaisi.

Sirius, Remus ja Peter näyttivät kuin puulla päähän lyödyiltä. James näytti kerta kaikkiaan menettäneen puhekykynsä.

"Sinä, sinä - sinä siis...haluat...?"

"Tottakai minä haluan mennä Tylyahoon", Lily kiristi hampaitaan, "kavereideni kanssa."

Sirius huokaisi helpotuksesta ja ihaili lautastaan, joka oli täynnä ruokaa.

Lily nousi ylös ja asteli ulos Suuresta salista.

James käänsi kysyvän katseensa Siriuskeen.

"Mitä? Minä jo hei ihan oikeasti luulin, että olitte harrastaneet jotain sopimatonta siellä JättimäisenPunkkanne perukoilla - HEI!"
James oli pamauttanut Siriusta päähän ja kurpitsamehut olivat pyrskähtäneet Harryn suusta pöydälle kun hän nauroi Siriuksen esittelytaidoille.
Remus pudisti päätänsä ja Peter kikatti hänen vieressään.    

Tästä oli tulossa vielä hulvaton vuosi.










O__o

R&R
Kommentit olisivat tosi mukavia *bling, bling*
Sori muuten tästä, tää osa saatto olla melko sekava.
Päätin kirjottaa tän luvun vähän tälleen erilailla....enemmän aukkoja...tai mitä onkaan  

[Hallow]

Olen tänään vähän luovalla tuulella  



LUKU 4 parhaista ystävistä



"Oletko varma tiedoistasi?"

"Olen, herrani. Kuulin kun ihmissusi Lupin ja Dumbledore puhuivat asiasta."

Muutama kynttilä valaisi suurta kiviseinäistä huonetta, jossa kaksi miestä keskustelivat hiljaa melkeimpä kuiskien. Toinen miehistä oli polvillaan keskellä huonetta naamio kasvoillaan, toinen puolestaan istui jykevällä kivisellä tuolilla huppu kasvojen peittona. Suuri käärme sihisi hiljaa ja kiemurteli tuolilla istuvaa miestä kohti.

"Oletko varma että he puhuisivat siitä niin avoimesti, että kaikki voisivat kuulla?"

Mies ojensi luurankomaisen kätensä silittämään mustaa käärmettä, joka sihisi tyytyväisenä.

Syntyi hiljaisuus.

"En ole nähnyt poikaa koulussa sen jälkeen kun hän asteli Lupinin kanssa Dumbledoren kansliaan, herrani."

"Hmm? Eikö hänen pitäisi olla jo takaisin omassa ajassaan jos hän ylipäätään olisi lähtenyt toiseen aikaan?"

"Ei, herrani, jos he käyttivät harvinaisinta ajankääntäjää. Aika kulkee täällä ilman poikaa, joka seikkailee missä ajanjaksossa haluaa."

Ilkeä hymy levisi huputetun miehen kasvoille.

"Olet siis aivan varma?"

"Kyllä herrani."

"Ja tiedät mitä käy, jos tämä osoittautuu vain arvelukseksesi. Tiedät mitä käy, jos tuhlaat minun aikaani?"

"Kyllä herrani."

Käärme käänsi päänsä naamioitunutta miestä kohti, avasi suunsa ammolleen ja sihahti.

<Malta vielä hetki, Nagini>, Huputettu mies sihisi käärmeelle.

"Miten pääsisimme poikaan käsiksi?"

"On mahdollista tehdä eräs liemi, herrani, mutta sen tekeminen on erittäin hankalaa ja vaatii monia ainesosia, kuten esimerkiksi suoliljaa, käärmeen suomuja, rotanhampaan - "

"Tiedät, keneen ottaa yhteyttä."

Naamioitunut mies nosti kasvonsa herraansa päin, "Kyllä herrani."

Mies nousi ylös ja asteli huoneesta ulos jättäen Pimeyden Lordin silittelemään käärmettä. Miehen kasvoille levisi toinen hymy, joka olisi säikyttänyt heikkohermoiset hengiltä.

"Pian, Harry Potter, pian saan sinut kynsiini etkä enää rypistele niistä irti."

Käärme nosti päätään ja sihisi.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Steps of our fathers
______________________________________________________________________________________________________________________________________


Harry juoksi eteenpäin niin lujaa kuin lyhyistä jaloistaan pääsi.

Oksat katkeilivat ja naksahtelivat hänen jalkojensa alla, lehdet rapisivat ja tuuli humisi hänen ympärillään. Harry erotti juuri ja juuri läähätyksen suhinan ja huminan seasta ja kiihdytti vauhtiaan sydän
jyskien kipeästi hänen rinnassaan. Miksi hänen oli pitänyt lähteä ulos täyskuun aikaan? Pehmeä jyske erottui lähempänä ja lähempänä kun eläimen tassut osuivat maahan. Harryn sisällä kuohahti pelko
ja epätoivo.

Harry oli juuri saavuttamassa metsän laitaa, kun hänen jalkansa osui puun paksuun juureen ja pian hän lennähtikin jo vatsalleen märkään maahan. Harry oli ojentanut kätensä vaistomaisesti eteensä ennen
kaatumista sillä tuloksin, että nyt hänen oikea kätensä oli veressä osuttuaan maassa olevaan kiveen.

Harry kierähti ympäri ja katsoi silmät suurina ja pelokkaina suoraan hänen edessä olevaa ihmissutta, joka paljasti nälkäisenä hampaansa.

Ihmissusi murahti, hypähti Harryn päälle ja vangitsi hänet maan ja sen ruumiin väliin niin, ettei Harry varmasti pystyisi pyristelemään pakoon.

"Ei, ei, ei! Minä pyydän ei - "

Lehtien kahinan ja tuulenhuminan ylitse pystyi kukatahansa lähistöllä asuva kuulemaan korviavihlovan lapsen kirkunan.

"HYVÄÄ HUOMENTA KAIKILLE!"

Harryn silmät rävähtivät auki ja hän löysi itsensä hikoilemasta sängyltään. Se olikin vain unta...mutta se oli tuntunut niin todelta.

Harry nousi täristen seisomaan ja katsoi kun Sirius hyppelehti ylös alas keskellä makuusalia, "Aika nousta risut ja männynkävyt!"

Harry katsoi Siriusta kysyvästi.

"Mitä?" Sirius kysyi pelleillen, "sinä voit olla risu jos haluat!"

Harry pudisti päätään eikä kertakaikkiaan voinut kuvitellakaan, että Sirius oli seitsemäntoista vuotias.

"Ikä on pelkkiä numeroita!" Sirius sanoi viisaasti kuin olisi lukenut Harryn ajatukset.

"HOI REMUS! YLÖS SÄNGY- ai Remus, mikä sinulla on?" Sirius ja Harry katsoivat kun vitivalkoinen Remus nousi sängystään ja asteli jalat täristen vessanovea kohti.

"Hei Remus!" Sirius huusi huolissaan kun Remus laittoi vessanoven kiinni.

Harry katsoi Siriuksen huolestuneita kasvoja ja yhtäkkiä hänellä välähti. Entä jos uni, jonka hän oli nähnyt, olikin totta. Harry katsoi vessanovea, jota Sirius takoi nyt itsepäisesti, ja tunsi vatsassaan inhottavan tuntemuksen. Mitä jos hän oli nähnyt saman unen kuin Remus...mutta miten se oli mahdollista?

"REMU - " Sirius oli juuri takomassa ovea uudestaan nyrkillä, kun Remus avasi sen näyttäen tyynenrauhalliselta.

"Mitä?"

Sirius räpsytti typerästi silmiään, "minä, öh...onko kaikki OK?"

"Hmm? Miten niin, tottakai on."

Ja silloin Harry ymmärsi sen miten ärsyttävä hän oli Ronin ja Hermionen mielestä ollut. Yhtäkkiä hän ymmärsi sen miksi Ron ja Hermione olivat yrittäneet saada hänet puhumaan unistaan, ymmärsi miten huolissaan Ron ja Hermione olivat hänestä olleet. Nyt kun hän katsoi Remusta, valehtelemassa päin naamaa ystävälleen, joka vallanhyvin tiesi ettei kaikki ollut kunnossa. Sirius saattoi ehkä esittää tyhmää naurattaeekseen kaikkia, mutta Harry tiesi ettei Siriusta ollut helppo naruttaa.

"Remus, kai minä huo - "

"Menen syömään", Remus paukautti kesken Siriuksen lauseen, "Tulkaa sitten perässä, kun olette pukeutuneet."

Ja niin Remus lampsi mahdollisimman nopeasti ulos makuusalista jättäen hiljaisen Siriuksen ja hämmentyneen Harryn jälkeensä.

"Onko näin tapahtunut useinkin?" Harry kysyi hiljaa Siriukselta, joka ryhtyi vaihtamaan vaatteita.

"On", Sirius vastasi katkerasti, "me olemme hänen parhaita ystäviä! Parhaita! Olemme auttaneet häntä niin paljon kuin mahdollista - "

Harry tiesi Siriuksen viittaavan puheessaan siihen, kuinka heistä tuli animaageja.

"Mutta silti", Sirius nappasi kampansa pöydältä ja alkoi harjata pitkiä hiuksiaan, "hän ei kerro meille mitään! Parhaita kavereita ..."

Harry katsoi maahan ja puki itsekin päällensä.

"Missä Peter on?"

"Lähti jo aiemmin syömään", Sirius vastasi ja puuskahti yhtäkkiä, "Me olemme hänestä HUOLISSAMME!"

Harry katsoi Siriusta, joka kihisi raivosta.

"Huolissamme! Ja ainoa asia mitä hän tekee meille on pajunköyden syöttäminen! Me olemme hänen ystäviään, eikö hän sitä jo YMMÄRRÄ!"

Sirius raivostui ja nakkasi harjan täydellä voimalla päin peiliä sillä tuloksin, että peili meni sirpaleiksi ja terävät sirpaleet lennähtivät sinne tänne.

Sirius rauhoittui nähtyään aikaansaannoksensa, "oho, hups."

"Ymmärrän miltä sinusta tuntuu", Harry sanoi Siriuksen korjatessa peiliä muutamalla sauvan heilautuksella.

"Mutta ymmärrän myös miltä Remuksesta tuntuu", Harry sanoi.

"Ai?" Sirius huokaisi.

"Joo, omat ystäväni olivat minusta huolissaan kun näin eräitä painajaisia, en suostunut puhumaan heidän kanssaan, koska halusin pitää sen itselläni."

"Ai", Sirius toisti ja käänsi katseensa Harryyn, "muistat siis jotain menneisyydestäsi?"

Harryn teki mieli hakata päätään seinään, miten hän oli saattanut unohtaa?

"Öh joo, jotain pientä."

Sirius katsoi Harrya epäilevästi.

"Mutta sinä annat aivan liian helposti periksi!" Harry vaihtoi äkkiä puheenaihetta ja Sirius näytti vaivaantuneelta.

"Annanko?"

"Annat! Sinun tulisi puhua asiasta hänen kanssaan!" Harry huudahti.

"Arvaa olemmeko Jamesin kanssa jo yrittäneet!" Sirius tuhahti, "mutta Remus karkaa aina, eikä suostu puhumaan asiasta!"

"Sinun tulisi estää hänen karkaaminen, ota vaikka jaloista kiinni jos ei muu auta. Hän haluaa puhua siitä...syvällä sisimmässään."

Harry säikähti siitä, miten paljon hän kuulosti jonkinlaiselta psykologilta. Mutta samalla Harry tunsi sanoneensa oikein, hän nimittäin tiesi, että olisi hänkin halunut puhua unistaan jonkun kanssa. Ron ja Hermione olivat vain aina pelänneet hänen saavan raivokohtauksen, eivätkä siksi olleet painostaneen Harrya puhumaan. Vaikka Remus saisikin raivokohtauksen, Harry tiesi Siriuksen olevan kylmähermoinen ja tosiaankin Remusta vahvempi.

"Olet oikeassa!" Sirius huudahti ja löi kätensä yhteen, "mutta ensin syömään!"

Harry tuhahti ja pyöräytti silmiään.




Harry ja Sirius astelivat ulos Suuren salin ovista Remuksen, Peterin ja Jamesin kanssa kun he olivat ensin saaneet syötyä.

Harry katsahti Siriusta toinen kulma koholla ja sitten taas Remusta, joka hymyili kuin mitään ei olisi aamulla tapahtunutkaan.

Sirius kohtasi Harryn katseen ja nyökkäsi. Hän heittäytyi erittäin uskottavaan äänensävyyn, sellaiseen todella Siriusmaiseen, "Hei, Remus! Minulla on vähän kerrottavaa ja sinä saat kunnian auttaa kaveriasi yhdessä suunnitelmassa!"

Remus katsahti Siriusta epäilevästi, "Millaisessa?"

Sirius nappasi Remusta kädestä ja lähti raahaamaan häntä muualle.

"Mitähän Siriuksella on mielessä, miksei hän kerro sitä minulle?" James kuulosti loukkaantuneelta.

"Eikö sinulla ollut kiire huispaustreeneihin?" Harry muistutti ja katsoi kuinka Jamesin ilme muuntui.

"Aivan, JOO! Hei, sano Siriukselle että raahaa persuksensa kentälle!"

Ja niin James juoksi pääovista ulos ja Harry ryntäsi Siriuksen ja Remuksen perään jättäen Peterin yksin.

Kulman takana Harry vetäisi Kelmien kartan taskustaan, "Vannon pyhästi että minulla on vain pahat mielessäni."

Harry löysi Remus ja Sirius nimiset pisteet melko läheltä häntä ja pyrähti juoksuun.

" - minulle!"

Harry hidasti vauhtiaan ja pysähtyi erään kulman taakse kuuntelemaan.

"Kaikki on hyvin Anturajalka, minulla ei ole mitään salattavaa."

Se oli ensimmäinen kerta, kun Harry kuuli pojista jonkun käyttävän toisen lempinimeä. No, heidän täytyi olla varovaisia, ettei kukaan saanut selville heidän olevan ne kuuluisat Kelmit.

"Älä jaksa syöttää minulle enää noita valheitasi! Luuletko oikeasti, että James tai minä olemme niin tyhmiä, ettemme näe ystävämme olevan - "

"Kaikki on hyvin Sirius! Usko jo!"

"ENKÄ hemmetissä usko!"

Syntyi hiljaisuus ja Harry uskaltautui kurkkaamaan nurkan takaa nähdäkseen raivokkaan näköisen Siriuksen ja erittäin kalpean Remuksen.

"Niinkö?" Remuksen ääni oli jäätävä, mutta se ei saanut Siriusta hätkähtämäänkään.

"No juuri niin! Me olemme PARHAITA YSTÄVIÄSI, Remus! Kyllä sinä voit luottaa meihin, jos sitä pelkäät!"

Se mitä Remus seuraavaksi sanoi, johtui luultavasti vain siitä että hän halusi pois tilanteesta, "Ai jaa! Ja sinuunko minun pitäisi luottaa, koko perhe Luihuisessa, varmaan odotat jo itsekin sitä päivää kun saat viedä minut teloitettavaksi niin kuin kunnon puhdasverinen haluaa!"

Syntyi erittäin kireä hiljaisuus ja se mitä Remus oli juuri sanonut oli ollut erittäin alhaista ja Harry tiesi, että Remuskin oli samaa mieltä.  

Harry katsoi kuinka Remus juoksi pois paikalta ja kuinka Sirius katsoi yhä sitä kohtaa missä Remuksen silmät olivat olleet. Jos jotain Sirius häpesi itsessään oli se, että hän oli joutunut Mustan sukuun. Yhteen tunnetuimmista puhdasverisistä sukuhaaroista, jotka yrittivät kitkeä kaiken kuraverisyyden tai vastaavan pois maan päältä. Ihmissudet eivät olleet poikkeus.

Harry astui esiin kulman takaa ja katsoi kun Sirius puristi kätensä nyrkkiin.

"Ja-James pyysi että menisit - "

"Kiitos."

Harry katsoi Siriusta huolestuneena, "Mi-mistä?"

Sirius käänsi kasvonsa Harryyn ja ne kuvastivat silkkaa raivoa.

"Mistä? Ai mistä? No vaikka siitä, että rakkaat ohjeesi taisivat juuri melkeinpä tuhota Remuksen ja minun välini!"

Harry katsoi Siriusta epäuskoisena, "Miten niin? Mitä Remus sanoi äsken oli väärin ja hän tietää sen! Vai, haluatko sinä..?"

Sirius naurahti pilkallisesti, "tuhota välimmekö? EN! Mutta arvaa vaan kuinka usein tämän jälkeen Remus haluaa olla minun kanssani kaksin?"

Harry ei vastannut ja Sirius laittoi toisen kätensä kasvojensa peitoksi.

"Anteeksi."

"Äh, ei se mitään", Sirius huokaisi käheästi, "et sinä voinut tietää miten Remus reagoisi. Minunhan se olisi pitänyt tietää, olen yksi hänen...parhaita ystäviä..."

Sirius kokosi itsensä ja katsoi sitten Harrya, "Mitä James halusi."

"Hän halusi tavata sinut huispauskentällä."

"Ai niin joo, husipaustreenit", Sirius huokaisi ja laahusti pois näkyvistä.

Harry kaivoi kartan taskustaan ja katsoi Remus - nimistä täplää, joka kyhjötti nyt jossain murjottavan myrtin vessan uumenissa.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Steps of our fathers
______________________________________________________________________________________________________________________________________


Remus istui murjottavan Myrtin vessassa toisessa kerroksessa ja pyyhki vuotavia silmiään. Miksi hän oli sillä tavoin menettänyt malttinsa Siriuksen kanssa? Siriushan oli vain tahtonut hyvää ja muutenkin...
sehän oli ollut vain uni, typerä uni. Uni joka toistui monena yönä peräkkäin ja joka oli oikeasti tapahtunut.

Remus haukkoi ilmaa ja yritti koota itsensä. Siitä vaan ei ollut niin helppo puhua.

Remus katsoi pientä vesilätäkköä vessan lattialla ja kuunteli kuinka murjottava Myrtti kolisteli vessanputkia.

Hän oli saanut kesän aikana tietää kuka se oli ollut, kuka oli purrut häntä. Aluksi tieto oli ollut Remukselle erillainen, hän oli säälinyt miestä. Säälinyt kun tiesi, ettei mies ollut mahtanut sille mitään, että oli hyökännyt pojan kimppuun, mutta nyt...

Remus puristi raivoissaan kädet nyrkkiin. Fenrir Harmaaselkä. Mies oli kuolonsyöjä, tunnettu ihmissusi, joka asettui valmiusasemiin että varmasti osuisi oikeaan uhriin. Remus ei ymmärtänyt miten joku voisi
olla niin ilkeä, itse hän ei suostuisi tehdä sellaista...

Kyynel valui Remuksen poskea pitkin maahan.

Mutta silti, Remuksella ei ollut mitään kunnon syytä sille, miksi hän oli sillä tavalla huutanut Siriukselle. Sirius ei varmaan enää halunnut edes puhua hänelle.

Mutta Remus tiesi myös sen, ettei hän koskaan haluaisi kertoa unestaan Siriukselle, Jamesille, Peterille eikä edes Harrylle, he vihaisivat häntä...he niin paljon vihaisivat...







Ja nyt Sirius angstaa ja Remus angstaa :roll:
Jamesia ja Lilyä tulee myös lisää seuraavissa osissa, tää oli enemmänkin omistettu Remukselle ja Siriukselle.
__________________________________________________________________________________________
ÄÄNESTYSTÄ
Haluisivatko lukijat (joita toivottavasti tulee tässä)
1. Nuori Remus/ Nuori Sirius
2. Remus/Sirius
3. kumpaakin ( nuoriR/nuoriS, RL/SM)
4 ei kumpaakaan
PARITUSTA

toivottavasti tulisi vastauksia  

[Sierra]

TÄÄ OLI MIELENKIINTONEN! Ja hyvä! Kirjotusvirheitä pongasin jonkin verran, mutta niistähän sinä varottelitkin tuossa alussa joo... Eivätkä ne nyt niin paljoa haittaa!
Tuosta sinun parituskysymyksestäsi, vastaan 2. Remus/Sirius!

Huomauttaisin vaan siitä, että tätä oli vähän vaikea lukea, koska tätä sivua pitää välillä siirtää sivuttainkin, johtuu varmaankin noista
-------------------------------------
Steps of our fathers
-------------------------------------
jutuista!

Kiitos paljon tästä, ja jatkoa toivoisin!

[Hallow]

Kiitti kommentista ^^
Joo, mulla on välillä tämmöisiä kilijoitusvilhe ongelmia xD varsinkin kun on kirjoittanu monta tuntia putkeen ensin Historian muistiinpanoja ja sitten taas
Harry Potter tarinaa  :roll:  Arvaa vaan kumpaa mieluummin kirjoittaisin!
Okei, ite en joudu siirtämään sivua sivuttain, joten en huomannut, voin korjailla vähän, niin katotaan miten käy. Kiitokset huomautuksesta.

Okei 1 ääni Remus/Siriukselle, kiitos ^^

Kiitokset vielä kommentista, ja jatkanhan minä varmaan jo heti huomenissa

[Hallow]

LUKU 5 valkosuklaasta



Maanantai aamu sai kaikki näyttämään nyrpeiltä ja sen huomasi parhaiten Suuressa Salissa. Sirius ja Remus puhuivat toisilleen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta niin kuin Sirius oli arvellut, kaksisin ei heitä nähnyt missään. Ja vaikkakin he käyttäytyivät melko normaalisti toisiansa kohtaan, James huomasi jonkun olevan pielessä.

"Mitä Remuksen ja Siriuksen välillä on tapahtunut? Tiedätkö?"

Harry oli valehdellut ja sanonut, ettei hänellä ollut harmainta aavistustakaan.

"Hei, katsokaa!" James huudahti kun heille kaikille oli jaettu uudet lukujärjestykset, "meillä on pimeydenvoimilta suojautumista!"

"Mitä?" Remuskin käänsi katseensa lukujärjestykseen, "oho, niinpä onkin. Ja vielä seuraavana."

"Kukakohan opettaa?" Sirius mietti ääneen.

"Ralph Moon", Harry sanoi ja pojat käänsivät kasvonsa hänen puoleen.

"Niin kuka?" Peter kysyi Harryn viereltä.

"Professori Moon", Harry naurahti, "hän on naapurini."

"Siis se joka löysi sinut kun perheesi..." Remus aloitti.

"Juuri hän", Harry vastasi ja osoitti opettajanpöydässä istuvaa vanhempaa Remusta.

"Helkutti", James sanoi, "ehdin jo pelästyä ettei tänä vuonna olisi ollenkaan pimeydenvoimilta suojautumista."

Harry kurtisti kulmiaan, "Olisiko se haitannut sinua?"

"Tottavie olisi!" James haukotteli, "tarvitsen pimeydenvoimilta suojautumisen tutkinnon päästäkseni auroriksi."

"Ai, haluat siis olla pimeydenvelhojen metsästäjä?" Harry kysyi kiinnostuneena, hän halusi oppia tuntemaan isänsä mahdollisimman hyvin.

"Joo, se olisi makeeta", James sanoi ja katsoi Harrya otsa kurtussa, "muistat siis mitä aurorit ovat?"

Toisen kerran kahden päivän sisällä Harryn teki mieli lyödä päätään seinään.

"Joo, vaarini kertoi että olen aina halunnut olla aurori", Harry sanoi turhan nopeasti ja samalla hän kuvitteli Siriuksen ilmettä, jos tämä olisi kuullut Harryn kutsuvan häntä vaariksi.

"Hänkin asuu täällä, riistanvartijan apulaisena", Harry kertoi.

"Ai jaa!" Peter puuttui keskusteluun, "olen tainnut nähdä hänet! Harmaat hiukset ja arpinen naama, käyttää paksua kävelykeppiä."

"Joo, olet nähnyt hänet", Harry totesi.

"Kuulostaa rumalta", Sirius totesi, "sori, oli pakko sanoa!"

Harry kuvitteli Siriuksen ilmettä jos tämä olisi kuullut mitä juuri itse oli päästänyt suustaan. Jos vanhempi Sirius jotain vihasi, niin se oli se, että häntä kutsuttiin rumaksi. Harry löysi sen melko huvittavana puolena Siriuksessa.

"Tuota..."

Harry ja muut käänsivät kasvonsa hentoääniseen nättiin vaaleatukkaiseen tyttöön, joka ujosteli ja katsoi Siriusta kolme muuta tyttöä takanaan.

"Minä olen Kira Clemenceau ja ajattelin että voisitko, tuota", Kira katsoi ujosti Siriusta, "lähteä Tylyahoon kanssani ensiviikonloppuna?"

Sirius näytti positiivisesti häkeltyneeltä, mutta kieltäytyi silti.

"Miksi kieltäydyit?" Harry kysyi kun tyttö laahusti pettyneenä pois kavereidensa kanssa, jotka yrittivät lohduttaa häntä.

"Minua kysyy yleensä melko moni", Sirius sanoi, "ja odotan jotakuta paremmannäköistä."

Harrystä tämä tuntui melko paksulta ja niin varmaan Remuksestakin, joka tuhahti erittäin epäsuvaitsevasti.

"Mitä?" Sirius kivahti, "Minun kanssa sentään halutaan olla, toisin kuin erään!"

James, Harry ja Peter katsoivat Siriusta järkyttyneenä ja Remus otti parhaakseen astella pois kohti Pimeydenvoimilta suojautumisen luokkaa.

"Mitä sinä juuri sanoit?" James kysyi järkyttyneenä ystävältään, joka painoi häpeissään päätänsä.

"Sori...se vähän niinkuin...tuli vaan..."

"Mitä sinun ja Remuksen välillä on tapahtunut?" James tivasi.

"Eikö, eikö Harry ole kertonut?" Sirius kysyi ja katsahti Harrya.

"Miten niin?" James sanoi ja katsoi vuoroin Harrya ja vuoroin Siriusta, "hän sanoi ettei tiedä asiasta mitään!"

"Halusin että joko sinä tai Remus saatte kertoa", Harry totesi ja katsoi Siriusta, jota James nyt tuijotti vaativannäköisenä.

"Äh, hyvä on!"

Selitettyään kaiken mahdollisimman perinpohjaisesti Sirius vaikeni ja James jäi tuijottamaan häntä suu auki.

"Hän sanoi...hän siis oikeasti sanoi niin?"

Sirius nyökkäsi.

"Ei helkkari", James katsoi Siriusta epäuskoisena, "nyt on joku pahasti pielessä."

Sekä Harry että Sirius käänsivät katseensa Jamesiin.

"Tai siis Sirius", James sanoi käsiään heilutellen, "muistatko yhtään kertaa jolloin Remus olisi sanonut mitään pahaa kenellekään?"

Sirius pudisti päätään.

"Aivan, hän vaan halusi ulos siitä tilanteesta...ja sanoi jotain mitä ei tarkoittanut."

Jamesin ajatuskin toimi yhteen hiileen Harryn ajatuksen kanssa ja sekin jo pelkästään sai Harryn hymyilemään.

"Selvitetään tämä asia!" James huudahti ja Sirius nyökki kiivaasti.

"Mitä jos Remus oikeasti haluaa pitää asian itsellään?" Harry kysyi ja ansaitsi Siriukselta virnistyksen.

"Ja kukakohan se mahtoi olla, joka laittoi minut tivaamaan asiasta Remukselta?"

Harry pamautti suunsa kiinni.

"Jos me kaikki alamme sitä häneltä utelemaan", Peter puuttui puheeseen, "eikö hän ala vältellä meitä?"

"Pah, yrittäköön vaan!" James tuhahti ja heilutteli haarukkaansa, "ei hän meitä voi vältellä kun kerta nukkuu samassa huoneessa ja istuu sinun vierelläsi lähes joka tunnin!"

Peter näytti säikähtäneeltä, "e-en minä halua painostaa häntä!"

"Meidän täytyy tehdä jotain, Peter!" James puhahti heilutellen yhä haarukkaansa, "niinkuin teimme silloinkin kun saimme selville että hän on i - "

Sirius pamautti Jamesia päähän vaientaakseen hänet, "Pää kiinni!"

Harrylta meni hetki, ennen kuin hän älysi miksi Sirius oli vaientanut Jamesin, joka nyt nolona heilutteli haarukkaansa.

"Kyllä minä tiedän että hän on", Harry madalsi ääntään, "ihmissusi."

Sirius, James ja Peter katsoivat häntä suu auki.

"Meillä kesti ikuisuus älytä!" Sirius älähti, "vai kertoiko hän sinulle?"

Harry pudisti päätään, "tapasin kolmantena kouluvuotenani erään joka on ihmissusi. Remuksella ja hänellä on samanlaisia piirteitä ja sairauksia kun täyskuu lähestyy. Eikö se olekin kahden päivän päästä?"

"Joo", Sirius sanoi ja katsoi toinen kulma koholla Jamesia, joka ei sanonut mitään.

"JAMES POTTER!"

James säikähti niin että haarukka, jota hän oli pyöritellyt, tipahti kalahtaen lattialle.

Toinen käsi lennähtäen hiuksiin, James hymyili sädehtivästi lähestyvälle Lilylle.

"Ai, Evans! Mukava nähdä - "

"Todella mukava!" Lily ärähti ja asteli Jamesin vierelle.

"Eh?"

"Olitko sinä syypää siihen puutarhaan kun astelin aamulla oleskeluhuoneeseemme?"

"Jos niitä kukkia meinaat, niin kyllä, olin!" James sanoi ylpeänä rintaansa röyhistäen.

Lily murahti raivokkaasti ja asteli kädet nyrkissä pois päin jättäen hämmentyneen Jamesin peräänsä.

"Hän saa kukkien antamisenkin kuulostamaan rikokselta", James totesi huokaisten ja haroi hiuksiaan.

Harry ei voinut muuta kuin hymyillä.




Harry, James, Sirius ja Peter bongasivat Remuksen muiden luokkalaisten joukosta, jotka odottivat pääsyä pimeydenvoimilta suojautumisen luokkaan. Hän ei näyttänyt mitenkään surulliselta, mutta Harrysta tuntui siltä, ettei Remus vaan halunnut muiden alkavan kyselemään häneltä hänen voinnistaan. Lily keskusteli Remuksen kanssa kiivaasti jostain, varmaankin uudesta opettajasta.

James asteli etunenässä Remuksen ja Lilyn luokse. Lily ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä.

"Liljoja!" James sanoi tervehdykseksi ja Remus kohotti kulmiaan. Lily laittoi kätensä puuskaan ja näytti nyrpeältä.

"Luulin että ne ovat lempikukkiasi Lilykins, vai olisitko halunnut jotain muuta?"

Lily oli juuri avaamassa suutaan, kun James sanoi päälle, "suklaata? Odota, tiedän!"

James pyöritteli miettiväisenä sormeaan ilmassa, "Valkosuklaata! Aha! Minä tiedän että rakastat valkosuklaata! Vai haluatko jotain muuta suklaata?"

Lily kirskutti hampaitaan, "voi kyllä, haluaisin sinulta jotain. Jätä. Minut. Rauhaan!"

James väläytti valkoisia hampaitaan, "kullannuppuni, ei sellaista suklaata ole olemassa."

Lily veti syvään henkeä yrittäen rauhoittaa itseään.

"Voin kyllä keksiä itse sellaisen, jos haluat!" James ehdotti saaden Lilyn ärähtämään raivoisasti ja astelemaan muualle.

"Mitä minä nyt tein?" James ihmetteli.

"En ymmärrä sinua", Remus totesi päätään pudistellen, "haluatko oikein ajaa Lilyn pois luotasi vai?"

James laittoi toisen kätensä Remuksen olan yli ja katsoi häntä kulmat koholla.

"Kerros minulle yksi juttu, Remus."

Remus kalpeni oikein silmissä, hän näytti tietävän mistä oli kyse.

"Ei me sinua hylätä tai vastaavaa, olemme vaan huolissamme", James sanoi rauhallisemmin kuin Sirius aikaisemmin.

Harry luuli jo hetken Jamesin onnistuneen vakuuttaa Remus, mutta sitten Remus nykäisi itsensä pois Jamesin otteesta, katsoi vuorotellen heitä kaikkia ja asteli Lilyn luokse.

"Okei", James sanoi, "nyt hän alkaa vältellä meitä kaikkia."

"Hyvää huomenta luokka!"

Oppilaat käänsivät katseensa Professori Mooniin, joka avasi heille luokan oven.

"Sisään vaan!"

Remus asteli luokkaan ensimmäisten joukossa ja istui Lilyn vierelle luokan eteen. James ja Sirius istuivat luokan perimmäisiin pulpetteihin ja Harry ja Peter istuivat heidän eteensä. Harry olisi halunnut istua melkein kenen tahansa muun viereen ottaen huomioon menneet tapahtumat.

James näytti melko nyrpeältä, sillä Lily viihtyi paljon paremmin Remuksen kuin hänen kanssaan.

"Eli siis hyvää huomenta! Minun nimeni on Ralph Moon ja opetan teille pimeydenvoimilta suojautumista tänä vuonna..."

"Mikäköhän ajaa hänet pois?" Harry kuuli Siruksen kuiskaavan Jamesille.

"Kuinka niin?" Harry käännähti ympäri ja esitti tietämätöntä.

"Tämä pesti on kirottu", Sirus kuiskutti Harrylle vanhemman Remuksen puhuessa jotain luokalle, "kukaan ei ole kestänyt vuotta pidempään."

"Ja onko Herra Mustalla jotain kerrottavaa muulle luokalle?"

Jokainen luokassa olija kääntyi katsomaan Siriusta, joka hymyili viattoman näköisenä, "Ei ole, herra professoriuus."

"Pyydän, että antaisit minun kertoa asiani loppuun, sen jälkeen voit puhua ystviesi kanssa mitä vain haluat", vanhempi Remus sanoi hiukan hymyillen ja jatkoi sitten taas puhettaan.

Harry kuunteli Professorin puheita vain puolella korvalla, sillä häntä kiinnosti enemmän se, mitä James ja Sirus kuiskivat hänen takanaan. Hän erotti kuiskinnasta vain muutaman sanan ja niiden tarkoitus oli selvä. Remus Lupin, alias Professori Ralph Moon, oli seuraava kohde Kelmien hyökkäyslistalla.



Innostunut puheensorina laukesi kun oppilaat valuivat hiljalleen ulos luokasta. Ensimmäisellä tunnilla vanhempi Remus oli kertonut heille vain mitä aikoi luokalleen opettaa seuraavan vuoden ajan. Suojeliuksien opettelu oli saanut luokan innostuksen laukeamaan.

"Mitkäköhän meidän suojeliuksien muodot ovat?" Sirius mietiskeli innoissaan.

James nauroi, "minä luulen, että minun on hirvi! Uroshirvi!"

Harryn oli vaikea pidättää nauruaan.

"Ai jaa?" Sirius virnuili, "sitten minun on varmaan koira!"

Peter ei sanonut mitään, jonka takia Sirius sanoi hänen puolestaan, "ja Peterin suojelius on rotta."

Peter punastui.

"Mikä luulet sinun suojeliuksesi olevan?" James kysyi Harrylta, joka kohautti olkiaan.

"En tiedä..."

"No Ruikulin suojelius me tiedetäänkin jo", Sirius totesi pilkallisesti kun nuori Severus Kalkaros asteli heidän ohitseen. "Ylisuuri lepakko!"

James, Sirius ja Peter rämähtivät nauruun.

Harry ei nauranut, eikä sanonut mitään. Hänestä Kelmit kohtelivat Kalkarosta aivan liian ilkeästi, vaikkei Harry tosin Kalkaroksesta pitänytkään.

"Miksi kiusaatte häntä?" Harry kysyi punniten harkitusti sanojaan.

"Hä?" Sirius katsoi häntä epäluuloisesti, "säälitkö sinä Ruikulia?"

"En, mietin vain miksi kiusaatte häntä?"

James tuhahti ja kohautti olkiaan, "hän on Luihuinen."

"On täällä muitakin Luihuisia", Harry totesi.

James ja Sirius katsahtivat toisiaan, "entä sitten?"

"Miksi juuri Kalkarosta?"

Sirius kurtisti kulmiaan, "Ai, tunnet siis hänet?"

"Miten niin?" Harry kysyi ihmeissään.

"Tiedät ainakin hänen nimensä", Peter totesi ja Harry puri huultaan.

"Remus kertoi kerran minulle hänestä."

"Ai jaa", James totesi, muttei kuulostanut yhtään vakuuttuneelta.

"Niin miksi juuri häntä?"

"Puolustat siis Ruikulia", Sirius ivaili. "Teistä tulisi hyvä pari!"

Harry tuhahti ja kiihdytti tahtiaan. Juuri nyt hän ei jaksanut olla Siriuksen ja Jamesin seurassa ja päätti siis kävellä Loitsujen - luokan eteen yksin.

"Hän siis löytää luokan ilman apua?" Sirius kysyi toinen ohut kulma koholla ja heilautti mustia hiuksiaan.

James hymähti, "tuntee Kalkaroksen, en usko että Remus on kertonut Harrylle hänestä."

"Muistaa jonkun kolmannelta luokaltaan", Sirius muistutti ja nosti kolmannen sormen pystyyn.

James nyökkäsi silmät kaventuneina, "ja tietää mitä aurorit ovat."

"Ja", Sirius huudahti, "hän muistaa ystävänsä, jotka ovat olleet hänestä huolissaan."

"Ai?" James katsoi Siriusta.

Sirius nyökkäsi, "kertoi minulle...tai pikemminkin se lipsahti."

Peter katsoi suu auki vuoroin Siriusta ja vuoroin Jamesia, "epäilettekö että hän valehtelee siitä että - ?"

"Että hänellä on muistinmenetys? Kyllä, epäilemme", Sirius nyökkäsi.

"Mutta voihan hän tietää mitä aurorit ovat ja voihan hän tuntea Kalkaroksen ja - " Peter aloitti ja vaikeni kun näki Siriuksen ilmeen.

"Kysytään Remukselta, onko hän kertonut Kalkaroksesta Harrylle", James ehdotti ja sai Siriukselta hyväksyvän nyökkäyksen.

Syntyi hetken hiljaisuus kun kolme Kelmiä asteli kuhisevalla käytävällä. Moni tytöistä kääntyili katsomaan Siriusta ja Jamesia unelmoiden.

"Operaatio Remus Lupin kaksi", Sirius totesi. Operaatio yksi oli ollut käynnissä silloin kun James ja Sirius halusivat selvittää minne Remus katosi kerran kuussa.

"Operaatio Harry Oldman", James virnuili heilauttaen laukkunsa paremmin olalleen.

Pojat katsahtivat ilkeästi virnuillen toisiaan, James joutui katsoa ylöspäin ja Sirius alaspäin, koska heillä oli päänverran pituuseroa. Peter näytti kerta kaikkiaan hätääntyneeltä.








Äänestys on vielä käynnissä
R&R! Kommentit olisi kivoja...



Voi ei, nyt alko tekee mieli valkosuklaata No ei voi mitään...James, anna mulle ne valkosuklaat jos Lilylle ei kelpaa!

[Sierra]

UUTTA LUKUA PUKKAA!

Tää oli tosi hyvä luku, niin kuin edellisetkin olivat, Harry-parka, ei tajua mitä lipsauttelee
Kiva jos Jamesin ja Harryn suojeliukset huomattais olevan samanlaiset

Muuuutta jatkoo pyydän! <3

[Ansqu]

Hän asteli koululaukkunsa äärelle ja veti sieltä esiin taikajuoma - kirjansa, sulkakynän, mustepullon ja pergamenttikääryleen.

Kääryle.. Hullulla halvat huvit, idioootilla ilmaiset.

Mukavalta vaikuttaa Lisää pökköä pesään, eli jatkoa, kuten asian oikein selkeästi ilmaisen. - taas kerran

"Mutta Edgar Greengrass kuulostaa hirveän", Sirius yritti elehtiä sitä käsillään ja nyrpisti nenäänsä, "no, vanhalta ja rumalta ja raihnaiselta! Miksei samantien vaikka Oldman!"

Eikös Siriusta elokuvissa näytelleen miehen nimi ollut Gary Oldman?

Kyselyyn vastaan...  Ei kumpaakaan. Ei niin mitään mihin liittyy sirius/remus parituksena.

[Sierra]

Muistutampas vain, että tämäkin on kesken 

Sulla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa ystäväiseni Mutta TLB II voisit ihan ensimmäisenä kirjoittaa, eikö näin? Ja tämä on tosi hyvä fic muuten!

[Needled Laiho]

Jatkoo tulemaan! Tää on mielenkiintoinen tarina. Mie äänestän vaihtoehtoo 3

[Winthrop]

Juu, jatkoa todellakin! Ihanan koukuttava ficci...
Niin ja tohon äänestykseen: kumpaakin, elikkäs vaihtoehto numero 3.

[Kata]

Tämä oli todella koukuttava ficci (niin kuin TLB II, johon toivon jatkoa yhtä paljon kuin tähän!)
Laitathan pian kumpaankin jatkoa?
Jaa-a, että äänestys. Valitsenpas numeron 3 ^^

[Lunella]

Anteeksi, mutta MIKSEI TÄHÄN OLE TULLUT JATKOA?! (Sori capsin raiskaus..)
Tämä oli aivan ihanan loistava ficci ja tämä on jätetty kesken? Olen järkyttynyt.

No minä haluan nuorten Sirius/Remusta. Ne ovat lutuisia. ^^ Sitten pidän Haaarrryyyysta ja Siriuksesta tässä ficissä.
Rakastan Remusta. <3

Joo rakentava otti ja jätti. OlekilttijaJATKAtätä, Pliis<3

[dobbie]

Mahtava!!!!! Kiva lukee tämmöttistä vaihteeksi. Ei mikään perus aikamatkustus ficci, täs on jtn erilaista. No joo rakentavat on lomalla bahamalla, mut saisko lissää luettavaa PLIIS?? :D

[kyousuke]

MAHTAVAA!
Selailin taas aikani kuluksi ihan randomina joitain Sirius/Remus ficcejä ja satuin onnekseni löytämään tämän.
Omaperäinen aihe  ja lukemisen arvoista tekstiä muutenkin. Kelmeistä paaaaaaaljon plussaa!
Olis muuten kiva jos nuorta Severusta vilahtaisi myös tässä, ei pakko jos et oo ajatellut, mutta ehdotan kuitenkin.
Äänestykseen sanoisin, että molempia parituksia olis enemmän kuin ihanaa lukea ^^

sen jälkeen voit puhua ystviesi kanssa mitä vain haluat", vanhempi Remus sanoi

~ystäviesi~ anteeks, lievä pilkunnussija olen -_____-

Muttamutta, jäin pahasti koukkuun ja odottelen jatkoa innolla.

[Nassu]

Jatkoajatkoa tähän! Tää on hyvä, virheitä ei silmille pomppinut ja teksti oli sujuvaa. Tykkään

[Winthrop]

Ja tästähän ei sitten tule taas sellaista kesken jätettyä ficciä, eihän?!  Pelottaa että tulee...törmäsin tänään jo yhteen, vallan mainioon ficciin (eh, S/R:ää tietysti) mutta siihen ei ollut tullut jatkoa yli puoleen vuoteen...niin että potkin nyt sinuun vähän vauhtia

~Winthrop

[Cappi]

Jatkoa vain tulemaan.