Harmausaamuina; piilossa kesänpunaista | Parvati/Lavender, S

[foxtrot]

Nimi: Harmausaamuina; piilossa kesänpunaista
Kirjoittaja: foxtrot
Genre: fluff, hienoinen angst sekä drama (...en ollut ihan varma osastosta mutta kai tämä on tarpeeksi fluffyista tänne)
Ikäraja: S
Paritus: Lavender/Seamus, Lavender/Parvati, Parvati/Dean
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä näpertelen omiani.
Yhteenveto: Parvati nauraa helisevää kesänauruaan (nihkeitä tunteja kolmelta aamulla ja sirkkojen siritystä venyneen keskiyöauringon valossa).

A/N: En osaa ollenkaan päättää, pidänkö tästä vai en. Aluksi olin tyytyväinen, mutta sitten rupesin miettimään että äh kehtaako tätä julkaistakaan. Päädyin siihen, että kehtaa, mutta olen vieläkin epävarma koko hörskän suhteen.
Haasteet: Ystävänpäivähaaste III, Vuodenaikahaaste (Kesä), Kerää kaikki hahmot -haaste (Lavender Brown)



Harmausaamuina; piilossa kesänpunaista



Suuren salin katto on kerrostunut harmaaksi verhosokkeloksi ja näyttää siltä, että se haluaa itkeä leipäkoreihin pehmeitä valkoisia kyyneleitä; surusta, sillä ei kukaan ei katso kattoa eikä huomaakaan, koska lattiatasossa kiertelee hymyjä vaivihkaisuutta suukkoja halauksia naurua kartonkikortteja  rohkeutta kutkuttavia hipaisuja kanelikaakaokuppeja ihastustarakkauttakatkeruutta.

Lavender murtaa höyryävän lämpimän sämpylän kahdeksi puolikkaaksi, jotka tuoksuvat samalta: pehmeältä, tuoreelta, huumaavalta. Sellaiselta kuin ilma, jota on Lavenderin ja Seamusin välillä, kun he ovat melkein eivätkä kuitenkaan - kun Seamus kumartuu suutelemaan ja Lavender henkäisee talvipakkasen pois toisen huulilta.

Missä hän viipyy, Seamus? Lavender haluaa pehmeät huulet silmäluomilleen, haluaa halata poikaystäväänsä, kikattaa ihastuneesti ja toivottaa hyvää ystävänpäivää, hymyillä omistavana ja omistettavana (onnellisena) muutaman kerran:

ajatella, että viime vuonna tähän aikaan hänellä ei ollut vielä omistajan oikeutta halauksiin suudelmiin sormenpäihin olkapäillä, vaikka jo silloin hän tiesi haluavansa Seamusin - eikö tiennytkin? Niin kai, vaikka kuitenkin silloin oli toisenlaisia katseita toisen kanssa, toisenlaista ei ei sitä ei mietitä nyt hän on tuolla pöydän toisessa päässä; ystävänä ja Lavenderilla on Seamus, joka ei tule vielä.

Mutta pöllö tulee (se on koulun, yhtä harmaa kuin teräspilvistön sota-asut tai linnanmuuri). Linnulla on hänelle kirje, kuori vailla osoitetta - onko se varmasti tullut oikeaan paikkaan?, on se, sarvipöllö ojentaa Lavenderille tottuneesti teräväkyntisen jalkansa, johon kirje on solmittu kiinni (naisellista rusettinauhaa).

Mitä pitäisi odottaa? Ehkä se on Seamusin lahja… tai kortti salaiselta ihailijalta, sellaiselta, joita on kirjoissa. Ajatus kutkuttaa Lavenderin vatsanpohjaa. Kädet vapisevat (miksi?), kun tyttö repii kuoren auki. Kumpikaan hänen arvauksistaan ei ole osunut oikeaan, sillä happi loppuu keuhkojen pohjalta

sisällä on palanen kesää, väriviivallinen ja sumea valokuva, pelkkiä epäselviä pensselinvetoja: tyttö ympyrää jaloillaan seuraava heittelehtimässä kukanvarsien välissä ja kellohameensininen taivaankappale, josta Lavenderia tuijottaa vastaan hän itse puoli vuotta nuorempana.

Kesänikäisenä.



***



“Oletko nyt ihan varma tästä?” Lavender on hermostunut - jästien kulkuvälineen sisäpuolikatto hengittää hänen niskaansa ja kuiskii tämä on huono idea huono huono huono idea minä rakastan aurinkoa kulmaluilla ei se paista katon läpi.

Parvati nauraa helisevää kesänauruaan (nihkeitä tunteja kolmelta aamulla ja sirkkojen siritystä venyneen keskiyöauringon valossa).

“Minä olen ajanut tällä salaa melkein koko kesän! Tilaisuudesta pitää ottaa hyöty irti - eihän ihan jokaisella sedällä ole autoa?”

“No ei, mutta Parv -”

“Luotatko sinä minuun?”

“Luotan.”

“No mikä tässä sitten on ongelmana? Anna minä kiinnitän sinun turvavyösi, sedän mukaan se on turvallisuusloitsuista huolimatta paras keino varmistaa, ettemme lennä tuulilasista läpi.”

“Ai setäsi kertoi? Tietääkö hän, että ajat hänen… ‘autollaan’?” Lavender kysyy vähän huojentuneena.

“No ei. Hän näytti vain kerran, miten kaikki toimii, mutta ihan totta, mitä me tässä istutaan? Äiti voi avata ikkunan minä hetkenä hyvänsä ja sitten saan arestia siihen asti, kunnes taikaministeriö alkaa tukea makeanveden limppien tutkimusta.”

Lavender ei vastaa mitään (Parvati pitää sitä hyväksymisen merkkinä, vaikka tosiasiassa hänen ystävänsä puristaa penkkinsä reunoja niin lujaa, että sormenpäissä tykyttää). Hän on ollut kylässä Parvatin sedän luona kohta kaksi päivää, kaksi keltaista, helteistä päivää, joihin on mahtunut merta ja naurua ja auringonsäteiden varjoja - koko ajan Parvati on kihissyt innosta (silmänpohjissa huulipielissä ovelia hymyjä ja yhteisymmärrystä), halusta esitellä pieni salaisuutensa, mutta vasta nyt kellon viisarit ovat tismalleen viittä vaille kaksitoista oikeassa kulmassa ja talon ylle on laskeutunut raukea hiljaisuus.

Ja auto lähtee liikkeelle (Lavender tuijottaa varpaitaan, hitto, tästä tulee rumaa jälkeä ja tien reunoilla on liikaa puita), kiihdyttää vauhtiaan ja Lavender tuntee, miten hiekkatie jää taaksepäin taaksepäin taakse

ja hän nostaa vähän katsettaan, tarpeeksi nähdäkseen sivusilmällä, miten maisema juoksee melkein ohitse, kilpaa heidän kanssaan ja kuitenkaan sillä ei ole kiire minnekään (Parvatilla on; vauhti kiihtyy ja auto ärisee). Kukkapelloilla asuu punaista vihreää keltaista sinistä oranssia, värejä, jotka Lavender tuntee ja niitäkin, joita hän ei näe; jotka ovat sekaisin toisistaan ja kietovat itsensä ympärilleen epäselviksi viivoiksi ja maaliroiskeiksi.

Ja Lavander nauraa; melkein - kesästä tulee totta sittenkin ja Parvatikin nauraa (kesä voimistuu), rullataan ikkunat auki pää kädet ulos huutoja kurkkukuiluista mahanpohjasta naurua päin pakenevaa ilmaa, Parvatikin huutaa ja auto heittelehtii ojan ja toisella puolella odottavan todellisuuden välissä.

Kukat kaikkialla: villiintyneinä niittyinä metsien poimuissa ja aukeina ketoina; punaisia, punainen on Parvatin väri ja autokin on punainen, punaiset huulet punainen rakkaus on punaista haaleaa tummaa. Väärin; se on väärin miten Parvati pysäyttää auton kauneimman kukkapellon viereen, avaa turvavyön lukon naps ja sipaisee Lavenderin kylkeä niin tarkan huolimattomasti, ettei sekään voi olla sattumaa. Sattumaa Lavenderin ja Parvatin välillä on sattumaa ja kosketuksia liemiluokassa ruokapöydässä tähtikarttojen viivoilla: miten pitkälle (helmikuusta asti)?

Parvatilla on polaroid-kamera ja he kiipeävät ulos autosta, Lavender pyörii ympyrää ja kukat kiipeävät hänen jalkojaan pitkin korkeammalle; haluavat tuntea miten iho on pehmeä ja jännitys tykyttää pitkin suonia, tytym.

Kamera sylkee kuvia Parvatin käteen ja hän saa täydellisen, jossa Lavender on niin kaunis kuin aina eikä naura sillä tavalla kuin hän nauraa joskus Seamusille: Parvatille hän nauraa, kesälle ja Parvatille (sama asia?).

Parvati tarttuu ranteesta kiinni ja vetää auton viereen, konepelti hehkuu lämpöä (vai heijastaako se helleaaltoja Lavenderin selästä?) Parvati painautuu lähemmäs lähemmäs ja Lavender saa suudelman kesältä, lapaluut maalipinnan painamina, nälkäisen ja vieraalla tavalla tutun: Parvati!

Hetken hän vain on: toisen tytön - melkein naisen kaiketi, naisen, Lavenderkin on nainen - silmissä on kaikki, Parvati haluaa kaiken: hän ei ikinä ottaisi pelkkiä varastettuja hetkiä, hän tahtoo Lavenderin itselleen kokonaan, kietoa käsivarret ympärille ja omistaa hänet kaikkialla: oleskeluhuoneessa sylikkäin, käytävillä, taikajuomavarastossa koboltinsinisen myrkkypullon vieressä ja yöllä ehkä kadota verhojen taakse.

Eikä Lavender näe kuin tämän hetken - yhden iltapäivän, yhden varastetun hetken, jollaisia Parvati ei kaipaa. Yksi hetki aikaa: Lavender kietoo kädet Parvatin niskan taakse ja varastaa.

Ja kolmen viikon päästä Lavender esittelee Parvatille uuden poikaystävänsä Seamusin eikä katso kertaakaan ystäväänsä silmiin.



***



Seamus saapuu vihdoin aamiaispöydän varrelle, lasisilmäinen tyttöystävä saa suudelman ja kullanvärisen ystävänpäiväkortin rakkaalle Lavenderille. Kesässä viipyilevä tyttö hymyilee hieman etäisesti, sillä siellä;

pöydän toisessa päässä on Parvati joka suutelee Deania suulle ja näyttää kenelle tahansa muulle nauravalta ja siirappihuuliselta tyttöystävältä, mutta Lavenderille hän hymyilee vähän enemmän sivusilmällä huulenreunalla.

Niin niin, enhän minä sinua tarvitse suudelmia varten, katse ilkkuu - vai kuvitteleeko Lavender?

Parvati on kirjoittanut kuvan taakse vaaleanpunaisilla koukeroilla hyvää ystävänpäivää, siinä toisessa kortissa jossa on poikamainen käsiala on kai kultaista, vai? Kultainen on jääkuningatarten kruunujalokivien tarttumapintaa, Lavender elää kesäänsä uudestaan, ja sitä paitsi

vaaleanpunainen on aina ollut hänen lempivärinsä, vaikka syksy olikin sininen.

[Kaarne]

Olipas nätti teksti. En oikein tiedä mitä tästä sanoisinkaan, kun sävyjä ja sisältöä oli niin paljon. Esitystapa oli tähän ficciin juuri sopiva, sellainen maalaileva ja haaveileva ja vähän hengästynyt, mutta hengästyneisyys toimii oikein hyvin koska kyse on kuitenkin vain muutamasta hetkestä joiden aikana käydään läpi takauma ja kuitenkin palataan jo nykyaikaankin - eihän sitä voisi kovin paljon hitaammin ja rauhallisemmin kirjoittakaan.

Seamus ja Dean ovat molemmat minulle aika tuntemattomia hahmoja, joten mietin ennen ficin aloittamista, että saanko tästä paljonkaan irti, mutta onneksi tämä sitten keskittyikin Parvatiin ja Lavenderiin, joten yhtälö ei ollutkaan niin vaikea. Minusta tytötkin vaikuttivat ihan itseltään - kieltämättä heidän suhteensa on sellainen, tosi syvää ja kahdenkeskistä ystävyyttä jossa voisi olla sysäyksiä enempäänkin - ne vain jäävät käyttämättä.

En minä tätä ehkä olisi itse fluffyosastolle laittanut, sen verran kirpeä ja katkeransuloinen sivumaku tässä on kaiken tuon aurinkoisen kuvailun alla. Semminkin kun loppua ei oikein voi onnelliseksi väittää tai keskiosaakaan, ja alussakin lukijalla on jo sellainen tunne että jokin ei ole aivan kohdillaan. Mutta osastonmäärittely tällaiselle tekstille nyt ei ole kovin helppoa muutenkaan, joten ei ehkä tarvitse huolia siitä.

Minusta tämä on kokonaisuutena oikein upea. Lopun pari viimeistä lausetta ovat ehkä vähän vaikeatajuisia ja sekavia, aivan kuin niihin olisi yritetty saada mahtumaan liikaa ja siksi se on vähän räsähtänyt jo rikki. Mutta ei se mitään, ei se haittaa kokonaisuutta - onhan tämä muutenkin sen verran värikylläinen, että melkein tukehtuu kaikkien kuvailujen alle mutta ei sitten kuitenkaan.

Joka tapauksessa, pidin tästä ehdottomasti ja paljon pidinkin. Täytyy joskus muistaa lukea lisää ficcejä sinulta ja suositella tätä eteenpäinkin.

[Celeporn]

Nyt ihan ekana pahoittelut siitä, että taidan olla tämän kampanja-kommentin kanssa vähän(paljon) myöhässä. Kaikesta unohtelustani huolimatta luin tämän nyt kuitenkin, ja wau, mikä ficci! Tykkäsin todella paljon.

Hahmot eivät ole mitään suurimpia suosikkejani, itse asiassa minulla ei ole heistä sen kummempaa mielikuvaa, ja olikin nyt kiva lukea tekstiä, jossa oli mukana ihan jotain kirjoittajan omaakin tulkintaa - Parvatin tapa ajaa oli minusta hirveän herkullinen yksityiskohta. Pidin hirveästi siitä, ettet tuonut tähän sellaista rakastumisen fiilistä juuri lainkaan kuvailemalla rakastumisen kohteen ihanuutta, ainakaan kovin selkeästi, vaan maalailit sitä tunnelmaa kertomalla siitä, millaisena henkilöt kokevat ympäröivän maailman. Kesäpäivän tunnelmat välittyivät lukijalle aivan ihanasti, tuli sellainen lämpöisen rakastunut olo.

Kukat kaikkialla: villiintyneinä niittyinä metsien poimuissa ja aukeina ketoina; punaisia, punainen on Parvatin väri ja autokin on punainen, punaiset huulet punainen rakkaus on punaista haaleaa tummaa.

Tämä kohta osui silmiin ihan erityisen upeana. Tekstin kieli teki kyllä muutenkin vaikutuksen kaikilla koukeroillaan, ja kuitenkin rönsyily pysyi minusta kauniisti kasassa, mutta tuo lainaamani punainen kohta miellytti minua ihan erityisesti.
Ficissä oli muuten mukavan paljon käytetty värejä asioiden kuvailussa, keltaiset helteiset päivät oli myös ihana. Otsikossa mainittuja värejä ei oikein mieti aluksi, mutta tekstin edetessä väripaletin jatkuva laajeneminen muotoutuu jo varsin viehättäväksi tyylikeinoksi. Erityisesti lopun pohdinnat kultaisesta ja vaaleanpunaisesta olivat kuin piste iin päälle.

Kaiken kaikkiaan pidin paljon. Kuten edellisessä kommentissa jo sanottiinkin, tämä oli varsin hengästynyt raukeasta sisällöstään huolimatta, hieno teksti. Kiitoksia.

[foxtrot]

Oh, miten olen taas onnistunut lykkäämään tätä vastaamista, ja vieläpä kahteen näin hienoon kommenttiin. No, josko nyt.

Nevilla, painin ja painin tuon osastovalinnan kanssa, mutta no - kai halusin vain väkisin vakuutella itselleni, että olin onnistunut kirjoittamaan jotain kepeää ja somaa Ystävänpäivähaasteeseen. No jaa, kuten sanoitkin, en ehkä jaksa enää huolia osastosta. Parvati ja Lavender ovat tosiaankin niin läheisiä ystäviä, että heidät on helppo kuvitella yhteen - niinkin, että ystävyys lipsahtaa melkein vahingossa ihastuksen tai kokeilunhalun puolelle. Kiitos, tulin ihan mahdottoman iloiseksi ihanan kommenttisi ansiosta ja olen kovin iloinen siitä, että pidit tekstistä ja kommentoit.

Celeporn, myöhässä ja myöhässä - mitenkäs tämän kommenttivastauksen kanssa kävikään? Parvati ja Lavender eivät taida olla mitenkään yleisiä hahmoja ficeissä, ja PP:ssäkin Lavender oli niin raivostuttava että argh. Olen siis iloinen siitä, että eksyit kampanjan kautta tänne, vaikka hahmot vieraampia ovatkin. Oh, poimit esiin yhden omistakin suosikkikohdistani, mukavaa, että se miellytti - ja värit! Välillä pelkäsin, että niitä tulee liiallisena tulvana, mutta ilmeisesti (ja onneksi) ei sentään ihan niin käynyt. Kirjoittaminen oli kyllä hauskaa laajan "väripaletin" ansiosta! Äh, sanathan tässä loppuvat, joten taidan vain tyytyä kiittämään sinuakin piristävästä ja ihastuttavasta kommentista. Kiitos!