Avioliiton karikatyyri, K-11

[Dria]

Kirjoittaja: Dria
Beta: -
Disclaimer: Jos omistaisin Potterit, niitä ei löytäisi kirjaston nuortenosastolta.

Ikäraja: K-11
Genre: Angst
Pari: Ginny/Blaise

Yhteenveto: Ei avioliitto ole aina unelmien täyttymys.
Haasteet: Kolmen ficin haaste vol. III (Maria Arredondo: Burning), Kerää kaikki hahmot (Blaise Zabini), Ficlet 300

A/N: Elikkä siis, kuuntelin tuota Arredondon kappaletta ja ideanpoikanen kehittyi mielessäni.  ^^


Avioliiton karikatyyri


Me riitelemme, sovimme erimielisyytemme ja riitelemme pian uudestaan. Kierrämme loppumatonta ympyrää, jossa on vain häviäjiä. Kuinka me kaksi, niin erilaista ihmistä, saattaisimme elää yhdessä? Sinä olet villi ja vapaa, säännöt eivät koske sinua. Maailmasi on mustavalkoinen, etkä ymmärrä, mitä avioliitto merkitsee. Ainoa meitä yhdistävä tekijä on veri. Se on puhdasta, vaikka sinulle veren puhtaus ei merkitse mitään.

Tulet aamulla kotiin, jos tulet, ja oletat, että hyväksyn sen. Mitä siitä, jos haluat viettää aikaa ystäviesi kesken? Minä en pidä heistä etkä sinä pidä Malfoysta, Parkinssonista tai Nottista. Puhdasveriset suvut ovat mielestäsi ikävystyttäviä.

 Joskus saattaa kulua päiviä enkä tiedä missä olet. En ole sokea tai typerä. Kun rakastelemme, näen muiden jättämät jäljet kaulallasi, rinnoillasi. En välitä niistä, sillä sinäkään et välitä merkeistä, joita et ole jättänyt tummaan ihooni.

Joskus rakastamme toisiamme, joskus vihaamme toisiamme. Kun kumpikaan ei tiedä, mitä tehdä, tanssimme loputonta noidankehää avioliiton muotokuvan ympärillä rukoillen, että kaikki muuttuisi normaaliksi.

Rakkautemme, jos meidän välillämme mitään niin pyhää on koskaan ollutkaan, on hajonnut kimalteleviksi pirstaleiksi, joita yritämme liimata kasaan lukemattomien rakastajien avulla. Kyllä me vielä löydämme kadottamamme, niin uskottelemme toisillemme. Kokeillaan vielä, niin sinä pyydät. Minä suostun, sillä tarvitsen rakkauttasi, hymyä aamulla, kevyttä suukkoa poskelle tai huulille kun lähden töihin. Tiedän, että sinäkin tarvitset minua.

Ginny, jos joskus olenkin rakastanut sinua palavasti, se on nyt vain kaukainen aavekuva.  Totuus on yhtä todellinen kuin aave ja yhtä väistämätön kuin kuolema. Intohimo välillämme on hautautunut valheiden alle, rakkaus kuihtunut kuin viimeinen kukka ensilumen laskeuduttua maahan. Vain, koska annoimme sen tapahtua. Joskus niin kiiltävä tunne on pölyn peittämä vintille säilötty legenda, jota etsimme tietämättä mistä sen löytäisimme uudestaan.

Se on jossain siellä, jatka etsimistä, niin löydät sen.

Olemme karikatyyrin osasia, avioliiton irvikuvan hahmot. Muille näytämme maskein salatun kokonaisuuden, täydellisen avioliiton kuvan, jota muut voivat kadehtia. Pintakerroksen alta paljastuu virheitä, joita mikään ei peitä.

Olet vapaa kuin lintu, sinua avioliiton kahleet eivät ole koskaan pidätelleet. Vapaus on sinulle yhtä tärkeää kuin ilma, hyväksyn sen ja yritän jaksaa. Minullekin vapaus oli tärkeää, kunnes huomasin, että se maksaa liikaa, sinut.

 Sinä satutat minua, jokainen toisen miehen jättämä jälki on kuin viilto sydämeeni. Kaikesta huolimatta syvällä sisimmässäni rakastan sinua, sydämeni ja sieluni ovat otteessasi. Päätän kokeilla jotain epätoivoista, jotain, mitä en olisi koskaan muulloin tehnyt.

Olen polvillani edessäsi, rukoilen. Tuhon partaalla ripustaudun sinuun, jumalattareeni. Emmekö voisi vain lopettaa näiden naamiaisten leikkimisen, hylätä kaiken vihan ja katkeruuden, joka erottaa meidät?

Annan naamioni pudota lattialle, olen alastomana edessäsi. Odotan tuomiotasi, toivoen, että kaikki paranisi.

“So the thought keeps spinning in my head
Can we drop this masquerade?”

***

Fin

[Eulalia]

Kiehtova otsikko ja erikoisempaan kastiin kuuluva paritus houkuttelivat lukemaan, ja ihan kelpo ficcihän tämän on. Alussa kesti hieman hahmottaa, kumman näkökulmasta tässä kerrotaan, ja olin oikeastaan hieman yllättynyt, kun tajusin sen olevan Blaise, joka tässä puhuu. Jotenkin hän ei tässä tuntunut ihan sellaiselta, joksi itse hänet kuvittelen, vaan olisin ennemmin odottanut hänen olevan se välinpitämätön osapuoli, joka menee ja tulee, miten haluaa. Ja toisaalta, en olisi osannut Ginnyäkään ajatella kertojaksi, koska myös hän on aika leiskuva ja omapäinen persoona, joka ei kauheasti muiden mielipiteistä piittaa. Joten tavallaan tuli sellainen olo, että näkökulma ei oikein istunut kummallekaan hahmolle ajateltuna ihan täysin, jokin noissa ajatuksissa tuntuu hukuttavan alleen sen omapäisyyden, jota heille kaipasin. Mutta parina he kyllä ovat hieno yhdistelmä, ja mielestäni olet kuitenkin hyvin onnistunut toteuttamaan heidän suhteensa epämääräisyyden.

Kuvailu on ihan onnistunutta, luot vahvat mielikuvat tekstilläsi, mikä on aina iso plussa. Välillä teksti tuntuu luisuvan ihan pikkuisen imelän puolelle ollakseen osa miehen ajatusmaailmaa (tai sitten minulla vain on suppea käsitys miesten mielistä), ja tavallaan olisinkin ainakin alussa kaivannut Blaiseen vähän enemmän kovuutta. Toisaalta tykästyin kovin tuohon loppuun ja hänen yritykseensä tehdä siitä kaikesta niin aitoa, hänen riisumiseleensä ja muu tuntuivat jotenkin todella epätoivoisilta ja siksi ihanilta. Avioliiton ajatus tässä jostain syystä tökki vähän, jäi vähän epäselväksi (tai olen vain tyhmä, mikä on erittäin todennäköistä), olivatko Ginny ja Blaise todella naimisissa, vai käytetäänkö avioliittoa ficissä symbolisessa mielessä. Mutta miellyttävää luettavaa joka tapauksessa

Lia

[Kaarne]

Kommenttibingobileet. \o/ En yleensä eksy tälle osastolle juurikaan, mutta silloin kun kommenttibingoan, sekin täytyy tehdä. Tämän ficin paritus kiinnitti huomioni ja niinpä klikkasin sen auki ja lukukokemus oli kieltämättä oikein mukava.

Blaise on mielenkiintoinen hahmo ja pidä Ginnystä kirjoissa, on jännittävää lukea, mitä ficcarit saavat aikaan hänen - köhköh, Mary Suesta - hahmostaan. Tässä olit pyörittänyt nätisti avioliitto-rakastaja-skenaariota, joka sinällään on suhteellisen käytetty, mutta oli mukavaa lukea siitä kerrankin siitä näkökulmasta, että mies on se, johon sattuu enemmän. (Yleensähän tällaisissa ficeissä keskitytään väärinymmärrettyihin ja särkyneisiin naisiin.)

Kirjoitustapa on toimiva, teksti virheetöntä ja tunnelma kohdillaan. Hieman olisin ehkä kaivannut rakenteeseen vaihtelua esimerkiksi dialogilla tai aikasiirtymillä, tällaiset pitkät monologit käyvät helposti vähän puuduttaviksi. Tässä sitä ongelmaa ei vielä kuitenkaan kovin pahasti ilmennyt, ehkä siksi että teksti ei ollut kovin pitkä.

Olisi ollut mielenkiintoista päästä kurkistamaan myös Ginnyn pään sisälle, mutta ymmärrän, että kun näkökulma kerran oli Blaisen, ei se ollut oikein mahdollista. No, hyvä näinkin - ehkä voisit kirjoittaa spinoffin joka valottaisi sitä, miten Ginny kokee saman tilanteen ja tunteeko hän kenties lainkaan katumusta tai surua? Huomaako hän edes, miltä Blaisesta tuntuu?

Joka tapauksessa, oman tyylilajinsa edustajana tämä fic on oikein toimiva. Ei ehkä mikään vuosisadan mestariteos, mutta oikein hyvä tunnelmapätkä ja kiehtovasta näkökulmasta. Kiitoksia tästä, oli mukavaa lukea.