Nimi: Toimenpiteitä
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: Romance
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: k-11
Yhteenveto: On varsin selvää, että jos Sirius on jättänyt kotiin lapun jossa lukee kaiken olevan hyvin, tämä suunnittelee jotain.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on Rowlingin, minä en saa tästä rahaa.
Haasteet: FF10 vol III sanalla 08. Sanat ja FF100 sanalla 036. Haju.
KK: Erittäin hyvää syntymäpäivää, Keijis! ♥ (Ja kiitoksia Gualle erään herran nimestä ja muusta.)
Toimenpiteitä
Remus asteli sisään tunkkaiseen, savua ja velhoja täynnä olevaan baariin. Kesti vähän aikaa ennen kuin hänen silmänsä tottuivat savuun ja hämärään, mutta Siriuksen ääriviivat Remus tunnisti missä olosuhteissa tahansa. Hän käveli toista kohti ja pysähtyi vähän matkan päähän tämän taakse voidakseen seurata tapahtumia huomaamattomasti. Remus arveli kyllä tietävänsä mistä oli kyse, mutta ei asioiden varmistaminen mitään haitannutkaan. Oli kuitenkin varsin selvää, että jos Sirius oli jättänyt kotiin lapun jossa luki kaiken olevan hyvin, tämä suunnitteli jotain. Ja koska Remus tunsi Siriuksen, hän oli arvannut löytävänsä tämän täältä. Tietenkin yksinkertaisesta jäljitysloitsusta oli myös ollut apua, mutta olisi hän ilman sitäkin toisen löytänyt, vähän hitaammin vain.
Hetken aikaa katseltuaan Remus totesi olleensa oikeassa. Sirius pelasi korttia rahasta. Hän otti muutaman askelen eteenpäin ja laski kätensä tämän olkapäille.
”Olen vakavissani sitä mieltä ettei sinun kannattaisi, Sirius”, Remus tokaisi. Sirius hätkähti ja kääntyi katsomaan häntä.
”Mistä sinä siihen tulit?” Sirius kysyi, ja Remus erotti hänen äänessään kiinnijääneen, säikähtäneen sävyn.
”Kävelin ovesta”, Remus virnisti ”Mutta ei puhuta siitä nyt. Tarkoitukseni oli sanoa, ettei sinun kannata laittaa tuota korttia. Laita tuo”, hän jatkoi ja kurkotti Siriuksen olan yli osoittaakseen sormellaan yhtä tämän kädessä olevista korteista.
Sirius tuijotti häntä hämmästyneenä.
”Usko minua”, Remus sanoi, mutta Sirius ei tehnyt niin kuin hän käski vaan jatkoi tuijotustaan. Remus odotti kärsivällisesti että tämä räpyttäisi silmiään ja tekisi kuten oli viisasta, mutta mitään ei tapahtunut.
Aika kului, ja tarpeeksi odotettuaan Remus huokaisi, pyöräytti silmiään, nappasi kortin Siriuksen kädestä ja paiskasi sen pöydälle. Siriuksen vastapelaaja, suurikokoinen, tatuoitu mies, älähti ja nousi seisomaan, ja tämän tuolin kolahdus havahdutti Siriuksenkin.
”No, etkö pysty vastaamaan, Karl?” Sirius kysyi virnistäen ja mies murahti.
”Haista paska”, hän ärähti ja tiputti kortit kädestään pöydälle. Hetken ajan Remus oli varma että tämä aloittaisi tappelun, mutta mies ei tehnytkään niin vaan kaivoi lompakon takataskustaan ja veti esiin muutamia kaltoinkohdeltuja seteleitä.
”Siinä”, hän sanoi, työnsi rahat pöydälle ja käänsi selkänsä. Sirius keräsi setelit voitonriemuinen ilme kasvoillaan, ja Remus tarttui hänen käsivarteensa raahatakseen hänet ulos.
Raitis ilma sai Siriuksen voitonriemun vain lisääntymään. Hän heilutteli seteleitä ja puolittain hypähteli eteenpäin siinä missä Remus tyytyi kävelemään.
”Rahaa, Remus, rahaa!” hän virnuili kuin mielipuoli. Remus vastasi tuhahtamalla, mutta ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä.
”Ei sinun tarvitsisi, Sirius. Ihan oikeasti –”
”Ei ehkä, mutta minä halusin. Ja nyt, tule! Meillä on tuhlaustoimenpide suoritettavana”, Sirius sanoi äänensävyllä joka ei jättänyt Remukselle muuta vaihtoehtoa kuin seurata häntä.
”Sirius, mitä sinä –”, Remus aloitti kun tämä pysähtyi erään jästiravintolan eteen.
”Ruokaa, Kuutamoinen”, Sirius sanoi ja työnsi paikan oven auki. Remus yritti estää, kyseessä oli sentään neljän tähden ravintola ja he olivat pukeutuneet aivan liian arkisesti voidakseen mennä sellaiseen eikä hän edes ollut kovin nälkäinen ja Sirius voisitko kuunnella nyt, mutta Sirius oli päättänyt mennä tuohon kyseiseen ravintolaan eikä häntä silloin estänyt mikään.
”Iltaa. Haluaisimme pöydän kahdelle”, Sirius sanoi hovimestarille joka katsoi häntä kopeasti. Remus seisoi Siriuksen takana eikä siten nähnyt tämän ilmettä, mutta hän pystyi kuvittelemaan tämän harmaiden silmien katseen, katseen joka porautui hovimestariparan läpi juuri nyt, eikä hän siksi hämmästynyt lainkaan kun hovimestarin vastalauseet muuttuivat muminaksi ja he pääsivät istumaan.
”Sirius”, Remus mutisi lukiessaan ruokalistaa.
”Niin?”
”Hassu”, Remus hymyili, vilkaisi toista ja jatkoi ruokatarjontaan tutustumista. Sirius nauroi ja heilautti sitten kättään ohikulkevalle tarjoilijalle.
Kun he olivat syöneet, Sirius maksoi Karlilta voittamillaan rahoilla. Hovimestari ei hyvästellyt heidän kävellessään tämän ohi ovelle, mutta eihän sillä heille ollut väliä. Mäntti mikä mäntti.
”Ja nyt juostaan”, Sirius nauroi heidän päästyään ulos. Ennen kuin Remus ehti käsittää, tämä oli jo lähtenyt pinkomaan pitkin katua.
”Miksi?” Remus kysyi ottaessaan hänet kiinni.
”Ne olivat väärennettyjä rahoja”, Sirius virnisti ja tarttui Remuksen käteen kiskoakseen hänet kovempaan vauhtiin. ”Sanoivat ettei Karl ikinä maksa oikeilla.”
”Sinä olet uskomaton”, Remus hymähti, mutta Sirius näki ettei hän ollut vihainen, päinvastoin.
Kaksikko pinkoi pitkin katuja kunnes pääsi tarpeeksi kauas kaikesta voidakseen pysähtyä. Rauhallisen asuinalueen keskusaukiolla oli suihkulähde, ja he istuivat sen reunalle puuskuttamaan.
”Tiedätkö, Remus, mitä minä ajattelen nyt?” Sirius kysyi saatuaan keuhkonsa taas hallintaan.
”Kerro toki”, Remus hymyili.
”Että tuo suihkulähde on aivan järkyttävän ruma. Siis katso nyt tuota, taiteilija oli varmaan sokea”, Sirius totesi ja huitoi kiivaasti kohti vettä suihkuttavaa merenneitopatsasta. Remus ei voinut olla nauramatta hänen vakavalle äänensävylleen.
”Vai niin. Sepäs syvällistä.”
”Kyllä. Mutta asiasta neljänteen – odotas”, Sirius sanoi ja nousi seisomaan. Remus mietti mitä oli tekeillä, kun tämä kaiveli housujensa taskuja etsien jotain.
”Hemmetti, minä olen ihan varma – ahaa!” Sirius veti virnistäen esiin jotain jonka Remus tunnisti suklaalevyksi huolimatta siitä, että sen punainen kääre oli kulunut harmaaksi ja se oli kauttaaltaan varsin pahasti ryttääntynyt.
”Haluankohan minä tietää mitä sinä olet tehnyt tuolle?” Remus kysyi, mutta kurkotti samalla kättään suklaata kohti.
”En mitään sellaista mikä pitäisi sinut erossa siitä”, Sirius vastasi, avasi levyn kääreen ja lohkaisi siitä palan Remukselle. Tämä hymisi tyytyväisenä Hunajaherttuan parhaan suklaan sulaessa suuhunsa, ja veti sitten Siriuksen takaisin viereensä istumaan saadakseen lisää joutumatta kurottelemaan.
”Kuule...” Remus aloitti katsellessaan kaihoavasti kuinka viimeiset suklaapalat löysivät tiensä Siriuksen suuhun.
”Mmh?”
”Mistä hyvästä tämä oikein oli?” hän kysyi kurtistaen kulmiaan. Sirius nielaisi loppuun ennen kuin vastasi.
”Siitä hyvästä, että pidän sinusta.”
”Mutta kyllä minä tiedän sen vaikket sinä pelaisikaan uhkapelejä voittaaksesi väärennettyä rahaa voidaksesi viedä minut ravintolaan.”
”Ihan oikeasti, Remus, me emme ole pitkään aikaan tehneet mitään kovin erikoista joten minä vain ajattelin...”
”Vai niin. Vai emme me ole tehneet pitkään aikaan mitään erikoista”, Remus totesi. ”Oletko todellakin sitä mieltä?” hän jatkoi katsoen Siriusta ruskeankultaiset silmät välkehtien haastavasti.
”No, minä –”, Sirius ei ehtinyt sanoa asiaansa kun Remus kaatoi hänet selälleen lähteen reunukselle ja suuteli.
”Sittenhän asiaan täytyy saada muutos”, tämä jatkoi ja alkoi aukoa Siriuksen paidan nappeja.
”Täällä?” Sirius sai kysyttyä. Remus katsahti ympärilleen.
”Nojaa, kai me voimme mennä kotiinkin”, hän totesi olkiaan kohauttaen, ja jatkoi Siriuksen riisumista samalla kun tämä huomasi maailman sumentuvan ympärillään Remuksen sormien lisäksi myös sen takia, että he kaikkoontuivat.
Laskeutuminen keittiön lattialle ei ollut kovinkaan pehmeä, mutta Sirius ei jaksanut välittää tömähdyksestä. Hänellä oli muutakin välittämistä sillä hetkellä.
”Keittiöön?” hän kysyi yrittäessään saada kehonsa sen verran hallintaan että voisi suorittaa Remuksen vaatteille samaisen operaation jota tämä oli toteuttamassa hänen omilleen.
”Sänky on niin tylsä. Pöytä sen sijaan –”, Remus virnisti paljonpuhuvasti ja nousi seisomaan vetäen samalla Siriuksenkin ylös.
”Ymmärrän”, Sirius ehti sanoa ennen kuin tuli taklatuksi vasten tuota kyseistä pöytää.
”Sinä tuoksut vieläkin savulta”, Remus mumisi nenänsä painautuessa vasten Siriuksen kaulaa.
”Ja sinä taidat pitää siitä”, Sirius huohotti.
”Tietenkin minä pidän sinusta.”
”Minäkin sinusta.”
”Hassu”, Remus hymisi ja suuteli Siriusta.
