// Alaotsikko: S/R, jotain ystävyyden ja rakkauden rajamailla olevaa fluffia
Title: Talvenvihaaja
Pairing: Sirius/Remus.
Huom! Paritus ei ole tässä mitenkään selkeä: tämän voi ymmärtää ihan ystävyyssuhteeksikin, vaikka ainakin vaikuttaa että Sirius olisi HIUKAN ihastunut Remukseen...
Genre: fluff, vähän humour
Rating: S
Summary: Sirius vihaa talvea. Miksi? Remus ja Sirius käyttävät yhden talvisen iltapäivän sen analysoimiseen ja Siriuksen lämmittämiseen.
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken paitsi juonen, ja edelleen pysyn köyhänä.
A/N: Halusin taas vaihteeksi kirjoittaa jotakin söpöä ja viatonta, ja jostain kumman syystä siitä tuli taas S/R:ää. En pääse eroon tästä parituksesta. Tää on vähän tällainen hömppä, mutta koittakaa repiä edes jotain pientä iloa irti.
*
Hämärtyvä iltapäivä kietoi Tylypahkan arvoitukselliseen tummuuteen. Pitkät varjot elivät omaa elämäänsä valaistuissa ikkunoissa, kun ulkona hyinen tuuli lennätti jäistä lunta kasvoille. Siitäkin huolimatta piha täyttyi iloisesta sekamelskasta ja epämääräisistä lumisodista, joissa kaikki olivat kaikkien puolella ja eivät kenenkään. Skotlanti oli sinä talvena niin täynnä lunta, että siinä riittikin millä sotia: paksut hanget kasvoivat kasvamistaan, kattoparat näyttivät surkeilta lumisten taakkojensa alla, ja puiden oksat notkuivat valkoisina, kuin unohtaneina, että olivat joskus olleet syvänvihreitä.
Autioituneessa oleskeluhuoneessa Remus nautti olostaan paksun huovan alla. Edessään hänellä oli vino pino vanhoja, kellastuneita romaaneja, joiden siirappista sisältöä hän sieti vain olleessan tässä mielentilassa. Viimeyönä oli ollut täysikuu, jättäen jälkeensä lähes lamaannuttavan voimattomuuden, ja niinpä hän oli Kelmeistä ainoa, jonka kunto ei sallinut minkäänlaisia talvisia rientoja. Remus rakasti talvea ja sen kirpeää armottomuutta, ja hän olisi mielellään ollut ulkona muiden kanssa. Kävellyt lumisten puiden alla, haudannut kasvonsa kaulaliinaan ja antanut pakkasen yrittää pistellä oikein kunnolla. Mutta matami Pomfreyn ankara määräys oli kolme päivää lepoa sisätiloissa.
Jokaista täysikuuta seuraava masennuksenkaltainen itseinho oli vohdoin väistymässä tutun huojennuksen ja laiskan raukeuden tieltä, ja poika lojuikin nyt puoli-istuvassa asennossa punaisella sohvalla täysin joutilaana, silmät ummessa, edessään kirja, jota hän ei ollut lukenut muutamaan hetkeen. Lähes onnellisena. Jossakin uneliaan mielensä pohjalla hän kuitenkin kaipasi ulos talviseen iltapäivään.
Samassa Lihavan leidin muotkuva heilahti sivuun, ja huoneeseen astui joku, jonka mietteet talvesta olivat vähemmän lämpimiä.
"Talvi on perseestä!"
Yltäpäältä lumen peitossa oleva Sirius riuhtaisi hanskat kädestään ja viskasi ne lattialle, pudisti lumen hiuksistaan niin että Remuskin sai osansa jäisestä sulasta, ja rojahti teatraalisesti sohvalle silmiään raottaneen ystävänsä viereen.
"Ristin juuri itseni Talvenvihaajaksi. En ole enää Sirius Musta, vaan Sirius Talvenvihaaja", mustahiuksinen julisti halatessaan itseään ja heiluessaan paikallaan kuin hypotermiakohtauksen saanut. Remus käänsi hitaasti päänsä poikaa kohti: tämän helakanpunaiset posket, sinertävät huulet ja hiuksiin jäätyneet jäänsirut olivat tosiaan myötätuntoa herättävä näky.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi raukeana. "Valloittiko Matohäntä Talvenvihaajan lumilinnan? Vai jäätyikö Sarvihaara sinua paremmin?"
Sirius pudisti kärsimättömästi päätään ja puhalteli kohmeisiin sormiinsa. "Talvea ei vain pitäisi olla olemassakaan. Minä en siedä sitä. Minua ei ole luotu tälle ilmanalalle. James nauroi minulle kun sanoin meneväni sisään, mutta helvetti, siellähän tuulee tänään Jäämereltä!"
"Ymmärrän. Jouduit luovuttamaan ja se ottaa sinua päähän", Remus analysoi tyynesti.
"En minä Jamesille sanonut
luovuttavani", Sirius tiuskaisi. "Sanoin meneväni katsomaan, miten Kuutamoinen voi", hän lisäsi hellemmin.
"Käytit siis minua tekosyynä luikkia sisään lämpimään", Remus sanoi yrittäen kuulostaa loukkaantuneelta, epäonnistuen surkeasti ja kuulostaen lähinnä hilpeältä. "No, nyt kun olet siinä, voit varmaankin hakea minulle teetä ja sitä viime Tylyahon reissulta hankittua mokkasuklaata?"
Sirius huokaisi ärsyyntyneesti ja lähti muotokuva-aukosta käytävään.
Nyt se sai tarpeekseen, Remus ajatteli tietämättä ollako huvittunut vai pettynyt. Hän upottautui taas pehmeän sohvan pohjalle ja vaipui takaisin horrosmaiseen tilaan.
Hetken kuluttua hän havahtui tunteeseen, että joku seisoi hänen edessään ja tuijotti. Hän raotti toista silmäänsä, ja näki Siriuksen tummansinisten farkkujen peittämät jalat asennossa, joka viittasi siihen, että tämä oli seissyt siinä jo jonkin aikaa ja odotti. Remus tukahdutti hymyn ja jatkoi nukkuvalta näyttämistä.
"Perkele, että osaat olla joskus ärsyttävä", Sirius ärähti ja asettui sohvalle, ojentaen huolestuttavasti läikkyvää teemukia ja suklaalevyä Remuksen nenän eteen.
"Ei sinun olisi tarvinnut", vaaleampi poika sanoi tarttuessaan hämmentyneenä mukiin ja suklaaseen. "En ollut tosissani."
"Minä en ymmärrä sinun huumoriasi", Sirius murahti, näyttäen kuitenkin varsin tyytyväiseltä hörppiessään omaa teetään.
Hetken he särpivät teetä hiljaisuuden vallitessa.
"Siitä sinun talvi-inhostasi", Remus sanoi mietteliäänä, mutustellen suklaata. "Minulla on teoria, mistä se johtuu. Se johtuu vain siitä, ettet osaa pukeutua talvea varten. Mitäs peuhaat lumessa pelkissä tennareissa, farkuissa ja nahkatakissa? Nyt on tammikuu. Ja oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin pipo? Se voisi auttaa asiaa."
"Näytän ihan idiootilta pipossa. Näitkö sen ankkapipon, jonka Sarvihaaran äiti lähetti minulle joululahjaksi? Mieluummin siirtyisin Luihuiseen kuin laittaisin sen päähäni."
Remus pudisti huvittuneena päätään, laski teekuppinsa pöydälle, sulki silmänsä ja vaipui taas jonnekin unen ja valveen rajamaille, jossa tuoksui tee ja suklaa. Ja jossa toinen teekuppi kalahti pöydälle, ja hampaiden kalina vierestä jatkui.
"Teekään ei auttanut. Minulla on kylmä."
Ei reaktiota.
"Minulla on muuten aivan helvetin kylmä."
Remus käänsi päätän aavistuksen verran vastakkaiseen suuntaan.
"Mutta Kuutamo, sinähän olet lämmin..." Maanittelevaan sävyyn lausuttu huomautus vetäisi Remuksen takaisin valvetilaan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään puolustuksekseen, hän tunsi kaksi kylmää kättä tarttuvan kasvojensa molemmilta puolilta. Hän vetäisi terävästi henkeä ja kiemurteli irti otteesta.
"Helvetti, Sirius, etkö voisi käyttää käsienlämmittimenä jotakin muuta kuin minua?"
"No, minulla on toinenkin vaihtoehto. En tunge käsiäni
mihinkään" -dramaattinen tauko- "jos pääsen huopasi alle."
Remus katsoi virnistävää Siriusta kulmiensa alta. "Kuulostaa epäilyttävältä."
"Älä jaksa. Mitä epäilyttävää siinä on, jos minä joskus kaipaan vähän lämpöä ja läheisyyttä?"
"Mikset koskaan lähentele Sarvihaaraa?"
"Lähentelen minä. Mutta hän työntää minut aina pois. Sinä et. Taidat itsekin kaivata vähän lämpöä ja läheisyyttä..."
Remus ei keksinyt enää yhtäkään vastalausetta. Luovuttanein elein hän raotti huopaansa, ja Sirius kietoutui tyytyväisenä huovanpuolikkaaseensa. Se ei kuitenkaan riittänyt Siriukselle, minkä Remus sai pian huomata, tuntiessaan käsivarsien kietoutuvan ympärilleen ja lumelta tuoksuvan pojan painatuvan tiukasti häntä vasten, kuin imeäkseen hänestä kaiken lämmön.
"Hei... Tästä ei puhuttu vaihtoehdossasi mitään", Remus mutisi, kun viileä poski painautui hänen kaulaansa vasten. Sirius oli lakannut hytisemästä, ja poski tuntui lämpenevän nopeasti hänen ihoaan vasten.
Sirius oli sulkenut silmänsä. "En halua lämpöä ja läheisyyttä huovalta, vaan sinulta", hän mutisi unisesti. Remus oli juuri kysymässä, ajatteliko Sirius yhtään mitä sanoi, mutta tajusi, ettei nyt ollut sanojen aika. Hän totutteli hetken voimakkaaseen läheisyyden aistimukseen, ja kietoi sitten kömpelösti käsivartensa pojan ympätille, nojaten poskeaan tämän lumesta märkiä hiuksia vasten.
"Remus?"
"Mmh?"
"Aletaanko talviunille?"
"Aletaan vaan."
Ja nukkaisen huovan alla he nukkuivat lyhyet ja suloiset talviunet.
