Nimi: Ensimmäistä kertaa
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: Sallittu
Paritus: (yksipuolinen) Sirius/Remus
Genre: ficlet, songfic, slash, angst, OTP
Vastuuvapaus: Rowlingin pojat, Antti Tuiskun & teamin lyriikat, "juoni" minun. Ei tule rahaa.
Summary: Miltä minä näytänkään sinun silmiisi?A/N: Tuotaniinniin... Ei parhaita tekstejäni, mutta lyhkäisyydessään melko uniikki
En oikein tiedä mitä muuta sanoa, kuin että tämä on vanhemmanpuoleinen teksti eikä kirjoitettu kovinkaan suuren angstissa.
Osallistuu silti Yhtyeen tuotanto - haasteeseen Antti Tuiskun kappaleella Ensimmäinen kerta, joka ei kuitenkaan kuollakseenkaan halua löytyä YouTubesta
Ensimmäistä kertaa”Hei, Remus!”
Kaikki on menetetty samalla hetkellä kun sanat huudetaan ääneen. Sinä et pysähdy, vaikka tiedän sinun kuulevan, et edes hidasta vauhtia. Astelet vain eteenpäin harmaita ja kermanvärisiä käytäviä, kohti kirjastoa, jossa viihdyt paremmin kuin missään muualla. Paremmin kuin minun kanssani? Paljon paremmin kuin työparinani luokkahuoneessa? Sen vaikutelman minulle annat.
”Remus!” minä yritän taas. Etkö sinä huomaa, etten anele Kuutamoa vaan sinua? Sinua, Remus, vain sinua. Käänny, ole niin kiltti.
Luetko sinä ajatuksiani? Pysähdyt hitaasti ja epävarmasti ja käännät kylkesi minua kohti, pyörähdät 90 astetta niin, että näen toisen kultaisen silmäsi alla tumman varjon. Vältät katsekontaktia, niin kuin olet tehnyt jo viikkoja. Mahdanko edes muistaa pupilliesi mustuutta ja ehdottomuutta? Kirin luoksesi hengästyneenä.
”Anna anteeksi”, kuiskaan hiljaa. Olen metrin päässä sinusta, en halua tuppautua liian lähelle.
”Mitä anteeksi antamista minulla on?” En odottanut sinun vastaavan. Sinä sanot repliikkisi viileällä, tyynellä äänellä, mutta minä näen kääntöpuolen. Sinä olet väsynyt, loukattu. Minun toimestani.
Epävarmuus juurruttaa minut paikalleni, vaikka haluaisin kietoa käteni ympärillesi. Miltä minä näytänkään sinun silmiisi? Typerä, uhmakas, hädin tuskin kuudentoista, poika joka saa mitä tahtoo ja kenet tahtoo. Rehvakas idiootti, joka ei kuitenkaan huoli ketään, leikkii vain tulella ja jättää kynttilät pimeään sammumaan.
”Minä… minä petin sinua. Sinut.”
Kyllähän sinä sen tiesit, mutta ilmeestäsi näen, ettet olisi halunnut kuulla uudestaan. Kääntäessäsi päätäsi hiukan katseemme kohtaavat hetkeksi ja minä säikähdän. Silmäsi ovat tyhjät.
”Sinä teit niin kuin oikeaksi näit. En minä aio syyttää ketään siitä, ettei meistä tullut mitään. Rakastamiseen tarvitaan aina kaksi”, sinä sanot ja minä tunnen kylmyyttä, virtaavaa jäätä suonissa ja sydämessä.
Nielaisen. ”Siinä se onkin. Minä rakastan sinua. Ymmärrän sen nyt”, yritän vielä.
Sinä hymyilet surullisesti. ”Ehkä. Mutta minä olen päässyt yli.”
Ja sinä menet ja jätät minut nieleksimään kyyneliä, joita et minun nähteni koskaan itse vuodattanut.
Ensimmäistä kertaa minä kaipaan sinua nyt
Kun olet todella lähtenyt
Ulos ovesta kävellyt
Ja ensimmäistä kertaa minä rakastan sinua tänään
Kun et ole minun enää, ja elät omaa elämää
Minä ihailin ihastumista, minä rakastin rakastumista
Kun midas koskettaa
Kaikki on kultaa ja sen arvo romahtaa
Ihailen sitä kauempaa, ei se muuten ole unelmaa
Ensimmäistä kertaa minä sinua muihin vertaan
Mielessäni sinua kertaan, ensimmäistä kertaa
Näen itseni silmilläsi, kuulen ääneni korvillasi
Sinun sydämelläsi, tunnen mitä tunsit
Minun kanssani
Tunnen ihollasi, oman kylmän itseni
Öinen katu oli autio niin
Silti pysähdyit
Valoihin punaisiin
Sussa asui rauha ja minä tunsin kuinka paljon menetin
Vasta nyt kun menit pois
Tiedän ilman sua en elää tahtois
vain unelmaa osasin rakastaa, sinä olit todempaa
Nyt ensimmäistä kertaa taidan sinua rakastaa
Ensimmäistä kertaa taidan sinua rakastaa