8. Hälyttäviä unia
Kahden viikon kuluttua Hermionesta tuntui siltä, että hän oli vihdoin valmis palaamaan kouluun.
”Selvähän se. Luultavasti saat palata kouluusi jo huomenna! Teemme enää muutaman testin, ja sitten valmistelemme sinulle paperit. Sitten voitkin kotiutua.” mukava nuori naishoitaja vastasi Hermionelle tämän kerrottua halustaan päästä takaisin. Hermione hymyili naiselle. Vihdoinkin kotiin.
~~~
Ginny istuskeli punaisella sohvalla Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Hänen kasvonsa olivat kuivuneiden kyyneleiden raidoittamat.
Harry näki murtuneen tytön selän vapisevan hankalasti kulkevan hengityksen tahdissa. Poika halusi kovasti lohduttaa häntä, muttei tiennyt mitä tehdä.
Harry lähti kulkemaan ylös poikien makuusaleihin. Hän istui sängylleen ja tuijotti vierellään makaavaa tyhjää sänkyä. Sen patja roikotti hieman rungon yli, ja lakanat olivat ihan sekaisin. Niin se oli ollut jo kaksi viikkoa. Niin pitkä aika siitä oli kun joku oli siinä viimeksi nukkunut. Dumbledore oli ilmoittanut Ronin kadonneeksi jo viikko sitten, sillä pojalla ei ollut tapana häipyä ilmoittamatta mitään.
Harry kierähti selälleen ja sulki silmänsä. Hän nukahti melkein heti.
Harry näki levotonta unta. Hän juoksi pakoon jotain mitä ei nähnyt, mutta hän tiesi sen olevan vaarallinen.
”Harry! Oletko kunnossa?” Harry kuuli jonkun huutavan vasemmalla puolellaan.
Ruskeahiuksinen tyttö juoksi hänen rinnallaan ja heitteli loitsuja ja kirouksia heidän eteensä.
Juostessaan ohitse, Harry huomasi tytön osuneen moniin kuolonsyöjiin joiden ohitse he nyt ryntäsivät.
”Missä me olemme?” Harry yritti huutaa mutta toinen ääni peitti hänet alleen. Raastava huuto kaikui kauempaa.
Punatukkainen poika oli polvillaan mäen päällä. Pojan edessä oli hahmo jonka Harry olisi tunnistanut milloin tahansa, ja missä tahansa. Lordi Voldemort. Hän paasasi jotain korkealla äänellä, ja kuulosti olevan pettynyt poikaan jalkojensa juuressa. Sitten Voldemort kohotti kätensä ja löi Ronia naamaan niin kovaa, että tämä kaatui maahan. ”Olet pettänyt minut! Sinusta ei ollut minulle mitään hyötyä!”
Hetkeksi Harry jähmettyi, hän mietti että miksi ihmeessä Voldemort olisi pettynyt Roniin? Sitten hän yhtäkkiä ymmärsi mitä oli tapahtumassa.
”Hermione! Meidän pitää pelastaa Ron!” Harry huusi Hermionelle mutta tyttö ei kuunnellut.
Hermionen katse oli liimautunut Roniin. Katse ei ollut pelokas, eikä ikävöivä. Tyttö ei tuntunut ollenkaan pelkäävän sitä, että hänen ystävänsä kuolisi pian. Itse asiassa, Harrysta tuntui että katse oli odottava. Tytön reaktio järkytti Harrya, ja poika otti ystäväänsä hartioista kiinni ja ravisteli, kuin luullen että voisi ravistella tytön hereille horroksestaan. Kun hän huomasi ettei se auttanut, vaan tyttö tuijotti edelleen ylös, Harry kääntyi ja lähti juoksemaan epätoivoisesti mäen rinnettä ylös. ”RON!” hän huusi ”Ron! Voi ei…Ron!” Harry ei halunnut antaa periksi. Hänen ystävänsä oli kuolemassa, ja hän vain räpiköi kiven lohkareiden seassa. Vihdoin Harry pääsi mäen harjanteelle, hän huomasi tulleensa liian myöhään. Ron makasi kuolleena maassa.
”Ei… Ei, ei, ei, ei, ei!” Harry kiljui kyyneleiden sumentaessa näkökentän. Hän juoksi Ronin ruumiin luokse ja heittäytyi polvilleen sen viereen. ”Ei. Et voi olla… Ei!” Hän ei voinut uskoa sitä todeksi. Ei hänen paras ystävänsä jo monen vuoden ajalta voinut olla kuollut!
Sitten Harry tunsi olallaan käden. Se yritti viedä hänet pois Ronin luota. ”Ei! En anna sinun viedä minua pois! Hän… Sinä… Et!”
”HARRY! HARRY HERÄÄ!” Seamus huusi pojan korvan vieressä ja ravisteli tätä olkapäistä, mutta Harry taisteli häntä vastaan.
”Ei! Ei! Et vie minua pois! Hän on kuollut! Apua!” Harry huusi kärsivällä äänellä ja mottasi Seamusta nenään.
”Auts! Merlin, Harry muistuta etten enää auta sinua.” Seamus puhisi Harryn vihdoin herätessä, ja nosti kätensä nenälleen josta vuoti jo verta.
”Voi ei, anteeksi Seamus. Minä… Sinä… Miksi olet siinä?” Harry kysyi ihmeissään ja kurtisti kulmiaan.
”Sinä kiljuit unissasi niin isoon ääneen että päätin herättää sinut.” poika selitti ja haki WC:stä paperia nenäänsä varten.
”Sinun kannattaa käydä näyttämässä tuota Pomfreylle. Anteeksi vielä kerran, mutta nyt minun pitää mennä.” Harry sanoi nopeasti ja hyppäsi sitten ylös sängystään.
’Minun täytyy heti kertoa Hermionelle!’ Harry ajatteli, mutta muisti sitten ettei tyttö ollutkaan Tylypahkassa. Poika ei halunnut lisätä Ginnyn huolia, joten ainoa ihminen joka hänelle sattui mieleen, oli Draco Malfoy. ’Ei, ei hän koskaan auttaisi.’ Harry ajatteli. Toisaalta, tämähän koski myös Hermionea, joten kai Malfoy olisi edes hiukan kiinnostunut.
Harry lähti kävelemään hiljaa linnan käytäviä pitkin tyrmiä kohti. Mitä lähemmäksi Luihuisten tiloja pääsi, sitä hermostuneempi hän oli. Entä jos Malfoy ei auttaisikaan? Mitä hän sitten tekisi?
~~~
”Auttaisin sinua? Hah! Miksi minä niin tekisin?” Draco Malfoy nauroi kylmästi. Vaikka hän näyttikin nykyään tunteensa Hermionea kohtaan avoimemmin, ei se silti tarkoittanut sitä että hän auttaisi Potteria ja tämän koinsyömää kumppania joka asiassa.
”Mutta… Tämä koskee myös Hermionea” Harry yritti vielä.
Dracon ilme venähti hieman mutta jäätyi nopeasti samaksi tutuksi ylpeäksi virneeksi.
”No, kerropa sitten enemmän.” Draco lausahti ja väistyi Harryn edestä niin että toinenkin poika pääsi sisään Luihuisten oleskelutiloihin.
”Minä näin unta.” Harry sanoi astuessaan sisään. Hän vilkuili epävarmasti ympärilleen kylmässä, kivisessä huoneessa.
”Niin? Mitä siinä tapahtui? Vaaleanpunaiset elefantit tulivat ja kastelit petisi, joten tulit tänne mielessäsi vapaa sänky? Sori, kaikki on buukattu.” Draco virnuili.
”Älä viitsi vitsailla. Näin unta Ronin kuolemasta. Kuten tiedät, hän on ollut kadoksissa jo kaksi viikkoa.” Harry tokaisi huolestuneella äänellä, ja ivallinen virne katosi toisen pojan kasvoilta.
”Miten se liittyy Hermioneen?” Draco kysyi vakavana.
”No, hän oli unessa myös. Mutta hän ei pelännyt Ronin puolesta. Hän pikemminkin odotti että tämä kuolisi. En ymmärrä miksi, ja ajattelin että… Sinä voisit ehkä ymmärtää…” Harryn ääni hiipui kuulumattomiin.
”Miksi sinä niin ajattelit?”
”Koska… Sinä olet… Hänen… Hmm… Poikaystävänsä? Aivan… Joten ajattelin että hän olisi kertonut sinulle jotain…” Harry vastasi hämillään. Ehkä tänne tulo olikin ollut virhe.
”Kyllä hän kerran, suunnilleen kaksi viikkoa sitten, puhui Ronista.”
”Mitä hän sanoi?”
”Puhui aika sekavasti siitä kuinka Ron oli tullut illalla… Ja että hän luuli että Ronin oli ollut tarkoitus tappaa hänet.” Draco selitti nopeasti.
”Mitä? Ei Ron koskaan…” Harry aikoi väittää vastaan mutta hiljentyi sitten. Voisiko olla totta että Ron tosissaan olisi yrittänyt tappaa Hermionen. Sitten hän yhtäkkiä ymmärsi miksi Voldemort oli ollut pettynyt Roniin.
”Hän oli Voldemortin palveluksessa.” hän kuiskasi ja katsoi kylmästi Dracon kummastuneisiin silmiin.
”Mitäh?”
”Aivan. Unessani Voldemort huusi Ronille. Hän oli todella pettynyt. Hän huusi, ettei Ronista ollut hänelle mitään hyötyä. En vain ymmärrä… Miksi Ron menisi pimeän puolelle? Ja miksi ihmeessä Voldemort edes hyväksyisi Ronald Weasleyn palvelukseensa?” Harry ihmetteli ja painotti sanaa ”Weasley”. Draco katseli häntä hetken hiljaa ja vastasi sitten,
”Luulen ettei Voldemort olisi ottanut Ronin huomaansa, ellei tämä olisi ollut JUURI Weasley.”
Harry hämmentyi. ”Mitä tarkoitat? Hänhän vihaa Weasleyn nimeä, miksi hän haluaisi Ronin kun tämän sukunimi oli JUURI Weasley? Eihän siinä ole mitään järkeä!” poika turhautui kun ei ymmärtänyt ja lysähti istumaan mustalle nahkasohvalle.
”Siksi, että koska Weasleyn perhettä rehellisempää saa hakea. Kukaan ei epäilisi Ronia mistään. Ei oudoista onnettomuuksista, jotka sattuisivat vain tietyille henkilöille, ei vakoilusta, ei mistään. Ymmärrätkö?” Draco selitti vakavana.
”Oletko tosissasi? Onhan se tietysti mahdollista… Mutta miten Voldemort sai Ronin toimimaan niin?”
”Hän saattoi hyvinkin käyttää komennuskirousta. Minuunkin on käytetty sitä monesti, mutta kukaan ei ole huomannut koskaan mitään.” poika järkeili.
Harry mietti. ’Voldemort… Hän on tiennyt kaiken minun elämästäni Ronin avulla! Ei voi olla totta…’
”Mitäs nyt sitten tehdään?” Draco kysyi. Harry nosti katseensa lattiasta pojan harmaisiin silmiin.
”En tiedä. Kai meidän pitäisi kertoa jollekin, tai etsiä Ronin ruumis tai…” Harry mutisi hiljaa. He molemmat tiesivät, ettei kukaan uskoisi heitä ennen kuin he osaisivat esittää asiansa paremmin.
”Luulen… Luulen että meidän pitäisi odottaa huomiseen. Ehkä McGarmiwa antaisi meille luvan käydä Hermionen luona. Hän osaa kursia asian kokoon.” Draco ehdotti ja haukotteli.
”Okei. Käyn heti aamulla kysymässä lupaa. Nähdään sitten Suuren salin ulkopuolella. Mutta entä jos en saakaan lupaa?” Harry kysyi.
”No, sitten mennään ilman lupaa.” Draco virnisti vaisusti ja toivotti toiselle hyvää yötä. ”Osaat varmaan itsekin ulos?”
”Jep. Öitä.” Harry tokaisi ja lähti nopeasti oviaukolle päin. Pojan poskia kuumotti, eikä hän ymmärtänyt syytä.
Kun Harry käveli käytävää pitkin, hän törmäsi Ginnyyn ja Seamukseen. Seamuksen käsi lepäsi Ginnyn harteilla. Tyttö vilkaisi Harryyn pikaisesti. Hänen katseessaan oli jotain pelokasta, ehkä häpeilevääkin.
”Hyvää yötä.” Harry mulkaisi paria ja jatkoi matkaansa odottamatta vastausta.
Hänen kasvonsa liekehtivät. Ginny tiesi että Harry piti hänestä. Harry oli kai odottanut tyhmiä kun oli ajatellut tytönkin pitävän hänestä.
”Ääliö!” Harry tuhahti. Hän tuli Lihavan Leidin kohdalle ja suhahti salasanan: ”Limepurukumi”. Varmaan vuoden tyhmin salasana, Harry mietti kavutessaan portaita ylöspäin.
Hän kaatui sänkyyn ja nukahti melkein heti.
Uni oli ailahteleva. Hetken ajan hän oli veden alla eikä saanut happea, sitten yhtäkkiä hän oli jonkin korkean vuoren huipulla ja hän putosi alas. Sitten hän päätyi pimeään huoneeseen josta hän erotti vain sängyn jolla makasi, ja pojan päällään. ’Hetkinen!?’ Harry ajatteli. ’Tuohan on Draco Malfoy! Mitä hän täällä tekee?’ Draco istui hajareisin Harryn vatsan päällä ja hymyili valloittavasti. ’Häh? Mitä tämä on? Hän näyttää söpöltä… Mitä oikein ajattelen?’ yhtäkkiä kyseinen poika kumartui eteenpäin ja painoi huulensa Harryn huulille. Huokaus livahti tumman pojan huulilta. ”Hei mitä minä teen? Uneksin pussailevani Hermionen poikakaverin kanssa? Voi ei!” Harry huudahti Dracon suuhun ja työnsi pojan päältään. ”Ei.”
~~~
Sitten tuli aamu. Suuressa salissa kuohui. Hermione palannut. Luihuiset kuiskailivat tuohtuneina kun Draco Malfoy rutisti kuraveri Grangeria heidän pöytänsä vieressä
”Hermione! Voi olen ikävöinyt sinua!” Draco huudahti ja tukahdutti tytön suudelmiin. Hermione naurahti ja halasi takaisin. ”Minullakin oli sinua ikävä.”
”Anteeksi kun alan heti murehtimaan, mutta minä ja Harry tarvittaisiin sinun apuasi.” poika sanoi ja katsoi tyttöä pyytävästi.
”Tietysti autan. Mistä on kyse?” Hermione vastasi innokkaasti. Vihdoin jotain tekemistä!
Hän ja Draco kävelivät käsi kädessä Rohkelikkojen pöydän luo, ja etsivät Harryn. Poika nousi ylös ja halasi Hermionea nopeasti. ”Hyvä kun pääsit takaisin.” hän kuiskasi ja vilkaisi Dracoa ujosti.
”Draco sanoi että te tarvitsitte minua?” Hermione sanoi ja vilkaisi oville päin. Pojat ymmärsivät vinkin, ja syömättä yhtään aamiaista, he kaikki kolme kävelivät sanaakaan sanomatta ulos salista, ja kirjastoon.
Hermione istahti erään pöydän ääreen, pojat istuivat häntä vastapäätä. Harry henkäisi ja alkoi selittää tilannetta.
”Näin unta Ronista. Hän kuoli. Me luullaan että hän on oikeastikin kuollut. Ja että hän oli Voldemortin palveluksessa. Ja että hän vakoili Voldemorttia varten killan ynnä muun asioita. Emme osaa pukea asiaa sanoiksi, joten tarvitsemme apuasi.” poika selitti kaiken yhteen hengenvetoon. Hän haukkoi happea ja katsoi odottavasti Hermioneen. Nyt he tarvitsivat vastauksia.
-----------
ei siinä ollu mun silmin kauheena virheitä.. No, jos spottaaatte, niin ilmottakaa pliis<3 kommentit on suuressa arvossa
