Twiligth: Let me Forget (K-11)

[Classick]

Tuhisija: Ihanaa, että kommentoit aina uusia lukuja! Se piristää kummasti. Korjasin ilmoittamasi virheen, kiitokset sen bongauksesta. Hyvä, etteivät asiat menneet liian nopeasti eteenpäin, koska pelkäsin sitä. Jotenkin en osannut kirjoittaa lukua, jossa ei tapahtuisi paljon mitään. Kiitos paljon kommentistasi ja anteeksi, etten osannut vastata siihen kovinkaan hyvin.
LovelyButterfly94: Kiitos sinullekin virheiden bongauksesta. Olen aina luullut,että se kirjoitetaan Raichel, mutta kaipa olen ollut väärässä Ihanaa, että pidit! On todella mukavaa lukea kommenttia, jossa ylistetään ficciä. Se jotenkin saa kirjoittamaan enemmän. Muista möyriä kolostasi lukemaan seuravaa luku, joka tulee piakoin!
Ashmett: Kiva, kun pidit ficistä ja toivotytavasti pidät jatkossakin <3 Korjaan tuon virheen pian, etteijää häiritsemään kauemmaksi aikaa Kiitos sinullekin kommentistasi!

[Miss_Cullen]

Eka luku oli tosi hyvä. Mut aika oudosti tuo Jacob vaan möläyttää et mennäänkö naimisiin :O
Rantaa kuvailtiin tosi hyvin, en mä keksi mitään mitä sanoo.. Tosi hyvä tää kuiteski on
Jatkooo nopeesti, ootan innolla

[Classick]

A/N: Miss_Cullen: Olihan se vähän outoa, mutta omassa mielessäni olin ajatellut,että hän oli suunnitellut tekoa jo kauan (voiko enää sekavammin selittää?). Ei aina tarvitse tehdä mitään maratonkommenttia. KAikki kommentit piristävät kirjoittajaa Arvostan, että kommentoit. Kiitos paljon!

Elikkäs nyt saatte hiukan vastauksia kysymyksiinne, kun toinen luku tulee. Tässä luvussa ei kauheasti tapahdu ja asiat eivät etene aivan mieletöntä vauhtia. Lupaan silti, että luvussa tapahtuu kiinnostavia asioita

Toinen luku

We'll walk this road together, through the storm
Whatever weather, cold or warm
Just lettin you know that, you're not alone

Edward seisoi edessäni vakavana ja tuijotti minua silmiin. Itse seisoin vain paikoillani ja yritin käsittää tapahtunutta. Hämmennykseni sai Edwardin hymyilemään vinosti. Silloin palasin todellisuuteen ja kiukku sai vallan.

"Mitä helvettiä sinä teet täällä?!" huudahdin ja sain Edwardin säpsähtämään. "Millä oikeudella tunget takaisin elämääni?"
"Minä ajattelin vain tulla-" hän aloitti, mutta keskeytin hänet pudistamalla päätäni.
"Ajattelit tulla sanomaan hei? Vaiko kenties pyytämään anteeksi?" kysyin ivallisesti ja riuhtaisin avaimeni hänen käsistään. "Mikset voi antaa minun unohtaa ja jatkaa elämääni?"
"Ajattelin tulla selittämään", Edward jatkoi hiljaa. Ilmeisesti tunteenpurkaukseni järkytti häntä.
"No selitä sitten, että pääsen joskus kotiinkin", sanoin myrkyllisesti ja kyräilin ohikulkijoita, jotka tuijottivat meitä. Edward huokaisi ja pyöräytti silmiään. Jostain syystä se vain lisäsi ärtymystäni.

"Se on pitkä juttu, enkä haluaisi kertoa sitä tässä", hän jatkoi vaivaantuneena. Tuhahdin, niinpä tietenkin.
"Sitten sinun ei tarvitse kertoa sitä ollenkaan", vastasin ja avasin autoni oven. Istuuduin sisään ja käynnistin moottorin. Vielä ennen lähtöäni rullasin sivuikkunan auki.
"Tässä on numeroni", Edward sanoi ja ojensi minulle pienen pahviliuskan. "Jos sattuisit joskus tarvitsemaan sitä." Tungin liuskan takkini taskuun ja peruutin pois parkkiruudusta.
"Hyvästi, Edward."

Kotiin päästyäni kiehuin raivosta. Kuinka Edward kehtasi tulla takaisin sotkemaan elämääni? Luuliko hän, että olin sivuuttanut kuluneet viisi vuotta olankohautuksella? Odottiko hän, että hyppäisin tuosta vaan hänen kaulaansa ja rukoilisin anteeksiantoa? Ja miksi hän tuli juuri nyt? Miksi nyt eikä vuosi sitten tai vuoden päästä? Mielessäni pyöri kasapäin kysymyksiä, joihin vain Edward voisi vastata enkä ollut kysymässä häneltä.

"Toitko leipää, koska meillä ei ole enää yhtään?" Jake kysyi heti, kun pääsin sisälle.
"En", vastasin tylysti ja heitin laukkuni lattialle. Paul ja Raichel vilkaisivat toisiaan paljonpuhuvasti.
"Mikä nyt on noin kamalaa?" Jake kysyi ja istahti viereeni sohvalle.
"Ei mikään", valehtelin ja laitoin television päälle. Silloin hän haistoi sen.
"Miksi haiset aivan vampyyriltä?" Jake kysyi hämmästyneenä ja kavahti poispäin. Nousin seisomaan ja lähdin keittiöön. Hän kuitenkin esti minua ottamalla olkapäästäni turhankin kovakouraisesti kiinni.

"Päästä irti. En halua puhua siitä", sihahdin Jacobille, joka perääntyi hämmentyneenä askeleen, muttei päästänyt otettaan irti.
"Me taidammekin tästä lähteä", Paul sanoi virnistäen. Ovi kolahti ja äkkiä olimme taas Jaken kanssa kahdestaan. Tunsin myrskyn nousevan.

"Muotoilen kysymykseni uudestaan; oletko ollut tekemisissä vampyyrin kanssa?" Jake kysyi painottaen jokaista sanaa. Tunsin oloni jotenkin epävarmaksi ja uhatuksi.
"Päästä irti, Jake. Sanoinhan, etten halua puhua siitä", vastasin selkeästi ja kuuluvasti. Mitään ei tapahtunut.
"Vastaa kysymykseeni", Jacob sanoi hiljaa ja tärisikin hiukan. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut näin vihainen. Huomasin, että pelkäsin hänen muuttuvan sudeksi keskellä olohuonettamme.
"En, en ole", valehtelin itsesuojeluvaiston varassa. Jake pudisti päätään ja nauroi mielipuolisesti. Hän puristi olkapäätäni niin lujaa, että tiesin siihen jäävän jälki.

"Olenpa minä idiootti. Kuinka kauan olet tavannut Edwradia ja niitä muita iilimatoja selkäni takana?" Jake kysyi naurunsa lomasta ja tuijotti minua intensiivisesti silmiin. Hän tärisi vieläkin enemmän.
"Jake, en minä-" yritin, mutta hän puristi olkapäätäni yhä vain kovempaa ja kovempaa. Mielessäni pyörivät Emilyn raadellut kasvot ja varoitus, sudet ovat arvaamattomia suuttuessaan.
"Älä yritä valehdella minulle!" Jake huudahti ja tönäisi minut kauemmas. Otin välittömästi takkini naulakosta ja laukkuni lattialta ja lähdin ulos.
"Bella, odota! Olen pahoillani", Jacob huudahti ovelta, mutta olin jo ajamassa poispäin.

Ajaessani manasin koko päivän alimpaan helvettiin. Kuinka Jake saattoi satuttaa minua? Hän ei ollut koskaan edes koskenut minuun vasten tahtoani, mutta nyt omassa olohuoneessamme hän melkein mursi olkapääni. Mistä moinen muutos? Vaikken sitä oikeasti varmaan koskaan myöntäisikään kenellekään, pelkäsin äsken häntä. Ajoittain muistin, että poikaystäväni oli minua monta kymmentä kiloa painavampi, neljä kertaa vahvempi ja epävakaa muodonmuuttaja, joka oli hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen.

Vatsani alkoi kurnia ja muistin, että olin syönyt viimeksi kunnolla töissä. Ajoin ensimmäiselle vastaantulevalle huoltoasemalle ja jätin autoni parkkiin. Pihalla ei ollut muita autoja. Sen sijaan oven edessä seisoi viisi Harley Davidsonia siistissä rivissä. Syksyinen viima puhalsi hiukseni naamalleni, mutta se ei ollut aina syy, jonka vuoksi napitin takkini kokonaan kiinni.

Huoltoaseman yhteydessä toimi pieni putiikki, josta sai kaikenlaista pitkällä matkalla tarvittavaa: tupakkaa, eväitä, pullaa ja lehtiä. Kauppa oli jaettu tiskillä suurempaan ja pienempään osaan. Pienemmässä seisoi noin kaksikymmentävuotias tyttö ja siellä säilytettiin tupakka- ja alkoholituotteita. Suuremmassa osassa olivat pelikoneet ja muu tavallinen kalusto.

Kävelin ripeään tahtiin maitotuotteiden luo ja näin vilaukselta neljä tummiin pukeutunutta miestä ja yhden naisen pelikoneilla.
"Haluutko tyttö ajelulle?" kysyi yksi miehistä ja astui askeleen lähemmäksi minua. Hän näytti noin kolmekymmentävuotiaalta rekkakuskilta ja hänen hymynsä paljasti kaksi puuttuvaa hammasta.
"Wax, älä kiusaa sitä tyttöraasua. Etkä näe, että se on peloissaan?" joukon ainoa nainen kysyi ja tuijotti minua huolestuneesti. Hän oli selvästi nuorempi kuin muut porukassa ja pukeutui vähemmän näyttävästi.
"En kiitos", vastasin miehelle, otin yhden jugurtin hyllystä ja suuntasin kassalle.

"Ei huolta", kassalla oleva tyttö sanoi ja otti hinnan jugurtistani. "He ovat täällä joka ilta eivätkä ole koskaan tehneet mitään huolestumisen arvoista." Nyökkäsin.
"En minä sitä pelännytkään", sanoin huolettomasti ja maksoin ostokseni.
"Ajattelin vain, kun näytit niin huolestuneelta", tyttö sanoi hymyillen ja toivotti hyvää illanjatkoa.

Istuin autossani jalat kojelaudalla ja söin jugurttiani. Samalla mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Kello oli vasta vähän yli yhdeksän, joten en ainakaan menisi kotiin. Jacob saisi kärsiä tekojensa seurauksena siitä, ettei tiennyt, missä olin. Samalla hänellä oli aikaa kirjoittaa minulle kunnon anteeksipyyntö ja leipoa jotain. Jos en mene kotiin, niin mitä teen? En ainakaan aio istua autossa. Starttasin moottorin ja lähdin ajamaan kohti kaupunkia.

Jätin autoni samalle paikalle kuin aamulla ja lähdin kävelemään ilman määränpäätä. Oli synkkä tosiasia, että iltayhdeksän ruuhkien jälkeen Forks autioitui. Täällä ei ollut minkään näköistä yöelämää. Edes ravintolat eivät olleet auki kuin kahteentoista ja nekin autioituivat yleensä ennen kymmentä. Kun asuin Phoenixissa, ei ollut turvalista kävellä yksin kymmenen jälkeen. En tarkoita, että siellä olisi paljon rikollisuutta, mutta se oli kohtalaisen suuri kaupunki.

Kuulin kännykkäni soittoäänen ja kaivoin sen laukustani. Katsoin näytöltä nimen ja vastasin.
"Missä olet?" Jake kysyi kylmästi ennen kuin ehdin sanoa mitään. Hänen asenteensa ja äänensävynsä ärsyttivät minua.
"Kaupungilla", vastasin samalla äänellä ja potkaisin maassa makaavaa kiveä. En pitänyt riidoista, mutta tällä kertaa en olisi se, joka luovuttaa ensimmäisenä.

"Tulisit nyt kotiin. On jo aika myöhä", Jake aneli aivan vilpittömän kuuloisesti.
"Oletko valmis pyytämään anteeksi", kysyin. Kuulin huokauksen.
"Anteeksi, että suutuin ja satutin sinua", hän mutisi linjan toisesta päästä. Hymyilin, kun kuvittelin hänen ilmettään. Jake ei rakastanut anteeksi pyytelyä.
"Entä sanasi? Kadutko niitä?" varmistin vielä. Linjalta kuului vain hiljaisuutta.
"En, en kadu mitään sanomaani", kuului tyly vastaus. Hymyni hyytyi ja kiukku nousi jälleen ajankohtaiseksi.

"Et mitään?" toistin hämmentyneenä ja kiukkuisena.
"En mitään." Minua suututti enemmän kuin koko päivänä yhteensä. Kuinka hän saattoi olla tuollainen jääräpää?
"No, sitten minua on turha odottaa vähään aikaan kotiin", ilmoitin ja suljin puhelimen. Silloin minulla välähti. Jos Jakea suututtaa, että tapaan vampyyreitä säännöllisesti, annan hänelle suuttumisen aihetta.

Otin takkini taskusta pienen lapun ja näppäilin siinä lukevan numeron kännykkääni. Yksi tuuttaus.
"Edward", kuului sointuva ääni puhelimesta. Katsahdin eteenpäin ja näin parin sadan metrin päässä kahvilan, jonka pitäisi olla auki keskiyöhön asti.
"Center Cafessa kymmenen minuutin kuluttua", ilmoitin ja katkaisin puhelun.

I've had enough, now I'm so fed up

A/N: Sanat Eminemin Not Afraid. Kaipailen yhä kommenttia, joten varmaan kommentoitkin?

[Tuhisija]

Meinasin jättää lukemisen huomiselle, koska miun on pitänyt omia juttuja tehdä ja on pientä päänsärkyä, mutta en mie nyt kumminkaan pystynyt jättämään tämän lukemista myöhemmäksi   Ihanaa, että jatkoa tuli, oli aika kiintoisa luku.

Sinun Bellasi tässä on ihana.  Aluksi ajattelin, että nyt se Bella varmaan melkein ripustautuu Edwardin kaulaan, mutta onneksi ei käynyt niin.  Parempi oli tämä kylmä ja "ei kiinnosta" käytös   Lisäksi Jaken ja Bellan riita.... Oi, tästä se kolmiodraama puhkeaa ♥  Ja luvun loppu vain ruokkii tätä kolmiodraaman syntymistä!  Oivoivoivoi.

Ajoittain muistin, että poikaystäväni oli minua monta kymmentä kiloa painavampi, neljä kertaa vahvempi ja epävakaa muodonmuuttaja, joka oli hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen.

Tämä oli ihana toteamus Jakesta ja hyvin paikkansa pitävä!  Oli pakko quotata, hih.

Ja loppu... tällaiset loput ovat aina niin huviä   Jää koukku ja jää siihen kiinni ja odottamaan jatkoa.  Näin kävi minullekin.  Kiitos tästä luvusta, jatkoa jään odottelemaan.

[Miss_Cullen]

Kiva ku näin useasti tulee jatkoo.. hyvä jatko oli

[Classick]

Tuhisija: Komiodraama <3 Pidän itsekin enemmän tästä Bellasta. Jotenkin se on paljon realistisempi. Kiva, että pidit ja jaksoit kommentoida! Olen todella huono vastaamaan kommentteihin, toivottavasti et pety tähän vataukseen
Miss_Cullen: Jatkoa tulee suunnilleen 3-4 päivän välein. Ihanaa,että pidit! Kiitos myös sinulle kommentistasi!

[HeadlightQueen]

En oikein tiedä mitä sanoa... Minä vihaan Bella/Jacobia mutta tässä se ei tunnu niin vastenmieliseltä. Vai että palasi Edward sotkemaan Bellan hyvin järjestetyn elämän. Saa nähdä mitä tästä tulee. Jatkoa kiitos.

[Classick]

A/N: HeadlightQueen: Hineoa, että siedät minun kirjoittamaani Jacob/Bellaa.Ehkä se johtuu siitä, ettei tässä ficissä kaikki ole ruusuilla tanssimista. Jatkoa tulee nyt 

Elikkäs taas on menny se maagiset kolme päivää, joten uutta osaa pukkaa. Nauttikaa!

Kolmas luku

I hold my breath
Because you were perfect
But I'm running out of air
And it's not fair

Istuin Center Cafen nurkkapöydässä ja siemailin teetäni. Kahvilassa oli vain pari muuta ihmistä ja hekin tekivät lähtöä. Henkilökuntaa oli paikalla kaksi naista, joista toinen keräsi astioita ja laittoi paikkoja kuntoon ja toinen palveli kassalla. Edward ei ollut vielä saapunut ja aloin tulla toisiin aatoksiin. Jakella todella oli aihetta syyllistää minua ja huutaa. Teinhän juuri nyt niin kuin hän pelkäsi. Kaiken syyllisyyden lomassa minusta alkoi tuntua, ettei Edward voisi antaa minulle sellaista selitystä kuin kaipaisin.

Aloin jo harkita kotiin lähtemistä, kunnes huomasin oven käyvän ja Edwardin astuvan sisään. Hän käveli ilmeettömästi suoraan luokseni.
"Hei", sanoin varovasti, kun hän istuutui alas. Hän vastasi nyökkäämällä. Katsoimme toisiamme silmiin eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään.

"Ennen kuin alan selittämään, haluaisin kysyä yhtä asiaa", Edward aloitti varovaisesti. Nyökkäsin. "Mistä moinen mielen muutos?" Kysymys oli vaikea, koska en itsekään tiennyt tarkkaa vastausta.
"Mietin asiaa ja totesin, että minua kiinnosti selityksesi", vastasin valkoisen valheen turvin ja kohautin olkiani. Edward nyökkäsi. "Oikeastaan haluaisin kysyä pari kysymystä ennen kuin aloitat sen." Hän nyökkäsi toiseen kertaan. Mietin pitkään, mistä aloittaisin. Nyt ne miljoonat päässäni pyörineet kysymykset tuntuivat merkityksettömiltä ja etäisiltä.

"Mitä olet tehnyt nämä vuodet?" kysyin ja maistoin hiukan teetäni. Annoin Edwardille hetken aikaa miettiä vastaustaan.
"Aluksi eristäydyin perheestäni", hän sanoi hiljaa ja kuulosti häpeävältä. Kohotin katseeni pöydästä hämmästyneenä.
"Miksi?" Edward tutki kasvojani huolellisesti ennen vastaustaan.
"Koska tunsin pettäneeni heidät. Olin saanut jälleen kerran kaikki muuttamaan ja pakottanut Alicen pysymään kaukana rakkaasta ystävästään. Häpesin itseäni", hän vastasi ja yllätti minut. Oletin, että hän olisi viettänyt hauskaa elämä, jossain kauniissa paikassa ja unohtnaut murheensa. Olin ollut aivan väärässä.

"Ajankulukseni jäljitin Victoriaa, koska en halunnut hänen palaavan tänne", Edward jatkoi. Sanasta "jäljittää" tuli mieleeni välittömästi aina James ja hänen kamalat punaiset silmänsä. Se oli ainut asia "entisestä" elämästäni, jota en ollut voinut unohtaa. Victoriaa taas en ollut ajatellut pitkään aikaan. Tuskin kertaakaan sen jälkeen, kun Edward lähti.

"Miten se sujui?" kysyin ja karistin mielestäni kaikki mielikuvat Victoriasta ja Jamesista. Edward kohautti olkiaan.
"Törmäsiin Victoriaan ensimmäisen kerran Meksikossa. Hän luultavasti säikähti, koska jouduin juoksemaan hänen perässään Etelä-Amerikan halki. Chilen etelälaidalla hän hyppäsi mereen ja yritin hetken uida perässä, mutta hajujäljet hukkuivat nopeasti vedessä ja jouduin luovuttamaan. Uskoin kuitenkin, että hän pysyisi poissa täältä", hän selitti ja kuuntelin kiinnostuneena.

"Palasitko perheesi luo?" kysyin tutkiessani Edwardin kasvoja kunnolla ensimmäistä kertaa koko aikana. Hänen ohuet huulensa olivat jännittyneet ja silmät olivat todella mustat.
"Lopulta", hän vastasi hiljaa.

"Tässä ei olisi koskaan pitänyt käydä näin", Edward sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja haroi hiuksiaan. "Rikoin kaikki itselleni ja muille antamani lupaukset." Katsoin häntä kysyvästi enkä ymmärtänyt, mistä hän puhui.
"Mitkä lupaukset?" kysyin. Edward pudisti päätään.
"Etkö muista?" hän kysyi ihmeissään. Pudistin päätäni ja annoin hänen muotoilla sanojaan.

"Lupasin sinulle, ettet enää koskaan näkisi minua. Että katoaisin elämästäsi pysyvästi", Edward sanoi hiljaa ja katsoi minua taas silmiin. Mielessäni välähti kuva, jossa seisoin taas metsässä Edwardin kanssa ja taustalla kaikuivat sanat; Lupaan ettet näe minua enää koskaan. Minä en enää palaa. Sinun ei tarvitse enää käydä tällaista läpi minun vuokseni. Voit jatkaa rauhassa elämääsi ilman, että minä sekaannun siihen. Aivan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Vedin vasemman käteni rintani ympärille ja puristin itseäni pitkästä aikaa kokoon. Kehoni ei ollutkaan täysin unohtanut menneitä.

"Muistatko nyt?" Edwrad kysyi katsoessaan kärsivästi minua. Nyökkäsin kalpeana ja väänsin käteni takaisin sen alkuperäiseen asentoon. Päässäni pyöri sekunnin pätkiä kaikista viikoista, jotka viruin horroksessa Edwardin lähdön jälkeen.
"Mitä muita lupauksia petit?" kysyin saadakseni muuta ajateltavaa.
"Lupasin Esmelle, etten lähtisi ja lähdin kuitenkin. En vain kestänyt olla kaikkien tarkkailtavana ja säälittävänä. Lupasin myös Rosalielle, etten ruikuttaisi surkeuttani tai rypisi itsesäälissä. Kun palasin perheeni luo, rikoin senkin lupauksen. Myös Alice joutui pettymään, kun lupasin, että yrittäisin olla onnellinen. Sen lupauksen tiesin tekeväni tyhjäksi heti sen annettuani", Edward kertoi synkästi eikä enää katsonut minuun. "Petin myös itselleni tehdyn lupauksen palaamalla."

Olimme pääsemässä yhä vaikeampiin aiheisiin, eikä keskustelu ollut mennyt yhtään helpompaan suuntaan.
"Miksi palasit? Miksi petit lupauksesi?" kysyin varovasti. Olimme kiertäneet aihetta jo pitkän aikaa. Edward käänsi jälleen katseensa kohti minua.
"Kosk-", hän aloitti, mutta puhelimeni pirinä keskeytti hänet.

"Hemmetti", mutisin ja kaivoin pienen samsungini laukustani. Katsoin soittajan nimen ja otsani meni vaistomaisesti ryppyyn. Painoin punaista luuria ja laitoin puhelimen äänettömälle.
"Kuka se oli?" Edward kysyi uteliaasti ja samalla turhautuneesti. Muistin hetken ajan taas, kunka turhautunut hän oli aina ennen, kun en kertonut, mitä ajattelin.
"Jake", vastasin totuudenmukaisesti. Vastaukseni näytti vain ruokkivan hänen uteliaisuuttaan.
"Jacob Black? Se poikako, joka paljasti sinulle, että olemme vampyyrejä?" Edward kysyi ja pieni hymynkaarre ilmestyi hänen kasvoilleen. Nyökkäsin. Hän käänsi katseensa taas ulos ikkunasta.

"Hän ei ole enää niin pieni", sanoin hiljaa, koska tunsin tunnetta puolustaa poikaystävääni. Ainakin sen olin velkaa hänelle.
"Taidatte olla aika läheisiä", Edward totesi vaimeasti. Aioin ensin kiistää asian jostain kumman syystä, mutta hän katsoi taas suoraan silmiini. "Bella, vaikken vieläkään kuule ajatuksiasi, osaan laskea yhteen yksi plus yksi." Nyökkäsin.
"Seurustelemme", vastasin. En tiedä, millaista reaktiota odotin Edwardilta. Hän vain nyökkäsi.

"Palataanko asiaan?" kysyin nopeasti. Minua ei yleensä kiinnostanut puhua suhteestani kenenkään kanssa. Varsinkaan juuri Edwardin. Hän nyökkäsi varmasti.

"Myönnän, että ensihetkestä asti olin miettinyt paluuta. Edes pientä hetkeä, jona voisin katsella, kun nukut tai puhut ystäviesi kanssa. Jotakin, mihin tarttua huonompina hetkinä. Luulisi, että vampyyri muistaa kaiken aina tarkkana ja ikuisesti, mutta se on valetta. Tuntui, että unohdin, miltä tuoksut tai näytät vihaisena. Kuin unohtaisin silmiesi värin ja huultesi pehmeyden. Kaikki muistikuvani alkoivat haalistua ja niihin sekoittui syyllisyyttä ja sääliä. Ne saastuivat ajatuksistani. Lopulta pyysin Alicea muistelemaan sinua ja yritin tallettaa kaikki pienetkin asiat ikuisesti muistiini, mutten onnistunut", Edward selitti nopeaan tahtiin ilman taukoja. Aina välillä hän vilkuili huolestuneena reaktioitani, mutta istuin vain paikoillani ja tuijotin häntä. Tuijotin ja yritin ymmärtää.

"Kun jäljitin Victoriaa, sain muuta ajateltavaa. Tunsin taas eläväni edes hiukan samaa elämää kuin silloin. Sen vuoksi yritin kaikkeni. Kun lopulta luovutin, en tiennyt enää, mitä tehdä. Palasin takaisin perheeni luokse ja vain olin. Silmäni tummuivat ja lopulta olin niin janoinen, että hyökkäsin talomme ohi juoksevan oravan kimppuun. Sen jälkeen Carlisle pakotti minut säännöllisin väliajoin metsästämään", Edward jatkoi yksinpuheluaan. Olin niin hämmentynyt kaikesta kuulemastani, etten osannut vastata mitään, vaikka hän selvästi odotti jonkinlaista reaktiota.

"Yhtenä päivänä sorruin. Pyysin Alicea kertomaan jotain tulevaisuudestasi. Hän kertoi, ettei ollut nähnyt mitään enää pitkään aikaan. Olin hämmentynyt ja järkyttynyt. En tiennyt, mitä se tarkoitti, jos Alice ei nähnyt jotakuta. Carlisle epäili, että se johtuisi siitä, että olimme olleet niin kauan erossa sinusta, ettei Alice enää voinut nähdä. Siitä sain loistavan tekosyyn tulla katsomaan sinua. Varmistamaan, että olet kunnossa."

Hiljaisuus täytti koko kahvilan.
"Ei se johdu siitä", vastasin, koska hiljaisuus ahdisti minua. "Se johtuu siitä, että Jake on ihmissusi." Vastaukseni oli täysin odottamaton. Näin kuinka Edwardin silmät laajenivat ja kasvojen lihakset kiristyivät. Hänen silmänsäkin tummenivat.
"Ihmissusi?" hän kysyi hitaasti painottaen erikseen jokaista kirjainta.
"Hän pystyy muuttumaan sudeksi", vastasin kysymykseen varuillani.

Edward pudisti päätään.
"Ei, ei voi olla. Minä luulin jättäneeni sinut turvaan, mutta täällä asuikin saastaisia ja vaarallisia ihmissusia", hän sanoi ja suorastaan sylkäisi lopun. Hänestä huokui sellaista vihaa ja inhoa, että värähdin ja hivuttauduin hiukan kauemmas. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin nyrkit kiinni pöytään.
"Ei hän ole vaarallinen", kivahdin. Edwardilla ei ollut mitään oikeutta arvostella perhettäni ja tuttujani.

"Ihmissudet ovat kiivaita, arvaamattomia ja voimakkaita. Ne eivät ole hyväksi sinulle", Edward sanoi rauhallisesti, mutta uhkaavasti.
"Ja sinäkö tiedät, mikä minulle on hyväksi?" huudahdin ja nousin seisomaan. "Sinä olit se, joka jätti minut."
"Tein sen sinun parhaaksesi", hän sanoi rauhallisesti. Pudistin päätäni.

"Niinhän sinä luulet. Et nähnyt minua niinä kuukausina. Et ollut täällä korjaamassa minua. Jake oli", sanoin vihan turruttamana. "Sinä rikoit maailmani, hän korjasi sen." Edward meni hetkeksi sanattomaksi. Aivan kuin hän olisi sisäistänyt jokaisen sanani ja olisi tiennyt ne todeksi, vaikkei koskaan aikoisikaan myöntää sitä.
"Bella, hän ei ole ihminen", hän sanoi hiljaa, jopa anelevasti.
"Et ole sinäkään", sihahdin ja poistuin paikalta.

Työntekijät tuijottivat minua huolestuneina, kun astuin ulos kahvilasta. Kadulla lähdin juoksemaan. Juoksin niin kovaa kuin ikinä pystyin, vaikka tiesin, ettei Edward seuraisi minua. Pysähdyin vasta autolla ja annoin kyynelten virrata.

Kotona juoksin suoraan sisälle ja näin Jacobin olohuoneessa.
"Bella, olen niin pahoil-" hän aloitti, mutta nähdessään minut hiljeni. Kasvoni punoittivat kyynelten jäljiltä ja nenäni vuosi.
"Ei, minä olen pahoillani", sanoin käheällä äänellä ja kyynelten tulva voimistui. Jake juoksi luokseni ja otti minut lämpimään ja turvalliseen syliinsä.

"Mitä tapahtui?" hän kysyi pehmeästi ja ohjasi minut istumaan sohvalle.
"Tapasin E-edwardin ja meille tuli riitaa", selitin ääni väreillen. Jake vain nyökkäsi. "Anteeksi."
"Ei se mitään. Puhutaan huomenna", hän hyssytteli. Ensimmäistä kertaa koko päivänä tunsin itseni turvatuksi.

Lopulta päivän koettelemukset olivat liikaa ja nukahdin Jacobin lämpimään syliin. Sitä ennen kuitenkin uusin vanhan lupaukseni; Jacob ei tulisi koskaan enää näkemään minua itkemässä Edwardin vuoksi.

It's all your fault

A/N: Pink; It's all your falult. Kommenttia kaipaan jälleen. Kyselisin myös niiden lukijoiden mielipiteitä, jotka eivät ole kommentoineet vielä ollenkaan. Kommenttikerjääjä? Minäkö? En toki

[LovelyButterfly94]

  Minulta nyt on turha edes odotaa rakentavaa kommentia eli tämäkin on taas tälläinen Ihkutus löpinää vain eliiii rakastan rakastan rakastan!!! Virheitä en huomanut. ja vielä kerran RAKASTAN!!!



-Butterfly<3

[Tuhisija]

Pääsinpäs viimein kommentoimaan.  Oih, luku oli kyllä kiintoisa, oli mukavaa kuulla Edwardin ajatuksia ja niistä ajoista, kun hän oli ollut poissa.  Edward kuulosti niin Edwardilta, hän oli mielestäni hyvin IC, joten plussaa siitä hirmuisesti.  Ja Edwardin reaktio Jacobin ihmissusisuuteen (sana?) oli hyvä.  Tuli mieleen Epäilys kirjan tapahtumat, kuinka Eetu suojeli Bellaa Jakelta ja joo.. Eli Edwardissa ainakin tässä luvussa onnistuit!

Ja tyksin siun Bellasta entistä enemmän.  Hänhän oli Houkutuksessakin sellainen vähän piittaamaton siitä, että Eetu on vampyyri, ja tässäkin kun Eetu luultavasti odotti vähän erilaista reagointia puheeseensa, Bella oli melko rauhallinen ja niin.. En löydä nyt sopivia sanoja selittämään.  Mutta kumminkin oli hyvä, että Bells vähän säikähti Edwardin suutahtaessa kuullessaan Jakesta.

Loppuun olisin kaipaillut hieman lisää jotain, mutta toisaalta on ehkä parempi, että Bellan ja Jaken keskustelut säästetään myöhempään ajankohtaan.  Olin odottanut, että Jake kyselisi ja ehkä jopa vauhkoontuisi kuullessaan Edwardista, mutta kaipa hän oli päättänyt toimia hieman viisaammin ja olla suututtamatta Bellaa uudestaan (ja sytyttämättä uutta riitaa).

Juu, mutta sitä jatkoa vain lisää tulemaan Kiitos tästä.

[Miss_Cullen]

Tätä on kyllä ootettu Tuo edwardin osa kuulosti siltä et ihan ku stephenie meyer olis ite kirjottanu ton
Oot tosi hyvä kirjottamaan. Ite ainaski tykkäsin tuosta luvusta

Ootan jatkoo innolla

[Classick]

LovelyButterfly94: kiva, kun tykkäät! Kiitos kommentistasi!
Tuhisija: Taakka putosi harteita. Uskein mokanneeni Edwardin todella pahasti. Pelkäsin, etten osaa kirjoittaa sitä tarpeeksi IC:ksi. Onneksi onnistuin ainakin sinun mielestäsi! Mielestäni tässä luvussa oli jo tarpeeksi riitelyä, joten jätin tuon "keskustelun" toiseen lukuun. Kiitos paljon, kun jaksat aina kommentoida näitä lukuja!
Miss_Cullen: Kiitospaljon kehuista! Ei se Edward ehkä ihan niin IC ollut Tai mistä minä tiedän. Kiitos myös sinulle, kun jaksat kommentoida!

[Classick]

A/N: Tässä taas uusi luku. Tämäkin selkeyttää vähän asioita ja onkin viimeinen luku tästä aikajaksosta. Seuraavassa on hypätty jo aikaa eteenpäin. Toivottavasti tykkäätte

Neljäs luku

You don't have to feel like a waste of space
You're original, cannot be replaced
If you only knew what the future holds

"Beea, millanen on kummitus?" kysyi neljävuotias Sofia ja nykäisi farkkujeni lahjetta.
"Aivan kuin valkoinen lakana", vastasin hymyillen ja piirsin hänelle malliksi yhden.
"Vau. Mäkin yritän", tyttö sanoi innoissaan ja juoksi pienen pöydän luokse. Siellä hän otti tussin käteensä ja piirsi epämääräisen läntin.

La Pushin päiväkodissa oli tänään teemana halloween ja muut pelottavat asiat. Olin haastanut kaikki lapset piirtämään mielestään kaikkein kammottavimman ja pelottavimman olennon, jonka he keksivät. Yksi poika oli piirsi prinsessan ja toinen hammaskeijun, mutta muuten piirustukset menivät aika saman kaavan mukaan. Toistaiseksi tuloksena oli monta kummitusta, muumiota ja noitaa.

Katselin lasten leikkiä ja piirtämistä hymyillen. En haluaisi – ainakaan vielä – omia lapsia, mutta tämä työpaikka oli kuin tehty minulle. Rakastin pieniä ja viattomia lapsia, joiden ainoita murheita olivat pöydälle kaatunut maitolasi, huono leikkisää tai varattu lelu. Työskennellessäni pystyin irtautumaan arjesta ja muista huolista.

"Beea, minkälainen on vamppyyri?" Kasper kysyi ja ojensi minulle valkoisen paperin.
"Se sanotaan vampyyri, ei vamppyyri", oikaisin ja otin paperin. Siinä oli jo ennestään pieni neliö merkkaamassa arkkua, jossa vampyyri nukkuisi. "Ne ovat todella pelottavia ja kauniita."
"Ja ne juovat ihmisten verta!" Kasper huudahti ja murisi näyttäen hampaansa. "Siksi ne ovat niin pelottavia. Vähän kuin hyttyset."
"Vähän niin kuin hyttyset", myötäilin ja piirsin paperille miehen, jolla oli pikimustat hiukset, punaiset huulet ja 1900-luvun aikaiset vaatteet. Olin oikeastaan todella tyytyväinen lopputulokseen. Piirustustaitoni olivat kehittyneet paljon sen jälkeen, kun aloitin työni täällä.

"Ei tuo ole vampyyri!" Kasper huudahti. "Sillä ei ole kulmahampaita tai koukkunenää." Naurahdin kevyesti.
"Tämä onkin nätti vampyyri", selitin ja sain osakseni paheksuvan katseen.
"Ei vampyyrit ole nättejä, ne on rumia ja ällöjä. Ja pahoja", poika selitti ja otti paperin pois. Hän palasi paikalleen tietämättä,että koin juuri takaumaa mielessäni.

Edwardin lähdön jälkeen olin vaistomaisesti ajatellut, että hän oli liian hyvä minulle ja vika oli minussa. Myöhemmin asiat olivat kääntyneet päälaelleen. Jotenkin ajatus oli muuttunut sellaiseksi, että Edward oli paha ja vain käytti minua hyväkseen ja kyllästyessään heitti pois. Miten siinä niin kävi?

Kävin läpi edellisen päivän tapahtumia mielessäni ja totesin, että käytökseni oli ollut ylireagointia. Edwardhan oli halunnut vain selittää käyttäytymistään ja minä olin huutanut kurkku suorana syytöksiä. Käyttäydyin jopa pahemmin kuin Jake. Hänkin oli suuttunut vain syystä. Jotenkin tuntui, että olin ollut koko edellisen päivän turhan kiivas. Minun pitäisi selittää Edwardille.

Istuin autossani ja naputin kynsilläni ohjauspyörää. Olin jo näppäillyt Edwardin numeron, mutta vihreän luurin painaminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Olimme eronneet niin huonoissa tunnelmissa. Entä, jos hän ei haluaisikaan vastata? Olin ollut niin kiihdyksissäni, etten ollut ajatellut sanomisiani. Se ei ollut ollenkaan tapaistani.

Pienen miettimisen jälkeen keräsin rohkeuteni ja soitin. Kuului yksi tuuttaus ja pieni kolahdus merkiksi, että linja oli auennut.
"Edward", kuului varovainen, mutta itsevarma vastaus linjan toisessa päässä.
"Nyt taitaa olla minun vuoroni selittää", aloitin, mutten saanut vastausta. Mieleni olisi tehnyt sulkea puhelin.
"Sama paikka kahdenkymmenen minuutin kuluttua?" kysyin.
"Tulen paikalle", Edward vastasi kireästi. Suljin puhelimen. Edwardin äänensävystä ei voinut päätellä vielä hänen mielentilaansa. Saattoi olla, että hän vihasi minua tai sitten ei. Joka tapauksessa lähdin ajamaan kohti Forksia.

Kun avasin Center Cafen oven, näin kulmapöydässä istuvan miehen pronssiset hiukset. Olin miettinyt koko matkan sopivaa aloitusta, mutten ollut keksinyt mitään hyvää. Välimme eivät olleet koskaan aikaisemmin olleet näin kireät. Kävelin varmasti kohti pöytää ja istuuduin Edwardia vastapäätä. Hän tuijotti minua ilmeettömästi.

"Hei", aloitin. Edward nyökkäsi tyynesti. "Anteeksi se eilinen. Olin vain niin väsynyt riitelyyn."
"Et tehny mitään väärää. Minun pitäisi pyytää anteeksi sinulta", hän vastasi. Jotenkin kaikki hänen ilmeettömyytensä ja vaisuutensa sai minut yhä pahemmin vakuuttuneeksi siitä, että hän vihasi minua.
"Miksi?" kysyin typerästi. Tuntui, etten taaskaan ajatellut sanomisiani. Edwardin seurassa oli vain niin helppo sanoa kaikki, mitä sylki suuhun toi.

"Koska puutuin elämääsi", hän vastasi ja näytti pahoittelevalta.
"Ei se mitään. Olenkin kaivannut selitystä kaikki nämä vuodet", sanoin hiljaa. Olin jo monta vuotta esittänyt Jacobille,että olin päässyt täysin yli kaikesta entisestä, vaikka se olikin kalvanut minua aina. Halusin vastauksia, mutta samalla pelkäsin niiden satuttavan. Nyt olin saanut vastaukseni ja tunsin helpotusta. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Seurustelin yhä Jaken kanssa. Edward oli minulle vain... Mikä?

"Saanko kysyä elämästäsi lähtöni jälkeen?" hän kysyi ja keskeytti ajatteluni.
"Kai on vuorosi", vastasin varovaisesti, koska en tiennyt, mitä hän kysyisi. Charliesta, suhteestani Jakeen, työpaikastani?

Edward mietti hetken ennen kuin alkoi laukoa kysymyksiä. Hän kysyi kaikkea mahdollista elämästäni; kuinka lukio oli mennyt, missä työskentelin ja miksi, pidinkö työstäni, miten päädyin yhteen Jaken kanssa. Vastaamalla kysymyksiin kerroin periaatteessa elämäntarinaani. Kaikista eniten minua hämmästytti Edwardin kiinnostuneisuus. Hän halusi oikeasti kuulla elämästäni ja halusin itsekin kertoa. Oli pitkästä aikaa mukava kertoa vapaasti elämästään jollekulle, joka kuunteli.

"Riitelettekö paljon?" hän kysyi. Yllätyin aiheen vaihdoksesta. Äsken olimme puhuneet kodistani La Pushissa ja nyt pääsimme jo vakavampiin aiheisiin.
"Välillä", vastasin ja muistelin edellisen päivän. Olimme lähiaikoina riidelleet Jaken kanssa enemmän kuin ennen ja riidoista oli tullut rajumpia. "Mutta sovimme aina."
"Suuttuuko hän helposti?" Edward jatkoi tenttaamistaan.
"Ei hän... Ainakaan ilman aihetta", vastasin kierrellen. Edward tuijotti minua silmiin ja yritti katsoa, puhunko totta.
"Suuttuiko hän eilen?" Nyökkäsin.

Hän vilkaisi olkapäätäni, joka näkyi hiukan villapaidan lomasta. Siihen oli ilmestynyt suuri mustelma. Vedin kiusaantuneesti paitaa ylöspäin.
"Tekikö hän tuon?" Edward kysyi pahoittelevasti ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Ei", valehtelin. "Kolautin se kaapin kulmaan kumartuessani." Toivoin, että olisin kehittynyt valehtelussa. Jäin yleensä aina kiinni. Edward nyökkäsi mietteliäänä ja hiljaisuus laskeutui väliimme.

"Voitko koskaan antaa anteeksi?" hän kysyi yhtäkkiä vakavana. "Olen ymmärtänyt tehneeni suuren virheen jättäessäni sinut. Ehkä elämäni suurimman. Olen kuitenkin onnellinen, että selvisit virheestäni etkä antanut sen pilata elämääsi." Yllätyin jälleen aiheen vaihtumisesta ja yllättävästä purkauksesta.
"En ole oikeastaan koskaan ollut sinulle vihainen", vastasin nopeasti. Edward katsoi minua yllättyneenä.
"Luulin, että olit vihainen, koska tulin takaisin. Luulin, että vihaat minua", hän sanoi. Pudistin päätäni. Kuinka väärässä hän olikaan.

"Olin silloin vihainen, koska tulit takaisin vasta nyt", selitin. "Se on oikeastaan todella mutkikasta." Edward tyytyi jälleen nyökkäämään.
"Mitä tarkkaan ottaen tunnet minua kohtaan?" hän kysyi. Mietin hetken vastaustani, koska kysymys oli hankala.
"Tunteeni sinua kohtaan eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet", vastasin todenmukaisesti. Edward tuijotti minua intensiivisesti ja yritti lukea sanojani.
"Eli olemme ystäviä?" hän kysyi. Se laukaisi jännityksen. Kaiken kokemamme jälkeen niinkin yksinkertainen sana kuin ystävä ei todellakaan kuvannut suhdettamme. En kuitenkaan keksinyt mitään parempaakaan.

"Kyllä, olemme ystäviä", vastasin hymyillen. Edward vastasi hymyyni omallaan.
"Ystävät viettävät aikaa keskenään, joten varaudu siihen, että näet minua useamminkin", hän sanoi hymyillen. Nousin ylös.
"Minun pitää mennä kotiin. Meillä on Jaken kanssa hiukan puhuttavaa ja se pitää hoitaa tänään. Huomenna hänellä on susijuttuja", selitin haikeasti. Yleensä, kun Jake lähti jonnekin susien kanssa, hän palasi vasta päivän tai kahden päästä. En pitänyt siitä, kun hän oli kauan poissa kotoa.

"Nähdään", sanoin vielä hyvästeiksi ja astuin koleaan ulkoilmaan. Forksiin oli tulossa syksy pitkän kesän jälkeen. Kavahdin jo ajatustakin tulevasta riidasta. Jake ei ottaisi ystävyyttämme ilolla vastaan.

"Minä täällä", huikkasin ja astuin sisään ulko-ovesta. Kuten oletinkin, Jake istui sohvalla odottamassa minua. Hän näytti hyvin nyrpeältä ja pahantuuliselta, joten keskustelu ei tulisi olemaan helppo.
"Sitä on sitten taas hengailtu verenimijän kanssa. Luulin, että viime kerta riitti", hän sanoi äänellä, joka oli täynnä myrkkyä.
"Jake, meillä oli selvittämättömiä asioita, jotka selvitimme", selitin ja yritin pysyä rauhallisena. En halunnut riidellä tätäkin päivää.

"Joten nyt ette enää tapaa?" hän kysyi epäilevästi. Huokaisin raskaasti. Tiesin, että tämä tulisi olemaan hankalaa.
"Se ei ole niin helppoa", sanoin ja kuulin jopa itse äänestäni syyllisyyttä.
"Eli annoit sille paskiaiselle anteeksi ja aiot nyt karata hänen kanssaan?" Jake kysyi dramaattisesti. Hän kuulosti aivan pikkukakaralta.
"Me olemme vain ystäviä!" huudahdin ja sain osakseni käheää naurua.

"Niinhän sinä sanot", Jake murahti.
"Luoja, Jake. Joskus tuntuu, että seurustelen viisivuotiaan kanssa!" huudahdin. Se hiljensi hänet. "Minä seurustelen sinun kanssasi. Edward on vain ystäväni. Hän on silti ystävä, jonka kanssa minulla on ollut pitkä ja vaikea historia eikä sitä voi noin vain sivuuttaa olankohautuksella. Rakastan sinua, en häntä." Jake katsoi minua pitkään silmiin kunnes leppyi.
"Olet oikeassa", hän sanoi alistuneena ja halasi minua. Vihdoin tuntui kuin kaikki järjestyisi.

*****

Heräsin kolahdukseen, kun ulko-ovi meni kiinni. Jake oli luultavasti lähtenyt. Oli lauantai, joten minulla ei olisi edes töitä. Taas yksi viikonloppu täysin yksin. Tai voisinhan mennä Rachelin luo. Hänellekin kelpaisi luultavasti seura.

Ajatteluni keskeytti kännykkäni soittoääni. Katsoin nopeasti soittajan nimen ja vastasin.
"Mennäänkö kahville, koska niinhän ystävät tekevät", kuului ääni puhelimesta ja suupieleni vetäytyivät väkisinkin hymyyn.

After a hurricane comes a rainbow

A/N: Katy Perry, Firework. Juu, tota kommentit on tooosi kivoja

[LovelyButterfly94]

  Ihana osa taas jälleen, ajatelin taas olla hyödyksi enkä vain pulputaa turhaa joten tässä on yksi kirjoitus virhe jonka bongasin

Tai voisinhan mennä Raichelin luo. Hänellekin kelpaisi luultavasti seura.

    Raichel kirjoitetaan Rachel muuta en havainut. Kiitos ihanasta luvusta ja jatkoa tulemaan!


-Butterfly<3

[miss i]

löysin tämän äsken ja oli tosi hyvä  eli jatkoa vaan 

[Miss_Cullen]

Edward on ihana !! <3

Jatkooo

[Tuhisija]

Eikä ääw!  Tuo alku oli sulonen ja ihana ja arvelinkin, että joku vielä tekee vampyyrin/kysyy vampyyreista tai jotain   Ja siitä saatiin sulavasti siivitettyä Bella ajattelemaan Edwardia ja niitä asioita.  Todella hyvä keksintö!

Ja oli kiva, että Bella otti yhteyttä Edwardiin (toki arvelinkin, ettei hän voisi jättää asiaa sikseen) ja selvitti asiat.  Edward tuntui tässäkin melko IC:ltä, plussaa siitä jälleen.  Ja hän oli niin ihana tuon "...niinhän ystävät tekevät" jutun kanssa   ja plussaa siitä, että Jake jäi vähälle : D

Ja jotenkin tässä olet saanut toimimaan nuo hyppäykset suoraan toiseen paikkaan.  Esim. kun Bella tässä menee kotiin ja siihen siirrytään sillä, että hän huikkaa ovelta.  Itse aiemmin olen vierastanut tällaista, kun itse tyksin vaikeimman kautta (tai *** käyttämällä) siirtää henkilöt paikasta toiseen jatkoficeissä, mutta tässä tämä toimii.  Itse asiassa tykkäilen tuosta siun tavasta. osaan selittää..

Mutta kiitos tästä, jään odottelemaan jatkoa ja sitä, miten Edward/Bellalle käy.

[Classick]

LovelyButterfly94: taas se sama virhe Kiitos sen huomaamisesta, korjasin sen. Kiitos paljon myös kommentistasi!
Miss i: Kiitos paljon kehuista Jatkoa tlee pian. Kiitos myös kommentistasi!
Miss_Cullen: Kiitos paljon myös sinunkin kommentistasi!
Tuhisija: Kiva,että tykkäät kirjoitustyylistäni. Jotenkin olen aina mieltänyt nuo ***-metkit pidempien aikajaksojen erottamiseen. Tuollaiset minia-hypyt olen aina kirjoittanut näin Se taitaa olla tapa.
Pienet lapset ovat ihania, koska ne sanovat kaiken aina suoraan ja kiertelemättä.  Jotenkin tuo teemapäivä sopi lukuun loistavasti Kiitos paljon kommentistasi, ihanaa huomata, että joku pitää ficistäni. Olen yhä huono vastaamaan kommentteihin, joten anteeksi siitä.

Kiitos yhteisesti kaikille kommentoijille! Arvostan kemmenttejanne todella paljon ♥

[NiNNNi]

Löysinkin tämän ficin ihanan bannerisi kautta :p Kyllä Beatrix Bones on tehnyt ihanan♥

Mutta juu, itse ficin sisältöön.
Eniten mua häiritsee se, että minusta tuntuu, että olen joskus jossain lukenut suomeksi tai englanniksi samantyylisen ficin. Missä Edward palaa takaisin ja Jacobin ja Bellan suhde menee karille ajan kanssa ja niin edelleen :D Voi tietysti olla, että muistan väärin ja siinä se sitten olikin.

Kuitenkin, pidän itse ficin kerronnasta ja kuinka se on hyvin kuvaavaa(= Tapahtumat on moni-osaisia ja hahmot on hyvin onnistuttu kuvailemaan itsensä tyylisiksi. Varsinkin Jacob ja Edward. Ainakin Edwardin ja Bellan kahvilakeskustelussa tuli hyvin mieleen Edwardin asenne ja tapa puhua, itselleni tuli aivan myös tuo Houkutuksen kohtaus kirjassa jossa Edward ja Bella olivat ensimmäistä kertaa samassa pöydässä istumassa lounastauolla :D Se vain jostain syystä tulee mieleen, keskutelu on aivan samanlaista. :--D

Ja tietysti tulevat tapahtumatkin kiinnostavat, mitä Edwardin & Bellan ystävyyssuhteelle tapahtuu.. Tuleeko siitä friends with benefits tapainen vai mitä :'D Mutta kirjuuta ihmeessä lisää, haluun tietää(; Ja kommentteja yritän heitellä jossain välissä kun muistan/jaksan :--D Mutta lukemassa ainakin käyn(;
Ja hyviä biisivalintoja ainakin tähän mennessä, ihania jokainen♥

[Classick]

A/N: NiNNNi: Kyllä bea osaa ♥ Joo tällasii ficcei on varmaa aika monta, idea kun ei ole kauhean originaali. Toivottavasti ihan samanlaiseen et oo törmänny Kiva, että tykkäät mun tyylistä Sitä kun on todella vaikea muuttaa jos ihmiset ei pidä siitä. Ihmettelen, että hahmot on kaikkien mielestä niin IC, koska se on aina ollu mulle tosi vaikeeta. Näköjään harkoitus tuottaa tulosta! Jatkoa saat nyt ja kiitos vielä kommentistasi!

Eli hiukan yhteenvetoa ja kokoomista Tylsähkö luku, mutta aika oleellinen jatkon suhteen. Nauttikaa!

Viides luku

Cause if this is what we’ve got,
then what we’ve got is gold
We’re shining bright and I want you

Makasin hiljaa sängyllä ja katselin nukkuvaa Jacobia. Hänen kullanruskea ihonsa näytti sileältä ja pehmeältä. Lihakset olivat hyvässä kunnossa, vaikkei häntä kehonrakentajaksikaan voinut kutsua. Hänen mustat hiuksensa olivat suloisesti pörrössä ja osa peitti naamankin. Pitäisi muistuttaa häntä niiden leikkaamisesta.

Parin kuluneen viikon aikana meille oli muodostunut uudenlainen kaava arkeen. Olimme riidelleet paljon enemmän kuin yleensä ja riidat olivat aina vain pahempia ja pahempia. Tuntui, että tietyin välein me vain purimme kaiken sisältämme. Pahimmat riidat osasi ennustaa ja ne alkoivat yleensä pienistä asioista; tiskaamisen unohtamisesta, vääränlaisesta leivästä tai shampoon loppumisesta. Aika usein riitamme koskivat tai ainakin sivusivat Edwardia. Se oli valitettava tosiasia.

Istuin keittiön pöydän ääressä ja valmistauduin töihin lähtöön. Olin syönyt aamupalaksi banaanin ja viimeistelin juuri teekupillistani. Rakastin rauhallisia aamuja joina pystyin rentoutumaan hiljaisuudessa. Silloin pystyin huolella valmistautumaan tulevan päivän hulinaan ja kiljumiseen. Rakastin työtäni, mutta se vaati veronsa.

Kuului kolahdus, jota seurasi kirouksia.
"Ei saatana!" Jake huudahti kylpyhuoneesta. Pyöräytin silmiäni – paha tapa, jonka olin omaksunut Edwardilta – ja huokaisin. Se siitä rauhallisuudesta.

Katselin sivusilmällä kuinka märkä hahmo astui keittiöön pelkkä pyyhe ympärillään ja kädessään jotain epämääräistä. Yritin keskittyä ulkona näkyvään maiseman ja eliminoida mielestäni kaikki häiriötekijät.
"Tiedätkö, mikä tämä on?" Jake kysyi ivallisesti ja tunki saippuanpalan naamani eteen.
"Märkä ja likainen pala saippuaa", vastasin ja työnsin hänen kätensä pois. En kaivannut tällaistä ennen töitä.

"Tiedätkö, missä se oli, kun olin suihkussa?" Jake jatkoi päätöntä kyselyään. Pudistin päätäni.
"Ei nyt. Lähden kohta töihin", yritin, mutta turhaan. Näin hänen kasvoistaan, että myrsky oli nousemassa.
"Se oli saatana keskellä sitä helvetin lattiaa, kun olin vittu suihkussa!" hän huudahti kovaan ääneen. "Ja arvaat varmaan, mitä tapahtui, kun astuin vahingossa sen päälle."

Minua ärsytti hänen syyttävä äänensävynsä. Miksi hän aina oletti, että minä olin tehnyt virheen? Että juuri minä olin pudottanut sen saamarin saippuan?
"Älä viitsi kirota!" huudahdin. Hienoa, täydellinen ja rauhallinen aamuni oli tipo tiessään. "En pudottanut sitä saippuaa. Yritä sisäistää se fakta, että miehetkin tekevät virheitä. Se nimittäin tukee teoriaa, että sinä pudotit sen hemmetin saippuan!"
"Kiroan saatana omassa talossani jos vittu haluan", Jake jatkoi liioitellusti.

Nyt hän meni heikoille jäille.
"Vai sinun talosi?" kysyin sarkastisesti. Hän hiljeni välittämättömästi. "Kuka täällä maksaa laskut? Entä ruuan? Entäpäs laina?"
"Tiedät, että elättäisin meidät, jos voisin", hän jatkoi painokkaasti.
"Mene sitten töihin. Se saattaisi auttaa asiaa", sanoin pilkallisesti ja naurahdin. Jake alkoi selvästikin suuttua yhä enemmän ja enemmän.

"Ja antaisin sinulle enemmän kahdenkeskistä aikaa sen jääkaapin kanssa?" hän kysyi. "Ei tule tapahtumaan."
"Älä taas vedä Edwardia tähän mukaan", sihahdin. "Hänellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa."
"Puolustelet aina häntä", Jake sanoi ja kuulosti jälleen pikkulapselta, jonka mielestä äiti oli epäreilu.

Nousin ylös ja menin olohuoneeseen.
"En jaksa tällaistä nyt", sanoin ja puin takkini päälle. Tulisin olemaan koko päivän huonotuulinen ja lapset joutuisivat kärsimään siitä.
"Tule takaisin!" Jake käski uhmakkaasti. Se oli viimeinen pisara. Hän ei voisi käskeä minua.
"Ai, että voisit taas käydä käsiksi?" kysyin vihaisena. "Edellinenkään mustelma ei ole parantunut kunnolla." Paiskasin ulko-oven kiinni ja menin istumaan autoon. Pari kyyneltä virtasi poskelleni. Milloin meistä tuli tällaisia?

Jake murahti pienesti ja käänsi kylkeään. Näin hänen leveän selkänsä ja pienen arven, joka oli jäänne hänen ihmisajastaan. Olin kerran kysynyt siitä ja saanut selityksen kalaretkestä Billyn kanssa. Katseeni kohdistui myös pieneen susitatuointiin oikeassa lapaluussa. Jake oli ottanut sen vuosi sitten, Billyn kuolinpäivänä. Se oli rankaa aikaa koko La Pushille. Billy oli saanut sydänkohtauksen yöllä ja apu tuli liian myöhään. Yritin lohduttaa Jakea kaikin keinoin, mutten osannut tehdä mitään hänen hyväkseen. Onneksi hän oli oppinut elämään asian kanssa. Hän oli nykyään La Pushin heimopäällikkö. Tatuointi muistutti häntä siitä ja auttoi tekemään heimolle edullisia päätöksiä.

Suhteemme Jacobin kanssa oli muuttunut paljon Edwardin takaisin tulon jälkeen. Vaikka riitelimme usein, olimme myös läheisempiä. Tuntui myös, että hän yritti pitää minut aina tyytyväisenä. Kun tulin töistä kotiin, ruoka oli valmista ja talo oli siivottu. Aina välillä hän tarjosi hierontaa tai järjesti elokuvaillan. Hän jopa kiersi sopimusta ja antoi Edwardille luvan vierailla La Pushissa kunhan sudet saivat liikkua Culleneiden alueella. Aivan kuin Jake yrittäisi pitää minusta kiinni kovemmin kuin koskaan.

Heräsin kuumaan ilmaan, joka siveli niskaani. Samassa tunsin lämpimän käden sivelevän leukaani. Käännyin ympäri ja kohtasin poikaystäväni suklaiset silmät.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus herättää", Jake pahoitteli ja tuijotti minua silmiin. "Olet vain niin kaunis nukkuessasi, että en voinut vastustaa koskettamistasi."
"Ei se mitään", henkäisin hymyillen ja otin hänen kätensä käteeni. "Herätystavassakaan ei ollut valittamista."

Hymyni ei ottanut lakatakseen, kun Jake tuijotti minua virnuillen. Hän siveli kämmentäni peukalollaan ja sain kylmiä väreitä.
"Olen niin pahoillani, että olemme joutuneet riite-" hän aloitti, mutta keskeytin hänet tylysti suudelmalla.
"Ei puhuta siitä nyt. Ollaan vain", kuiskasin ja Jakekin rentoutui.
"Sopii mainiosti", hän kuiskasi ja veti minut lähemmäksi.

Vietimme koko yön vain toistemme sylissä, täysin puhumattomina. Vasta aamuauringon paistaessa palasimme arkeen.

Välillä, kun emme varsinaisesti riidelleet, kävimme silti sotaa. Emme puhuneet toisillemme muuta kuin välttämättömän ja välttelimme katsekontakteja. Yleensä olimme myös eri huoneissa puuhaamassa omia asioitamme. Joskus sitä kesti parikin päivää ennen kuin jompikumpi kyllästyi ja lopetti sellaisen lapsellisuuden tai alkoi räyhätä. Olimme kuitenkin niin päättäväisiä ja voitontahtoisia, ettemme kumpikaan halunneet luovuttaa ensimmäisenä.

Astuin sisään ulko-ovesta ja huomasin Jaken television edessä. Olin ollut juuri Edwardin kanssa kaupungilla ja hän oli luultavasti ollut koko päivän kotona.
"Hei", sanoin pirteästi. Sain vastaukseksi vain pienen nyökkäyksen ilman katsetta. Hyvä on, en minäkään sitten jaksa yrittää.

Heitin laukkuni maahan ja menin keittiöön. Laitoin vedenkeittimen päälle ja vilkaisin kelloa. Kohta alkaisi poliisisarja, jota seurasin. En aikoisi jättää sitä väliin vain, koska Jake oli taas pahalla päällä. Kaadoin kuumaa vettä mukiin ja laitoin siihen teepussin hautumaan. Kyhäsin mielessäni suunnitelmaa, jonka avulla saisin vaihdettua kanavaa urheilulta draamalle. Toistaiseksi en ollut keksinyt mitään.

Istahdin sohvalle mahdollisimman kauas Jakesta. Ei mitään reaktiota hänen osaltaan. Esitin katselevani koripallopeliä ja vilkaisin kaukosäädintä, joka oli välissämme. Nappasin sen nopeasti ja vaihdoin kanavaa. Laskin kaukosäätimen takaisin paikalleen ja hörppäsin tyytyväisenä teetäni. Jake vilkaisi minua kummissaan, mutta vakavoitui välittömästi sen jälkeen ja palasi kylmään kohteluunsa. Bella yksi, Jake nolla.

CSI: crime scene investigationin alkutekstit alkoivat pyöriä ruudussa ja otin mukavamman asennon. Charlie oli saanut minut koukutettua tähän sarjaan vuosien varrella. En olisi ikinä katsonut tätä oma-aloitteisesti, mutta Charlie pakotti minut viikko toisensa jälkeen television eteen. Hänestä se oli hyvää terapiaa sen jälkeiselle ajalle, kun Edward jätti minut.

Yhtäkkiä kanava vaihtui takaisin koripallolle. Vilkaisin Jakea ja kaukosäädintä hänen vierellään. Hän hymyili pirullisesti. Bella yksi, Jake yksi. Katselin taas peliä ja odotin oikeaa hetkeä. Juuri, kun Lakersin pelaaja oli heittämässä otin kaukosäätimen ja vaihdoin kanavaa. Jaken ilme oli sanoin kuvailematon. Suupieleni kaartuivat viekkaaseen hymyyn. Bella johti jälleen. Harmikseni murhakohtaus CSI:stä jäi näkemättä, mutta Jaken tappio korvasi sen. Pidin kaukosäädintä turvassa sylissäni ja yritin keskittyä jälleen televisioon.

Sain olla rauhassa viisi minuuttia. Jake venytteli ja haukotteli kuuluvasti. Jouduin väistämään hänen kättään, kun hän venytti niitä äärilleen. Samassa hän otti kaukosäätimen reisiltäni ja vaihtoi kanavaa. Bella kaksi, Jake kaksi. Minua alkoi ärsyttää toden teolla hänen käytöksensä. Kumpi täällä oikein maksoi televisioluvan?

Hioin mielessäni tarkkaa suunnitelmaa, jolla voisin katsoa loput ohjelmastani rauhassa loppuun. Siinä oli varjopuolensa, mutta minun oli pakko tehdä uhrauksia. Huomasin Jaken keskittymisen taas siirtyneen kaukosäätimestä peliin. Silloin ymmärsin tilaisuuteni koittaneen ja nappasin kaukosäätimen hänen kädestään. Näin hänen silmistään ärtymystä, kun vaihdoin näyttävästi nappia painamalla vanhahkon televisiomme kanavan takaisin CSI:hin. Sen jälkeen tein jotain odottamatonta ja pudotin kaukosäätimen lattialle. Sen takakansi irtosi ja patterit lensivät ympäri huonetta. Hymyilin voitonriemuisesti, kun toinen niistä vieri sohvan alle. Bella voitti jälleen!

Jake tuhahti ja meni keittiöön mököttämään. Jäin katselemaan ohjelmaani ja yritin keskittyä juonen tasalla pysymiseen.

Jake käänsi taas kylkeään rauhattomasti. Hänen otsansa oli rypyllä ja ilme oli ärsyyntynyt. Tuo ilme oli tullut minulle tuttuakin tutummaksi kuluneiden viikkojen ajalla. Tuo ilme hänellä oli naamallaan aina, kun palasin kotiin vietettyäni päivän Edwardin kanssa tai tuoksuin muuten vain vampyyriltä.

Olimme lähentyneet Edwardin kanssa paljon. Olimme viettäneet aikaa kahdestaan ja puhuneet paljon asioita halki. Ymmärsin, ettei minulla ollut koskaan ollut Jaken lisäksi parasta ystävää. Oikeastaan minkäänlaista ystävää sen jälkeen, kun Cullenit lähtivät. Siksi olin niin paljon Edwardin kanssa. Hän oli puolueeton taho, jolle saatoin tilittää murheistani ja Jacobista tunnista toiseen ja hän kuunteli. Hän oli tukeni, ystäväni.

Istuimme niityllä ja tuijotimme taivasta. Oli mukavaa pitkästä aikaa maata hiljaisuudessa. Kuunnella vain omaa hengitystään ja sydämenlyöntejään, tuntematta oloaan yksinäiseksi. Kaikki riitamme Jaken kanssa kuluttivat minua. Välillä tuntui, etten jaksaisi tällaista enää pitkään. Välillä taas tunsin suurta helpotusta voidessani rauhoittua hänen syleilyssään.

Huokaisin syvään ja katselin Edwardia. Forksissa oli tänään aurinkoinen päivä, joten hän kimalsi kuin kallein jalokivi. Hänen silmänsä olivat kultaiset ja hohtivat lämpöä. Hän näytti aivan enkeliltä vaaleassa kauluspaidassaan.
"Mitä mietit?" hän kysyi huolestuneesti ja arvioi henkistä hyvinvointiani. Hymyilin hänen ylisuojelevuudelleen. Se ei ollut kadonnut mihinkään vuosien saatossa.
"Jakea", vastasin. Olin päättänyt, etten enää valehtele kenellekään, koska valheet satuttavat ja aiheuttavat riitoja. Edward nyökkäsi.
"Riitelittekö aamulla?" hän kysyi ja tuijotti aurinkoon.
"Emme", vastasin hiljaa ja katselin taivaan yksittäisiä pilviä. "Mutta illalla taas koko viikon edestä."

"Miten vampyyrit näkevät auringon?" kysyin ja osoitin, etten halunnut jatkaa aiheesta.
"Osaat aina kysyä kysymyksiä, joita kenellekään muulle ei tulisi mieleenkään kysyä", Edward sanoi hymyillen. "Se on kaukainen hehkuva pallo. Luultavasti meille yhtä abstrakti kuin ihmisillekin." Nyökkäsin haikeasti.

Ennen kuin ehdin räpäyttääkään, Edward oli vierelläni ja otti käteni varovaisesti käteensä.
"Kyllä kaikki järjestyy", hän kuiskasi korvaani. Huomasin yksittäisen kyyneleen vuotavan poskelleni ja sitä seuraavan useamman muunkin laskeutuvan hiljalleen. Aloin nyyhkyttää hiljalleen ja nojauduin Edwardin lohduttavaan ja kylmään kylkeen.
"Kaikki järjestyy", hän jatkoi rauhoitteluaan.

Elämäni oli huomattavasti mutkikkaampaa kuin koskaan ennen, mutta se ei haitannut minua. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli kunnollinen tukiverkosto ja ihmisiä, joille jakaa huoleni. Tietenkin itkin useammin ja olin aika ajoin vihainen, mutta pystyin elämään sen kanssa. Tiesin kuitenkin, että elämäni painotteli veitsenterällä.

Vahva koputus ulko-oveen havahdutti minut ja herätti Jacobin. Ennen kuin kumpikaan kerkesi reagoida ovi avasi ja tumma hahmo juoksi makuuhuoneeseemme mukanaan ikäviä uutisia.

There’s nowhere else to go, I hope that you’ll stay the night

A/N: James Blunt esitti kappaleen Stay the night. Kommetit on kivoja ja piristää päivääni!