Twilight: Anteeksiantamaton | K-11 Volturi, angst & death

[Annoy]

Nimi: Anteeksiantamaton
Kirjoittaja: Annoy
Beta: myös minä
Fandom: Twilight
Ikäraja: K-11
Genre: angst, death
Päähenkiöt: Volturit
Disclaimer: Stephenie Meyer omistaa kaiken minkä tunnistat hänelle kuuluvaksi.

A/N: Tämmöinen nyt tällä kertaa. Mulla on joku ihmeen Volturi-kausi, ja en osaa kirjoittaa nykyään mistään muusta. Niissä vaan on niin monia mahdollisuuksia. Meyer pilasi ne tekemällä niistä BD:ssä kaavamaisia pahiksia, mistä mä en tykännyt ollenkaan. Pah. Ja tiedän, tää on lyhyt, mutta alunperin tästä piti tulla triplaraapale, tosin tää meni sitten reilusti yli.


Anteeksiantamaton


"Sinä tiesit, että tämä on ehdottomasti kiellettyä."

Kylmät sanat kaikuvat pimeässä salissa, joka on täynnä ihmisiä joilla on tummat kaavut. He seisovat seinien vieressä ja katsovat naista, joka on polvillaan lattialla ja pitää jotain käsissään. Hänen edessään istuu kolme miestä, jotka istuvat valtaistuimilla.

"Sinä tiesit, että seuraukset tulisivat olemaan vakavat."

Keskimmäinen mies nousee tuoliltaan ja kävelee naisen eteen. Hän ottaa naisen käden omaan käteensä, ja pitää siitä hetken kiinni. Naiselta pääsee tukahtunut nyyhkäisy, jonka hän yrittää vaimentaa. Hän puristaa käsissään olevaa myttyä tiukemmin, kuin suojellakseen sitä. Hän nostaa katseensa lattiasta, ja silmät pälyilevät pelokkaina ympärille. Katse kohtaa seinustoilla olevien ihmisten kasvot, jotka ovat täysin tunteettomat.

"Mutta silti sinä teit sen, ja saatoit meidät kaikki vaaraan."

Mytty liikahtelee ja siitä pääse pieni ääni. Kaikki huoneessa valpastuvat ja katsovat naista. Nainen keinuttaa myttyä hiljaa sylissään, ja kuiskii rauhoittavia sanoja. Hän siirtää kangasta, ja sen alta paljastuu lapsi.

Lapsi on kaunein asia mitä kukaan huoneessa olijoista on koskaan nähnyt. Noin kaksivuotias poika, jolla on hiilenmustat hiukset, aivan yli-inhimillisen kauniit kasvot ja suuret kirkkaanpunaiset silmät, joita reunustaa tuuheat ripset. Iho hohtaa valkoisena, ja näyttää niin pehmeältä ja sileältä. Kaikki hänessä saa välittömän ihastuksen tunteen heräämään niissä jotka näkevät hänet. Hän on täynnä lapsuuden viattomuutta, joka ei nyt kuole koskaan vaan säilyy ikuisesti.

Mutta lapsi ei vaikuta mitenkään keskimmäiseen mieheen. Hänen katseensa kovenee ja huulet puristuvat tiukaksi viivaksi. Nainen katsoo häntä anovasti silmiin, mutta ei näe armon häivääkään sameissa punasissa silmissä.

"Se mitä teit on anteeksiantamatonta."

Mies katsoo seinustalle, ja esiin astuu valtava vampyyri. Vampyyri astelee kohti naista, ja tämä yrittää peruuttaa pakokauhun vallassa taaksepäin. Mutta vampyyri nappaa hänen kätensä, ja pitää niistä tiukasti kiinni. Lapsi tippuu naisen käsistä lattialle ja alkaa itkeä ilman kyyneleitä. Nainen katsoo kauhuissaan kun keskimmäinen mies ottaa lapsen käsiinsä ja katsoo sitä hetken ilmeettömästi. Sitten, ilmaan tunteen häivääkään, hän repii lapsen kappaleiksi.

Naiselta pääsee kauhea kirkaisu ja hän pyristelee irti häntä pitävän vampyyrin otteesta. Mutta hän ei pääse, joten hän joutuu vain katsomaan kun hänen kaunis lapsensa tapetaan. Heti kun ensimmäinen liekki osuu lapsen jäännöksiin, koko kasa leimahtaa tuleen. Nainen kirkuu uudelleen, ja näkymättömät kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä. Hän alkaa täristä hallitsemattomasti ja hänen kurkustaan nousee murina. Hän haluaa tappaa kaikki huoneessa olijat. Hän haluaa kostoa.

"Ja se ei jää rankaisematta."

Yhdellä sulavalla liikkeellä naista pitävä vampyyri heittää hänet nopeasti tuleen, ja liekit sulkevat hänet sisäänsä. Liekit kasvavat suuremmiksi ja valaisevat koko huoneen valolla. Keskimmäinen mies katsoo ilmeettömästi liekkeihin, ja palaa takaisin valtaistuimelleen.

"Volturit eivät anna toista tilaisuutta."
 

[Tuhisija]

Miksei ei ole kommentoitu?   Tämä oli kiintoisa ja hyvin arvoituksellinen.  Jäi mietityttämään, että kuka oli se nainen lapsen kanssa!  Vaihtoehtoja on toki, mutta en osaa nimetä naista.  Enkä uskalla arvata mitään.

Mutta siis ficci oli loistava, varmastikin parhain kirjoittamasi!  Teksti oli sujuvaa ja soljui eteenpäin vaivattomasti, ja kuvailua oli juuri sopivasti.  Replat olivat hyviä ja niiden vähyys mielestäni sopi.  Pidin tästä paljon.

Naiselta pääsee kauhea kirkaisu ja hän pyristelee irti häntä pitävän vampyyrin otteesta. Mutta hän ei pääse, joten hän joutuu vain katsomaan kun hänen kaunis lapsensa tapetaan. Heti kun ensimmäinen liekki osuu lapsen jäännöksiin, koko kasa leimahtaa tuleen. Nainen kirkuu uudelleen, ja näkymättömät kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä. Hän alkaa täristä hallitsemattomasti ja hänen kurkustaan nousee murina. Hän haluaa tappaa kaikki huoneessa olijat. Hän haluaa kostoaa.

Tästä kohdasta pidin erityisesti.  Varsinkin tuo, kuinka kasa leimahtaa tuleen liekin osuessa lapseen.  Uijui.

Nyt ei irtoa parempaa kommenttia, mutta sanon vielä kerran, että pidin   Kiitos!

[Glorisablet]

Älä pahoittele Volturi-kauttasi? Miksei heistä muka saisi kirjoittaa vaihteeksi paljon huomiota saaneiden hahmojen sijasta?

Tekstiin, tekstiin, joka oli tasokasta ja erittäin volturimaista pysähdyttäessään alkumetreillä.Vanhimmat istumassa marmorikorokkeella korkeaselkäisillä, kullatuilla valtaistuimillaan ja naisvampyyri heidän eteensä polvistuneena käärö sylissään. Tuollainen asetelma toi hyvin esiin vampyyrien väliset luokkaerot; Aro, Caius ja Marcus ovat kruunaamattomia vampyyrihallitsijoita, joiden eteen muut polvistuvat kuuntelemaan tuomionsa. Anteeksiantamatonta tekoa ei tietenkään annettu anteeksi, sillä kuolemattoman lapsen luominen rikkoi vampyyrien harvoja, sitäkin tiukempia lakeja, sillä vampyyripilteillä on taipumus saada todella pahaa kaaosta aikaan. Paha rikkomus ei jäänyt rankaisematta ja todettiin, etteivät Volturit anna toista mahdollisuutta.

Toimi oikein hyvin, ettei henkilöitä kuvattu tarkasti – kuitenkin tunnistettavasti. Yleensä en pidä, mutta se toimi tässä korostaen etäisyyttä ja hallitsijaveljesten hirmuista voimaa; Volturit tornissaan rubiinisilmät usvaisiksi sumenneina päättämässä vampyyrimaailman asioista.

Suosikkikohtani oli se kun keskimmäinen vampyyri eli Aro nousi valtaistuimeltaan usvakatse kovenneena, huulet tiukaksi viivaksi puristuneena. Esimerkiksi Tanyan, Irinan ja kumppaneiden ”vampyyriäidin” oli turha katsoa anovasti Aroa silmiin, sillä tämän sielunpeilit pysyivät sameina ja tunteettomina. Suorastaan hykertelin ja hurrasin Aron revittyä raateluhampaisen demonimuksun kappaleiksi ja Felixin(?) tyrkättyä rakastavan äitsykän samalle roviolle. Joo, tunnustan olevani fiktiivisten hahmojen kärsimyksistä nauttiva julmuri.

Minustakaan ei saa enempää irti. Pidin anyway kovasti enkä kadu että päätin antaa titlen houkutella lukemaan, sillä jo kirjoitustyylisi itsessään oli niin selkeä ja sujuva. =) Täytyykin seurata entistä ahkerammin päivityksiäsi; helmiä voi olla luvassa.

[Annoy]

Tuhisija //  Kiitti kommentista, ja yllätyin kyllä hiukan kun sanoit että tämä on varmaan parhain kirjoitukseni. Ilahduin kovasti, sillä tää oli lähinnä tälläinen kymmenen minuutin tekele. Ideoita vaan tulee yhtäkkiä mieleen, ja ne on pakko kirjoittaa muistiin ennen kuin unohtaa.

Lavinia // Noh, äläs nyt, mä ihan punastun :'D Tosi kiva että tykkäsit. Voltureista on itseasiassa aika helppo kirjoittaa, helpompaa kuin vaikka Culleneista. (Tosin ne nyt on niin tylsiä että mä en edes jaksa kirjoittaa niistä) Ja hyvä että oli sun mielestä volturimaista, sillä siihen mä pyrin. En kuvaillut hahmoja tarkasti, koska halusin säilyttää kaiken vähän salaperäisenä. Tarkka kuvailu olisi luultavasti pilannu tän idean.

Täytyy kyllä tunnustaa, että mäkin nautin siitä kun Aro repi sen kauhukakaran kappaleiksi. :'D Mä en oikein pysty suhtautumaan vakavasti johonkin vampyyrinlapsiin. Johtuu luultavasti pikkuneiti Täydellisyydestä alias Renesmee Cullenista, joka on ehkä koko kirjasarjan kamalin hahmo. Hyi, hyi ja vielä kerran hyi.